Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 17. elokuuta 2018

Sumuisen vuoren gorilla

Päätin tehdä eilen ennen lounasta pienen ruokahalun herättämislenkin Tsahkaljärvelle. Järvelle ei ole ole kuin kilometrin kävelymatka Kilpisjärven luontokeskukselta, joten lenkki kävisi pienestä happihyppelystä.

Järvelle johtaa leveä polku, oikeastaan tie, jota voisi ajaa autollakin. Autolla tietä oli mentykin, sillä rantaan rakennettiin jotain. Lautakasat eivät erityisesti kaunistaneet maisemaa.



Matkalla näkyi todella paljon poroja, ja joillakin niistä oli kellot kaulassa. Kellot kilkattivat mukavasti porojen liikkuessa. Arkoja porot tuntuivat olevan, sillä heti jos menin yhtään lähemmäs, ne lähtivät tanner tömisten karkuun. 

Ryhmäpotretti.
Äiti ruokkii.
Mie menen tänne puun taakse piiloon.


Yksi poro oli kuitenkin ihan erilainen kuin muut. Se ei pelännyt, vaan tuijotteli minua, ja lähti lopulta tulemaan minua kohti.

Mie en sinua pelkää.

Katsoin parhaakseni lähteä hipsimään, mutta poro lähtikin seuraamaan minua. Kävelin hyvän tovin poro kannoillani ja kuvittelin mielessäni, kuinka poro hyökkäisi takaapäin ja saisin sarvet persuksiini. Vilkuilin vähän väliä, vieläkö poro tuli perässäni, mutta onneksi poro luovutti lopulta. Mitähän porolla oli mielessä?

Joku pöljäke oli tulistellut polun vieressä.

Tulisteluhan on yksi näistä lappilaista termeistä, kuten myös evästely ja kahvistelu. Jäin miettimään, kuuluuko hifistely tähän samaan sarjaan. 😀

Joku on pudottanut suklaarusinansa. (Anteeksi, oli ihan pakko.)
Järven ranta oli kaunis, vaikka olikin varsin harmaata.


Tutkiskelin rantoja kiireettömästi, ja ajattelin taas, kuinka rakastankaan Suomen luontoa. Olen niin kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä kaikista maailman paikoista juuri Suomeen.

Luin jostain, että intialaisten turistien määrä on lisääntynyt Suomessa hurjasti, ja näin muuten Saanallakin intialaisia. Tuli jotenkin kotoisa olo.

Kaukana siintää Kilpisjärvi.

Majapaikan isäntä oli suositellut minulle läheistä lounaspaikkaa, josta sai kuulemma hyvää lappilaista ruokaa. Koska ruokahaluni oli herännyt, suuntasin patojen äärelle. En tiedä, olinko ymmärtänyt isännän suosituksen väärin, sillä Kilpiksen buffet ei ollut lappilaista nähnytkään. Tarjonta ei näyttänyt purkkiherkkusienineen ja kaupan punajuurisalaatteineen erityisen houkuttelevalta. Ehkä isäntä olikin tarkoittanut jotakin muuta ravintolaa? Jäin kuitenkin syömään, kun en viitsinyt enää muuallekaan lähteä. Sitä paitsi hyvällä leivällä (karpaloleipää!) ja pannukakulla saa paljon anteeksi.

Pannukakku ja siirappi oli vähän erikoinen makuyhdistelmä, mutta ei tuo nyt pahaakaan ollut.

Ihmettelin taas, miten minuun saattoi upota sellainen määrä ruokaa, eikä tullut edes ähky. Leipääkin söin kolme palaa ja pannukakkua kaksi.

Kerran nuorempana, kun olimme siskoni kanssa risteilyllä, kävin syömässä laivan ravintolassa lohiannoksen. Kun pääsimme takaisin hyttiin, totesin, että minulla oli edelleen nälkä. Menin takaisin samaan ravintolaan, ja myyjä katsoi epäuskoisena, että taasko tuo sama naama. Hän mätti minulle sellaisen kasan lihapullia, ettei ole ennen nähty. Halusi ehkä varmistaa, etten tulisi enää kolmatta kertaa syömään. 😀

Lounaan jälkeen päätin lähteä patikoimaan Kitsiputoukselle Mallan luonnonpuistoon. Toinen vaihtoehto olisi ollut kolmen valtakunnan rajapyykki Suomen, Ruotsin ja Norjan rajalla, mutta betonimöhkäleelle patikoiminen ei tuntunut minusta oikein kiinnostavalta ajatukselta. Olisihan rajapyykki saattanut olla hienokin kokemus, mutta minä jätin sen nyt välistä.

Olin löytänyt saunasta ajastustoiminnon (heureka!), ja kävin laittamassa ajastimen päälle ennen lähtöäni. Arvelin, että saattaisi olla mukava päästä saunaan, kun tulen Mallalta. Minusta kuoriutuu Lapissa aina oikea saunahullu, joka haluaa saunaan joka päivä.

Mallan luonnonpuiston lähtöpaikalta on noin viisi kilometriä Kitsiputoukselle, joten edestakaisin kuljettuna matkaa tulee kymmenisen kilometriä. Lähdin matkaan sillä periaatteella, että jos polvi alkaisi kipuilla, kääntyisin suosiolla takaisin.




Alkumatkalla oli vähän kivikkoista nousua, mutta muuten matkanteko sujui leveähköä ja hyvää polkua pitkin.


Ihmisiä tuli vastaan aina silloin tällöin, ja monet olivat ehkä tulossa sieltä kolmen valtakunnan rajalta.

Mietin taas Mallan puuttomassa maastossa kävellessäni, mitä tekisin, jos minulle tulisi vessahätä. Eihän tuollaisessa maastossa voi pyllistää mihinkään, kun se näkyisi kuuhun asti. Miten te muut toimitte, jos patikkareissun aikana tulee tuollaisessa aukeassa maastossa vessahätä? On ehkä vähän epäkorrektia kysellä toisten vessa-asioista, mutta asia vaivaa minua oikeasti.   


Puolivälin jälkeen maisema alkoi peittyä sumuun. Vettäkin tihutteli hieman, mutta ei niin paljon, että se olisi ollut haitaksi.


Olin tullut ilmeisesti jonkinlaiselle tunturin laelle, koska paikalla oli kivikasoja, ja polku lähti sen jälkeen laskeutumaan. Jonkinlainen taukopaikkakin siellä oli, vaikka luulin sitä ensin vessaksi. Toivossa on hyvä elää.

Tästä eteenpäin kulku muuttuikin hieman haasteellisemmaksi, sillä maasto muuttui rakka-kivikkoiseksi.

Siinä se polku menee.
En ole eläessäni nähnyt kerralla yhtä paljon kiviä kuin Mallassa. Miten kiviä voi edes olla noin paljon? Tämä kuuluu sarjaan "menee yli minun ymmärrykseni".

Pian alkoi kuulua veden kohinaa, mikä tiesi sitä, että Kitsiputous oli lähellä.



Kitsiputous, "Mallan kyyneleet", ei ole vain yksi vesiputous, vaan useamman vesiputouksen sarja. Kitsiputous on Suomen korkein yhtenäinen vesiputousten sarja, ja samalla se on myös yksi Suomen kauneimmista putouksista.

Nyt oli sen verran sumua, että koko sarjaa ei ollut mahdollista nähdä kerralla, kun osa putouksesta jäi sumun peittoon. Hieno se oli silti.



Tuomo Kesäläinen on sanonut minusta hienosti: tutustukaa maahan, jossa asutte, tutustutte matkalla itseenne.

Olen täysin samaa mieltä. Voin ravata ympäri maailman ja kiertää maita ja mantuja, mutta vasta Suomi juurruttaa minut jonnekin ja tekee minusta sen, joka olen.

Paluumatka tuntui varsin helpolta, kun nousut olivat nyt laskuja, ja tulinkin takaisin varsin ripeästi. Matkalla ohitin neljä ruotsalaisnaista, jotka kyselivät minulta, oliko Kilpisjärvi suunnassa, jonne he olivat menossa. Vakuuttelin naisille, että he olivat menossa oikeaan suuntaan.

Kun pääsin luonnonpuiston parkkipaikalle, siellä oli myös bussi, jonka kuski haahuili parkkipaikalla. Bussikuski lähestyi minua (ensin ruotsiksi ja sitten englanniksi, kun minä törppö en osaa toista kotimaista) ja kysyi, oliko minulla mitään tietoa ruotsalaisista naisista, jotka olivat patikoimassa. Kerroin, että olin nähnyt neljä ruotsalaista naista ja että kyllä he varmaan kohta sieltä tulisivat. Kuski oli tiedosta kovin tyytyväinen. En tiedä, kauanko hän oli siinä odotellut. Naisilla kun ei näyttänyt olevan mitään kiirettä, päinvastoin.



Kitsiputouksen jälkeen kävin vielä Kilpisjärven retkeilykeskuksessa kahvilla ja testaamassa Saana-leivoksen.

Saana-leivos. Muistuttaa kyllä vähän esikuvaansa.

Myös retkeilykeskuksessa oli buffet, ja sen nähtyäni harmittelin, etten ollut tullut sinne syömään. Ruoka näytti tosi hyvältä, ja lihamurekettakin (suurta herkkuani) oli.

Kämpille päästyäni iloitsin siitä, että joku ihana ihminen oli älynnyt laittaa saunan valmiiksi. Oli mukava päästä suoraan saunaan.

Polvi kesti kierroksen hyvin, mutta pientä jäähdyttelyä se kaipasi. Harmitti, että olin unohtanut ottaa kylmägeelipussin mukaan, mutta onneksi wokkivihannekset ajavat saman asian.

Wok Classic: nautitaan vain ulkoisesti.



Kohta pitäisi ruveta pakkaamaan kamoja, sillä jatkan tänään matkaa. Tiedossa on pitkähkö ajomatka, mutta onneksi matkalla on tiedossa pari kivaa pysähdyspaikkaa - jos säät sallivat. Tällä hetkellä näyttää varsin huonolta, sillä taivas on harmaa, tihuttaa vettä ja tuulee melkoisesti. Yölläkin tuuli niin, että humina kuului sisälle asti.

14 kommenttia:

  1. Tuolla reitillä mä käyn niissä sodanajan poteroissa, joita on sen pienen lammen jälkeen molemmin puolin tietä. Ja se vessaksi luulemasi on sodanaikainen korsu.

    Retkulla (retkeilykeskus) on kyllä hyvä lounas. Söin siellä kerran kakarana 5 porsaankyljystä ja 3 kuppia kiisseliä jälkkäriksi. Isä opetti aikanaan, kuinka buffetissa voi syödä yllinkyllin ja vielä enemmän. Tosin tästä usein seuraa muutaman tunnin kuluttua armoton pallomaha. :D

    Taas jotain uutta; ei tuo Tsahkalille menevä polku ennen noin leveä ole ollut, tuohan on tosiaan kuin tie. Kyllä se on semmoinen mönkkärin mentävä ollut aiemminkin. Tiesitkö, että Tsahkaljärven puolella Saanaa on ennen ollut hiihtohissi? Siis tooooooooosi kauaun aikaa sitten semmoinen kapulahissi. Sen jäänteitä voi vielä (ainakin on voinut ennen) nähdä rinteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hemmetti, multa jäi ne poterot kokonaan näkemättä. Mallan opastauluakin luin vasta kierroksen jälkeen, mikä on hyvin tyypillistä meikäläiselle. Kun on hinku jonnekin, niin ei siinä mitään opastauluja ehditä lueskelemaan. :-) Se taukotuvaksi luulemani näyttikin sisältä samalta kuin Järämän korsut, mutta luulin, että se oli rakennettu vastikään ja tehty muistuttamaan korsuja. Kiitos tiedosta!

      Harmittaa vieläkin, että en syönyt retkeilykeskuksella. En tiedä, miten nyt pääsisin tämän asian yli. :-D Viisi porsaankyljystä on kyllä melkoinen suoritus, ja lapsena vielä kaiken lisäksi. Edes meikäläinen ei pystyisi tuohon!

      Tsahkalin rannassa oli kaksi uuden näköistä rakennusta, ja toinen niistä taisi olla pyöreä mutterikota. Eivät sopineet minusta ollenkaan ympäristöönsä, kun olivat sellaista vaaleaa puuta. En tiedä, ovatko rakennukset olleet siellä jo kauankin, vai onko ne rakennettu ihan vastikään. Enpä tiennyt, että siellä on ollut ennen hiihtohissikin. Mielenkiintoista.

      Poista
    2. Jäin miettimään noita poteroita ja googletin. Näinhän minä niitä! Kuinka niitä voisi olla huomaamatta. En tosin siinä vaiheessa tiennyt, että ne olivat poteroita, kun luulin että potero on jonkinlainen sodanaikainen rakennelma, niin kuin korsukin. Mutta nyt tiedän tämänkin. :-)

      Poista
  2. Taas tuli paljon uutta tietoa ja oivalluksiakin tästä sun teksistä. En ikinä esimerkiksi ole ajatellut, että Taiskan biisissä "Haltin häät" (joka mun mielestä oli jotenkin hieno ja pelottava, silloin joskus 70-luvulla, kun sitä ystäväni Terhin isoveljen vihreästä muovimankasta salaa kuunneltiin :)) mainitut Mallan kyyneleet tarkoittaa oikeasti sitä, mitä tarkoittaa, vaan luulin, että Malla oli joku itkevä morsian.

    Ja tuo, mitä Tuomo Kesäläinen on sanonut, on kanssa ajattelemisen arvoinen asia.

    Sitä ensin mietin, että miksiköhän pyöräily luonnonpuistossa on kielletty, mutta kun näin kuvat kivikkoisista poluista, niin ehkä se on kaikkien etu..

    Wokista polvi paranee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin ensin, että kyse oli Tauskin biisistä, ja jäin miettimään, että oletko fanittanut Tauskia. :-) Vaikka eihän siinä mitään, saahan Tauskiakin fanittaa. Enpä minäkään tiennyt ennen tätä Mallan kyynelistä mitään, joten olisin ihan varmasti luullut samoin kuin sinäkin.

      Pyöräilykiellossa voi olla kyse siitäkin, että pyörä kuluttaa maastoa enemmän kuin patikoijat. Pissauskieltoa ei tuossa plakaatissa sentään ollut; sen katsoin ihan ensimmäiseksi. ;-)

      Tuo viimeinen lause kyllä nauratti. :-D Toivotaan niin!

      Poista
  3. Sekä Mallan luonnonpuistossa että Saanalla on jäänteitä Lapin sodasta, sekä korsuja, suojia ja ihan peltiromuakin. Kun olin 80-luvun alussa yhtenä kesänä töissä Kilpiksellä, niin heti kerrottii, että ei saa koskea mihinkään tunturissa, sillä voi olla myös räjähtämättömiä siellä. Pariin otteeseen olen käynyt siellä Koltalahdessa (kävellen), mutta molemmilla kerroilla oli upea sää ja hyvät näkymät.

    Hyvää matkan jatkoa ja parempia näkymiä kuin sumu - vaikka sekin on kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kierrokseni jälkeen(!) siitä Mallan opastaulusta Mallan historiasta, ja Mallassa on kyllä yllättävän paljon sodan jäänteitä. Mutta huh, vai että siellä voisi olla jotain räjähtämätöntäkin. Parempi sitten vain pysytellä merkityillä poluilla.

      Minä olin itse asiassa melkein iloinen, että Mallassa oli sumuista. Sumu loi paikkaan sellaisen erikoisen tunnelman, ja kokemus oli sen takia varsin mieleenpainuva. Toki tuolla olisi varmasti hienoa aurinkoisella säälläkin!

      Poista
  4. Kun kukaan muu ei ole tohtinut paljastaa hätäasiaansa, niin minä voisin yrittää.. Tai ehkä muilla on vaan pidemmät hätävälit tai poronkusemat. Pitkällä patikoinnilla katselen sopivaa paikkaa aina kilometritolkulla ja sitten kun en enää pysty keskittymään patikointiin ollenkaan, komennan K:n pitämään vahtia ja kipitän jonkin vähän korkeamman varvikon suojiin lirauttamaan nopeasti. Olemme sopineet, että vihellys on merkkinä, jos joku muu kulkija ilmestyy näkyviin. Aina olen selvinnyt kunnialla, vaikka voihan olla, että sieltä kuusta joku on juuri parahiksi töllöttänyt maahan. Toisaalta, jos on oikein kova hätä, ei siinä mitkään kuu-ukot paljon kiinnosta ;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos sinulle, että rohkenit paljastaa taktiikkasi. :-) Keinosi kuulostaa hyvältä ja toimivalta. Pahus vaan, kun mulla ei ole yleensä sitä viheltäjää mukana. Yritän itse aina silmäillä hätäisesti kaikkiin suuntiin ennen toimenpidettä, ja sitten yritän vain saada homman mahdollisimman nopeasti hoidettua. Mutta se on ihan totta, että silloin kun on oikein kova hätä, niin eipä sillä ole väliä kuka näkee ja mitä näkee.

      Ai nyt tuli mieleeni koomisin tapaus ikinä. Ihan pakko kertoa se. Kerran Intiassa oli pakko mennä automatkalla puskapissille, ja kuski pysäytti auton hiljaiselta näyttävään paikkaan. Minä nappaan vessapaperirullan (juu, siis kokonaisen rullan) ja marssin puiden taakse. Juuri kun olen kykistämässä huomaan pienen matkan päässä jonkinlaisen tiilikasan takana kymmenen uteliasta silmäparia, jotka kaikki seuraavat hyvin kiinnostuneesti, mitä teen. :-D

      Poista
    2. Voi apua. Siinä oli varmaan joku aikaisemminkin yrittänyt samaa, ja paikalliset olivat valmiina jännäämässä miten tällä kerralla käy :-DD Ehkä olivat lyöneet jopa vetoa...

      Poista
    3. En tiedä, mitä ukot tekivät siinä, mutta ajattelin, että siinä tiilikasalla oli ehkä menossa jonkinlainen työprojekti. Kaikkein hirveintä oli se, että olin muka ihan varmasti katsonut, että lähistöllä ei ollut ketään, ja sitten siellä olikin kymmenen tyyppiä!

      Poista
  5. Kaunista on. Tutustuisin oikein mielelläni paremmin Lappiin. Etenkin ruska-aika olisi siellä mahtava nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin viime syksynä Rukalla ruska-aikaan, mutta sellainen oikea Tunturi-Lapin ruska on vielä kokematta. Tuntuu, että majoituspaikat ovat siihen aikaan ihan täynnä, ja kalliimpiakin ne ovat kuin muulloin.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3