Ei elämä ole yhtä juhlaa. Välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä.


tiistai 15. toukokuuta 2012

Outo yöllinen lintuhavainto

Olen kärsinyt viime aikoina nukahtamis- ja nukkumisvaikeuksista; illalla on vaikea saada unta, ja yöllä tulee heräiltyä vähän väliä. En tiedä, rasittaako kuumassa (38 asteessa) lenkkeily muka elimistöä jotenkin niin paljon, että se vie yöunetkin, vai onko minulla jokin muu ongelma.

Yhtenä tällaisena unettomana yönä menin parvekkeelle haukkaamaan hieman happea ja katselemaan yöllisiä näkymiä. Kello oli yli yksi, ja koko naapurusto oli vaipunut unten maille, lukuun ottamatta naapurin pihalla käyskentelevää saksanpaimenkoiraa ja yössä loistavia katu- ja mainosvaloja. Tuuli puhalsi sen verran, että se kahisutteli palmupuun lehtiä, mutta mistään yön viileydestä ei voinut todellakaan puhua. Kadun liikenne oli rauhoittunut niin, että katua pitkin kulki vain silloin tällöin joku - moottoripyörä, jonka päällä istuskelevat ukot huutelivat toisilleen; rämisevä rekka, joka näytti siltä, että se saattaisi levitä tielle hetkenä minä hyvänsä; iso bemari, joka suhahti ohitse sellaista vauhtia, että sen kerkesi juuri hätäisesti havaitsemaan. Koska meidän "kotikatumme" on hyväkuntoinen ja leveä, se houkuttelee erityisesti yöaikaan puoleensa kaikenlaisia kaahareita, jotka kiitävät eteenpäin kalliilla autoillaan aivan järjetöntä vauhtia.

Yhtäkkiä näin linnun, joka kiiteli ensin aikansa naapurin pihan yllä ilmassa ja laskeutui sitten parvekkeemme alla olevaan mangopuuhun. Olin ihmeissäni: eiväthän linnut minun mielestäni lennä öisin, eivätkä varsinkaan tuolla tavalla liitelemällä. Oli niin pimeää, että en erottanut linnusta mitään yksityiskohtia, mutta sen pystyin näkemään, että lintu oli musta ja melkein pelottavan suuri.

Lintu hääräsi mangopuussa oksien suojassa, ja päättelin sen etsivän sieltä jotain syötävää. Lintu oli parvekkeeltamme katsottuna puun takapuolella, joten en pystynyt näkemään lintua kunnolla, mutta sen verran kuitenkin oli valoa ja puun oksat harvat, että pystyin seuraamaan linnun liikkeitä oksien välistä. Se liikkui eteenpäin minusta ihan omituisella tavalla, ikään kuin ryömimällä. Mieleeni tuli ajatus, että mahtaakohan tuo otus olla lintu ollenkaan, kun se käyttäytyy noin kummallisesti. Pakko sen oli kuitenkin lintu olla, koska olin nähnyt sen lentävän! Ei se voinut mikään lepakkokaan voinut olla, kun se oli niin jumalattoman suuri.

Aikansa oksien välissä ryömittyään lintu ilmestyi minusta katsottuna puun etupuolelle, johon kävi valoa sen verran, että pystyin näkemään linnusta vilauksen. Ensin näkyi vain mustaa, mutta sitten pystyin erottamaan linnun pään. Voi hyvänen aika, miten säikähdin! Eihän linnulla ollut linnun päätä laisinkaan, vaan sillä oli ihan rotan naama! Meinasin seota jaloissani, kun tuli niin kiire sisätiloihin turvaan. Tuommoinen omituinen otus, kahden metrin päässä minusta!

Silloin viimeistään tajusin, että kyseessä taisi sittenkin olla jonkinlainen lepakko. Kun etsin googlesta tietoa, mitä syötävää lepakko mahtoi mangopuusta oikein etsiä, sain selville, että on olemassa intialainen lepakkolaji, intianlentäväkoira (Indian flying fox, Pteropus giganteus). 

Kuva: Bluepeace.

Intianlentäväkoira kuuluu maailman suurimpiin suurlepakoihin: sen siipien kärkiväli saattaa olla jopa puolitoista metriä! Intianlentäväkoira kuuluu myös hedelmälepakoihin, ja sen ruokavalioon kuuluvat pääasiassa kypsät hedelmät, kuten mangot, banaanit ja guavat. Nyt on mangokausi meneillään, joten ihan sesongin mukaisia hedelmiä otus oli löytänyt. 

Flying fox -nimitys johtuu siitä, että kyseinen lepakkolaji muistuttaa ulkonäöltään aika paljon kettua.  Kettumaisen ruumiin lisäksi sillä on nahkaiset lepakon siivet. Otus on kuvassa minusta oikeastaan ihan suloisen näköinen, mutta en siltikään haluaisi seisoa yön pimeydessä muutaman metrin päässä siitä. Isosta koostaan huolimatta intianlentäväkoirat ovat ihmiselle täysin vaarattomia, mutta hedelmäpuille ne saattavat tehdä suurtakin tuhoa.

Intianlentäväkoirat viettävät päiväsajan suurina yhteiskuntina sademetsissä, suoalueilla tai suurten vesialueiden lähellä. Ne roikkuvat päivän kotipuussaan pää alaspäin, siivet vartalonsa suojana.

Kuva: thewebsiteofeverything.

Illalla ne lähtevät etsimään ruokaa, joskus jopa 50 kilometrin päähän "kotipuustaan". Ne ovat lepakoiksi erikoisia metsästäjiä, sillä ne eivät käytä kaikuluotainsysteemiä , vaan ne löytävät ruoan näköaistinsa ja hajuaistinsa avulla. Ihmettelen vain, missä tämän näkemäni lepakon kotipuu mahtaa olla, kun eihän täällä mitään sademetsiä ole eikä kovin suuria vesialueitakaan. On vain muutamia järviä, ja niidenkin vesitilanne on aika heikko näin kuumimpaan aikaan vuodesta.

Muitakin eläimiä on tullut viime aikoina nähtyä.


Tämä perhonen lenteli yhtenä iltana sisälle, ja kai se löysi tiensä uloskin, koska sitä ei enää sen koommin näkynyt.


Tämä on vissiinkin jonkinlainen intialainen kurki. Näitä näkee yleensä paljon riisipelloilla, mutta tämä kyseinen yksilö tallusteli yhdessä puistossa.

Yhtenä aamuna, kun hain pyykkejä narulta (juu, meillä on joskus pyykit yön yli kuivumassa Smiley), heitin pyykit olkapäälleni ja tulin sisään. Olohuoneessa luulin, että jokin vaatekappale oli lähtenyt valumaan selkääni pitkin, sillä tunsin selässäni liikettä. Ennen kuin aivot ehtivät tajuta, mistä oli kyse, ruumis oli jo aistinut sen, että kyseessä ei ollutkaan mikään vaatekappale. Olin ihan vaistomaisesti ruvennut hyppimään lattialla tasajalkaa ja kiljumaan kurkku suorana. Mekkoni alta putosi lattialle pieni lisko, joka oli tullut pyykkien mukana sisään. Lisko oli siitä poikkeuksellinen, että se ei ollut sellainen tavanomainen vaaleanpunainen, vaan se oli musta (joku tappajalisko tietysti!). Ukkeli, joka oli istunut parvekkeella lukemassa lehteä, tuli ihmetellen katsomaan, mikä minulla nyt (taas) oli. Saimme onneksi ajettua liskon sanomalehden avulla parvekkeen kautta ulos. Tämän episodin jälkeen olen aina ravistellut kaikki pyykit, ennen kuin tuon ne yön jäljiltä sisään - enkä varmasti ainakaan heitä niitä enää olkapäälleni!

26 kommenttia:

  1. Kylmiä väreitä tulee ihan vain kun ajatteleekin, että joku ryömisi pitkin selkää. Hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tosiaankaan mikään kiva tunne. Minulla on vielä lapsuudesta semmoinen trauma, että oltiin kerran jollain koulun maatila-päiväretkellä, ja pojat tekivät kiusaa minulle ja laittoivat selkääni kastemadon. En saanut sitä edes itse pois, ja oli ihan hirveä tunne, kun tiesin, että selässä oli mato, enkä saanut sitä heti pois. Kiljuin muistaakseni silloinkin kurkku suorana. :-D

      Poista
  2. Söpöltä näyttää tosiaan tuo lepakko kuvassa, mutta yön pimeydessä ulkona parin metrin päässä... Kääk!


    Tuossa on muuten paljon samaa näköä kuin hedelmälepakoissa. Hedelmälepakot ovat siitä kummallisia (ainakin minun mielestäni), että ne lentävät päivisinkin. Sydneyn botanical garden on niitä pullollaan. Nähdessäni niitä ekan kerran, oli silmät tippua päästä :D

    Hih, kannattaa tosiaan ravistella pyykit, ellei halua kotiin kutsumattomia vieraita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ainakin tiedän vetäytyä heti sisälle, jos näen tuommoisen linnun liitelemässä jossain, hih.

      Varmaan minäkin pudottaisin silmät päästäni, jos näkisin lepakoita päiväsaikaan. Toisaalta se voisi olla mielenkiintoistakin, kun silloin niistä saattaisi saada sellaisia kuviakin, että kuvista kanssa näkyy jotain. Yritin tuolloin yöllä valokuvata sitä ”lintua”, mutta eihän niissä kuvissa näkynyt mitään muuta kuin mustaa. Ehkä ne ei olisi päivällä niin pelottaviakaan kuin yöllä.

      Mulle on tullut oikein pakkomielle siitä pyykkien ravistelemisesta. Yritän olla jättämättä hirveästi mitään roikkumaan ulos yöksi, mutta joskus jää väkisinkin joku pyyhe tai jotain muuta vastaavaa. :-)

      Poista
  3. Siis en tajua miten jaksat lenkkeillä 38 asteen kuumuudessa! Olen aina se ,joka vaatii pilatestunnilla että ilmastointi laitetaan päälle,niinpä salissa onkin kuuma ja kylmä puoli...
    Tykkään lepakoista,ovat herttaisia elukoita kunhan vaan eivät ole vampyyrejä;D Kun asuin pohjoisessa,niin talon katon alla näin muutaman kerran pieniä lepakoita,mutten tiedä mikä laji oli kyseessä. Huh,minä kyllä kiljaisisin jos joku ryömisi selässäni,olkoonkin sitten söpö lisko;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan siksi, kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Tai siis olisi, mutta ne eivät oikein sovi minulle. (En saa itseäni ylös aikaisin aamulla; kuntosalilla en viitsi käydä, kun en tykkää käyttää niitä laitteita ja kävisin sielläkin vaan juoksemassa, eikä siinäkään ole oikein mitään järkeä. Voisin tietysti olla kokonaan lenkkeilemättäkin, mutta sitten minusta tulisi ihan pahvi. :-) Ja kävely taas on liian hidasta toimintaa, hih.) Mieluusti minäkin lenkkeilisin viileämmässä, ja joka päivä toivon, että olisi ainakin 20 astetta viileämpää. Onneksi minulla on sellainen juomavyö, johon saa pieniä vesipulloja, koska ilman juomista siitä ei kyllä tulisi mitään.

      Karmeaa, onko vampyyrilepakoitakin olemassa. Taidankin pysytellä tästä lähtien öisin sisätiloissa. :-D

      Poista
  4. Mysoren lähellä on RANGANATHITTU BIRD SANCTUARY,jossa näimme valtavia määriä puissa roikkuvia ja nukkuvia ISOJA lepakoita. Puut olivan aivan mustanaan niitä. Enpä oikeasti haluaisi olla niillä tienoilla öisin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi hitsi, kylläpä kuulostaa karmealta! En haluaisi olla siellä välttämättä päivälläkään...:-)

      Poista
  5. Hyi kauheaa, lentävä rotta tai lepakko, ihan sama. Pyykkien ravistelu kyllä kannattaa, minulle on joskus käynyt samoin, tosin elukka ei ollut lisko vaan skorppioni ja onneksi se tuli esiin vasta heitettyäni pyykit sängylle. Itse pää tyynyyn siihen pyykkien viereen lepotauolle kunnes huomasin mikä musta ötökkä sieltä vaatteiden alta ilmestyi naapurityynylle. En kanssa enään koskaan tuo pyykkejä olalla enkä heitä sängylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, apua! Eihän tuossa minun liskossani ole mitään pelästymisen aihetta, kun vertaa sitä skorpioniin! Hyi kamala, mahdoit säikähtää ihan hirveästi. Jotkut asiat pitää näköjään oppia kantapään kautta. :-)

      Poista
  6. Hui, olipa kamala otus. Mulla oli tuo sama ongelma siellä silloin, ei nukuttanut yhtään. Suomeen palattua ongelmaa ei ole ollut. Oiskohan se kuumuus sitten?

    Täällä on tänään ollut eka lämmin päivä. Päivällä oli niin lämmintä jo, että lapset olivat ulkona t-paita ja farkut jalassa:). Ella totesi, että ollaan melkein kuin Intiassa, hih. No lämpötilaero sinne taitaa olla vielä reilu 20 astetta.. Eka pihakukat laitoin tänään kuitenkin ruukkuihin ulos, jeeee! /Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesä on ihana, mutta harmi vaan kun se on niin lyhyt ja epävakainen. Mulle tulee aina tähän aikaan vuodesta hirveitä kaipuuntunteita Suomeen, ja oon tullut siihen tulokseen, että se johtuu juuri kesästä... tietää, miten ihanan vihreää ja raikasta siellä tähän aikaan on. Nauttikaahan niistä lämpöisistä päivistä, kun ei sitä taas tiedä, miten kauan niitä riittää. :-)

      Poista
  7. apua oon ihan sanaton en oo koskaan kuullu noin kiehtovasta eläimestä oon ihan liekeissääää haha jotenkin niin mystinen ku olla ja voi tavallaan niin kun joku koira ja sitten siivet,elää öisin ja päivisin trooppisessa metsässä jengeineen...kuulostaa enemmän joltain tove janssonin hahmolta ihanaa kiitos tästä meen googlaan heti lisää kuvii:)Mahdoit säikähtää huh huh:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiva että innostuit. :-) Nyt kun sanoit, niin onhan tuo kiehtova eläin ja tuolleen kuvassa katsottuna ihan söötin näköinenkin. Mä taidan kuitenkin pitää otukseen pikkuisen etäisyyttä, hih.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Mulle kävi vähän samantapainen tapaus täällä Itävallassa. Muutettiin syksyllä uuteen asuntoon ja yksi ilta seisoskelin pihalla ja ihmettelin mitä lintuja pimeässä lentelee. Kummastelin niiden outoa lentotapaa. Tuli myös kiirus sisälle kun tajusinkin niiden olevan lepakoita!! Suomessa on (kuulemma) sanonta "Lepakot lentävät onnellisten talojen yllä". :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tuommoista sanontaa kuullutkaan, mutta se tuntuu kivalta ajatukselta. Tarkoittaakohan iso lepakko sitten isoa onnea...:-D

      Poista
  10. Eka vuonna täällä seisoskelin parvekkeella yöllä ja sain lepakon valkoiseen t-paitaani.. säikähdin niin etten saanut edes ääntä kurkustani kiljuakseni,onneksi kai, muuten koko kortteli olisi luullut että joku minua yrittää murhata - ja se oli sentään vain pieni lepakko, js tuollainen lentäväkoira tulisi niin halvaantuisin siihen paikkaan. Uh!
    Juu, pyykkien tarkastus on myös opittu rukoilijansirkan avustuksella.

    VastaaPoista
  11. PS. tuo lintu muuten näyttää lehmähaikaralta, niitä on täällä paljon, usein lehmien selässäkin. Voi se tietty olla joku muukin samanlainen, en vaan muita tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan siinä sitten jotain perää, että valkoinen väri houkuttelee lepakoita, kun sinunkin valkoiseen t-paitaasi kerran lensi lepakko. Minä olisin varmaan pelästynyt ihan samalla lailla, että en olisi pystynyt enää kiljumaankaan. Apua!

      Näitäkin lintuja näkee usein lehmien selässä, joten kyseessä voisi hyvinkin olla lehmähaikara. Toisaalta taas kun googlettelin sitä, huomasin, että tällä Intian yksilöllä ei minun mielestäni ole keltaista töyhtöä päässä. Tuosta lehmähaikarasta pääsinkin sitten jalohaikaran jäljille, ja se saattaisi hyvinkin olla se. Ei tuo lintu minusta jotenkin oikein kurjelta näyttänytkään, vaikka en kyllä tiedä, miltä kurkikaan näyttää, hih.

      Poista
  12. Se keltaisen oranssi väritys on vain soidin- ja pesimisaikaan, muulloin on koko valkoinen. Lehmähaikara on suht pieni,siis joku puolimetrinen kävelyasennossa kun taas jalohaikara on pari kertaa isompi siihen verrattuna, noin metrin korkuinen - eikä koskaan lehmän selässä.

    VastaaPoista
  13. Lehmähaikara tuo sitten varmaan on, koska ei se mikään hirveän iso lintu ole. Kiva, kiitos, nyt osaan kutsua lintua ihan oikealla nimellä. :-)

    VastaaPoista
  14. hyyyyyyyyyyyyiiiiiiiii!!! minusta lepakot on kyllä kertakaikkiaan kamalia. Täälläkin niitä nimittäin on. :( Onneksi täällä meidän alueella näkyy joku lentelevän tosi harvoin, mutta muualla niitä saattaa olla ihan älyttömästikin. hyi. Eläintarhassa niitä tulee nähtyä myös ja hyi millaista ääntä ne pitää ja tulee kyllä aina niin kylmät väreet kun niitä katsoo. brrrrrh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän varten luonto on tuommoisenkin elukan keksinyt, kun se tosiaan on niin iljettävä, että oikein selkäpiitä karmii. En ole koskaan kuullut lepakon ääntelevän, kääk! Se on varmaan inhaa kuultavaa!

      Poista
    2. Ne kirkuu!!! Tosi ällöttävä se ääni. :(

      Poista
    3. Olenkohan sitten tietämättäni kuitenkin kuullut lepakoiden ääntä, koska kyllä minä olen semmoista kirkumista kuullut. Voi yöks, nyt tiedän sitten, mistä se ääni on lähtöisin!

      Poista