Onnellisena ei ole helppo olla: saa koko ajan pelätä, että tulee onnettomaksi.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Lainahöyhenissä

Nyt pitäisi taas pukea kaikki kokemukset sanoiksi, enkä oikein tiedä, mistä aloittaisin. Minulla oli kyllä tarkoitus päivittää blogia Amerikassakin, mutta toisin kävi. Oli niin kiireinen matka, että välillä mentiin oikein minuuttiaikataululla.

Heti alkuun täytyy tuottaa pettymys sellaisille, jotka odottavat jonkinlaista kuvallista New Yorkin kierrosta. Sellaista ei nimittäin ole tulossa. Se johtuu siitä, että vietin suurimman osan ajasta New Jerseyssä, ja sekin vähäinen aika, jonka vietin Manhattanilla, meni kieli vyön alla kaupoissa juostessa. Mekkokuvia joudutaan myös odottelemaan ensi postaukseen, sillä ajattelin tehdä ensin jonkinlaisen yleiskoosteen matkasta ja kirjoittaa myöhemmin häistä ihan erillisen postauksen.

Auringonnousu Panamassa.

Olin etukäteen haaveillut katselevani vähän New Yorkin kaupunkiakin, mutta haaveet karisivat mainittuun ajanpuutteeseen sekä kylmyyteen. New Yorkissa oli nimittäin aivan järkyttävän kylmä, eikä ulkona tehnyt mieli olla yhtään kauempaa kuin oli aivan pakko. Suomen pakkasiin verrattuna New Yorkin nollan celsiusasteen lämpötilat eivät ole tietysti mitään, mutta Bolivian jälkeen tuollaiset lämpötilat tuntuivat melko jäätäviltä. Asiassa ei olisi ollut mitään ongelmaa, jos meillä olisi ollut kunnon vaatteet, mutta ukkelilla ei ollut edes takkia mukana! Lainasimmekin ukkelin siskon ja tämän miehen vaatteita - minä siskon trenssitakkia ja ukkeli siskon miehen fleecetakkia - ja niillä sitten pärjäilimme koko viikon. Oikein nauratti etukäteishaaveeni Keskuspuistossa TRX:llä jumppaamisesta: olisi ollut varmasti näky, kun olisin roikkunut TRX-naruissa huulet sinisinä ja punainen trenssitakki päälläni.

Meillä oli ollut alun perin tarkoitus käydä Panaman-välilaskun aikana mekko-ostoksilla, mutta valvotun yön jälkeen kaupoissa kuljeskeleminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ukkeli oli varannut meille välilaskun ajaksi kaupungista hotellin, ja ehdotin ukkelille, että mitä jos unohtaisimme shoppailun ja rentoutuisimmekin vain hotellin uima-altaalla. Se sopi ukkelille oikein hyvin, kun hänellä oli kaiken lisäksi vielä flunssakin.

Tämä Sortis-hotelli oli oikein kiva, ja jos joskus vielä Panamaan eksymme, menemme varmasti samaan hotelliin uudestaankin (ehkä jopa ihan yöpymään!). Sortis oli puolet halvempi kuin viimekertainen Waldorf Astoria, ja samalla myös ainakin tuplasti mukavampi.





Panamaa aamuauringossa.
Vastaanoton hauska, noppakuutioista tehty seinä.

Bolivian liharuokien jälkeen yksinkertainen lohi-avokadoleipä maistui aivan taivaalliselta. Voisinko saada tällaista ruokaa aina?

Olimme onnekkaita, että olimme menossa New Yorkiin vasta lauantaina, sillä perjantaina Amerikan itärannikolla oli hirveä myrsky, ja JFK:n lentokenttäkin suljettiin. Lauantaina lennot pääsivät laskeutumaan kentälle jo lähes normaalisti.

Ukkelin Phoenixin-serkku ei ollut yhtä onnekas, sillä hänen oli määrä saapui New Yorkiin juuri perjantaina. Kun serkun kone oli ollut viidentoista minuutin päässä JFK:stä, lentokoneen laskeutuminen JFK:lle kiellettiin, ja lento ohjattiin Cincinnatin kentälle. Serkku joutui siis viettämään yönsä Cincinnatin lentokentällä aika karuissa olosuhteissa.

(Kuva on serkun ottama.)



Yövyimme koko matkan ajan muuten siskon perheen luona New Jerseyssä, mutta kaksi yötä vietimme Manhattanilla. Ukkeli oli varannut Manhattanilta hotellin sitä varten, että minä pääsisin näppärästi kolttuostoksilleni. Hotelli sijaitsi SoHossa, lähellä parhaita putiikkeja, joista varmasti löytyisi minullekin jotain. Kyllä kai nyt kuka tahansa nainen löytäisi New Yorkin kaupoista vaatteita, varsinkin jos on saanut luvan ostaa mitä tahansa: hinnalla ei olisi väliä; maksakoot mitä maksavat?

Niinhän sitä kai luulisi. Minä onneton sain kuitenkin tuhrattua vaatekaupoissa koko päivän ilman että löysin ainuttakaan vaatekappaletta! Ukkeli seurasi urhoollisesti mukanani aamusta iltaan, mistä täytyy antaa kyllä oikein kunniamaininta. En vieläkään oikein ymmärrä, mikä minun ongelmani oikein oli, ja miksi vaatteita ei kerta kaikkiaan löytynyt. Vaatteet eivät vain jotenkin tuntuneet sopivan joko minulle tai häätilaisuuteen.

Etron vaatteet ihastuttivat väreillään mutta näyttivät päälläni ihan kamalilta.


Tässä asussa oli ihanat värit, mutta ainakin minun päälläni tuo kolttu näytti ihan aamutakilta. Asu ei ollut minusta millään lailla hintansa (5000 dollaria eli n. 4000 euroa) väärti. Tuollaisia saisi jostain Henkkamaukasta varmaan parillakympillä! Anteeksi nyt vain taas kaikki muotiasiantuntijat, kun en ymmärrä hyvän päälle.

Tämmöiset putiikkiliikkeet ovat kyllä siitä kivoja, että niissä saa aivan erinomaista palvelua. Ukkelinkin on mukava istua nojatuolilla tai sohvalla.
James Perseen näkeminen ilahduttaa aina!
Ainoat New Yorkissa ottamani katukuvat:

Bloomingdalesin edessä Broadwaylla.




Tonnikalaleipä hotellin huonepalvelusta.

Vaatteiden ostaminen jäi lopulta viimeiseen mahdolliseen päivään ennen häitä, eikä aikaakaan ollut paljon, sillä meidän piti lähteä New Yorkista takaisin New Jerseyhin viimeistään iltapäivällä. Kaiken lisäksi minun oli mentävä kaupoille yksin, sillä ukkelilla oli veljensä kanssa menoa pankkiin. Oli siis pakko luottaa omaan makuuni. Sain tuhrattua kaupoissa kokonaisen aamupäivän ja pitkälle iltapäiväänkin, ja lopulta riipaisin yhdestä kaupasta mukaani neljä mekkoa. Siinä mielessä oli kyllä onnea, että löysin viime hetkellä kuitenkin sellaiset vaatteet, joista itse tykkäsin. 

Valokuvia tuli otettua koko matkalla harmittavan vähän. Olisi ollut esimerkiksi valtavan mielenkiintoista kuljeskella New Yorkin kaduilla kuvaamassa ihmisiä, mutta tämä ei ollut nyt sellainen matka, että olisi ollut aikaa siihen. Kaikkea kun ei voi saada, ja minä puolestani sain ehkä jotakin vieläkin arvokkaampaa: yhdessäoloa läheisten ihmisten kanssa. Ukkelin veli ja Brooklynin serkku asuivat perheineen newjerseyläisessä hotellissa, ja veli oli varannut samasta hotellista huoneen meillekin. Minusta oli kuitenkin kivempi asua ukkelin siskon luona, sillä pidän siskosta ja hänen perheestään aivan valtavasti. Kotona on myös - yllättäen, heh heh - kodikkaampi tunnelma kuin hotellissa, jossa asuminen on aina jotenkin muodollista. Kaiken lisäksi hotellissa asui myös armas kanssaminiäni eli ukkelin veljen vaimo, jota pyrin välttelemään niin pitkälle kuin mahdollista. Parempi siis asua vähintään eri rakennuksessa kuin hän. Toinen maanosa on vieläkin parempi.

Naapurustoa ukkelin siskon asuinalueella.

Matkan aikana juhlittiin myös ukkelin vanhemman siskontytön synttäreitä. Oli muuten elämäni paras porkkanakakku!



Perheen WhatsApp-ryhmässä oli käyty aktiivista keskustelua jo monta viikkoa ja suunniteltu tulevia häitä.

Kun Brooklynin serkku tiedusteli, miksi sulhasen isä oli ollut keskusteluissa niin hiljaa, sulhasen isä ilahdutti taas omaperäisellä huumorillaan:


Amerikkalainen työ- ja kouluilmapiiri on varsin erilainen kuin esimerkiksi Suomen, mikä tuli taas todistettua. Lapset eivät olleet saaneet häitä varten koulusta vapaata mitenkään helposti, sillä vain parin päivän poissaololuvan saaminen oli tuntunut olleen kiven takana. Työajat tuntuvat hurjilta, ja esimerkiksi ukkelin vanhempi siskontyttö, joka työskentelee rahoitusalalla, joutuu olemaan töissä usein puoleenyöhön asti. Kuuntelin hieman kauhuissani monta muutakin ihmistä, jotka kertoivat, kuinka töistä ei pääse oikeastaan koskaan irti. Työmatkoihinkin saattaa mennä ruuhkien ja välimatkojen takia aikaa tuntikaupalla.

Ukkelin Phoenixin-serkku haluaisi muuttaa Phoenixista jonnekin muualle, mutta New Yorkiin hän ei kuulemma missään nimessä haluaisi. Serkulla (joka työskentelee lääkärinä) on nyt Phoenixissa hyvät työajat, yhdeksästä puoli neljään, eikä hän kuulemma haluaisi omistaa elämäänsä työlle, kuten New Yorkissa pitäisi tehdä. Serkku haluaa pitää kiinni vapaa-ajastaan, vaikka se sitten tarkoittaisikin samalla pienempää palkkaa.

Mutta ehkä sellainen tietty suuruudenhulluus kuuluu jollakin tavalla amerikkalaiseen mentaliteettiin. Kaiken pitää olla mahdollisimman suurta, oli kyse sitten muropaketista, autosta tai talosta. Näin New Jerseyssä niin suuria taloja, etten voinut uskoa, että talot olivat vain yhden perheen koteja. Kaiken lisäksi - näin joku tiesi minulle kertoa - jättimäisessä talossa saattoi asua joskus vain kaksi ihmistä!

Vaatimaton gallonan eli 3.78 litran kokoinen maitopurkki. Tästä kaataminen vaatii jo taitoa!
1.36 kilon kokoinen muropaketti.

Mietin näitä amerikkalaisia ruokapakkauksia, että mitähän varten niiden täytyy olla niin suuria. Eivätkö ihmiset jaksa käydä kaupassa kovin usein, joten on hyvä ostaa kerralla tarpeeksi tavaraa? Vai syövätkö amerikkalaiset niin paljon, että pienemmät pakkaukset eivät riitä kuin muutamaksi päiväksi? Vai onko amerikkalaisilla turvallinen olo, jos kotona on paljon tavaraa, jos tulee vaikka jokin katastrofi, eikä pääse kauppaan?

Ravintola-annoksetkin ovat suuria, mikä aiheutti hieman vaikeuksia, kun silmät olivat suuremmat kuin vatsalaukku. Siitä huolimatta tykkään käydä Amerikassa ravintoloissa, sillä ruoka on useimmiten hyvää ja sitä on siis riittävästi. Myös amerikkalainen asiakaspalvelu on alkanut miellyttää vuosien saatossa aina vain enemmän ja enemmän, vaikka korvani särähtää edelleenkin, jos myyjä kutsuu minua kaupassa sweetieksi tai honeyksi.

Brunssi Americana Dinerissa. Oma vasemmanpuolimmainen annokseni oli nimeltään "A Little Bit of Everything", ja sitähän tuo nimenomaan oli.


Pannullinen pastaa Piccola Cucinassa SoHossa.
Continental breakfast The Dominick -hotellissa.
Breakfast flatbread Agricolassa Princetonissa.
Kuinkakohan kauan pöytiinohjausta joutuisi odottelemaan?



 
New Yorkin kylmyys oli siinä mielessä ikävää, että sisätiloissakin oli niin viileää. Kuitenkin kaikki paikalliset (intialaiset mukaan luettuina!) tuntuivat pärjäävän amerikkalaisissa sisälämpötiloissa hyvin - jopa t-paidoissa. Ukkeli miettikin, että mikä meitä (ukkelia ja minua siis) oikein vaivasi, kun meillä oli koko ajan niin kylmä. En keksinyt muuta selitystä kuin sen, että olemme tottuneet Suomessa niin lämpimiin sisätiloihin, että amerikkalaiset sisätilat tuntuivat niihin verrattuina viileiltä. Lattia oli ukkelin siskon luona niin jäätävä, että ikävöin villasukkia, ja aamusuihkut olisivat herättäneet kuolleetkin. 

New Yorkin shoppailupäivien aikana kurkkuni tuli kipeäksi, ja olin ihan varma, että minullekin tulee flunssa. Minulla on ollut flunssa viimeksi kolme vuotta sitten, enkä voi oikein ymmärtää, miten olen onnistunut olemaan sairastamatta flunssaa niin pitkään. Vitamiinit, terveysmehut ja sen sellaiset eivät ole ainakaan terveyteni salaisuus, sillä en harrasta mitään sellaisia. Olenkin tullut siihen tulokseen, että minussa on jotakin todella pahasti vialla, kun flunssatkin kiertävät minut kaukaa. 😀

Lopuksi vielä piipahdus Princetoniin, joka sijaitsee vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä ukkelin siskolta. Kävimme pyörähtämässä Princetonissa lauantaina, kun häähumut olivat ohitse. Princeton on varsin viehättävä pikkukaupunki, joka tunnetaan erityisesti ylipistostaan.



Princetonia iltavalaistuksessa.

Kävimme ensin kaikki brunssilla, minkä jälkeen minä, ukkelin siskontyttäret sekä sulhasen sisko läksimme kierrokselle yliopiston alueelle.

Siskontytöt ja meikäläinen. Taustalla Nassau Hall.
Minulle oli yllätys, että yliopistoalueella saa kuljeskella ihan vapaasti, mutta hyvä niin. Tosin päädyimme myös sellaisiin paikkoihin, jotka eivät ole ehkä ihan tarkoitettuja turistien pällisteltäviksi.

WHIG Hall.

East Pyne.

McCosh Hall.
Kappeli.

Taidemuseo olisi ollut varmasti hieno paikka taiteesta kiinnostuneelle, mutta itse en ollut sillä tuulella, että olisin jaksanut katsella tauluja (kysymys kuuluu, että milloinkohan olisin sillä tuulella).

Sain kuitenkin valokuvan yhdestä päättömästä museovieraasta...


... ja Claude Monet'n Water Lilies and Japanese Bridge -taulusta:



Hieno saldo taidemuseokierrokselle, vai mitä?

Tuli myös pyörähdettyä yhdessä luentosalissa ja opiskelijoille tarkoitetussa kahvila-oleskelutilassa, jossa oli tarjolla uunituoreita, ilmaisia pipareita.



Pipareita piti tietenkin syödä suurin sallittu määrä eli kolme kappaletta, kun niitä kerran ilmaiseksi sai.

Huomasin, että Princetonissa on myös kuntosali, ja se piti luonnollisesti päästä näkemään. Kuntosalirakennuksessa oli pieni hakeminen, sillä Princetonin alue on varsin suuri, mutta löytyihän se sali lopulta. Kuntosaliin tutustuminen meinasi kuitenkin tyssätä heti alkuunsa, sillä meillä olisi pitänyt olla jonkinlainen henkilökortti. Sulhasen sisko kävi vastaanottotiskillä kysymässä, pääsisimmekö tutustumaan saliin, ja lupa tuli. Tutkimmekin sitten kaiken mahdollisen pukuhuoneista alkaen.

Yksi monesta kardiohuoneesta.

Tanssisali.
Voimaharjoitteluhuone. Tämä olisi kiinnostanut erityisen paljon, mutta en kehdannut edes yrittää sisään saapikkaissani ja trenssitakissani.


Princetonissa oli myös todella kiva jäätelöbaari (Fruity Yogurt & Cafe), jossa kävimme vielä viimeisenä iltana puoli yhdentoista aikaan illalla. Jäätelöbaari toimii itsepalveluperiaatteella: asiakas saa itse ottaa kuppiinsa jäätelön ja lisukkeet, ja annoksen hinta määräytyy painon mukaan. Erittäin kannatettava systeemi!



Elämä on, ja sitten sinä kuolet. Varsinkin jos varastat jäätelöbaarista.


The End. 🙏

26 kommenttia:

  1. Meitä suomalaisia kyllä hellitään lämpimillä sisätiloilla. Pakkaspäivänä voi vaikka mennä kauppaan lämmittelemään, jos palelee ulkosalla :)
    Mielenkiintoinen postaus jälleen, odotan innolla hääpostausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut edes ajatellut tuota sisälämpötila-asiaa, ennen kuin nyt. Taas yksi asia, jota olen pitänyt Suomessa itsestäänselvyytenä!

      Yritän saada hääpostauksen aikaiseksi vielä tämän viikon aikana. :-)

      Poista
  2. Vautsi vau, olipas kiva postaus! Ja paljon oli kivoja kuviakin :) Onneksi Suomessa töissä ei tarvitse olla jatkuvasti, hui kamala minkä kuuloisia työ"päiviä"! Ilmeisesti nälkä, kun kuola alkoi valumaan suupielestä ruoka-kuvia katsellessa :D Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa ihana kuulla! <3

      Juu en minäkään jaksaisi tehdä töitä yöhön asti. Olen samalla kannalla kuin Phoenixin-serkku, että mieluummin pienempi palkka ja enemmän vapaa-aikaa kuin työlle omistettu elämä. Tietysti jos olisi oikein kutsumus johonkin ammattiin, niin se olisi eri juttu, kun työ ei ehkä edes tuntuisi työltä.

      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin! Toivottavasti sielläkin alkavat jo kevään merkit näkyä! :-)

      Poista
  3. Taas niin viihdyttävä juttu, että melkein taidan nyt myöhästyä... On rynnättävcä eteenpäin, mutta pakko oli tulla kommentoimaan lyhyesti.

    Samanlainen kuva minullekin on tullut Pohjois-Amerikan meiningistä. Ainakin ISOA olla pitää. Ihana tuo viimeinen varoitus jädebaarissa!! Mutta nyt on kyllä mentävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toivottavasti et kuitenkaan myöhästynyt. Kiva, että kerkesit jättämään kommentin kiireestä huolimatta. :-)

      Ei taida vaatimattomuus kuulua amerikkalaisten hyveisiin!

      Poista
  4. Minullekin tuli nälkä noista ruokakuvista. :D
    Sulhasen isällä on kyllä huumorintaju kohdillaan. Harmi ettet ehtinyt tutustua nyciin niin kuin olisit toivonut, mutta eikös se ole hyvä syy tehdä sinne toinenkin reissu ilman mekkopaineita?

    Itse onnistuin eilen iltalenkillä törmäämään myös intialaisiin turisteihin tuolla "keskustassa", kysyivät missä on paikallinen intialainen ravintola. Harmikseni jouduin vastaamaan että tiedän täällä kyllä sellaisen olevan, mutta minulla ei ole mitään havaintoa missä se on! Ja keskusta kuitenkin on lähinnä muutama kadunpätkä ristissä... Pitäisi ehkä yrittää löytää se ravintola ja käydä testaamassa, yhdelle ihmiselle intialaisen ruuan kokkaaminen kotona tuntuu jotenkin niin turhalta... Saa sitten koko viikon syödä samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en aina ihan ymmärrä sulhasen isän huumorintajua, mutta joskus sentään kumminkin. :-) Hänellä on kyllä mielenkiintoinen ajattelutapa.

      Minulle jäi tämän reissun seurauksena New Yorkista jotenkin sellainen mieli, että en tunne hirveän suurta vetoa mennä sinne uudestaan. En ymmärrä, mistä asia johtuu, kun aikaisemmin olen kuitenkin lukenut New Yorkin yhdeksi suosikkikaupungeistani (jossa olin tosin käynyt vain kerran). Ehkä se johtuu siitä, että kanssaminiä asuu New Yorkissa, vieläpä keskustassa, joten sitten olisi kyläiltävä heilläkin. :-D

      Kyllä sinun on nyt käytävä testaamassa se paikallinen intialainen ravintola. :-) Ja jos käyt siellä, niin tule kertomaan minullekin, millainen se oli. Kiinnostaa kovasti!

      Poista
  5. Saksassakaan ei ihan noin vain oteta lapsia koulusta, sillä täällä on KOULUpakko eikä pelkästään opetuspakko ja varsinkaan lomien tai pyhien yhteydessä ei oikein onnistu se omaloma.
    Toi lohiavokadovoileipä maistuis mullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiennytkään, että Saksan kouluissakin on poissaolojen kanssa noin tiukkaa. Suomessahan saa (tai on ainakin ennen saanut) melko helposti lomaa viikonkin, vaikka ei olisikaan kyse muusta kuin perheen kanssa lomailusta.

      Lohileipä oli kyllä aivan järisyttävän hyvää! Harmi kun tuollaista ei saa täältä Boliviasta, kun täällä ei ole tuollaista leipää. Pitäisköhän yrittää itse leipoa jonkinlainen rieska?

      Poista
  6. Kiva postaus taas kerran. Joskin multa käy aika hitaanlaisesti tää lukeminen, kun pysähdyn joka kuvalla miettimään sen sisältöä. Ekan kohdalla ihan vaan kyllä ihastelin auringonnousun (jonka itse olisin kuvitellut ennemminkin auringonlaskuksi) kauneutta. Toisen kuvan kohdalla mietin, onko altaalla istuva mies sun ukkeli vai joku muu ja kolmatta kuvaa piti jo oikein suurentaa, että olisin nähnyt, mitä taulujen kuvat esittää. Että onko siinä ihmiset jossain ylimaallisessa jooga-asennossa vai jotain ötököitä vai mitä, mutta en kyllä päässyt ihan täysin kärryille. Ja viidentonnin luomusta tottakai piti myös ihastella, koska siinä oikeasti ON suorastaan kuninkaallisen kaunis kuosi (joskin on hintakin), mutta koko ei kyllä tehnyt sulle oikeutta. Ja helmakin varmaan sen verran hankala, että seuraavan postauksen aihe olisi saattunut olla "Satumaista kompastelua häissä" :) tai jotain.

    Ihanaa, että sulla on noin jotenkin lämminhenkinen suhde ukkelin sukuun. Jos unohdetaan kakkosminiä, joka ei tavallaan olekaan sukua, mutta kumminkin. Itseasiassa alkoi jollain kieroutuneella tavalla kyllä kiinnostaa, millainen hirviö mahtaa olla :)

    Odotan ihan hirveästi näkeväni, millaiset vaatteet lopulta valitsit. Ja jos häistä voi saada kuvia, niin luvassa on varmasti ihan mieletöntä väriloistoa. Piristäisi kummasti täällä harmaan vesisateen keskellä.

    Ja totta. Vaikka meillä on ulkona millainen keli hyvänsä, sisätiloissa on yleensä lämmintä. Ja kuivaa. Mikään ei ole niin inhottavaa (tai no ehkä joku on) kuin kylmänkosteat kiviseinät ja lattiat.

    Näkymisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka. :-)

      Piti palata katsomaan mainitsemiasi kuvia, ja täytyy sanoa, että minäkään en ymmärtänyt, mitä taulut esittävät. Ihmettelin tauluja jo tuolla hotellissa ja tulin siihen tulokseen, että kai kuvien otukset ovat jotain ötököitä. Altaalla istuva mies ei ole ukkeli vaan joku muu. Altaan vesi oli niin kylmää, että ukkeli ei uskaltanut kastaa edes varpaitaan. :-D

      Heh, hyvin voisin kuvitella sen satumaisen kompastelun häissä. :-D Oli mulla aika pitkiä helmoja nytkin, mutta muistin aina nostella helmojani sen verran, etten kompastunut.

      Ukkelin "oma" suku tuntuu kyllä varsin läheiseltä. Pidän siitä, että ukkelin perhe on suurimmaksi osaksi sellaista aitoa ja konstailematonta porukkaa, joka ei yritä esimerkiksi päteä vaatteilla tai koruilla, kuten esimerkiksi juuri kanssaminiä. Tuskin kanssaminiäkään mikään hirviö on, mutta meillä ei vain jostain syystä synkkaa yhtään. Toki pystymme juttelemaan aikamme ja olemaan ystävällisiä toisillemme, mutta kun kuulumiset on vaihdettu, meillä ei ole mitään yhteistä puhuttavaa. Elämme jotenkin niin eri maailmoissa, että meidän on ehkä vähän vaikea ymmärtää toisiamme.

      Jonkinlaisia kuvia häistä on varmasti tulossa, kunhan saan ensin käytyä kuvat läpi. Niitä on nimittäin muutama. :-)

      Onneksi täällä Boliviassa ei tarvitse sentään palella. Mutta sadepäivinä täällä on todella kosteaa, ja pyykkiä on vaikea kuivattaa. Jännitän paraikaa, ehtivätkö petivaatteet kuivua illaksi. Olisi pitänyt pestä ne jonakin toisena päivänä.

      Keväisiä päiviä sinne! <3

      Poista
  7. Mekkokuvat jakoon heti :D

    Oispa ollut mahtavaa päästä kärpäsenä kattoon niihin häihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D :-D

      Maltti on valttia. ;-)

      Poista
  8. Voi hitsi kommenttini hävisi taivaan tuuliin eri uusi yritys;D Tuollaisia jätskibaareja oli täälläkin, ja kävin pari kertaa sillä oli kiva valita kraanoista eri makuisia softisjätskejä ja laittaa täytteet itse. Jostain syystä ne hävisivät katukuvasta.
    Onneksi löytyi mekkoja:)
    Princeton vaikuttaa ihastuttavalta paikalta, olen käynyt toisessa Jenkkilän kuuluissa yliopistin kampuksella eli Harwardissa.
    New Yorkin ja New Jerseyn alueella olikin aika lailla lumimyrskyjä; ystäväni Mary lähti tänään takaisin USAan, Kaliforniaan,mutta hänen poikansa matkusti Connecticutiin,ja heidän alueellaan oli kuulemma kaikki ollut sekaisin lumen vuoksi.
    Kivan näköinen tuo Panaman hotelli:) Ja nam, tuli nälkä:) Nykissä on tosiaankin hyvää ruokaa laidasta laitaan:) Jäänkin odottelemaan hääkuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas harmillista, että kommenttisi katosi. Minä kopioin aina varmuuden vuoksi kommentit ennen julkaisemisyritystä, koska bloggerista ei koskaan tiedä!

      Olipas outoa, että jätskibaarit katosivat katukuvasta. Minä törmäsin tuommoiseen liikeideaan nyt ekaa kertaa, ja tykkäsin kovasti. Saa ottaa juuri sitä mitä haluaa ja juuri niin paljon kuin haluaa. :-)

      Princeton olikin ihastuttava paikka, mikä ei kyllä oikein käy minun suttuisista kuvistani ilmi.

      Toivottavasti Mary pääsi turvallisesti perille! Ukkelin sisko laittoikin eilen viestiä, että siellä oli tullut taas lisää lunta ja että siellä oli tosi kylmä. Siinä mielesssä hyvä, että appivanhemmat eivät ole nyt Amerikassa.

      Panaman hotelli olikin tosi kiva! Hääkuvia tulee heti kun vain kerkeän. :-)

      Poista
  9. Olipa kiva päästä kanssasi matkaamaan Suureen maailmaan!
    Terv. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava kuulla! Kiitos kommentistasi, Marsa. :-)

      Poista
  10. Tuo jäätelöpaikka, voi että jos olisi kulmilla niin notkuisin siellä aina. Rauli Virtanen on sanonut että hänestä New York on maailman paras paikka, pitäisi kyllä joskus käydä kokemassa. Mustakin Suomessa on kodeissa aika korkea sisälämpö, energianhukkaa jopa joskus sillä eihän talvella tarvitse olla sisällä shortseissa sisällä. Minäkin palelen monesti ja olisin mieluusti aina paljain jaloin kotona. Mekkokuvia odotellessa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy minunkin sanoa, että on hyvä, ettei tuollaista jäätelöpaikkaa ole ihan lähimaisemissa. Tuollaisissa itsepalvelupaikoissa tulee aina otettua enemmän kuin oli aikomus, kun kaikki herkut ovat siinä tyrkyllä.

      Minä taas olen vähän sitä mieltä, että lämpimät sisätilat eivät ole koskaan energiahukkaa. :-) En tiedä paljon mitään hirveämpää kuin sen, jos kotonaan joutuu palelemaan. En minäkään ole talvella kotona shortseissa, mutta lämpötilan pitää olla sellainen, että voisin teoriassa olla shortseissakin, jos haluaisin.

      Poista
  11. Upeat kuvat, kiva oli taas olla kuvin mukana:) Tuo Mark Twainin neuvo on muuten hyvä:)) Mukavaa loppuviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että olit matkalla mukana! Mark Twainin neuvo on minustakin hyvä. Pitäisi vain muistaa noudattaa sitä useammin. ;-)

      Mukavaa loppuviikkoa myös sinne Suomeen! <3

      Poista
  12. Mielenkiintoinen ja hauska postaus ! Olen kuullut että Amerikassa ois vain 2 viikkoa lomaa vuodessa !
    Toi ruokavaunu näkyy aina Amerikkalaisissa filmeissä, hirveesti eri juttuja sielä näköjään myydään , minkähänlainen myyjän käsihygieenia on noin pienes vaunus ?! Jollei vaunussa juoksevaa vettä niin en usko että se ois sallittu Ruotsissa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. <3

      Lomat eivät taida tosiaan olla Amerikassa järin pitkiä. Yhdeltä naiselta kuulin, että hänen lomansa on jotain 21 päivää, mutta hänen miehellään on sentään kuukauden loma. Ehkä lomien pituus riippuu työpaikasta?

      En tullut ajatelleeksi ruokavaunujen käsihygieeniaa, mutta täytyyhän niissä jonkinlaiset pesumahdollisuudet olla, tai niin ainakin luulisin. Ruokavaunut jäivät tällä reissulla kokeilematta, kun oli niin kylmä, ettei ulkona pystynyt syömään mitään.

      Poista
  13. Lokakuussa suuntaan New Yorkiin ja sitä tässä nyt alan työstämään. Miami ja Orlando olivat meidän ohjelmassa viime kesänä. Ja nyt syksyllä taas myös Miami on myös ohjelmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää matkaa sinulle, sekä Miamiin että New Yorkiin! Miami on minulta vielä näkemättä, mutta toivoisin joskus sinne pääseväni.

      Poista