Ihminen ei tiedä, mitä tietää, ennen kuin hän tietää, mitä ei tiedä.


lauantai 16. marraskuuta 2019

Jännittävä päiväretki

Bolivian nykytilanne on varmaan jo selvinnytkin tiedotusvälineistä, joten en palaa siihen sen enempää. Jatketaan siis Kolumbiasta omilla seikkailuilla.

Turisteilimme ukkelin kanssa viime viikonlopunkin. Kun maanantaikin oli vapaa Cartagenan itsenäisyyspäivän takia, vuokrasimme auton ja retkeilimme hieman lähiseuduilla.

Sunnuntaina suuntasimme Santa Fe de Antioquiaan, joka on suosittu päiväretkikohde Medellínistä. Kuinka suosittu se onkaan, se selvisi vasta perillä. Matkaa Santa Fe:hen ei ole paljon, noin 56 kilometriä, mutta ajomatka venähti kumminkin yli parin tunnin mittaiseksi, sillä liikennettä oli paljon, ja lähes koko matkan tehtiin tietöitä. Muutamassa paikassa oli vain yksi kaista käytössä, ja pitkät odotusajat kiristivät hieman kupolia. Oikein ideaali tapa viettää sunnuntaipäivää: istua autoletkassa, joka ei liiku minnekään.


Kun liikenne seisoo, hedelmämyyjät iskevät.
Tästä vähän kotiinviemisiä.
Ruuhkaa.
Ja taas ruuhkaa.

Maisemissa ei ollut valittamista, sillä tie kulki Andien läntisen haaran syleilyssä.


Olin lukenut jostain, että koska Santa Fe sijaitsee kilometrin alempana kuin Medellín (Santa Fe:n korkeus merenpinnasta on 573 metriä, kun Medellínin on 1538 metriä), Santa Fe:ssä olisi paljon lämpimämpää kuin Medellínissä. Siksi vähän ihmettelinkin, kun kännykän sääappsi näytti, että Santa Fe:ssä olisi sunnuntaina – ja koko tulevalla viikolla – vain 20–21 astetta lämmintä. Sadettakin luvattiin lähes koko päiväksi. Minä fiksuna likkana varustauduinkin sitten asiaankuuluvasti farkuilla, villatakilla ja sateenvarjolla.  

Puente Amarillo eli Keltainen silta.
Cauca-joen ylitys.

Vihdoin Santa Fe:ssä.
Perillä kävi ilmi, että suurin piirtein koko Medellín oli päättänyt lähteä päiväretkelle Santa Fe:hen. Parkkipaikkaa ei tahtonut löytyä niin mistään, ja pyörimmekin hyvän tovin sitä etsimässä. Kun vihdoin saimme auton johonkin koloseen ja astuin autosta ulos, meinasin pyörtyä. Miten 21 astetta voi tuntua näin kuumalta? Tätä ihmetellen tallustelimme kaupungin mukulakivikatuja kohti keskusaukiota eli plazaa. Jokaisessa itseään kunnioittavassa kolumbialaiskaupungissa kun on jonkinlainen plaza ja sen vieressä kirkko.




Miekin olen täällä! Ja irtokäsi on myös täällä!
Plazan ympäristö oli täynnä ravintoloita, ja ensimmäiseksi oli saatava tietysti nesteytystä eli kaljaa. Ruokaakin tilasimme, ja ukkeli valitsi pienen napostelulautasen. Se tuotiin isolla tarjottimella.

Tässähän on kasviksiakin.
Juomisen, syömisen ja varjossa istumisen jälkeen jaksoimme taas vähän katsella kaupunkiakin.



Santa Fe oli Antioquian departementin pääkaupunki vuoteen 1826 asti, jolloin pääkaupungiksi valittiin Medellín. Vaikea kuvitella tästä reilun 20 000 asukkaan pikkukaupungista, että se on ollut koskaan minkään pääkaupunki, mutta toisaalta en tiedä myöskään sitä, millainen Medellín oli vuonna 1826. Infrastruktuurin kehittämisrahat käytettiin Medellíniin, ja Santa Fe sai jäädä sellaiseksi kuin se oli. Nykyään Santa Fe:n kaupunki on kansallinen muistomerkki sen kolonialistisen arkkitehtuurin vuoksi.





Santa Fe on kuuluisa muun muassa tamarindistaan, ja elättelin toiveita, että kaupungista saisi myös sitä itseään eli tuoretta tamarindia, eikä vain tamarindimakeisia. Minulta alkoi nimittäin olla tamarindivarastot lopussa, eikä Medellínistä löydy makeuttamatonta tamarindia kuin äärimmäisen hyvällä tuurilla (elikkä yhden kerran on löytynyt). Minun oli pitänyt tuoda Santa Cruzista mukanani tamarindia ja vihreitä chilejä, joita niitäkään ei saa täältä, mutta molemmat olivat jääneet sattuneista syistä hankkimatta.

Onni oli myöten, ja tamarindipalkoja löytyi.

Tättärää!


Ukkeli tunnisti nuo vasemmalla näkyvät pienet vihreät hedelmät, joita kasvaa myös Intiassa, mutta unohdin, mikä niiden nimi on espanjaksi. Googlettamalla selvisi, että suomeksi noita kutsutaan ilmeisesti nimellä karvaslaipikka. Ostimme myös pussillisen niitä, mutta ukkeli sai syödä ne yksin (eli suurin osa homehtui), kun ne olivat minun makuuni niin happamia.

Turistitori.
Santa Fe:ssä oli jotkin ruokafestivaalit, ja maistelimme yhdestä kojusta jälkiruoaksi artesaanijäätelöä.

Ukkelin tamarindijäätelö.
Minun tiramisu.
Ukkeli kokeilee aina uusia jäätelömakuja, mutta minä en uskalla riskeerata jäätelöasioissa yhtään, vaan valitsen aina jotain tuttua, jonka oletan olevan hyvää. Ei tuo tiramisu kyllä mitään järisyttävää ollut (ukkelin tamarindi oli parempaa, ja annoskateus iski). Annokset olivat niin pieniäkin, että melkein olisi tarvinnut suurennuslasin, että olisi ne nähnyt.

Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että Santa Fe:n kaupunki oli nähty, mutta piti vielä ajaa viitisen kilometriä kaupungin ulkopuolelle joen rantaan katsomaan paikkakunnan suurinta nähtävyyttä eli Cauca-joen yli kulkevaa vanhaa riippusiltaa, Puente de Occidentea.

Rattoisa iltapäiväajelu pesukoneen kanssa.
 
Tässä vaiheessa huomasin, että vuokra-autossamme oli ulkolämpömittarikin, joka näytti 35 astetta. En vielä tänäkään päivänä ymmärrä, minkä Santa Fe:n sääennustusta olin katsellut, sillä tässä Santa Fe:ssä päivälämpötilat ovat läpi vuoden yli 30 astetta. Tulipahan nyt kuitenkin ulkoilutettua sitä villatakkiakin.

Silta on rakennettu 1800-luvun loppupuolella (1887–1895), ja se oli aikoinaan Etelä-Amerikan pisin riippusilta. Silta on yhä edelleenkin varsin näyttävä näky.

Sillan yli pääsee vain kävelemällä, moottori- tai polkupyörällä ja autoriksalla (joita kutsutaan täällä kai tuk-tukeiksi, kuten Thaimaassakin). Oli siis jätettävä auto parkkiin ja lähdettävä kävelelemään sillan yli.


Ajorata kulkee keskellä; kävelytiet sillan reunoilla.
Loppu häämöttää.
Sillalla on pituutta 291 metriä, ja ylitys oli ihan kiva kokemus.


Jano tosin oli valtaisa, joten ostimme toiselta puolelta jokea vesipullot. Ukkeli ei kuitenkaan pystynyt olemaan kauan sillan toisella puolella, sillä hänen mielestään siellä haisi niin pahalle (olihan siellä sellainen viemärimäinen haju). Ukkeli on varsin herkkä kaikille hajuille, kun taas minulle hajut eivät tuota yleensä minkäänlaisia ongelmia (paitsi parfyymit!).

(Täysin asiaankuulumattomana sivuhuomautuksena kerrottakoon, että minulle ei myöskään tuota ongelmia käydä yleisissä vessoissa, vaikka ne olisivat miten karmeassa kunnossa tahansa. Silloin kun on hätä, kyykistää mihin vain. Sitä paitsi elämäni karmeimman vessakokemuksen – joka tulee Intiasta, kuinka ollakaan – jälkeen pienet epäsiisteydet eivät tunnu yhtään miltään. Ja se karmein kokemus menee näin: Kerran kun olimme kävelemässä ukkelin serkun kanssa pyhiinvaellusreittiä Tirupatista ylös Tirumalaan, minun oli pakko käydä matkalla vessassa. Järkytys oli suuri, kun avasin rakennuksen oven, sillä koko vessan lattia (siis jo se käsienpesutila eikä vain vessakopit) oli täynnä paskakasoja. Ei auttanut muu kuin yrittää säilyttää tasapaino, yrittää olla astumatta yhdenkään kasan päälle ja suunnata kohti vessakoppia, jossa oli luonnollisesti lisää paskakasoja. Mutta homma tuli hoidettua, ja matka saattoi jatkua.)

Sillan edustalla parveili tuk-tukeja, ja päätimmekin ottaa paluumatkalle tuk-tukin.

Ja sitten mennään!
Luulin ottaneeni ajomatkasta videonkin, mutta kameralta löytyi vain kahden sekunnin mittainen pätkä, johon oli tallentunut tuk-tukin lattiaa. 

Ajomatka takaisin kotiin kesti yhtä kauan kuin tulomatkakin, ja päätäni alkoi jomottaa matkalla. Kun pääsimme kotiin, minulla oli niin karmea päänsärky, etten muista vastaavanlaista kokeneeni. Oli myös oksettava olo, ja valotkin kävivät silmiin. Ukkeli sanoi, että olin saanut auringonpistoksen, ja saattoihan se niinkin olla. Onneksi kylmä kääre (otsalla siis), pimeässä oleskelu ja särkylääke auttoivat, ja olin pian taas entiselläni. 

Oli tarkoitus kirjoitella vielä maanantain ajeluistakin, mutta koska tuli jaariteltua jo tästä yhdestä päivästäkin näin paljon, jätän ne jutut johonkin toiseen kertaan.

16 kommenttia:

  1. Mahtava päiväreissu 👍 Hieno juttu kun liikenne seisoo niin hedelmämyyjät tulee , mulle kelpais siinä vaiheessa myös vesipullo 👍
    Kuvista näkyy että sielä päin maailmaa ihmiset elää ja liikkuu ,täälä päin on pimeetä , talvivaatteet päällä ja muutenki "hiljasta" kun ulkona ei turhaan oleskella . Kivaa viikonloppua sinne kauas 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olit retkellä mukana, Ulrika! <3

      Myyjät myivät tosiaan muitakin juttuja kuin vain hedelmiä (ainakin jotain naposteltavia ja makeisia), mutta en muista, oliko myynnissä vesipulloja.

      Juu täällä tosiaan säät mahdollistavat ulkoilmaelämän ympäri vuoden, vaikka välillä onkin aika vilakkaa, ainakin täällä Medellinissä. Viime viikolla yhtenä iltana kastuimme ukkelin kanssa hieman sateessa, ja sitten kun istuin kosteissa vaatteissa ulkoilmaravintolassa, meinasin paleltua. Lämmintä oli toki ehkä jotain 18-19 astetta, mutta näissä oloissa (ja varsinkin vähän kastuneena) se tuntuu tosi kylmältä.

      Kivaa viikonloppua sinullekin! :-)

      Poista
  2. Melkoinen ruuhka, ei nyt tule minullekaan mieleeni mikä voisi olla ärsyttävämpää kuin ruuhkassa matelu. Itse tosin ”saan” nauttia ruuhkasta yleensä dösässä, joka kaiken lisäksi nuohoaa kaikki pysäkit läpi. :D Mutta voi mitkä maisemat teillä – ehtii ainakin ihailla, kun on ruuhkaa!

    Santa Fe näyttää oikein kivalta päiväreissukohteelta! Pidän muuten kovasti noista ”shakkiruutulattioista” (kuvassa Casino la Tinjanan edessä ja sisällä on sellainen), haluaisin meidän keittiöön (ja vessaan) sellaisen, mielellään tietty mustavalkoisena :D

    Annoskateus kuulostaa niin tutulta :D Ja myös tuo, että miekkonen rohkeasti kokeilee kaikenlaista ja itse sitten ei uskalla riskeerata, vaan menee tutulla ja turvallisella. Tirumisujäätelö kuulostaa hyvältä, mutta ilmeisesti senkin voi tehdä ja pilata monin tavoin, heh.

    Nuo vuoristoiset maisemat hivelevät kyllä silmää, ihanan vehreää. Täytyy ihan nostaa hattua sinun hajunsietokyvyllesi: itse en kestä (minun nenääni) pahoja haisuja oikein lainkaan. Ne voivat jopa aiheuttaa oksennusrefleksin aktivoitumisen ja minulta kyllä olisi jäänyt tuo sinun kuvailemasi vessareissu tekemättä. :D

    Hattu on ihan must, jos auringossa oleilee! Onneksi hedarisi ei ollut pitkää sorttia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin tuokin on ihan hemmetin ärsyttävää, että bussi pysähtyy joka ikisellä pysäkillä. :-D Itse haluaisi vaan päästä äkkiä kotiin, mutta ei, kun taas pysähdytään! Täällä kaiken lisäksi bussit pysähtyvät ihan missä tahansa ihmiset haluavat päästä kyytiin tai kyydistä pois, vaikka ihan virallisia bussipysäkkejäkin on olemassa, joten matka saattaa vähän kestää.

      Shakkiruutulattiat ovat kyllä kivoja! En välttämättä haluaisi itse sellaista kotiini, mutta muualla niitä on kiva ihastella. :-)

      Mä uskallan kyllä kokeilla nykyään uusia ja tuntemattomia ruokia (en tosin aina; sekin riippuu fiiliksestä), mutta herkkuasioissa pelaan näköjään varman päälle. :-D Mutta siitäkin huolimatta ukkelin annos näyttää usein paljon paremmalta kuin omani. Olen miettinyt, mistä asia johtuu: onko ukkelin annos ihan oikeasti paremman näköinen vai onko se paremman näköinen vain siksi, että se on sen toisen. :-D

      Minustakin nuo vuoristomaisemat olivat tosi hienot. Vuoria on täällä Medellinin ympäristössäkin (esim. lentokentälle mennessä), mutta maisemat ovat täällä ihan erilaiset kuin Santa Fe:hen mennessä. Siellä oli tosiaan erityisen vihreää, paikoin vähän jopa sellaista sademetsän oloista.

      Kyllä mullakin on jotain hajuja, jotka saavat välittömän oksennusrefleksin aikaiseksi, ja yksi niistä on kerosiinin haju. Olen vissiin joskus kertonutkin, että ukkeli tilasi kerran yhdessä ravintolassa drinkin, joka haisi ihan kerosiinille, ja mun piti lähteä välittömästi vessaan oksentamaan, kun haistoin sen. No onneksi laatta ei kuitenkaan loppujen lopuksi lentänyt, mutta piti istua sen jälkeen hyvin kaukana ukkelista ja hänen juomastaan.

      Hattu olisi kyllä hyvä juttu, mutta jostain syystä en osaa ollenkaan käyttää hattuja. Ainoastaan lenkkeillessä käytän lippistä, ettei hiet valu silmiin. Mulla on kaiken lisäksi tukka nostettu usein ylös sykkyrälle, eikä hatut oikein pysy päässä, jos päälaella on jokin syherö. Pitäisi kyllä opetella käyttämään hattuja, koska aurinko voi olla näillä leveysasteilla todella polttava.

      <3

      Poista
  3. Kiva ylläri tollainen tietyö leppoisalle retkipäivälle... Mua huvitti tuo bilispöydän soittaja, mikähän lie instrumentti tuokin on.
    Oliko tuo riippusillan ylitys ilmaista? Monestihan tällaisissa paikoissa on keksitty ottaa hintaa moisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, bilispöydän soittaja. :-) Sain selville, että soitin on ilmeisesti "arpa llanera", eli jonkinlainen perinteinen harppu, jota on soitettu erityisesti Kolumbiassa ja Venezuelassa. Hyvä että kysyit, koska en olisi muuten vaivautunut selvittämään tuota, enkä olisi itsekään saanut tietää asiaa. :-)

      Riippusillan ylitys oli ilmaista, ihme kyllä. Se Cartagenan mutatulivuoressa kylpeminenkin oli muuten ilmaista, mitä ihmettelin todella!

      Poista
  4. Oi olipa kiva päästä kuvin mukaan reissuun:) Paljon upeaa nähtävää riitti ja voi mitä herkkuja! Ihana että nallukkakin on päässyt taas maailmaa näkemään:)♥ Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olit reissussa mukana. :-) Nähtävää kyllä riitti, melkein ähkyksi asti, ja vielä olisi ollut enemmänkin nähtävää, jos olisi vain jaksanut katsella!

      Nallukka on kokenut matkustaja, vaikka joskus aika käy auton takapenkillä vähän pitkäksi. Mutta autossa on sentään huomattavasti mukavampi matkustaa kuin lentokoneessa, kun ei tarvitse olla sulloutuneena laukkuun. ;-)

      Mukavaa viikonloppua sinullekin! <3

      Poista
  5. Apua. Mä samaistun sun ukkeliin, ei pysty hajuja mitenkään. Mulla on tuo oksennusrefleksi niin suuri, että ei pystyisi tuollaisiin vessoihin mennä :( Eräänkin kerran kaverit ohjasivat mut lentokoneen toiseen vessaan kun en olisi pystynyt siihen toiseen mennä (oli kuulemma kyllä extra törkyinen/jollain ollut kunnon vatsatauti)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentokoneen vessat ällöttävät joskus kyllä minuakin. En ymmärrä, miten ihmiset eivät tunnu osuvan siihen pönttöön, enkä tiedä, johtuuko se muka jostain turbulenssista, vai eivätkö ihmiset jaksa vain välittää. Ja kaiken lisäksi koneen vessat ovat niin pieniä ja tiiviitä, että niissä hajut oikein moninkertaistuvat.

      Poista
  6. Mahtava päiväreissu, kuunuudesta huolimatta. Nämå sun reissut tuo niin mieleen omat reissut eksän kanssa Venezuelassa(ja Perussa sekä Kolombiassa) ja harmittaa ettei ole niistä kuin muutamia kuvia(joita olen laittanut blogiin kauan sitten) Mun kamera oli sitä ennen hävinnyt Ruotsissa, joten eksä kuvasi, nutta ne kuvat jäivät hänen Venezuelan asuntoonsa, jonka kunnosta tänään ei ole mitään tietoa.
    Aukiot joissa kirkko tuli itsellekin tutuksi
    ❤ Jestas mikä vessakokemus, en olisi tainnut pystyä, olisin ehkä mennyt puskiin(oliko siellä?) Ihanaa väri-iloittelua taas❤💚💙😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa todella harmillista, että sinulla ei ole jäänyt matkoistasi kuvia. Enkä ole aiemmin tajunnut, että eksälläsi on jäänyt asunto Venezuelaan. Todella surullista joutua jättämään kotinsa tuolla lailla. :-(

      Olihan siellä kävelyreitin varrella puskia, mutta kammoan intialaisia puskia, kun niistä ei tiedä, mitä käärmeitä ja muita elukoita niissä on. Kaiken lisäksi Intia on siitä ihmeellinen maa, että siellä on ihmisiä joka paikassa, ja vaikka olisi kuinka varma, että ketään ei ole näköetäisyydellä, niin hyvin suurella todennäköisyydellä jossakin on jokin silmäpari, joka tarkkailee suurella mielenkiinnolla, mitä tekee (kokemusta on :-D).

      Poista
  7. Ihania maisemia! Miuta ei olis haitannut matelu yhtään noin ihanissa maisemissa. Toki jos olisin ollu ratissa niin matelu olisi varmasti kismittänyt ;-)

    Toi riippusilta oli myös hieno. Keikuttiko yhtään? Luultavasti mulle olis iskenyt siellä korkean paikan kammo.

    Noi julkiset veskit on asia jota ite yritän välttää mahollisimman pitkälle. Varsinkin jos kyse on isommasta hädästä. Vaikkakaan en ole kokenut mitään järisyttävää, kuten sinä Intiassa :-D

    Hattu olis kyllä hyvä päässä noilla sun retkilläsi. Käyttääkö paikalliset paljon päässään suojia? Tuo sun päänsäryn kuvaus kävisi myös migreeniin oireisiin.

    Lämpimiä päiviä sinne.

    -m

    Ps. Nalle oli taas niin söpö <3 Onko hällä taas uusi paita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muakaan se matelu olisi haitannut niin hirveästi kuin se, että pari kertaa jouduttiin odottamaan 10-15 minuuttia paikallaan, kun oli vain yksi kaista käytössä, ja odoteltiin toisesta suunnasta tulevaa liikennettä. Ärsyttävintä tuollaisessa on se, että ei tiedä, kuinka kauan joutuu vielä odottamaan. Jos tietäisi, että pääsee jatkamaan matkaansa kello 10.35, niin odottaminen olisi huomattavasti siedettävämpää kuin silloin, kun ei yhtään tiedä, milloin matka taas jatkuu.

      Riippusilta ei keikuttanut yhtään, tai en ainakaan muista. Ukkeli kysyi multa, että kammottiko mua korkeus (häntä vähän kammotti), mutta korkeus rupesi kammottamaan vasta loppupäässä, kun katsoin sillalta suoraan alas. Suoraan eteenpäin katsellessa korkeutta ei sillä lailla tajunnut.

      Mä taas en voi sietää vessahätäisenä kuljeskelua, ja asioimaan on päästävä mahdollisimman pian; mieluiten heti. Siksi hätä ei lue lakia, vaan pyllistän sinne, minne kulloinkin pääsen. ;-D

      Paikallisilla on usein sateenvarjo aurinkovarjona, ja tajusin vasta nyt, että mullakin oli se sateenvarjo mukana!! Tosin se jäi autoon, eli ei paljon lämmittänyt. :-) Mietin itsekin migreenin mahdollisuutta, ja saattoihan se olla sitäkin, vaikka en ole koskaan aiemmin migreenistä kärsinyt.

      Nalle lähettää kovasti pusuterkkuja! <3 Paita ei ole uusi, mutta se ei ole ollut nallen päällä pitkään aikaan. Kuuluu nallen suosikkipaitoihin, koska paidassa on tiikerin kuva ja siinä lukee GRRR. Nalle kun on Peto. :-DD

      Poista
  8. Nuo Andikuvat ovat ihania. Mikä vehreys!

    Minulla olisi jäänyt tuollaisessa intialaisessa vessassa taatusti käymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli tosiaan ihanan vehreää. Tässähän saattaa meikäläinen alkaa pikkuhiljaa fanittaa vuoriakin. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3