Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


lauantai 13. joulukuuta 2014

Minustako kuntosaliharrastaja?

Olen aina inhonnut kuntosaleja, ja ajatuskin kuntosalilla käymisestä on tuntunut vastenmieliseltä. Intiassa ostin kokeeksi kuukauden jäsenyyden yhdelle salille, mutta kävin siellä muistaakseni tasan kaksi kertaa - ja silloinkin taisin viihtyä lähinnä juoksumatolla. Olenkin aina epäillyt, että salivastaisuuteni on johtunut siitä, että en ole koskaan tosissani yrittänyt: jos kävisin salilla tarpeeksi monta kertaa ja tulisin tutuksi laitteiden kanssa, saattaisin hyvinkin alkaa tykätä saliharjoittelusta. Ehkä olen perustanut kuntosalivastaisuuteni mielikuviin, joita minulla on salilla treenaamisesta ollut.

Tänä syksynä päätin sitten ottaa härkää sarvista ja ostin puolen vuoden jäsenyyden salille. Päätökseen vaikutti monta asiaa: sali oli sopivasti matkan varrella; sali tarjosi jäsenyyttä tarjoushintaan, ja pakettiin kuului myös oman kuntosaliohjelman laadinta; ja - mikä tärkeintä - sain salille kaverin. Tämän viimeksi mainitun merkitystä en voi kylliksi korostaa, sillä varsinkin alkuun henkinen tuki oli tärkeää. Iso osa salivastaisuuttani kun on juontanut kuntosalilaitteista: ne ovat tuntuneet isoilta, pelottavilta ja monimutkaisilta. Tuntui helpottavalta, että mukana oli kaveri, jonka kanssa laitteita saattoi tarvittaessa pähkäillä.

Saliharrastus alkoi ohjaajan tapaamisella ja sillä, että katsoimme, mitä laitteita minä voisin ohjelmaani sisällyttää ja miten laitteet toimivat. Menin tapaamiseen suurin toivein - kerrankin joku laatisi minulle ihan oman ohjelman! - mutta ilo vaihtui pian pettymykseksi. En tiedä, oliko ohjaajalla kiire jonnekin, mutta kävimme laitteet läpi melkoista pikavauhtia, ja tunnin mittaiseksi ilmoitettu ohjaustuokio kesti vain puolisen tuntia. Ohjaaja ei myöskään millään lailla ottanut huomioon kondromalasiaani (polvilumpion rustonpehmentymää), vaan laati minulle ihan yleisen ohjelman, joka oli lähes identtinen kuin kaverin. Minun olisi ehkä pitänyt käydä hakemassa kuntosaliohjelma samaiselta fysioterapeutilta, jolla olin käynyt viime vuonna saamassa polvea vahvistavia kuminauhajumppaohjeita ja joka oli käskenyt tulla kuukauden päästä tekemään kuntosaliohjelman. No. Siitä kuukaudesta on nyt kulunut vuosi ja neljä kuukautta, enkä ole vieläkään käynyt sitä ohjelmaa hakemassa. Ajattelin nimittäin, että en kumminkaan rupeaisi salilla käymään, joten mitä minä sillä ohjelmallakaan tekisin. 

Kurjasta alusta huolimatta rupesin käymään salilla pari kolme kertaa viikossa - ja melkein joka kerta piti kiukutella kaverille, kun salille meno tuntui aina yhtä vastenmieliseltä. Käynnin jälkeen olin kuitenkin taas ihan tyytyväinen, että oli tullut mentyä. Pikkuhiljaa tulin tutuksi laitteiden kanssa, eikä niiden kanssa räplääminen enää pelottanut yhtä paljon. Sitä paitsi: tarpeeksi kauan kun räveltää jonkin laitteen säätöjen kanssa, niin joku salilla kävijöistä kyllästyy katselemaan sitä sähläämistä ja tulee ihan vapaaehtoisesti neuvomaan, miten laite toimii. Smiley Yhden perselihaslaitteen kimpussa tuskaillessani taisin saada paikalle kaksikin avustajaa.

Se, mikä salitreenissä eniten ihmetytti ja mikä myös laski salilla käymisen motivaatiota oli se, että en saanut treeniä tuntumaan oikein missään. Olin kuvitellut, että lihakset tulisivat treenamiseen jälkeen kipeiksi ja että kropassa tuntuisi, että oli tullut tehtyäkin jotain. Ihan tavallisella kotijumpalla kun olen aina saanut lihakseni erinomaisen kipeiksi, ja olen ajatellut lihasten kipeytymisen olevan jonkinlainen harjoituksen tehokkuuden mittari. (Korjatkaa, jos olen väärässä!) Esimerkiksi reisiojentaja-laite aiheutti päänvaivaa, kun en tiennyt, miten saisin treenin tuntumaankin jossain. Ohjaaja oli neuvonut tekemään kolme viidentoista liikkeen sarjaa, ja sekä painot että toistojen määrä tuntuivat olevan minulle sopivat, sillä enempää en olisi jaksanut tehdä. Treeni ei kuitenkaan tuntunut seuraavana päivänä missään, ja tuntuikin siltä, että harjoitus oli ollut ihan yhtä tyhjän kanssa. Seuraavalla kerralla yritin tehdä liikkeen suuremmilla painoilla sillä lopputuloksella, että en jaksanut tehdä liikettä kovinkaan monta kertaa, ja polvikin rusahteli uhkaavasti. Sitten yritin lisätä toistojen määrää, mutta siihenkään en pystynyt. Kyseisen laitteen käyttäminen ei siis tuntunut hirveän innostavalta, kun ihan peruskyykkäykset tuntuivat paljon tehokkaammilta kuin mokoma kuntosalilaite. Sama ongelma oli monen muunkin laitteen kanssa, enkä oikein tiennyt, mitä tein väärin ja mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. Salilla oli harvoin henkilökuntaa paikalla, joten en voinut kysyä heiltäkään, eikä tuo ensimmäinen ohjaaja-kokemus ollut muutenkaan herättänyt luottamusta heitä kohtaan.

Vatsan ja selän treenaukseen tarkoitetut laitteet olivat minusta niin vastenmielisiä ja tylsiä, että siirryin aika pian treenaamaan vatsaa ja selkää lattialle. Minusta on ollut muutenkin aina paljon kivempi jumpata ihan oman kehon painolla, tai korkeintaan käsipainojen tai muiden vastaavien kanssa. En ole koskaan tuntenut vetoa minkäänlaisia laitteita kohtaan, päinvastoin. Perusjumppakin voi olla tehokasta ja paljon kivempaa kuin salilaitteissa vääntäminen, kun ei minulla muutenkaan ole tarkoitus rakentaa mitään muskeleita. Siellä lattialla vatsalihasliikkeitä tehdessäni rupesinkin miettimään, että onko mitään järkeä maksaa siitä, että tulen tekemään salille samoja liikkeitä, joita voisin tehdä kotonakin, ilmaiseksi.

Minulla taitaa olla salijäsenyyttä edelleen muutama kuukausi jäljellä, mutta viime aikoina ei ole tullut salilla käytyä, kun päivät ovat olleet sen verran pitkiä. Eikä harjoittelun tehottomuuskaan ole yhtään motivoinut käymään salilla. Ehkä olin alun perinkin oikeassa, ja salilla käyminen ei vain ole minun juttuni? Eihän kaikki sovi muutenkaan kaikille - yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Mutta nyt olen ainakin kokeillut salilla käymistä useammin kuin pari kertaa, ja voin perustaa mielipiteeni tosiasioihin enkä mutu-mielikuviin.

27 kommenttia:

  1. Täällä toinen kuntosali-inhoaja. Olen (nuorempana) useammankin kerran yrittänyt aloittaa kuntosalikäynnit. Kun kerran "kaikki" muutkin käy. Olen aloittanut yksin, kaverin kanssa, ohjelmalla ja ilman ohjelmaa. Työpaikan ilmaisella kuntosalilla aikoinaan poljin kuntopyörää abt kymmenen kilometriä ja menin sen pälle saunaan ja uimaan. Uiminen on aina ollut se minun juttu.

    Opin lopulta, että kuntosali ei todella ole minun juttu. Enää en ole vuosikausiin yrittänytkään. Polvivaiva hoituu, siis polven ympärillä olevat lihakset, kotona olevalla kuntopyörällä. Siis silloin kun sitä muistaa/jaksaa/viitsii pyöräillä säännöllisesti.

    On paljon muuta mukavaa, jota voi tehdä, kuntosali ei tod ole tarkoitettu kaikille. Jaksan ihmetellä noita 5-6 kertaa viikossa käyviä, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jokaisella on tosiaan se oma juttunsa, ja se juttu pitäisi vain jotenkin löytää. Minulle yksi tärkeä vaikuttava tekijä liikuntamuodon valintaan on se, että minun ei tarvitse lähteä varta vasten harrastamaan liikuntaa mihinkään, esim. juuri sinne kuntosalille tai uimahalliin. Lähteminen kun tuntuu olevan mulle jostain syystä ylitsepääsemättömän vaikeaa - paitsi jonnekin luontoretkelle lähteminen. Siksi tykkäänkin liikkua kotona tai lähteä lenkille kotiovelta.

      Kuntopyöräkin minulla on, ja sitä olen polkenut joskus aktiivisestikin. Nyt pyöräily on jäänyt tosi vähiin, kun ei ole sitä telkkaria, ja ilman telkkaria pyöräily on aivan kamalan tylsää. Kaiken lisäksi kuntoni on romahtanut parhaista ajoista aika dramaattisesti, ja kuntopyöräily tuntuu siitäkin syystä niin vastenmieliseltä. Mikä on vähän harmi, kun kuntopyöräily olisi tosiaan polvellekin – tai siis niille polvea ympäröiville lihaksille – erinomaista treeniä.

      Poista
  2. Salikäyntisi kuulostaa ihan samalta kuin mitä olen kuvitellut käyvän omalle kohdalleni jos salilla kävisin. En siis ole käynyt koska tunnen ihan samanlaista vastenmielisyyttä niitä laitteita kohtaan.

    Muutenkin tuo sportti-ilmapiiri on itselleni vastenmielinen. Olen miettinyt että johtuisiko se jopa ns. urheilumuotoilusta, siis urheiluvaatteissa ja urheilu-aiheen ympärille kehittyneestä muotokielestä joka ei ole ollenkaan omaan makuuni. En tiedä.

    Sen kuitenkin tiedän että isoäitini on nyt 92-vuotias eikä hän ole koskaan käynyt kuntosalilla ja vieläkin piisaa virtaa ja vointia. Omatkin hyvänolon kokemukseni tulevat ihan arkisesta ulkona kävelystä ja kesällä puutarhatöistä. En tarvitse kuntosalia joten menköön ne jotka tulevat onnelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntosaleilla on tosiaan ihan omanlaisensa ilmapiiri, joka ei viehätä minuakaan. Minua ahdistaa kuntosaleilla myös se sosiaalinen aspekti: pitää harrastaa liikuntaa ihan vieraiden ihmisten keskellä ja olla pahimmassa tapauksessa vielä heidän töllisteltävänäänkin. Olen aina ollut näissä liikunta-asioissa enempi sellainen yksinäinen puurtaja, enkä ole koskaan ymmärtänyt ns. juoruliikkujia (esim. lenkkeilijöitä), jotka harrastavat liikuntaa yhdessä ja päivittävät samalla kuulumisiaan. Toisaalta kuitenkin joukkuelajitkin viehättävät minua, mutta niiden viehätys juontuu kuitenkin ehkä ennemminkin ryhmähengestä kuin siitä, että saa harrastaa liikuntaa yhdessä muiden kanssa.

      Ulkona kävely ja luonnossa liikkuminen on minustakin ihan parasta. Siinä samalla tulee huomaamattaan myös meditoineeksi. :-)

      Poista
  3. Opiskeluaikana kävin suunnilleen kerran viikossa salilla mutta nykyisin jumppaan paljon mieluummin kotona ja käyn kerran viikossa pilateksessa. Suurin osa kuntosalilaitteista on 162 cm:lle liian suuria, säädettävätkin mallit, joten niillä tekeminen on vaikeaa ja rasitus kohdistuu lihasten sijasta niveliin, ei hyvä. Pilatesta olen harrastanut kaksi vuotta ja se on tehnyt todella hyvää ryhdille, lihastasapainolle, kehon hallinnalle että mielelle. Suosittelen kovasti (kannattaa tarkastaa, että ohjaaja on oikeasti pilatesohjaaja, kuntosalien ryhmätunneilla ei välttämättä opeteta liikkeitä oikein ja niitä teetetään liian nopealla tahdilla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntui salilla myös usein siltä, että rasitus kohdistui laitteissa ennemminkin niveliin kuin lihaksiin, eli olisiko säädöissä ollut sitten kuitenkin jotain vikaa. Minua ärsyttää muutenkin se laitteiden ainainen säätäminen itselleen sopiviksi. Jos minulla olisi kotona oma kuntosali, saattaisin innostua saliharrastuksesta ihan toisella tapaa, kun laitteita ei tarvitsisi jatkuvasti säätää, ja siellä saisi olla ihan yksin. ;-)

      Pilatesta olen harrastanut viime aikoina lisääntyvässä määrin, mutta enemmänkin voisin sitä harrastaa. Olen löytänyt netistä paljon hyviä pilates-videoita, ja saan niiden avulla keskivartaloni erinomaisen kipeäksi, eli todellakin tiedän tehneeni jotain. :-) Tosin olen monessa videossa huomannut tuon saman hätäisyyden, että liikkeet tehdään liian nopealla tahdilla. Kun olen ymmärtänyt, että pilateksen ideana on tehdä mieluummin muutama liike kunnolla kuin useampi liike vähän sinne päin.

      Poista
  4. Täällä on yksi saliharrastaja. Itse voisin käydä (ja olen joskus käynytkin) sen 5 kertaa viikossa, mutta nykyisellään realistisempi on se 2-3 kertaa, ja mä olen myös supernopea eli en tajua porukkaa, joka hengaa salilla tuntikaupalla; mun reeni on 35-45 minuuttia max.
    Mutta se vaatii oman aikansa, ennen kuin siitä innostuu. Eikä se tietysti sovi kaikille, osa tykkää joukkuejutuista, osa kilpailuhenkisemmästä jne. Itse tykkään, kun saleilu on harrastus, jota voi harrastaa (melkein) ajankohdasta riippumatta, ja nautin myös niistä tuloksista (sekä kilomäärissä että peilistä). Sitten, kun siitä jutun juonesta saa kiinni (toisin sanoen alkaa tulla tuloksia ja painoja saa lisätä vähän väliä), niin siitä se motivaatio syntyy. Mutta liputan kyllä asiantuntevan ja perehtyvän trainerin puolesta; tuo sinun kokemuksesi tuntuu aika ankealta ja just siltä, ettei tyyppiä voinut vähempää kiinnostaa :(
    Ja mä en tykkää laitteista ollenkaan, parasta ja hauskinta on mielestäni tehdä ihan vapailla painoilla ja ne myös kehittävät kroppaa, lihastasapainoa ja voimia kaikista monipuolisimmin! mutta vaatii toki myös alkuun harjoittelua, etenkin jos on se kipuileva polvi. Tsemppiä! Anna vielä salille mahdollisuus, mutta kuten sanottu, ei se välttämättä olekaan kaikkien teekuppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä tosiaankin nopea salilla kävijä. Itseltäni meni salilla helposti tunti, ja usein olisi mennyt vielä kauemminkin, jos ei olisi pitänyt lähteä kotiin.

      Siitä se motivaatio varmaankin juuri syntyy, että tulokset alkavat näkyä, ja joutuu lisäämään painoja. Minusta tuntuu, että en päässyt oikein kunnolla alkuunkaan, kun motivaatio katosi ihan kokonaan. Olisi ehkä pitänyt ottaa useamman kerran perusteellisempi ohjaus, ja jos vielä joskus jatkan saliharrastusta, niin täytyy varmaankin harkita tätä vaihtoehtoa ihan tosissaan. Tällä kyseisellä salilla en kuitenkaan tule jatkamaan, koska en pitänyt tämän ohjaajan tyylistä enkä oikeastaan kyseisestä salistakaan. On muutenkin vähän vaikea tietää etukäteen, millainen kukin ohjaaja on – kuka paneutuu asiakkaaseensa kunnolla ja kuka jakaa kaikille samat saliohjelmat.

      Poista
  5. Pisteet mielikuvan päivityksestä, minunkin varmaan pitäisi kokeilla itse eikä vain ihmetellä että kuka ihan oikeasti haluaa olla yksi noista, jotka lasikaapissa eli ison ikkunan äärellä jumppaavat kaikkien nähtävillä... Mutta onhan niitä kellarisalejakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä oli juuri sellainen hikinen kellarisali. Ei yhden yhtä ikkunaa missään. En kyllä mielelläni hilluisi siellä ikkunassakaan...

      Poista
  6. En minäkään oikein rakasta kuntosalilla käymistä vaan pakotan itseni sinne. Ennen kävin kuntosalissa pitkänkin matkan päässä,,mutta kun tänne ihan lähelle avattiin uusi kuntosali,niin pidin lähes 8 kuukauden tauon sitä odottaen ja aloitin uudessa paikassa elokuussa.Nyt kun se on niin lähellä niin alussa innostuneena päätin mennä sinne mahdollisimman usein mutta totuus on se että pakotan itseni sinne muutaman kerran viikossa. Käyn kerran tai pari viikossa pilates-tunnilla ja samalla reissulla myös juoksumatolla ja teen joitakin liikkeitä laitteilla,Minulla on kunto-ohjelma mutta en ihan seuraa sitä.... Alussa kävin pari kertaa TRX-tunneilla,jonka jälkeen kropassa todellakin tuntui,mutta koska sinne mahtuu vain 15 ihmistä kerrallaan ja on supersuosittua,niin sinne pitää varata paikka soittamalla ja lähes aina paikat ovat jo menneet. Vatsaliikkeitäkin teen mieluummin kotona ja mulla onkin kotona 3 kilon kåsipainot,jumppamatto ja Fitbul-pallo.

    VastaaPoista
  7. Eikun siis Fitball....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaista pakottamista se on minunkin saleiluni ollut. Mieluummin vain keksisin jonkin tekosyyn ja jättäisin menemättä. Ohjatuista tunneista saattaisin hyvinkin pitää, ja varsinkin kaikista tanssillisista jutuista tykkäisin varmasti kovasti, mutta mun ei kannata edes yrittää mennä sellaisille, koska tiedän jo etukäteen, miten siinä tulee käymään: polvi ei kestä, ja liikunnasta on lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Eihän elämässä kaikki voi olla aina kivaa, vaan joskus joutuu pakottamaan itsensä joihinkin juttuihin. Olen kuitenkin todennut, että tässä saliasiassa en meinaa ruveta itseäni pakottamaan, kun on kuitenkin olemassa liikuntamuotoja, joista ihan oikeasti tykkään.

      Poista
  8. Sinun varmaan kannattaisi kysellä sieltä salilta, että saisitko jonkun tekemään sinulle uuden ohjelman ja kertoa miten harjoittelu on tähän mennessä sujunut. Minusta ainakin kuulostaa siltä, että perehdytys oli huono. Jos saisit vielä uude ohjelman, voisit varmistua, että onko se sitten niin, että kyseessä ei ole sinun lajisi lainkaan.

    Itse olen harkinnut useasti saliharjoittelun aloittamista, mutta koska se ei juurikaan kiinnosta, on homma jäänyt harkinnan asteelle. Itse tykkään ryhmäliikuntatunneista, oma suosikkini on tietokonetyöskentelijälle erinomainen selkä-hartia tunti, pidän myös tanssillisista tunneista ja pallopeleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä ja järkevältä ajatukselta, mutta en siltikään taida pyytää uutta ohjelmaa. En viihdy kyseisellä salilla muutenkaan (liian pieni ja ahdistava), ja musta tuntuu muutenkin, että mun salikäynnit oli nyt tässä. Turha sitä on väkisin yrittää, jos ei kerran salilla käyminen ole minun juttuni ja jos ei siitä tunnu olevan oikein mitään hyötyäkään.

      Ryhmäliikuntatunneista voisin minäkin tykätä, mutta niillä on se vaara, että en malta kuunnella omaa kroppaani (eli polveani), vaan painan menemään väkisin muun ryhmän mukana, ja lopputuloksena onkin sitten pakkolepo. Itseni tuntien siinä tulisi käymään juuri näin, koska enhän minä voi löysäillä, jos kerran muu ryhmäkin tekee täysillä. :-/

      Poista
  9. Minustahan tuli Istanbulissa kuntosaliharrastaja. Joka kerta väkipakolla pistin itseni lähtemään, mutta menin kuitenkin. No, eipähän ole jatkunut täällä. Ei aikaa, ei rahaa, eikä mitään keinoa saada itseään liikkeelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla kuntosalilla käyminen kaikkien juttu. Blogisi lukijana täytyy sanoa myös se, että minä ainakin katselen paljon mieluummin kuviasi kävelylenkkien varrrelta kuin hikiseltä kuntosalilta. :-)

      Poista
  10. Mä vihaan kuntosalilla käyntiä. Joskus nuorena se oli mun mielestä vielä cool, mutta olenkin käynyt viimeksi vissiin vuonna 2003, että se siitä... En halua lähteä mihinkään, silloin harvoin, kun on aikaa olla kotona. En halua nähdä ketään, kun näen töissä liikaakiin ihmisiä. Voisin käyttää niitä laitteita, jos ne olis meillä kotona, eikä mun tarvis lähteä mihinkään eikä nähdä ketään.

    Mutta koska ne laitteet ei ole meillä kotona, niin sen lisäksi, että liikun ja nostelen taakkoja töissä ehkä noin 20 tuntia viikossa, lenkkeilen koiran kanssa ja ratsastan, teen kotona lihasliikkeitä oman kehon painoilla + joskus mieheni käsipainoilla. Venyttelen myös, fysioterapeutin mulle laatimien ohjeiden mukaan (mulla on viallinen selkä). Ja olen timmi, mutta en muskelikimppu. Lihasliikkeistä en halua luopua, mutta kuntosalille en ole menossa, vaikka siellä käykin tyyliin 99% työkavereista. Minä en käy. Enkä silti häviä kunnossa ja voimassa yhtään niille. Mut voittaa vain jotkut lähes ammattitanssijat tai jossain joukkueessa pelaajat, mutta perus kuntosaliharrastajia olen kunnossa ja kropassa edellä, vaikken astu jalallani mokomille saleille. Että silleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! Eipä tähän ole enää paljon mitään lisättävää. :-) Paitsi että tässä se nyt taas nähdään, että miten hyvässä kunnossa ihminen voi olla ilman kuntosaliharjoitteluakin. Liputan myös ehdottomasti hyötyliikunnan ja ruumiillisen työn perään, ja taakkojen nostelu töissä kuulostaa juurikin siltä. Olisin mieluusti juuri tuommoinen kuin sinä, timmi, hoikka ja silti vahva; en missään nimessä lihaksikas.

      En ole minäkään halunnut koskaan kuntosalille siitä syystä, että siellä käyvät kaikki muut tai että se olisi jotenkin cool. Tuntuu vain, että kuntosali tuntuu olevan monen (esim. juuri sen fysioterapeutin) mielestä jonkinlainen ihmeratkaisu kaikenlaisiin vaivoihin. Että jos rupeaa käymään kuntosalilla, polvikin kuntoutuu alta aikayksikön ja voi ruveta tekemään taas vaikka mitä. No, minulle tuntui käyvän ihan päinvastoin (ns. treenistä ei ollut mitään hyötyä), ja vituttamaankin rupesi. :-D

      Poista
    2. Toi loppukaneetti oli paras :D Niin kyllä muakin alkais...

      Poista
    3. Ja joku vielä väittää, että liikunnasta tulee hyvä mieli. :-D

      Poista
  11. Hei oletko kokeillut ryhmäliikuntatunteja? Jos inhoat laitteita, sinulle saattaisi sopia joku pilates, jooga tai bodybalance -tyyppinen juttu. Minä tykkään niistä kovasti! Tarvitsen tsemppajaa, joka innostaa ja näyttää joka kerta liikkeet edessä. Tavallisella kuntosalillakin voi lintstata helposti jos on siihen taipuvainen (kuten minä...), mutta ryhmäliikuntatunnilla ei vaan kehtaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta olen monesti ajatellut, että pitäisi kokeilla. Tuommoiset vähän rauhallisemmat tunnit voisivat olla ihan turvallisiakin. Ja niillä voisi olla kivaakin!

      Poista
  12. Minun kohdallani aika on onneksi tässä asiassa ajanut ohi. Meillä on kotona ollut kaikenlaista värkkiä, juoksumatosta sain polvivamman, kuntopyörä piti liian kovaa ääntä, nyt on stepperi, jota silloin tällöin telkkaria katsoessa mainoskatkona ajan viitsin käyttää. Se on ihan sopivaa polvijumppaa. Rankin ryhmäurheilu missä koskaan olen ollut oli afrikkalainen tanssi, suosittelen, ei ota polviin ja on hauskaa. Pilatesta ovat kaikki suositelleet, mutta en viitsi lähteä enää kotoani mihinkään vääntämään jotain liikkeitä ryhmässä. Tässä nyt vaan katson miten pitkälle voi elää pelkällä huvikävelyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikkalainen tanssi kuulostaa kivalta! Tosin se saattaa vaatia myös hieman pokkaa ja heittäytymistä, joten en tiedä, miten laji mahtaisi tällaiselle tosikolle sopia.

      Noista värkeistä tuli mieleen, että meilläkin on aika monta käyttämätöntä värkkiä. Puolustuksena täytyy sanoa, että ne ovat kaikki ukkelin hankkia, kuten se yksi vatsalihaspenkki, jota hän ei koskaan ole käyttänyt ja joka on nyt meidän sängyn alla, kun ei muualle mahtunut. :-/

      Huvikävelyt kuulostavat oikein mukavilta. Saa ainakin raitista ilmaa. :-)

      Poista
  13. Mulla on kova ikava salille mutta talla hetkella en pysty repeamaan sinne, meilla on arjen kasassa pitaminen aikamoista minuuttipelia, ehka ensi vuonna? Olen kaynyt vaihtelevasti salilla vuosikausia mutta oikeasti innostuin vasta Ankarassa, missa löysin ihan todella tavallisen, isan ja pojan vetaman pienen sekasalin. Siella oli kiva fiilis ja sai henk.koht hyvia ohjeita, mulle oli tarkeaa etta siella oli hyva henki, sai haista hielle, tulla risoissa verkkareissa ja kysya mita vaan typeryyksia. Yleensa sai neuvoja ennenkuin ehti kysya ja mika tarkeinta, niiden avulla kehittyi! Oli ihan mieletön fiilis kun sentteja katosi ja alkoi löytaa uusia lihaksia. Nyt kuntoillaan kavellen mutta ihan hirvittaa millon alkaa jalat karsia liiasta kavelysta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sinun kirjoitelleenkin tuosta Ankaran salista. Se kuulostaa kyllä tosi kivalta - minä ainakin ahdistun sellaisessa paikassa, jossa pitää olla vermeet viimeisen päälle ja jonne porukka tulee lähinnä "näyttäytymään". Intiassa meno oli juuri tällaista, eikä tosiaan tehnyt mieli käydä kyseisellä salilla enempää kuin sen kaksi kertaa.

      En usko, että jalat kovin herkästi alkavat kärsiä kävelystä, ellei sitten jaloissa ole jotain ongelmaa, kuten polvivaivoja. Mun pitää olla tarkkana, etten kävele liian usein ja perättäisinä päivinä varsinkaan silloin, jos reisijumpat ovat jääneet vähiin, koska silloin polvi kipeytyy heti.

      Poista