Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


torstai 28. huhtikuuta 2016

Koeajolla, osa 2

Niin se aika kuluu ihan huomaamatta. Reilut seitsemän vuotta sitten, tarkalleen ottaen maaliskuun 21. päivä vuonna 2009, kävin Intiassa ensimmäisen kerran koeajamassa yhtä autoa. Asuimme tuolloin vartioidulla asuinalueella kaukana kaikesta, eli liikkumiseen tarvittiin väkisinkin jonkinlainen kulkupeli. Minä tykkäsin käyttää liikkumiseen lähijunaa, vaikka lähimmälle juna-asemalle oli yli kolme kilometriä. Ukkelin mielestä junalla(kaan) liikkuminen ei ollut minulle turvallista, joten hän päätti ostaa auton. Niin meille sitten tuli pieni sininen Suzuki Swift, joka on palvellut hyvin tähän päivään asti - ja palvelee edelleenkin.

Meidän pois muutettuamme auto on ollut appivanhempien käytössä, koska auto on dieselkäyttöinen ja siksi edullisempi kuin appivanhempien oma, bensakäyttöinen auto. Nyt Swiftin mittariin on kertynyt jo yli 100 000 kilometriä, ja uuden auton ostaminen on tullut ajankohtaiseksi. Viime viikolla suunnistimmekin autokauppaan - minä, ukkeli, anoppi ja autonkuljettaja. Anopin tehtävänä oli koeistua auto, ja minun ja autonkuljettajan mielipide oli tärkeä siksi, että lähinnä me kaksi tulisimme autoa ajamaan.

Autonkuljettajaan palatakseni, olin unohtanut aiemmin autonkuljettajasta kertoessani yhden tärkeimmistä periaatteista, joka koskee täkäläistä työvoimaa: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Asia palasi mieleeni, kun olimme muutaman kerran autonkuljettajan kyydissä koko perheen voimin ja kun olen tarkkaillut tilannetta muutenkin taas omin silmin. Appivanhemmat kohtelevat nimittäin autonkuljettajaa hyvin eri tavalla kuin ukkeli. Appiukko on (minusta) autonkuljettajalle suorastaan töykeä: hän ei koskaan puhu pojalle mitään ylimääräistä, eikä varsinkaan sano tälle mitään ystävällistä, vaan jakelee vain käskyjä. (Älkää käsittäkö väärin: appiukko on muuten oikein hyväluontoinen ja mukava, mutta autonkuljettajaa hän vain jostain syystä kohtelee tällä tavalla.) Anoppi on pojalle ystävällisempi, ja hän pitää muun muassa huolen siitä, että poika saa työpäivän aikana syödäkseen, mutta käskytyslinjalla hänkin on. Ukkeli taas kohtelee autonkuljettajaa melkein veljellisesti ja jonkun mielestä varmaan liiankin ystävällisesti, enkä minäkään osaa suhtautua poikaan mitenkään muuten kuin "tasa-arvoisesti". Onko siis loppujen lopuksi mikään ihme, että autonkuljettajakin on paljon myötämielisempi ukkelia ja minua kohtaan kuin appivanhempia kohtaan?

Olen miettinyt, johtuvatko erilaiset tavat kohdella autonkuljettajaa tai työvoimaa yleensäkin sukupolvien välisestä kuilusta, luonne-eroista vai onko kyseessä jonkinlainen opittu ominaisuus. Jos pitäisi jotakin veikata, niin itse olisin sitä mieltä, että luonne vaikuttaa asiaan eniten, mutta luultavasti kaikki mainitut seikat (ja varmasti vielä moni muukin) vaikuttaa asiaan. Minun olisi hirveän vaikea antaa kenellekään käskyjä, mikä on yksi syy siihen, miksi minulla ei ole koskaan ollut Intiassa ensimmäistäkään kotiapulaista.

Mitä niihin velkoihin tulee, takaisinmaksusuunnitelma on laadittu, ja ilmeisesti pojan palkasta vähennetään joka kuukausi tietty summa. Minun on myönnettävä, että olen oikein iloinen, jos asiat järjestyvät, koska poika on kumminkin pohjimmiltaan hyväsydäminen, kiltti ja äärimmäisen luotettava. Kaikki työntekijät täällä eivät nimittäin todellakaan ole rehellisiä ja luotettavia, mutta tämä poika tuntuu olevan sataprosenttisen luotettava, jopa appivanhempien mielestä. Perjantaina esimerkiksi, kun poika lähti viemään meitä lentokentälle, hän ei ehtinyt syömään ennen lähtöämme, kun appiukko tuli töistä niin myöhään, joten appivanhemmat jättivät pojalle kotinsa avaimen, jotta poika saisi syödä sitten lentokentältä palattuaan. Avain oli siis pojan hallussa koko viikonlopun, mikä on minusta aika uskomatonta. Minun on pakko tunnustaa, että tuskin luottaisin kehenkään ulkopuoliseen niin paljon, että antaisin tämän haltuun kotini avaimen koko viikonlopuksi.
 .
Tarkoitus oli tällä autokauppareissulla käydä katsomassa autoa, ja koeajolle oli tarkoitus mennä sitten myöhemmin sovittuna ajankohtana. Ukkeli ja hänen veljensä olivat tulleet siihen tulokseen, että appivanhemmille paras vaihtoehto olisi Intian vuoden auto, Hyundai Creta.


Autokaupat eivät ole Intiassa sen kummallisempia kuin varmaan missään muuallakaan päin maailmaa. Itse en ainakaan osaa nimetä sen suurempia eroja esimerkiksi suomalaisiin autokauppoihin verrattuna, paitsi että tämä kyseinen liike oli tietysti aika pieni, mikä johtuu pitkälti liikkeen sijainnista, sillä liike sijaitsee ihan kaupungissa. Kaupungin laitamilla olen nähnyt paljon suurempiakin autokauppoja.

Vuoden auto.
Meidät istutettiin pöydän ääreen, ja pian joukkoon liittyi myös autokauppias, joka kertoi meille (tai siis lähinnä ukkelille) teknisiä yksityiskohtia kyseisestä autosta. Kävimme kaikki koeistumassa auton, ja anoppi totesi, että tuommoinen vähän korkeampi auto on aika hyvä, kun siitä pääsee helpommin ulos kuin matalasta autosta. Tavaratilankin anoppi totesi hyväksi ja tilavaksi. Lupasimme siis palata asiaan koeajon merkeissä.

Matkalla mietimme mahdollisesti tulevan auton väriä. Anoppi ehdotti harmaata tai valkoista, mutta minusta sellainen räiskyvän punainen olisi kaikkein paras väri. Tiedustelin anopin mielipidettä punaisesta väristä, mutta anoppi oli melkein kauhistunut: "voi kamala, ei punaista; punainen on pelottava väri!"

Tiistaina koitti sitten koeajopäivä. Autoliikkeestä soitettiin ja kerrottiin, että automyyjä tulisi hakemaan meidät kotoa koeajolle. Se kuulosti oikein hyvältä - näin meidän ei tarvitsisi ajaa ensin autoliikkeeseen ja sieltä taas takaisin, vaan pääsisimme ajelulle näppärästi kotiovelta. Autokauppiailla (heitä tuli kaksi, mies ja nainen) oli vaikeuksia löytää anoppilaan, sillä täällähän ei käytetä osoitteita tyyliin "Hämeentie 23 C", vaan perille opastetaan maamerkkien perusteella: sen ja sen bensa-aseman jälkeen vasemmalle, sitten seuraavasta risteyksestä (jonka kulmassa on Karnataka Bank) vasemmalle, sitten ajetaan suoraan niin pitkään, että ohitetaan se ja se hotelli, minkä jälkeen jatketaan vielä muutaman kadunvälin verran, kunnes oikealla on sen ja sen niminen talo.

Lopulta autokauppiaat kuitenkin löysivät perille, ja autonkuljettaja hyppäsi ensiksi rattiin. Hänen oli määrä ajaa toiseen suuntaan, ja minun sitten takaisinpäin.

Autokauppias ja autonkuljettaja.

Koeajettava auto oli manuaali, mutta ukkelin tarkoituksena oli ostaa automaattivaihteinen auto jo ihan senkin takia, että automaattivaihteinen auto rasittaa kuskia näissä olosuhteissa paljon vähemmän kuin manuaali. Jos nimittäin kärsii esimerkiksi polviongelmista, kuten minä, Intiassa ajaminen ei ainakaan yhtään helpota tilannetta, kun kytkintä joutuu käyttämään koko ajan. Ajaminen täällä on fyysisesti äärimmäisen rasittavaa, ja sen lisäksi kaikki aistit joutuvat olemaan jatkuvasti valppaina, kun tiellä voi tapahtua mitä vain (auton eteen voi juosta esimerkiksi sika).

Aiemmin autokaupassa meille oli sanottu, että auton toimitusaika olisi kolme kuukautta, mutta nyt naismyyjä väittikin, että saisimme auton kuukaudessa. Minulla heräsi heti epäilykset: myyjät puhuvat läpiä päähänsä, jotta saisivat kaupat vain tehtyä. Auton toimitusaika venyisi kuitenkin siihen kolmeen kuukauteen, jollei ylikin. Tarkkana (ja varmasti ärsyttävänä) asiakkaana huomasin senkin, että etupenkillä istuva autokauppias oli tarkoitukselle vetänyt penkkinsä ihan eteen, jotta takapenkin jalkatila vaikuttaisi tilavammalta. (Mies istui ihan polvet kojelaudassa kiinni, kuten kuvastakin näkyy.) 

Auto oli kuitenkin ihan hyvä ajaa, vaikken mitään autoista tiedäkään, ja autonkuljettajakin vaikutti ihan tyytyväiseltä, vaikka ohjaus olikin hänen mielestään hieman jäykkä (minä en mitään sellaista huomannut). Ukkeli oli koeajoon ja autoon tyytyväinen, ja hän kävikin sitten illalla autoliikkeessä viimeistelemässä kaupat. Saa nähdä, kuinka kauan auton toimituksessa nyt sitten oikeasti menee. (Niin, ja se tärkein: auton väriksi valikoitui lopulta "mystinen sininen".) 

Olen herännyt parina viime aamuna aivan liian aikaisin, kun eräs lintu, joka on raivostuttanut minut monet kerrat ennenkin, on kiekunut kukonlaulusta lähtien. Normaalisti minulla ei ole todellakaan mitään lintuja vastaan, päinvastoin, mutta ai että tämä lintu ärsyttää, kun se alkaa kuikeltamaan silloin, kun itse haluaisi vielä nukkua. Sattuisiko joku tietämään, mikä tämä lintu on nimeltään?



Ukkeli on parhaillaan Bangaloressa, jonne hän lähti eilen aamulla päivän reissulle. Reissu venyikin sitten yön yli, mutta onneksi minulle ei ole mikään ongelma olla täällä anoppilassa. Eilen meillä oli anopin kanssa projektina toisen jääkaapin siivous  - ja se oli se siistimpi jääkaappi. Kauhulla odotan, mitä sieltä toisesta paljastuu! Smiley Siisteysasioissa minulla ja anopilla ei ole hirveästi yhteistä, sillä anoppi on sotkuinen suurpiirteinen, ja minä taas tykkään siisteydestä, siis mitä omaan kotiini tulee. Muiden kotien siisteydestä tai sotkuisuudesta en ole kiinnostunut - jokainen elää tyylillään.

Jos unohdetaan siisteysasiat, minä ja anoppi olemme monissa asioissa yllättävän samanlaisia. Yksi huvittavimmista - ja ukkelin kannalta valitettavimmista - yhtäläisyyksistä on se, ettemme ole kumpikaan mitenkään erityisen hienostuneita. Jos esimerkiksi jokin kauppa on mielestämme liian kallis, tuomme mielipiteemme selvästi julki, ja ukkeli kärsii, kun hänen mielestään ei ole sopivaa käytöstä möläytellä kaupassa, että ai kamala, miten kallista. Tykkäänkin anopista juuri sen takia, että hänen seurassaan ei tarvitse yrittää esittää hienompaa kuin onkaan, vaan saan olla ihan rehellisesti juuri niin tollo kuin olen. Ukkeli on yrittänyt patistaa meitä anopin kanssa jalkahoitoonkin, mutta kumpikaan meistä ei ole erityisen innostunut asiasta. Minä inhoan kaikenlaisia hoitoja (koska en tykkää, että joku vieras ihminen näpelöi minua), ja anoppi taas sanoo, että hän ei mitään jalkahoitoja tarvitse; hän voi laittaa jalat kotona suolaveteen, ja siinä olisi jalkahoitoa ihan tarpeeksi. Saa nähdä, kuka tämän taistelun lopulta voittaa!

26 kommenttia:

  1. Jestas mikä ääni tolla linnulla. Kyllä näihin täkäläisiin tintteihin mielummin herää :)

    Aika jännä tuo palvelijajuttu. Veikkaan, että minä voisin hyvinkin komennella muutamaa kotiapulaista. Ehkä työtaustani takia, koulutin paljon työssäni ja opetin myös matikkaa. En muuten kyllä katso esim autonkuljetajaa mitenkään alempiarvoiseksi, sitä en tarkoita. Mutta olisi ihanaa kun jollekin vain voisi sanoa, että hei, tänään voit pestä ikkunat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo kyllä niin perkuleen rasittava kotka, ettei mitään rajaa.

      Minun on jostain syystä hirveän vaikea pyytää ketään tekemään mitään, ja siksi teenkin mieluummin kaiken itse. Mikä on joskus aika typerääkin, kun pääsisihän sitä helpommalla, jos joku toinen tekisi. :-)

      Poista
  2. Olipa mukava aamuhetki kanssasi Intian kierroksella. Kesämökkikin sai ihan uuden merkityksen, minullekin kelpaisi tuollainen mökki, mieluummin kyllä vilpoisen meren rannalla. Tuosta linnusta tuli mieleen meidän mustarastas, joka aamuvarhain tuli ikkunani taakse toistelemaan sitä yhtä sanaa, jonka osasi... viiiiiit-tuuuu, ymmärrän ongelman :D
    Palvelijajuttukin muistuttaa täkäläistä. Palvelija yleensä pysyy käskytettävänä palvelijana eikä kaverina, työpaikallakaan ei alaisten kanssa sovi kaveerata, muuten ne heti tilaisuuden tullen ottavat pomon roolin. Minä en oikein hyvin hallitse tätä hierarkista taitoa ja olisin automaattisesti huono pomo. Meillä anopin apulainenkin usein haluaa käskyttää minua vaikka aluksi yritinkin välttää lähempää tuttavuutta. Vaikeaa se on tasavertaisuuteen tottunutta luonnettaan muuttaa, mutta yritän pitäå jonkinlaista roolirajaa yllä, muuten osat äkkiä vaihtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ihastuttava herätys mustarastaalla. Tuommoisen herätyksen jälkeen päivän aloitti varmaan hyvillä mielin. :-D

      Kylläpä olisikin ihanaa, jos tuo mökki olisi jossain meren rannalla! Minäkin viihtyisin siellä varmasti ihan toisella tavalla, jos saisi herätä aaltojen ääneen. Paitsi että sitten varmaan pelkäisin tsunamia tai muuta vastaavaa.

      Minussa on vähän samanlaista huonon pomon vikaa. Olisin liian solidaarinen, eikä hommasta tulisi mitään. Toisaalta luulen, että jos muutaman kerran joutuisin esim. kotiapulaisen narutettavaksi, niin kyllä minäkin läksyni pian oppisin ja unohtaisin liiallisen veljeilyn.

      Poista
  3. Vau! Kiitos kierroksesta! Jos haluat blogipäivitykseni jatkossakin uusi osoitteeni: http://www.kukkaiselamaa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olit mukana kierroksella! Täytyykin päivittää blogilinkkini.

      Poista
    2. Jostain syystä linkin päivittäminen ei onnistu, vaan blogisi jäi tuonne viimeiseksi keikkumaan, eikä postauksen otsikkoakaan näy. :-( Täytyy tutkia asiaa paremmalla ajalla.

      Poista
  4. Mielenkiintoista luettavaa ja kuvat ovat hyviä. Arvostan kovasti tyyliäsi kirjoittaa oman näkemyksen mukaan. Vähän on blogeja, joissa kirjoittaja uskaltaa kertoa omaa näkemystä asioista. Myös huumori värittää kirjoituksiasi. Matkakertomukset ovat tosi antoisia. Parasta onkin matkoilla paikallisten ihmisten elämään tutustuminen. Toivottavasti ehdit olla siellä vielä pitempään ja saadaan uusia mielenkiintoisia kertomuksia kuulla. Olen lukenut blogiasi pitkään ja viihtynyt hyvin. 😊🌺👏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmittää mieltä kuulla, että olet viihtynyt blogini parissa. :-)

      Olen huomannut, että haluan nykyään kirjoittaa entistäkin rehellisemmin ja avoimemmin ajatuksistani. Kaikki eivät varmasti minun ajatusmaailmastani pidä tai sitä ymmärrä, mutta ei sellaista voi vaatiakaan, kun me kaikki ollaan kuitenkin niin erilaisia. En jaksa itsekään pohtia lukijoiden mahdollista mielipidettä, vaan kirjoitan sillä mielellä, että “ottakaa tai jättäkää”. :-)

      Tämä matka alkaa olla kohta lopuillaan, mutta voi olla, että tulen Intiaan taas hyvinkin pian.

      Poista
  5. Linnut on ihan kivoja, mutta ihan aina ne ei ymmärrä, että olisi parempi laulella jossain muualla. Meillä oli aikoinaan pihalla fasaani, joka huuteli keväisin, mutta nyt on kadonnut. En tiedä tappoiko kettu vai kettuuntunut naapuri :).

    Siis jos mun Armastus maksaisi mulle jalkahoidon niin meneisin juosten. Mä niin tykkään olla hoidettavana. Jalkahoitoa, käsihoitoa, kasvohoitoja, hierontaa, mikään ei ole ihanampaa kuin ammattilaisen käsittelyssä olla. Tosin en halua jutella hoidoissa vaan vain nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, fasaani pihalintuna ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Tosin en tiedä yhtään, millaista ääntä fasaani pitää, mutta tuskin se mitään sirkutusta on. :-)

      Mä en ole koskaan tykännyt olla hoidettavana, enkä yhtään tiedä, mistä se johtuu. En vain jostain syystä tykkää siitä, että vieras ihminen tulee liian lähelle koskettelemaan. :-D Eräänlainen ongelma se kai tämäkin on, vaikka en itse pidäkään asiaa minään ongelmana. Mutta mikäs pakko sitä on itseään hoidattaakaan. :-) (Ukkeli tosin soitti äsken Banagloresta, että hän varaa meille huomiseksi ajan hierontaan ja jalkahoitoon. Että joudunkohan minä sittenkin menemään käpälöitäväksi! :-O)

      Poista
  6. Niin se taitaa usein olla, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olipa jotenkin hämmentävän kiva kuulla, ettei autonkuljettaja ollutkaan ehkä luontoaan muuttanut!

    Minulla on ollut jo useampi kotiapulainen useammassa eri maassa, ja nykyisin lisäksi autonkuljettaja ja puutarhurikin, mutten ole työntekijöitämme koskaan millään tapaa käskyttänyt. Ei olisi minustakaan siihen, mutta työtoveruuteen sen sijaan on, ja sillä tapaa itse määritän suhteeni ihmisiin jotka ovat meillä töissä. Yhdessä mietimme päivän hommia tai sitten ihan suosiolla jätän työntekijät hommiinsa, he kyllä tietävät miten työnsä hoitaa. Maksamme reilua palkkaa ja yritämme muutenkin pitää parhaamme mukaan huolta työntekijöistämme ja heidän perheistään. Parhaimmillaan työntekijöistämme on tullut meidän hyviä ystäviämme.

    Olen tässä vuosien varrella maailmalla huomannut, että monessakin maassa paikallisilla ja monilla ulkomaalaisillakin on tapana suhtautua hyvinkin ankeasti työntekijöihinsä. Luulen, että paljon siinä on ihan totuttua ja ympäristöstä tuttua tapaa jota ei tulla kyseinalaistaneeksi. Työntekijöitä kuten kotiapulaisia ei nähdä ihan yhdenvertaisina vaan he ovat omaa porukkaansa. Omalla suhtautumisella myös osoitetaan enemmän tai vähemmän tietoisesti se mihin porukkaan itse kukin kuuluu - jos autonkuljettajan kanssa liikaa kaveeraa jokuhan saattaa vaikka luulla pomoakin autonkuljettajaksi... Minusta on hyvin vaivaannuttavaa ja yksi hankalimmista asioista täällä Khartumin arjessa, että täällä eletään sellaista kahden kerroksen arkea. Omassa elämässäni tappelen päivittäin hiljaa vastaa mutta paljon on silti sellaisia tilanteita viikossa missä minua nolottaa ja ahdistaa se kuinka vahvassa on täällä se mentaliteetti, että työntekijöille on oma paikkansa ja herroille ja rouville omansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ilahduin kovin, kun huomasin, että autonkuljettaja on kuitenkin edelleen se ihan samanlainen herttainen poika.

      Asenteesi ja yleensäkin teidän suhtautumisenne työntekijöihin kuulostaa hienolta! Noin haluaisin itsekin osata heihin suhtautua. Täällä Intiassa tosin tuntuu, että työntekijöihin ei kuitenkaan kannata luottaa liikaa, sillä olen huomannut, että työntekjät jopa odottavat jonkinlaista “käskyttämistä”. Intia on niin hierarkkinen maa, että jokaiselle on arvojärjestyksessä oma paikkansa, ja minusta tuntuu, että työntekijät hämmentyvät, jos heitä kohdellaan liian tasa-arvoisesti tai jos heille annetaan liian suuri valta määrätä työnteostaan. Saattaisi myös käydä niin, että he käyttäisivät tilannetta tavalla tai toisella hyväkseen.

      Minullakin oli aluksi hirveän vaikea tottua sir- ja madam- kulttuuriin, mutta kai sen on tässä vuosien varrella jotenkin huomaamattaan hyväksynyt, kun ei se tunnu enää niin vaivaannuttavalta. Tai sitten voi olla kyse siitäkin, että olen vain oppinut olemaan ajattelematta asiaa.

      Olen myös ajatellut, että töykeys voi olla jonkinlainen “suojautumiskeinokin”: kun käyttäytyy johdonmukaisesti eli töykeästi, niin ei tarvitse miettiä, miten kenenkin kanssa tai missäkin tilanteessa pitäisi käyttäytyä.

      Poista
    2. Meillä on ollut aika lailla tämä sama linja aina ja toistaiseksi kymmenen vuoden aikana suurin osa työntekijöistämme on viihtynyt meillä vuosia ja todellisia ongelmia on ollut vain yhden työntekijän kanssa (senkin uskon olevan lopulta enemmän tyypin oman persoonallisuuden syytä kuin meidän toimintamme). Reilu palkka ja aito luottamus antavat itsessään syyn olla luottamuksen arvoinen. Käänteisesti taas ankeus ja epäluottamus tuskin innostavat ketään tekemään parastaan. Luottamus täytyy toki ansaita, mutta kyllä meillä on useammalla työntekijällä vuosien varrella ollut avaimet kotiimme ja olemme muunmuuassa pyytäneet heitä päivystämään kotonamme lomien aikana ja niin edelleen. Yhtä ainoaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki on sujunut enemmän kuin hyvin.

      En siis itse oikein usko siihen, että missään olisi oikeasti pakko olla ankea työntekijöiden suhteen. Kuulostaa siltä, että teidänkin autonkuljettajaa inspiroi enemmän toverillisuus kuin ylimielisyys? Uskoisin sen lopulta olevan aika yleisinhimillisesti totta, oli kyse sitten mistä kulttuurista hyvänsä.

      Poista
    3. En minäkään usko, että töykeys inspiroi ketään työntekoon. Ystävällisyys ei ole keneltäkään pois vaan palaa aina bumerangina takaisin tavalla tai toisella. :-)

      Poista
  7. Näitä Intiapostauksia on niin kiva lukea.

    Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, että kuinka sopeutumisesi osaksi intialaista sukua sujui aluksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!

      Itse asiassa olen joskus kirjoittanutkin siitä, miten sukuun sopeutumiseni aluksi sujui. Täältä löytyy se vanha postaus. Jos tulee mieleen jotain muuta, mitä haluaisit asiasta tietää, niin laita kysymyksiä tulemaan, ja kirjoitan aiheesta uuden postauksen. :-)

      Poista
    2. Kiitos linkistä, kävin lukemassa :)
      Hyvin olen solahtanut osaksi intialaista perhettä.

      Poista
    3. Kiva jos vanha postaus vastasi edes jollakin tavalla kysymykseesi. :-)

      Poista
  8. Eikös tuo ole Eudynamys scolopacea elikkäs Common Koel, tunnetaan myös nimellä Cooee Bird. Punaiset silmät ja ärsyttävä ääni. Sukua vissiinkin käelle. Naaras näyttääkin käeltä, koiras on tuommoinen harakanmusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän fasaanikukko alkoi tänään veisata klo 04.04.

      Poista
    2. No hemmetti, sehän se! Ja suomeksi lintu taitaa olla variskäki. Hieno homma, kun täällä blogistaniassa on tuommoisia asiantuntijoita. :-) Eli kiitos!

      Turha mun onkaan oikeastaan valittaa, kun ei tuo meidän kotka kuitenkaan ihan noin aikaisin aloita. :-D

      Poista
  9. Aika kovaääninen lintu.Minulla on välillä pulut riesana ja ne ujeltavat ikkunani takana,ovat herättäneet monta kertaa viikonloppuisin. Hyvä että löytyi nimikin linnulle;D Palvelijajutut tulivat mulle tutuksi Venezuelassa,mutta kyllä autonkuljettaja kuulostaa kivalta,vaikken muuten haluaisi mitään palvelijoita.,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on tuossa ikkunan takana parhaillaankin puluja, mutta ne kujeltavat niin hiljaa, että niistä ei ole haittaa, kun yöllä varsinkin on ilmastointi ja tuuletin päällä.

      Poista
  10. Hyva etta autokaupat tuli tehtya, onnittelut siis uudesta autosta Intiaan! Tuosta palvelijajutusta turkki-nakökulmasta ajattelen niin etta olen taalla vuosien varrella joutunut, ikava kylla, vahan opettelemaan sita hierarkiaa. Jos on liian kiva ja kaverillinen vaikka siivoojalle niin se kaantyy aika usein itseaan vastaan. Siivoja ei enaa siivoakaan hyvin, hanhan on kaveri, tassahan voi heittaa jalat sohvalle ja katsella telkkua :D Oliskohan appiukolla jotain tallaista kaytöksen takana? Han on varmaan perheenpaa ja jos alkaa olemaan liian kiva niin kuljettajahan saattaa heittaytya aivan vallattomaksi :) Mukavaa pian alkavaa viikonloppua, kohtahan on vappu! Vappuillaanko Intiassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Saa nyt nähdä, milloin se kottero saapuu.

      Samanlainen meininki täälläkin varmaan olisi, jos olisi liian tuttavallinen työväen kanssa. Hyvin voi olla appiukolla jotain tuollaista käytöksensä takana, kun tosiaan on perheenpää. Että jos perheenpää rupeaa liian tuttavalliseksi, niin silloinhan on lupa tehdä melkein mitä vain!

      Mukavaa viikonloppua sinullekin! Täällä ei vappua juhlita, vaikka se vapaapäivä taitaa ollakin.

      Poista