Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Uskolliset ystävämme

Olen jo pitkään halunnut käydä lemmikkien hautausmaalla, ja tänään sain toiveen vihdoin toteutettua. Helsingin Keskuspuistossa Metsäläntiellä on Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä eläinten hautausmaa, joka on ollut nykyisellä paikallaan jo vuodesta 1947. Siellä on yli 3000 pientä hautaa, joista suurin osa kuuluu luonnollisesti koirille ja kissoille.

Heti ensimmäisistä haudoista lähtien kävi selväksi, että tällä hautausmaalla ei noudateta mitään erityistä kaavaa hautakivien tai hautakirjoitusten suhteen, vaan sekä eläimen että omistajan persoonat saavat näkyä.














"Nuku hyvin isin oma pieni Kissu. Kiitos haleista."









Yksi hauta pisti erikoisuudessaan silmään jo kaukaa.


Tämä kisuli on viettänyt elämänsä aikana ilmeisestikin intialaista elämää.



Hautausmaalla oli toki muitakin eläimiä kuin koiria ja kissoja.





Hautausmaalla kävellessäni ja hautoja katsellessani aloin miettiä, onko ihmisen rakkaus eläimeen kovinkin erilaista kuin rakkaus toiseen ihmiseen. Ehkä eläimeen kohdistuva rakkaus on jollakin tavalla puhtaampaa ja pyytettömämpää? Ehkä meillä on ihmisiä kohtaan aina jonkinlaisia odotuksia, kun taas eläintä pystymme rakastamaan ihan vain siksi, että tämä on olemassa. Tällainen tunne minulle hautausmaalla tuli, ja täytyy tunnustaa, että jouduin nieleskelemään kyyneleitäni useammankin kerran.






Haudoilla oli persoonallisia koristeita, jotka toivat edesmenneet jollakin tavalla lähemmäs tai jotka olivat muuten vain kauniita.










Jäin miettimään, onko ihmishautausmailla jotenkin kiellettyä viemästä haudalle kuolleelle tärkeitä esineitä tai ylipäänsä muita esineitä kuin lyhtyjä ja kynttilöitä, vai eikö ihmisten haudoille vain ole tapana viedä tällaisia asioita.

Lyhdytkin olivat tällä hautausmaalla harvinaisen persoonallisia.






Kaunis, mutta surullinen paikka.










28 kommenttia:

  1. Kiitos tasta, tuli ihan tippa linssiin, meidan Suomessa olleen koiramme hauta jai mökkipaikalle, joka sittemmin myytiin, mihinkahan taalla elainparat haudataan kun aika jattaa? Tuo hautuumaa tuntuu olevan niin tunteita ja muistoja taynna, mukavan persoonallisia hautapaikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vanhempien tontille on haudattu ihana Aku-kissa, joka oli ensimmäinen kissa, josta olen ikinä tykännyt. :-) Se ei ollut yhtään arvaamaton (pelkään kissan teräviä kynsiä), vaan oikein hellyydenkipeä. Joku oli jättänyt sen pienenä heitteille, ja sillä tavalla se sitten tuli vanhemmilleni, pienen mutkan kautta.

      Poista
  2. Jännä paikka, pienenä käytiin siellä joskus kavereiden kanssa puhdistamassa hautoja lehdistä ja havuista. Tie tädin luokse jouluaattona kulkee myöskin kyseisen haustausmaan ohi ja joka vuosi ihmettelen sitä valomerta, joka loistaa autotielle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mahtava nähdä tuo paikka jouluna. Jos satun olemaan maisemissa joulun aikaan (aika epätodennäköistä kyllä), voisin viedä tuonne kynttilän.

      Poista
  3. Kävelin tuon hautausmaan ohi usein lapsuudessa mutten tainnut koskaan mennä sisälle. Onpa koskettavan oloinen paikka! Hautatekstit toivat kyynelet silmiin. Kiitos tästä ihanasta blogikirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin koskettava paikka. En ole koskaan aiemmin liikuttunut hautausmaalla samalla tavalla kuin tuolla. Piti oikein laittaa aurinkolasit silmille. :-)

      Poista
  4. Ihana kierros,tuonne olen aina halunnut mennä mutten sitten ole sinne mennytkään.Ihanasti on muistettu rakkaita lemmikkejä,koskettavia muistomerkkejä:) Olen entinen kissanomistaja ja nykyinen koiranomistaja,ja kyllä vaan se niiden rakkaus on niin pyyteetöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin noita lemmekkejä on muistettu niin kauniisti. Miksiköhän ihmisiä ei muisteta samalla lailla, vaan paljon persoonattomammin. Rutistus Bambille. :-)

      Poista
  5. Minulle tuli eläinten hautausmaasta heti niin vahva mielikuva Uinu uinu lemmikki-elokuvaan, että puistatti. Onneksi oli hieman lempeämpi kierros tämä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, se on ihan kauhean piinaava elokuva! Onneksi tämä hautausmaa ei ollut samaa laatua!

      Poista
  6. Ihan kuten Minelle, mullekin tuli ensimmäisenä otsikosta Stephen King mieleen. Kiva postaus, välillä nauroin ääneen, välillä tuli kyyneleet silmiin. Lemmikittömän on varmaan vaikeaa ymmärtää, millaisia tunteita lemmikit voivat herättää. Nyt menen halaamaan kattimattiloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en voi ottaa lemmikkiä senkään takia, kun tiedän, että kiintyisin siihen niin valtavasti, että en tiedä, miten selviäisin, kun tulisi aika jättää sille hyvästit. Iskä on joskus joutunut lopettamaan yhden lemmikkikoiran, joka oli meillä silloin, kun minä olin ihan pieni (Jekku nimeltään), eikä hän ole koskaan halunnut sen jälkeen lemmikkiä. Kissa heille tosin tuli, mutta se tuli kuin vähän varkain. :-)

      Haliterveisiä kattimattiloille! Ne ovatkin veikeitä kisuja. :-)

      Poista
  7. Itku tuli <3
    Kyllä eläimen rakkaus on juuri sitä pyyteetöntä, on vain se rakkaus ja välittäminen, ei mitään muita odotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla. Nytkin jos rupean lukemaan uudestaan noita hautakiviä, alan taas kyynelehtiä. On tämä kyllä. Miten eläimet voivatkin niin sulattaa sydämen. ♥

      Poista
  8. Hienoa kun sinä kirjoitat Suomessakin paikoista jossa ei ole tullut käytyä! Olen kyllä tiennyt eläinten hautausmaasta. Oma koirani on haudattu maalle, syntymäkotini pihapiiriin. Nyt on ko. haudan kaivajakin, mieheni, edesmennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on koiruuden hyvä levätä, tutuissa maisemissa. ♥

      Poista
  9. Monet eläinrakkaat ihmiset ovat myös innokkaita maailmanparantajia ja vapaaehtoistyöntekijöitä, joten ehkä nuo tosiaan korreloivat. Huolenpito eläimestä pitää auki jotain ikkunaa niin ettei ihminen pääse jäämään oman mielensä ja omien toiveittensa vangiksi vaan näkee laajemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaus on tarkoitettu jaettavaksi – mitä useammalle, sitä parempi. :-)

      Poista
  10. Tuommoisessa paikassa en ole koskaan käynyt, herättää monenlaisia tunteita ja pistää mietityttään. Myös sitä, miksi eläimelle on niin paljon helpompi ilmaista tunteensa kuin toiselle ihmiselle, tai miksi ylipäätään eläintä on helpompi rakastaa. Näkee myös sen, että eläin on länsimaissa aika tavalla inhimillistetty. Hautausmaalta puuttuu kuitenkin se pönäkkä arvokkuus, joka on tyypillistä ihmisten hautausmaille. Olipa mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri tuota samaa ajatusta minäkin ajoin takaa. Miksi eläimelle on helpompi osoittaa rakkautta, ja miksi rakkauden annetaan hautausmaallakin näkyä niin avoimesti? En ole koskaan nähnyt noin sydämeenkäyviä tekstejä ja muistoesineitä ihmishautausmailla, ja on todella surullista, jos syynä on se, että ihmishautausmailla pitää olla arvokas ja hillitty. Tahtoisinpa nähdä esimerkiksi semmoisen ihmishaudan, jossa lukisi "elämäni suuri rakkaus". Tällaiset "ylisanat" eivät kai vain kuulu ihmisten hautausmaille?

      Eläin on todellakin länsimaissa inhimillistetty, jonkun mielestä ehkä liiaksikin. Ukkeli on joskus jopa heittänyt joitakin (suomalaisia) lemmikkieläimen omistajia katseltuaan, että näillä on ongelma: he osaavat rakastaa vain eläimiä mutta eivät toista ihmistä. Aika kärjistetty mielipide, mutta joidenkin kohdalla tuossa saattaa olla pieni totuuden siemenkin. Toisaalta mielipide on aika ymmärrettäväkin, kun ottaa huomioon ukkelin taustan ja sen, miten Intiassa suhtaudutaan eläimiin.

      Poista
  11. Mielenkiintoinen aihe ja ensimmäinen kertani eläinten hautausmaalla. Samaan aikaan tuli samankaltaisia ristiriitaisia tunteita kuin miehelläsi. Sanottakoon varmuudeksi, että kunnioitan eläimiä ja pidän niistä valtavasti.

    Jos tunteikkaita hautatekstejä tahtoo lukea, niin ainakin täällä olen nähnyt niitä esimerkiksi Recoletan ja Chacaritan katolisilla hautausmailla. Luulen, että Euroopasta löytyisi vastaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikit ovat ihania, mutta ne eivät kuitenkaan korvaa ihmissuhteita. Tai ehkä joidenkin kohdalla korvaavatkin - ukkeli on esimerkiksi törmännyt Suomessa niin pöyristyttäviin tapauksiin, että oikein ihmettelen, miten hänen kohdalleen on sellaisia tapauksia osunutkin. :-)

      Muistelen joskus Euroopassa autoillessa nähneeni katolisia hautausmaita, ja ne olivat tosiaan ihan erilaisia kuin luterilaiset hautausmaat. Haudoilla oli valokuvia, ja varmaan siellä oli kauniita hautatekstejäkin. Miksiköhän luterilaiset hautausmaat ovat sitten niin yksitotisia? Olisi kiva tietää.

      Poista
  12. Kävin Irlannissa (katolinen maa) hautausmaalla ja siellä oli vaikka mitä haudoilla! Kuvia, esineitä, koristeita... hautakivi saattoi olla tietyn esineen muotoinen.. yleensäkin erittäin kauniita ihmisten hautoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat ne katoliset hautausmaat sitten tosiaan olla luterilaisia värikkäämpiä. Nyt täytyy lähteä googlettamaan, onko pääkaupunkiseudulla katolista hautausmaata. :-)

      Poista
  13. Kyllä oli yllättävä tämä virtuaalikierros tällaiselle eläimettömälle ihmiselle.. en todella voinut kuvitellakaan. Rakkaus on ihana asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä hautausmaa on varmaankin todiste siitä, että rakkautta on olemassa montaa lajia. :-)

      Poista
  14. Olipa kiva, että löysin tämän bloggauksen, jossa oli kuvia monista haudoista, joista olen kirjoittanut omassa pakinassani:

    http://annapatrask.blogspot.fi/2012/05/rakkaimmat-ystavat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jätit viestiä. Täytyykin tulla lukemaan sinun kirjoituksesi paikasta. :-)

      Poista