Makeaa mahan täydeltä

Teen tämmöisen sekalaisen kokoelman muutamasta kirjoittamatta jääneestä jutusta, sillä voi olla, että postauksia ei tule tämän jälkeen vähään aikaan. Toki voi myös olla, että tuleekin. 😆

Makeiset ja suolapalat ovat keskeinen osa intialaista elämää, joten herkkuvarastoja pitää käydä täydentämässä säännöllisin väliajoin. Jokin aika sitten kävimme ukkelin ja autonkuljettajan kanssa Vellanki-nimisessä herkkukaupassa, ja ostoslistalla oli kolme asiaa, appadaluja, vadiyaluja ja murukkuja – kaikki erilaisia suolapaloja. 

Vellanki.

Palli-sana huvitti lukijaa jossain aiemmassa postauksessa. Miten maistuisi palli patti? 😆

Palli tarkoittaa kylän lisäksi myös maapähkinää, ja palli patti on eräänlainen kova maapähkinämakeinen.

Vellankissa myydään myös podeja eli mausteisia jauheita, joita syödään esim. riisin, idlin ja dosan kanssa, sekä mausteisia pikkelssejä, jollainen se anopin aiemmin tekemä tomaattipikkelssikin on.

Ylähyllyllä on mm. inkivääripikkelssiä, chilipikkelssiä ja karvaskurkkupikkelssiä, ja alahyllyllä on mm. seesaminsiemenjauhetta, tulista valkosipulijauhetta ja korianterin lehdistä tehtyä jauhetta.

Intialaisia makeisia.

Intialaiset makeiset ovat äärimmäisen koukuttavia, enkä yhtään ihmettele, jos joku vetää niitä kilon. Suomalaiseen makuun makeiset harvemmin ovat, sillä ne ovat todellakin makeita. Suomalaisellehan makea on hyvä silloin, kun se "ei ole liian makea". 😆

Hienot makeiset maksoivat kaksi kertaa enemmän kuin tavalliset.

Piti ostaa vain kolme tuotetta, mutta ostimmekin koko kassillisen. 🙈

Makeita ja suolaisia napostellaan tyypillisesti alkuillasta, vaikka niitä voi syödä tietysti mihin aikaan tahansa. 

Makeita gavvoja (vasemmalla) ja suolaisia durramurukkuja.

Toinen herkkukauppareissu Almond Houseen oli vähintään yhtä tuottoisa. Emme päässeet kynnystä pidemmälle, kun tarjolla oli jo jäätelöitä, joita piti maistaa.

Pallo kesar kulfia (menetteli) ja pallo valkosuklaa-hasselpähkinäjäätelöä (jäätävän hyvää).

Menimme tiskille ihmettelemään, mitä ottaisimme, kun viereemme tuli työntekijä, jolla oli tarjottimella suklaakakkupalasia. Talo kuulemma tarjosi maistiaisia, eikä ilmaisesta syötävästä voi tietenkään koskaan kieltäytyä – varsinkaan, jos se on suklaakakkua.

Harkitsimme yksien laddujen ostamista, mutta emme tienneet, olisivatko ne hyviä. Pyysimme maistiaisia ja saimme niitä. 

Valitettavan hyvä laddu.

Ukkelille tuli mieleen, että voisimme ottaa samosat, ja niin söimme sitten semmoisetkin.

Yhdellä kauppareissulla tuli siis syötyä jäätelötötterö, suklaakakkupala, laddu ja samosa. Onneksi nämä kaikki olivat kalorittomia. 😝 Kotiinviemisiäkin toki ostimme – kassillisen. 

Koska jäätelöä myytiin myös take away - annoksina, ukkeli keksi, että viedään vanhemmillekin jäätelöä. Jäätelö pakattiin erinomaisen hyvin mm. kuivajäähän, joten jäätelö oli vielä kotiin tullessakin ihan jäätelömäistä. 

Appivanhemmille ei kuitenkaan sillä hetkellä maistunut jäätelö, joten jäätelö pantiin pakastimeen. Kun anoppi olisi halunnut syödä jäätelöä, se oli "kivikovaa", joten hän laittoi jäätelön jääkaappiin. Sieltä se sitten löytyikin myöhemmin juotavassa olomuodossa. 😆

Matkalla Almond Houseen ihmettelin Telanganan poliisin uutta Komento- ja kontrollikeskusta, sillä rakennus oli varsin erikoinen. 

Lauantai-iltana kävimme ukkelin kanssa ITC Kohenurin kattoterassilla, jonne olemme yrittäneet kaksi kertaa aiemminkin. Toisella kerralla terassiravintola oli kiinni, ja toisella kerralla siellä oli jokin yksityistilaisuus, mutta nyt pääsimme ihailemaan näköaloja. 

 

ITC Kohenur päivänvalossa.

Inorbitin ostoskeskus, jonka katolla on näköjään jalkapallokenttä.

En ole ennen nähnytkään Durgam Cheruvun siltaa tästä näkövinkkelistä.

Tykkään tällaisista yksityiskohdista vessassa.

Autonkuljettaja oli lähetetty taas kotiinsa, ja minä olin kuskina, joten jätin auton pysäköintipalveluun. Voin kertoa, että tutkin ennen lähtöämme autosta jokaisen lokeron ja kolon, että autossa ei ollut varmasti mitään arvoesineitä. 😆

ITC Kohenurin pysäköintipalvelu. Toinen mies vie kuskille pysäköintilapun ja toinen avaa vieressä istujalle oven.

Eilen illalla kävimme yhden perhetuttavan pojantyttären yksivuotissynttäreillä, jotka olivat yhdessä hotellissa. 

Tarkoitus oli vain käydä näyttämässä naamamme ja syödä, mutta eihän se ihan niin mennyt ensinnäkään siitä syystä, että olimme paikalla liian aikaisin. Kutsussa luki, että tilaisuus alkaisi kello 18.00, ja olimme paikalla 19.35, mutta silti saimme odotella kakun leikkaamista vielä hyvän tovin, kun meidän jälkeenkin saapui vielä niin paljon porukkaa. 

Porukkaa valuu paikalle.

Tarjoilijat jakelivat siinä odotellessa erilaisia alkupaloja, joita sai kalastella suuhunsa puutikulla. Koska oli torstai eli anopin kasvisruokapäivä, minun piti testata kanat ja kalat. (Anoppi syö uskonnollisista syistä maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin vain kasvisruokaa.) Lopulta teimme anopin kanssa yhteenvedon ja totesimme, että pahoja olivat kaikki tyynni. 🙊

Ukkeli totesi tässä yhtenä päivänä, että hänen äitinsä tykkää minusta tosi paljon, ja isä myös. Anoppi on kuulemma minun seurassani tosi vapautunut ja oma itsensä, mikä oli minusta ihana kuulla. Ukkeli ei sano tällaisia asioita kovin usein, joten talletan tämän sydämeeni, enkä anna sitä sieltä ikinä pois.

Yksi ukko oli hankittu synttäreille ilmeisesti viihdyttämään lapsia ja aikuisiakin, ja hän yritti saada lapsia pelaamaan erilaisia pelejä salin yhteen nurkkaan, mutta huonolla menestyksellä. Myöskään aikuisille yritetyt taikatemput viidensadan rupian seteleillä eivät näyttäneet saavan kovin suurta menestystä osakseen. Minun kävi tyyppiä vähän sääliksi. 

Lopulta oli aika leikata kakku! Synttärisankari leikkasi kakun äidin ja isän avustuksella, ja sitten otettiin valokuvia. 

Kakun leikkaamisen jälkeen synttärisankari kiersi salissa tapaamassa juhlavieraita, ja kameramiehet ottivat kuvia.

Sitten siirryttiin takaisin lavalle ja otettiin – yllätys, yllätys – taas kuvia. 

Vanhemmat ja toiset isovanhemmat. Huomatkaa, että lapsen isällä (toinen oikealta) on sentyylinen puku, jollaisia oli niissä näyteikkunoissa pari postausta aiemmin.

Seuraavaksi se ohjelmanumeroita yritellyt mies kuulutti, että kaikkien vieraiden tulisi käydä lavalla siunaamassa lapsi (eli käydä onnittelemassa ja viemässä lahjansa), mikä tarkoitti myös sitä, että jokaisesta vieraasta piti ottaa kuva päivänsankarin ja tämän vanhempien kanssa. Tämän jälkeen olisi sitten tarjolla se päivällinen, jota varten olin oikeastaan lähtenytkin bileisiin. Ruoka on aina hyvä houkutin. 😆

Onneksi appiukko ja anoppi kävivät edustamassa meidän perhettä, ja minä ja ukkeli säästyimme valokuvaamiselta. Olisin toki voinut mennä lavallekin, vaikka en suoranaisesti rakastakaan poseereta kameralle parisatapäisen yleisön edessä, mutta ihan mieluusti jätin kuvaamisen välistä.

Appivanhempien palattua lavalta oli lupa siirtyä patojen äärelle.

Kasvisruokia.

Liharuokia (eli kanabiryania, toista kanaa ja kalaa).

Synttärikakkua.

Pari jälkiruokaa.

Kuppikakkuja.

 

Rupesin syömään vanhasta tottumuksesta käsin, mutta hetken päästä harmittelin, kun huomasin, että ukkeli oli keksinyt syödä lusikalla. On vähän hankalaa hakea lisää ruokaa, jos lähellä ei ole käsienpesupaikkaa, kun oikea käsi on soossissa. Minulla on tätä varten aina yksittäispakattuja Savetteja käsilaukussa, ja ne pelastivat tilanteen nytkin. Käsienpesupaikkakin oli itse asiassa ihan lähellä, mutta se oli vähän turhan hyvin piilotettu. 

Jotkut söivät seisten (kuten minä), ja jotkut menivät juhlatilaan istumaan.

Syötyämme oli aika hyvästellä lapsen isovanhemmat, jotka olivat meidät kutsuneetkin, ja lähteä kotiin. Naisväki sai salin ulkopuolelta mukaansa lahjapussukan. 

Minun pussukkani.

Pussukka piti sisällään kankaan saripaitaa varten (kankaasta on siis tarkoitus ompeluttaa sarin kanssa käytettävä paita), erilaisia pähkinöitä, rannerenkaita ja jonkin ihmeellisen pikkulelun tai koristeen, jonka funktiota en tajunnut.

Tässä kaikki tällä kertaa. Lähdemme seuraavaksi ukkelin kanssa pienelle matkalle, ja palaan kirjoittelemaan taas joskus. 

Kivaa loppuviikkoa sinulle!