Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Maksullinen pisuaari ja muita ihmeitä

Minusta on hauska lukea intialaisia matkareportaaseja, kun ne paljastavat usein enemmän Intiasta ja intialaisesta ajattelutavasta kuin siitä maasta, jota reportaasi koskee. Viimeisin Woman's Era -lehti oli matkailun erikoisnumero (kesälomat alkavat täällä pian), ja lehdestä löytyi yksi aivan erityisen ilahduttava artikkeli: "Little known facts about Scandinavia and Europe".

Ajattelin kirjoitella teillekin muutamia vähän tunnettuja faktoja Suomesta ja Skandinaviasta, ettette sitten ihmettele, jos satutte näihin törmäämään. Smiley


Helsingissä, Suomessa, autoissa pidetään ajovalot päällä päivälläkin.

Työssäkäyvät naiset saavat Suomessa kolmen vuoden palkallisen äitiysloman jokaista raskautta kohden, aina neljänteen lapseen asti. Tämä tarkoittaa siis sitä, että työssäkäyvä nainen voi olla työuransa aikana jopa 12 vuotta palkallisella vapaalla. Siitä huolimatta suomalaisilla on keskimäärin vain kaksi lasta perhettä kohden.


Skandinaviassa ei juurikaan näe neonvaloja, isoja mainostauluja jne. Maltillisuus ja matala profiili ovat valttia.

Suomen ja Ruotsin pinta-alasta yli 50 prosenttia on joko vesistöjä tai metsää. Se ei ole mikään ihmekään, sillä näissä maissa ei kärsitä kuivuudesta.


Maanteitä ja jalkakäytäviä on roskattu tupakantumpein, mikä viittaa siihen, että tupakointi rehottaa. Naisiakin näkee runsain mitoin tupakoimassa julkisilla paikoilla.

Toisin kuin Intiassa, monilla Euroopan lentokentillä laukkukärryjen käytöstä täytyy maksaa tai sitten niistä otetaan euron pantti. On ihmeteltävää, ettei näillä kentillä ole ajateltu sitä, että kärryjen valmistus ja ilmainen käyttö voitaisiin rahoittaa yrityssponsoroinnilla tai mainoksilla.

Tanskassa on 50 prosentin veroprosentti, joka on ehkä maailman korkein. Mutta valtio käyttää rahat eläkkeisiin, koulutukseen ja ilmaiseen terveydenhuoltoon.

Monissa eurooppalaisissa hotellihuoneissa ei ole palasaippuaa eikä shampoota. Nestemäistä saippuaa tulee seinään kiinnitetystä säiliöstä.

Tukholmassa täytyy maksaa pisuaarin käytöstä, jopa vilkkaalla metroasemalla. Itävallassa pisuaarin käytöstä joutuu maksamaan jopa 35 rupiaa.


Danube-joella Bratislavassa, Unkarin ja Itävallan välissä, on kelluva ravintola nimeltään Krishna Hotel.

Skandinaviassa ja Euroopassa on työaikarajoitukset raskaiden ajoneuvojen kuljettajille. Kukaan ei saa ajaa yli 15 tuntia pysähtymättä välillä, ja työvuorojen välissäkin pitää pitää 11 tunnin mittainen tauko.

Euroopan hotellihuoneissa ei ole pullotettua juomavettä, vaan tarjolla on vain vesilaseja. Syy: raanavesi on puhdasta ja turvallista koko Euroopassa, ja vettä voi juoda hanasta suoraan. Itävallassa hanavesi tulee Alppien lähteiltä.  


Bella-hotelli Kööpenhaminassa, Tanskassa, on uniikki design-hotelli, joka koostuu kahdesta kallellaan olevasta tornista. Hotellin julkisivu on kokonaan lasia, ja kylpyhuoneetkin ovat erikoiset: kylpyhuoneen ja huoneen välinen seinä on lasia, ja vain osa lasista on himmennetty. Siksi hotelli sopiikin vain naimisissa oleville pariskunnille tai yhdessä asuville pareille. Ei ole todellakaan soveliasta, että isä/poika, isä/tytär, äiti/poika tai sisko/veli asuisivat samassa huoneessa.

Suomen Helsingin ja Ruotsin Tukholman välillä risteilevän risteilyaluksen aulakellossa on kaksi tuntiviisaria, jotka näyttävät kahta eri aikaa, koska maat ovat tunnin aikaeron päässä toisistaan.

Lähellä Brandenburgin porttia Berliinissä, Saksassa, näimme polkupyöräriksoja kuljettamassa turisteja. Turistit näyttivät nauttivan ajelusta.


*** 

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Meillä on viikonloppuna tiedossa ainakin jumppatunti autonkuljettajalle. Hän kun on kärsinyt viime aikoina selkäkivuista, ja me ukkelin kanssa keksimme, että se johtuu tietysti huonoista selkälihaksista. Poikaparka saattaa siis päästä meidän kanssa jumppaamaan.
 Smiley

Lopuksi pitää vielä käyttää tilaisuus hyväkseni ja mainostaa uutta intialaista ruokablogiani. Jos intialainen ruoanlaitto kiinnostaa, niin lämpimästi tervetuloa sinne!

Minun tekisi nyt ihan hirveästi mieli silliä, mutta sitä ei kyllä taida täältä saada! Mangoja onneksi saa jo. Smiley

(Kuvat:  WRC, Builbetterschools, Wikimedia, Caspost, Taildom, UALR.)

22 kommenttia:

  1. Niin ne asiat näyttäytyy erilaisilta riippuen siitä kenen silmin niitä katsoo. Maksulliset pissat on minustakin sangen erikoista, mutta niitä harrastetaan täälläkin. Onneksi maksu ei suurene silloin, kun on iso hätä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin on maksullisia vessoja, varsinkin turistinähtävyyksien liepeillä, mutta ne eivät maksa yleensä kuin pari rupiaa. Vähän ihmettelin tuota maksullisten pisuaarien ihmettelyä, mutta ehkä se juontaa siitä, että täällähän on ilmaista pisuaaria tienvarret täynnä. :-/ Ulkomailla ei ehkä kehtaa samalla tavalla ruikkia joka paikkaan?

      Todellakin onni, että maksu ei ole suhteessa tuotoksen kokoon! :-D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen tietoisku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intialainen näkövinkkeli on aika mielenkiintoinen. Ketä muuta voisi kiinnostaa esimerkiksi se tosiasia, että jossain on Krishna-niminen hotelli. :-D

      Poista
  3. Täydentäisin tietopakettia niin, että Suomessa kuten useimmassa EU-maassa tupakointi on kiellettyä kaikkialla muualla paitsi ulkoilmassa julkisilla paikoilla. Siksi joka paikassa on tupakantumpeja eivätkä naisetkaan enää kykene olemaan salapolttajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä se menee juuri päinvastoin, eli tupakointi on kielletty ulkoilmassa julkisilla paikoilla. :-) Eihän se kyllä käytännössä mitään rajoita, mutta tupakantumppeja näkyy kyllä aika harvakseltaan. Intialaisia naisia en ole tainnut nähdä tupakoimassa julkisilla paikoilla kuin yhden kerran, ja kyllä meinasinkin pudottaa silmäni. Ulkoilmakahviloissa yms. olen kyllä nähnyt joskus naistenkin tupakoivan.

      Poista
  4. :) No tamahan oli hyva tietoisku, muistuu itsellekin muutama fakta mieleen taman avulla. Turkkilaisissa matkailuohjelmissa ihmetellaan Suomessa aina valtaisaa kavelijoiden joukkoa, aitiyspakkausta, koirapuistoja ja sita etta koululaiset ovat sukkasillaa kouluissa, paljon muutakin mutta nuo tuli ekana mieleen. Laitoinkin ruokablogin talteen, kiva juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olipa huvittava huomio tuo sukkasillaan koulussa olo. Kaikkeen sitä ulkomaalaiset kiinnittävätkin huomiota. :-)

      Tuosta tuli mieleen, kun ukkelin intialaiset kaverit olivat joskus kauan sitten Suomessa lomalla. Heitä ihmetytti suuresti se purje- yms. vapaa-ajan veneiden määrä! Totesivat, että suomalaiset osaavat tosiaan nauttia vapaa-ajasta. En ollut aiemmin asiaa ajatellut, mutta vähän niinhän se taitaa olla. Intiassa en ole tainnut törmätä yhteenkään purjeveneeseen tai asuntovaunuun. :-D

      Poista
  5. Tässähän tuli vaikka mitä tietoa;D Pitääkin kerrata tämä ennen Suomen matkaa;D
    Ja kiva että olet taas ruokabloggaaja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten vaan tulostat tämän listan mukaasi ennen Suomeen lähtöä. :-D Pitäisi ehkä kohta ruokablogatakin jotain, eikä vain ilmoitella, että olen ruokabloggaaja. ;-D

      Poista
  6. Hyviä vertailujen kohteita ja mainioita kuvia! (etenkin tuo kissakuva!)

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista :D Tuli mieleen kun ylitimme Nepalin ja Intian rajaa maitse ja tärkeä tullivirkamies oli kovin kiinnostunut Suomesta. Hän siinä piti meille pientä kuulustelua aiheesta mikä on Suomen pääelinkeino. Meille tuli mieleen lähinnä metsäteollisuus sekä teknologiayritykset, mutta tämä tärkeä setä piti vastaustamme ihan vääränä! Suomen pääelinkeinohan oli tietysti kalastus! Hänen alemmat kollegansa nyökyttelivät kovasti ja me miehen kanssa myöntelimme että joo, kyllähän Suomessa kalastetaankin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on parempi olla samaa mieltä niiden kanssa, jotka kuvittelevat tietävänsä paremmin! :-D

      Poista
  8. Oih, olisikin vaan palkallinen kolmen vuoden äitiysloma ;-) Mutta onhan sekin aivan uskomattoman upeaa että voi kolme vuotta olla lapsen kanssa kotona saamatta potkuja työpaikaltaan.

    Hauskoja huomioita tosiaan, ja tosiaan kertovat enemmän intialaisista itsestään kuin matkakohteista ;-) Tuota naisten tupakointia sain huomata itsekin huomannut erään intialaismiehen kauhistelleen suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua huvitti erityisesti tuo hotellihuonejuttu, että pitää noin tarkkaan määritellä, kenen kanssa siellä huoneessa on soveliasta olla. :-) Mielenkiintoista, että isä ja poika eivät voi olla samassa huoneessa, mutta äiti ja tytär voivat. Ilmeisesti isän ja pojan pitää olla toistensa seurassa häveliäämpiä kuin äidin ja tyttären?

      Poista
  9. Ajovalojen käyttöä päivällä ovat täkäläiset Suomessa käyneetkin ihmetelleet, no ei ihme kun täällä hyvä jos pimeällä joku lamppu kiiluu. Yleiset vessat on maksullisia täälläkin, jos niitä jostain sattuisi löytämään. Annabassa on tasan yksi naisille ja pitää ennakoida kaupunkireitti sen mukaan :)
    Hih, siskoni työkaveri oli poissa töistä pötköön 9 vuotta, ja kun lopulta tuli sanoi itsensä irti. Työnantajan kannalta ei mitenkään kivaa, eikä varsinkaan sen viransijaisen, jota ei sinä aikana voinut vakinaistaa. Täällä äitiysloma on kolme kuukautta muistaakseni.
    Meidän korttelissa on muuten Muna-niminen hotelli, ainahan tuollaiset nimelliset yhteydet kiinnostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, samanlaisia kiiluvia lamppuja näkee täälläkin. Muistan lukeneeni yhdestä kirjasta (taisi olla Culture Shock India tms.) sellaisen listan, mikä voi olla Intiassa mahdollisesti tulossa vastaan, jos näkee pimeällä tiellä yhden ajovalon. Vastaan voi olla tulossa mikä tahansa moottoripyörän ja kahden rinnakkain ajavan rekan väliltä (toinen rekka ohittaa juuri toista ja yhdellä rekalla ei ole ajovaloja ollenkaan ja toisellakin vain toinen lamppu toimii). :-)

      9 vuotta, no huh huh! Mitähän työnantajan mielessä mahtoi liikkua? Että mahtaakohan tulla vielä se neljäskin? :-)

      Muna-hotelli! :-D Täältä saa Pillu-merkkisiä kosteuspyyhkeitä. :-D

      Poista
  10. Hauska postaus, vaikka erityisesti nauratti tuo lopun jumppatunnit kuljettajalle -kohta! :D

    Olisiko sinulla antaa linkkejä muihin suomalaisten pitämiin Intia-blogeihin? Olen lueskellut jo monia monia Intiassa elämisestä kertovia blogeja alusta loppuun, mutta blogit eivät ole enää aktiivisia. Sinun blogisi on kyllä ihan huippu ja eroaa kyllä muutenkin niistä expattikotirouvien pitämistä blogeista. :) Luetko muuten yhtään intialaisten pitämiä blogeja, vai onko Intiassa edes muodikasta pitää blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan ei sitä jumppatuntia sitten loppujen lopuksi tullutkaan, kun autokuski ei oikein innostunut asiasta. Miksiköhän? :-D

      Aktiivisia suomalaisia Intia-blogeja on tosiaankin vähän! Mistäköhän mahtaa johtua? Siksi minäkään en suomalaisia Intia-blogeja juuri seuraile. (Nyt jos siellä on joku lukija, joka kirjoittelee Intia-blogia, niin saa mieluusti hihkaista itsestään. Me tulisimme mielellämme lueskelemaan. :-)) Oletko katsellut blogilistalta? Sieltä minäkin käyn joskus Intia-blogeja kurkkimassa.

      En lue yhtään intialaisen kirjoittamaa blogia, mikä johtuu samasta syystä, että en oikein tunne niitä. Englanninkielisistä ulkomaalaisten kirjoittamista Intia-blogeista ihan ehdoton huippu on Diary of a White Indian Housewife, jossa Sharell kirjoittelee Intia-kokemuksistaan hyvin aidosti ja rehellisesti. Suosittelen lämpimästi. :-)

      Kiitos ihanasta palautteestasi. <3

      Poista
  11. Oho miten multa oli jäänyt tämä postaus väliin, kuitenkin uskollinen stalkkeri kun olen..Huippu postaus aina kun vertaa suomea intiaan,meksikoon jne alkaa ihmetyttään ,että mistä siellä suomessa oikein valitetaan..Varsinkin tuon äitiysloman kohdalla..
    Hyvänä esimerkkinä eräs kahden lapsen äiti,ystäväni.Pitää todella raskaana esimerkiksi 20 minuutin bussimatkaa yksin lastensa kanssa. Täällä meksikossa lapsilla ei ole koskaan edes vaunuja vaan äidit kantavat lapsiaan, välillä todella isonkin kokoisia.
    Miettii esimerkiksi intialaista naista jos se se saisi äitiyslomakorvausta,kaikki kelan korvaukset,lapsilisät siinä ei olisi varmaan riemulla rajoja.
    Silti monet ystävät joilla mies hyvässä työssä,nainen hoitaa lapsia kotona,antavat todella valittavaa kuvaa usein itsestään,siis puhun vain omista ystävistäni...
    En väheksy mitenkään sitäkään työtä,olla kotiäiti.
    Mutta kun miettii oikeasti ihmisiä joilla on ne pienet lapset eikä hajuakaan aamulla mitä tänään syötäisiin..Ja sitten ajatellaan ,että no ne on kehistymaita kun oltaisiin kiitollisia siitä mitä on.Terveet lapset,ruokaa jne..
    Tai pelkästään tuo juomavesi kohta sai ajattelemaan ,että onhan se ihan mieletöntä juoda puhdasta vettä suoraan hanasta.Täällä siihen kuluu yllättävän paljon rahaa iso tankki maksaa noin 2,5 euroa ja se kuluu muutamassa päivässä, jo rahanakin siitä kertyy melkoinen summa vuodessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stalkkeri, hoho. :-D

      Siis todella, kuinkakohan monta kertaa olen miettinyt itse samaa, että miten turhista asioista Suomessa valitetaan. Suomalaisten ongelma tuntuu olevan usein se, että he eivät tajua, kuinka hyvin asiat heillä ovat. Suomessa eletään sellaista perusturvallista elämää, ja sitten jos eteen tulee jokin pienikin asia, joka uhkaa vähänkin horjuttaa tätä perusturvallisuutta ja ajaa ihmiset pois mukavuusalueelta, se koetaan ihan kamalan isona ongelmana ja uhkana. Mutta kai se on niin, että hyvinvointivaltiossa on hyvinvointivaltion ongelmat?

      Sitten jos taas toisaalta miettii sitä, että jos intialaiset naiset saisivat noin pitkän äitiysloman ja kaikki suomalaisten edut, niin luulenpa, että Intian väkiluku räjähtäisi käsiin, kun naiset olisivat jatkuvasti raskaana. :-D Jotenkin en voi kuvitella, että Suomen järjestelmä sopisi tänne – se voisi luoda loppujen lopuksi enemmän ongelmia kuin mitään hyvää.

      Täällä kannetaan samalla tavalla pieniä – ja isompiakin – lapsia sylissä, ja kaiken lisäksi monet joutuvat vielä menemään töihin se lapsi käärössä roikkuen. Siinä sitä naiset sitten kantavat rakennuksilla päänsä päällä hiekkaa ja tiiliä, ja pieni lapsi roikkuu kantoliinassa, kun ei kerta kaikkiaan ole varaa jäädä kotiin. Jos ei tee töitä, ei ole ruokaa.

      Joskus ihmettelen täälläkin varakkaiden perheiden äitejä ja kotirouvia, joilla on palvelijat, lapsenhoitajat ja omat tai appivanhemmat auttamassa lapsenhoidossa, ja sitten on muka niin kamala kiire ja niin paljon työtä koko ajan. En minäkään kotiäitinä olemista mitenkään väheksy, mutta joskus peräänkuuluttaisin täällä jonkinlaista suhteellisuudentajua. Ei tarvitsisi mennä kuin vähän tuonne kadunvarteen katselemaan ja toteamaan, kuinka hyvin näilläkin rouvilla omat asiat oikeastaan ovat.

      Ja tuo juomavesiasia... on todellakin uskomatonta, että juomavettä (ja ihan maailman parasta sellaista!) tulee hanasta kääntämällä! Tällaisissa maissa tuommoinenkin asia nousee kyllä arvoon arvaamattomaan. Meillekin tulee vesi isoissa päniköissä, eikä sekään mitään ilmaista ole. Mun on pitänytkin kirjoitella asiasta enemmän, ja varmaan piakkoin kirjoittelenkin. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3