Texmex-lääkkeitä, kookoksia ja drooneja

Olen kirjoitellut monesti aiemminkin appivanhempien tontista, jonka he hankkivat vuonna 2012. Tontti on ollut siitä lähtien tyhjillään, mitä siellä nyt on joskus laitettu tietä ja muuta pientä. Mitään rakennusaikomuksia tontilla ei ole kuitenkaan ollut. 

Nyt olisi kuitenkin tarkoitus rakentaa tontille talo. Tontti on Hyderabadin laitamilla Himayat Sagar -järven lähellä, ja aika on nyt ilmeisesti otollinen, sillä alue on alkanut kasvaa. Toisaalta Hyderabadin saasteet, melu ja pöly ovat alkaneet tympiä yhtä sun toistakin. 

Ensimmäisenä tontille pitää saada tietenkin vettä, ja se onnistuu poraamalla tontille porakaivo. Intialaiseen tapaan porakaivon poraaminenkaan ei ole sillä tavalla yksinkertaista, että tilattaisiin vain työmiehet ja ruvettaisiin poraamaan. Ensin pitää selvittää kalenterista suotuisa päivä, joka sopii porakaivon poraamiseen, sillä jos päivä valitaan väärin, se voi tuoda mukanaan kaikenlaista epätoivottua. Sen jälkeen pitää suorittaa  ns. porakaivopuja eli rituaali, jonka tarkoituksena on muun muassa taata tasainen vedentulo ja estää kaivon kuivuminen.

Suotuisasta puja-ajankohdasta oli hieman epäselvyyttä, mutta ukkeli päätti kysyä tämänkin ChatGPT:ltä, jonka mukaan seuraava suotuisa ajankohta oli maanantaina aikaisin aamulla. Niinpä laitoimme maanantaiaamuna kellot soimaan puoli viideltä, jotta olisimme tontilla kuuteen mennessä. Maanantai sattui olemaan Intiassa pyhäpäiväkin, koska silloin juhlittiin tasavallan päivää. Pujaa ennen pitää puhdistautua, eli meidän olisi pitänyt käydä aamulla suihkussa, mutta anoppi antoi minulle tautini takia vapautuksen ja sanoi, että riittäisi, jos pesisin kasvoni. 

Kello tuli viisi ja sitten puoli kuusi, eikä autonkuljettajaa näkynyt eikä kuulunut. Anoppi soitti autonkuljettajalle vaikka kuinka monta kertaa, mutta autonkuljettaja ei vastannut. Hän vastasi vasta ukkelin puheluun, ja kävi ilmi, että hän oli nukkunut pommiin. Tämähän alkoi lupaavasti! 

Lähtömme tontille siis hieman myöhästyi, mutta onneksi tontille on vain noin puolen tunnin ajomatka. 

Tasavallan päivä on tärkeä juhla intialaisille, ja sitä juhlitaan siksi, että Intian perustuslaki astui voimaan ja maa muuttui itsenäiseksi tasavallaksi vuonna 1950. Intialaiset tuntuvat suhtautuvan tasavallan päivään hyvin intohimoisesti, sillä silloin näkee kaikkialla upeita Intian lipun värisiä koristeita ja valoja sekä Intian lippuja. Kuvassa näkyvä rakenteilla oleva talokin oli valaistu Intian lipun värein.

Ukkeli oli tilannut tontille aamuksi porakaivofirman, koska porakaivon poraaminen pitäisi aloittaa heti pujan jälkeen. Olin 150-prosenttisen varma, että tontille ei tulisi tähän aikaan ketään, vaan jäisimme nuolemaan näppejämme. Automme kipusi pilkkopimeässä tontille johtavaa tietä ylös mäelle, enkä ollut uskoa silmiäni, kun näin, että mäen laella odotti jo kaksi porakaivofirman kuorma-autoa ja lauma työmiehiä valmiina aloittamaan poraustyöt. Jumankekka sentään!

Täällä ollaan.

Tontilla oli käynyt edellisenä päivänä joku paikallinen mies merkkaamassa porakaivolle sopivan paikan ja jättänyt merkiksi ison kiven. Emme kuitenkaan löytäneet kiveä, vaikka kuinka etsimme kännyköiden taskulamppujen valossa. Ei siis auttanut muu kuin kilauttaa samaiselle kaverille, joka saapui paikalle kookospähkinänsä kanssa. 

Ihastelin sillä välin aamuista näkymää kukkulan laelta. 

Porakaivon paikkahan löytyy sillä tavalla, että käsissä pidetään kookospähkinää, ja sitten kävellään ympäriinsä. Kun kookos nousee pystyyn, porakaivon paikka on siinä.

Tässähän tämä, sanoo kookos. 

Kiviä merkiksi, ettei paikka huku.

'Drill king' nauratti. Poraamisen kuningas. 🤣

Hindupujissa on tärkeää, että siinä on mukana kaikki viisi elementtiä – maa, vesi, tuli, ilma ja avaruus. Maata edustavat esimerkiksi kumkum-jauhe ja hedelmät; vettä vesi tai maito; tulta diya-öljylamput tai tulenliekki; ilmaa suitsuketikut, ja avaruutta kukat tai kellon ääni.

Kookoksen rikkominen on käsitykseni mukaan melkeinpä tärkein osa puja-seremonioita, ja kookoksen kanssa oli meinannut käydä vähän huonosti, sillä anoppilassa huomattiin sunnuntai-iltana yhdeksältä, että kookos oli unohtunut. Appiukko kävi sitten hakemassa kookoksen iltamyöhällä jostain, ja anoppi käski vielä autonkuljettajaakin tuomaan aamulla mukanaan kookoksen. Porakaivon paikantajakin oli tuonut kookoksen, joten lopulta kookoksia oli vaikka muille jakaa. 

Sivuhuomautuksena mainittakoon vielä, että jumalille tarjottavat puja-kookokset ovat eri asia kuin juotavat kookokset. Puja-kookokset ovat karvaisia ja kovakuorisia, ja niiden sisällä on vain vähän nestettä, kun taas juotavat kookokset ovat vihreitä tai kellertäviä, isoja, ja niiden sisällä on runsaasti kookosvettä ja syötäväksi kelpaavaa hedelmälihaa. Kyseessä on sama hedelmä, mutta karvainen kookos on täysin kypsä, kun taas vihreä kookos on vielä nuori. 

Nuoria kookoksia, joita autonkuljettaja toi yhtenä päivänä anoppilaan juotavaksi. 

Kookosvesi tuntuu olevan ihmelääke, joka auttaa moneen vaivaan. Tällä kertaa anoppi pyysi tuomaan kookoksia, koska hänen silmiään poltteli. En kyllä tiedä, millä mekanismilla juotu kookosvesi auttaa silmien poltteluun, mutta ehkä anoppi on asiassa viisaampi?

Palatkaamme tontille. 

Kun puja oli suoritettu, oli aika siirtää porausauto oikealle kohdalle eli pujapaikan päälle. 

Päiväkin oli jo valjennut tässä vaiheessa. 

Pora on aseteltu tarkalleen oikeaan kohtaan.

Sitten oli aika aloittaa poraaminen. Tarkoitukseni oli ottaa poraamisen aloituksesta video, mutta säikähdin äkillistä meteliä ja laajalle lentävää pölypilveä niin, että säpsähdin, ja sormeni tökkäsi nauhoituksen poikki. Seuraavassa kuitenkin pätkä poraamisesta ja kukkulalta näkyvistä maisemista. En voinut mennä kovin lähelle tapahtumien keskipistettä, koska anoppi ja ukkeli olivat sitä mieltä, että hiekkapöly saattaisi pahentaa tautiani. 

Katselimme poraamista hetken ja lähdimme sitten ajelemaan takaisin kaupunkiin. Aamut ovat Intiassa parasta aikaa, varsinkin maaseudulla, kun luonto ja pikkukylät heräävät uuteen päivään. Näin paluumatkalla pelloilla tepastelevia riikinkukkoja, ja se näky veti variksiin tottuneen suomalaisen hiljaiseksi. 

Aamupäivällä anoppi keksi, että lähdetään käymään Sai Baba -temppelissä. Anoppi oli halunnut viedä minut temppeliin Intiaan tulostani lähtien, mutta sopivaa ajankohtaa ei ollut löytynyt, kun aina oli tullut jotain muuta. Anoppi halusi, että temppelissä suoritettaisiin seremonia, jolla pyydetään minulle terveyttä (erityisesti sen ihosyöpäkeissini jälkeen).

Anoppi pakkasi muovikoriinsa kaiken tarvittavan, kuten kukkia, kookospähkinän ja uhrilahjoja (ruokatuliaisia) jumalalle. Tavallisimmin ruokatuliaiset ovat hedelmiä, mutta tämä temppeliin lähtö oli niin spontaani, että anoppi nappasi mukaansa vain keksejä, jotka hän pakkasi metallirasiaan. Hauska yksityiskohta on, että minä olin tuonut kyseiset keksit Suomesta. Suomalaiset keksit päätyivät siis Sai Baba -temppeliin. 

Portaat Sai Baba -temppeliin.

Ensiksi menimme tiskille, jossa nimemme kirjoitettiin lapulle, ja käsitin, että kyseessä oli jonkinlainen esirukouspyyntölipuke. Lappu annettiin myöhemmin pujarille eli papille, joka suoritti rituaalin.

Tämän jälkeen anoppi lähti ostamaan kadun varresta kukkia, ja minä jäin odottelemaan anoppia temppelin pihalle. Toisella puolelle tietä oli meneillään jotain kiinnostavaa, joten ei muuta kuin kamera esiin. 

Menossa oli patsaan kukitusseremonia, ja veikkaisin, että kyse oli jonkin puolueen tasavallan päivän juhlaseremonioista. 

Tuiman näköinen täti. En lähtisi haastamaan riitaa tuon kanssa. 🤭

Tekoäly tiesi kertoa, että patsas esittää Chakali Ilammaa, joka oli kärkihahmo Telanganan vallankumouksessa vuosina 1946–1951.

Anopin palattua kukkaostoksilta aloitimme temppeliseremoniat. Ensin piti tervehtiä kaikkia temppelin ulkopuolella olevia jumalhahmoja ja kukittaa ne. 

Nandi-härkä.

Krishna-jumala. Krishnan tunnistaa huilusta.

Kolmipäinen Dattatreya-jumala, jonka kolme päätä edustavat Brahmaa, Vishnua ja Shivaa.

Sitten siirryimme sisälle temppeliin. En viitsinyt ottaa sisällä kuin muutaman kuvan (nekin pujarin huomaamatta), kun en ollut varma, saako sisällä kuvata. En halunnut, että esirukous kaatuisi hääräilyyni kameran kanssa.    

Takana keskellä on temppelin pääjumala Sai Baba.

Ensiksi kävimme tervehtimässä ja kunnioittamassa Sai Babaa, ja koristelimme hänetkin kukilla. Tässä vaiheessa huomasin, että anoppi oli leikannut upeat ruusunsa, joita olin ihaillut aiemmin anopin parvekeella, ja tuonut nyt ne minun takiani Sai Baballe. 🫣 Anoppi muisti mainita tämän pujarillekin: ihan omia ruusuja toin! 

Olin kuvannut ruusuja aiemmin anoppilassa.

Seuraavaksi oli vuorossa pujarin suorittama rituaali, johon kuuluivat taas tutut elementit, kuten kukat, tuli ja kookospähkinä. Anoppi tai pujari neuvoivat minulle koko ajan, mitä minun piti kulloinkin tehdä, mutta tunsin silti itseni kömpelöksi tumpeloksi. 

Sitten oli vuorossa kävelykierrokset temppelin ympäri. Anoppi neuvoi, että minun pitäisi kävellä temppelin ympäri yhdeksän kierrosta. Tulisin kiertäneeksi tällä tavalla siis Sai Babankin ympäri yhdeksän kertaa, koska Sai Baba oli temppelin keskellä. Anoppi sanoi kävelevänsä vain kolme kierrosta, koska hänellä oli ollut polvikipuja.

Temppelin ympäri kiertämisellä (= Pradakshina) on runsaasti erilaisia merkityksiä, mutta erityisesti se symboloi sitä, että jumala on elämän keskipiste. Kävely on meditatiivista toimintaa, jolla kävelijä osoittaa antautumista ja kunnioitusta jumalaa (tai muuta pyhää kohdetta) kohtaan, luopuen samalla omasta egostaan ja kiintymyksestään materiaan. On tärkeää kiertää temppeliä myötäpäivään, koska sillä tavalla jumala jää itsen oikealle puolelle. Vastapäivään kierretään vain hautajaisseremonioissa, jolloin vainaja jää kiertäjän vasemmalle puolelle. 

Anoppi neuvoi minua kävelemään omaan tahtiini ja toistelemaan kävellessäni Om Sai Ram -mantraa. Minulta ei tullut maanantaina ääntä juuri lainkaan, ja mietin, että aikamoinen rasitus äänelle, jos pitää vetää yhdeksän kierrosta koko ajan jotain höpöttäen. Varmistin anopilta, että oikeinko minun pitää toistella mantraa ääneen, mutta sain kuulla, että sydämessä toistelu riittää. 

Om Sai Ram unohtui kuitenkin varsin pian, kun piti pällistellä ympäristön tapahtumia.

Ihmettelin esimerkiksi näitä viereisellä tontilla olevia pyykkejä. Mietin, liittyivätköhän pyykit jollakin tavalla temppelin toimintaan, kun naruilla oli niin paljon samanväristä pyykkiä.

Jossain kuudennen tai seitsemännen kierroksen kohdalla menin sekaisin laskuissa, enkä ollut varma, oliko kierros kuudes vai seitsemäs. En siis tiedä, kiersinkö lopulta kahdeksan vai yhdeksän kierrosta. 

Temppelin vieressä näkyi olevan jonkinlainen tori. 

Anoppi ei lopettanutkaan kolmeen kierrokseen, vaan hän jatkoi kiertämistä yhtä kauan kuin minä. Anoppi ihmetteli myöhemmin, kuinka hänkin oli jaksanut yhdeksän kierrosta. Ehkä hän oli saanut jotain jumalallista voimaa? Anoppi ei tosin ainakaan kiertänyt yhdeksää kierrosta, sillä ohitin hänet kierroksella jossain vaiheessa. Mutta pääasia oli kai ajatus eikä kierrosten tarkka määrä. 

Lopuksi kävimme vielä sisällä temppelissä tervehtimässä uudestaan Sai Babaa ja istuskelemassa hetken hänen edessään. 

Joku toinen nainen tervehtimässä Sai Babaa. 

Sai Baballa oli hyvin lempeä ja ystävällinen katse, kuten hindujen jumalilla yleensä on. Tärkeintä temppelikäynneissä onkin darshan eli katseyhteyden saaminen jumalaan. Ymmärrän tämän hyvin, sillä katseyhteyden avulla jumalasta saa varmaan jonkinlaista lempeää energiaa. Toisaalta samanlaista lempeää energiaa voi saada myös katsomalla esimerkiksi nallea tai vaikkapa parvekkeella pesivää lintua. 🤭   

Anoppi ehti jutustella pujarin kanssakin kaikenlaista ja saada selville esimerkiksi sen, mitä pujari syö lounaaksi (riisiä ja linssejä) ja päivälliseksi (chapatileipää). 

Kaikki temppeliseremoniat suoritettuamme laskeuduimme portaat ja siirryimme temppelin pihalle, jossa oli tarjolla prasadamia eli temppelin tarjoamaa ja jumalan siunaamaa ruokaa. Prasadam oli tällä kertaa makeaa riisipayasamia, jota sai ottaa itse teräskulhosta. Kulhon kimpussa olikin jo pari poikaa, jotka olivat kipaisseet kadulta nauttimaan temppelin antimista. 

Anoppi jakoi pojillekin keksejä.

Semmoinen oli se temppelikäynti.

Lopuksi ostimme vielä kaksi pussillista kukkia kadun varresta – tällä kertaa kotiin vietäväksi.

Jumalkuvat koristellaan päivittäin tuoreilla kukilla, ja siksi kotona pitää olla aina kukkia. 

Iltapäivällä anoppi tuli makuuhuoneeseemme, kuunteli röhisevää yskääni ja katseli minua huolestuneen näköisenä: pitäisiköhän sinun lähteä lääkäriin? Tuohon olisi varmasti hyvä saada antibiootteja? Minä toppuuttelin ja kerroin, että tämä oli minulle tuttua. Minulla oli ollut keuhkoputkentulehdus sen verran monta kertaa, että tiesin, että vaiva paranisi itsekseen noin kahdessa viikossa. Lääkkeitä ei tarvittaisi, eikä niitä taideta Suomessa oikein enää antaakaan. Tosin vaikka keuhkoputkentulehdus oli tuttu juttu, minulla ei ollut koskaan ollut semmoista tautia, joka vie äänenkin. Äänen katoaminen kuitenkin kuulemma kuului tällä hetkellä liikkeellä oleviin viruksiin, ja monelta appivanhempien tutultakin oli lähtenyt ääni. 

Anoppi oli kauhistuneen näköinen, kun kuuli, että paranemiseen menisi kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa! Eikö paranemista voisi nopeuttaa hakemalla antibiootteja? Yritin väittää vastaan, mutta annoin lopulta periksi. Pian anoppi ja appiukko istuivat taas sohvalla vierekkäin järjestelemässä asioita ja soittelemassa sille samaiselle luottoystävälle, joka lupasi kysellä minulle aikaa perhelääkäriltään. Lääkäriaika järjestyikin vielä samalle päivälle, iltaseitsemäksi. 

Ukkeli oli lähtenyt autonkuljettajan kanssa iltapäivällä takaisin tontille, sillä poraajat eivät olleet löytäneet vieläkään vettä. Ukkeli palasi auringon laskettua tontilta kotiin ja kertoi, että vettä ei ollut löytynyt, vaikka porakaivomiehet olivat poranneet 800 jalan eli 243 metrin syvyyteen. 🫣 Työmiehet olisivat halunneet lopettaa poraamisen jo paljon aiemmin, mutta ukkeli oli ollut toiveikas ja käskenyt jatkamaan. Luottoystävä sanoi myöhemmin lääkärille mennessämme, että poraaminen olisi tosiaan pitänyt lopettaa paljon aiemmin, koska porakaivofirman ukot ovat kokeneita ja osaavat tulkita merkkejä siitä, onko vettä mahdollisesti löytymässä vai ei. Mutta ukkeli-parka ei ole mikään porakaivojen asiantuntija, ja hän oli tehnyt siitä syystä väärän ratkaisun. Meni siis aikamoinen summa rahaa kankkulan kaivoon. Kankkulan kaivo onkin harvinaisen sopiva sanonta tähän yhteyteen. 🤣

Poraamista jatkettiin eilen illalla neljän jälkeen – kun kookosmies oli käynyt ensin tontilla kookoksensa kanssa paikallistamassa uuden porauspaikan. Kysyin ukkelilta, eikö porakaivon paikantamiseen olisi olemassa mitään luotettavampaa keinoa kuin kookospähkinä, mutta ukkeli vastasi kookoksen olevan yksi luotettavimmista keinoista. Porauspaikalla piti tehdä tietysti myös taas uusi puja, jonka suoritti eräs tuttava. Saimme toimenpiteestä videomateriaalia todisteeksi. Puja näytti hyvin erilaiselta kuin anopin suorittama.

Ukkelin palattua tontilta kotiin lähdimme ajelemaan kohti klinikkaa ja nappasimme matkalla luottoystävän kyytiin. 

Vastaanottohuoneen tiski.

Hoitaja otti vastaanottohuoneessa tietoni ja mittasi verenpaineeni, joka oli huomattavan korkea eli 157/97. Selitin, että minulla on aina lääkärin vastaanotolla korkea verenpaine, mutta siitä huolimatta hoitaja halusi ottaa verenpaineen hetken päästä uudestaan. Syke oli hoitajan mielestä liian matala, kun se oli "vain" 47. Verenpaine oli toisella kerralla hieman matalampi mutta edelleen korkea, mutta kolmatta mittauskertaa ei onneksi enää tarvittu. Vaa'allakin piti käydä, mikä hieman ihmetytti ja ärsytti, mutta sain pidettyä mölyt mahassani. Sitten piti maksaa lääkärikäynti, joka kustansi 500 rupiaa eli 4,5 euroa. 

Lääkäri oli oikein miellyttävä naisihminen, ja kerroin hänelle oireeni ääni pihisten. Lääkäri kuunteli keuhkoni, ja hoitaja mittasi happisaturaation. Koska mitään hälyttävää ei ollut, lääkäri määräsi minulle antibiootteja ja jotain perusflunssalääkettä ja neuvoi jatkamaan astmalääkkeen ottamista saamieni ohjeiden mukaan. Lääkäri takertui jostain syystä sykkeeseeni, joka oli hänen mielestään epätavallisen alhainen. Kerroin hänelle, että 47 ei ole minulle edes mikään alhainen lukema, vaan leposykkeeni on tavallisesti neljänkymmenen tienoilla ja usein sen allekin. Lääkäri ihmetteli, olenko urheilija ja harrastanko paljon esimerkiksi juoksua. Eikö sinua pyörrytä koskaan, kun sykkeesi on noin alhainen, hän tiedusteli, mutta minusta kysymys oli hassu. Oloni kun tuntuu päinvastoin rauhalliselta ja levolliselta, kun leposykkeeni on minulle normaali eli noin 40 lyöntiä minuutissa. 

Autonkuljettaja kävi hakemassa paluumatkalla apteekista lääkkeet, jotka myydään täällä irrallisina liuskoina, ilman minkäänlaisia pahvipakkauksia. 

Ukkeli kysyi eilen, oletko muistanut ottaa Texmex-lääkkeesi. 🤣

Lääkkeiden vanhenemispäivämäärät on sentään merkitty liuskoihinkin. Mitään erillisiä lääkereseptejä täällä ei myöskään ole, vaan lääkäri kirjoittaa lääkemääräykset samaan paperiin kuin hän kirjoittaa potilaan taustatiedot ja oireetkin. 

Tämän lapun kanssa sitten marssitaan apteekkiin, jossa ei tehdä lappuun mitään merkintöjä, että nyt asiakas on hakenut lääkkeensä. Periaatteessa saman paperin kanssa voisi siis käydä apteekissa vaikka kuinka monta kertaa. En tiedä, toimitaanko täällä kaikkien lääkkeiden (kuten esim. keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden) kanssa samalla tavalla, että niitäkin voisi hakea useamman kerran, mutta luulen niin. Täällä ei ole siis mitään "Omakantaa" tai vastaavaa rekisteriä, jonne reseptit ja lääkkeiden ostotapahtumat kirjautuisivat. Ajatuskin huvittaa. 

Yhden päivän aikana kerkesi tapahtumaan siis aika paljon, mutta ei siinä vielä kaikki. Kun istuin illalla kirjoittamassa päiväkirjaan, ulkoa alkoi kuulua yhtäkkiä niin omituista ääntä, että oli pakko mennä parvekkeelle katsomaan, mitä ulkona tapahtui. 

Jos olisi pitänyt arvata äänen lähde, olisin veikannut kaikkea muuta, mutta en tätä. Parvekkeemme edessä surrasi neljä isoa droonia, joista roikkui valotauluja, ja meneillään oli lähtölaskenta johonkin. 

Hieman pelotti, mitä lähtölaskennan päätyttyä tapahtuisi, mutta otin kaiken uhallakin videon. 

Kävi ilmi, että kyseessä oli jonkinlainen tasavallan päivän droonishow. Aika kätevää, että pystyin katselemaan showta omalta parvekkeelta, vaikka alhaalta show olisi näkynyt tietysti vieläkin paremmin. 

Sanoisinko, että aika moniulotteinen ja tapahtumarikas päivä. 

Eilen illalla kymmenen aikaan ukkelin kännykkään kilahti toivottu video tontilta: vettä tuli, ja sitä tuli reippaasti! Tällä kertaa oli saatu porata 400 jalkaan (121 metriin) asti, mutta mitä väliä, kun lopputulos oli toivottu!