Pysy mieleltäsi vireänä – ruoki lempineuroosejasi!


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Kiitospäivän kalkkuna

Syksy on taas innoittanut ottamaan pimeitä kuvia.


Ovathan nämä pimeät ja harmaat syksyn päivät vähän ankeita, mutta pimeät illat ovat minusta kivoja. Lumi toisi ehkä vähän valoa, mutta lumettomuus on kiva juttu siitäkin syystä, että pystyy vielä pyöräilemään. Talvipyöräilijää minusta ei koskaan tule, koska se kylmä viima, joka käy ajaessa luihin ja ytimiin, on jotain aivan kamalaa jo muutamassa lämpöasteessakin, saati sitten pakkasella. Onneksi vielä ei ole tarvinnut laittaa pyörää talviteloille.

Viime viikolla olin yhtenä iltana lenkillä rantaraitilla, kun näin Haukilahden venesatamassa erikoisen kokoelman pieniä purjeveneitä (optimistijollia?).


Sitten veneitä ruvettiin laskemaan vesille. Olipa niissä hauskat tunnelmavalot!








En tiedä, mitkä kokoontumisajot oli kyseessä, mutta näky oli varsin erikoinen, ja jäin tuijottamaan näkymää pitkäksi aikaa. Samalla iloitsin mielessäni siitä, että olin tullut ottaneeksi kameran mukaani. Nykyään ei uskalla viedä edes roskapussia ilman kameraa, koska aina voi tulla eteen jotain, mikä pitää esitellä somessa. 😆




Perheen WhatsApp-ryhmässä kiehuu. Tai ei siellä nyt enää kiehu; nyt on ollut varsin hiljaista viime päivät. Aiheena on kiitospäivän illallinen, joka järjestetään ukkelin vanhimman serkun kotona New Jerseyssä (siis sen maaliskuussa naimisiin menneen pojan vanhempien luona). Illallisen isäntä eli ukkelin serkun mies rupesi kyselemään jo pari kuukautta sitten, ketkä kaikki osallistuisivat kiitospäivän illalliselle. Ensin vaikutti siltä, että mukaan olivat tulossa kaikki New Yorkissa tai New Jerseyssä asuvat perheenjäsenet eli ukkelin sisko perheineen, ukkelin veli perheineen ja Brooklynin serkku perheineen. Mukaan olisi tullut ilmeisesti myös uuden miniän perhettä, ja Phoenixin-serkkuakin houkuteltiin paikalle, kuten myös ukkelia ja minua.

Pari päivää sitten ukkelin siskon mies ilmoitti kuitenkin ryhmässä, että he ovat lähdössä kiitospäiväksi Phoenixiin (Phoenixin-serkun luokse), eivätkä pääsisikään illalliselle. Tästäkö illallisten isäntä suutahti. Mies otti sen loukkauksena itseään ja perhettään kohtaan, ja reaktio tuntui minusta ja varmasti muistakin aivan ylimitoiteltulta. Myöhemmin selvisi, että hänellä oli omat syynsä moiseen reaktioon, mutta mistäpä kukaan olisi voinut hänen motiivejaan tietää, kun ei hän ollut niitä selvästi sanonut.




Jäin taas miettimään, että vaikka nuo WhatsApp-ryhmät ovat toisaalta hyvin käteviä, niissä on omat vaaransa. Helposti kiihtyvät ihmiset (täältä löytyy yksi semmoinen...) tulevat kirjoittaneeksi tuohduksissaan helposti jotain sellaista, mitä he saavat myöhemmin katua, elleivät anna pahimman kiihtymyksen ensin laskea. Lisäksi kaikilla tuntuu olevan vähän oma tapansa kirjoittaa ja ennen kaikkea lukea viestejä. Jokainen tulkitsee asiat omalla tavallaan, ja joskus tulkinta menee aivan metsään. Huumorikin on varsin kinkkinen asia, koska ihmisillä on niin erilainen huumorintaju. Minä en esimerkiksi ymmärrä tämän illallisherran huumoria ollenkaan, vaan useimmiten hänen ns. huumorinsa tuntuu minusta suoranaiselta vittuilulta.

Olenkin tehnyt sen päätöksen, etten osallistu ryhmän keskusteluun enää mitenkään, ellei joku kysy minulta jotakin. Olen jättänyt kaikki synttärionnittelutkin viime aikoina laittamatta, kun yksinkertaiset "happy birthday se-ja-se" -tyyppiset onnittelut eivät aikoinaan miellyttäneet tuota samaista miestä. Olisi pitänyt olla personoituja onnitteluviestejä, mutta miten lähettää personoitu onnitteluviesti sellaiselle, jota ei tunne oikeastaan ollenkaan (kuten ukkelin veljen lapset)? Pitäkää tunkkinne.









Minun piti kirjoittaa vielä yksi WhatsApp-ryhmään liittyvä juttu, mutta en muistanut, olinko kirjoittanut siitä jo aiemmin. Koska en jaksanut ruveta käymään läpi vanhoja postauksiani, päätin antaa Googlen nopeuttaa etsintää ja laitoin Googleen hauksi 'kukkapilli' ja 'whatsapp'. Haun tulokseksi tuli muutama linkki vanhoihin blogiteksteihini, mutta katseeni kiinnittyi alempana olevaan hakutulokseen, joka johti eräälle varsin tunnetulle keskustelupalstalle. Siellä keskusteltiin blogeista, ja minunkin blogini oli tullut siellä mainituksi. Joku kutsui minua siellä nipoksi valittajaksi, ja joku toinen taas tykkäsi blogistani.

En ota kantaa kenenkään mielipiteisiin (jokaisella saa olla omansa), mutta mikä minua ihmetytti, oli se, että olin ylipäänsä päätynyt kyseiselle keskustelupalstalle. Olen aina ajatellut, että eihän tätä blogia kukaan edes lue. Kunhan höpisen omiani. Hämmentävää.

Monet seuraavat bloginsa kävijämääriä erilaisilla laskureilla, mutta itse en ole seurannut kävijämääriä enää vuosiin. Lopetin tilastojen seuraamisen ihan tarkoituksellisesti, sillä jäin siihen jotenkin koukkuun. Bloggaamisesta meni ilo, kun piti koko ajan yrittää analysoida, mikä lukjoita mahdollisesti kiinnostaisi. Nyt kun olen vapaa siitäkin, kirjoittaminen on paljon rennompaa ja mukavampaa. Tilastoista saisi varmasti kaikenlaista tärkeää tietoa, jos niitä osaisi analysoida, mutta minun tapauksessani on parempi näin.


P.S. Päätin olla aloittamatta uutta ruokablogia ja jatkaa vanhaa blogiani, joka löytyy täältä. Pääsin näin tosi helpolla, kun ei tarvinnut miettiä uuden blogin aloittamiseen liittyviä yksityiskohtia. (Kiitos, Taika, vinkistä! ❤) Laitan blogin linkin jossakin vaiheessa tuohon sivuunkin, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan.



Yrittäkäähän kestää tätä harmautta!

16 kommenttia:

  1. Olet ottanut hienoja tummia kuvia - varsinkin tuo toinen kuva - erityisesti tykkään. Vähän minua jäi vaivaamaan, että mikä se serkun salainen motiivi oli ? Whatsapp ryhmä - meillä on vähän omaakin kokemusta, että viestit ymmärretään vähän eri tavalla, joku juttu on toisen mielestä hauska ja toinen taas voi loukkaantua....mutta sinällään tietysti näppärä tapa lähettää viestejä. Täytyy tutkia tuota ruokablogia.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Tuo toinen kuva on myös oma suosikkini. Tuo katu oli muistaakseni Neitsytpolku tai sitten jokin sen viereisistä kaduista.

      Serkun miehen motiivi vaatii pientä taustaselitystä. Serkku on ollut aina sellainen kontrollifriikki, joka haluaa pitää kaikki ohjakset omissa käsissään. Kun yritin mennä auttamaan silloin heidän poikansa häissä keittiöön, serkku totesi minulle itse, että hänen on hirveän vaikea päästää ketään auttamaan. Kiitospäivän illallisen oli tarkoitus olla jonkinlainen valtikanvaihto: serkun tyttären ja uuden miniän oli tarkoitus ottaa homma haltuunsa, ja serkun oli tarkoitus pysyä syrjässä kaikesta. Jonkinlainen näytön paikka siis, kaikille osapuolille. Minusta tuo kaikki säätäminen tuntui vähän hassulta, mutta ymmärrän serkun miehen harmituksen, koska asia on hänelle varmasti tärkeä. Hän olisi ehkä halunnut kaikkien näkevän, että nuori sukupolvikin osaa hoitaa hommat tyylikkäästi.

      Nuo whatsappit ovat varmaan vähän sellaisia, että mitä suuremi ryhmä, sitä suurempi vaara on, että tulee väärinkäsityksiä.

      Poista
  2. Luin eilen pitkään tuota sun ruokablogia ja se oli kyllä tosi mielenkiintoista luettavaa! Hajupihka on täysin uusi tuttavuus, sitä pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan kun ei vatsani (IBS) kestä lainkaan minkäänlaista sipulia. Olen harmitellut asiaa, sipulista kun tykkään paljon ja ennen täydellistä ruokavalionmuutosta sitä kului paljon. Että kiitos vinkistä! :)

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla! Mahtava juttu, jos löysit blogista jotain itseäsi kiinnostavaa. :-)

      Intialaiset käyttävät hajupihkaa erityisesti ruoissa, jotka saattavat olla ruoansulatukselle vähän vaikeita, kuten papuruoat. Itsekin tapaan lisätä sitä vähän varsinkin papu- ja linssiruokiin. Mutta jainalaiset käyttävät sitä tosiaan myös sipulin ja valkosipulin korvikkeena.

      Mukavaa viikon jatkoa ja tsemppiä vatsasi kanssa! :-)

      Poista
  3. Hienoja kuvia! Pimeässä, mutta valaistuna moni näkymä on paljon kauniimpi kuin päiväsaikaan. Esimerkiksi tätä mun kotikaupunkia halkova joki, jonka vesi on oikeasti ihan ruskeaa, mutta illan hämyssä ja keinovaloissa näyttää kauniin tummansiniseltä heijastuksineen.

    Tilastoja ja laskureita en seuraa minäkään. Ehkä eniten siksi, että eipä niissä olis mitään seurattavaakaan :). Kommentit on mulle se konkreettisin ja samalla kivoin asia, ei lukukerrat, joka taas taitaa olla se tärkein niille blogeille, joilla on tavoitteena kaupallinen yhteistyö. Pitänee olla näyttöä riittävän suurista kävijämääristä vissiin.

    Mutta siis hui. Päätyminen keskustelupalstalle kuulostaa äkkiseltään sellaiselta, että vaikka siellä sais kehujakin niinkuin olet ansaitusti saanut, niin silti musta tuntuu jotenkin epämiellyttävältä ajatukselta, että on päätynyt keskustelun aiheeksi tietämättään. Mutta en silti aio käydä katsomassa, koska kammoan ihan kaikkia keskustelupalstoja kuin ruttoa (jota en kyllä ole tainnut koskaan älytä kammota :)).

    Sun ukkelilla tuntuu olevan varsin laaja ja monimuotoinen suku, että syntyy noita kimurantteja kiemuroitakin varmaan aika helposti. Olis siinä taiteilemista, että ymmärtäisi olla joko paikalla tai nimenomaan poissa aina kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka. <3 Se on ihan totta, että maisemat ovat monesti niin paljon kauniimpia iltavalaistuksessa kuin päiväsaikaan. Varsinkin nyt, kun katsoo ulos ikkunasta. On niin harmaata, että voisi luulla maailman olevan mustavalkoinen.

      Hih, tuskin mullakaan olisi tilastoissa mitään seurattavaa. Että varmaan parempi olla seuraamattakin, ettei vaan tartteis pahoittaa mieltänsä siitäkin. :-D Ja rupesin oikein ajattelemaan tuota mitä sanoit, että kaupallista yhteistyötä tekeville se pelkkä korkea kävijämäärä riittää. Minä en saisi mitään iloa siitä, vaikka täällä kävisi miljoona ihmistä päivässä, jos kukaan ei jättäisi kommenttia. Minullekin kun ne kommentit ovat tärkein ja ilahduttavin asia. Mutta ymmärrän toki senkin, että kaupallisille blogeille on tärkeää tulla nähdyksi ja että se myös usein riittää.

      Minä suhtauduin yllättävänkin neutraalisti tuohon keskustelupalstalle päätymiseen, vaikka kyllähän se ihmetytti. Tuo nipoksi valittajaksi leimaaminenkaan ei harmittanut, koska tiedän, että en ole sellainen oikeasti. En voi mitään sille, jos joku ajattelee minusta niin, enkä oikeastaan välitäkään siitä. Onhan se epämiellyttävää päätyä keskustelunaiheeksi tahtomattaan, mutta nykyaikana ei taida olla oikein mahdollista kontrolloida itse kaikkea on, kun somessa tapahtuu niin paljon kaikenlaista.

      Se on kyllä totta, että mitä laajempi suku, sitä kimurantimmat kuviot. Viimeisin käänne tuossa episodissa on se, että nyt kaikille kiitospäivän kutsutuille teetetään samanlaiset kiitospäivä-aiheiset t-paidat, vaikka ei olisi tulossakaan paikalle. Tilasin juuri burgundinvärisen, M-kokoisen paidan. :-/ Voi hyvää päivää, sanon minä.

      Poista
  4. Hienoja kuvia, tuossa ensimmäisessä luulisi olevan lentävä lautanen, tai joku vieras avaruudesta;D Onpa teillä draamaa WhatsApp ryhmässä, En kuulu mihinkään WhatsApp -ryhmään, vaikka muuten kyseinen appi on ahkerassa käytössä. Hih, oli varmaankin mielenkiintoista huomata löytyvänsä keskustelupalstasta;D Appelsiinipuun alle laitoin laskurin vasta viime vuonna, tai tämän vuoden alkupuolella, en muista, vaikka blogi on jo 10 v vanha. Ruokablogin puolella laitoin sen jo edesmenneen laskurin jossa näkyi kävijät, mutta se loppui ikävä kyllä, ja piti aloittaa alusta. Kiva että jatkat taas ruokablogia, kävinkin jo siellä jättämässä puumerkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun sanoit, niin kyllähän tuo aika lailla ufolta näyttää! Mutta se on vaan Haukilahden vesitorni, joka on valaistu yleensä syksyisin tuolla lailla hienosti. :-)

      Mietin jo puolivakavissani, että pitäisköhän lähteä tuosta WhatsApp-ryhmästä. Mutta siitä nousisi varmaan hirveä haloo, ja onhan se toisaalta kiva tietää, missä mennään. ;-)

      Parempi vaan olla goolettelematta itseään, niin ei tule mitään yllätyksiä. :-D

      Kiitos puumerkistäsi! <3

      Poista
  5. Whatsapp ryhmät ovat toisinaan aika dramaattisia, mulla on kokemusta ainakin useammista niiden parissa seuratuista yhteenotoista, joissa aika usein on kyse väärinymmärryksestä. Varsinkin somessa ihmiset ovat aika erilaisia 'keskustelijoita' ja tuntuvat ottavan signaalit vastaan hyvin eri tavoin kuin kasvotusten. Ihanaa, kun sun vanha ruokablogi herää eloon, jeee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä on, kun ei ole elekieltä eikä ilmeitä selventämässä viestiä, vaan "ymmärtäminen" perustuu ainoastaan kirjoitettuun tekstiin. Lisäksi ihmisillä on erilaiset tavat käyttää hymiöitä, ja niidenkin käyttäminen tai käyttämättömyys voi aiheuttaa väärinymmärryksiä.

      Poista
  6. Niin tunnelmallisia nuo sinun pimeässä ottamasi kuvat! Minunkin tekisi mieli joulun aikana yrittää kuvata revontulia, mutta pitäis raahata jalusta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena. Revontulia minäkin haluaisin yrittää kuvata! Harmi vaan, kun niitä näkyy täällä etelässä niin harvoin. Ja silloinkin kun niitä mahdollisesti näkyisi, en jaksa lähteä ulos tiirailemaan. :-)

      Poista
  7. Kommenttini katosi jonnekkin bittiavaruuteen :( Pöh!

    Piti lohduttaa, että jos sinua on vauva.fi keskustelupalstalla kuvailtu ainoastaan nipottajaksi, niin sehän on melkein kehu. Palsta on vajonnut ilkeilyn ja trollien mekakaksi. Jos liikennettä tulee yllättäen vauva.fistä suosittelen, että et katso mitä siellä kirjoitetaan.

    Minä en ole jaksanut panostaa kävijämäärien tarkkailuun. Kerran aloitin Google Analytcisin käytön, mutta kyllästyin hetkessä. Sen verran olen seurannut, että matkapostaukseni saavat noin kolmanneksen lukukertoja verrattuna muihin postauksiin. Siitäkin huolimatta kirjoitan matkapostauksia ja ne ovat yleensä ne eniten aikaa vievät postaukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan per*, että blogger söi kommenttisi. :-(

      Vauva-palsta on mulla yleisesti ottaen pannassa, mutta nyt piti uteliaisuuksissani käydä katsomassa, mitä siellä oli minusta kirjoitettu, kun satuin vahingossa näkemään blogini nimen. On parempi visssiin vastaisuudessa olla googlettelematta omaa blogiaan. :-D

      Minusta sinun matkapostauksesi ansaitsisivat paljon enemmän lukukertoja! Itse jaksan harvoin lukea matkapostauksia, kun ne ovat yleensä aika tylsiä, mutta sinun kirjoituksiasi jaksaisin lukea vaikka kuinka ja paljon! Ilahduttaa kovasti, kun kirjoittajan persoona ja omat mielipiteet näkyvät matkakirjoituksissa, eikä kirjoitus ole pelkkää paikkojen kuvausta. Sellaisia varten on olemassa matkaopaskirjat.

      Poista
  8. Isot kiitokset ruokablogin jatkamisesta! On ihanaa sukeltaa maistuvien reseptien ja makujen maailmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi! Ilahdutti kovasti. :-) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista