Älä koskaan laita sukkaa leivänpaahtimeen.


maanantai 10. helmikuuta 2025

Hyvää kannattaa odottaa

Ennen kuin menen Numaish-tapahtumaan, vielä muutama sana jatkoa edelliseen postaukseen. Minua jäi vaivaamaan se Charminar Expressin ykkösluokka, millainen se olisi ollut, mutta onneksi Youtubesta löytyi video ykkösluokan vaunusta (täältä). 

Ykkösluokan vaunu eroaa siis AC two- ja three tier -vaunuista sillä tavalla, että neljän makuupaikan osastot ovat suljettuja hyttejä, eli verhojen tilalla on kunnon seinä ja ovi, jonka saa lukittua. Käytävän suuntaisia makuupaikkoja ei ole ollenkaan, eli kokoonpano on hyvin samanlainen kuin VR:n makuuvaunuissa. Neljän makuupaikan lisäksi on myös ns. coupe-osastoja, joissa on kaksi makuupaikkaa päällekkäin. Omaa vessaa tai suihkua hyteissä ei ole, vaan vaunuissa on yhteinen WC. Joissakin junissa on ykkösluokassa myös suihku. Lisäksi yläpedeille on kunnon tikkaat. 

*****

Numaish-tapahtuma on eräänlainen shoppailufestivaali, joka muistuttaa suomalaisittain ajateltuna jättimäistä toritapahtumaa. Numaish väittää Instagramissa olevansa Intian suurin shoppailufestivaali, mutta suhtautuisin varauksella tähän väittämään. Numaish alkoi tammikuun 3. päivä ja päättyy helmikuun 15. päivä, joten aikaa shoppailuun on puolitoista kuukautta. 

Matkalla Numaishiin ohitin huonekalukaupan, jossa oli myynnissä veikeitä kiikkutuoleja.

Itselläni ei ollut aikomusta ostaa Numaishista mitään, vaan halusin vain fiilistellä tapahtuman tunnelmaa. Olin käynyt Numaishissa kerran aiemminkin, mutta siitä oli niin kauan, että minulla ei ollut käynnistä minkäänlaista muistikuvaa. 

Myyjiä oli jo alueen ulkopuolella.

Perinteisiä intialaisia pannuja ja siivilöitä.

Sokeriruokomehumyyjä.

Sisäänpääsymaksu oli 50 rupiaa (55 senttiä), mutta auton pysäköiminen olisi maksanut kymmenen kertaa enemmän eli 500 rupiaa. Olipa hyvä, että olin lähtenyt liikkeelle metrolla!

Numaishissa huomasi selvästi, että kolmasosa (30,13%) Hyderabadin väestöstä on muslimeja (hindujen osuus on 64,93% ja kristittyjen 2,75%). Vanhan keskustan alueet ovat usein aika muslimivoittoisia, kun taas esimerkiksi täällä anoppilan kulmilla muslimeja näkee todella vähän.

Myyjät olivat aika ärhäköitä, ja jos satuin vahingossa vilkaisemaan jotain myyjää tai tuotetta, niin heti oltiin huutelemassa, että madam täällä olisi sitä tai tätä. Jotkut näyttivät ostavan tavaraa ihan kassikaupalla, ja oli tietysti hyvä, että kauppa kävi.

Hieman nolostelen valokuvata tämmöisissä tapahtumissa – varsinkin, jos minulla ei ole aikomusta ostaa mitään. Intialaiset eivät näytä kuitenkaan olevan kovin nuukia kuvaamisen kanssa. Tämänkin kuppikaupan myyjä neuvoi minua, että mene sisään; siellä on lisää kuvattavaa. 😆

Alueella oli paljon ruokapaikkoja, ja ne näyttivät kiinnostavan ihmisiä ihan ruuhkaksi asti. 

Palokunnan pojatkin olivat paikalla varmuuden vuoksi.
Olin kulkenut hitaasti mutta varmasti kohti huvipuistoaluetta, joka näytti ja kuulosti väreineen ja valoineen tosi kivalta. 

Maailmanpyörä näytti erityisen kiinnostavalta, ja hetken maailmanpyörää tuijoteltuani huomasin ostaneeni pääsylipun (150 rupiaa) laitteeseen. 😆

Kyltissä väitetään tämän olevan Etelä-Intian korkein maailmanpyörä, mutta en ostaisi tätäkään väitettä.
Minut laitettiin samaan koppiin kahden tytön kanssa, ja tytöt kirkuivat melkein koko ajan. Vauhti oli näyttänyt alhaalta katsottuna varsin kesyltä, mutta meno olikin yllättävän reipasta. Saattoi olla, että minunkin huulieni välistä pääsi jokunen vinkaisu. 😆

Pitihän se tämäkin tapahtuma videoida:

Kiitokset maailmanpyörälle! Oli hyvä kyyti!

Nauratti, kun löysin tätä kirjoittaessani postauksen edellisestä Numaish-käynnistäni. Olin käynyt Numaishissa edellisen kerran vuonna 2012 ja kirjoittanut siitä täällä otsikolla Maailmanpyörää etsimässä. Tarkoituksenani oli ollut tuolloin 13 vuotta sitten päästä kieppumaan maailmanpyörään, mutta yritys oli kaatunut siihen, että olin liikkeellä liian aikaisin iltapäivällä, eikä huvipuisto ollut silloin vielä auki. Nyt toive maailmanpyörästä toteutui viimeinkin – enkä edes muistanut yrittäneeni samaa jo aiemmin. Viisikymppisellä on näköjään ihan samat mieliteot kuin nuoremmalla meikäläiselläkin. 😅

Kuu möllötti aivan kohtisuoraan pään yläpuolella.

Tässä vaiheessa soitti autonkuljettaja, joka kysyi, tarvitsiko minua tulla hakemaan metroasemalta. En ollut sanonut kenellekään, minne olin menossa (olin sanonut vain lähteväni "ulos"), mutta nyt oli pakko paljastaa, missä olin. Kotiinpaluuseen menisi vielä siis hyvä tovi. 

Nälkäkin oli melkoinen, joten oli saatava jotain syötävää. 

Kävin ensin tällä pikaruoka-alueella, mutta sitten muistin nähneeni Pista Housen haleem-kyltit jossain. Osaisinkohan suunnistaa sinne takaisin?

Pista House löytyi.

Haleem on eräänlainen pataruoka, jota kypsennetään pitkään ja hartaasti (jopa seitsemän tai kahdeksan tuntia), mikä jälkeen ruoka soseutetaan. Haleem pitää sisällään lihaa, linssejä, jotain jyviä (tyypillisimmin vehnää tai kauraa) sekä mausteita, ja haleem on muslimien suosima ruoka varsinkin ramadanin aikoihin. Ramadan ei ollut vielä alkanut (se alkaa tämän helmikuun 28. päivä), mutta näköjään Pista House myy haleemia ramadanin ulkopuolellakin.

En ollut koskaan aiemmin maistanut haleemia, mutta nyt oli erinomainen tilaisuus kokeilla. 

Ruoan ulkonäkö on minulle tosi tärkeää, ja jos ruoka näyttää jotenkin epämiellyttävältä (esimerkiksi harmaalta mössöltä 😆), minulle tulee jo valmiiksi epäluuloinen olo. Tässä tapauksessa on todettava, että ulkonäkö ei pettänyt, vaan ruoka oli juuri niin pahaa kuin miltä se näyttikin. Ei vaan: se oli vieläkin pahempaa. Haleem oli öljyistä mössöä, jossa ei ollut mitään makua (ei edes suolaa), ja kaiken kruunasi se, että joukossa oli kovia sattumia, joita arvelin luunpalasiksi. 

Pakotin itseni syömään haleemista edes jonkin verran, jotta rahat (300 rupiaa) eivät olisi menneet ihan hukkaan, mutta sitten oli pakko luovuttaa. Nolotti jättää yli puolikas kulhollinen pöydälle, mutta minkäs teet. Pakenin paikalta vähin äänin ja päätin, että en syö enää ikinä haleemia. 😆

Sitten olikin aika lähteä kävelemään kohti Gandhi Bhavanin metroasemaa ja ajella kotiin anoppilaan. 

Tungosta portin ulkopuolella.

Tunnelmaa vielä liikkuvana kuvanakin (en suosittele Numaishia sellaiselle, joka ei tykkää tungoksesta 😆):

Metrolippuihin oli tullut vuoden 2023 jälkeen näppärä uudistus: lipusta näkyy sekä vaihtoaseman nimi että lähtölaiturien numerot asemilla. Kaiken lisäksi lipunmyyjä ympäröi ne matkustajan lipusta.

Nyt vähän tumpelompikin osaa matkustaa Hyderabadin metrolla.
 

Iloa viikkoosi!

😘

7 kommenttia:

  1. Taidat aiheuttaa läheisillesi harmaita hiuksia, kun vaeltelet joka paikassa, etkä kerro, mihin menet. Jos vielä tietäisivät, missä oikeasti olet pyörinyt, niin huoli kasvaisi.
    Tuntuuko minusta vain siltä, että maailmanpyörän koppero ei näytä ihan uudenuutukaiselta..?
    Mutta tuon yhden naisen hiukset ovat upean pitkät!
    Et taida olla kaurapuuron ystävä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun läheiseni ovat jo kauan sitten ohittaneet sen pisteen, että jaksaisivat olla huolissaan minusta. 🤭 Toki jos minua ei rupea kuulumaan, niin sitten alkaa kyselyt. Äiti on toki huolissaan, ja siksi onkin parempi, että hän ei tiedä ihan kaikkea. Ukkeli ja appivanhemmat ovat tottuneet siihen, että teen omia reissujani enkä aina selittele, mihin menen.

      Nyt kun sanoit, piti palata katsomaan maailmanpyörän kopperoa tarkemmin, ja eihän se tosiaan ihan viimeisintä huutoa taida olla. 🙈 Mutta hyvin näyttää pelittävän edelleen.

      En ole tosiaan kaurapuuron ystävä, mutta sitä sentään pystyy syömään, jos tarve vaatii. 😅

      Poista
  2. Olipas taas kiinnostava postaus! En tiedä olisinko itse kyennyt olemaan ostelematta, mutta sen tiedän, että maailmanpyörään en olisi lähtenyt! 🎡😵‍💫

    Huh, harvoin ruoka näyttääkin noin epämiellyttävältä! Rakastan sosekeittoja, mutta… 😬 auts, tämä ei varmaan olisi mennyt alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en pysty olemaan sellaisissa laitteissa, jotka veivaavat edestakaisin samaa, kuten Viikinkilaiva taisi olla aiemmin Linnanmäellä (on ehkä vieläkin), mutta maailmanpyörät ja vuoristoradat kyllä kiinnostavat. 😊 Tai toki riippuu vuoristoradasta. En välttämättä haluaisi roikkua pää alaspäin. 😱

      Tuo ruoka oli oikeasti karmeaa. Harvoin sanoin ruoasta näin, mutta nyt on pakko. En ymmärrä, miten muut vetivät sitä hyvällä halulla!

      Poista
  3. Mitkä markkinat! Olipa värejä, meluja ja kaaosta. Varsinkin tuo maailmanpyörä oli aika menoa. Itse olen kerran ollut maailmanpyörässä, mutta se oli tylsässä Baselissa, jossa olin tuttujen lasten kanssa. Mutta en ehkä olisi uskaltanut minne tuohon, vaikka se olikin niin iloisen värinen.
    Tuota tungosta katsoessa olin iloinen, että en ole siinä tungoksessa. Mutta miten paljon oli musliminaisia kuvissa! Mutta aikamoinen olet, kun uskallat liikkua ties missä länsimaalaisena naisena.
    Miten ihanaa, että löydät aina näitä kiinnostavia postauksia! Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmanpyörissä on tosiaan eroja, ja minäkin olen ollut aiemmin paljon rauhallisemmissa vempaimissa, joissa ei ole tarvinnut kenenkään kirkua. 🤭 Siksi en varmaankaan osannut varautua etukäteen henkisesti tähän kokemukseen. 😅

      Musliminaisia näkyi markkinoilla kyllä hämmentävän paljon. Näillä anoppilan seuduilla melkein unohtaa, että Hyderabadin väestöstä on kuitenkin huomattava osa muslimeja.

      Ihana kuulla, että postaus kiinnosti! 🤗 Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Olisi kannattanut tyytyä pikaruoka-alueen antimiin :)
    Katsoin tuosta yhdestä kuvasta, että nyt se Satu on lähtenyt leijailemaan ja ottanut kuvan maailmanpyöräkopin matkaseurastaan Ü Melkoisen tiheään nuo kopit ja aikamoista menoa.
    Tuosta kuppikasasta ei arvais mennä itse ottamaan kuppia, mutta sirpaleethan tuottaisivat (ehkä) onnea......

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3