Lapset ovat aikuistuneet, kun he eivät enää kysele, mistä he ovat tulleet, eivätkä he suostu kertomaan, minne he ovat menossa.


perjantai 19. helmikuuta 2021

Nuoruusmuistoja

Kävin etsimässä varastosta yksiä vanhoja valokuvia, ja löysin samalla kuvia myös nuoruusvuosiltani. Minusta on aina tuntunut, etten ole viisastunut yhtään vuosien myötä, mutta kuvia katsellessani totesin, että olen tainnut sittenkin viisastua. Päätin laittaa kuvia oikein blogiinkin, koska jaettu häpeä on moninkertainen häpeä, vai miten se nyt menikään. Tosin on pakko tunnustaa, että ihan kaikkein hirveimpiä kuvia en todellakaan voi laittaa blogiin.

Sitä ennen palailen kuitenkin vielä blogin varmuuskopioasiaan, sillä onnistuin vihdoin varmuuskopioimaan Kukkapillin. Eipä siinä ollutkaan loppujen lopuksi mitään kummallista. Kokeilin varmuuskopiointia ensin yhdellä vanhalla ruokablogillani, ja kun se ei johtanut mihinkään katastrofiin, rohkenin kokeilla myös Kukkapillillä. Lataus-nappulan painaminen avasi seuraavan ikkunan: 


 

Kun valitsin alimmaisen kohdan eli tiedoston tallentamisen, koneeni latauksiin tallentui XML-muotoinen tiedosto, jonka koko oli 55,6 MB. Varmuuskopio vei minusta yllättävänkin vähän tilaa, kun ajattelee, että Kukkapillissä on kuitenkin 874 postausta. 

Päätin kurkata, mitä tiedosto pitää sisällään, ja tiedosto avautui Wordiin. Sivuja oli kokonaiset 10 150 kappaletta, ja ne olivat täynnä HTML-muotoista tekstiä. Alun 32 sivua pitivät sisällään blogin asetukset (esim. kuka saa kommentoida, montako postausta näytetään pääsivulla jne.), sen jälkeen tulivat kaikki postaukset (uusin ensin), nekin HTML-muodossa, ja lopussa kaikki blogin kommentit. 

Esimerkki siitä, miltä edellisen postauksen alku näytti varmuuskopiossa.

On selvää, että koska tekstit ovat tuossa muodossa, niitä ei voi kopioida manuaalisesti mihinkään uuteen blogiin, sillä siinä olisi aivan järjetön homma. Varmuuskopion tarkoitus onkin kai se, että koko tiedoston voisi tuoda Bloggeriin, jos blogi jostain syystä tuhoutuisi. En tosin tiedä, näyttäisikö blogi täysin samanlaiselta kuin alkuperäinen, ja toivottavasti koskaan ei tule tilannetta, että joutuisin kokeilemaan sitä. Mutta onpahan nyt ainakin tuo varmuuskopio, jos sellainen tilanne eteen tulisi. Rohkaisen siis muitakin kokeilemaan blogin varmuuskopiointia!

Mutta nyt sitten niihin nuoruusvuosiin. 

Aloitan vähän nurinkurisesti eli ylioppilaaksi tulostani. Pääsimme siskoni kanssa ylioppilaiksi samana vuonna, vaikka sisko on minua kolme vuotta nuorempi. 

(Pahoittelen kuvien huonoa laatua.)

T. nimim. Inhoan pönötyskuvia.


Minun piti nimittäin tehdä pari mutkaa, ennen kuin pääsin ylioppilaaksi. Menin peruskoulun jälkeen lukioon, kun en keksinyt muutakaan kouluvaihtoehtoa, mutta minulla oli niin kauhea ahdistusvaihe elämässä, että lopetin lukion kesken. Muistan vieläkin, kuinka marssin rehtorin kansliaan ja ilmoitin lopettavani lukion. Tunsin oloni uskomattoman vapaaksi, mutta takaraivossa kolkutti: mitäs nyt sitten? 

Iskä rakensi siihen aikaan isoa teollisuushallia Kouvolaan ja otti minut rakennuksille töihin. Iskä oli työnantajana siinä mielessä ihan mahtava, että hän ei koskaan kyseenalaistanut kykyjäni sen takia, että olin tyttö, vaan sain tehdä samoja juttuja kuin muutkin työmiehet. Olen raudoittanut lattioita, villoittanut seiniä (siis laittanut lasivillaa eristeeksi), paneloinut ja paljon muuta. Toki erityistä ammattitaitoa vaativat jutut jäivät muille, koska eihän minulla ollut koulutusta eikä kokemusta. Luulenkin, että olen perinyt työmoraalini iskältä: silloin kun jotain tehdään, se tehdään mahdollisimman hyvin – ja mieluusti myös mahdollisimman nopeasti. 

Koska en kuitenkaan voinut jäädä raksalle lopppuelämäkseni, oli haettava johonkin kouluun. Kun selasin yhteishakuopasta, ainoa ala, joka tuntui vähänkään kiinnostavalta, oli merenkulkuala. Sinne siis! Tähtäsin heti korkealle, eli päätin hakea opiskelemaan merikapteeniksi. Ajattelin, että koska minusta ei koskaan tulisi äitiä, kukaan ei myöskään kaipailisi minua Suomessa, ja olin siis kuin luotu seilaamaan maailman meriä.

Koulu alkoi syksyllä, ja asuin viikot merenkulkuoppilaitoksen asuntolassa, mutta viikonlopuiksi matkustin aina kotiin. Kauniit ja rohkeat olivat alkaneet samana vuonna, ja sarja oli minusta ihan tolkuttoman hyvä. Olin niin koukussa sarjaan, että siskon piti nauhoittaa minulle joka jakso (muistatteko vielä VHS-kasetit?!), ja minä katsoin sitten aina viikonloppuna koko viikon annoksen Kauniita ja rohkeita.


Tyyli ennen kaikkea.

Asuntolahuoneet olivat karut, sillä niissä oli vain kaksi sänkyä, kirjoituspöytä sekä lavuaari. Vessat, suihkut sekä yhteiskeittiö löytyivät käytävältä. Asuntolaelämä sopi minulle yllättävänkin hyvin, erityisesti siksi, että huonekaverikseni osui tyttö, jonka kanssa klikkasi heti ensi hetkestä. Olisi ollut kamalaa asua siinä kopperossa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tule toimeen. Oikeastaan kaipaan noita opiskeluaikoja siinä mielessä, että oli kiva olla osa tiivistä porukkaa. 

Savusukeltamaan menossa.

Ja sieltä tulossa.

Koulutukseemme kuuluva pelastautumiskoulutus – ja erityisesti savusukeltaminen – paljasti yhden heikkouksistani: ahtaan paikan kammon. Savusukelluksessa piti päästä savua täynnä olevasta rakennuksesta ulos, mutta sitä ennen piti löytää savun keskeltä sinne piilotettu henkilö eli nukke. Minulle iski savun keskellä aivan kamala paniikki, ja ainoa asia, jota pystyin ajattelemaan, oli rakennuksesta ulos pääseminen. Nukke sai jäädä pelastamatta. Toinen ahtaan paikan aiheuttama paniikki meinasi iskeä, kun meidän piti hypätä laivan kannelta pelastautumispuvut päällä mereen. Tunsin olevani jumissa puvun sisällä, mutta jotenkin kummassa sain kuitenkin hypättyä.

Viihde-elämä kuului olennaisena osana asuntolaelämään. Bileiden kanssa oli kuitenkin oltava tarkkana, sillä asuntolanvalvojan huone oli ensimmäisessä kerroksessa, ja asuntolanvalvoja saattoi tulla kierrokselle.

Syntymäpäiväni on alkanut näin kiltisti.

Jotain on kuitenkin tapahtunut, kun loppuillasta on päädytty tähän.

Tässä kuvassa ollaan Ruotsin-risteilyllä, ja ulkonäöstäni päätellen risteilyn parhaat hetket ovat jo takanapäin. 😆 Huomatkaa myös rööki kädessäni. Onko hyteissä saanut joskus muka tupakoida?! Ai kamala.

Jos iskä ei ollut koskaan vähätellyt minua sen takia, että olin tyttö, merenkulkualalla sai tottua toisenlaiseen menoon. Sovinismi kukoisti, niin koulussa kuin laivoillakin, eikä kukaan ollut kuullutkaan mistään Me Too:sta. Yksikin miesopettaja kertoi esimerkiksi kerran, kuinka joku naisopiskelija oli raiskattu jossakin satamassa ja kuinka tältä oli varastettu myös alkoholit. Kerrottuaan tarinan meille opettaja nauroi ja sanoi: "vitut minä siitä, että ne nussi, mutta kun ne vei sen viinat". Sitten hän nauraa röhötti päälle, ja luokan pojat yhtyivät nauruun. Muistan edelleen tuon lausahduksen sanasta sanaan, sillä se tuntui minusta niin käsittämättömän törkeältä. 

Jos halusi pärjätä laivojen miesvaltaisessa maailmassa, oli totuttava merimiesten rasvaisiin puheisiin. Se ei tuottanut minulle hankaluuksia, sillä en ollut koskaan aiemminkaan säikähtänyt ukkojen puheita. Minulla on aina ollut sellainen "ukot ovat ukkoja" -asenne, enkä osaisi edelleenkään närkästyä esimerkiksi jostakin tytöttelystä. Enemmänhän tuollaiset puheet tai kommentit kertovat puhujasta itsestään kuin minusta. Ei minun tarvitse antaa puheiden mennä ihon alle ja reagoida niihin mitenkään. 

Jos puheet olivatkin mielestäni ok, teot – tai edes niiden yritykset – eivät olleet. Kerran olin jollakin rahtilaivalla, ja laivalla oli grillijuhlat. No siinä otti kuppia yksi jos toinenkin, mutta koneykkönen otti viinaa sitten vähän enemmänkin ja yritti tunkeutua myöhemmin illalla hyttiini. Puhe ei auttanut, mutta onneksi ukko oli niin kännissä, että sain työnnettyä hänet takaisin käytävään. Voin kertoa, että ukko meinasi seuraavana päivänä kuolla häpeäänsä, kun minä olin vielä kaiken lisäksi silloin konepuolella harjoittelemassa. Sainkin sitten jynssätä pari päivää konehuoneen seiniä noin 50 asteen lämpötilassa, jotta koneykkösen ei tarvinnut katsella minua valvomossa.

Merenkulkuoppilaitoksen aikoihin kuuluu paljon hienojakin muistoja, ja yksi parhaista muistoista on se, kun olimme kavereideni kanssa kesätöissä m/s Kristina Brahella ja Reginalla. Näillä laivoilla oli kivaa porukkaa, ja meitä kohdeltiin tosi hyvin. Muistan yhden myrskyn, kun laiva keinui niin, että hyttimme pyöreä ikkuna oli välillä vesirajan alapuolella. Taisin tulla merisairaaksikin. Näillä pienemmillä laivoilla oli paljon kivempi tunnelma kuin isoilla rahtilaivoilla. Oli melkoisen jännittävää ohjata isoa, parisataa metriä pitkää rahtilaivaa, mutta pienen laivan ruorissa kokonaisuus tuntui jotenkin hallittavammalta.

Minä kuitenkin kypsyin tämänkin koulun käymiseen ja jatkoin matkaani. Oli alkanut uusi seurustelusuhde, ja myöhemmin alkoi myös avoliitto, mutta ei siitä sen enempää. 

Näinä vuosina tuli myös nähtyä jos jonkinlaista festaria.


Yyterin juhannusjuhlat (kuvassa) olivat ehkä parhaat festarit ikinä, eikä puitteissakaan ollut moittimista. Yyteristä parhaiten on jäänyt mieleen Village People, joka kävi heittämässä pitkästä aikaa keikan. Olipahan show. YMCA!

Mikä olisikaan parempaa ajanvietettä kuin takapaksissa nukkuminen.


Minulla oli festareilla päässä oranssi kypärä, jossa luki 'Little engineer', kun se oli minusta niin hyvä läppä.

Minulla oli myös bootsit, joilla oli nimetkin: Simppa ja Kalle.

Villi arvaus, että tässä ollaan vapun vietossa.

Messilän juhannusfestareilla satoi kaatamalla kolme päivää putkeen, ja koko alue oli ihan hirveää mutavelliä. Messilässä esiintyi mm. Prodigy, joka oli aika kova, vaikka helvetin vaikea tanssittava liukkaalla mutapellolla. Yksi mieleenpainuvimmista festareista oli jotkin bileet Vesivehmaalla. Siellä esiintyivät muistaakseni ainakin Apulanta ja Tehosekoitin. Huomaatte varmaan, että minun musamakuni on ollut joskus huomattavasti laaja-alaisempi kuin nykyään. 😆 Vesivehmaan festarit olivat keskellä hevonkuusta, ja koska minulta ja poikaystävältä olivat rahat loppu, jouduimme tulemaan liftaamalla takaisin kotiin. En muista, kuinka kauan matka kesti. 

Jossakin vaiheessa päätin suorittaa lukion loppuun, ja menin iltalukioon. Tuli avoero, lisää raksahommia, uusi ihmissuhde, muutto ja ylippilaskirjoitukset. Ylioppilasjuhlien jälkeen läksimme siskon kanssa "rentoutumismatkalle" Rodokselle.

Tämä paita on muuten minun virkkaamani. Kiva paita muuten, mutta tosi paksu.

Jaahas, taas ollaan oltu silityslautaa vailla.

Minulla näyttää tässä kuvassa olevan edessäni pääsykoekirja, sillä olin hakenut Helsingin yliopistoon lukemaan espanjalaista filologiaa. Sen verran tuli kuitenkin oltua viihteellä, että yliopiston ovet eivät avautuneet vielä tänä vuonna. Seuraavana vuonna olin valmistautunut jo paremmin ja pääsin heittämällä pääsykokeesta läpi.


Vuokrasimme siskon kanssa Rodoksella myös pyörät ja kävimme heittämässä "pienen" lenkin. Jos muistan oikein, lenkki olikin melkoinen rykäisy, sillä maasto oli aivan järkyttävän mäkistä. 

Pyöräilystä tulikin mieleeni, että pelasin yläasteaikoina pesäpalloa paikallisessa joukkueessa. Kävimme pelimatkoilla eri paikkakunnilla, mikä oli tosi kivaa (paitsi että häviäminen oli ihan perseestä). Yhdeltä Loimaan-pelimatkalta löytyi tämmöinen kuva:

Pesäpallisti.

Harmittaa, että lopetin pesäpallon pelaamisen teini-iän myrskyjen keskellä. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta jos minulla olisi tämä elämänkokemus ja tieto kuin nyt ja jos pääsisin kääntämään vuosia todella reilusti taaksepäin, tietäisin tasan tarkkaan, mitä haluaisin elämässäni tehdä: haluaisin tulla ammattilaisurheilijaksi. Olisi ihana saada tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa kaikkein eniten. Paitsi että sitten pitäisi kilpailla ja joskus luonnollisesti myös hävitä, mikä olisi taas perseestä. 😆

Siinäpä oli meikäläisen nuoruus hyvin lyhyesti kerrottuna. Aika paljon kaikkea kerkesi tapahtumaan.

35 kommenttia:

  1. Ai mahtavaa!! Noin sen just pitää mennä, kun maistuu ja tuntuu. Kyllä minua nauratti kuvia katsoessani, kun ei niissä kyllä turhaan pönötetty 😀👍 Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pönötystä ei tosiaan näissä kuvissa hirveästi ollut. ;-D Ja olen samaa mieltä, että nuorena pitää elää täysillä.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Hauskoja kuvia!! :)
    Ammattilaisurheilija olis tosiaan ollut sun juttu, sen verran tiedän minäkin kun olen blogiasi lukenut :)
    Nyt yritän minäkin varmuuskopioida mun blogin, kiitos kun laitoit ohjeen.
    Minäkin nuorena pyörin kavereiden kanssa festareila, juotiin enemmän kun syötiin, nukuttiin teltassa. liftattiin kotiin, kaikkea sitä nuorena kesti.... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan, kun kelloa ei voi kääntää taaksepäin ja aloittaa elämäänsä alusta. :-( Mutta toisaalta ehkä sitä on helppo olla viisas jälkeenpäin. Ehkä kaikki meni just niin kuin pitikin?

      Sinun nuoruutesi kuulostaa ihan samanlaiselta kuin omani. ;-D Onneksi enää ei tartte elää samalla lailla kuin nuorena, koska esim. jo ajatuskin festareista tuntuu ihan hirvittävän työläältä. :-D

      Kokeile ihmeessä varmuuskopiointia, on ihan helppoa. En tosin tiedä, mihin blogin kuvat ovat tallentuneet, kun varmuuskopiossa on vain linkit niihin. Seuraavaksi pitäisi varmaan selvittää tämä!

      Kannattaa

      Poista
  3. No on ollut menoa ja melskettä! Hauskoja kuvia; osassa oot ihan itsesi näköinen, joissain taas et ollenkaan.
    Mä katselin myös vanhoja valokuvia viime viikonloppuna, sillä suunnitelmissa on tehdä pyöreitä täyttävälle kaverille kuvakirja hänen vanhoista valokuvistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin katselin, että olen kuvissa aika erinäköinen. Esim. tuosta hyttikuvasta en meinaa tunnistaa itseäni ollenkaan, mikä on varmaankin hyvä asia. ;-D

      Vanhojen kuvien katselu on kivaa vaikka myös jotenkin henkisesti raskasta. Mä ainakin tempaudun kuvien mukana ihan täysin menneeseen aikaan, ja kun joskus kuvat herättävät vähemmän kivoja muistoja, se ottaa vähän voimille.

      Kuvakirja kaverille kuulostaa ihanalta idealta! <3

      Poista
  4. Reipasta menoa on sinulla ollut. Kaikenlaista olet uskaltanut kokeilla. Hyvä niin.
    Minäkin niitä varmuuskopion kuvia ihmettelen. Kerro jos opit jotai uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookkeloin asiaa, ja valokuvien sijainti selvisi. Kaikki Bloggeriin lisätyt kuvat löytyvät Google Album Archivesta, jonne kirjaudutaan samoilla tunnuksilla kuin Bloggeriinkin. Siellä olivat kaikki minunkin valokuvani, niin Kukkapillin kuin muiden blogien omissa kansioissaan.

      Poista
  5. Oi ihania nuoruusmuistoja! Jännittäviä myös, kuten tuo savusukellus. Monenlaista olet ehtinyt. Omasta nuoruudestani tuttuja ovat vain Vesivehmaa ja Tehosekoittimen keikka, tosin en kokenut näiden yhdistelmää :) -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ihmettelinkin tätä kirjoittaessani, että miten kerkesin kolmessa vuodessa noin paljon, että ehdin vielä kirjoittamaan samana vuonna kuin sisko. :-D No, tulipahan nuoruus ainakin elettyä. Hauska kuulla, että sinullakin on kokemuksia Vesivehmaalta ja Tehosekoittimesta!

      Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  6. Ai ihana nuoruus iloineen ja suruineen. Kyllä olet kokenut paljon jo nuorena naisena :-) ja tekevällehän tunnetusti sattuu ja tapahtuu. Itse kyllä haikailen nuoruutta takaisin ja joissain asioissa ehkä muuttaisin suuntaakin. Täytyy muuten todeta että tuo aiempi musiikki makusi vastaa paremmin omaani verraten nykyistä :-D

    -m

    Ps. Super hienot bootsit.. ja taidanpa minäkin lähteä laatikoita penkomaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoruus oli kyllä ihanaa aikaa. Toisaalta, ja toisaalta ei sitten kumminkaan, kun oli kauheasti kaikkea stressiä tyyliin mikä musta tulisi isona ja mistä mulle järkevä elämänkumppani. Vaikka ihan turhaanhan noista tuli stressattua, varsinkaan tosta ekasta, kun en ole vieläkään keksinyt, mikä musta tulisi isona. :-D

      Vähän harmi, että musiikkimakuni on nykyisin niin rajoittunut. Jos joudun väkisin kuuntelemaan "vääränlaista" musiikkia, niin tuntuu, että pää hajoaa.

      Onnea laatikoiden penkomiseen! Minun pitäisi mennä taas jälleen kerran järjestelemään alakerran varastokoppia, kun olen käynyt penkomassa siellä laatikoita niin tiheään, että paikka on taas ihan sekaisin. On tämä elämä yhtä tavaroiden järjestämistä. :-D

      Poista
  7. Hauska postaus sun nuorisoajoista:) Ja sulla on tallessa hauskoja kuvia. Muistan että olet joskus joko kirjoittanut tai maininnut tuon merikoulutuksen, että olit Kotkassa.
    Hyvä että sait varmuuskopioitua blogin. Mun kopio olisi varmaankin suurempi, sillä postauksia on todella paljon, mutta tämä koneeni on jo niin iäkäs ja täyteen ahdettu, että pitää odottaa parempaa konetta jotta voisin varmuuskopioida molemmat blogit.Kivaa viikonloppua Satu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen varmasti maininnut merikoulutuksen useammankin kerran. :-) Ei edes harmita, että koulu jäi kesken; ei ollut loppujen lopuksi mun juttu ollenkaan.

      Toivottavasti saat blogit varmuuskopioitua joskus! Sulla olisi tosiaan varmaan paljon suurempi kopio, koska olet postaillut paljon ahkerammin kuin minä. :-)

      Kivaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  8. Hienoa, että varmuuskopiointi onnistui! Kirjablogsta voisi ehkä sellaisen tehdä, koska se on eräänlainen lukupäiväkirja. Täytyy pohdiskella asiaa ja havahtua vissiin sitten, kun koko blogi on mystisesti kadonnut ja on myöhäistä tehdä muuta kuin itkeä :D

    Mahtavia kuvia nuoruusvuosilta! Ja mielenkiintoista lukea nuoruusvuosiesi seikkailuista. Voin kuvitella, että merenkulkualalla tarvitaan naisilta melko karaistua otetta, että jaksaa niitä äijäjuttuja kuunnella. Noin muuten moni asia kuulostaa tutulta: muun muassa festarit ja armoton bailaaminen, nukkuminen vähän missä sattuu (olen nukkunut mm. pyöräkellarissa Loimaalla ja festareille lähdettiin ilman telttaa ja nukuttiin taivasalla ellei päästy jonkun toisen telttaan) :D Kovin tuntuisi työläältä nykyään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ne Ruotsin risteilyt olivat tosiaan melkoisia ryyppyristeilyjä ja minäkin muistan ajan, kun hytissä ja joka paikassa tupakoitiin. :D

      Poista
    2. Heh, tuo liian myöhään havahtuminen kuulostaa valitettavan tutulta! Mulla on aina tapana miettiä, että pitäis tehdä jotain, mutta en saa aikaiseksi, ja sitten se onkin – syystä tai toisesta – liian myöhäistä. Tämä blogijuttu tuli sentään onneksi hoideltua. Oli vissiin moti kohdallaan. :-D

      Kansi- ja konepuolella nainen saa todellakin karaista itsensä, jos mielii pärjätä laivoilla. Laivan keittiöhommissa oli taas naisvaltaisempaa, ja joku opettaja taisi suositellakin mulle keittiöpuolta. :-D Muistelen, että toi juttu lähti siitä, kun pidin koulussa piruuttanikin pitkiä punaisia kynsiä, ja niistä tuli aina opettajilta kuittailua.

      Hyvin tutulta kuulostaa sinun festarimeininkisi! Minäkin olen nukkunut kaikenlaisissa paikoissa. Nyt jo ajatuskin siitä, että pitäisi nukkua yö jossain leikkipuiston kopissa, tuntuu ihan karmealta. Vaikka toisaalta ei kyllä haittaisi, jos osaisin olla vähän joustavampi näiden nukkumisjuttujen kanssa, ettei tarttisi roudata omaa pöytätuuletinta hotelliinkin. ;-D

      Ryyppääminen ja bilettäminen olivat tosiaan joskus ainoita tapoja viettää aikaa Ruotsin-laivoilla. Sen verran iskostunut se mielikuva on vieläkin, että nyt jos pitäisi lähteä laivalle, en edes tietäisi, miten viettäisin aikani siellä. Syömällä ja nukkumalla vai?

      Mutta tuota en muistanut, että laivoilla sai tupakoida. Mutta toisaalta, saihan lentokoneissakin, ja se on minusta vielä karmeampaa. Nykyaikana nämä entisajan käytännöt tuntuvat ihan käsittämättömiltä!

      Poista
  9. Olen vähän sanaton. Säikäytit!!!
    Synttärikuva (mulla päivä ylihuomenna) hätkähdytti, koska minä voisin olla siinä. Minusta on jossain aika samanlainen kuva. Olan takana on (nyt) punainen korkeareunainen vati, farkkuliivi ja mustat Mora'n bootsit (vm.89) ovat eteisen komerossa. Huh huh!
    Mutta kiva postaus! Vappukuvassa näytät virolaiselta leikkisiskoltani. Rodoksella olen käynyt 7-, 27- ja n.50-vuotiaana. Mitä vielä..? 🤔
    Sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää syntymäpäivää jo etukäteen! (Vai oliko se niin, että etukäteen onnitteleminen tuottaa huonoa onnea, toivottavasti ei!)

      Hauska kuulla, että löysit postauksestani tuttuja elementtejä! Harmittaa, että minä olen heittänyt bootsini pois, vaikka toisaalta ne taisivat olla sellaisessa kunnossa, että ei niillä olisi enää mitään tehnyt. Hyvä että sinun omasi ovat vielä tallessa!

      Minä en ole käynyt Rodoksella tuon kerran jälkeen, vaikka ei paikassa (muistaakseni) mitään vikaa ollut. Vaikka ainainen tuuli rannalla kyllä ärsytti, ja se rantakin taisi olla jonkinlainen pikkukiviranta. Nämä jutut ovat jääneet mieleen ehkä siitä syystä, että ne tuottivat lisää haasteita pääsykoekirjallisuuden lukemiseen. :-D

      Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

      Poista
  10. Tätä oli kiva lukea,tälläisiä lisää eli osa2 nuoruudestasi,koska tulossa?
    Mulla oli toi sama v aukkoinen neulepaita punaisena nuorena,oisko ollut seppälän neule.
    Valmistuitko yliopistosta?
    Missä/millä alalla olet ollut töissä valmistumisesi jälkeen ja nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kakkososaa ei taida olla tulossa, vaikka kyllähän sitä materiaalia varmasti vielä löytyisi. Tämä oli sellainen julkaisukelpoiseksi editoitu versio. ;-D

      Saattoi muuten hyvinkin olla Seppälän neule! Tykkäsin tuosta tosi paljon, ja harmittaa, että olen heittänyt sen pois! Samoin on käynyt tuolla virkkaamalleni paidalle...

      Pääsin espanjan opinnoissani kandiksi asti, mutta maisterin papereita en koskaan saanut, koska tuli kaikenlaisia yrityshommia ja niihin liittyviä töitä, ja opinnot jäivät vähän retuperälle. Kun olisin halunnut jatkaa opintoni loppuun, kävi ilmi, että osa suorituksistani (mm. suuresti inhoamani kirjallisuuskurssit) oli mennyt vanhaksi ja että minun olisi pitänyt uusia nuo kurssit, niin päätin antaa olla.

      Sen jälkeen olen opiskellut ravintolakokiksi ja lähihoitajaksi ja tehnyt vähän kaikenlaista, mutta olen aina ollut sellainen haahuilija, että en ole jaksanut mitään hommaa kauan. Toki ulkomailla asumiset ovat myös tavallaan rikkoneet elämää. Kerran olisin päässyt Intiassa yhden hotellin keittiöön töihin, mutta kun kävin tutustumassa ravintolaan, totesin, että ei kiitos. Oli pikkuisen erilaiset hygienia- yms. standardit kuin meillä täällä Suomessa. :-D

      Poista
  11. Hei ja tervehdys hyvin aktiiviselta lukijalta! Sinnuu on kiva seurata, kirjoitat tosi hauskasti, ja hyvistä aiheista.
    Liian laiskasti vaan tulee kommentoitua, kun kommentteja on aina tosi paljon!
    Mutta nyt, on pakko.
    Onkohan tämä korona tehnyt osansa, kun kaikki kaivelee menneisyyttään?! Ihania kuvia ja vauhdin tuntua sinun(kin) nuoruudessa! Itse luin myös äskettäin päiväkirjani, teinarit, katsoin kuvat, ja hoidin yhden 25v jäissä olleen suhteenkin kuntoon muistojen yllyttämänä. Terapeuttista.

    Yllätyin, että olet opiskellut merenkulkua Kotkassa. Toisaalta sillä persoonalla, mikä siusta teksteistä välittyy, sopis ja pärjäisi kyllä hyvin merenkulkualalla. Puoliso on niissä hommissa.. Ja 5v tullut myös Kotkassa asuttua, hieno kaupunki on se! Tykkäsitkö sie kotkalaisista?

    Hyvää alkavaa kevättä, ja jatka ihmeessä kirjottelua blogiin!! Kyllä täällä lukijoita riittää!

    Terveisin Marjukka (se myös Savonlinnassa ja Hesassa asunut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Marjukka! Ihana, että jätit viestiä. <3

      Heh, voi hyvinkin olla, että korona on saanut ihmiset kaivelemaan menneisyyttään. Ehkä ihmiset siivoilevat ja järjestelevät kamojaan, ja vanhoja valokuvia löydettyään herkeävät nostalgisiksi. Tai sitten menneisyyden muisteleminen luo jonkinlaisen turvallisen jatkuvuuden tunteen tämän kaiken epävarmuuden keskellä.

      Minullakin on muuten iso kasa vanhoja päiväkirjoja, ja olen kerran lukenutkin ne järjestyksessä läpi. Mä olen niin huono muistamaan menneisyydessä tapahtuneita asioita, että tuntui aivan siltä kuin olisin lukenut jonkun toisen elämästä. Välillä itkin mutta vielä useammin nauroin ja lopun aikaa vain ihmettelin, että ai tämmöistäkin oli.

      Olipa hieno juttu, että sait katkolla olleen ihmissuhteen elvytettyä! Minullakin on monta ihmistä, joihin yhteys on elämän aikana katkennut ja joiden kuulumisia pohdin tätäkin postausta kirjoittaessani. Mutta en uskalla ottaa yhteyttä, kun pelkään, että yhteydenpito tuntuisi kankealta ja että yhteydenpito(yritys?) lopulta ottaisi enemmän kuin antaisi.

      Hauska kuulla, että puolisosi on merenkulkualalla! Kotka oli todellakin hieno kaupunki ja muuttunut viime vuosina vielä enemmän edukseen. Kävimme siellä äiskän kanssa muutama vuosi sitten, kun äiti kävi tapaamassa yhtä ystäväänsä, ja kiertelimme mm. Katariinanpuistossa. Oli kyllä upea paikka. Minulle ei jäänyt mitään erityisiä tunteita kotkalaisia kohtaan, niin puolesta kuin vastaankaan. Ainakin ne ihmiset, joihin minä sai tutustua, olivat kivoja! Ai nyt muistinkin yhden Laila-mummun, jolle tein siivouskeikkaa… Hänelle piti hakea aina Alkosta kolme pulloa Jaloviinaa, ja minähän hain. Ei ehkä eettisesti ihan oikein...

      Oikein mukavaa kevään jatkoa sinulle! <3

      Poista
  12. Ensinnäkin kiitokset tuosta neuvosta, joka koskee blogin varmuuskopiointia. Teen sen huomenna. Huom: älä koskaan tee sitä tänään, jos voit jättää sen huomiseksi - on minun mottoni! :) No se kyllä näkyy minun elämässäkin monessa asiassa.


    Muistan, että olet joskus kirjoittanut tuosta meriurasta ja myös lähihoitajaksi opiskelustasi. Mutta hyvä, että olet löytänyt elämälle suunnan vai miten se voisi sanoa. Siis vaikuttaa, että olet tyytyväinen elämääsi. Olen paljon miettinyt sitä, että joiltakin jäi nuoruus eräällä tavalla elämättä ja nyt sitten ovat "kunnostautuneet" sillä saralla. Sehän on tietysti jokaisen oma asia, mutta itse olen lähtenyt 11-vuotiaana asuntolaan ja siitä lähtien asunut eräällä tavalla poissa kotoa, koulussa, opiskelemassa ja sitten töissä. Opiskeluaikana sen kyllä näki kaverista, että kuka on eka kertaa poissa kotoa! :) Kyllä se eletty elämä kasvatti monella tavalla. Ehkä se auttaa myös suhtautumaan nuoriin (opiskelijoihin) paremmin, en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos varmuuskopiointineuvosta oli apua! Minä olen ollut myös valitettavan hyvä noudattamaan tuota mottoa. :-D Olen kyllä yrittänyt pyrkiä nykyään enemmän siihen, että tekisin päinvastoin (=paskimmat hommat ekaksi alta pois), mutta menestys on ollut vaihtelevaa.

      No enpä tiedä, olenko löytänyt elämälleni mitään suuntaa. Olen kriiseillyt tämän asian kanssa aika paljon viime aikoina. Tuntuu, että elämä olisi pitänyt elää toisin, mutta en itsekään oikein tiedä, miten. Rahkeet ovat riittäneet siihen, mihin ovat riittäneet, eikä sillä kuuluisalla epämukavuusalueellakaan ole hyvä olla, jos se aiheuttaa valtavaa ahdistusta. Olen toki tyytyväinen elämääni, jos en pysähdy ajattelemaan yksityiskohtia sen syvällisemmin. Ja toki kaikki elämän perusasiat ovat minulla kunnossa.

      Oletpa lähtenyt omille teillesi hurjan nuorena! Ihan hattua pitää nostaa. Minäkin ajattelen, että nuoruus on elettävä nuorena, vaikka tietysti sen voi elää myöhemminkin, jos se jäi aikoinaan elämättä. Tosin myöhemmällä iällä on jo sen verran vastuuta, että rellestäminen ja sen seuraukset koskettavat muitakin kuin itseä. Ja olen ihan varma, että elämänkokemuksesi auttaa sinua suhtautumaan nuoriin toisella tavalla kuin jos sitä elettyä elämää ei sinulla olisi.

      Poista
    2. Asuntolaan oli pakko mennä 11-vuotiaana, jos teki mieli keskikouluun, mikä koulun nimi silloin oli. Olihan se ankaraa lähteä noin nuorena, mutta muuta ei tiennyt! Ja tottuihan siihen sitten ja sen oppi kääntämään eduksi.

      Poista
    3. Niinhän sen on, että sen mukaan eletään, mitä tiedetään. Maailma on muuttunut viime vuosikymmeninä niin uskomattoman nopeasti ja paljon, että mietin juuri pari päivää sitten, miten hämmentyneiksi ja ulkopuolisiksi esim. minun isovanhempani olonsa tuntisivat, jos eläisivät vielä. Eivät ymmärtäisi kännyköistä ja netistä, saati sitten Tiktokista, Facebookista tai muista asioista, jotka ovat niin suuressa osassa nuorempien elämässä.

      Poista
  13. Voe mahoton :D. Kerrassaan mahtava nuoruuskatsaus! Houkuttelee vähän penkomaan omiakin vähäisiä kuvavarastoja, joista tosin mitään näin räväkkää löytyy.

    Arvostan sun iskän asennetta ja työmoraalia <3. Ja itsekin kun olen viimeisen neljännesvuosisadan tehnyt miesporukassa, ajattelen, että olen samanlainen työjamppa kuin muutkin, enkä ensisijaisesti nainen. Sama koskee harrastuksia, joissa mulla on enimmäkseen miespuolisia kavereita (golfia tässä lähinnä mietin) ja heidän antamana lempinimenään Antero, jonka otan enemmän kunnia-asiana. En kyllä tiedä miksi :).

    Susta olis kyllä tullut periksiantamaton ammattiurheilija! Enkä yhtään ihmettele vaikka tulis vieläkin jonkun veteraanisarjan (taitaa alkaa jo 35-vuotiaana monessa lajissa toi veteraanius...) painonnoston Suomen mestari tai jotain. Miesten sarjassa tottakai :).

    En meinaa keritä tänne blogeihin enää ollenkaan, mutta tätä halusin ehtiä kommentoimaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että kerkesit jättämään kommentin. <3 Olenkin kaipaillut kirjoituksiasi, ja toivottavasti ehdit taas joskus kirjoittelemaan. Vaikka sitten niistä nuoruus- tms. muistoista! Ja kiva jos tykkäsit mun katsauksestani. :-)

      Minusta on hienoa, kun kaikki ovat töissä niin samanarvoisia, että sukupuoli pystytään unohtamaan kokonaan. Joissakin ammateissa se onnistuu varmasti helpommin, joissakin vaikeammin. Ihana kuulla, että teidän työpaikalla ei tarvitse miettiä sukupuolijuttuja.

      Oikein sydäntä lämmitti tuo Antero-lempinimesi. :-) Minusta se kertoo ihanalla tavalla siitä, miten miespuoliset kaverisi kokevat sinun olevan yksi heistä. <3

      Tajusin itse asiassa vasta tätä kirjoittaessani, että mun työmoraalini taitaa periytyä iskältä. Iskä teki aina kaiken niin hyvin kuin pystyi, mikä on minusta erittäin kannatettava tavoite, vaikka se varmasti harvoin nykyään toteutuu joillakin aloilla (esim. hoitoalalla), kun aika ei kerta kaikkiaan riitä omaan parhaaseen työsuoritukseen. Minuakin ahdistaa suunnattomasti, jos pitää itsestäni riippumattomista syistä tehdä huonompi työtulos kuin mihin itse tiedän kykeneväni.

      Taidanpa kumminkin luopua veteraanisarjoista ja muista ja treenailla vain omaksi ilokseni. :-D Joskus nuorena harrastin myös kuulantyöntöä, ja häviäminen (eli ei-voittaminen, jolloin on ihan sama, olinko toinen vai kolmas) suututti niin kovasti, että meni kilpailuhalut. :-D Toivoisin, että minusta olisi tullut vähän parempi häviäjä tässä vuosien varrella, mutta pahaa pelkään, että näin ei ole...

      Mukavaa kevään jatkoa, Annukka! Just tässä yksi päivä mietin, että sinullahan taisi olla ne synttäritkin joskus tässä kuussa, joten onnittelen nyt, vaikka päivämäärästä ei ole mitään tietoa (luultavasti olen myöhässä...). <3

      Poista
    2. Kiitos kivasta ja ihanan pitkästä vastauksesta Satu 🧡. Ja onnitteluista myös.

      Mukavaa päivää! Ja pysytään pystyssä. Ihan jäätävän liukasta ulkona 😬

      Poista
    3. Mukavaa päivää sinullekin, Annukka! <3 Ja tosiaan, varovaisuutta liikenteeseen!

      Poista
  14. Olipas hauska muistelupostaus :)
    Aikamoisia käänteitä on monen nuoruuteen mahtunut. Nyt kun omista pojista kaksi on jo teini-iässä, niin oman nuoruuden ja ystävien nuoruuden tempaukset eivät enää pelkästään hihitytä vaan myös pelottaa. Toivoisin, että omat lapset osaisivat jättää kaikkein hurjimmat jutut välistä. Tosin nykyisin tuntuu, että maailma oli jotenkin meidän nuoruuden aikaan kiltimpi ja ehkä jopa turvallisempi kuin nykyisin.

    Oman uranihan on määrännyt täysin sattuma sekä biletyshimo. Lakkiaiskeväänä valmistauduin kiivaasti oikeustieteellisen pääsykokeisiin. Olin saamassa varsin hyvän ylioppilastodistuksen ja isäni maksoi minut ja äitini Kyprokselle. Jopa luin sillä lomallakin ja olin aika hyvin lukusuunnitelmassani. Sain Kyprokselta streptokokki A tartunnan ja se oli joku paikallinen variantti ja niittasi meikäläisen ihan petipotilaaksi ja 41 asteen kuumeeseen. En päässyt osallistumaan valmennuskurssille ja jäin sairastellessa luku-urakasta pahasti jälkeen. Olin saanut 10 vrk antibioottikuurin, mutta kuurin loppuun osui pahasti vappu. Lopetin antibioottikuurin 7 vrk päästäkseni juhlimaan. Noh, meni viikko ja olin taas kuumeessa. Tuossa kohtaa tipahdin lopullisesti pois lukutavoitteestani ja motivaationi loppui. Olin onneksi hakenut pariin muuhunkin paikkaan ja käynyt pääsykokeissakin ja sitten lähdin kaverini kanssa siihen paikkaan, johon hän oli tuonut ja postittanut hakukaavakkeeni. Ajattelin, että ainahan sitä voi yhden vuoden roikkua missä vaan, mutta jossain vaiheessa aloin pärjäämään opinnoissani ja en sitten viitsinyt enää vaihtaa. Ilman streptokokkitartuntaa ja vappua voisin olla jossain ihan muualla :D Ehkä siitä syystä vieläkin naureskelen, että en tiedä, mikä minusta tulee isona. Vaikka olen alan töitä tehnyt jo yli 25 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti nuoruusajan sekoiluja ajattelee ihan eri kantilta, kun omat lapset alkavat olla samassa iässä. Juuri viime viikolla ystäväni kanssa pohdimme, että maailma oli ihan erilainen paikka silloin kun me olimme nuoria. Todellakin kiltimpi ja turvallisempi. Meillekin annettiin todella paljon vapauksia mennä ja tehdä niin kuin halusimme. En osaa kuvitella esim. että kukaan vanhempi antaisi tänä päivänä 16-vuotiaan tyttärensä lähteä kaverinsa kanssa kaksistaan Marokkoon. :-D Mutta meidän vanhemmat antoivat, eikä se ollut edes mitään ihmeellistä siihen aikaan.

      Hih, sinulla on todellakin sattumalla (ja biletyshimolla :-DD) ollut osuutta tulevaisuutesi määräytymisessä. Melkoin tarina! Mutta ehkä tuolla kaikella oli tarkoituksensa ja päädyit sinne, minne oli tarkoituskin?

      Mukavaa lomaviikkoa Kepposlaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3