Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 8. syyskuuta 2018

Geenitesti ja sen tulokset

Katselin taannoin lempitubettajani Scott Hermanin vanhoja videoita ja törmäsin yhteen, jossa Scott ja hänen vaimonsa kertovat teettämistään geenitesteistä.

Innostuin asiasta niin, että päätin itsekin teettää samanlaisen geenitestin. En kuitenkaan löytänyt Scottin käyttämää MuscleGenes-firmaa, mutta sen sijaan löysin FitnessGenes-nimisen yrityksen, joka toimii Isossa-Britanniassa. (Epäilen, että tuo MuscleGenes on vaihtanut nimeään ja on nykyään FitnessGenes). Firma lähettää testipakkauksen Suomeenkin, joten välimatka ei ole ongelma. FitnessGenesin DNA-testissä testataan erilaisia liikunnan ja painonhallinnan kannalta merkityksellisiä geenejä, ja ajattelin, että olisi kiva tuntea itsensä tuolla alueella paremmin.

Geenitesti maksaa 175 euroa (+ paketin lähetyskulut Suomesta), ja tilauksen jälkeen piti hieman miettiä, mitä hemmettiä olin taas tullut tilanneeksi. Mutta tekstiviestillä välittömästi tullut tilausvahvistus ja myöhemmin tullut ilmoitus paketin lähtemisestä rauhoitti hieman mieltä: ainakin firma oli olemassa ja toimi!

Paketti tuli mustaan muoviin käärittynä, eikä ulkoapäin olisi voinut millään arvata, mitä paketti piti sisällään. Muovin sisältä paljastui varsin asiallisen näköinen pakkaus.



Testin mukana tulee erittäin selkeät ohjeet siitä, kuinka näyte otetaan, miten testi pakataan ja miten se lähetetään takaisin Isoon-Britanniaan.

Testi otetaan syljestä, ja sylki kerätään tuommoiseen putkiloon. Suljettaessa putkilon korkista vapautuu jonkinlaista ainetta, joka säilöö näytteen postimatkan ajaksi.


FitnessGenes-sivustolta voi rekisteröitymisen jälkeen seurata, milloin lähetys on saapunut perille. Siitä tulee ilmoitus sähköpostiinkin, ja jännittävä odotus voi alkaa! 



Testitulokseni oli arvioitu valmistuvan kolmessa viikossa, mutta tulos tuli jo kahdessa viikossa.

Veikkailin etukäteen mielessäni, että palautumiskykyni saattaisi paljastua keskimääräistä huonommaksi ja että aineenvaihduntani osoittautuisi nopeaksi. Lisäksi arvelin, että olisin tulosten mukaan ennemminkin kestävyysurheilija- kuin voimailutyyppi.

Testitulosten lukeminen tuotti aluksi hieman vaikeuksia, sillä en muistanut genetiikasta mitään. Pienen muistinvirkistyksen jälkeen tulokset aukesivat jo paremmin.

Osa testituloksista. Testattavia geenejä on yhteensä 44, joten on tässä vain osa niistä.


Kukin ominaisuus voi olla peritty joko kummaltakin vanhemmalta, vain toiselta tai ei kummaltakaan. Jokaisesta geenistä on olemassa kaksi alleelia eli geenimuotoa, ja ne voivat muodostaa yhdessä kolme erilaista yhdistelmää. Esimerkiksi "kestävyysgeenin" (gene for endurance, ACE) alleelit ovat I ja D. I-alleeli yhdistetään kestävyysominaisuuksiin ja D-alleeli voimaan. Tämän geenin ilmiasumahdollisuuksia ovat siis II, ID ja DD, ja yksilö voi olla geeniensä puolesta selvästi kestävyysurheilijatyyppi (II), voimaharjoittelutyyppi (DD) tai niiden välimuoto (ID).

En ollut yllättynyt, että paljastuin kestävyysurheilijatyypiksi. 







Kukin geeni sisältää selityksen eri alleelien ominaisuuksista, joten geeneistä mitään ymmärtämätönkin voi saada ihan hyvin kokonaiskuvan ominaisuuksistaan.

ACE-geeni minun kohdallani: 


Testi paljasti sellaisenkin hämmästyttävän seikan, että minulla on ns. lihavuusgeenin, FTOn, kaksi A-alleelia, jotka lisäävät ylipainon riskiä.




Kummallakin vanhemmistani on ylipainoa, joten asia ei siinä mielessä yllättänyt. Asia yllätti siksi, että olen omasta mielestäni sellainen ihminen, joka voi syödä varsin huolettomasti ilman että lihoo. Ilmeisesti oikeilla valinnoilla (liikkumalla ja pitämällä ruokavalion pääosin kunnossa) voi nollata lihavuusgeenin vaikutuksen.

Lihavuusgeenin "nollaantuminen" johtuu minun tapauksessani varmasti myös siitä, että minulla on nopea aineenvaihdunta, aivan kuten olin ounastellutkin.



Nopean aineenvaihdunnan omaava polttaa enemmän kaloreita tietyssä ajassa kuin hitaan aineenvaihdunnan omaava henkilö, joten ruokaa voi myös syödä hieman huolettomammin. Nopea aineenvaihdunta selittää ehkä osaltaan senkin, miksi minulla tuntuu olevan niin usein nälkä ja miksi minun vatsaani näyttää uppoavan enemmän ruokaa kuin monen muun.

Aloitettuani tammikuussa tavoitteellisemman salitreenin olen joutunut jatkuvasti tekemään muutoksia treeniohjelmaani, sillä olen epäillyt ohjelman olevan liian rankka minulle. En ole voinut ymmärtää, miksi muut voivat treenata viisikin kertaa viikossa, kun minulle kolmekin tehokasta salitreeniä viikossa näyttää olevan liikaa.

Geenitesti paljasti sen, mitä olin epäillytkin: palaudun harjoituksista keskimääräistä hitaammin. Kaiken huipuksi kuulun siihen epäonniseen viiden prosentin vähemmistöön, jolle palautuminen on poikkeuksellisen vaikeaa.








CC-tyypin lihakset kipeytyvät helpommin, ja lihaskivuista toipuminen vie kauemmin aikaa kuin muilla. CC-tyyppi tarvitsee siis harjoitusten välillä pidemmän lepoajan, ja liian ahkera harjoittelu voi kostautua esimerkiksi univaikeuksina. (IL6 - Inflammation and recovery)

Kuulun myös toiseen epäonniseen vähemmistöön: niihin, joiden unirytmi menee helposti sekaisin.



Unirytmiin vaikuttavan geenin (CLOCK) CC-muodon omaava tyyppi on tavanomaista herkempi kärsimään univaikeuksista, ja univaikeudet voivat puolestaan vielä vaikeuttaa lihasten palautumista harjoituksesta. Kun tämän ominaisuuden yhdistää mahdolliseen alipalautumiseen, en ihmettele enää yhtään, miksi kova treenaaminen näkyy yöunissani.

Nyt ei auta muu kuin hyväksyä se tosiasia, etten voi treenata samalla tavalla (yhtä usein ja yhtä tehokkaasti) kuin monet muut, vaan tarvitsen enemmän aikaa palautua. Vaikka olin tämän jo tavallaan tiennytkin, vasta nämä ihan konkreettiset faktatiedot saivat minut uskomaan asian.

Sydän- ja verisairauksien ja korkean verenpaineen riski tuli ilmi monessa geenissä, eikä asia tullut minulle yllätyksenä, sillä kummallakin vanhemmallani on kyseisiä vaivoja. Olenkin jo yrittänyt tehdä elämässäni sellaisia valintoja, etten ainakaan lisäisi elämäntavoillani riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, ja tämä testi kannustaa jatkamaan samalla linjalla.

FitnessGenesistä voisi saada myös testitulosten perusteella yksilöityä ravitsemus- ja treenineuvontaa, mutta minä en koe noita palveluja itselleni tarpeelliseksi. Ravitsemusasiat ovat muutenkin sellaisia, etten mieluusti ota niissä neuvoja muilta, vaan haluan elää omien tuntemusteni mukaan (nyt kun olen sen taidon oppinut).

Ihmettelin sitäkin, miksi FitnessGenes tarjosi minulle 1586 kalorin päivittäistä energiansaantia.



Ilmeisesti tuo kalorimäärä on pelkkä lepoenergiankulutus, jossa ei ole otettu huomioon fyysistä aktiivisuutta lainkaan. Kuolisin nälkään noin vähäisellä energiamäärällä.

Ravinnon makrojakauma näyttää sen sijaan varsin asialliselta, ja kun muutin energiankulutuksen ehkä vähän realistisempaan 2000 kaloriin, makroravintoaineiden määrätkin näyttävät varsin realistisilta.






Geenitestissä oli joitakin itselleni hyödyttömiä tutkimuskohtia, kuten laktoosinsietokyvyn, silmien värin ja kofeiinin aineenvaihdunnan geenit, ja jotkin kohdat antoivat hieman ristiriitaista tietoa.  Yleisesti ottaen testi oli kuitenkin hyvä investointi, sillä se paljasti seikat, joihin minun kannattaa liikunnassa ja elämäntavoissani kiinnittää huomiota.

Koska minulla oli jonkinlainen ennakkoaavistus monesta ominaisuudestani, testi oli myös hyvä osoitus siitä, että ihminen ei välttämättä tarvitse geenitestejä voidakseen elää itselleen sopivalla tavalla. Jos kuuntelee itseään ja kehoaan (ja katsoo vanhempiaan!), saa tietää monta asiaa, jotka auttavat elämään mahdollisimman terveesti ja pitkään. Eivätkä geenit ole tietysti muutenkaan mikään "lopullinen tuomio", vaan pystymme vaikuttamaan päivittäisillä valinnoillamme paljon omaan hyvinvointiimme.

20 kommenttia:

  1. Onpa jännää... Mä oon miettiny niitä testejä, missä kerrotaan sun alkuperä. Siis en ostavani, vaan että mistä ne sen niinkuin tietää? Vertaamallako? Mut oishan sekin jännä tietää... Paitsi sitten jos olisitkin tylsästi just sitä mitä tähän asti luulitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan kiva tietää enemmän omasta alkuperästä, mutta pahoin pelkään, että minun kohdallani kävisi juuri niin, että saisin pettyä karvaasti. :-D En olisikaan sukua kuninkaallisille tai merkkihenkilöille, vaan olisin juuri niin tavallinen kuin olen ajatellutkin.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen testi, saati sitten tulokset. Wautsi wau 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mielenkiintoinen testi. Olin aluksi hyvin epäluuloinen testiä kohtaan ja mietin, että mitähän pilipalia se oikein on, mutta kun testi vahvisti omat epäilykseni, niin silloinhan sen on pakko olla oikeassa. ;-)

      Poista
  3. Ihan hitsin mielenkiintoista. Joskin äkkiseltään tuntuu aika vaikeaselkoiselta, mutta sitä kyllä venyy ottamaan selvää ja ymmärtämään silloin, kun lopputulos kiinnostaa siinä määrin, että on sen väärtti. Niinkuin tässä tapauksessa.

    Omalla kohdallani voin vannoa, että omaan enemmän hitaita kuin nopeita soluja, ja myöskin kuulun sekoilevan unirytmin ryhmään.

    Minä kun en koskaan saanut tavata äitiäni, enkä tietää, mitä ominaisuuksia hänellä olisi ollut ja kuinka pitkään olisi saanut elää, jos ei katala luusyöpä olisi vienyt jo 32-vuotiaana, en voi, enkä oikein haluakaan äidin puolelta vetää mitään johtopäätöksiä itseni suhteen. Mutta jos vähänkään olen tullut isääni, niin käy paremmin. On nyt 83-vuotiaana paljon särmemmässä kunnossa kuin moni viiskymppinen.

    Tehdäänköhän vastaavia testejä Suomessa? Tuntuu hassulta lähettää sylkeä niin kauas, mutta toisaalta, niin on lähetetty banaanikärpäsiäkin vastaavia testejä varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi testin tulkitseminen tuntui tosiaan vähän vaikeaselkoiselta, varsinkin kun minä olen niin perusteellinen, että haluaisin ymmärtää ja tietää kaiken. Mutta uskon, että ihminen pystyy ymmärtämään melkein mitä tahansa, jos vain kiinnostusta ja sinnikkyyttä riittää.

      Todella surullista, että menetit äitisi niin varhain. Mutta minä uskon, että olet tullut isääsi ja että sinäkin tulet peittomaan isäsi ikäisenä monet nuoremmat. :-)

      En osaa sanoa, tehdäänkö vastaavia testejä Suomessa. Varmasti ainakin jonkinlaisia geenitestejä tehdään, mutta en tiedä, tehdäänkö tällaisia liikuntaan keskittyviä. Minustakin tuntui todella hullulta lähettää sylkeä Brittilään, ja olin ihan varma, että näyte häviäisi tai pilaantuisi matkalla. Kun vein pakettia postiin, postivirkailija varmisteli, ettei paketti sisältänyt mitään kiellettyä. Kun virkailija tiedusteli, ettei paketissa vain ollut nesteitä, akkuja tai sen sellaisia, päätin sanoa ihan suoraan, että paketti sisältää sylkinäytteen. Siihen loppuivat kyselyt. :-D

      Poista
  4. Onpas mielenkiintoista , en tiennytkään että voi tehdä geenitestejä joissa selviää myös kuntoiluun liittyviä asioita.Minuakin ovat geenitestit kiinnostaneet, etenkin alkuperään liittyvää. Yhden geenitestin olen tehnyt, joka liittyy rinta+munasarjasyövän todennäköisyyttä , sillä suvussani on sitä liikaa, ja onneksi tulos, jota odotin todella pelokkaana, oli negatiivinen, toisin kuin esim. Angelina Joliella, jolla on se geeni. Nykyään voi tuollaisilla kotiin postitettavilla kiteillä saada selville vaikka mitä: näin juuri Yle Prismassa "Kyllä tohtori tietää" -sarjan viimeisen osan, jossa tutkittiin ruuansulatusjärjestelmän bakteereja, ja siinä selvisi että voi tilata kitin jolla voi saada ruunansulatusjärjestelmän bakteerien avulla saada selville miten kannattaa elää jotta paino
    ja verensokeri pysyy normaalina, ja tämäkin on jokaisella yksilöllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi testituloksesi oli negatiivinen! Varmasti todella pelottavaa odotella tuollaisen testin tulosta.

      Ruoansulatusjärjestelmän bakteeritestikin kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Mietinkin jo, että olisikohan jotakin muutakin geenitestiä, jonka voisin tehdä. Voikohan geenitesteihin jäädä koukkuun? ;-D

      Poista
  5. Olipas mielenkiintoista luettavaa! Niin monta geeniä olisi jotka voisi itseltäkin testata, kuten tuo unirytmiin vaikuttava geeni..minulla kun on välillä unirytmi ihan sekaisin..tai siis eihän sitä ole ollenkaan:) Vuosien vuorotyö ja yövalvomiset on kyllä tehneet tehtävänsä:) Jännä oli myös kuulla että tuo kuntoilusta palautuminenkin voidaan testata geenimittauksella. Tuo on myös niin totta että vaikka siihen omaan geeniperimään ei toki voikkaan vaikuttaa niin omilla valinnoilla voi..no ainakin hiukan:) Leppoisaa sunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosien vuorotyö saa kyllä takuulla unirytmin sekaisin. Minä en ole tehnyt elämässäni kuin yhden yövuoron, ja se oli ihan kaamea kokemus. Jalat turposivat niin, etten meinannut pystyä kävelemään ja nukkuminen meni ihan sekaisin pitkäksi aikaa.

      Minä uskon, että omilla valinnoilla voi vaikuttaa varsin paljon siihen, miten terveenä elää. Tosin on asioita, joille ei tietysti voi mitään.

      Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  6. Mä olen tehny hiusanalyysin ja se oli tarpeen , olen sitä mieltä että mitä niitä vitamiinipillereitä syö jollei tiedä mitä on vähä ja mitä ei ole. Mulla oli magnesium ja tais olla joku mangomineraali puutos , liikaa kalsiumia ja tuli selville että mulla hidas aineenvaihdunta. Haluaisin ottaa hormoonitestin mutta se on niin pirun kallis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiusanalyysi kuulostaa mielenkiintoiselta! Tosin en ole ihan varma, haluaisinko tietää lopputulosta. ;-)

      Poista
  7. Kiinnostavaa!
    Muistan joskus kuulleeni karkeasta yleistyksestä, jonka mukaan pelkät geenit eivät toki määräisi kaikkea, mutta yllättävän paljon ne kuitenkin voisivat vaikuttaa. Tuon arvion mukaan ihmisen elämässä geenit sanelisivat 50 prosenttia, 25 prosenttia olisi ympäristön ja olosuhteiden vaikutusta ja 25 prosenttiin ihminen voisi itse vaikuttaa omilla elintavoillaan. En todellakaan tiedä, miten paikkansapitävä tuo arvio on, mutta kiinnostava kylläkin.
    Monimutkainen juttu kaiken kaikkiaan! Ihmisen elämässä on niin valtavasti muuttujia, mitkä voivat sekoittaa asioita.

    Ehkäpä riskeistä on hyvä tietää ennalta. Ainakin silloin, jos asiaan voi jotenkin itse vaikuttaa esimerkiksi elintavoillaan. Jos taas itse ei oikein voi tehdä mitään konkreettista, riskin tiedostaminen voi aiheuttaa turhaa ahdistusta. Tarkoitan lähinnä tilannetta, jossa vaikka saa tietää omaavansa geenin, joka altistaa tietyn sairauden puhkeamiselle ja sitten elämä kuluukin pelkästään himmaillen ja sairautta pelätessä ja odotellessa.

    Kamalan vaikeata sanoa, mitä lopulta olisi hyvä tietää elämänlaatua ajatellen. Mietin myös itse aikoinaan melko perusteellisesti, haluanko testauttaa itseni suvussani kulkevan sairauden vuoksi. Lopulta teetätin testin ja tulos oli negatiivinen. Huokaisin helpotuksesta sillä kertaa, vaikka samalla tiesin, ettei tulos lopltakaan sulje pois sairastumisen mahdollisuutta.
    No juu. Nykyisin en asiaa juuri mieti; sillä tavalla olen ehkä vähän fatalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kuullut tuon saman, että 50 prosenttia määräytyisi geenien perusteella ja loput ympäristön, elämäntapojen jne. perusteella. Voisin uskoa, että se pitäisi paikkansakin, enkä muutenkaan haluaisi uskoa, että elämä on ennalta määrättyä. Identtisistä kaksosistakin voi kasvaa eri ympäristöissä aivan erilaisia.

      Minä en ehkä halaisi tietää, jos minulla olisi jokin tietylle sairaudelle altistava geeni - ellei sitten asialle voisi tehdä jotain. Olisi hirveää, jos elämä menisi pelätessä ja kyseistä sairautta odottaessa.

      Geenit ovat kyllä todella mielenkiintoinen juttu, vaikka eiväthän ne kerro ihmisestä sinänsä mitään. Persoonaan vaikuttaa niin monta muutakin juttua.

      Poista
  8. Mielenkiintoista!
    Minulle FB tyrkyttää niitä testejä, joissa paljastuu että mitä "rotua"/alkuperää on. Olen jo muutaman kerran meinannut tilata sen. Olen kuitenkin jotain persjalkaista sukua Uralilta :D :D niin en ole vielä viitsinyt tilata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin asioita on tosiaan ehkä parempi olla tietämättä. :-D

      Poista
  9. Jännä testi! Minäkin olen hurahtanut sylkinäytteisiin eli geenitesteihin, mutta vähän erilaisiin.
    FTDNA (Family Tree DNA)n testiputkilot lähetetään ihan Amerikkaan asti! Tämä testi on suomalaisten suosiossa ja tuloksena saat tuhansia DNA-serkkuja, joiden kanssa voit sitten pähkäillä keksitkö yhteiset esi-isät. Lisäksi saat karkean taustakansallisuusarvion -
    Itse olen n 70% suomalainen, loput on skandinaavia, brittiä ja itäeuroppaa - rannikolta kotoisinolevana tämä on ihan historiallisesti uskottavaa
    Vielä kiinnostavampaa on se, että testin kautta saat myös raakadataa, jota voit viedä eteenpäin erilaisiin laskureihin ja palveluihin. Muutamalla lisädollarilla voit milloin vain ajaa sen esim Promethease-firmaan, jolloin näet mitä tutkimusta on tehty juuri sinulla olevalla perimällä - ja tilanne elää koko ajan. Itse esim tiedän, että en ole perinyt monia pitkäikäisyyteen liittyviä geenejä (vertailtuani tulosta ystäväni kanssa - ja hänen 100-vuotiaat isovanhempansa todistavat käytännössä hänen testitulostaan). Voin hakea tietokannasta erikseen esim pituuteen, älykkyyteen, verenpaineeseen, eri sairauksiin liitettyjä geenejä. Tosi mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Piti oikein käydä tutkiskelemassa tuota FTDNA:ta, ja se vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta. Pitäisiköhän piruuttani tehdä se. ;-) Tosin suurin pelko mulla on se, että paljastun tavalliseksi tallukaksi, jossa ei ole mitään erikoista. Vaikka toisaalta eihän siinäkään mitään pahaa olisi! Varsinkin nuo kaikki lisäpalvelut kuulostavat tosi mielenkiintoisilta.

      Kiitos vinkistä! Minä jään miettimään asiaa. Vaikka nythän siellä olisi näköjään syysalekin. :-D

      Poista
  10. Kiitos, kun linkkasit mulle tän! Olipa todella mielenkiintoinen ja perusteellinen kirjoitus. 😊 Täytyy tutustua blogiisi tarkemmin. 😊 Mullekin on tehty hieman samantapainen geenitesti, josta oon myös kirjoitellut blogissani: https://blogit.terve.fi/kirsinkuntopiiri/evogenom/
    Ihanaa viikkoa sulle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Kirsi! Minulla on tapana olla varsin perusteellinen, jos innostun jostakin. :-) Täytyy tulla lukemaan vuorostaan sinun geenitestisi!

      Ihanaa viikkoa sullekin! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3