Ehtoolla laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina.


tiistai 15. maaliskuuta 2016

Astronautin aamunavaus

Taisin tehdä aiemmin jonkinlaisen uudenvuodenlupauksen, etten enää antaisi postaustaukojen venähtää kovin pitkiksi. No eihän pari kuukautta niin kovin pitkä tauko ole, vai kuinka? Selitys taukoon on kuitenkin ainakin omasta mielestäni harvinaisen hyvä: minulla oli opiskeluissa viimeinen rutistus, ja blogi joutui sen seurauksena taas ihan hunningolle. Perjantaina kävikin sitten semmoinen ihme, että oli viimeinen työharjoittelupäivä ja samalla myös viimeinen koulupäivä. Parin vuoden urakka on nyt ohi, ja minua katsoo peilistä vastavalmistunut hoitaja, mikä ei lakkaa ihmetyttämästä minua. Kuinka ihmeessä tässä näin pääsi käymään? Mihin se kaikki aika mennä hujahti? Mitä oikein tapahtui?

(Tähän postaukseen ei ole tarjota muita valokuvia kuin viime viikonloppuna kuvaamani kiivi. Smiley On muuten aika juhlallinen tunne, kun saattaa käyttää aikaansa niinkin jonninjoutavaan tekemiseen kuin kiivinpalasen valokuvaamiseen. Smiley)


Olen ensimmäistä kertaa elämässäni ylpeä itsestäni ja siitä, mitä olen tehnyt. Varmasti olen tehnyt elämässäni paljon muutakin, mistä olisin voinut olla ylpeä, mutta jostakin syystä en ole koskaan tuntenut minkäänlaista ylpeyttä tekemisistäni. Ehkä tämä poikkeuksellinen ylpeyden tunne johtuu siitä, että tiedän, että tämä saavutus ei tullut mitenkään helpolla. Varsinkin ensimmäinen syksy opiskelujen parissa oli vaikea, ja minusta tuntui, että olin aivan väärällä alalla. Kyse ei loppujen lopuksi ollut niinkään siitä, että olisin ollut väärällä alalla, vaan suurin ongelma oli omassa päässäni: olin jumiutunut vanhoihin ajatusmalleihin, jotka tuntuivat estävän etenemisen. Muistan miettineeni, että jos jossain myytäisiin vaihtopäitä, kävisin ostamassa sellaisen. Miten muuten voisin ikinä päästä eroon vääristyneistä ajattelutavoistani?


Puolitoista vuotta sitten ensimmäisen työharjoittelun ensimmäisen viikon aikana kirjoitin varsin lannistuneen postauksen, jonka kävin lukemassa nyt uudelleen. Kirjoitus herättää minussa monenlaisia ajatuksia. Toisaalta tunnen suurta empatiaa tuota ihmistä kohtaan, joka postauksen aikoinaan kirjoitti, sillä muistan niin selvästi, miten vaikealta kaikki tuolloin tuntui ja miten kukaan ei tuntunut ymmärtävän, vaikka kuinka yritin selittää. Toisaalta tunnen hilpeyttä ja jonkinlaista voitonriemuista tyytyväisyyttä: eikö kannattanutkin kärsiä, kun lopputulos oli tämä, että seison tässä nyt voittajana? Jollakin tapaa myös hieman harmittaa: miksi en ole tehnyt tätä tai jotain muuta vastaavaa jo paljon aikaisemmin, kun kerran pystyn näinkin suuriin muutoksiin? Miten paljon muita salattuja voimavaroja minussa on? Mihin kaikkeen muuhun pystyisin, jos vain tosissani yrittäisin?



Olen joskus sieluni syvimmissä sopukoissa varovaisesti epäillyt, että pystyn tekemään melkein mitä vain, jos minulla vain on tarpeeksi halua ja jos olen valmis tekemään riittävästi töitä asian eteen. Mikään ei ole mahdotonta: kaikki on loppujen lopuksi kiinni vain siitä, kuinka kovasti jotakin haluaa. Uskon, että meillä kaikilla on valtava määrä piilossa olevia voimavaroja, joista meillä ei ole ehkä aavistustakaan, ennen kuin joudumme uusien ja pelottavilta tuntuvien haasteiden eteen. En pidä julistamisesta enkä kuvittele olevani mikään neuvomaan ketään, mutta sanon tämän senkin uhalla: uskaltakaa, ihmiset, jahdata unelmianne ja tehdä asioita, jotka pelottavat. Jos minä pystyn tekemään jotakin tällaista, niin kuka tahansa pystyy!


En tiedä, kuinka lopulta onnistuin pääsemään eroon vinksahtaneista ajattelutavoistani, mutta luulen, että kyse oli suurelta osin jonkinlaisesta muutosvastarinnan murtumisesta. En jaksanut enää taistella muutosta vastaan, vaan annoin periksi, menin virran mukana, sopeuduin tilanteisiin - ja sitten huomasinkin yhtäkkiä pärjääväni ja jopa nauttivani haasteista. Kaiken lisäksi olen näiden parin vuoden aikana löytänyt itseni; ihmisen, joka on ollut minulta koko elämäni ajan enemmän tai vähemmän kadoksissa. Kummallisinta on se, että voin sanoa pitäväni siitä ihmisestä, jonka olen löytänyt. Minusta on kiva olla minä. Hyväksyn senkin, että kaikki eivät minusta pidä, eikä minun tarvitse vaivata päätäni asialla mitenkään. Joku sanoi jossain akkainlehdessä taannoin jotenkin niin, että "en tarvitse sinun rakkauttasi rakastaakseni itseäni", ja minusta se oli hemmetin hienosti ja osuvasti sanottu.



Sen verran intensiivistä opiskelu oli, että tuntuu vieläkin kovin vaikealta tajuta, että opiskelumateriaaleja ei tarvitse enää koskaan ottaa esiin vaan että kaikki on tehty. Kaikki. (Tosin olen miettinyt, että jos olisin nuorempi, saattaisin haluta opiskella lääkäriksi.) Mietin tuossa jokin aika sitten, mitä tekisin sitten, kun minulla alkaisi loma - kunnes tajusin, että eihän minulla mikään loma ala. Minullahan alkaa loppuelämä! On niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä nyt, kun aikaa on. Töitä pitäisi tietysti etsiä, mutta koska sisälläni asustelee loinen nimeltä laiskamato, meinasin kumminkin ensin vähän lomailla. Smiley Olen haaveillut monta vuotta myös vapaaehtoistyön tekemisestä, ja nythän siihenkin olisi aikaa. Mieleni tekisi myös kirjoittaa keittokirja, ja se kahvilakin piti perustaa.


Jos ei tarvitsisi kuunnella hiventäkään järjen ääntä, toteuttaisin kaikkein hulluimman haaveeni: muuttaisin Intiaan ja aloittaisin siellä yhden bisneksen, jonka liikeidea on muhinut päässäni siitä asti, kun Intiassa asuimme. Uskon vakaasti siihen, että yritys menestyisi, jos idean vain saisi markkinoitua intialaisille oikealla tavalla. Että tämmöisiä realistisia suunnitelmia täällä on! Nyt kun olen yhden haaveeni toteuttanut, taidan todellakin kuvitella kykeneväni mihin vain. Smiley Mistä tulikin mieleeni, että minähän halusin joskus astronautiksikin... mutta siihen hommaan taitaa olla jonkinlainen yläikäraja?


Olisi niin paljon postattavaa, ja tuskin maltan odottaa sitäkään, että pääsen haahuilemaan kameran kanssa metsään tai oikeastaan minne tahansa. Ehkä tästä alkaa Kukkapillin uusi kukoistuskausi. Tai sitten ei.

Ei muuta kuin uusia haasteita päin!
Smiley



28 kommenttia:

  1. Todella isot onnittelut valmistumisen johdosta. Olen kanssasi samaa miltä, että meillä kaikilla on kyllä voimavaroja toteuttaa haaveita, mutta aina niitä voimavaroja ei käytä hyväkseen. Ja unelmia pitää olla. Jos koskaan ei haaveile mitään, niin eipä sitten saavutakkaan mitään.
    Hauskoja noi kuvat. Kyllä sitä kiivistäkin saa monenlaisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, CurryKaneli! Tämä kokemus opetti minulle ainakin sen, että me ihmiset taidamme tosiaan pystyä niin paljon enempään kuin tiedämmekään. Ja miten palkitsevalta se tuntuukaan, kun suoriutuu sellaisesta, mistä ei ikimaailmassa olisi uskonut suoriutuvansa.

      Olin jo pitkään katsellut kiiviä sillä silmällä. Että onpas se oikeastaan jännän näköinen... kunpa olisi aikaa valokuvata sitä. :-)

      Poista
  2. Onnittelut!!!! Olikin mielessa just tanaan aamulla alkaa tiedustella, mita sinulle kuuluu. Uusia haahuilupostauksia odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu! Tämmöistä tänne tällä kertaa kuuluu. :-)

      Poista
  3. Oikein roppakaupalla ONNEA valmistumisesta!
    Teet sitten mitä tahansa, perustat kahvilan tai lähdet sinne Intiaan, niin olet ainakin valmistunut hoitsuksi ja voit olla itsestäsi ylpeä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset, Rantis. ♥ Anteeksi, että vastaaminen venähti... tulin tänne Itä-Suomeen vanhempia ilahduttamaan. :-)

      Poista
  4. Kivaa kuulla sinusta ja oikein paljon onnea! On upea tunne kun on saavuttanut jotain, minkä eteen on tehnyt töitä. Minäkään en nuorena ikinä olisi uskonut oikeasti pääseväni taidekouluun, ja kun lopulta kolmekymppisenä pääsin ja sain koulun suoritettua neljässä vuodessa olin tosi tyytyväinen itseeni. Unelma oli saavutettu, tosin nyt pitäisi keksiä uusia unelmia...mitä haluaisin tehdä työkseni? Taitaa minun sisällä elelevä laiskamato olla liian suuri...tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vau, taidekoulu kuulostaa upealta saavutukselta!!

      Tuntuu, että se minun sisälläni elelevä laiskamato on kasvattanut viime aikoina lisälonkeroitakin. :-D

      Poista
  5. Paljon onnea valmistumisen johdosta!

    Minulle on viime aikojen suuri suoritus ollut tästä Sudaniin muutosta selviytyminen. Se, että pärjään täällä vaikean alun jälkeen on saanut mut tuntemaan itseni suorastaan ärsyttävän itsevarmaksi. Ja huomaan myös miettiväni kuinka paljon pidänkään tästä tyypistä kuka olen :) Itsensä voittaminen on aikamoista huumetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kata!

      Hih, ärsyttävän itsevarma kuulostaa oikein tavoiteltavalta olotilalta. :-) Vieraassa maassa selviytyminen on kyllä hieno asia - ja osoitus melkoisesta mukautumiskyvystä.

      Poista
  6. Hieno saavutus, onnea!

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana postaus! Onnea sinulle tuhannesti! Ja toivottavasti tuo tsemppimieli säilyy. Meikäläinen on nimittäin mennyt viimeisen kuukauden sellaista siksakkia juuri tuolla työelämässä, että välillä meinasi toivo kadota. Itse työ on ihanaa ja ne vakityökaverit, mutta ulkopuolella on ollut kampittajia ja se on tuntunut ihan käsittämättömältä huomata. Toisaalta on hyvä, että selkäänpuukottajat löytää, osaa kokouksissa varoa, ettei istu selkä heitä päin:D. Tähän viimeiseen kampitukseen kuului muuten sairaanhoidon opiskelijakin. Kuulin, että sairaanhoidon harjoittelija ei viimeisenäkään vuonna saa ottaa omia potilaita? Minusta se oli niin kummallista. Minä aikanani sain suljetulla osastollakin ihan omat potilaat ja koin sen parhaana oppina ikinä. No, mitäs näistä. Nokka pystyyn ja katkeruuden juuret irti maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paluumuuttajatar. :-)

      Toivon itsekin, että tsemppimieli säilyy. Etten lösähdä kohta tylsistyneeksi sohvaperunaksi, joka miettii, että mitähän sitä elämällään tekisi.

      En tiedä, millainen käytäntö siellä teilläpäin opiskelijoiden suhteen on, mutta olen huomannut, että käytännöt vaihtelevat hyvinkin paljon jo ihan toimipaikkakohtaisestikin, esimerkiksi kirjaamisessa. Joissakin paikoissa opiskelija saa omat tunnukset, ja joissakin opiskelija ei saa kirjata edes ohjaajan läsnäollessa. :-(

      Tsemppiä sinulle! Minä uskon siihen, että hyvällä saa paljon enemmän aikaan kuin pahalla ja että ne selkäänpuukottajat saavat kyllä vielä maistaa omaa lääkettään.

      Poista
  8. Paljon onnea!
    Kieriskele nautiskellen siinä ihanassa tunteessa, kun urakka on ohitse ja olen saavuttanut tavoitteesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka! Ihan menestyksekkäästi olen ainakin toistaiseksi kieriskellyt. :-D

      Poista
  9. Wuhuu, tosi paljon onnea! Hurja suoritus! Aivan varpisti on ollut intensiivistä, ja maaliin pääsy ikimuistoinen tunne :)

    Jestas, miten mainio myös tuo linkkaamasi vanha postaus :D Se(kin) on niin totta, että on mukavuusalueelta poistumisia, ja Mukavuusalueelta Poistumisia. Jälkimmäiset ovat aina Kokemuksia isolla koolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taru! ♥ Oli tosiaankin aika intensiiviset pari vuotta, kun mun tyyli on vielä sellainen, että kun ruvetaan jotain tekemään, niin se tehdään sitten kunnolla. Mutta onneksi kova työ palkittiin parhailla arvosanoilla. :-)

      Tuo vanha postaus näyttäytyy nyt aivan uudessa valossa, kun on tätä aikaa vähän mennyt. On kyllä hyvä kirjoitella paskafiiliksistäkin, kun kirjoituksista voi jälkeenpäin peilata nykyaikaa. Ja mukavuusalueesta, minusta sanaa käytetään nykyään ihan liikaa ja ihan väärissä yhteyksissä. Oikea mukavuusalueelta poistuminen on mielestäni sellaista, että se todellakin tuntuu epämukavalta...

      Poista
  10. Paljon onnea Satu! Aivan mahtava juttu. Olen monesti käynyt katsomassa, että oletko kirjoittanut jotain. Kiva, kun tänään löysin postauksesi. Mukavaa lomailua:). /Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja. :-) Kiva, että olet pysynyt mukana, vaikka postauksia on tullut harvakseltaan. Terveisiä kotiväelle! ♥

      Poista
  11. Superihana kirjoitus! Ja mää niiiiiin iloitsen sun onnistumisesta, koska on niin tuoreessa muistissa tuo tunne itselläkin. Sellanen, että mitenkäs tässä näin kävi ja selvisinkö todella tästä(kin). Ja miten totta toikin, että "Mihin kaikkeen pystyisin, jos vaan tosissani yrittäisin?". Niinpä.

    Mulla on nyt meneillään sellainen vaihe, että päässä on jos sun mitä haaveita, mutta en pääse niiden toteuttamisessa todennäköisesti ikinä alkuun, jos ei ensin tapahdu jotain muuta. Ja se muu on esim. se, että mun nykyinen työ lakkaa olemasta. Muuten jatkan vaan samalla taloudellisella mukavuusalueella, vaikka mieli halajaa muualla ja koko ajan tiedostan, että ei tässä enää ihan hirveästi aikaa ole jahkailla, jos meinaa jotain vielä keritä.

    Ja niin tuttua toikin tunne, että yhtäkkiä onkin aikaa kuvailla Kiiwiä :D. Niin vapauttavaa.

    Voi että mutta tulin iloiseksi tästä sun kirjoituksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas tulin niin iloiseksi sinun kommentistasi. ♥ En vieläkään oikein usko, että olen oikeasti suoriutunut opiskeluistani. Mietinkin, että pitäisikö nipistää itseäni, mutta äiti tarjoutui vapaaehtoiseksi nipistäjäksi. :-D

      Nyt pitäisi vain oikeasti toteuttaa noita muitakin unelmia eikä jämähtää jonnekin perustyytyväiseen olotilaan. Lisää haasteita, kiitos – kunhan nyt ensin pidän vähän tätä lomaa. :-D

      Kuulostaa aika pelottavalta tuo, että uusien haaveiden toteutuminen vaatii nykyisen työn olemassaolon lakkaamista. Tuommoiset muutokset ovat jotenkin niin radikaaleja. Tällaisessa tilanteessa, kun ei tarvitse ikään kuin “rikkoa” mitään vanhaa, vaan on opiskellut uuden ammatin, on jotenkin helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä.

      Tänään kuvailin paljon muutakin kuin kiiviä. Kuten kukkasia, hämähäkkiä ja lentokoneita. :-)

      Poista
  12. Onnittelut vastavalmistuneelle hoitajalle:) Ihan mahtava juttu ja varmasti tulet olemaan hyvä tuossa uudessa ammatissasi:) Ja miten kiwi voikaan olla noin kaunis kuvissasi:)

    VastaaPoista
  13. Paljon Onnea Satu!!! Ihana postaus ja tulin tasta niin hyvalle mielelle, kaikkeen pystyy jos haluaa, olen ihan samaa mielta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Petra! Nyt vaan etsimään uusia epämukavuusalueita. :-)

      Poista
  14. Tosi hieno kirjoitus. Ja onnea upeasta suorituksesta. Tuosta todistuksesta ja ammattitaidosta on hyötyä moneen kuten olet jo alkanut suunnittelemaankin. Kivaa lukea, että osaat arvostaa omaa tutkintoasi. Nopeesti panit tutkinnon purkkiin, toiset junnaa paljon pidempään!
    Onnea vielä kerran. Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, Pirjo, tuhannesti mukavasta kommentistasi!

      Minusta tuntuu siltä, että tästä koulutuksesta on paljon enemmän hyötyä kuin mistään muusta aiemmin saamastani koulutuksesta, kun opinnot pakottivat perehtymään myös omaan itseeni ihan toisella tapaa kuin muut opinnot. Samalla kun opin ammattitaidon, opin myös roimasti itsetuntemusta – mikä tekikin opinnoista osin niin vaikeat, kun jouduin kohtaamaan "pimeän puoleni".

      Mukavaa viikonloppua sinulle! :-)

      Poista