Kalatorilla

Autonkuljettaja kysyi minulta eilen, haluaisinko lähteä hänen kanssaan sunnuntaiaamuna kalatorille. Tietenkin halusin! Kalatorilla en ollut aiemmin käynytkään. Tarkoitus oli ostaa taskurapuja, joita autonkuljettaja valmisti jo viime sunnuntaina, mutta silloin ravut olivat vähän turhan pieniä, eikä niissä ollut hirveästi syötävää. Nyt oli tarkoitus mennä isommalle kalatorille, josta autonkuljettaja oli saanut tietää vasta pari viikkoa sitten. 

Tori aukeaisi kuudelta aamulla, mutta anoppi kielsi meitä lähtemästä ennen kahdeksaa. Auringon kun pitäisi ehtiä nousta tarpeeksi korkealle, jottei olisi liian kylmä. Tämä siksi, että sain kuin sainkin sen flunssan, ja nyt minulta on kaikki kylmä kielletty, kylmistä juomista lähtien. 🤭 Tällä hetkellä näyttää siltä, että flunssa saattaisi mennä ohi pikaisestikin ja että se ei välttämättä pitkity keuhkoputkentulehdukseksi, kuten yleensä, mutta ei nyt nuolaista, ennen kuin tipahtaa. 

Kalatorin jutut saattavat olla vähän liikaa herkimmille lukijoille (tai kasvissyöjille), joten jätän omaan harkintaasi, jatkatko lukemista vai et. 

Kalatori sijaitsee Kukatpallyssa ehkä vartin ajomatkan päässä anoppilasta. Näimme matkalla kauppiaita, jotka myivät mereneläviä tien varrella. 

Meillä on autonkuljettajan kanssa nykyään tosi välittömät välit, ja höpöttelimme matkalla kaikenlaista. Varmistin senkin, että kalatorin kalat eivät tule ainakaan Durgam Cheruvusta. 😅 Kalat tulevat kuulemma jostakin joesta (olisiko ollut Godavari) ja merestä Andhra Pradeshin osavaltiosta. Kalat tuodaan Hyderabadiin kuorma-autoilla isoissa saaveissa tai tankeissa – elävinä. 

Kalatankkeja.

Kalatori on kaupungin ylläpitämä, kuten Rythu Bazar -vihannestoritkin, mikä näkyy tietynlaisena välinpitämättömyytenä, mitä tulee yleiseen siisteyteen. 

Kalatorin sisäänkäynti.

Kalatorin lattia lainehti vettä, ja mielessäni kävi, että mitäköhän vettä tämä on. En kuitenkaan viitsinyt ruveta pohtimaan asiaa sen tarkemmin. 

Sankrantin takia kalatorilla oli tavallista hiljaisempaa, ja vain ehkä neljäsosa myyntipaikoista oli varattu. Ihmiset tulevat kotikaupungeistaan Sankrantin vietosta takaisin kaupunkiin suureksi osaksi tänään, koska huomenna alkaa taas arki. Ensi viikolla kalatorikin on varmasti taas tupaten täynnä niin myyjiä kuin asiakkaitakin. Autonkuljettaja pyysi minua mukaansa juuri tänään siksi, että hän tiesi torilla olevan väljempää. Normaalipäivinä kun torilla on kuulemma vaikea päästä edes eteenpäin, minkä voin hyvin kuvitella.

Kalojen tuoreus on ostaessa tärkeää, ja siksi osa kaloista on elävinä saaveissa vielä torillakin. 

Seistessäni yhden saavin vieressä, kala pomppasi ilmaan, ja päälleni lensi aimo annos saavissa olevaa vettä. Ajattelin, että okei: tämä ehkä selittää ainakin osan lattialla olevasta vedestä. Onneksi minulla oli ollut aamulla sen verran älliä päässäni, että olin kaivanut likapyykkikassista vaatteet päälleni. Jalkoihinkin olin älynnyt laittaa huonoimmat kenkäni. Olin myös varautunut henkisesti siihen, että kalatorilla saattaisi tuoksahtaa hyvinkin voimakkaasti, mutta tori oli tuoksuiltaan yllättävänkin neutraali. Ehkä se johtui siitä, että myynnissä oleva tavara oli niin tuoretta (olen antanut itseni ymmärtää, että tuore kala ei juurikaan haise). 

Olen todella huono tunnistamaan intialaisia kalalajeja, enkä tunnistaisi kaupassa edes koramenu-kalaa, jota anoppi tavallisimmin käyttää. Katkaravut sentään tunnistin. 

Taskurapujakin löytyi, mutta vain muutamalta myyjältä. Koska kilpailua oli tänään vähän, hinta oli kova: 650 rupiaa (6,2 euroa) kilolta. 

Taskuravutkin olivat yhä elossa, mutta niin vain niitä ruvettiin nostelemaan muovipussiin. 

Ravut eivät tietenkään viihtyneet muovipussissa vaan yrittivät mönkiä ulos, ja mitä enemmän pussi täyttyi, sitä helpommaksi pakoyritykset luonnollisesti kävivät. Minä vähän pelkään rapuja, joten rapuja oli vaikea katsella. 🫣

Kun pussissa oli autonkuljettajan haluamat puolitoista kiloa ja ostokset oli maksettu, myyntipisteessä ollut tyttö nappasi pussin mukaansa, ja lähdimme kävelemään tytön perässä. Ajattelin, että mihinkäs tässä nyt ollaan menossa, mutta autonkuljettaja kertoi, että seuraavaksi ravut pitäisi paloitella. 

Toisesta ovesta ulos.

Kävi ilmi, että ulkona oli olemassa erillinen paikka, jossa kalat ja muut merenelävät paloitellaan ihmisten toiveiden mukaan. Tämä oli myös se hetki, kun vielä elossa olevilta mereneläviltä lähti henki.  

Herätin aluksi epätoivottua huomiota, mutta hyvin pian ihmiset uppoutuivat takaisin puuhiinsa.

Kalojen suomustamiseen näytti olevan kahdenlaisia välineitä: vähän samantyylisiä kädessä pidettäviä suomustusrautoja kuin meilläkin (paljon isompia tosin) sekä pystyssä sojottavia suomustusteriä, joita vasten kaloja hierotaan. 

Veitset olivat suhteellisen tukevaa tekoa. 

Oli aika karua katsella, kuinka elävää rapua pilkottiin ja kuinka erilleen pilkotut ruumiinosat vielä liikkuivat. En ole koskaan sietänyt ajatusta, että rapuja keitetään elävältä, mutta elävältä keittäminen taitaa olla kuitenkin parempi vaihtoehto kuin elävältä pilkkominen. 🫣

Pilkkomispuuha oli muutenkin semmoista, että joku toinen olisi ehkä menettänyt ruokahalunsa sitä katsellessaan. Itse olen kuitenkin jo niin tottunut intialaisiin toimintatapoihin, ettei minulla ollut mitään ongelmaa syödä myöhemmin autonkuljettajan valmistamaa rapucurrya. 

Ennen kotiin palaamista ostimme vielä hieman pinaattia ja muita lehtivihanneksia kalatorin ulkopuolella olevilta myyjiltä. Lehtivihannekset olivat niin uskomattoman tuoreita, etten voinut muuta kuin ihailla näkyä. 

Sapota-hedelmiä.

Välihuomautuksena sanottakoon, että tämän jutun kirjoittaminen on keskeytynyt taas aika monta kertaa. Viimeisin keskeytys oli se, kun anoppi lähestyi minua neulan ja langan kanssa: voisinko laittaa hänelle langan neulansilmään? Sari oli kuulemma takertunut jonkin hyllyn kulmaan, ja nyt repeytymä piti korjata. Sitä ennen piti mennä keittämään pressopannulla mustaa kahvia, kun kylään oli tullut joku vieras, joka halusi mustaa kahvia. Mitenköhän vieraalle maistui suomalainen Kulta Katriina? Enpä taida mennä kysymään. 🤣

Palattuamme kalatorilta kotiin ja syötyämme aamiaisen autonkuljettaja rupesi valmistamaan taskurapucurrya, jota anoppi jäi keittelemään loppuun, kun me lähdimme autonkuljettajan ja ukkelin kanssa valaisinostoksille. 

Taskurapucurry alkuvaiheessa.

Anoppi marmatti myöhemmin, että kauheaa rahan haaskausta käydä hakemassa niin kaukaa sellainen määrä kalliita taskurapuja. Ruokaan oli mennyt öljyäkin ihan hirveä määrä, ja makua oli pitänyt säätää koko ajan. Autonkuljettaja puolestaan kertoi autossa, että curry oli mennyt hänen mielestään pieleen, eikä maku ollut sellainen kuin piti, koska hän tykkäisi saada tehdä ruokaa omassa rauhassa. 🤭

Autopujasta kyseltiin aiemmin, josko voisin kertoa siitä, kun se suoritetaan temppelissä. Valitettavasti autonkuljettaja oli luikahtanut suorittamaan pujan yksinään, ja pystyin kuvaamaan vain autossa näkyvät merkit pujasta jälkeenpäin. 

Auton etuosaan oli ripustettu sitruunat.

Repsikan puolelle oli piirretty swastika-merkki, joka symboloi täällä menestystä ja onnea eikä natsi-ideologiaa, kuten joku lukija kerran närkästyneenä luuli. 🫣 

Kyselin tänään autonkuljettajalta, mitä kaikkea pujaan kuului, mutta koska en muista kaikkea, en uskalla lähteä selostamaankaan pujaa. 

Kalatorilta siirrymme luontevasti muihin eläinasioihin. Kun tulin Intiaan, ukkeli sanoi, että meidän makuuhuoneemme ilmastointia ei voi käyttää, koska jokin lintu oli tehnyt ilmastointilaitteen ulkona olevan osan päälle pesän, ja linnulla oli nyt lapset. 

Tarkkailin pesää muutaman päivän, mutta se näytti olevan kuitenkin nyt tyhjä.

Tyhjän pesän syndrooma.

Ilmastointilaite oli tarkoitus puhdistuttaa, ennen kuin käyttäisimme sitä, ja ukkeli lupasi tilata puhdistuksen mahdollisimman pian. Pari päivää sitten pyykkiä parvekkeelle levittäessäni huomasin kuitenkin harmikseni, että pesässä könötti lintu. 

Seuraavaksi huomasin isän, joka kiikutti tasaiseen tahtiin pesänrakennusmateriaalia Ikeasta. 

Iskä on ujo eikä uskalla edes pitää silmiään auki. 

Perhepotretti.

Tänään kun kumpikaan linnuista ei ollut pesässä, päätin selvittää, mitä pesässä on. Raahasin parvekkeelle tuolin, kiipesin sille ja otin kuvan pesästä pitkäksi vedetyn selfiekepin avulla. Ajatuksena oli, että jos pesä olisi tyhjä, sen voisi vielä siirtää.

Voihan pee. Pesässä oli neljä kaunista munaa. 

Selvitin googlesta, kuinka kauan kyseisen linnun (= aasianturturikyyhky) muniminen kestäisi, ja kävi ilmi, että parisen viikkoa. Siitä vielä pari viikkoa eteenpäin, ja poikaset lentäisivät pesästä. Siis suunnilleen neljä viikkoa ilman ilmastointia. 

Autonkuljettaja tosin sanoi, että laite ei kuumentuisi tuolta pesän puolelta, vaan se puhaltaa kuumaa ilmaa laitteen toisesta sivusta. Totta tai ei, mutta en siltikään haluaisi keittää kenenkään munia. 🫣 Laitoin eilen ilmastoinnin päälle puoleksi tunniksi ennen nukkumaankäymistä, mutta paljon sen kauemmin en taida uskaltaa pitää laitetta päällä. 

Yhtenä päivänä pesää ihmetellessäni satuin vilkaisemaan parvekkeemme edessä olevaan puuhun ja näin, että siellä oli hieno papukaija!

Papukaija näytti syövän puusta valkoisia palkoja, joten oli ryhdyttävä taas googletuspuuhiin. Kävi ilmi, että lintu on kauluskaija ja puu on hartsiakaasia, ja kaija söi puun palkohedelmiä. 

Papukaijojen näkeminen ilahduttaa aina, joten olin kohtaamisesta ihan täpinöissäni.

Vielä yksi luontohavainto. 

Yhtenä iltana anopin asuinalueella pimeällä kävellessäni nenääni tulvi yhdessä mutkassa kertakaikkisen ihana tuoksu. Otin kuvan tuoksuvasta kasvista, jotta voisin etsiä sen nimen netistä. 

Kukka osoittautui yöjasmiiniksi, joka kukkii ja tuoksuu vain pimeän aikaan. Olin löydöstä aivan innoissani, sillä en ole koskaan kuullutkaan kasvista, joka kukkisi vain öisin! 

Kävin tutkailemassa kasvia yhtenä päivänä valoisaan aikaan, ja toden totta: kasvi ei kukkinut eikä tuoksunut. 

Maailma on ihmeitä täynnä! 

Loppuun vielä kuvan Durgam Cheruvun ylittävästä sillasta, joka on taas valaistu uudella tavalla. 

Kävin kuvaamassa sillan eilen anoppilan katolta, mutta tällä kertaa katsoin tarkkaan, mistä portaikosta nousin katolle, ettei tarvinnut mennä taas väärästä portaikosta alas ja luulla, että joku on sulkenut portin takanani. 

Nuo korkeat "tötsät" ovat portaikkoja. 

Vielä ennen lopettamista on pakko kertoa yksi juttu. Kun tulimme tänään illalla ukkeli kanssa ajelemasta, peruutin autoa anoppilan parkkiruutuun, ja yhtäkkiä auton takaa kuului kova rusahdus. Olin törmännyt johonkin! Montako päivää siitä olikaan, kun sanoin, että en ole kolaroinut pitkään aikaan? 🤣 

Ukkeli sanoi, että siellä on jokin lasten polkupyörä, ja olin todennäköisesti törmännyt siihen. Ukkeli ei viitsinyt edes mennä auton taakse katsomaan, mitä oli käynyt, vaan hän lähti kävelemään kohti hissiä. Minulla hakkasi sydän ihan hulluna, sillä luulin, että olin törmännyt tolppaan ja että auton takana olisi nyt valtava lommo. 

Auton peräpäätä tutkittuani en tullut hullua hurskaammaksi. Takana oli pieni nirhauma, mutten tiennyt, oliko se minun aikaansaamani vai jokin vanha kolhu. Auton takana oli tosiaan pieni pyörä, mutten päässyt selvyyteen siitäkään, mihin olin törmännyt. Lopulta annoin periksi ja painelin ukkelin perään. Mitäpä näistä!