Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Raakoja, sanoi varas taateleista

Etelä-Intiassa juhlittiin eilen uutta vuotta, ugadia. Ajanlasku noudattaa täällä hindujen lunisolaarista kalenteria, joka perustuu sekä kuun että auringon liikkeisiin. Kullakin vuodella on oma nimensä, ja vuodet kulkevat 60 vuoden sykleissä niin, että sama vuosi tulee taas 60 vuoden päästä. Eilen oli Vijaya Nama Samvatsara -nimisen vuoden ensimmäinen päivä.

Kuva: Punjabigraphics.

Me emme ole koskaan juhlineet ugadia sen kummemmin (ugadin juhlinnasta olen kertonut aiemmin täällä), mutta jos appivanhemmat olisivat olleet kaupungissa, olisimme varmasti käyneet siellä syömässä ugadin herkkuja. He olivat kuitenkin Tirupatissa, ja kun ukkelillakin oli vapaapäivä, päätimme lähteä huviajelemaan jonnekin.

Ukkeli oli tarjonnut autonkuljettajalle ugadia vapaaksi, mutta autonkuljettaja ei ollut vapaata halunnut, kun hän kuulemma pitkästyy kotona. Appivanhempien autonkuljettaja on nuori poika, ja hän tuli perheineen Hyderabadiin puolisen vuotta sitten, kun heidän kotiseutuaan vaivasi jatkuva kuivuus, eikä maanviljely enää tuonut leipää pöytään. Oli siis lähdettävä työnhakuun kaupunkiin. Autonkuljettaja on vain 16-vuotias, mikä tiesi ongelmia siinä vaiheessa, kun hänen piti saada ajokortti: ajokortin kun saa vasta 19-vuotiaana. Tätä ennen poika oli ajellut ilman ajokorttia, mutta nyt kun hänestä tuli virallisesti autonkuljettaja, niin korttikin piti saada.

Onneksi tällainen muutaman vuoden ikävaje ei ole Intiassa mikään ongelma. Täällä kun saa minkä tahansa dokumentin väärennettyä, kun vain tietää paikan, mistä kysellä. Minäkin rupesin eräänä päivänä pohtimaan omaa tulevaisuuttani, ja kysyin ukkelilta, että eikö minusta voisi tehdä esimerkiksi rakettitieteilijää. Ei kuulemma onnistu, ei mitenkään. Smiley

Autonkuljettaja on todella mukava poika, vaikka anopin mielestä hieman lapsellinen. Mitä muuta voi odottaa 16-vuotiaalta pojalta? Ainakaan hän ei ole puolikiero, elämäänsä kyllästynyt ukko, josta ei koskaan tiedä, tuleeko hän töihin vai ei.

Yhtenä päivänä autonkuljettaja toi minulle vaaleanpunaisen maskottinsa, joka on ollut hänellä roikkumassa meidän pikkuauton peruutuspeilissä. Peilissä roikkui aiemmin minun pieni nalleni, mutta kun autonkuljettaja rupesi ajamaan meidän autoamme, hän korvasi minun nalleni omalla maskotillaan. Minun nalleni taas muutti appivanhempien auton peruutuspeiliin, kun appivanhemmat antoivat oman autonsa minun käyttööni, kun sitä oli polvivammaisen helpompi ajaa. (Jos joku ihmettelee, pitääkö auton peruutuspeilissä ylipäänsä roikkua jotain, niin vastaus on kyllä. Eihän autoa voi muuten ajaa! Smiley)

Autonkuljettaja ojensi minulle maskottinsa ja sanoi, että se on likaantunut. Voisikohan sen pestä? Häkellyin hetkeksi - oikeinko tosiaan autonkuljettaja halusi, että pesisin hänen lelunsa - mutta tokenin hämmennyksestäni pian. Tokihan minä sen pesisin! Onko toiveita: pestäänkö pesukoneessa vai käsin?

Minulla ei ole hirveästi kokemusta karvaisten lelujen pesusta (oma nalleni inhoaa vettä - melkein yhtä paljon kuin koiria!), joten päätin ottaa varman päälle ja pestä lelun shampoolla. Anoppi on nimittäin neuvonut, että kurtat (tunikat) kannattaa pestä shampoolla, koska pyykinpesuaine vie niistä värit, ja tuumin, että shampoo olisi tässäkin tapauksessa turvallisempi vaihtoehto.Olisi kauheaa, jos tuhoaisin pojan rakkaan maskotin!

Niinpä sitten annoin autonkuljettajan lelulle hellävaraisen shampookylvyn. Sen jälkeen muutama tunti auringonottoa, ja lelu oli taas kuin uusi!


Koska meillä oli eilen tekemisen puutetta ja autonkuljettajalla tylsää, päätimme lähteä ajelemaan Nizamabadiin, noin 140 kilometrin päähän Hyderabadista. Matkalla olisi tehnyt mieli ottaa paljonkin valokuvia, mutta automme kiiti eteenpäin sellaista vauhtia, etten edes tohtinut ehdottaa pysähtymistä. Pari kertaa tuli jopa mieleen, että pitäisikö laittaa turvavyö kiinni, mutta en sitten kuitenkaan laittanut. Erityisesti olisin halunnut kuvata variksenpelättejä, sillä pelloilla oli niitä aika monipuolinen valikoima. Yksinkertaisimmillaan peläteillä oli vain musta muovipussi päänä ja valkoinen kangas vartalona, mutta taiteellisempien versioiden käsiksi ja ruumiiksi oli tungettu heinää, päänä oli ylösalaisin käännetty ruukku, ja vaatteetkin olivat hyvin värikkäät. Tosin kun tarpeeksi kauan bongailin variksenpelättejä, aloin luulla pelloilla köykisteleviä ihmisiäkin variksenpeläteiksi.

Pelloilla viljeltiin enimmäkseen maissia, ja maissintähkiä oli levitelty kuivumaan sivuteille. Oli hämmästyttävää nähdä teillä jättimäisiä maissintähkämeriä.


Myös tieltä ulos ajaneita rekkoja näkyi useampi kappale, mikä ihmetytti minua - kuinka rekat voivat ajaa ulos suoralla tieosuudella ja kellahtaa kumoon pellolle?


Hyderabadista Nizamabadiin ajetaan valtatietä numero 44 (NH 44), joka on Intian pisin valtatie ja joka kulkee koko Intian halki etelästä pohjoiseen. Sitä pitkin olisi päässyt maan pohjoisimpaan kolkkaan Kashmirin Srinagariin sekä eteläisimpään kärkeen Kanyakumariin. Srinagariin olisi pitänyt ajaa 2 600 kilometriä ja Kanyakumariin vaatimattomat 1 335. Rekat saattavat ajaa pitkiäkin matkoja halki Intian, ja kun täällä ei tunneta mitään päivittäisiä työaika- tai ajomatkarajoituksia (mikä ei varmaan ole yllätys kenellekään!), niin kuskit saattavat yksinkertaisesti nukahtaa kesken matkan ja ajaa pellolle. Vielä varmemmin kuski löytää itsensä pellolta, jos hän on nautiskellut ajon aikana alkoholipitoisia juomia.

Autonkuljettajakin oli vielä maaseudulla asuessaan ajanut joskus pientä rekkaa. Kerran yön pimeinä tunteina, keskellä-ei-mitään, rekasta oli puhjennut kumi, ja autonkuljettaja oli mennyt ulos rengasta vaihtamaan. Silloin autonkuljettaja oli nähnyt paholaisen. Paholainen oli tullut ylös pusikosta, leijunut hetken ilmassa ja kadonnut sitten jonnekin. Paholainen oli kuulemma ollut monta metriä pitkä, mutta kun yritin udella autonkuljettajalta, miltä paholainen oli tarkalleen näyttänyt, poika ei osannut kuvailla olentoa sen tarkemmin. Hän mietti tapahtunutta ja totesi sitten: "jos paholainen on olemassa, niin jumalakin varmasti on". Aika looginen päätelmä minusta!

Mikäs se tämä on?

Hiemen ennen Kama Reddy -nimistä kaupunkia pysähdyimme yhteen APTDC:n (Andhra Pradesh Tourist Development Corporation) omistamaan tienvarsiravintolaan syömään lounasta.


Paikalla oli meidän saapuessamme vain yksi perhe, joka kuitenkin lähti aika pian, ja jäimme koko isoon ravintolaan yksin. Tienvarsiravintoloissa oli muutenkin todella vähän porukkaa, monissa ei ketään. Olisiko johtunut ugadista?

Menimme istumaan ja odottelemaan ruokaa ulos, mutta tarjoilijamies tuli sanomaan, että tulkaa tuonne sisätiloihin, minä laitan ilmastoinnin päälle. Hän ilmeisesti ajatteli, että minä kuukahdan, jos istun ulkona.


Ruoan laatu hieman epäilytti, kun paikalla ei ollut ketään muita, mutta aivan suotta epäilimme, sillä ruoka oli ihan älyttömän hyvää.

Phulka, dal fry ja egg bhurjee.

Tässä vaiheessa olimmekin jo päättäneet, että emme ajaisikaan Nizamabadiin asti, koska olimme lähteneet matkaan (taas) vähän liian myöhään. Ukkeli tiesi, että jossakin lähistöllä oli Domakondan linnoitus, ja otimme seuraavaksi tavoitteeksemme sen. Tarjoilijalta kuulimme, että linnoitus olisi kymmenen kilometrin päässä mutta että se oli remontissa, joten emme todennäköisesti pääsisi sinne sisään. Päätimme kuitenkin lähteä katsomaan linnoitusta edes ulkoapäin.

Domakondan linnoitus on rakennettu joskus 1700-luvulla, ja se kuuluu nyt Kaminenin suvulle. Kaminenin sukuun kuuluu myös kuuluisan telugu-näyttelijä Chiranjeevin miniä, Upasna, jonka kihlajaisseremonia järjestettiin jokin aika sitten linnoituksella.

Harhailimme ensin itse Domakondan kylässä, ennen kuin löysimme linnoituksen.

Kylän unelias pääkatu.
Poikia uimassa.
Linnoituksen muurien sisäpuolella.

Ajoimme lähelle linnoituksen pääsisäänkäyntiä, ja paikasta tuli minulle todella paljon mieleen Taavetin linnoitus, jossa olen joskus käynyt etsimässä geokätköä.


Joka puolella oli isoja lappuja, joissa sanottiin, että työmaa-alue, asiattomilta pääsy kielletty. Päätin kuitenkin kokeilla, kuinka pitkälle pääsisin, ennen kuin sivummalla istunut vartija lähtisi perääni, joten rupesin kävelemään kohti linnoituksen pääovea.



Ovet olivat raollaan, mutta ne oli yhdistetty paksulla metallikettingillä, ja sisäänpääsystä oli turha unelmoidakaan. Ovessa oli aika hurjat metallikärjet - ne pitivät entisaikaan kutsumattomat vieraat varmasti aika tehokkaasti loitolla!

Meidän luoksemme ilmestyi jostakin mies, joka osoittautui korjaustöistä vastaavaksi henkilöksi. Hän pahoitteli hirveästi, kun palatsialue oli suljettu, ja vielä enemmän hän pahoitteli, kun ukkeli kertoi, että olimme ajaneet Hyderabadista varta vasten tätä linnoitusta katsomaan. Smiley

Autonkuljettaja ja korjausvastaava.

Miehen kävi ilmeisesti hieman sääliksi meitä, kun olimme ajaneet niin pitkän matkan turhan takia, joten hän viittilöi vartijalle: tulepas avaamaan ovet!

Portti meni taas takanamme kiinni, ettei kukaan muu päässyt livahtamaan sisään.

Vain kuninkaalliset saivat aikoinaan käyttää pääporttia, ja muu rahvas joutui kulkemaan tuosta kuvan oikeassa laidassa näkyvästä, maan tasalla olevasta pienestä aukosta, joka ei ollut varmaan edes metrin korkuinen.

Kyykkyyn, kansalaiset!
Näkymä portilta. Taustalla pääpalatsi.

Rakennukset olivat osittain aika hirveässä kunnossa.



Osa rakennuksista oli jo kunnostettu tai parhaillaan kunnostuksen alla, ja niistä voi arvailla, miltä alue mahtaa näyttää sitten, kun se on kunnostettu kokonaan.



Kaminenin suku kunnostelee linnoitusta pikkuhiljaa ja ilmeisesti myös itse rahoittaa projektin. Kun kysyin kunnostusvastaavalta, kuinka kauan remonttiin vielä menisi, hän naurahti epämääräisesti ja vastasi, että kauan. Varmasti ainakin vielä viisi vuotta.

Yläkuvassa oikella näkyvään rakennukseen suunnitellaan muun muassa kirjastoa ja kahvilaa, ja itse pääpalatsiin aiotaan tehdä hotelli ja ravintola. Rakennuksesta tulisi kyllä aivan ihana hotelli!


Emme olleet ensin päästä palatsiin sisälle ollenkaan - siellä saattaa olla vaarallista, kun korjaustyöt ovat vielä kesken - mutta korjausvastaava muutti kuitenkin mielensä, ja pääsimme sisällekin ihastelemaan upeita yksityiskohtia.







Linnoitusalueella oli myös erikoinen Shiva-temppeli.



Matkalla oli näkynyt runsaasti taatelipalmuja, ja autonkuljettaja oli saanut päähänsä, että meidän oli saatava tuoreita taateleita. En ole koskaan maistanut taateleita suoraan puusta, vaan olen syönyt vain niitä ruskeita ja ruttuisia, tosi makeita kaupan taateleita. Nämä puissa olevat taatelit olivat vihreitä ja keltaisia, ja meille oli arvoitus, olisivatko ne raakoja vai kypsiä.


Hetken ihmettelin, kuinka taatelit saa puusta alas, mutta pianhan se selvisi: kivittämällä näköjään.


Minäkin yritin kivittää taateleita, ja pari kertaa jopa osuin taateliterttuun, mutta eivät ne mokomat vain pudonneet alas! Vähän matkan päästä löytyi onneksi toinen, matalampi puu, jonka taateleihin autonkuljettaja ylettyi. Taatelien varret olivat vain niin uskomattoman sitkeitä, että terttuja ei meinannut saada irti millään, kun ei ollut tullut mitään kunnon työkalua matkaan. Harvemmin tulee ajeltua teräaseet auton takakontissa.


Autonkuljettaja repi ja raastoi oksia sinnikkäästi, mutta me päätimme ukkelin kanssa aikamme ähellettyämme mennä autoon odottamaan.

Pian huomasimme liinapäisen ukon, joka lähestyi meitä tien toiselta puolelta erittäin tuiman näköisenä.


Nyt meille kävisi varmaan kalpaten - emmehän me edes tienneet, kuuluivatko taatelipuut mahdollisesti jollekulle. Ukkeli huusi autonkuljettajalle, että nyt heti autoon sieltä! Autonkuljettaja vilkaisi lähestyvää liinapäätä, mutta päätti olla välittämättä tästä mitään ja jatkoi vain oksien kimpussa äheltämistä.

Liinapää tuli auton viereen seisomaan ja mulkoilemaan autonkuljettajan puuhia. Mitään mies ei kuitenkaan sanonut, mulkoili vain. Samassa taateliterttukin lähti irti, ja autonkuljettaja kantoi saaliin voittajan näköisenä autoon. Liinapää jäi mulkoilemaan peräämme, kun me kaasutimme hihitellen pois paikalta.

Kotona totesin, että taatelit olivat todella raakoja: ne olivat kivikovia ja ihan hirveän kitkeriä.

Raakaruokaa.
Taatelien oksat ovat ihan kumman näköisiä.

En tiedä, kypsyvätkö taatelit enää puusta irrottamisen jälkeen, mutta käärin ne joka tapauksessa sanomalehden sisään ja laitoin pahvilaatikkoon. Olisi kiva, jos taatelit kypsyisivät, jottei ryöstökeikka olisi ollut ihan turha!

(Anteeksi taas tämä hirveän pitkä sepustus, mutta en kerta kaikkiaan saanut lyhennettyä tätä mitenkään. Smiley)

28 kommenttia:

  1. Keltaiset voivat olla kypsiäkin.Laita ne pariksi päiväksi pakastimeen ja kokeile ,jos ovat sitten syötäviä.Niin teen täällä kun ostan keltaisia taateleita,tosin kyse on myös lajikkeesta. Taatelit kyllä kuivuvat poimimisen jälkeen mutta muistaakseni eivät enään kypsy.Mutta kokeile siis tuota pakastamista.Olen kirjoittanut keltaisista taateleistä täällä

    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2009/09/pahkinaiset-banaani-taateliherkkupalat.html

    Kiva retki teillä oli ja kylläpä teillä on nuori autonkuljettaja! Ja sait sen hänen maskottinsakin tosi puhtaaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jael, miten makeat naurut sain! :-D Kävin katsomassa tuota antamaasi linkkiä kolmen ja puolen vuoden takaa, ja kukahan se siellä ensimmäisenä kommentoikaan, että "En ole muuten koskaan elämässäni nähnyt tuoretta taatelia, joten kiitos valaisevista kuvista ja tiedoista! Itse asiassa, taisin luulla, että taatelipuun hedelmät ovat niitä ruskeita kuivattuja, heh. :-D"

      Reps, no nyt olen nähnyt taatelipuun, ja olen vähän viisaampi, vaikka en näköjään kovin paljon! :-D

      Täytyy kokeilla tuota pakkaskikkaa, vaikka luulen, että se maku ei paljon siitä muuksi muutu, kun ne taatelit ovat niin mahdottoman kitkeriä.

      Poista
  2. Tosi hyvä tuuri teille sattui, että pääsitte sisään tuonne linnoitukseen! Ainakin kuvien perusteella hieno paikka. :)

    Hyvä vinkki kyllä tuo shampoo. Pitää seuraavan kerran harkita jotain hellävaraista käsittelyä vaativaa pestessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shampoota kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla herkemmille vaatteille. Kyllä se anoppi (joskus) tietää. ;-) Itse inhoan pyykkien käsinpesua, mutta jos nuo kurtat laittaisi koneeseen, niin varmaan sieltä saisi sitten jotain riekaleita kaivaa.

      Hieno paikka oli, mutta vähän harmitti, että oli niin kamalan kuuma.

      Poista
  3. Vai vielä Taavetin linnoitus:D. Mekin ollaan päästy joskus puhumalla jonnekin korjattavana olevaan nähtävyyteen sisään. Teillä kävi hyvä tuuri. Voin uskoa, että siitä tulee tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no Taavetin linnoitus mulle tuli noista ulkomuureista mieleen, mutta ei ehkä sisätiloista niinkään. ;-)

      Haluaisin niin kovasti päästä näkemään tuon paikan sitten, kun se on valmis - siis jos siitä tulee joskus valmis!

      Aina kannattaa yrittää päästä puhumalla sisään; ei se mitään ota, jos ei annakaan. :-)

      Poista
  4. Meinasin just sanoa, että Jael osaa takuulla neuvoa ja hänhän oli jo ehtinytkin. Sain päivän naurut tuosta maskotin pesusta ja sun turvavyön kiinnityksestä tai ei-kiinnityksestä ja muutenkin 16 kuljettajasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael oli nopea. :-)

      Kyllä minä ajattelin tuota maskottia pestessäni, että mitä kaikkea sitä ihminen joutuu tekemäänkin. :-D Kun ei se maskotti ollut alun perinkään minusta edes likainen. Kuski oli kyllä lopputulokseen ihan tyytyväinen, joten kai se lelu sitten hänen mielestään puhdistui. :-)

      Poista
  5. Ei olis tainnut Suomessa ihan noin päästä johonkin korjattavaan kohteeseen... ;) Täällä kun niin kovasti rakastetaan sääntöjä ja määräyksiä. Intiassa niin moni asia on kuitenkin neuvottelukysymys, tällä kertaa varsinkin onneksi! Mielenkiintoinen retki teillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä varmasti olisi. :-) Täällä onneksi säännöt ja määräykset ovat aina hyvin joustavia, hih. Joskus se ärsyttää, mutta joskus se on ihan hyvä juttu. ;-)

      Tykkään huviajeluista yleensäkin – on hauska lähteä liikenteeseen ilman sen kummempaa päämäärää – ja Intiassa ne ovat vieläkin hauskempia, kun aina löytyy jotain jännää katsottavaa. :-)

      Poista
  6. Paljon mielenkiintoisia juttuja. Voi, voi, sinulla on siellä niin paljon jännää katseltavaa maantiemaisseineen. Pysäyttävä tuo kuva isosta kuninkaallisesta ovesta ja viereisestä rahvaanovesta. On varmasti ollut paljon ihmisiä jotka ovat tuota isoa ovea katselleet katkeruudella ja toivoneet että voisivat edes kerran siitä kulkea...

    Aivan herttainen tuo 16-vuotias autonkuljettajapoju maskotteineen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan täällä katseltavaa, jos vain jaksaa lähteä tuonne paahteeseen. :-)

      Voi myös olla, että tuosta matalasta ovesta kulkeneet ovat olleet niin omaan osaansa tottuneita ja alistuneita, että eivät ole edes osanneet kaivata isosta ovesta kulkemista?

      Herttainen on oikein osuva sana kuvaamaan autonkuljettajaa. :-) Hän ei ole vielä oppinut kyynisen maailman tavoille, eikä toivottavasti koskaan opikaan!

      Poista
  7. Hippuu :)
    Olipas hieno toi linnoitus kelpaisi kämpäksi mullekin:)
    Pakko perehtyä kaikkiin sun viime aikaisiin juttuihin nyt kun ollaan taas kotona ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mullekin kelpais, mutta ensin saisivat kuitenkin tehdä remontin loppuun, että olis kunnon vessat ja sen semmoiset. ;-D Pimeällä saattaisin kyllä olla ihan pissi sukassa tuolla, kun pelottaisi niin paljon. :-D

      Mukavaa kotoilua teille! Teillä olikin hirmuisen pitkä reissu. :-)

      Poista
  8. Ihana postaus taas, ja etta taavetin linnoitus, mie oon ihan sielta kulmilta kotoisin, Lappeenrannasta ja jotain samaa naköa linnotuksessa ulkopuolelta ehka onkin! :) Toivottavasti taatelit kypsyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo aattelin, että pettääkös mulla muisti ihan kokonaan, kun minusta Taavetin linnoituksessa on jotain samaa näköä. :-)

      Lappeenranta on kiva kaupunki! Melkein joka kesä pitää käydä katsomassa sitä hiekkalinnaa. ;-)

      Poista
  9. Minua jäi surettamaan se liinapää, mitä jos hänen näkökulmastaan varastitte taateleita eikä hän voinut asialle mitään koska teitä oli enemmän ja koska hän oli yhteiskuntahierarkiassa alempana? Ja nyt tunnen itseni kauheaksi pahanilmanlinnuksi kun tämän sanoin, sori... Jännää kun voit jatkuvasti lähteä tuolla tavalla seikkailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla se on aina jokin yllättävä näkökulma asioihin. :-D

      Vaikka olisi ollut jostain hierarkia-asiastakin kyse, niin olisi se mies minusta voinut autonkuljettajalle jotain sanoa, kun hänhän sitä puuta repi ja autonkuljettaja tuskin on hirveästi sitä miestä korkeammalla hierarkiassa. Me ”ylhäiset” kun istuttiin autossa. :-) Jos ei mies kerran voinut sanoa mitään, niin tarvitsiko sen sitten edes tulla siihen viereen katselemaan... itselleen pahaa mieltä aiheuttamaan. Höh.

      En osaa hirveästi kantaa huonoa omaatuntoa tuosta teosta, kun otettiin niitä taateleita kuitenkin sen verran vähän, ja niitä puita oli niin paljon. :-)

      Poista
  10. Oppia ikä kaikki. Tiedän nyt sitten maistaa taateleita paikan päällä ennen kuin rupean niitä suurella vaivalla puusta repimään. Tosin täällä 50.leveysasteella Euroopan keskellä on pienehkö todennäköisyys törmätä taatelipalmuun tien vieressä. Tien vieret ovat pikemminkin täynnä noita viiniköynnösrivejä.Happamia ovat raakileet niissäkin.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tosiaan maistaa ensin. :-) Minä tosin pidin jotenkin itsestään selvänä, että kyllä ne taatelit kypsyvät vielä keräämisen jälkeenkin, vaikka olisivat kerätessä raakoja, mutta niin ei nyt tainnut käydäkään.

      Kiva olisi päästä tutustumaan niihin viiniköynnöksiinkin. ;-)

      Poista
  11. Ihana, rönsyilevä kertomus. Ei tätä olisi voinutkaan mitenkään lyhentää! :) Mutta on kyllä pieni luikkunen tuo autonkuljettajapoika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni luikkunen :-D *reps*

      Ihanan hassu nimitys, ja aika osuvakin vielä kaiken lisäksi. ;-D

      Poista
  12. Huvitti minuakin tuo Taavetin linnoitus, kävin nimittäin siellä viime kesänä, mutta juu, kyllä ne ulkomuurit vähän muistutti, sisäpuolelta näyttikin sitten pikkuisen toiselta :) Mikä säkä, että pääsitte yksityisvierailulle (ja vielä ilman suhteita :)Hieno paikka!
    Kovin raaoilta näyttävät tosiaan taatelisi, ei mikään voi olla pahempaa kuin raaka taateli, eikä paljon parempaa kuin kypsä, riippuen lajikkeesta tietenkin. Tuskin pakastaminenkaan noihin tepsii. Minulla on muuten aina sveitsinlinkkari kassin pohjalla, juuri tuollaisten tilanteiden varalta.
    Heh he, uskalsit vielä ottaa kuvankin siitä mulkoilevasta liinapäästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan käydä siellä Taavetin linnoituksella ensi kesänä uudestaan virkistämässä vähän muistia. :-D

      Mietin, että olisikohan sisäänpääsyssä auttanut vähän se, että minä oli ulkomaalainen. Joskus ulkomaalaisuudesta voi olla hyötyäkin. :-)

      Noihin taateleihin ei kyllä tepsinyt mikään, ei pakastaminen eikä sanomalehden sisällä pahvilaatikossa pitäminen. Menivät laatikossa sellaisiksi vähän ruttuisiksi ja väri muuttui pilaantuneemman rusehtavan suuntaan. Maku ei muuttunut miksikään, vaan oli edelleen yhtä kitkerä. Autokuski kävi eilen niitä taateleita katsomassa ja sanomassa, että nuo pitää kyllä heittää pois. Hän tietää kuulemma jonkun toisen paikan, mistä saa ehkä parempia taateleita, mutta sille keikalle saa kyllä lähteä yksinään. :-D

      Täällä ei voi pitää mitään teräaseita laukussa tai taskussa, tai ainakin ne pitäisi muistaa ottaa sieltä pois ennen kauppaan menoa, kun kauppojen ovella on kassin- ja ruumiintarkastukset. Eikä mitään työkaluja voi pitää auton takakontissakaan, kun takapaksit tutkitaan ennen parkkihalleihin ajamista. En tiedä, päästäisivätkö sisään, jos takapaksissa olisi joku teräase. Pitäisiköhän kokeilla... no ei. :-)

      Poista
  13. Olipas mukava lukea tätä!
    Nuo vanhat palatsit ovat kyllä aiva upeita Intiassa ja rapistumisen asteesta huolimatta saavat aina mielikuvitukseni laukkaamaan: millaista loistoa onkaan ollut (joidenkin) elämä silloin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :-)

      Kuinkakohan monesti olen toivonut, että olisi sellainen aikakone, jolla voisi palata menneisiin aikoihin katsomaan, kuinka silloin jossakin paikassa elettiin. Tuolla palatsissa ajattelin taas tätä ihan samaa...

      Poista