Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 6. lokakuuta 2023

Haastetta pukkaa

Etsinpä taas paremman puutteessa netistä kysymyksiä ja tekaisin oman blogihaasteen. 20 kysymystä ja 20 vastausta, olkaa hyvät.

1. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mihin ohjelmaan osallistuisit? 

Jos ei olisi tuota puolisoa, niin sitten varmaankin johonkin keski-ikäisten Love Islandiin. Keski-ikäisten versiota kyseisestä ohjelmasta ei ole vielä ainakaan tietääkseni keksitty, mitä ihmettelen suuresti. Olisihan se nyt suunnattoman viihdyttävää katsella laajakulmatelevisiosta persvakobikineihin pukeutuneita keski-ikäisiä, jotka juoksevat munat lusikassa tai kisailevat muissa hauskoissa haastetehtävissä.

Ennen ohjelman alkamista minun pitäisi kuitenkin ensin teettää isommat tissit, täyttää huulet, valkaista hampaat, ajaa kaikki karvat päältä ajettavalla ruohonleikkurilla, ottaa kestovärit ripsiin, kulmiin ja ehkä jonnekin muuallekin, laitattaa hiustenpidennykset, teettää kynnet, tehdä maksaläiskille jotain, täyttää kaulan juonteet, käydä ottamassa esirusketus Balilla, laihduttaa viisi kiloa ja rakentaa salilla sporttinen kroppa. Eipä tuossa onneksi paljon hommaa olisikaan. 

Jos unohdetaan Love Island (kun tuo puoliso kumminkin on 😅), niin varmaan menisin sitten johonkin Amazing Raceen. 

Itse asiassa nyt kun googletin huvikseni keski-ikäisten Love Islandia, niin johan sekin on keksitty

Keski-ikäisten Love Island -talo (kuva em. linkin takaa).

Paikalliset asukkaat antoivat välittömästi keski-ikäisten Love Island -talolle lempinimen Viagra-talo. 😆

2. Oudoin uni, jonka olet viime aikoina nähnyt? 

Näin muutama yö sitten sellaista unta, että päänahkani oli täynnä raejuustoa ja tofun palasia. Kun ihmettelin unessa asiaa, joku (en muista kuka) sanoi asian johtuvan siitä, että syön liikaa maitoproteiinia. 

3. Kuka tuntee sinut parhaiten? 

No nytpä pistit pahan (siis ihan itse pistin 😆). Mitä tuntemisella ensinnäkin tarkoitetaan? Tarkoitetaanko sillä sitä, kuinka hyvin joku tietää elämänhistoriani – siis mitä olen missäkin vaiheessa elämääni hommaillut ja miten pahasti olen milloinkin mokaillut? Vai tarkoitetaanko sillä sitä, miten hyvin joku tuntee persoonallisuuteeni, siis käyttäytymiseni ja ajatusmaailmani? 

Moni ihminen saattaa kuvitella tuntevansa minut hyvinkin, mutta täytyypä tässä pitkällisen harkinnan jälkeen olla eri mieltä. Mielestäni kukaan ei tunne minua läpikotaisin, sanan kummassakaan merkityksessä. On monia asioita, joista tietää vain joku tai ei välttämättä kukaan, enkä höpöttele kaikkea, mitä päässäni liikkuu (ja siellä liikkuu paljon!) kenellekään. Minusta on kiva pitää asioita omana tietonani, enkä ymmärrä muutenkaan, miksi "kaikki" pitäisi jakaa kenenkään kanssa. Toisten tunteminen on muutenkin aika kinkkinen juttu, sillä ihmiset tulkitsevat läheisiään yhteisen historian värittämänä, omien odotustensa ja oletustensa kautta, eikä havainnointi ole siitä syystä todellakaan objektiivista. 

Vastaan siis, että ei kukaan, mutta jos on pakko valita joku, niin sitten ukkeli tai äiti (ihan vain siksi, että heidän kanssaan olen viettänyt elämäni aikana eniten aikaa). 

4. Mikä on vahvin aistisi? 

Hajuaistini on tullut viime vuosina jostain syystä erityisen herkäksi, mikä on vähän ärsyttävääkin. Miedotkin hajut (tai kauniimmin sanottuna tuoksut) käyvät hermoon, jos ne ovat vääränlaisia. Ukkelin vahvoista parfyymeista en sano mitään muuta kuin että olen oppinut sietämään niitä. 

Meditoidessa olen huomannut, että minulle on helpointa keskittyä kuuloaistin kautta. Kadulta tulevat viritettyjen mopojen tai hälytysajoneuvojen äänet eivät haittaa yhtään, vaan päinvastoin: otan ne osaksi meditaatiotani, jolloin ne auttavat keskittymään. Tämä on jopa jonkinlainen erävoitto, sillä olen ollut aina kova häiriintymään sellaisista äänistä, joita en ole "itse tilannut".

5. Jaa joltakin matkalta jäänyt kiva muisto.

Muistelen vieläkin suurella lämmöllä Meksikossa vuonna 2017 viettämäämme puuhapäivää, johon kuului vaijeriliukua, köysilaskeutumista ja snorklausta tippukiviluolassa. Se oli ihan hemmetin hieno päivä, ja toivon, että voisin elää sen uudestaan! Vaijeriliuku oli aktiviteeteista ehdoton suosikkini, vaikka jostain syystä käännyin aina kesken liu'un naama väärään suuntaan. Sitä ihmettelen, miten onnistuin ottamaan vaijeriliukuessa videonkin, ilman että kamerani putosi pusikkoon.

6. Pelkäätkö vanhenemista? 

En nyt suoranaisesti pelkää, mutta kyllä se ahdistaa. Ahdistaa se, että läheiset ihmiset poistuvat pikkuhiljaa ympäriltä ja että oma kunto alkaa rapistua, liikkuminen tulee vaikeammaksi ja elämä hankalammaksi. Vanhenemisen fyysiset merkit eivät ahdista niinkään, vaikka tietysti eläisin mieluummin ilman ryppyjä ja harmaita hiuksia, jos voisin valita.

7. Onko sinulla jokin bucket list eli lista asioista, jotka haluat tehdä tai saavuttaa elämäsi aikana?

Ei ole eikä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan. En ole koskaan kokenut tarpeelliseksi luoda listoja asioista, jotka haluan tehdä ennen kuolemaani, enkä ole koskaan välittänyt miettiä mitään viisivuotissuunnitelmiakaan. Tämä johtuu luultavasti siitä, että olen laiska lahna, joka ei jaksa tavoitella elämässään mitään vaan joka vain mieluiten luovii läpi elämän päivä kerrallaan. Itse asiassa ajatus siitä, että minulla olisi jokin bucket list, ja minun pitäisi yrittää suorittaa sitä läpi hiki hatussa, kuulostaa todella ahdistavalta. Minähän voin kuolla vaikka huomenna, ja niin olisi sekin listan laatimiseen käytetty aika ollut pois jostain muusta – todennäköisesti paljon kivemmasta – tekemisestä. Tehokas ajankäyttö ennen kaikkea. 😆

8. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut elämäsi aikana? 

Eipä tule yhtään neuvoa mieleeni. Joko en ole saanut neuvoja tai sitten neuvot ovat olleet niin huonoja, että ne ovat menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

9. Mikä on eniten käyttämäsi emoji? 

Blogissa se näyttää olevan 😆, joka tarkoittaa mielestäni sellaista vähän sarkastista naurua. Mutta enpä ole vaivautunut ottamaan selvää, tarkoittaako tuokaan emoji oikeasti sitä, mitä kuvittelen. MInulle on käynyt nimittäin monesti niin, että olen käyttänyt jotain emojia ihan väärin, kun se onkin tarkoittanut ihan eri asiaa kuin olen kuvitellut, ja siitä on seurannut nolostuttavia tilanteita. 

WhatsAppissa eniten käyttämiäni taitavat olla 🤭, 😘, 🤗 ja 🫣.

10. Jos sinussa olisi varoituskyltti, mikä se olisi? 

11. Onko sinua koskaan kiusattu? 

Suoranainen kiusaaminen on ollut onneksi aika vähäistä, mutta ala-asteella luokallamme oli varsinkin yksi kovaääninen tyttö, jonka hampaissa olin usein. Lisäksi oli paljon sellaista ryhmän ulkopuolelle jättämistä ja "emme leiki sinun kanssasi" -mentaliteettia. Se oli hämmentävää, sillä en ymmärtänyt, mikä vika minussa oli ja miksi minusta ei pidetty. En oikein muista ala-asteajoista mitään, mutta sen tiedän, että ala-asteella kokemani jutut vaikuttivat vahvasti siihen, millainen ihminen minusta tuli. Yhä edelleenkin johonkin uuteen ryhmään mennessäni ensimmäinen olettamukseni on se, että olen ulkopuolinen ja että minusta ei pidetä.

12. Jos poliisi pidättäisi sinut, mitä läheisesi ajattelisivat ensimmäiseksi sinun tehneen?

Todennäköisesti he ajattelisivat minun ajaneen ylinopeutta ja mahdollisesti myös vastustaneeni virkavaltaa (t. nimim. auktoriteettiongelmainen). Kerran Intiassa raivostuin poliiseille, kun he halusivat tutkia tiesululla automme takakontin mahdollisten rahakuljetuksien vuoksi. Minua suututti niin kovasti, kun minun piti avata laukkuni ja levitellä tavarani poliisilauman töllisteltäväksi, että minulta paloi käämit ihan totaalisesti. Sain tapauksesta hieman kyseenalaista kunniaa, sillä intialaiselle poliisille (ja tuskin suomalaisellekaan) ei yleensä huudeta kurkku suorana, koska siitä ei hyvä seuraa. Olen kirjoittanut välikohtauksesta jossakin postauksessakin, mutta en jaksa etsiä sitä.

13. Mitä olet oppinut muutoksesta elämässä?

Opetteluprosessi on edelleen käynnissä, sillä minun on vieläkin joskus vaikea hyväksyä sitä, että mikään elämässä ei ole pysyvää, vaan elämä on jatkuvaa muutosta. Mieluusti pitäisin kiinni hyvistä ja kivoista asioista ja antaisin ikävien asioiden mennä saman tien, mutta eihän tämä maailma sillä tavalla pyöri, että saisi itse päättää, miten kauan mikäkin kestää. Onneksi meditointi on auttanut tässäkin, ja nykyään on helpompi olla läsnä hetkessä ja hyväksyä se, mikä kulloinkin on. Pystyn myös luottamaan paremmin siihen, että kaikki menee juuri niin kuin on tarkoitettu, vaikka mieli sotisikin joskus kovastikin vastaan.

14. Kahvi vai tee?

Ehdottomasti kahvi. Teetä en juo kuin erikoistilanteissa (tyyliin ripuli), vaikka en mitenkään inhoakaan teetä. Aamun paras hetki on se, kun saan eteeni ison kupin kahvia ja paperi-Hesarin. Toisen kupin kahvia juon lounaan jälkeen tai alkuiltapäivästä, mutta enempää kahvia en päivän aikana juo, sillä suuremmasta määrästä tulee tutiseva, holtiton ja hermostunut olo. 

Itse asiassa kofeiinista saattaa olla minulle ihan todistetusti hyötyäkin, mikä paljastui pari vuotta sitten teettämästäni urheilijan geenitestistä. 

15.Lempiaineesi koulussa? Entä inhokkisi? 

Tykkäsin luonnollisesti niistä aineista, joissa koin olevani hyvä, eli vieraista kielistä ja äidinkielestä. Inhokkejani olivat ehdottomasti kaikki luovuutta vaativat aineet, kuten kuvaamataito ja käsityöt. Inhosin noita aineita sydämeni pohjasta, sillä tunsin itseni aivokapasiteetiltani ihan vajaaksi. Ihan kuin minulta olisi jäänyt jokin luovuutta edustava aivolohko kokonaan kehittymättä. Jos piti esimerkiksi piirtää jotain, en koskaan keksinyt mitään, vaan jahkailin viimeiseen asti. 

Joskus teininä kävin keramiikkakerhossa, enkä vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi. Jokainen tunti oli yhtä painajaista, kun en millään keksinyt, millaisen työn tekisin. Kaikki muut olivat täydessä työn touhussa, mutta minun päässäni löi tyhjää, ja ahdisti, kun minuutit kuluivat. Viimeisellä mahdollisella hetkellä tein sitten jonkin siilin, joka oli helppo muotoilla yhdestä saviköntsästä. 

Sama luomisen tuska vaivaa minua edelleen, ja jo ajatuskin siitä, että pitäisi piirtää, maalata tai tuottaa jotain muuta "omasta päästä", saa minut henkisesti ihan solmuun.

16. Arvokkainta, mitä omistat?

Ensimmäiseksi tuli mieleeni kuntosalikortti, mutta kai minulla nyt jotain arvokkaampaakin on. 😆 Tässä tullaan taas kysymyksen määrittelyongelmaan: mitä arvolla tarkoitetaan – rahallista vai muuta arvoa? En arvosta materiaa kovinkaan korkealle, joten vastaan läheiset ihmiset, vaikka enhän minä heitä(kään) omista. Kaikki on lainaa vaan.

17. Jos deittailisit, mikä olisi sinulle deal braker (eli asia, jonka takia et voisi ryhtyä toisen kanssa parisuhteeseen)?

Ensimmäisenä tulee mieleen tupakointi. Se on vähän hullua, koska olen itsekin tupakoinut aiemmin, mutta ehkä tämä liittyy siihen hajuaistijuttuun. Myös epähygieenisyys saisi minut juoksemaan ja kovaa. Muitakin asioita tulee mieleeni, mutta jätetään tämä vastaus nyt tähän.

Löysinpä arkistoista tämän vanhan kuvan joltakin nuoruuden laivamatkalta. Naamasta päätellen parhaat bileet ovat jo ohi. 😆

18. Uskotko jumalaan? 

Lyhyesti: en. Kuulun kyllä kirkkoon, vaikka en oikein itsekään tiedä, miksi. Uskon kuitenkin siihen, että on olemassa jokin voima, jota emme pysty selittämään. Mikä se voima on, sitä en osaa sanoa – toki se voi olla jumalakin. 😆 Sen lisäksi uskon energiataajuuksiin ja siihen, että tietyt energiataajuudet vetävät puoleensa tietynlaisia asioita. 

Pitää vielä varmuuden vuoksi selventää, että syy miksi kirjoitan jumalan aina pienellä on se, että en pidä luterilaista jumalaa mitenkään ylivertaisena verrattuna esimerkiksi hindujen jumaliin, enkä koe siitä syystä tarpeelliseksi korostaa jumaluutta millään tavalla. Miten meidän jumalamme olisi muka parempi tai arvokkaampi kuin joidenkuiden toisten jumala?

19. Mikä tekee sinut iloiseksi?

Pyrin nykyään yhä enemmän viemään ajatuksiani siihen suuntaan, että ilo tulisi sisältäpäin eikä se olisi riippuvainen ulkoisista olosuhteista tai siitä, että minulle sattuu tapahtumaan jotain kivaa, joka tekee iloiseksi. Elämä tuntuu olevan tällä tavalla ajateltuna enemmän omissa käsissä, kun ei tarvitse koko ajan odottaa kieli pitkällään, että planeetat olisivat oikeissa asemissa ja tulisi aihetta iloita. Iloa ja onnea voi tuntea ihan milloin vain, jos niin haluaa. 

20. Miten pääset eroon hikasta?

Vedän keuhkot täyteen ilmaa, pidätän henkeäni ja menen maahan myttyrälle niin pitkäksi aikaa, että hikka loppuu (tai että henki loppuu 😆). Yleensä hikka loppuu tällä tavalla kertalaakista.

Kivaa viikonloppua! Nappaa haaste mukaasi, jos innostuit! 

😘

30 kommenttia:

  1. Pitäsköhän... just meinaan yks päivä mietin, et jos etsis jonkun haasteen ja vastailis... ainakin ton varoituskyltin voisin nyysiä sulta itellenikin! 😁

    Ja kaikella rakkaudella, tota laivakuvaa katsellessa, sä ainakin vanhenet kauniisti. Ihan ilman Love Island tissejä ja botoxia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaile ihmeessä kysymyksiin, jos vain haaste tuntuu omalta! Toki haastetta voi muokata itselleen sopivaksi tarpeen mukaan.

      Ihanaa (tai no, ihanaa ja ihanaa 😅) kuulla, että on olemassa joku muukin kaasupallo! Mulla on taas tää ongelma ollut viime aikoina oikein huipussaan, enkä tajua miksi. Sen kyllä huomasin tuolla aiemmalla road tripilläni, että vatsa toimi ihan älyttömän hyvin (välillä vähän liiankin!), eikä ollut samalla lailla ilmavaivoja. Mietin, mahtoiko se johtua siitä, että tuli liikuttua (siis lähinnä käveltyä) niin paljon? Tää arkielämähän on hyvin pitkälti istumista, mikä ei ainakaan millään lailla edistä näitä suoliasioita.

      Hih, nyt en oikein tiedä, miten tuon laivakommentin ottaisi, mutta kauniisti vanheneminen on kai hyvä asia. 😅 Eli kiitos. 🤭

      Poista
  2. Vastaukset kuvastavat sinua, vaikka en tunnekaan sinua, kuin ruudun välityksellä :) Juuri tuollaisen kuvan olen sinusta saanut.
    En ole koskaan kokeillut tuota myttyrällä makaamista hikan tultua. Mietin, miltä se vaikuttaa, jos sattuu olemaan jollain yleisellä paikalla.
    Olet selvästi syvällinen ajattelija, koska vastauksesikin ovat niin laajoja. Voin kuvitella, miten itse vastaisin: yhdellä sanalla ;D , joten taidan skipata haasteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kai hyvä asia, jos vastaukset kuvastavat minua. 😅

      No juu, yleisellä paikalla en kyllä lopeta hikkaa tuolla tavalla. Saattaisi herättää hieman epätoivottua huomiota esimerkiksi ravintolassa. 🤣

      Osaisinpa minäkin vastata haastekysymyksiin yhdellä sanalla! Mulla lähtee jutut aina rönsyilemään, kun tulee mieleen sitä, tätä ja tuota. Ei hyvä.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. 1. Osallistuisin Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan, koska tiedän kaikesta kaikki.

    2. Näin unen, että ajoin kolarin traktorilla. Ajokortti on vuodelta 1992 ja kakkosvaihe ajamatta.

    3. Mieheni. Kimpassa jo 36 vuotta, mutta eri osoitteet.

    4. Tunne. Se ei taida olla aisti. Tunnen ihollani tuon rakkaan mieheni.

    5. Matkamuistoja ei ole, koska en halua matkustaa. Joskus olin yliopiston työkavereiden kanssa Virossa. Tulomatkalla aloin jo muistuttamaan passikuvaani. Olin minä kerran lasten kanssa Kolmårdenissa, mutta ei ollut kivaa: elukat makasi helteessä pitkin poikin.

    6. En pelkää. Jokainen ikä, jossa elää on mukavaa. Lapset onneksi saatu kasvatettua kaiken maailman hässäköiden läpi. Poliisiakin pojan kanssa tarvittiin mopoikäisenä. Ihan hyvä ihminen siitä tuli. Työteliäs ja hyvä perheen isä.

    7. Eipä näitä listoja enää ole tässä iässä (67v).
    Minulle riittää tämä elämä tässä ja nyt. En haikaile mitään muuta.

    8. Niin kuin Abraham Lincoln kerran sanoi, on parempi olla hiljaa ja vaikuttaa hölmöltä – kuin avata suu ja poistaa viimeisinkin epäilys.

    9. En käytä.

    10. Kierrä mahdollisiiman kaukaa. Sitä kylttiä ei vissiin ole.

    11. Minua kiusattiin paljon. Asuin mummon ja papan kanssa, eikä minulla ollut hienoja vaatteita.

    12. Luultavasti ne miettisi, että mitä se taas on hölmöillyt. Eipä niitä läheisiä paljo0n ole.

    13. Tähän en pysty vastaamaan.

    14. Kahvi.

    15. Piirustus. Olen taiteilija. Liikunta oli paskinta ja on
    edelleen.

    16. Kai ne on nuo lapset ja ukkokin on.

    17. Jos mies ei peseytyisi eikä pesisi edes hampaitaan. Pahinta tietty olisi tekohampaat.

    18. En ole uskovainen sillä tavalla, kuinka se yleensä käsitetään. Uskon kyllä - omalla tavallani.

    19. Olen nytkin iloinen. Eilen tanssittiin papan kanssa ja siemailtiin hieman päihdyttäviä juomia. Kyllä me osataan tanssia! Iloinen olen. että lapset pärjäävät elämässään.

    20. Juon pitkillä kulauksilla vettä.

    Mukavaa viikonloppua sullekin. 😊
    t: Mummo 67v



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että vastailit kysymyksiin, ja kyllä olikin kivat vastaukset! 😊

      Muutamia vastauksistasi mieleen tulleita ajatuksia... Minä en ikinä uskaltaisi osallistua Haluatko miljönääriksi -ohjelmaan, kun sitten paljastuisi, kuinka tyhmä oikeasti olen. 😅 En ole ikinä ollut kiinnostunut mistään nippelitiedosta, ja varmaan mulla olisi jo ekassa kysymyksessä kaikki oljenkorret käytetty!

      Kyllä tunne on mielestäni myös aisti... Sekin on muuten herännyt minullakin jotenkin tuon meditoimisen seurauksena. Tai ehkä se johtuu vain siitä, että maltan kiinnittää nykyään enemmän huomiota semmoisiinkin asioihin kuin että miltä jokin tuntuu.

      Abraham Linconlin elämänohje on mainio! Tämä pitäisi itsenkin muistaa. useammin. 🤭

      Hienoista vaatteista tuli mieleeni, että vaatteet olivat yksi syy, miksi minua kiusattiin. Minullakaan ei ollut hienoja vaatteita, koska vanhemmat eivät olleet mitään varakkaita, vaan sain monia vaatteita "perinnöksi" neljä vuotta vanhemmalta serkultani, joka oli vielä kaiken lisäksi poika! Enimmäkseen ne olivat jotain villapaitoja tai vastaavia, eli eivät mitään alushousuja kuitenkaan. 😅

      Minäkin haluaisin olla taiteilija! On kyllä hieno taito osata piirtää!

      Kuulostaa siltä, että sinä ja pappa osaatte nauttia elämästä! Ihan mahtavaa! Jatkakaa samalla linjalla. ❤️

      Kiitos vielä vastauksistasi!

      Poista
    2. No et sinä mikään tyhmä ole. Todellakaan et!
      Mieleeni tuli noista perityistä vaatteista. Itsehän olen ainut lapsi, mutta tuo pappa on edelleen katkera. Ei oikeasti, mutta muistaa. Hänellä oli kolme vanhempaa
      siskoa ja muistaa tosiaan vieläkin ne tyttöjen hiihtohousut, joissa oli vetoketju sivulla.
      - Mummo67v -

      Poista
    3. Ei kyllä minä olen yleistietoasioissa ihan oikeasti tyhmä – tai sitten kauniimmin sanottuna mitään tietämätön. 😅

      Tuommoiset pukeutumisasiat jäävät mieleen, kun lapsena ja nuorena sitä on jotenkin niin herkillä, että haluaisi vain kuulua joukkoon ja olla samanlainen kuin muut. Erilaisuuden tunne voi jäädä pitkäksi aikaa (jopa loppuelämäksi) mieleen kummittelemaan.

      Poista
  4. Ulrika50v.blogspot.com7.10.2023 klo 17.44

    Tämä oli kiva lukea sinusta 🩵 Teen ton myös , kiitos aiheesta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva, jos innostut vastailemaan. Odotan innolla, että pääsen lukemaan vastauksesi. 🤗

      Poista
  5. Hih,taattua Satua nämä vastauksesi.En muuten tiennyt että keski-ikäisillekin on oma Love Island,mutta täällä päin se normi Love Island on alkamassa lähipäivinä.Joo kahvi ja Hesari,oli mun iloni Suomessa viikonlopun aamuina .Kivaa viikonloppua Satu❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tiennyt, ennen kuin googletin. Luulin, että olin ensimmäinen maailmassa, joka keksi kyseisen ohjelmaidean. 🤣

      Mä olin aiemmin Love Islandien suurkuluttaja, mutta nyt olen vähän kyllästynyt ohjelmaan. Liika on kai liikaa... mikä tahansa ohjelma alkaa toistaa itseään ennen pitkää.

      Kivaa viikonloppua sinullekin, vaikka tyhmää sanoa näin, kun luin juuri uutisia iltapäivälehdistä. Toivottavasti tilanne siellä rauhoittuu pian. ❤️

      Poista
  6. Olipa kiva kysely. Ja vastauksista kyllä sinut ja sinun hyvän huumorisi tunnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäsit! Ja hyvä jos tunnistit meikäläisen vastauksista. 🤭

      Kivaa – ja toivottavasti vähemmän myrskyisää – sunnuntaita!

      Poista
  7. Kivoja vastauksista. Itse en kyllä välitä vastata tällaiseen. Mutta ilman kahvia en tule toimeen! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ole mikään pakko vastatakaan haasteeseen. 😅 Mulla tämmöiset ovat hyvä keino pysytellä blogistaniassa silloin, kun ei muuta juttua oikein irtoa.

      Minäkään en tulisi toimeen ilman kahvia, vaikka muuta tekisi mieli väittää. Auta armias, jos pitää mennä aamulla labraan tyhjällä vatsalla, eikä saa juoda edes kahvia ennen sitä. Silloin on hermo pikkuisen kireällä...

      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  8. Voi nää sun postaukset on niin parhaita! Vaikutat niin hauskalta ihmiseltä, vaikka en edes tunne sinua niin melkein jopa harmittaa, että ei olla kavereita 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, miten ilahduttava kommentti! Kiitos sinulle! 🤗 Oikein mukavaa päivää!

      Poista
  9. Tämä oli hauska postaus! Yritän tarttua tähän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit! Ja vielä kivempi, jos innostut vastailemaan. 😊

      Poista
  10. Kylläpä oli hauskat kysymykset ja vastauksetkin :D Taidan napata tämän sulta, kun itselläni ei ole mitään ajatusta siitä mitä kirjoittaisin. Tulin tänään opiskelujen näyttökokeesta ja kaikki aivotyö jäi sinne, eli pää on tyhjä. Mutta nyt kun kysymykset ja aihe olisi näin helposti saatavilla, niin kenties saisin yhden blogin aikaiseksi :D

    Mulla on aivan erilainen hikanpoistokeino, samoin siipalla.

    En uskalla edes ajatella aikuisten Love Island-paikkaa, siellä olisi varmaan aivan liian kova meno. Mutta uskon, että Amazing Race sopisi sinulle tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä mukaasi! Olen erityisen kiinnostunut kuulemaan hikanpoistometodisi. 😅

      Toivottavasti näyttökokeesi meni hyvin – ja ihan varmasti se menikin. Tiedän tuon tunteen, kun on antanut henkisesti kaikkensa, ja sen jälkeen on takki ihan tyhjä. Otahan rennosti ja tee jotain itseäsi ilahduttavaa. 🤗

      Mä luulen, että jos oisin Amazing Racessa, puolet mun puheesta pitäisi sensuroida, kun tulisi kirosanoja jatkuvalla syötöllä.. 🤭

      Poista
    2. Hahaa, suosittelisin nyt miettimään ohjelmaan ilmoittautumista. Lupaan katsoa kaikki jaksot vaikka pariin kertaan.

      Kilpailuohjelmien tekijät varmaan haluaa voimakkaita tunteita, rajua kiroilua ja itkuun purskahduksia. Mä osaisin kyllä noita kaikkia, mutta haluan tehdä niitä ainoastaan pimeässä vessassa yksin ollessa ;-)

      Poista
    3. Jos olisi kanttia, niin saattaisin ilmoittautuakin. Tosin äiti saattaisi hävetä silmät päästään. 🤭

      Minä en itke helposti ihmisten nähden, mutta muuten tunteet purkautuvat kyllä laidasta laitaan. Olen tosin elätellyt toivoa, että minusta olisi tullut vähän tasaisempi ihminen meditoimisen ym. seurauksena, mutta luulen, että tosipaikan tullen ja kilpailutilanteessa pakka leviäisi käsiin. 😅

      Poista
  11. Oih - olen heikkona haasteisiin! Pakkohan tämä on napata (mut vasta ajan kanssa - nyt on joku AIKAvaras pöllinyt "kaiken") Kyllä oli nautinto lukea pohtivia vastauksiasi - kiitos mielenkiintoisista kysymyksistä!! Mielenkiintoa toivottelen muutoinkin syksyysi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentistasi, ja kiva jos tartut haasteeseen! Mulla on muuten yksi sinulta pöllitty haaste kirjanmerkeissä odottamassa... Saa nähdä, saanko joskus vielä vastattua siihen. 😅

      Mielenkiintoa sinunkin syksyysi – ja lisää tunteja, jos aikavaras on vienyt kaiken. 🤭

      Poista
  12. Ihanaa, nappaan ehdottomasti! 😃
    Luin yhden kysymyksen väärin ”Pelkäätkö vanhempiasi?” (hmmm… vähän outo kysymys… ai se miettii, että niiden kuolema pelottaa…) vasta viimeisten sanojen kohdalla jäi aivoihin semmonen epämääräinen ”häh?” ja luin kysymyksen uudelleen. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, tosi kiva! Tuskin maltan odottaa vastauksiasi. 😘

      Joskus väärin lukeminen tai kuuleminen aiheuttaa kyllä todella koomisia tilanteita. 😅

      Poista
  13. Luin tämän jo aikoja sitten ja pöllin itsellenikin silloin. Olisin mieluusti kommentoinutkin, mutta on ollut vaikeaa kommentointi ennen kuin tajusin vaihtaa selainta. Chromella siis kommentinti onnistuu, Firefoxilla ei edelleenkään!

    Bucket list -kohdasta olen 200-prosenttisesti samaa mieltä kanssasi. Ei kiinnosta tehdä mitään vuosisuunnitelmia enkä ole sellaisia koskaan tehnyt. Jotain tavoitteita joskus oli, mutta eipä ole enää niitäkään :D Tai no, kunhan jaksaa elää ja siinähän sitä tavoitetta :D

    Enpä olisi uskonut, että olet ollut tupakkanaisia! Itsekin olen ex-savuttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva, että kommentointi onnistuu taas! ❤️

      Hih, minustakin elämässä on ihan tarpeeksi tavoitetta jo siinä, että selviytyy päivästä toiseen. Ei ole todellakaan (varsinkaan nykymaailmassa) mikään itsestäänselvyys sekään . Noista listoista voisin vielä lisätä sen, että minusta ne saattavat joskus viedä elämää ihan väärään suuntaan, kun ihminen tavoittelee itsepintaisesti jotain kaukana tulevaisuudessa ja samalla missaa monta asiaa nykyhetkessä.

      Mielenkiintoista kuulla, että sinäkin olet ex-savuttelija. 🤭 Hurrraa meille, kun ollaan onnistuttu lopettamaan kässyttely!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3