Herran pelko on viisauden alku. Rouvan pelko saa lähtemään baarista ajoissa kotiin.


tiistai 11. marraskuuta 2025

Toiveammatti: ompelija

Huomasin viime perjantaina, että Ateneumissa olisi ilmaispäivä, eli sisään pääsisi koko päivän ajan maksutta. Minulla kun ei ole enää sitä museokorttia, niin nyt oli oiva tilaisuus piipahtaa Ateneumissa. Varauduin henkisesti siihen, että paikalla saattaisi olla reilusti porukkaa, mutta enpä osannut kuvitella, miten paljon väkeä siellä lopulta olisi. Varsinkin kolmannen kerroksen vaihtuva näyttely (Gallen-Kallela, Klimt & Wien) tuntui vetävän porukkaa. 

Pyöröovet lauloivat jatkuvasti, kun ihmisiä tuli ja meni.

Onneksi ei ollut tarvetta laittaa mitään lukolliseen säilytyskaappiin, sillä vapaata kaappia olisi ollut vaikea löytää, vaikka kaappeja oli valtava määrä.

Paikalla oli porukkaa laidasta laitaan: vanhuksia, nuoria äitejä lapsineen, nuorisoa, keski-ikäisiä ystäväporukoita sekä yllättävän paljon turisteja. Myös ulkomaalaisia opiskelijaryhmiä oli paikalla paljon, ja opiskelijoilla oli käsissään valkoiset paperiarkit, joita he täyttivät ahkerasti. 

Kävi ilmi, että opiskelijat olivat saaneet tehtäväkseen etsiä tiettyjä tauluja, joiden tiedot piti kirjoittaa ylös. Tiedän tämän, koska kurkin uteliaana muutaman tyypin olan yli. 😅 

Koska museokäynti ei maksanut mitään, ei ollut paineita tuijotella taideteoksia yhtään sen kauemmin kuin mieli teki, ja katsoinkin yläkerran vaihtuvan näyttelyn aika pikaisesti läpi. Kokoelmanäyttelyn olen nähnyt joskus aiemminkin, mutta siitä oli niin kauan, etten muistanut käynnistäni enkä näyttelystä yhtään mitään.

Vincent van Gogh: Katu, Auvers-sur-Oise, 1890.

Hämmästelin tätä maalausta katsellessani, että onkohan tämä se van Gogh. Mutta ei kai vangogheja ole kuin se yksi. 😅

Albert Edelfelt: Lapsen ruumissaatto, 1879.
Ateneumissa käynti oli yllättävä siinä mielessä, että löysin siellä taide-identiteettini, jos näin ylevästi voi sanoa. Tajusin nimittäin yhtäkkiä Moderni elämä -teeman Kaupunki-osion maalauksia katsellessani, että tämä on juuri se, mikä minua eniten kiinnostaa! En jaksa hirveästi innostua maisemamaalauksista, muotokuvat ovat tylsiä ja asetelmat ovat kuolettavan tylsiä, mutta kaupunkikuvia voisin tuijotella vaikka kuinka pitkään! 

Henry Ericsson: Fazerin baari, 1931.
 
Aarre Heinonen: Rautatientori, 1945.

Väinö Kunnas: Ukkosta ja kuumuutta, 1925.

Hugo Backmansson: Helsingin Eteläsatama, 1925.

Sulho Sipilä: Luistinrata, 1932. 

Marcus Collin: Tehdastyöläisiä matkalla kotiin, 1917.
En juurikaan tunne Suomen museoita, joten jos jollakulla on vinkata jokin museo tai näyttely, jossa on esillä kaupunkikuvia esittävää taidetta, ilahtuisin kovasti. 

Toinen aihe, joka kiehtoo, ovat entisajan ihmiset arkiaskareissaan. 

Broncia Koller-Pinell: Sadonkorjuu, 1908. 

Loppuun vielä yksi väripläjäys Ateneumista. 

Reidar Särestöniemi: Punapartainen jänkä, 1970.
Tästä jatketaankin sitten näppärästi olematonta aasinsiltaa pitkin ompeluasioihin. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että sain taas äidin vanhan ompelukoneen, kun äiti ei enää tarvinnut konetta. Jännityksellä jäämme odottamaan, kuinka kauan tämä kone kestää, ennen kuin joudun taas sammutustoimenpiteisiin. 😆

Ensimmäinen ompeluprojektini oli – yllätys, yllätys – paidat nalleille. Löysin Prismasta kivan syksyisen oravabodyn, josta riittäisi kangasta kolmelle karhulle. Äiti oli laittanut ompelukoneeseen jo langat, mutta lanka oli väärän väristä, joten jouduin vaihtamaan langat. Koska en jaksanut kaivaa käyttöohjekirjaa esille, katsoin tarkkaan, miten äiti oli pujotellut langat, ja painoin lankojen kulkureitit mieleeni. Helppoa kuin mikä! 

Tästä se lähtee!

Ompeleesta tuli kuitenkin ihan outoa, sillä ommel jäi ikään kuin kankaan pintaan. Jouduin siis ratkomispuuhiin, mikä on aina kiva yllätys. 

Heräsi epäilys, olinko sittenkin pujottanut langan väärin, eikä auttanut muu kuin nöyrtyä ja käydä kaivamassa käyttöohjekirja esiin. 

Kauhea määrä tekstiä. 🙈
Olin omasta mielestäni pujotellut langan ihan samalla tavalla kuin äitikin oli tehnyt, mutta sitten huomasin kuvassa pienen eron omaan lankaviritykseeni. 

Ammattilainen on ollut selvästi asialla. 

Langan olisi pitänyt mennä tuosta oikeasta lenkistä suoraan vasemmalle, mutta olin kiepauttanut langan alakautta, kun siellä oli kiva nypykkä, jonka kautta langan oli mielestäni pakko mennä. Miksi tuollaisia nypyköitä tehdään ihmisten kiusaksi, jos niillä ei ole mitään virkaa? 

Ompeleesta tuli kuitenkin edelleen irrallista, ja jouduin taas kaivamaan ratkojan esille. Ompeleen ratkottuani päätin, että tämä saisikin riittää yhdelle päivälle. Jätetään jotain hupia myöhemmäksikin! 

Seuraavana päivänä päätin ottaa heti ensimmäiseksi videopuhelun äidille ja esitellä hänelle, miten olin langat pujottanut. Äiti oli aiemmin näyttänyt minulle, miten kone toimii, ja minusta homma oli näyttänyt varsin yksinkertaiselta. Osaan tämän kyllä! Nyt sitten häntä koipien välissä soittelemaan äidille, että mitenkäs se menikään. 😆

Pitkällisen salapoliisityöskentelyn jälkeen äiti huomasi, että olin pujottanut langan paininjalan kohdalla väärin. Sielläkin oli nypykkä, joka oli houkutellut minua vetämään langan sitä kautta. Ihmeen monta vaihtoehtoista reittiä löytyy yhdelle ompelulangallekin. 

Tämän jälkee sain vihdoinkin ommeltua ison nallen paidan alahelman, jonka olin purkanut jo kolme kertaa ja joka oli alkanut jo näyttääkin siltä, että sitä on nakutettu menemään useampaan kertaan. Ompelujälki ei ollut edelleenkään mitenkään täydellistä, mutta en jaksanut kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Nyt ommellaan! 

Siiryin ompelemaan paidan hihaa, mutta yhtäkkiä ommel alkoi kiristyä, ja lopulta ylälanka napsahti poikki. Tunsin kuinka kirosanat alkoivat kuplia kurkussani, ja vittu oli tulossa sieltä ensimmäisenä. Yritin kuitenkin pysyä tyynenä ja etsiä vikaa. Lopulta avasin ompelukoneen kannen, ja kappas vain: sieltähän se sylttytehdas löytyikin. 

Lankarullan reunassa oli pieni kolonen, johon lanka oli jäänyt kiinni, joten rulla ei päässyt pyörimään.
Arvelin, että tämä oli varmaan sen merkki, että oli parasta lopettaa ompeleminen tältä päivältä. 

Parin päivän päästä tein reissun Prismaan ja investoin uuteen lankakerään. Nyt minulla oli ihan priimakerä, joten lanka ei ainakaan enää takertuisi mihinkään!

Koska alalanka oli kaikessa tohinassa päässyt loppumaan, jouduin puolaamaan ja opiskelemaan sitäkin käyttöohjeista. Kävi ilmi, että se ompelukoneen yläosan hyödytön nypykkä olikin puolaamista varten. Katos vaan mokomaa, kun löytyi sillekin käyttötarkoitus. 

Ison nallen paita valmistui, ja sitten oli Pikkiksen paidan/viitan vuoro. Ihmettelin, miksi alahelmaa ommellessa kone ikään kuin jumittui koko ajan samaan kohtaan eikä tuntunut menevän lainkaan eteenpäin. Surrasin koneella pari kertaa siinä lähtökuopissa ja jouduin yhtä monta kertaa purkamishommiin. 

Koska omat keinoni olivat vähissä, rupesin selailemaan aikani kuluksi käyttöohjekirjaa, ja silmäni osuivat semmoiseen kuin piston pituuden säädin. Olin säätänyt piston pituuden kaikkein lyhimmälle, koska minun logiikallani lyhyt pisto on paras pisto. Mitä lyhyempi pisto, sitä tiiviimpää ompeleesta tulee! 

Suurensin kokeeksi piston pituutta parilla numerolla, ja kone alkoikin kulkea heti ihan toisella tapaa. Siinä sivussa tuli säädettyä vähän langanpingotustakin, ja totesin, että kohtahan minulla alkaa olla ompelukoneen käyttö hallussa, kun olen tehnyt kaikki mahdolliset virheet ja joutunut opiskelemaan ne käyttöohjeista. Rupesin jopa haaveilemaan, että voisin ruveta ompelemaan vaatteita itselleni, kun homma oli alkanut vihdoinkin sujua! 

Mutta eipäs vielä nuolaista. 

Seuraavaksi nimittäin alalanka alkoi temppuilla. Itse asiassa alalangan kanssa oli ollut hankaluuksia koko ajan, mutta nyt alalanka pääsi loistamaan oikein tähdeksi taivaalle, kun muita ongelmia ei enää ollut. 

Alalanka meni välillä jotenkin sumppuun, ja kun yritin vetää ompelusta irti, alalankoja tuli kolme kappaletta. Seurassa pidot paranevat! 

Vaikka tein kaiken ohjeiden mukaan...

... niin lopputulos oli silti välillä sumppu.

Ihmeellisintä tässä on se, että välillä kone toimii moitteetta, eikä alalangan kanssa ole mitään ongelmia, ja sitten yhtäkkiä lanka on taas sumpussa. 

Tässä vaiheessa en voinut enää muuta kuin nostaa kädet pystyyn, heiluttaa valkoista lippua, heittää pyyhkeen kehään, hanskat tiskiin ja mitä näitä nyt. Ompelukone on ilmeisesti niin savonlinnalaistunut, ettei se halua jäädä Espooseen, vaan se tahtoo takaisin äidin tykö. 

Alalankaongelmista huolimatta sain taisteltua ompelukseni valmiiksi, ja tässä on lopputulos. 

Nallet näyttävät tyytyväisiltä, ja se on pääasia. Erityisen tyytyväinen on Saksa, jolla on oikein designasu alahelman nappeineen ja takaosan liepukkeineen. 🙊

Yrittäkäähän selvitä marraskuusta. Kolmasosa on jo mennyt! 😘

24 kommenttia:

  1. Kyllä nallejen nyt kelpaa poseerata syysasuissaan.

    Ompelukoneet ovat kyllä vähän sellaisia, että vaikka kaikki säädöt olisivat kohdillaan, ne saattavat kuitenkin oikutella. Silloin ei ole tähtien asento kohdillaan. Silloin kun ompelin aika paljon kärsin uuden ompelukoneeni kanssa aina välillä mystisistä ongelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi pitää varmaan ruveta neulomispuuhiin, kun on luvattu kylmenevää. Saksalta puuttuu nimittäin villapaita. 😅

      Harmillista, että sinullakin on ollut ongelmia ompelukoneen kanssa. Koneiden kanssa taistelu syö kyllä motivaatiota, varsinkin jos ei edes tiedä, mistä ongelmat johtuvat. 🙄

      Poista
  2. Jos joskus käyt Tampereen suunnalla, niin suosittelen lämpimästi Työväenmuseo Werstaalla piipahtamista. https://www.tyovaenmuseo.fi/ Kesäaikaan aivan erityinen paikka on myös Amurin (työläis)museokortteli: https://www.amurinmuseokortteli.fi/ Se ei esitä kaupunkitaidetta, se on sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkeistäsi, Hehkuvainen! 😊 Kumpikin paikka näyttää tosi mielenkiintoiselta, varsin tuo Amurin museokortteli! Tampereella pitäisi päästä muutenkin käymään, sillä mulla on yleissivistyksessä Tampereen mentävä aukko. 😅 Tai toki olen käynyt Tampereella, mutta siitä on jo aivan liian kauan aikaa.

      Poista
  3. Sinähän olet itsekin kaupunkikuvaaja; niin paljon värikkäitä, eläviä, ihmisiä täynnä olevia kaupunkeja sun postauksissa aina on!
    Tuota Sulho Sipilää olen moneen kertaan käynyt ihastelemassa - se taisi olla näytillä meillä täällä Turussakin jokunen vuosi sitten. Melkein kuulee luistinten kirskunan jäätä vasten.

    Ja voi ompelukonetta! Enkö olekaan maailmankaikkeuden ainoa joka saa alalangan sumppuun ja koko koneen johonkin selvitystilaan?
    Olen joskus haaveillut ties minkä ompelemisesta, mutta se kilpistyy aina ensimmäisen suoran puolivälissä. On krymppy nurjalla, köntti oikealla, neula lyö tyhjää ja langat sinkoilevat poikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin onhan mulla tosiaan aika paljon kaupunkiaiheisia kuvia ja juttuja blogissani. En edes itse tajunnut. 😅 Ei siis ole ihme, jos aihe viehättää taiteessakin. Itse asiassa seuraava postauskin taitaa olla kaupunkiaiheinen, ellei nyt tule jotain muuta kirjoiteltavaa sitä ennen.

      Sulho Sipilän maalaus oli minustakin jotenkin hirmu todellinen. Mulle tuli siitä jostain syystä mieleen Tallinna. Ehkä siksi, kun näin siellä vuosi sitten tuommoisen kaupungin keskellä olevan luistinradan.

      Sinun ompelusessiosi kuulostaa aika samanlaiselta kuin omani. 🤭 Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta varsinainen ompelutyö ei edisty yhtään. 😂

      Poista
  4. Voi söpöset nallet, mitkä paidat saitte! Kyllä nuissa kelpaa syksyä vietellä.

    Mulla on vähän sama kokemus äitien ompelukoneista. Joko se katkoi langan tai sumppusi sen tai vähintäänkin tuhosi tavalla tai toisella ommeltavan kankaan. Meni hermo ja ostin oman koneen. Nyt mulla on saumurikin ja siihen lankojen laitto se vasta tiedeprojekti olikin!

    Mä tykkään eniten maisematauluista. Abstraktit hörhötykset ei oo mun makuun; kyllä taulun pitää jotain esittää. Ton Särestöniemen tein itse asiassa hetki sitten nettipalapelinä ja jäin pohtimaan Särestön taulun ostamista julisteena. Mieleeni oli sellainen, jossa oli (yllättäen) poroja. Nimeä en muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nallet ovat olleet kyllä ihan tyytyväisiä. 🤭 Tosin Pikkiksen helma tuppaa kääntymään koko ajan. Tuli vissiin ommeltua liian läheltä reunaa...

      Saumuri kuulostaa jo aika tieteelliseltä ja pitkälle viedyltä ompeluharrastukselta. 😅 Mulla ompelu on todella vähäistä – tyyliin just nallejen paitoja ja housujen lyhentämistä – niin en viitsi investoida omaan koneeseen. Eivätkä tämmöiset vastoinkäymiset ainakaan motivoi ompelemaan enemmän.

      Olen samaa mieltä, että taulun pitää esittää jotain. Koen, että abstrakteista tauluista on vaikea saada mitään irti. Tuo Särestöniemen palapeli saattoi olla aika haastava. Siinä on kyllä upeat värit!

      Poista
  5. Hieno näyttely, itseäkin olisi kiinnostanut, varsinkin kaupunkimaisemat. Ja kiitos kun muistutit, miksi lopetin ompelukoneen käytön kun vanha Singeri hajosi. 😂Mainiosti kuvattu se ompelemisen tuska ja kurjuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompeleminen voi olla joskus aika haasteellista ja kysyä pitkää pinnaa. 😅 Harmi, kun se edellinen kone hajosi, koska sen kanssa minulla ei ollut koskaan mitään ongelmia. Sen kuin vain surrutteli menemään. Tämän koneen kanssa on ollut ongelmia ihan alusta asti. Meidän kemiat ei vissiin sovi oikein yhteen. 🤭

      Poista
  6. Ulrika50v.blogspot.com12.11.2025 klo 7.40

    Samoja ongelmia ompelukoneen kanssa , mä ajan aina hiljaa niin silloon kone pysyy pystyssä eikä pahemmin reistaile 🤣 enkä ompele mitään asuja, korjailen vaan .....housun lahkeita ....ym

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mulla, että mun ompelukseni ovat aina pieniä juttuja. Joko nallejen paitoja tai lahkeiden lyhentämisiä. Joskus kyllä haaveilen oikeiden vaatteiden ompelemisesta, mutta jo kaavojen ajatteleminen aiheuttaa sellaista kauhua, että unohdan ajatuksen saman tien. 🤣

      Poista
  7. Tuo on niin tuttua. Minä varaan ompelemaan ryhtyessäni viereeni pöytätuulettimen. Tulee poikkeuksetta tuskanhiki. Ompelen vain ihan välttämättömään tarpeeseen ja jo koneen esiin ottaminen aiheuttaa epävarman tunteen. Mutta hei! Pääsit maaliin ja karhuilla komeat asut. 👍
    - mummeli -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytätuuletin on hyvä idea! Tosin minun kappaleeni ovat niin pieniä (kuten Pikkiksen paidan kaulus"kaarrokkeet"), että ne lentelisivät tuulettimen voimasta varmaan ympäriinsä, ja se alkaisi ärsyttää vain enemmän. 😅

      Tiedän niin hyvin tuon tunteen, jonka koneen esille ottaminen aiheuttaa. Tulee sellainen pelonsekainen jännitys, että mitäköhän tänään. 🫣

      Maaliin pääsin, mutta en ole oikein tyytyväinen lopputulokseen. Saattaa mennä hetki, ennen kuin uskallan ommella seuraavan kerran. 🤭

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoista lukea tuo sinun ompelukoneseikkailu, vaikka mie olisin kyllä heittänyt sen vaikka parvekkeelta alas tai jotain muuta yhtä idearikasta! Mie en siis ompele! Onnittelut nallukoiden uusista vaatteista, kyllä syyskylmillä kelpaa! Minun pitäis korjata pari villapaitaa, kun niiden hihat repsottaa; siis kainalon alta vain ommella, mutta kun ei ole oikean väristä villalankaa kotona. (siksi en voi niitä ommella.... )

    Tuo Atskin näyttely olisi minullakin katsottavana, mutta ei ole ollut asiaa Hesaan. Pidän myös Sulho Sipilästä, jonka kaupunkitaulut ovat niin hienoja. Ja tietysti Reidar Särestöniemen väreistä! Mutta tuon erikoisnäyttelyn pitää kyllä ehtiä katsomaan. Toivottavasti ei sitten ole paljoa väkeä; inhoan sitä kun pitää melkein jonossa katsoa tauluja. Museokortti on kyllä hyvä ostos täällä etelässä asuville, mutta Lapissa ei ole niin paljon museoita, että se kannattaisi. Nyt voi käväistä vaikka vain pari taulua katsomassa ja seuraavalla kerralla jotain muuta.

    Nyt minulla on uusi ärsytyksen aihe, kun _kaikki_ pakataan muoviin ja pitää olla saksia ties mitä että se pakkaus aukeaa. Jopa ihan tavalliset ruokatavarat ovat niin pakattuja, että harmittaa etsiä saksia tai veitsiä.
    Mutta on tietty oikeitakin ärsytyksen aiheita, mutta niistä nyt ei jaksa jauhaa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂 Nauratti tuo mielikuva parvekkeelta lentävästä ompelukoneesta. Vaan kyllä sitä voi lentää parvekkeelta kaikenlaista. Pari päivää sitten meinasin katsoa aamulla lämpötilan parvekelasissa olevasta lämpömittarista, mutta lasissa ei ollutkaan kuin tarrat jäljellä. Lämpömittari oli pudonnut pohjakerroksen asunnon terassille ja oli siellä nyt kahdessa osassa. 🤭

      Villapaitojen korjaaminen kuulostaa haastavalta. Minähän en viitsi parsia edes sukkia, vaikka villasukat reikääntyvät minulla ennätystahtia.

      Sulho Sipilä on minulle uusi tuttavuus, mutta täytyykin perehtyä hänen teoksiinsa tarkemmin, jos hänellä on kerran muitakin kaupunkitauluja. Tulit muuten mieleeni, kun näin Särestöniemen taulun Ateneumissa. 😊 Taulu oikein pomppasi seinältä silmiini, ja kun menin katsomaan lähempää, että kenenkäs tekemä tämä näin värikäs maalaus on, niin Särestöniemenhän se. Olisi pitänyt arvata!

      Väenpaljous ei ole mukavaa, mutta itse viihdyin yllättävän hyvin Ateneumin tungoksessakin. Ihmisten keskelle on mukava "hukuttautua". Kiusallisempaa minusta on se, jos on museossa yksinään ja tuntuu, että museon henkilökunta tarkkailee jokaista liikettä. 🫣

      Hyvä pointti tuo, että jos ei ole paljon museoita lähistöllä, niin eihän museokortti silloin kannata. Sama on silloin, jos "kaikki" lähialueen museot on jo käyty, kun en minä ainakaan viitsi käydä jatkuvasti samoissa museoissa, vaikka kyllähän näyttelyt vaihtuvat aika tiheään.

      Tuo muovipakkausjuttu on minulle ihan kestoärsytyksen aihe! Erityisesti ärsyttävät GUMmin hammasväliharjapakkaukset, joiden muovi on niin kovaa, että pakkaus on pakko leikata auki, eikä pakkausta saa leikattua sillä tavalla järkevästi, että ne tikut pysyisivät enää pakkauksen sisällä avaamisen jälkeen. Intialaisilla lentokentillä oli muuten ennen semmoinen tapa, että matkalaukkujen vetoketjut vedettiin yhteen sellaisella muovisella sulkimella, ja matkan päätepisteessä piti sitten ensimmäisenä olla etsimässä saksia tai veitseä (joita ei luonnollisestikaan käsimatkatavaroissa ollut), jotta sai leikattua sen muovin auki. Ihan superärsyttävää!

      Poista
  9. Kiitos taidekuvista, mä seurailen niin taidemaalareita kuin muitakin taiteen tekijöitä, varsinkin huutokauppasivustoja on useampi kirjanmerkeissä ja mulla on koneella luettelo suomalaisen taiteen tekijöistä, käsittäen kaikki maalarit, keramiikka- ja lasi sekä kulta-ja hopeasepät, ihan vaan ahneuttani koska työstäni (tai oikeastaan entisestä työstäni koska ole eläkkeellä [sairaseläke] oleva) ja aina välillä tulee vastaan - koska jotain pieniä hommia teen vielä - kaikenlaista taidetta ja välillä löytyy sellaisia jotka ovat arvokkaitakin.

    Sitten, kuulin kaveriltani että Lontoossa jos ei nyt kaikki, useimmat museot ovat ilmaisia joten olisin kysynyt sinulta koska olet kiertänyt maailmaa ristiin rastiin, että pitääkö paikkansa?

    Mitä ompelemiseen tulee, niin ihailen sun kärsivällisyyttäsi. Itse en osaa muuta kuin kaventaa ja lyhentää housujen puntteja ja aika usein käy niin, että kone vittuilee tai lanka ryttyää ja silloin palaa hermot. Pakko pitää pitkä tauko ennen kuin voin istua takas koneen ääreeen.
    Meillä on täällä, aika lähellä, sellainen pieni ompelimo/ompeluputiikki missä on myynnissä todella paljon kaikkea ompeluun liittyvää ja nainen joka pitää sitä, on taitava oompelija, hääp on korjannut mun kuteita eikä hinta ole tosiaankaan paha. Hänellä on myynnissä ompelukoneita ja yks niistä on sellainen joka on tarkoitettu hieman rajoittuneille ihmisille, siinä mm. nappia painamalla saa ohjelman vaihtumaan siksakista suoraan ompeleeseen nappia painamalla, kaikki säätyy automaattisesti ja kun koneesta sammuttaa virrat, niin se palautuu aina oletuksena olevaan suoraan ompeleeseen. Muitakin hienoja juttuja siinä on vielä lisäksi mutta koska hinta oonn 780,- euroa, niin en tiedä kun en pahemmin ole ommellut (jostain syystä musta olis hieno tehdä itselleni kuteita) mutta toisaalta, helpommin käsiteltävä kone voisi kannustaa ompelemaan enemmän.

    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan on sitten ihan asiantuntijan ote taidehommiin! Mä olen ihan vaan harrastelija – enkä totta puhuen sitäkään, mutta kyllä sentään maalauksen maalaukseksi tunnistan. 😅 Varmaan ihanaa, kun on kokemusta ja näkemystä noin laaja-alaisesti. 😊

      En osaa sanoa Lontoosta, kun en ole koskaan käynyt siellä enkä koko Brittilässä. On siis iso aukko sivistyksessä! Mutta oispa mahtavaa, jos olisikin noin.

      Mä olen oppinut kärsivällisyyttä huomattavan paljon lisää tässä viimeisen parin vuoden aikana meditoimisen ja läsnäolojuttujen seurauksena. Aiemmin multa paloi hihat heti, varsinkin kaikkien teknisten ongelmien kanssa ja auton ratissa, jos joku muu (ainahan ne muut...) törttöili liikenteessä. Nykyään pystyn jo hillitsemään itseäni aika hyvin, kun olen tajunnut, että raivoamisella ei saavuta mitään – muuta kuin itselleen paskan fiiliksen ja paljon hukkaan heitettyä aikaa. Kun pysyy tyynenä, ajatuskin kulkee paremmin. 😊

      Tuo teidän ompeluputiikki kuulostaa ihan loistavalta! Hienoa, että tuommoisia on vielä olemassa ja että ihmiset käyttävät tuollaisia palveluja. Toivon yritykselle pitkää ikää!

      Kuvaamasi simppeli ompelukone olisi kiva omistaa, vaikka totuuden nimessä on sanottava, ettei äidin konekaan mikään kovin monimutkainen ole – jos sitä vaan osaisi käyttää. 🫣 Minustakin olisi muuten hienoa tehdä itselleni vaatteita! Nuorena ompelinkin jonkin verran vaatteita, mutta nykyään jo kaavojen ajattelu tuntuu niin ylitsepääsemättömän työläältä asialta, etten ikimaailmassa uskaltaisi ryhtyä puuhaan. Varsinkin kun olen unohtanut kaiken, minkä nuorena osasin.

      Mukavaa marraskuun jatkoa sinullekin! ❤️

      Poista
  10. Mun täytyy alkaa opettelemaan tuota itsehillinnän harjoittelua, se tekisi elämästä varmasti paljon helpompaa. Olen laittanut satunnaisen raivoamiseni kiputilojen piikkiin, sitä kun ei pysty nukkumaan öitään kunnolla koska kivut estävät sen, mutta varmasti siinä on vaan kyse itsehillinnästä koska eipä nuo kivut mihinkään katoa vaikka raivoaisi 24/7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä just on, kun raivoamisella ei saavuta mitään myönteistä ainakaan. Mä saan nykyään suurta tyydytystä siitä, jos huomaan pysyväni rauhallisena semmoisessa tilanteessa, jossa multa olisi ennen palanut käämi. Kun ei ole täysin tunteidensa vietävissä, elämä tuntuu olevan paremmin hallinnassa, vaikkei periaatteessa mikään olisi muuttunut, paitsi oma käyttäytyminen.

      Mutta kovat kivut ovat varmasti raastavia ja niiden kanssa eläminen yhtä helvettiä. Jos mulla olisi taikasauva, niin taikoisin kipusi pois. ❤️

      Poista
  11. Onnea siitä, että sait kaikille paidat valmiiksi kaikista koettelemuksista huolimatta. Nuo kaikki vastoinkäymiset laskevat ompeluintoa järjettömästi ja mitä enemmän niitä tulee, sitä vähemmän tekee mieli enää edes jatkaa koko hommaa.
    Kolmikko on nyt vaatetettu! jokaisella erilainen vaate. Viitta taitaa olla upein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIkeassa olet. Mitä enemmän tulee vastoinkäymisiä, sitä korkeammaksi nousee kynnys ottaa ompelukonetta seuraavan kerran esille. Varsinkin jos ongelmat ovat sen laatuisia, että niille ei keksi edes selitystä. 🙄

      Mutta vaatetettu on! Seuraavaksi sitten neulomaan villapuseroa Saksalle. 🤭

      Poista
  12. Mukava taidenäyttely - sopiva näin aamutuimaan tuijotella tauluja ja vielä enemmän makrokuvia ompelukoneesta, hih... mainiota kun kuvasit yksityiskohtia koneesta... ja sinnikästä sisua osoitit kun suorastaan
    "taistelit" kullekin uuden "nutun" (voiko sanoa noin?) upeilla yksityiskohdilla - painonepit ja helmakaarroke. Kuosin oravatkin ovat niin sopivaa kokoa...
    Hyvälle tuulelle tulin - nallejen hymy suorastaan tarttuu... minäkin hymyilen, vaikkei olekaan uutta nuttua... Hymyjä päivääsi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti näkyy pölykin noissa ompelukoneen makrokuvissa, mutta en jaksanut välittää. 🤣

      Nallet toivottelevat sinulle mukavaa päivää – uudella nutulla tai ilman! 🤗 😘

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3