Hamstrausta ja kulttuuri-iloja

Kuvahaaste jatkuu. 

11. päivä: Mitä minulla oli päälläni (What I wore)

Karmeaa aloittaa postaus omakuvalla, mutta minkäs teet. 🙈

Ostin kesän alussa HM:n alennusmyynnistä tämän mekon kahdeksalla eurolla kotimekoksi. Ajattelin, että mekko sopisi erinomaisesti mahdollisiin hellepäiviin, sillä mekko on ihanan väljä, mukava ja viileä. Kun helleputki sitten alkoi, kaivoin mekon esiin, ja mekko on ollut käytössä siitä asti melkein päivittäin. Ainoa hankaluus on se, että mekko pitää pestäkin joskus, ja silloin on keksittävä muuta päällelaitettavaa. Villasukkia en helteellä sentään käyttänyt, vaikka muuten käytänkin villasukkia ympäri vuoden. 🙈

Toki minulla oli päivän aikana päällä muutakin, mutta tämä mekko päätyi kuvaan, koska se on lempikotivaatteeni tällä hetkellä. 

12. päivä: Pieni yksityiskohta (A tiny detail)

Tämän päivän kuvausaihe löytyi heti aamulla päivän lehteä lukiessani. Hesarin ensimmäisen aukeaman otsikon alla komeili pieni kirjoitusvirhe (t-kirjain puuttui). 

Tämä ei olisi mitenkään mainitsemisen arvoinen asia, ellei Hesarissa olisi kaikenlaisia kielioppi- ja kirjoitusvirheitä ihan jatkuvasti – vieläpä otsikoissa. Virheet ovat välillä niin noloja, etten voi ymmärtää, miten Suomen suurimmassa ja käsittääkseni myös arvostetuimmassa lehdessä voi olla sellaisia. Hesarin laatu on kyllä laskenut kuin lehmän häntä.  

Tässä vielä pari muuta esimerkkiä, jotka olen taltioinut aiemmin:

13.päivä: Jotain, mikä muuttuu (Something that's changing)

Yöt ovat alkaneet taas pimetä, mistä olen luonnollisesti iloinen. Se tarkoittaa sitä, että taivaankappaleetkin näkyvät taas paremmin. 

Venus ja Jupiter ovat olleet lähellä toisiaan koko viikon, ja keskiviikkoaamuna ne olivat päällekkäin (maanantaiaamuna ne olivat rinnakkain). 

Jupiter ja Venus. 

Vähenevä kuukin oli aamulla taivaalla, ja sen kuvasin ihan kamera-kameralla ja jalustalla. 

14.päivä: Keittiössä (In the kitchen)

Harrastin torstaina ensimmäisen kerran elämässäni kahvin hamstraamista. En osta juuri koskaan kahvia tarjouksesta, koska emme juo juhlamokkia tai vastaavia, jotka ovat tavallisimmin tarjouksessa, mutta nyt tarjouksessa oli Kulta Katriina, jonka 'tummempaa tummaa' juon aina aamuisin. Aamukahvin pitää olla vahvaa, ja tämä laatu on! 

Ostin myös yhden paketin luomuversiota, jota juomme joskus ukkelin kanssa. Kahvitarjous oli mielestäni erinomainen, sillä kahdeksalla eurolla sai kaksi pakettia. Hamstraaminen jäikin vähän päälle, sillä mietin, pitäisikö käydä vielä tänäänkin hakemassa pari pakettia. Päiväystä kun näytti riittävän pitkälle ensi vuoteen. 

15. päivä: Pehmeä tarkennus (Soft focus)

Mikä ihmeen soft focus, mietin ensi alkuun, mutta sitten muistin, että minullahan saattaa olla kamera-kamerassa sen niminen filtteri. Sieltähän se löytyikin, eli ei muuta kuin filtteri päälle ja kuvaamaan. 

16.päivä: Oviaukko (A doorway)

Tämä kuvahaaste tulee näköjään jo uniinkin. Näin lauantain vastaisena yönä sellaista unta, että siskoni oli muuttanut todella korkeaan tornitaloon. Alhaalla olevat rakennukset näyttivät ihan miniatyyrirakennuksilta, kun ne olivat niin kaukana. Asunnon parveke oli hyvin kapea eikä siinä ollut minkäänlaista seinää tai kaidetta, vaan parvekkeesta alkoi suora pudotus maahan. Yritin mennä parvekkeelle, mutta makasin vain parvekkeen lattialla oven vieressä, kun en uskaltanut mennä sen pidemmälle. Tulin takaisin sisään ja selitin jollekulle, että minua pelottaa parvekkeella niin hirveästi, etten uskalla mennä oviaukkoa edemmäs. Siinä samassa minulla välähti: oviaukko! Sehän on tämän päivän kuvausaihe. Pitääkin ottaa oviaukosta kuva! 😆

Oikeat oviaukkokuvat ovat kuitenkin museoista. Päätin lähteä käymään kahdessa museossa, joissa minun on pitänut käydä iät ja ajat, eli Ruiskumestarin talossa ja Amos Andersons Hem -kotimuseossa. Kysyin ukkelilta, kiinnostaisiko häntä lähteä mukaan, ja ukkeli innostui heti – tietämättä edes, mihin museoihin olin menossa. 😎

Ensimmäiseksi ne oviaukkokuvat: 

Ruiskumestarin talo.

Amos Andersons hem.

Ruiskumestarin talo on Helsingin kantakaupungin vanhin paikallaan säilynyt puutalo, ja se on rakennettu vuonna 1816. Talon historia on kiinnostava, mutta en nyt rupea kirjoittamaan sitä, kun sen voi lukea täältäkin. Talo oli pieni mutta sympaattinen, ja on ihan huikeaa, että tämmöinen helmi on säilynyt kivitalojen puristuksessa yli kaksisataa vuotta. 

Itse ruiskumestarin eli Alexander Wikholmin perhekuva vuodelta 1870.

Vanhanajan mankeli.

Ukkeli on suuri taiteen ystävä, ja hän innostui siksi erityisesti Amos Andersonin kotimuseosta. Amos Andersonhan oli paitsi maan johtavia liikemiehiä myös intohimoinen kulttuuri-ihminen.  

Andersonin vihreä huone eli työhuone. 

Ruokasali.

Yläkerran kappeli.

Kumpikin museo viehätti kovasti – ja kaiken lisäksi kumpaankin oli ilmainen sisäänpääsy!

Oli tullut nälkä, ja päätimme mennä lounaalle melkein Amos Andersonin kotimuseon vieressä olevaan vietnamilaiseen Pho Viet -ravintolaan, kun siellä näytti olevan niin paljon ihmisiä, varsinkin vietnamilaisia. 

Paikka oli todella täynnä, enkä muista, milloin olisin nähnyt Helsingissä ravintolan, jossa on näin kova vilske. Oli siis kovat odotukset ruoan suhteen, sillä annokset näyttivät olevan todella isojakin. Saimme sisältä pöydän, kun yksi nainen oli juuri lähdössä pois, ja sama näytti toistuvan joka kerta: heti kun pöytä vapautui, siihen oli tulossa joku.

Pho-keitto naudanlihalla.

Ajattelin ensin, että en kehtaa sanoa ruoasta mitään, kun kuulostaa siltä, että minulla on aina jotain valitettavaa eikä minua miellytä mikään. Mutta sitten rupesin lukemaan kotona ravintolan saamia arvosteluja, ja koska moni näytti olevan samaa mieltä kuin minä, uskallan minäkin sanoa, että ruoka oli minusta mautonta. Onneksi pöydässä oli kaikenlaisia lisukkeita, joilla saattoi tuunata ruoan mieleisekseen (ja tiskiltä sai vielä hakea limeä, chilikastiketta ja punaisia chilejä pienissä kulhoissa). 

Minulle kävi vain sillä lailla, että hölväsin keittooni vähän liikaa pöydässä ollutta chilisoossia, joten söin ja niistin nenääni vuoron perään. 🙈

17. päivä: Katse ylös (Looking up) 

Kuvasin tänään aamulenkilläni tämän muraalin, joka on minusta aika erikoinen. 

Erikoinen oli kävelynikin, sillä näin matkan varrella ainakin kymmenessä paikassa riisuttuja vaatekappaleita tai vaatekasoja. Yhdessä pusikossa tien vieressä oli valkoinen t-paita, punainen neule sekä punainen takki; puistonpenkillä oli harmaa collegetakki, keskellä tietä musta tunnistamattomaksi jäänyt vaatekappale ja alikulkutunnelissa musta korkokenkä. Mitä ihmettä. Näin myös läheisessä puistossa mustan pupun, josta eräs papparainen kertoi minulle kerran. Harmitti, etten saanut pupusta kuvaa, sillä se oli tosi vinkeän näköinen. 

Vastaan tuli myös aasialainen nainen, joka kerää pulloja ja joka pyörii aina Ison Omenan pullonpalautuspisteen lähistöllä. Aina. Olen ihmetellyt, miksi nainen väijyy siellä, ja olen tullut siihen tulokseen, että nainen kyttää, jos joku vaikka unohtaisi ottaa pullonpalautuskuittinsa, ja hän voisi käydä nappaamassa sen itselleen. Kerran unohdin itsekin ottaa kuitin mukaani, mutta eiköhän kuitti löytänyt uuden omistajan hyvin pian. 

Nyt nainen oli osunut melkoiseen kultasuoneen, sillä hänellä oli niin paljon pullokasseja, että hyvä kun pysyi pyörän selässä.   

Näin on kuvaviikko taas paketissa!