Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 13. helmikuuta 2021

Patologi tutkii

Kyselin edellisessä postauksessa, jos jollakulla sattuisi olemaan kokemusta blogin varmuuskopioinnista, ja kävi ilmi, etten olekaan ainoa, jolle blogin varmuuskopiointi on ihan vieras juttu. Yritän siis etsiskellä tietoa aiheesta, ja lupaan palata aiheeseen myöhemmin, jos löydän jonkin ratkaisun.

Bloggerin Help Center tarjosi asiaan seuraavanlaista, varsin yksinkertaiselta kuulostavaa ratkaisua: 

Menin blogini asetuksiin, ja sieltä löytyikin ohjetta muistuttava kohta:

'Varmuuskopioitu' on minusta kuitenkin ihan eri asia kuin 'varmuuskopioi', mutta klikkasin kuitenkin tuota 'varmuuskopioitu sisältö' -kohtaa, ja seuraavaksi avautui tämmöinen ikkuna: 

Tähän rohkeuteni sitten loppuikin, enkä uskaltanutkaan enää klikata tuota Lataa-nappulaa. Jatkan siis asian tutkiskelua. (Lisätietojen klikkaus avasi saman sivun, jolla tuo ensimmäinen varmuuskopiointi-tietokin oli.) Pitäisi ehkä luoda jokin dummy-blogi ja kokeilla ensin sen varmuuskopioimista, ennen kuin rupean räveltämään Kukkapillin parissa. 

Olen palannut jo Savonlinnasta kotiin, mutta laitan vielä muutaman kuvallisen muiston matkalta. Onhan se nimittäin paatuneimmankin talven vihaajan myönnettävä, että talvinen luonto voi olla aika kaunis. 


Makrokuvaaminen olisi innostanut enemmänkin, mutta lumikinoksessa (noin sadan asteen pakkasessa) pystyy seisomaan vain rajallisen ajan. 


 

Valo on kyllä jännä juttu, sillä se vaikuttaa kuviin aivan uskomattoman paljon. Kaksi seuraavaa kuvaa on otettu suoraan aurinkoa vasten, ja kuvat näyttävät ihan siltä kuin niissä olisi käytetty jotain filtteriä.

Mikään varsinainen huvimatka Savonlinnan-reissu ei ollut, sillä matkalla oli tarkoituskin: iskän makuuhuoneen tyhjentäminen siskon kanssa. Tilanne iskän kohdalla on muuttunut sitten viime kirjoittaman aika lailla, sillä iskä virkosi vuodenvaihteessa ja palasi kuoleman porteilta takaisin elävien kirjoihin. Iskän kunto on vaihdellut sen jälkeen hyvin paljon – välillä hän on pystynyt liikkumaan avustettuna, tunnistanut ja muistanut ihmisiä, mutta suurimman osan ajasta iskä on elänyt ihan omaa elämäänsä menneisyydessä, eikä jutuissa ole ollut järjen hiventä. Muistioireita pahempia ovat olleet käytösoireet, sillä iskä on ollut välillä hyvinkin aggressiivinen ja väkivaltainen. Pahaa tekee hoitajien puolesta, vaikka eihän sitä ihminen sairaudelleen mitään voi. Suomalaiset hoitajat ovat kyllä ihan uskomattomia, eivätkä mitkään sanat riitä kuvaamaan sitä kunnioitusta ja kiitollisuutta, joita heitä kohtaan tunnen.

Joulukuu oli hirvittävän stressaavaa aikaa siitäkin syystä, että pelkäsimme, että iskä kotiutettaisiin, vaikka iskän kunto oli meidän läheisten mielestä kaikkea muuta kuin kotona asumiseen sopiva. Pelkäsimme, että meiltä menisi iskän lisäksi vielä äitikin, kun äidin voimat ehtyisivät iskän kanssa. Onneksi hoitajat ja lääkäritkin olivat lopulta sitä mieltä, että iskä ei pärjää enää missään nimessä kotona, vaan hän tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa. Nyt hän odottelee tehostetun palveluasumisen hoitopaikkaa hoivakodista, jossa apua on tarjolla ympäri vuorokauden.

Äiti jää siis asumaan kotiin yksinään, ja me siskon kanssa tyhjensimme iskän makuuhuoneen ja teimme siitä vierashuoneen. Tuntui hieman omituiselta käydä läpi iskän tavaroita – ikään kuin iskä olisi ollut jo kuollut – mutta yllättävän helposti se kuitenkin kävi. Mikä on tehtävä, on tehtävä. Osa tavaroista menee ehkä iskän uuteen huoneeseen sitten joskus, kun paikka varmistuu, vaikka tuskin iskä osaa enää tavaroitaan kaivata (ja tuskin edes tunnistaa niitä). 

Kävin tälläkin reisulla katsomassa iskää äidin kanssa, mutta sekin käyntikerta oli kiven takana. Koronatapaukset ovat nimittäin lisääntyneet Savonlinnassakin niin, että kaupungissa siirryttiin 1. helmikuuta kiihtymisvaiheeseen. Kaupungin koronaviruksen ilmaantuvuus nousi Helsingin jälkeen Suomen toiseksi korkeimmaksi (139,9 koronatapausta 100 000:ta asukasta kohden). Tartuntojen nousu johtui lähinnä kahdesta eri tartuntaketjusta, joista toinen oli opiskelijoiden illanvietto. Sosteri eli Itä-Savon sairaanhoitopiiri on nyt tiukentanut vierailurajoituksia niin, että vierailuja sairaaloissa ja terveyskeskuksen kuntoutusosastolla ei enää suositella muuten kuin kriittisissä tapauksissa ja saattohoitossa olevien kohdalla. 

Ohjeet iskän tapaamishuoneessa.

Iskä oli käynnillämme aika samanlainen kuin edellisellä käynnilläkin joulukuussa, eli enimmäkseen hän nukkui. Ei tunnistanut minua eikä äiskää, vaikka otimme maskit hetkeksi pois.

Itä-Savo -lehdessä oli taas lueteltu paikkoja, joissa savonlinnalaiset olivat saattaneet altistua koronalle.

Kun elää täällä koronakriisipesäkkeessä pääkaupunkiseudulla, tämmöiset listaukset koronaan sairastuneiden liikkumisista tuntuvat vähän hassuilta. Mutta toisaalta onhan se hyvä, että kyseisissä paikoissa samoihin aikoihin liikkuneet ihmiset osaavat olla varuillaan ja tarkkailla oireitaan.

Savonlinnassa oli kuitenkin vielä kirjasto auki, kuten oli myös uimahalli, ja hieman kaiholla muistelin sitä aikaa, kun pääkaupunkiseudullakin pääsi vielä uimaan. Milloinkohan uimahalliin pääsee seuraavan kerran? En ollut koskaan aiemmin käynyt Savonlinnan pääkirjastossa Joelissa, vaikka olenkin ihaillut sitä monesti ulkoapäin, mutta nyt kun odottelin äitiä jalkahoidosta, oli sopivasti luppoaikaa. 

Kirjasto Brahenkadulta katsottuna.

Kirjasto on minusta tosi kivan ja persoonallisen näköinen. Itse rakennus on puuta, mutta julkisivujen ulkopuolella kulkee kuvioitu teräsverkko. Kirjasto on rakennettu siperianlehtikuusesta, joka harmaantuu ajan mittaan. 

Verkossa on rakennuksen molemmin puolin samat kuviot, mutta kuvioiden järjestys vaihtelee. 

Kuvioista löytyvät mm. norppa, Olavinlinna, oopperalaulajatar, höyrylaiva ja ankkuri. Kuvioita on kaiken kaikkiaan 26, ja listaus niistä kaikista löytyy esimerkiksi kirjaston omasta esitteestä.

Kirjastot sisätilat olivat minusta yllättävänkin tavalliset. En oikein kehdannut ottaa sisällä kuvia, kun iski syyllisyydentunne, että täällä sitä turisti vain lorvailee korona-aikana kirjastossa, vaikka kyltit kehottivat asioimaan ripeästi.

Mukava ja helposti lähestyttävä kirjasto!

Täällä kotona odottikin sitten ensimmäiseksi meno hammaslääkärille, tai siis tarkemmin sanottuna hammaskirurgille. Minulla ei ollut paluumatkalla junassa oikein nälkä, joten en syönytkään lihapullia, vaikka olin niin suunnitellut, ja otin vain pienen ruisleivän. Ehdin käydä kotona vain kääntymässä, ja kun minulla ei ollut silloinkaan vielä oikein nälkä, sorruin aloittelijan virheeseen nimeltä "syön sitten hammaslääkärikäynnin jälkeen". Heh heh.

Minut oli lähetetty hammaskirurgille ikenissäni olevien limakalvomuutosten takia, ja kuvittelin, että kävisin vain näyttämässä ikeniä kirurgille. Kuitenkin kun olin rojauttanut itseni siihen tuoliin, kirurgi ehdotti, että voitaisiin ottaa koepala tässä samalla, kun aikaakin olisi. Miten olisi, sopisiko semmoinen? Minä käytännöllisenä ihmisenä ajattelin, että olisihan se hyvä, jos minun ei tarvitsisi tulla enää tämän asian takia uudestaan käymään, joten huomasin suostuvani.  

Niinpä sitten ikenestäni leikattiin pala pois, kun olin ensin taas vannottanut, etten varmasti tuntisi kipua. Kipua ei tuntunut, eikä edes puudutuspiikin laittaminen sattunut yhtään. Ainoastaan tikkien ompelemisen katsominen (kun niitä metrin mittaisia narunpätkiä heiluteltiin ihan silmieni edessä) teki sen verran pahaa, että oli pakko laittaa silmät kiinni, mutta muuten pärjäsin – ainakin omasta mielestäni – hienosti. En ehkä pelkääkään hammaslääkäriä enää samalla lailla kuin joskus aikaisemmin, vaan hammaslääkärillä käynti alkaa sujua jo rutiinilla. Enpä olisi uskonut sanovani tätäkään koskaan! Jo se on helpottanut, että olen saanut puhua hammaslääkärillä pelostani ja että pelkoni on otettu todesta, mutta erityisesti hyvät kokemukset puudutuksesta ja kivuttomuudesta ovat vähentäneet pelkoa.

Hammaslääkärikäynnin jälkeen oli jo sen verran kova nälkä, että nälkäkiukku alkoi heräillä, mutta ei auttanut itku markkinoilla: en saanut syödä tai juoda 2–3 tuntiin mitään, ja senkin jälkeen tiedossa oli vain viileää ja nestemäistä ruokaa loppupäivä ja ehkä seuraavakin. Melkein istuin minuuttikellon kanssa vahtimassa, milloin aika olisi täysi, ja sitten tein smoothien, johon tuli kaikkea mahdollista ja mahdotonta (mm. banaania, rahkaa, kauraleseitä, avokadoa, pinaattia, mandariinia, mustikoita ja maitoa). Smoothiesta tuli ihan paskan makuista, mutta niin nälkäinen olin, että vedin kitusiini koko satsin (eikä se ollut kovin pieni). Kyllä kuulkaa raastoi hermoja, kun huusholli oli täynnä Intian herkkuja (se paketti oli siis tullut), enkä minä voinut syödä niitä. Loppuillasta kiusaus kumminkin voitti, ja kokeilin ensin yhtä pehmeää intialaista makeista, ja kun sen syöminen ei sattunut yhtään, seuraavaksi menikin kulhollinen kaju pakodoita eli mausteisia cashewpähkinöitä. Eivät ehkä ihan täyttäneet nestemäisen ruoan tunnusmerkkejä? 

Anoppi oli nähnyt ihan uskomattoman paljon vaivaa lähetyksemme takia, ja ruoanvalmistustalkoisiin oli kuulemma osallistunut myös eräs anopin tuttava, joka oli valmistanut kana- ja katkarapupikkelssiä. 

Mangopikkelssiä, tomaattipikkelssiä (anopin bravuuri), katkarapu- ja kanapikkelssiä.

Makeisia vasemmalta ylhäältä: poothareekuja, ladduja, gavvoja, sunnunduja (mun suurta herkkua!) sekä mysore pakeja.

Suolapaloja vasemmalta ylhäältä: murukkuja (mun lemppareita), kaju pakodoita, boondia, keitettyjä ja aurinkokuivattuja maapähkinöitä, kaju chudvaa ja uppu chekkoja, jotka olivat menneet laatikossa palasiksi.

Näiden lisäksi tuli mm. erilaisia mausteita, linssejä, tamarindia sekä vihreitä ja punaisia chilejä. Kaikki muut tulivat syömäkelpoisina perille, mutta anopin tekemä kurpitsahalvapaketti oli paisunut laatikossa jalkapalloksi, ja ukkeli oli joutunut heittämään paketin menemään. Ukkeli sanoi, että jos paketti olisi osunut johonkin terävään, se olisi varmasti räjähtänyt. Onneksi se kuitenkin säilyi ehjänä perille asti, sillä muuten laatikossa olisi ollut aikamoinen sotku! 

Nyt ei muuta kuin mukavaa viikonlopun jatkoa! Pakkanenkin näkyy lauhtuneen ainakin täällä meillä! 😘

30 kommenttia:

  1. Mäkin olen joskus tehnyt aloitteen blogin varmuuskopioinnista,mutta en ole uskaltanut viedä sitä sen pidemmälle kuin sinäkään. Se tapahtui kun latasin jonkun ilmaisen teeman bloggeriin, ja siinä kehotettiin varmuuskopioida, jota en sitten tehnytkään.
    Upeita talvisia kuvia, ja tosi hieno myös tuo Savonlinnan kirjastotalo.
    Voin kuvitella että on raskasta ja surullista käydä tervehtimässä isääsi, joka ei enään se henkilö jonka tunsit, voimia Satu ❤
    Vau, onpa anopiltasi tullut mahtava ruokalaatikko, ja tuoksut takuulla ihanat 💚Hyvää.ja herkullista viikonloppua Satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no katsotaan, jos minä pääsisin varmuuskopioinnissa joskus pidemmälle kuin sinä ja minä olemme toistaiseksi päässeet. Hitto kun onkin pelottava juttu. :-D

      Muistisairaudet ovat kyllä ihan kauheita, ja Lewyn kappale -tauti on hoitajan mukaan pahin kaikista. :-( Ihminen on vähän niin kuin elävältä kuollut, kun siitä entisestä ei ole muuta jäljellä kuin tutunnäköinen kuori. Ja kaiken lisäksi iskä aiheuttaa kaikenlaista harmia itselleen ja muille...

      Juu, tuoksut oli kyllä todella muhkeat. :-D Ukkeli oli työntänyt kaikki mausteet yhteen keittiön laatikkoon, kun ei ollut muutakaan paikkaa niille keksinyt, ja se laatikko haisee (anteeksi, tuoksuu) todella voimakkaasti edelleen, vaikka mausteet eivät ole olleet laatikossa enää moneen päivään.

      Hyvää viikonloppua sinullekin! <3 Ihana kun tekin pääsette liikkumaan jo vähän laajemmin.

      Poista
  2. P. S. Ovatko nuo murukkut kikherneistä tehtyjä? Tel Avivissa yksi pieni paikka jossa tehdään tuollaisia, mutta kun en ole käynyt siellä koko koronavuoden aikana, en tiedä onko vielä olemassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murukkuja ei tehdä kikherneistä, vaan niiden pääasialliset ainekset ovat jauhetut urad dal -linssit ja riisijauho. Varmaan kikhernejauhojakin voisi käyttää osana jauhoista. En muista enää tarkalleen, millainen anopin resepti on. Mahtaakohan mulla olla se jossain tallella...

      Poista
  3. Olipas iso paketti syötäviä. Hieno toi kirjasto, meikäläinen ihmeissään lukee suomalaisten kertomuksia, kirjasto auki, jalkahoitajalle voi mennä jne., meillä kun on ihan kaikki kiinni,vaikka luvut on paljon paremmat kuin noi Savonlinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt ei tartte vähään aikaan ostaa mitään mausteita, pikkelssejä tai herkkuja. ;-D

      Savonlinnan kirjasto oli minustakin tosi hieno!

      On kyllä todella ihmeellistä, miten erilaisin keinoin koronaa ei maissa torjutaan. Mä olen jo aikapäiviä sitten lakannut yrittämästä ymmärtää koronarajoitusten logiikkaa. En voi ymmärtää esimerkiksi sitä, että ihmiset saavat istua pubeissa ja vetää päänsä täyteen (kunhan juominen loppuu ennen kymmentä), mutta esimerkiksi museoiden ja uimahallien ovet pysyvät suljettuina.

      Poista
  4. Meinasin painaa "lataa", mut en sit uskaltanut minäkään. Kyllä se varmaan se kohta on, oisko joku käännöskukkanen tuo "kopioitu"...

    Ihanaa, että paketti saapui, ihan outoja juttuja mulle melkein kaikki, mutta siksi ymmärrettävää, että niitä pitää Intiasta asti hakea / lähettää.

    Toivottavasti isäsi pääsee pian hoivakotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin luulen, että tuo ’varmuuskopioitu’ on vaan jokin käännöskukkanen. Vähän ihmeellistä kyllä, miten tuommoinen käännöskukkanen on päässyt Bloggeriin, kun ohjeissa sana on kumminkin ihan oikein.

      Suurinta osaa noista Intian jutuista ei tosiaan saa täkäläisistä kaupoista, joten jos niitä haluaa, ne on tilattava jostain. Tosin eihän me pyydetty kuin murto-osa noista jutuista, mutta anoppi innostui laittamaan vähän ekstraa. :-)

      Kiitos, minäkin toivon samaa, että iskä saisi vihdoin sen hoitopaikan. En yhtään tiedä, kuinka kauan Savonlinnan seudulla joutuu paikkoja odottelemaan...

      Poista
  5. Ihania talvikuvia otit Savonlinnassa ja tuo kirjasto, se näyttää tosi kivalta. Ja hyvä, että isälle on järjestymässä kunnon hoitopaikka hoivakodissa. Sillä tavalla äitikin pysyy paremmin kunnossa ja jaksaa.

    En kyllä ymmärrä mitä kaikkea herkkua tuossa teidän paketissa onkaan, mutta varmasti ne on ihania. Maistaisin innolla kaikkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasto olikin tosi kiva! Oli paljon tilaa istuksia ja lueskella, ja kiva kahvilakin kirjastossa oli, ja se oli kaiken lisäksi vielä auki. Norppanäyttelykin kirjastosta löytyi, mutta unohdin laittaa siitä kuvia blogiin. Voihan pee.

      Äidin jaksaminen meillä onkin ollut päällimmäisenä huolena, ja nyt kun on varmistunut, että iskää ei enää kotiuteta, äitikin voi elää hieman huolettomammin. Vaikka toinen ihminen olisi kuinka rakas, niin eihän ihmisen kanssa voi elää, jos on koko ajan väkivallan uhka päällä. Puhumattakaan muista syistä.

      Kyllä noista herkuista olisi riittänyt sinunkin maisteltavaksesi. :-) Annettiin jo osa yhdelle tuttavapariskunnalle, kun ukkelin kanssa pystytään syömään kuitenkin vain rajallinen määrä.

      Poista
  6. Olipa taas hienoja kuurankuvia. Ja pakettikin oli tullut perille, makean näköisiä olivat tavarat, paitsi minulle ehdottomasti varmaan liian maustettuja. Kiva, että saitte näitä ruokia.
    Ja miten hyvä, että isä on saamassa vakituisemman paikan. Tärkeää myös äidillesi ja tietysti teille lapsille. Tämä Suomen vanhuustilanne on kyllä monin paikoin katastrofaalinen, mutta onneksi aina joku saa hoitopaikan. Olen kuunnellut joidenkin kollegojen "taisteluja" vanhempien hoidosta ja hoitopaikoista, ja se on aivan kauheaa.

    Minunkin tarttis tuo blogia-raukka varmuustallentaa ja kohta pitäis kirjoittaa jotain, mutta ei aina keksi mitään aihetta. Tuumin just, että aivan liian moni päivitys koskee koronaa. Nytkin olen etätöissä, mutta pitää työjuttuja kirjoittaa (muualle).




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena. :-) Ovathan nuo ruokajutut aika mausteisia, vaikka anopin ystäväkin oli vähentänyt pikkelsseistään huomattavasti chilin määrää. Muutama vuosi sitten olimme syömässä tämän ystävän kotona ja ruoka oli ihan järjettömän tulista, vaikka minä olenkin tottunut varsin tuliseen ja muutenkin mausteiseen.

      Me olimme jo henkisesti varautuneita taistelemaan äidin puolesta ja tekemään kaikkemme, jotta iskää ei enää kotiutettaisi, mutta onneksi taistelua ei tarvinnutkaan käydä. Iskä on niin huonossa kunnossa, että kukaan vähänkään järki-ihminen ei lähtisi kotiuttamaan häntä.

      Aiheiden keksiminen blogiin on joskus aika vaikeaa, mutta itse saan aika usein ideoita lehtiä lukemalla. Jokin yksittäinen lausekin saattaa synnyttää idean blogipostaukseen. Varsinkin ihmisten haastattelut on kivoja, kun ne herättävät miettimään, mitä mieltä itse samasta asiasta olisi. Mutta jostain kumman syystä en saa kuitenkaan sitten niitä postauksia aikaiseksi, vaan päädyn lätisemään blogiin aina vain jotain epämääräistä. :-D

      Yritän selvittää tuota varmuuskopiointiasiaa ja palailen siihen myöhemmin.

      Poista
  7. Mielenkiintoisen näköinen tuo Intiasta tullut paketti :) hyvä että tuli perille. Surullinen tilanne isäsi kanssa, sitä on vähän vaikea ymmärtää, kuinka sairaus etenee niin nopeasti - mutta hyvä että hoitotilanne on selviytymässä. Jaksamisia sinulle ja äidille -ja siskollesi.
    Pakkaskuvat ovat kauniita. Vaikutan varmasti vähän nynnyltä, mutta ehkä juuri mieluiten katson vain kuvia.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvä että paketti tuli vihdoin perille! Kyllä siinä kestikin. Appiukko sanoi mulle, että ensi kerralla he käyttävät jotain toista kuriiripalvelua. :-D

      Kiitos, Leena, myötäelämisestä. <3 Lewyn kappale -tauti on kuulemma semmoinen, että se voi ottaa kerralla suuriakin harppauksia, ja niin kävi meidän iskänkin kohdalla. Lisäksi lääkkeiden kanssa on hirveä säätäminen, kun ihminen on pakko saada jotenkin rauhoitettua, mutta sitten ne samat lääkkeet vievät melkein tiedottomaksi.

      Et ole yhtään nynny! Minä otin mukavuudenhaluisena ihmisenä ensin noita maisemakuvia auton ikkunasta (voiko laiskempaa kuvaajaa olla :-D), ja sen jälkeen arvoin pitkään, kärsinkö lähteä ottamaan makrokuvia jalkaisin vai en. Olin jo päättänyt, että en lähde, mutta sitten päätin kumminkin lähteä. Mukavahan se olisi lumijuttuja kuvailla, jos olisi 20 astetta lämmintä. ;-D

      Poista
  8. Anoppi on todella nähnyt vaivaa paketin kanssa, tosi hienosti tehty!
    Mä olen aina käynyt kirjastoissa, ihan nuoresta asti. Vaasan pääkirjasto on tosi hieno ja vanha rakennus.
    Onko sun äiti löytänyt uudet rutiinit arkipäivään nyt kun on yksin? , ei taida olla helppoa kun koko elämän ollut toisen kanssa.
    Kivaa ystävän päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppi oli tosiaan nähnyt melkoisen vaivan. <3 Mutta mitäpä hän ei tekisi esikoispoikansa takia. ;-D Ja samalla miniäkin pääsee osingoille...

      Minäkin olen ollut aina kirjastojen ystävä, vaikka viime vuosina kirjastoissa on tullut kyllä käytyä tosi harvoin. En tiedä, miksi. Ainakin osasyy on ollut se, että meidän entinen lähikirjasto oli kauppakeskuksessa, eikä sillä ollut samanlaista kirjastomaista viehätystä niin kuin erillisillä kirjastoilla. Ei todellakaan tehnyt mieli jäädä oleilemaan sinne.

      Kyllähän se aikansa vaatii, että tottuu elämään yksin, kun on elänyt jonkun toisen kanssa monta vuosikymmentä, mutta minusta äiti on löytänyt uudet rutiinit tosi hyvin. :-) Erityisen kiva juttu on, että sisko asuu ihan kivenheiton päässä. <3 Ja toisaalta yksinolo on helpotuskin, sillä iskällä oli viime aikoina valvoa yöt ja järjestää öisin kaikkea kivaa (tyyliin välillä hän oli menossa ulos nakkena ja välillä oli äitiä vastassa nyrkit pystyssä, kun ei tunnistanut äitiä). Äidin piti olla koko ajan varuillaan, kun mitä tahansa saattoi sattua mihin vuorokauden aikaan tahansa.

      Kiitos, Ulrika! Ihanaa ystävänpäivää sinullekin! <3

      Poista
  9. Voisko olla nuo suomennokset vähän mitä sattuu Bloggerissa. Vaihda kieleksi enkku ja katso mitä tapahtuu :D Ja juu, ei ole hajua näistä: en ole ottanut varmuuskopioita omasta blogistani.

    Vuodatuksen ajoilta ottaa aivoon se, että muutosten myötä en enää päässyt kirjautumaan vanhoihin blogeihini (enkä siis pääse edelleenkään): olisin halunnut pamauttaa ne avaruuteen. Häiritsee, kun ne tuolla jossain vielä kummittelevat eikä minulla siis ole pääsyä OMIIN blogeihini (onneksi olin sentään laittanut Vuodatuksen aikaisen Viiden teen salasanan taakse sentään: olisi kamalaa jos ne jutut olisi julkisia ja joskus pelkään, että blogi jostain syystä “avautuu”). Maileja lähetin aikoinaan ylläpitoon, mutta eipä sieltä vaivauduttu koskaan vastaamaan.

    On kyllä upeita nuo kuvat Savonlinnasta, jossa olen muuten käynyt itsekin joskus sata vuotta sitten kesällä. Talviasussa en ole Savonlinnaa koskaan livenä nähnyt. Tosi surullinen iskäsi tilanne. Muistisairaus on tietty viheliäistä myös henkilölle itselleen: ei ihme, että mielialat veivaavat. Onneksi tilanne on otettu vakavasti ja hän saa tehostetun hoitopaikan. Halaus sinulle <3

    Ihanan iso kirjasto! Yleisesti ottaen suomalaiset kirjastot ovat isoja verrattuna täkäläisiin kirjastoihin. Kohta tulee muuten vuosi täyteen siitä, kun kirjastot ovat olleet normaalisti auki täällä. Nyyhkis. Täällä kirjasto toimii varaa ja hae -periaatteella. Ei pääse hengailemaan ollenkaan sisälle.

    Apua, koepala ikenestä! Mitä he epäilevät? Minäkin olisin varmasti antanut ottaa palasen samantien ja juuri siksi, että olisi sitten ohi eikä tarttisi erikseen jännitellä ja odottaa.

    Jestas, miten runsas paketti Intiasta oli laitettu matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä en taida uskaltaa edes vaihtaa kieltä enkuksi, kun pelkään, että siitäkin tapahtuu jokin katastrofi. :-D

      On varmaan ihan hirveä tunne, kun ei pääse omiin blogeihinsa! Miten tuollaista voi edes sattua, eikä kukaan vaivaudu edes vastaamaan. Todella perseestä. Tää Bloggerikin on jotenkin epäilyttänyt jo pitkään...

      Mä olen kanssa niin onnellinen, että tilanteen vakavuus on ymmärretty, eikä iskää olla lähettämässä enää takaisin kotiin. Nykyään kun tyyli on se, että ihmisiä yritetään asuttaa kotonaan niin pitkälle kuin mahdollista, vaikka heillä ei olisi enää mitään edellytyksiä turvalliseen kotona asumiseen. Toki koti on varmasti jokaiselle se rakkain paikka, mutta myös läheisten jaksaminen on otettava huomioon.

      Mullekin Savonlinna on ollut enempi kesäkaupunki, mutta nyt kun vanhemmatkin asuvat Savonlinnassa, kaupunki on tullut talvellakin tutummaksi. Harmillista, että korona iski sinnekin, kun kaupunki sai olla niin pitkään lähes koronaton.

      Mulla on aika vähän kokemuksia ulkomaisista kirjastoista, mutta Medellinissä kävin tutkimassa kirjastoja, ja minusta sielläkin kirjastot olivat aika kivan kokoisia. Täällä pääkaupunkiseudulla kirjastot taitavat olla tätä nykyä auki aika samanlaisella periaatteella kuin siellä teilläkin; varauksia voi hakea ja jotain sisäänkäynnin lähellä olevia lainaushyllyjä voi tutkia, mutta haahuilemaan kirjastoon ei pääse. Mutta hyvä edes näin.

      Sen koepalan tarkoitus oli kai lähinnä selvittää, onko kyse punajäkälästä vai jostain muusta. Mähän olen itse satavarma, että mulla ei ole punajäkälää eikä mitään muutakaan, ja taas on ihmistä kiusattu ihan turhaan. :-D

      Juu, paketti oli aika runsas. Nyt sitten ihmetellään, että kuka tuon kaiken syö. ;-D

      Poista
  10. Todella upeita nuo talvikuvat! Kivahan niitä on katsella täältä kodin lämmöstä käsin, kiitos!
    Käsittämätön tuo paketti!? En tainnut tunnistaa sieltä mitään, mikä ei sinänsä ollut itselleni yllätys.
    Pidän peukkuja, että isällesi löytyy hyvä ja mukava paikka pian. On varmasti hankala uusi tilanne äidillesikin.
    Pääsin tutkimusmatkalla samaan tallennuskohtaan enkä minäkään uskaltanut mennä siitä eteenpäin.
    Aurinkoista ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Stansta! :-) Juu oon ihan samaa mieltä, että talvikuvia on oikein mukava katsella kodin lämmössä. :-D Mullakin meni äiskän Kuomaan lunta oikein kunnolla, kun hypin siellä hangessa kameran kanssa, ja olikin mukava tunne, kun pakkasta oli se sata astetta ja sukka oli märkä. :-D

      Minäkin toivon, että iskä saisi paikan mahdollisimman pian. Iskä pääsisi kotiutumaan uuteen paikkaan, ja loppuisi tämä väliaikaisuuden tunne.

      Minä palailen varmuuskopiointiasioihin myöhemmin, jos saan jotain uutta selville.

      Aurinkoista ystävänpäivää sinullekin! <3

      Poista
  11. Ompa eksoottisen nakoinen tuo paketin sisalto. Voisi olla ainakin minulle ihan uusia makuja.

    Kokeilin tuota varmuuskopiojuttua. Kylla se jotain lataa koneeni kovalevylle mutta aika kummallisessa formaatissa. Ei ainakaan blogiani pilanut tai kadottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minunkin nyt täytyy uskaltaa kokeilla, kun kerran sinäkin uskalsit. :-) Mutta taidan kokeilla ensin ruokablogilla, kun mullahan taitaa olla niitä useampikin. :-D En ole päivitellyt niitä pitkään aikaan, joten ei ole väliä, vaikka katoaisivatkin taivaan tuuliin.

      Poista
  12. Hyvää ystävänpäivää Satu! Kiitos, kun olet blogiystäväni ja kerrot tarinoitasi. Täällä on aina kiva poiketa.

    Olen pahoillani isäsi puolesta. Se on raskasta teille kaikille. Nähdä tutun ihmisen muuttuvan ja katoavan. Onneksi te olette äitinne tukena. Ja onneksi isäsi sai jäädä hoitoon, eikä enää kotiutettu.

    Voin kuvitella tuskasi, kun ikenet turvoksissa odotat, että pääsisit ruuan kimppuun.

    Mä yksi päivä mietiskelin minne haluaisin matkustaa. Savonlinna pomppasi mieleen melkein heti. Mä haluaisin kovasti Savonlinnan oopperajuhlille. Olen käynyt siellä pari kertaa ja siinä on jotain sellaista, joka saa mielen hyväksi pitkäksi aikaa.

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin, Johanna, blogiystävyydestäsi! <3 Ihana että olet olemassa ja käyt täälläkin ilahduttamassa minua. :-)

      Iskän juttu on ollut kyllä todella raskas, mutta silti ajattelen, että olemme päässeet helpommalla kuin moni muu muistisairaan läheinen (tai muistisairas itse). On ehkä loppujen lopuksi kuitenkin parempi, että muistisairaus etenee nopeasti kuin että se pahenisi hiljalleen ja kestäisi vuosikausia. Kauheaa sanoa näin, mutta ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan.

      Minusta tulee ihan hirveä ihminen, jos joudun olemaan liian pitkään ilman ruokaa, mutta nyt en kehdannut hirveästi mellastaa, kun moka oli oma. ;-D

      Toivottavasti pääset pian Savonlinnaan ja oopperajuhlillekin! Minä en ole koskaan käynyt oopperajuhlilla ja tuskin menenkään. Ei ole oikein minun juttuni. Vaikka voisihan niillä tietysti käydä ihan vain kokemuksen takia, kun puitteet ainakin ovat hienot. Enpä muuten tiedäkään, onko oopperajuhlien kohtalo tältä vuodelta jo päätetty, vai onko se vielä auki.

      Mukavaa ystävänpäivää ja uuden viikon alkua! <3

      Poista
  13. Lumikuorrutteiset puut ovat niin kauniita. Täällä rannikolla niitä pääsee ihailemaan valitettavan harvoin. Minä olisi varmaan kuvannut innoissani melkein jokaisen puun :)

    Altzheimer on yksi ikävimmistä sairauksista, kun se voida kaiken mukanaan: muistin, puhekyvyn ja liikuntakyvyn tai muuttaa radikaalisti ihmisen persoonaa. Minun äitini oli jossain vaiheessa sairauttaan verbaalisti agressiivinen on onhan hän joskus töninytkin minua. Oli kausi, jolloin jolloin keskimääräinen vierailuni kesti vartin ja siitäkin suurin osa meni kinaamiseen että poistunko heti vai nyt. Sitten tuli parempi aika ja keksin eväskahvittelun. Äitini viimeiset puoli vuotta olivat seesteisempää aikaa kun hoivakoti"uran" alkupuoli.

    Olen useasti ehtinyt haaveilla, että pääsisinpä uimahalliin. Saas nähdä, että milloinka uimahallit jälleen avautuvat. Aloin jo miettimään, että hitsiläinen olisinhan voinut vuokrata jostain koronavapaammalta alueelta viikoksi asunnon ja käydä vaikka joka päivä uimahallissa ja joka ilta ravintolassa syömässä.

    Ihana ruokapaketti! Nyt on sellaisia herkkuja, että en varmaan ole maistanut kuin muutamaa prosenttia noista. Jos joudutte ongelmiin sen kanssa, niin voin tulla teidän parvekkeelle toppavaatteissa bongaamaan laivoja ja maistelemaan kaikki laatikot lävitse :D Tai sitten voit järjestää kaikkien aikojen blogiarpajaiset "maisteluannokset anopin ruokapaketista". Osallistuisin heti :D

    Jään odottelemaan kiinnostuneena, että löytyykö blogille joku helppo back up. Muistinhan tässä että onhan mullakin sellainen hiljaiseksi kuollut kirjablogi, jolle voisin kokeilla vaikka mitä temppuja.

    Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin kuvannut mielelläni enemmän talvista luontoa, mutta kun oli niin pirun kylmä.

      Ihana kuulla, että äitisi loppuaika oli seesteisempää kuin sairauden alkuvaihe. Varmasti jäi parempia muistojakin äidistä kuin jos loppuajat olisivat olleet ihan hirveitä. Meidän iskällä on Lewyn kappale -tauti, jossa käytösoireita on enemmän kuin Alzheimerissa, eivätkä muistioireetkaan olleet aluksi niin hallitsevia. Mutta iskän henkinen vointi vaihtelee tosi paljon; välillä on parempia päiviä, jolloin hän juttelee hoitajien kanssa, ja välillä taas hän on aggressiivinen ja väkivaltainen.

      Minä en ole vielä ihan hirveästi kaivannut uimahalliin, mutta viime aikoina on käynyt pari kertaa mielessä, että olisihan sinne uimaankin kiva päästä. Jos mun polvet on huonossa kunnossa, uimista ei kannata edes yrittää, koska uiminen vain pahentaa tilannetta, ja se on varmasti yksi syy, miksi en ole kaivannut uimista.

      Totta tosiaan, kuka sitä estää lomailemasta sellaisessa paikassa, jossa uimahallit ovat vielä auki! Minäkin olin ajatellut käydä Savonlinnan uimahallissa, mutta sitten mulle kävi pieni tapaturma ja ajattelin, että on parempi unohtaa liikunta ja ottaa ihan iisisti.

      Hih, tervetuloa vaan meidän parvekkeelle herkuttelemaan ja laivoja bongailemaan. Ainoa vaan, että laivaliikenne on tätä nykyä tosi vähäistä. Rahtilaivat tietysti kulkevat tuolla kauempana laivareitillä, mutta sataman liikenne on tosi hiljaista. Ehkäpä ostan joskus Intiassa käydessäni ruokakamaa ja järjestän niistä blogiarpajaiset. :-)

      Mäkin aattelin uhrata jonkin ruokablogeistani koekaniiniksi backuppaukselle. Ruoanlaitto ei voisi nykyään vähempää kiinnostaa, niin ihan sama, jos blogitkin katoavat taivaan tuuliin.

      Kivaa uutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  14. Täällä sitä nautitaan talvesta oikein kunnolla. Uidaan avannossa ja hiihdetään joka päivä.
    Tein työjuttuihin videota, jota kuvattiin kovimmilla pakkasilla, lumihangessa. Hymyssä suin kerroin asiaa, varpaat, sormet jäässä, eihän sitä kerta kuvaamisella saatu kasaan. Kuvaaja tosin lohdutti, onneksi et ole uimapukumalli...
    Hienon paketin olette saaneet Intiasta.
    Me olimme Savonlinnassa kesällä, olisi kovasti haluttanut kävellä kaupungissa. Sattui vaan niin ikävästi että käytimme osui kesän sateisimmalle päivälle. Ei satanut mitään tihkua vaan kaatosadetta koko päivän. kauniilta näytää talvellakin, jospa kävisimme nyt.
    Omien vanhempien ikääntyminen luo paljon haastetta. Jo pelkät fyysisen voimien hiipuminen ja sairastelut tuottavat töitä. Lisäksi pitää hyväksyä psyykkiset muutokset vanhemmissaan. Minä olen joutunut paljon työstämään ajatusta että vanhempieni sairaudet ovat kadottaneet heidän persoonansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onneksi tosiaan et ole valokuvamallli! :-D Katselin joskus aikoinaan Huippumalli haussa -sarjoja, ja mallit joutuvat kyllä poseeraamaan mitä erilaisimmissa ja vaativimmissa olosuhteissa. Ei todellakaan mitään helppoa työtä sekään!

      Voi harmi, että satuitte Savonlinnaan sateisena päivänä. Ilmoilla on kyllä tosi paljon vaikutusta siihen, millaisen kuvan jostakin paikasta saa. Ja Suomen kesään kuuluu (ainakin minusta ;-D) niin olennaisena osana esim. terassit, jäätelön syönti ulkona ja muut vastaavat, ja kaikki tämmöiset kokemukset vesittyvät (ihan kirjaimellisesti!), jos sataa kaatamalla vettä. Toivottavasti seuraavalla reissullanne on enemmän onnea ilmojen kanssa!

      Vanhempien vanheneminen tuo todellakin monenlaisia haasteita. Vaikka menon hidastuminen, sairaudet ja voimien hiipuminen kuuluvat osana ihmisen elämänkaarta, niin on jotenkin hirveän vaikeaa seurata, miten tämä tapahtuu omille vanhemmille.

      Kivaa talven jatkoa sinulle, Wilumiina! <3

      Poista
  15. Ihanat talvikuvat ;-) ja jos maltat tarkastella yksittäisiä lumihiutaleita tarkemmin huomaat kuinka äärettömän kauniita ne ovat!
    Tuo kirjaston ulkoasu on mahtava en tiedä miksi mulle tulee siitä Grönlandi mieleen, en nimittäin todellakaan tiedä mimmoisia rakennuksia siellä on :-D. Mutta ihmettelen miksei enemmän kiinnitetä huomiota tuommoiseen rakentamiseen.
    Koronatiedotus näyttää olevan erilaista eri paikkakunnilla. Täällä Kouvolan seuduilla moni kuului valittavan että miksi ei ilmoiteta missä paikoissa altistumisia on tapahtunut. Itsellä sillä ei niin väliä kun en kuitenkaan muistaisi missä kaupassa milloinkin leuhasin.

    Omien vanhempien sairaudet ja kärsimykset ovat hyvin ahdistavaa ja surullista elämänvaihetta. Nopea kuolema on shokki, mutta luultavasti kuitenkin helpompi tie. Onneksi saitte isän hoitoon ja toivottavasti jatko hoitopaikka nopeasti vapautuisi.

    Ihana anoppi! Kiva että paketti saapui vähäisin menetyksin perille.

    -m

    Jakseluita sinne kevään odotteluun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jännä juttu, miten kauniilta lumihiutaleet (kuten moni muukin juttu maailmassa) näyttävät oikein läheltä katsottuina. Kuvasin läheltä myös äiskän joulutähteä, jolla oli värinvaihtoviikot menossa, ja sekin näytti makrokuvissa tosi hienolta. Vaikka ei joulutähti nyt ole ruma muutenkaan. :-D

      Minäkin kaipaisin nykyrakentamiseen enemmän persoonallisuutta. Varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla kaikki talot näyttävät olevan enemmän tai vähemmän samasta muotista, ja nekin rakennukset, joissa on tavoiteltu jotain erilaista, ovat menneet erikoisuudentavoittelussaan metsään, ja rakennukset ovat rumia, ainakin pääsääntöisesti. Mutta tää onkin vain mun mielipide, ja mielipiteistä sopii kiistellä. ;-)

      Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka haluaisivat, että altistumispaikoista kerrottaisiin. Toisaalta eihän se muuttaisi itse altistumista mitenkään (se on joko tapahtunut tai sitten ei ole), mutta toki ihmiset osaisivat paremmin olla hereillä mahdollisten oireidensa kanssa. Täällä pääkaupunkiseudulla on tunnetusti niin paljon koronaa, että Hesarista menisi varmaan aika monta sivua, jos ruvettaisiin luettelemaan lehdessä kaikkia mahdollisia altistumispaikkoja. :-)

      Minäkin toivon, että iskälle vapautuisi hoitopaikka nopeasti, niin hän pääsisi pysyvästi jonnekin. Eipä olisi uskonut, kun iskä lähti marraskuun lopussa taksilla sairaalaan (vielä käveli itse taksikuskin avustamana autoon), että tässä kävisi näin, että iskä jäisi sille tielle. Uskomattomalta tuntuu, mutta sellaista on elämä.

      Anoppi on kyllä ihan mahtava. Aina en toki ole ollut tätä mieltä, mutta tällä hetkellä tuntuu taas tämmöiseltä. ;-D

      Mukavaa kevään odotusta sinullekin! :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3