Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


tiistai 13. elokuuta 2019

Kas näin heiluu kassi

Singaporen kansallispäivää vietetään 9. elokuuta, ja sitä juhlitaan näyttävästi muun muassa ilotulituksin ja kulkuein. Kansallispäivän harjoittelu aloitetaan kuitenkin hyvissä ajoin, ja harjoitukset järjestetään peräti kuusi kertaa kesä-, heinä- ja elokuun aikana. Tiet tapahtuma-alueen ympärillä suljetaan harjoituspäivän aamuna, ja kulkeminen esimerkiksi Ritz-Carltoniin, joka sijaitsee tiesulkualueella, vaikeutuu huomattavasti. Illalla on ohjelmassa muun muassa sotilaskulkue lukuisine panssarivaunuineen, hävittäjien ylilentonäytös ja ilotulitukset. Kaikki tämä toistuu siis kuusi kertaa ennen varsinaista kansallispäivää, jotta kaikki sujuisi sitten kansallispäivänä täydellisesti.

Singapore Sling kuuluu pakollisiin kokemuksiin Singaporessa. Minä tosin vain maistoin tästä ukkelin juomasta, kun skumppa maistui itselleni paremmin.
 
Me satuimme olemaan Singaporessa viimeisenä kenraaliharjoituspäivänä 3. elokuuta, joten ilotulitukset oli luonnollisesti pakko nähdä. Väkeä alkoi kerääntyä Marina Bay -lahden ympärille jo useampi tunti ennen ilotulitusten luvattua alkamisaikaa, mutta meidän ei kuulemma kannattanut lähteä mihinkään, sillä näkisimme ilotulitukset parhaiten hotellihuoneistamme.

Ilotulitusten alkua odotellessa. Vasemmalla näkyvät Gardens by the Bayn superpuut iltavalaistuksessa.
Ihmettelimme, mistä ilotulitukset oikein ammuttaisiin, mutta pian tämäkin probleema selvisi.

No siinähän ne.

Otin pienen videonpätkänkin.  



Vanhempi siskontyttö pohdiskeli, että kylläpä Singapore osaa juhlia kansallispäiväänsä näyttävästi. (Singapore itsenäistyi Malesiasta vuonna 1965.) Heillä ei ole Amerikassa mitään vastaavaa. Heinäkuun neljännen itsenäisyyspäiväjuhlintaa toki on, mutta silloinkin jenkit vain grillaavat ja dokaavat. Entäs meidän suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhlinta sitten? Mehän juhlimme itsenäisyyspäivää niinkin näyttävästi, että istumme kotona katselemassa telkkarista, kuinka ihmiset kättelevät presidenttiä. 

Singaporen lipun värein valaistu Marina Bay Sands. (Kuva on otettu yhdestä thairavintolasta, ja siksi kuvakulma on vähän pöljä.)



Hotellihuoneeseen oli tuotu kokoelma paikallisia makeisia kansallispäivän kunniaksi.
Huomenta!
Hunajakenno hotellin aamiaisella.
Chinatown oli tyttöjen nähtävyyslistalla, ja minä olin tästäkin käyntikohteesta täpinöissäni, sillä rakastan Chinatowneja. Ukkeli ei ole Chinatowneista kovinkaan innostunut. Hänen mukaansa kun on nähnyt yhden Chinatownin jossakin, on nähnyt ne kaikki.


Mukavasti haastetta ruoan tilaamiseen.
Kuvia helpottamassa tilauksen tekoa.

Rakastan Chinatowneja siksi, että ne ovat niin täynnä ihmisiä, tuoksuja, värejä ja elämää. On ihana vain kuljeskella väkijoukon keskellä ja kuvata kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Ainakin Singaporen Chinatownissa kannattaa kohottaa katseensa myös yläilmoihin, sillä värikkäät ovet ja julkisivut ovat hienoa katsottavaa.




Liikuimme ensi alkuun porukassa yhdellä pääkaduista, mutta pian päätin livahtaa omille teilleni, jotta pääsisin koluamaan Chinatownia oikein antaumuksella.

Durian-hedelmiä. Yksi kappale maksaa näköjään 15 Singaporen dollaria eli 9.6 euroa.
Durianin sanotaan olevan maailman pahanhajuisin hedelmä, ja tuossa myyntikojun ympärillä leijui kyllä kieltämättä hieman erikoinen haju. Monet paikat (esimerkiksi lentokentät ja hotellit) ovat kieltäneet tuomasta duriania sisätiloihin, ja Singaporessa durianin kuljettaminen kaikissa julkisissa liikennevälineissä on kielletty.

Palleroteetä eli kuplateetä.

Kiinnostavia sivukujia.
Ilmeisesti jonkinlainen alttari.

Kreta Ayerin aukiolla oli paljon ihmisiä, mikä tarjosi oivallisen tilaisuuden paikallisten ihmisten tutkailuun.





Nämä rouvat näyttivät kuuluvan paikalliseen reippailuryhmään nimeltä Brisk Walk.
Aukiolla oli meneillään veikeä musiikkiesitys, jota ei voinut katsoa hymyilemättä.



Otinpa videon tästäkin: 



Aukion toisella laidalla oli todella komea rakennus, jonka olemus selvisi vasta myöhemmin googlettelemalla.

Rakennus on nimeltään Buddha Tooth Relic Temple and Museum, joka on siis temppeli ja museo. Temppelissä säilytetään Buddhan hammasta, joka löytyy rakennuksen neljännen kerroksen kaksimetrisestä stupasta, joka on täyttä kultaa. Kylläpä kuulkaa kirpaisi, kun sain selville, että olin ollut noin lähellä tuollaista nähtävyyttä ilman että olin itse edes tiennyt sitä. Mutta tällaisia mokia voi käydä, kun ei ota asioista itse yhtään etukäteen selvää. Nyt täytyy selvitä loppuelämä ilman Buddhan hammasta.





Kumiankkoja mallia Chinatown.
Paikallinen streed food -alue.
 
Kävellessäni alkoi kuulua voimakasta kellon kilkatusta ja hinduseremonian ääniä, joten suuntasin ääntä kohti ja päädyin Sri Mariamman -temppelin portille.


Lueskelin (taas jälkeenpäin!), että Sri Mariamman on Singaporen vanhin hindutemppeli. Tuli äkkiä jotenkin hyvin kotoisa olo, kun näin intialaisia. ❤



Minä tunari meinasin saapastella temppeliin vahingossa kengät jalassa, mutta en ehtinyt oviaukkoa pidemmälle, kun yksi nainen huusi minulle, että kengät pois.


Sisäänkäynnin luona luki, että valokuvausta varten olisi pitänyt ostaa jokin lupalipuke, mutta minä päätin kokeilla, kuinka pitkälle pääsisin ilman lipuketta. Ostaisin sen vasta sitten, jos joku tulisi kyselemään minulta sellaista. (Ei tullut.)


Kellonsoittajakin löytyi.


Sitten olikin pakko palata matkamuistokauppojen luokse, jonne olin jättänyt muun porukan. Olin varma, että saisin hirveät valitukset, kun olin kadonnut omille teilleni mitään sanomatta ja viipynyt niin kauan, mutta en saanutkaan asiasta mikäänlaista palautetta. Ukkeli oli tosin yrittänyt soittaa pari kertaa, mutta olin jättänyt tarkoituksella katsomatta kännykkääni. En kysellyt, mitä muut olivat tuona aikana tehneet, mutta olin tyytyväinen, että olin käynyt heittämässä pienen lenkin. Ukkeli ja siskonsa olivat erittäin valmiita lähtemään pois Chinatownista, koska he olivat saaneet tarpeekseen siitä, että joka paikassa haisi kalalle. 

Little Indiakin olisi kuulunut tyttöjen nähtävyyslistalle, mutta aikuisia ei mikään Pikku-Intia kiinnostanut (paitsi minua), kun se Iso-Intiakin odotti siellä Hyderabadissa. 😁

Minulla oli kierrokseni jälkeen ihan hirveä hiki, ja kun vesipullokin oli unohtunut matkasta, melkein pyörrytti. Singaporessa on sekä kuumaa että kosteaa, joten kuumuus voi tuntua hetkittäin varsin tukalalta. Seuraavaksi oli tarkoitus lähteä shoppailemaan, ja vaikka en itse oikein tykkää käyttää lomamatkoilla kallisarvoista aikaa shoppailuun, ilmastoitu ostoskeskus kuulosti kieltämättä varsin hyvältä ajatukselta. Oli minulla missiokin: minun piti saada uusi käsilaukku. Olin etsiskellyt uutta käsilaukkua jo pari vuotta, enkä voinut ymmärtää, miten mieleisen käsilaukun löytäminen oli muodostunut niin mahdottomaksi tehtäväksi. Olin päättänyt, että Singaporesta ei ollut takaisin tulemista ilman uutta käsilaukkua.


Orchard Road on täynnä ostoskeskuksia ja merkkiliikkeitä, ja suuntasimme ensimmäiseksi Orchard Mall -ostoskeskukseen. Heti sisälle astuttuani tiesin, että sieltä en ainakaan tulisi käsiveskaani löytämään. Keskus oli nimittäin täynnä merkkiliikkeitä Cartierista Louis Vuittoniin, ja koska en ole koskaan ollut mikään merkkien perässä juoksija, tunsin oloni varsin epämukavaksi. Äkkiä ulos!

Ukkeli tiesi (hänkin on käynyt aiemmin Singaporessa), että toisessa ostoskeskuksessa olisi tavaratalo Takashimaya, joten lähdimme ukkelin kanssa sinne ja jätimme muut Orchard Malliin.

Tavaratalosta löytyikin sitten minulle uusi laukku, mutta jo samana päivänä kadutti. Minulla oli ollut kolme kriteeriä: laukussa pitäisi olla runsaasti lokeroita/pikkutaskuja, laukun pitäisi olla värikäs tai kuvioitu (siinä pitäisi olla sitä jotain; tavallinen yksivärinen ruskea/musta/sininen/tms. ei kelpaisi), ja sen pitäisi olla isompi kuin nykyinen käsilaukkuni. Sitten menin ja ostin laukun, joka täytti vain yhden kriteerin eli ensimmäisen. En kestä!

Olin kuvitellut laukun isommaksi ja vähän kokeillutkin laukkua kaupassa. Ukkeli ja laukkuosaston myyjä neuvoivat minua nimittäin kokeilemaan, miten tavarani mahtuisivat laukkuun. Laitoin uuteen laukkuun kameran ja lompakon, mutta en mitenkään kehdannut kaivaa ihan kaikkia rojuja laukustani siinä myyjän silmien alla. Arvelin, että tavarani mahtuisivat laukkuun varmasti ihan hyvin. Pieleen kuitenkin meni, sillä uusi laukku on pienempi kuin vanha laukkuni! Mutta missio tuli täytettyä, eli uusi laukku tuli ostettua. 😆

Ajattelimme käydä tutustumassa pikaisesti myös Marina Bay Sands -hotellikompleksin kuuluisaan infinity pooliin eli äärettömään uima-altaaseen, jonka yhdeltä laidalta vesi valuu alas sillä tavalla, että uima-allas näyttää reunattomalta.

Hotellin aulassa saimme kuulla, että uima-altaalle eivät pääsisi kuin hotellivieraat. Voisimme kuitenkin ostaa liput katolla olevalle näköalatasanteelle, josta voisimme ihailla maisemia ja nähdä altaankin vilaukselta.



Nappasin ala-aulan telkkariruudulta kuvan infinity poolista ylhäältä päin katsottuna.

Hissi nousi Skyparkin 57. kerrokseen yhdessä hujauksessa, eikä nousua edes oikein huomannut. Olisin kaivannut näköalahissejä, joista olisi voinut nähdä ulos, mutta ehkä tämmöinen ratkaisu ei olisi kovin hyvä korkeanpaikankammoisia ajatellen.

Skyparkin näköalatasanne.

Ensimmäiseksi piti tietenkin päästä sinne (helvetin pieneen) nurkkaukseen, josta saattoi nähdä infinity poolin.

Siellä se nyt on.
Kun zoomasin altaalle ja näin altaalla olevan ihmismäärän, kiitin mielessäni ukkelin veljeä, joka oli neuvonut olemaan majoittautumatta Marina Bay Sandsiin.


Hermohan siinä olisi mennyt, jos olisi pitänyt tunkea altaalle tuollaisen ihmismäärän kanssa. Hotellin aulassakin oli sellainen kansainvaellus, että markkinatunnelmasta ei jäänyt enää paljon puuttumaan.

 
Kuvan infinity poolista voi käydä katsomassa esimerkiksi täältä ja videon täältä

Näkymät Skyparkista olivat kuitenkin hienot.

Nuolella merkitty rakennus on Ritz-Carlton.

Gardens by the Bayn superpuut.
Gardens by the Bay ja kasvihuonekuvut (etualalla Flower Dome; taustalla Cloud Forest).
Marina Barrage -pato ja rahtilaivoja redillä.

Singapore Flyer -maailmanpyörä sekä Singaporen F1-rata.
Ihmettelimme muuten tuota maailmanpyörää, kun se ei näyttänyt liikkuvan koskaan. Oliko maailmanpyörä suljettu tai jotain? Viimeisenä päivänä yksi taksikuski kertoi meille, että pyörän yhteen kierrokseen kuluu peräti 45 minuuttia. Pyörimisliike on siis niin hidas, että sitä tuskin huomaa. Seuraavaksi pitikin sitten jo miettiä, että mitä ihmettä kopissa tekisi kolmen vartin ajan. Johan siellä ehtisi pitkästyä! Kopissa pitäisi olla baari tai jotain, jotta aikakin kuluisi rattoisammin.

Katsoin muuten, että Singaporen F1-kisat ajetaan syyskuun 22. päivä. Ne pitää kyllä katsoa, vaikka en muuten formuloista välitäkään. Telkkarissa kun saattaa näkyä tuttuja paikkoja...


Loppuun vielä kuva Ritz-Carltonin uima-altaasta, joka oli juuri niin ihana kuin olin kuvista päätellytkin.

Myös hotellin kuntosali oli huikea, joten hotellivalinta osui ihan nappiin. 😆

Nyt on lähdettävä ostamaan kalasoppa-aineksia. Täällä on vietetty oikein kunnon sairastupameininkiä, sillä ukkeli oli monta päivää korkeassa kuumeessa (kuume oli korkeimmillaan 39.8 astetta). Ukkeli alkoi yskiä jo Intiassa, ja sitten täällä Suomessa nousi kuume. Eilen oli ensimmäinen kuumeeton päivä, ja illalla tuntui oikein mukavalta, kun ukkeli jaksoi jo narista, että nuudelit oli väärin keitetty. Se on terveen miehen merkki, kun jaksaa valittaa.

Minulla oli ilmeisesti sama tauti, mutta todella paljon lievempänä. Minulla ei ollut muuta kuin puristavaa tunnetta rintakehässä, limaa keuhkoissa ja väsymystä. Kaiken lisäksi koko "tauti" oli minulla ohi kolmessa päivässä. Olenkin taas hämmästellyt sitä, miten hyvä vastustuskyky minulla näyttää olevan. Mutta hyvä niin.

Seuraavaksi onkin sitten luvassa kooste intialaisten naistenlehtien pulmapalstoilta!

29 kommenttia:

  1. Vau ! Vau ! Vau ! Mahtavia kuvia !
    Mikä noiden kumiankkojen tarkoitus on ? leluja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulrika. <3

      Leluja ne taisivat olla, koska olivat samassa nipussa muiden kylpylelujen (tai ainakin kylpyleluilta näyttävien!) kanssa.

      Poista
    2. Tätä varten:
      https://www.youtube.com/watch?v=lns-jUMa7_A

      Poista
    3. Ei ole todellista! Miten löysitkin tuon videon! :-D Kiitos tuhannesti! Hittolainen, noitahan olisi pitänyt ostaa oikein roppakaupalla, sekä itselle että tuliaisiksi. :-DD

      Poista
    4. Mä arvasin että joku "tärkee" tarkotus niillä oli 🤣😂🤣😂🤣😂

      Poista
    5. Miepä en ois arvannut, mutta onneksi Menninkäinen tiesi. :-)

      Poista
  2. Kumikanojen , ei ankkojen ......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumiankoiksi miekin taisin niitä kutsua, vaikka ovat kyllä selkeästi kanoja. :-D Eikä mitään broilereita, vaan ihan kunnon kanoja. Kumibroileri kuulostaisikin mielenkiintoiselta. :-D

      Poista
  3. Oisit laittanu kuvan sun uudesta laukusta ! ois ollu kiva nähdä millasia laukkuja löytää Singaporesta 💼💰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitsinyt, kun en tykkää siitä yhtään. :-( Se on ihan peruslaukku; samanlaisia löytäisi varmaan Prismastakin. :-D

      Poista
  4. Sielläpä juhlitaan kunnolla itsenäisyyttä. Tosi hienosti olet saanut kuvatttua pimeällä kuvia.
    Tykkään niin Chinatowneista; jos oikein muistan olen käynyt New Yorkin, Bostonin, Los Angelesin, Washington D.C:n , Liman ja Lontoon Chinatowneissa. Tuo Singaporen näyttää tosi hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ukkelille pikaista paranemista.

      Poista
    2. Kiitos, Jael. :-)

      En ole kyllä kuullut, että missään muualla juhlittaisiin itsenäisyyttä noin perusteellisesti kuin Singaporessa. Tai vaikka itsenäisyyttä vielä juhlittaisiinkin, mutta että juhlia harjoitellaan noin monta kertaa!

      Ooh, sinäpä olet käynyt monessa Chinatownissa! Itselleni ei tule äkkiseltään mieleen kuin New Yorkin ja Kuala Lumpurin (vai oliko se Bangkok) Chinatownit, vaikka minusta tuntuu, että olen käynyt useammassakin Chinatownissa. En vaan muista missä?

      Kiitos, ukkeli alkaa olla jo täydessä terässä. ;-)

      Poista
  5. Hienoja kuvia taas!! Odotan innolla katsaustasi pulmapalstoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu! Intialaisia ihmissuhdepulmia on tulossa toivottavasti pikapuoliin. :-)

      Poista
  6. Tuo allas oli just sellanen mitä oon ajatellu että ihan älytöntä meininkiä :-D Mainos kuvissa idyllistä ja todellisuus tunkuista :-D niinkuin monissa muissakin nähtävyys paikoissa varmaankin..

    Tuolta yläilmoista kyllä hienot kuvakulmat Singaporesta. Samoin muutkin kuvat. Jäin minäkin kaipailemaan kuvaa uudesta veskasta :-)

    Chinatownissa olisi tosi kiva päästä käymään joskus, niinkuin monessa muussakin paikassa. Oletko käynyt koskaan Kiinassa? Japanikin olisi hieno kohde. Olen monta kertaa ajatellut että sun elämä on kyllä satumoista<3 ilotulituksineen ja seikkailuineen kaikkineen!

    -m

    Ps. Onneksi ootte molemmat paranemaan päin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meininki altaalla oli tosiaan aika älytöntä. :-D Mutta niinhän se tosiaan on, että mainoksissa meno on yleensä ihan erilaista kuin mitä se todellisuudessa on, varsinkin kiireisimpinä turistikausina. Singaporesssa tuntui olevan tuona viikonloppuna tosi paljon turisteja (meidänkin hotelli oli ihan täysi), ilmeisesti juuri noiden itsenäisyyspäiväjuhlien kenraaliharjoitusten takia.

      Uuden veskan kuvaa ei ole kyllä valitettavasti tulossa. Ellen sitten ota kuvaa siitä, kuinka se lentää kaaressa seitsemännen kerroksen parvekkeelta alas. :-D Ärsyttää niin saakelisti, kun se on liian pieni, ja jokainen tavara pitää asetella laukkuun millimetrin tarkkuudella, eikä sinne mahdu mitään ylimääräistä, esim. vesipulloa.

      En ole koskaan käynyt Kiinassa enkä Japanissa, vaikka molemmat ovat kuuluneet haaveisiini, varsinkin Japani. En tiedä, miten hyvin noissa maissa pärjäisi englannilla, mutta olisi kyllä hieno päästä käymään niissä.

      Enpä olen koskaan ajatellut elämääni mitenkään satumaisena. Tuntuisi hassulta ajatella sitä semmoisena. :-)

      Täällä aletaan olla jo tosiaan terveiden kirjoissa. Onneksi! En ole nähnyt ukkelia koskaan niin sairaana kuin nyt.

      Poista
  7. Huikea paikka kyllä, makeita noi kuvat tuolta näköalapaikalta. Mut taas sun piti olla pahanteossa ja kuvailla ilman lupalappuja... aijaijaijai...

    Yksi työkaveri toi kerran reissulta tuliaisina töihin durian-karkkeja. Maistuivat ihan antibiootille. Meitä oli 60:sta 2 , jotka syötiin niitä. :D Maku oli aluksi jokseenkin outo, mutta siihen tottui, kun tiesi mitä odottaa. Naurettiin, että eipähän tulla kipeiksi, kun vedellään antibioottikarkkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä melkoiset näköalat tuolta ylhäältä. Mutta kuuma siellä oli, kun aurinkokin porotti. Siksi tuossa vikassa ylhäältä otetussa kuvassa ihmiset ovat kerääntyneet istumaan varjon puolelle, jossa oli vähän siedettävämpää olla.

      Hyi olkoon, antibioottien makuisia karkkeja. :-D Olisivat kyllä jääneet melko varmasti syömättä meikäläiseltäkin. Tuntuu hassulta ajatella, että ne maistuivat sinulle, kun olen ymmärtänyt, että et ihan hirveästi rakasta mitään eksoottisia juttuja. :-)

      Poista
    2. Noi ei ne mitäön suuria makuelämyksiä olleet; taidettiin osittain syödä vähän kiusallaankin, kun muut oli, että yäk....

      Poista
    3. Hih, no tuossa tapauksessa minäkin olisin saattanut syödä niitä. Uhallaanhan sitä tekee melkein mitä vain. :-)

      Poista
  8. Pääsin kesällä maistamaan pakastekuivattua duriania joka oli onneksi melko hajutonta, maku oli kyllä todella mielenkiintoinen. Vaikea edes kuvailla miltä se maistui, ei kuitenkaan erityisen hyvältä.

    Minäkin odottelen pulmia ja niiden intialaisia ratkaisuja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella, millaisen makuelämyksen olet päässyt kokemaan. :-D Minua vähän harmitti, etten ostanut duriania, mutta toisaalta ehkä parempi niin. Siitä olisi seurannut nimittäin melko varmasti logistisia ongelmia, kun minua ei olisi otettu taksiin hedelmän kanssa. Ja tuskin nuo kanssamatkustajatkaan olisivat ostoksestani hirveästi ilahtuneet. :-)

      Intialaisia pulmia on tulossa toivottavasti pikapuoliin!

      Poista
  9. Hyvä kun näin nyt kuvia tuosta uima-altaasta, jossa jotkut tutut ovat polskineet. Onhan se hienon näköinen!
    Minäkin olen kiinnostunut niistä hedelmistä, durianista, ett miltä ne maistuvat, mutta et sitten ole maistanut. Mie olisin kyllä heti maistanut niitä, jos olen maisemissa, jossa niitä on tarjolla - mutta en tietysti ottaisi mukaan... :) Mutta ehkä olisin sille(kin) allerginne, kuten niin monille hedelmille tätä nykyä.
    Muistan kun kävin muinoin Hong Kongissa, niin sieltä sai ostaa jotain tölkkijuomaa, jossa oli kaikki mineraalit mukana. Niitä piti juoda ainakin yksi päivässä - siellä oli kanssa kuumaa ja kosteaa, kuin huonosti lämmitetyssä saunassa, joten mielellään noita juomia silloin joi. Sininen tölkki, mutta en muista oliko se tehty Singaporessa, jossain siellä päin ehkä?
    Pysykää terveinä, kun täällä Suomessakin on hirveitä sateita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhjänä tai lähes tyhjänä tuo allas on minustakin hienon näköinen, mutta ei enää silloin, jos se on niin täynnä ihmisiä, että on melkein varpaat jonkun suussa. Koko paikan viehätys katoaa sellaisessa tungoksessa jonnekin, ainakin minulta.

      En ole tuommoisesta tölkkijuomasta kuullutkaan. Intiasta tunnen vain kookosveden, jota juodaan varsinkin kuumalla juuri sen takia, kun siinä on mineraaleja mukana. Nykyään kookosvettä saa jo purkeissa/tölkeissäkin, ettei tarvitse välttämättä ostaa kokonaista kookospähkinää.

      Mulle tulee singaporelaisesta sinisestä tölkistä mieleen vain Tiger-olut. Siitä tuskin oli kyse. :-D

      Kiitos Helena. Sateita on tosiaan ollut ja ukkostakin. Heräsin yöllä kahteen kertaan salamointiin ja melkoisen kovaan ukkosen jyrinään.

      Poista
  10. Ihmisten katselu on parasta. Singaporen ihmiset näyttää aidoilta. Mutta maisema on liian tehtyä minun makuuni. Kiva siis katsoa se sinun kameran kautta ja säästää oma kamera jonnekin oikeampaan maisemaan:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ihmisten katselu on parasta ja mielenkiintoisinta. Harmi kun ei ollut aikaa harrastaa tätä matkalla enemmänkin.

      Ymmärrän hyvin, että jos tykkää rosoisemmasta meiningistä, Singapore ei välttämättä viehätä. Helpottaa myös elämää kummasti, kun tietää, mistä tykkää, niin ei tule tuhlanneeksi aikaansa ja rahojaan vääränlaisiin paikkoihin. :-)

      Poista
  11. Ihana kuvamatka Singaporeen! Olen kerran käynyt siellä tosi pikaisesti ja ehdottomasti haluaisin palata joskus. Nykyään vaan matkustelen enimmäkseen kotimaassa. Kivoja muistoja tuli tuosta Chinatownista, juuri noissa samoissa temppeleissä vierailin. Olen aina tuntenut vetoa kaikkiin pyhäkköihin mielenkiintoisen arkkitehtuurin ja kauneuden perässä ja kiertänyt kaikki kirkot, moskeijat ja synagogat. Intialaisia ja buddhalaisia temppeleitä on matkalle osunut vähemmän. Gardens by the Bay oli suosikki myös.

    Nyt kuitenkin päällimmäisenä mielessä on tuo kätevä kumikana, joita ehdottomasti pitäisi ensi tilassa ripustaa autoon, jos vaikka maali pysyisi pinnassa pidempään... Pysäköinti ei ole mielipuuhaani :D

    -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntui, että Singaporesta jäi näkemättä niin paljon, että voisin lähteä sinne uudestaan. En tosin ehkä ihan asioikseni lähtisi, mutta jos Singapore osuisi matkan varrelle, niin sitten kyllä.

      Chinatown oli ihana ja minusta ehkä paras ja mielenkiintoisin osa meidän Singapore-kierrosta. Little Indiakin olisi ollut kiva nähdä. :-)

      Temppelit, moskeijat ja sen sellaiset viehättävät minuakin kovasti. Kirkotkin menettelevät, vaikka en olekaan mikään kirkkojen suuri ystävä. Kirkot tuntuvat kai liian tavallisilta, kun niitä näkee kotimaassakin.

      Tuommoinen kumikana olisi kyllä hirmu näppärä. :-) Mullakin on aina ongelmia etäisyyksien hahmottamisessa, ja jos pitää peruuttaa jonnekin, missä on seinä vastassa, pitää yleensä nousta välillä tarkistamaan varmuuden vuoksi, kuinka paljon auton takana on vielä tilaa. Muistan kun automme oli ihan uusi joskus vuonna nakki ja muusi, ajoin heti ensimmäisenä päivänä pysäköidessäni päin seinää, kun arvelin, että "kyllä siellä auton edessä varmaan on vielä tilaa". Ja kyse oli tosiaankin auton keulasta; ei edes peräpäästä. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3