Ehtoolla laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina.


lauantai 5. tammikuuta 2013

Kokemuksia sarista

Ukkelin tapaamisesta ehti kulua viisitoista vuotta, ennen kuin minä pukeuduin ensimmäisen kerran sariin. Sarin käyttäminen tuntui minusta aiemmin vastenmieliseltä ajatukselta, ja vasta ihan viime aikoina uteliaisuuttani on alkanut kutkuttaa: millaista mahtaisi olla pukeutuneena sariin? Olen kokenut sariin pukeutumisen epämiellyttävänä ajatuksena myös siksi, että sitä varten pitää käydä ompelijalla teettämässä sariin sopiva pusero, enkä minä pidä ompelijalla käymisestä ollenkaan. Minusta vaatteiden teetättäminen on aikaavievää, hankalaa ja pelottavaa: mitä sitten, jos en pidäkään lopputuloksesta? Voinko jättää tekeleen räätälille ja sanoa, että en minä haluakaan tuota - yritä kaupata se jollekulle muulle?!

Nyt aika oli ilmeisesti vihdoinkin kypsä, koska sain käytyä ostamassa sarin (oikeastaan kaksikin) ja jättämässä puserokankaan ompelijalle. Minun oli tarkoitus pukeutua sariin eräissä häissä, ja puseron oli määrä valmistua lähtöä edeltävänä päivänä. Pusero valmistuikin ajallaan, ja anoppi soitti minulle puseron ompelijalta haettuaan, että hän olikin saanut mukaansa molempien sarien puserot, vaikka toisen oli pitänyt valmistua räätälin kiireiden takia vasta myöhemmin. Anoppi kuulosti tosi innostuneelta: "Puserot on ommeltu tosi hyvin! Lähetän ne autonkuljettajan mukana sinulle - sovita niitä illalla!"

Minulle oli oikeastaan ihan sama, miltä puserot näyttivät (tärkeintä oli, että minulla oli jotain laitettavaa sarin alle), ja kaivoin anopin lähettämät puserot kassista vasta myöhään illalla. Levitin puserot eteeni ja henkäisin: en ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista! Alun perin yksivärisestä kankaasta oli saatu kirjailuilla ja koristeilla aivan uskomattoman kauniit vaatekappaleet, enkä voinut uskoa, että ne kuuluivat nyt minulle! Toinen pusero oli sellainen munakoison värinen ja toinen viininpunaisen ja aniliininpunaisen väliltä.

Innostuin hieman valokuvailemaan. Smiley

  







Miten monta työtuntia näihin on mennytkään!

Naama leveässä hymyssä rupesin kokeilemaan puseroita päälleni. Ajatella, että saisin pukea päälleni jotain näin kaunista!

Hymyni hyytyi kuitenkin aika pian, kun tajusin, että pusero oli rintojen kohdalta aivan liian pieni. Huusin ukkelin apuun, kun en saanut hakasia kiinni, mutta vaikka kuinka yritimme kahteen pekkaan tunkea rintavarustustani puseron sisään, se ei vain onnistunut. Rinnanympärys oli aivan liian pieni. (On muuten varmaan harvinaisen hupaisa näky, kun mies yrittää tunkea vaimonsa rintoja puseron sisään!) Kun lopulta hikoilun ja taistelun jälkeen saimme hakaset jotenkuten kiinni, pusero kiristi niin paljon, että minuun sattui. Toinenkin pusero oli aivan yhtä pieni.

Ukkeli soitti äidilleen ja haukkui ompelijan: "Ihan paska ompelija, kun ei osaa ommella edes oikean kokoisia puseroita! Tänne taakse tarvitaan ainakin neljän tuuman verran kangasta lisää!"

Aloimme olla kaikki pienoisessa paniikissa, sillä meidän piti lähteä seuraavana päivänä kolmelta lentokentälle, ja ompelimo olisi auki yhdestätoista kahteen. Ehtisikö ompelija korjata puserot, ja pystyisikö hän edes tekemään sitä, koska mistä hän saisi tähän hätään tismalleen saman väristä kangasta?! Tulevaisuus näytti aika lohduttomalta: kaikki tämä vaiva, ja nyt en saisi edes saria päälleni. Smiley

Ukkeli istui sängyllä pyöritellen puseroa kädessään. "Katso nyt, miten huonoa jälkeä ne ovat tehneet! Mitä varten tähän on jätetty näin rumat rypytkin?!", ukkeli meuhkasi. Minusta puserot näyttivät oikein hyviltä, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta, kuin että ne eivät mahtuneet päälleni.

Aikansa puseroa tuijotettuaan ukkeli äkkäsi: "Mitä jos nämä hakaset tulevatkin etupuolelle, kun tässä on nämä rypytkin? Jos me olemmekin sovittaneet puseroita väärin päin päälle?" Ja niin ukkeli soitti taas anopille, joka vahvisti, että hakaset tulevat tosiaankin etupuolelle. Nauroimme ukkelin kanssa katketaksemme: tässä meillä on kaksi asiantuntijaa! Smiley Minä olin automaattisesti ajatellut, että hakaset tulevat selkäpuolelle, aivan kuten rintaliiveissäkin. Puseron toinen puoli (se, jolla ei ollut niitä hakasia) oli paljon koristeellisempi kuin toinen, ja olin automaattisesti ajatellut, että  koristellumpi puoli tulee eteen. Kun ukkelikin harvemmin käyttää naisten aluspuseroita, olimme molemmat aivan yhtä hyödyttömiä tapauksia. Smiley

Saimme puseron vihdoin oikein päin päälle, mutta se oli siltikin liian tiukka. Nyt hieman paniikin laannuttua huomasimme kuitenkin, että kainaloihin oli jätetty erittäin reilut saumanvarat, joten sieltä voisi saada lisää kangasta, jos saumoja vähän avaisi.  

Seuraavana päivänä minä ja anoppi marssimme puseroiden kanssa tasan kello yksitoista ompelimoon. Siellä selvisi, että yksi mies oli ottanut mittani ja toinen oli leikannut kankaan, ja jossakin kohtaa näiden tapahtumien välissä oli tapahtunut virhe. Ompelimon tytöt ottivat heti molemmat puseroni työn alle, ja kymmenessä minuutissa ongelma oli korjattu - ilmaiseksi tietenkin. Saisin kuin saisinkin sarin päälleni!

Puseron lisäksi sarin alle tulee laittaa alushame, jonka olimme käyneet ostamassa aiemmin viikolla. Alushameen kävimme ostamassa yhdessä pienemmässä liikkeessä, jossa myytiin alushameita ja puserokankaita, joita oli kumpiakin kaikissa mahdollisissa väreissä.



Kun sovitin kotona alushametta, tyrskähtelin naurusta. Hame oli yhden koon (kuten kaikki intialaiset housutkin tuntuvat olevan), mikä tarkoitti sitä, että se oli jättimäinen pussi, josta oli seksikkyys kaukana! Unohtakaa hempeät silkkiset alushameet; tässä tulee intialainen seksintappaja! Hame oli myös niin pitkä, että se laahasi maata, ja pelkäsin kompastuvani sen helmoihin.


Tässä pusero (oikein päin puettuna!) alushameen kera. Joku siveellinen intialainen saisi varmaan hepulin, jos näkisi, että minä tässä poseeraan alusvaatteisillani. Hame kuitenkin muistuttaa minusta alushametta yhtä paljon kuin makkara hernettä, joten aivan sama, vaikka kekkuloinkin alusvaatteisillani. Smiley

Puseron tulee olla kaikin puolin tyköistuva, ja tästäkin syystä pusero pitää teettää ompelijalla. Ainakaan tällainen pienirintainen ei tarvitse puseron alla edes rintaliivejä, kun pusero on niin timakka, ja anoppikin neuvoi olemaan ilman liivejä. Alushame on tärkeä siksikin, että sitä käytetään apuna sarin pukemisessa, kun ensimmäinen kangaskierros tungetaan alushameen kauluksesta sisään. Siksi alushameen nyörit pitää myös vetää aika tiukalle.


Toisessa puserossa on lyhyemmät hihat, ja koristuksiakin on hieman vähemmän. Kummassakin puserossa on nuo nauhat, joista tykkään kovasti - paitsi silloin, kun pitää nojata muovituolin selkänojaan ja nauhojen päissä olevat koristukset painavat selkää.

Koska pusero oli niin kaunis, sari alkoi yllättäen näyttää hirveän tylsältä. Kaiken lisäksi tuntui ihan rikokselta piilottaa niin kaunis ompelutyö sarikankaan alle.


Tässä sari vielä laatikossaan. Sarissa on kolmea pääväriä, vihreää, sinistä ja munakoison väristä. Reunus on kullanvärinen, vaikka se kuvissa näyttääkin lähinnä ruskealta. Tämä sari on muutenkin hirveän vaikea valokuvattava - värit näyttävät kuvissa aivan erilaisilta kuin luonnossa.

Sariin kuuluvat tietysti muutkin intialaiset tykötarpeet eli erityisesti korut ja otsaan laitettava bottu-koriste eli bindi. Useimmat ovat varmasti nähneet intialaisilla naisilla otsassa punaisen (tai jonkin muun värisen) täplän, jota jostain aivan käsittämättömästä syystä luullaan usein kastinmerkiksi. Täplällä ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä kastin kanssa! Täplää käytetään otsassa usein ihan vain koristeena, vaikka jossakin päin Intiaa sitä pidetään myös naimissa olevan naisen merkkinä. Täplää voivat käyttää kuitenkin muutkin kuin naimisissa olevat naiset, eikä täplän tarvitse olla aina edes pyöreä, vaan se voi olla koristeellisempikin. Täpliä myydään tarra-arkeissa, joista on hyvä irrottaa joka aamu aina uusi täplä otsaan. Minua naurattaa joka kerta, kun käyn anoppilassa kylpyhuoneessa ja näen seinässä olevan suihkuputken: se on täynnä näitä punaisia täpliä, jotka anoppi on ottanut suihkuun mennessä otsastaan pois ja jotka ovat jostain syystä unohtuneet siihen putkeen. Siinä ne ovat koomisessa rivissä. Smiley

Anopin mukaan intialaisilla naisilla tulee olla joka päivä neljä eri koristetta. Naisilla tulee olla otsa-bottu, mangalsutra (kaulaketju, joka symboloi avioliittoa ja joka vastaa vähän länsimaista sormusta), rannerenkaat sekä kukkia hiuksissa. Leskeksi jäänyt nainen ei voi käyttää mitään näistä. 

Minä ostin arkin koristeellisia bottuja.

 
Kun oli kaikki tykötarpeet koossa, olikin aika pukeutua sariin! Sarin pukijaksi valikoitui appiukon sisar, joka kuulemma osaa kietoa sarin paljon taitavammin kuin anoppi, joka vain "käärii sarin päälleen jotenkin". Anoppi oli antanut minulle jo kuivaharjoittelua aiemmin kotona, jotta saisin jonkinlaisen idean siitä, miten sari kiedotaan. Sarin pukeminen vaikutti minusta paljon helpommalta kuin olin kuvitellut, ja varmasti saisin itsekin sarin jollakin tavalla päälleni. Eri asia on, saisinko sen ylleni niin siististi, että kehtaisin näyttäytyä siinä ihmisten ilmoilla - varsinkaan häissä! Sarin kietomiseen voi halutessaan tutustua tarkemmin vaikkapa tämän videon avulla.

Kaikki ukkelin ottamat valokuvat minusta sari päälläni olivat joko epätarkkoja tai pimeitä, ja tämä oli kaikista otoksista ainoa jotenkin kelvollinen. Teki mieli sutata kuvasta naamani, kun minulla on niin mairea virnistys, ja kaksoisleukakin siellä näyttää roikkuvan, mutta menköön nyt. 


Tuosta kuvasta tuli muuten mieleeni, että olenko koskaan kertonut, että intialaiset rakastavat tekokukkia? Niitä on maljakoissa, pöydillä, kirjahyllyillä ja joka puolella. Kukkakauppaan menijäkin saattaa yllättyä, kun löytää kukkakaupasta vain muovikukkia!

Otsatäplä ei näkynyt minulta juuri ollenkaan, ja olisi ehkä pitänyt ostaa hieman näkyvämpi täplä. Korunikin olivat hyvin vaatimattomat, kun en halunnut lainata anopin kultaisia rannerenkaita tai mitään muitakaan koruja.

Kun sari oli sitten vihdoinkin päälläni, ensimmäinen huolenaiheeni oli, voiko se pudota mahdollisesti alas. Olisi kauhean noloa, jos alaosa yhtäkkiä retkahtaisi, ja seisoisinkin alushameisillani! Naiset vakuuttelivat, että huoleni on turha - olihan appiukon sisar kiinnittänyt sarin kriittisistä paikoista kolmella eri hakaneulalla. Seuraavaksi murehdin sitä, kuinka sarissa tulisi istua (lytistyisikö se jotenkin, jos istuisin sen päälle) ja kuinka siinä tulisi liikkua (miten ihmeessä pystyisin kulkemaan ilman, että kompastun siihen, kun helmat laahasivat maata!).

Lopulta päätin unohtaa kaikki murheet, koska saisin niillä itselleni vain epävarman olon. Päätin kantaa sarin ylpeänä ja hymyssä suin - näytti sari päälläni sitten kuinka typerältä tahansa.

Koska olen tällainen vaalea ulkomaalainen, olen ihmisten mielenkiinnon kohteena muutenkin, mutta nyt, kun minulla oli sari päälläni, minusta tuntui, että ihmiset tutkailivat minua vieläkin uteliaammin. He varmasti säälittelivät ainakin sitä, miten vaatimattomat korut minulla oli. Smiley Yksikin toisella puolella käytävää istunut nainen meinasi nitkauttaa niskansa, kun hänen piti koko ajan vilkuilla minua ja kommentoida miehelleen jotain. Myöhemmin, kun olimme käyneet lavalla valokuvassa ja kun huutelimme anopin kanssa toisillemme muutaman penkkirivin yli, sama nainen kysyi minulta pöyristyneen näköisenä, että puhutko sinä telugua. Kun vastasin myöntävästi, nainen tuhahti närkästyneenä, että puhu sitten! Ehkä hän tunsi itsensä petetyksi, kun en ollutkaan niin "ulkomaalainen" kuin hän oli luullut.

Huvitti myös hieman yhden appiukon (miespuolisen) serkun suhtautuminen minuun. Tämä serkku on kohdellut minua aiemmin kuin ilmaa: hän on pystynyt katsomaan minua juuri sen verran, että on saanut tervehdittyä, ja sen jälkeen hän on aina kääntynyt ukkelin puoleen ja jatkanut keskustelua ukkelin kanssa, vaikka keskustelu olisi koskenut minuakin. Nyt tämä samainen hapannaama oli yhtä hymyä! Mies halusi koko ajan keskustella kanssani ja haki minulle ruokasalissa vielä oikein tuolinkin. En tiedä, johtuiko muutos miehen käyttäytymisessä pukeutumisestani (ehkä en tuntunut hänestä niin ulkomaalaiselta kuin aiemmin) vai jostain muusta, mutta joka tapauksessa minua pikkuisen huvitti.

Vaikka pelkäsin, että saan istuessani sarin lyttyyn ja ruttuun, suurin haaste oli kuitenkin portaiden nouseminen. Pieni pakokauhu meinasi iskeä jo heti, kun saavuimme hääpaikalle, kun tajusin, että tilaisuus oli toisessa kerroksessa, ja minun pitäisi kiivetä portaat sinne. Yritin katsoa, miten muut naiset toimivat, ja kun he nostivat toisella kädellä hieman sarin helmaa, minä tein sanoin. Kaikkein suurin jännitysmomentti oli kuitenkin se, kun piti mennä lavalle valokuvattavaksi kaikkien niiden ihmisten eteen. Lavalle päästäkseen piti nousta viisi, kuusi porrasta. Miten mieleenpainuvaa olisikaan, jos kaatuisin nenälleni siihen lavan reunaan! Kun tuli aika lähteä lavalle, tunsin, kuinka pakokauhu alkoi hiipiä mieleeni. Ennen kuin se kuitenkaan ehti kunnolla saada minusta otteen, työnsin sen väkisin pois mielestäni, ja päätin kävellä lavalle sillä asenteella, että olen tehnyt tämän sata kertaa ennenkin. Ja niin selvisin siitäkin. Smiley

45 kommenttia:

  1. Voi kun mielenkiintoinen postaus ja kaunis olit sarissasi!
    Piti oikein käydä tuo videokin katsomassa, hieman hankalampaa ja enemmän aikaavievää tuo touhu näyttää olevan kuin farkkujen jalkaanveto ;)

    Turkissa ihmiset myös samoin hämmentyivät jos ulkomaalaisen näköinen veteleekin heidän kieltään sujuvasti, mutta sitten jos jotain sanaa et ymmärrä alkavat he korottaa ääntään; yritin aina nätisti sanoa että ei minulla kuulossa vikaa ole, ymmärryksessä vain... Oliko tämä telugu mielestäsi aikoinaan vaikea oppia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi minä varmaan tykkäänkin käyttää farkkuja. ;-) Jos sitä kangasta olisi edes vähemmän, niin pukeminen olisi huomattavasti helpompaa, mutta kun sitä on niin paljon, että sitä lieruaa joka puolelle. :-)

      Ihan saman jutun olen huomannut, että jos en ymmärrä jotain, niin toisen ääni vain kovenee sen sijaan, että hän yrittäisi selittää asian toisella tavalla. Mutta ehkä se johtuu siitä, että itse tulen helposti kysyneeksi, että mitä, sen sijaan, että sanoisin, että en ymmärrä. Ehkä toinen silloin luulee, että en vain kuullut...

      Telugu on ollut kamalan vaikea kieli oppia, ja minulla on vieläkin tosi paljon opittavaa. Olen miettinyt paljon sitä, miksi se on tuntunut niin vaikealta kieleltä, ja olen tullut siihen tulokseen, että vaikeus on johtunut varmaan ainakin osaksi siitä, että olen opiskellut sitä englannin kautta. Minusta tuntuu, että se kolmas välikieli jotenkin hidastaa ja häiritsee oppimista.

      Kiitos. :-)

      Poista
  2. Ovatpas kauniita nuo puserosi, ja hieno kuva sinusta sarissa! Nauratti tuo pukemisepisodi, onneksi hokasitte, että meni väärinpäin ennen kuin ompelija sai täydet haukut :-D

    Kohta varmasti osaat kietaista sarin yllesi kuin vettä vain! Nuo ovat niin kauniita, ettei niitä saa jättää kaappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pusero meni kyllä paljon paremmin päälle, kun sen käänsi oikein päin. :-D

      Aika paljon pitää kyllä vielä harjoitella, että saisin puettua sarin ihan sujuvasti (ja luottaisin siihen, että se on asiallisesti puettu!), mutta ainakaan minulle ei jäänyt mitään kammoa sarin käyttämisestä, päinvastoin. :-)

      Poista
  3. Voi miten kauniit vaatteet olet saanut. Ensimmäinen asia, mikä Intiasta tulee mieleeni, on ihanat värit, vaikka itse olenkin enemmän sellainen harmaa hiiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään kovasti. Nyt pitäisi sitten vain yrittää käyttää noita. Vähän sellainen harmaa hiiri olen itsekin, ja siksi kai onnistuin löytämään vähemmän räikeän sarinkin. :-D

      Poista
  4. Upeita kirjailuja, ei voi suomalaisista kansallispukujen ristipistoista puhua edes samana päivänä. Ihanaa erilaisuutta! Ja silti, kuinka kauniilta tuossa väriloistossa vaalea suomalainen näyttää!

    Kuvitella, jos tilanne olisi mennyt niin pitkälle, että olisit ompelimossa esitellyt puseron pienuutta sen ollessa väärinpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, alkaa hävettää ihan hirveästi, kun vain ajattelenkin sitä, että olisin alkanut esitellä puseroa ompelimossa väärinpäin. :-D Täällä ollaan kyllä tosin niin siveitä, että kun esittelin anopillekin, mistä kohtaa paita on tiukka, pusero piti pukea paita normaalivaatteiden päälle, ettei vain tarvinnut vilauttaa kriittisiä paikkoja hänellekään. Siellä ompelimossa piti siis tietää jo etukäteen tarkalleen, paljonko pitää löysätä ja mistä, kun eihän siellä voinut paljasnahkasilleen kaiken kansan nähden riisua...

      Huvittavinta on, että en itse edes aiemmin ole pitänyt kirjailuista, mutta heti kun näin nuo puserot, olin ihan myyty. :-)

      Poista
    2. En olekaan tajunnut, että siellä on noin tarkkaa noissa siveysasioissa. Mutta nyt kun tarkemmin mietin vaikka Bollywood-elokuvia ja mitä niissä vilahtaa, niin eipä paljoa tosiaan näytetä.

      Poista
    3. Napa niissä saattaa joskus vilahdella, mutta muuten ei tosiaan taida paljon näkyä. Minua hämmentää täällä vähän se, että perheen sisälläkin ollaan niin siveitä, siis ihan saman sukupuolen keskenkin. Kun ukkeli meni isänsä kanssa Suomessa saunaan, he istuivat saunassa alushousut jalassa, vaikka minun kanssani ukkeli kyllä nakuilee. ;-) Vaikka onhan alasti saunominen aika äärimmäistä, ihan noin yleisestikin ajatellen, eikä vain intialaisten silmin.

      Poista
  5. Ihanat nuo kirjailut! Mieletöntä, että ompelijalla saa teetettyä tuollaista jälkeä. Ja sari kokonaisuudessaankin on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailut ovat minustakin ihan uskomattoman kauniita. En olisi ikipäivänä voinut kuvitella, että tuollaisiakin pystyy tekemään – varsinkaan, kun en itse ole mikään käsityöihminen. ;-)

      Poista
  6. Alku aina hankalaa ja lopussa kiitos seisoo. Kohta et ehkä halu muihin vaatteisiin pukeutuakaan:). Tai sitten saat saristasi joskus kauniin pöytäliinan tai verhot kotiisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa vain noissa sareissa se, että ne ovat yleensä niin mielettömän ohutta kangasta, että minä en ainakaan saisi ikinä ommeltua niistä mitään. Parempi vaan siis yrittää kietoa niitä ympärilleen kuin ommella niistä verhoja. ;-D

      Poista
  7. Ihanaa kun laitoit kuvat saristasi tänne!Että nuo pikku puserot ovatkin sitten nättejä ja nättejä myös päälläsi.Mikä työ noissa onkaan ollut.Nauratti tuo miten laitoitte väärin puserot mutta onneksi ehdittiin korjata virhe ennen häitä!
    Nuo kirjaillut kankaat ovat kyllä superkauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-)

      Nuo puserot ovat todellakin pikkuisia, mutta onneksi siihen päälle tulee kuitenkin se sari, vaikka pusero peittyykin, koska muuten olisi kyllä aika alaston olo. En tiedä, olisinko itse koskaan tajunnut, että pusero oli väärinpäin, jos ei ukkeli olisi sitä hoksannut. :-D

      Poista
  8. Ai kauheeta, olisi varmaan pitänyt saada käyttöohje sille paidalle sieltä ompelimosta ;DD En vain saa mielikuvaa pois päästäni, kun mies yrittää tunkea paniikissa etumustasi sinua saripaitaan :D Onneksi tilanne kuitenkin selvisi. Jostain syystä en ollenkaan ihmettele, että mittauksen ja leikkauksen välillä tapahtui virhe. Sen verran sekavalta näytti koko putiikki ;)

    Mutta siis aivan mielettömän kauniita nuo paidat, molemmat niistä! Miellyttävät väreiltään minunkin silmääni. Ja sitten tuo kokonaisuus, kun on myös itse sari päällä. Todella kaunis ja sopii sinulle hienosti. Värit ovat juuri kohdillaan sinulle. :)

    Ps. Intialainen seksintappaja olisi mainio otsikko! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, huvittavaa se tissien tunkeminen olikin! :-DD Itsekin olin siinä tilanteessa ihan, että tämän kun saisi videolle. :-D

      Putiikki näytti tosiaan sekavalta, ja osittain juuri siksi minullakaan ei ollut mitään odotuksia puseron suhteen. Olin todella hämmästynyt, että saivat aikaiseksi jotain noin kaunista semmoisesta putiikista! :-D

      Ja voi kiitos, ihana Elegia. <3 Oli todella epävarma olo, kun minusta tuntui, että itse tykkäsin sarista ja väreistä (ja ukkeli ja anoppi tykkäsivät myös), mutta ehkä värit eivät sittenkään sovi minulle...

      Voi paska, miten hyvän otsikon keksitkin! :-D Itse mietin pitkään, että mitä ihmettä laitan tähän otsikoksi, ja sitten päädyin tuollaiseen tosi tylsään ja tavanomaiseen, kun ajattelin, että se ainakin kuvaa tätä postausta hyvin. Mutta tiedänhän minä kokemuksesta, että sinun otsikkosi ovat harvinaisen puoleensavetäviä...;-D

      Poista
    2. Heei, ei se otsikko ollut minun idea. Se tuli suoraan sinun jutusta :D :D Juutuin hihittämään siihen kohtaan toviksi ennen kuin pystyn jatkamaan lukemista :D

      Poista
    3. No mutta minä en olisi ikinä keksinyt laittaa sitä otsikoksi. :-) Otsikkojen keksiminen on vaikeaa!

      Poista
  9. Ooo, saripostausta olin odotellut, enkä turhaan! Kyllä on tosi upea, kirjailut, sävyt ja kaikki! :) Ja hyvin olet löytänyt vaalealle sopivat sävytkin!

    Hihittelin täällä tuolle, miten olette yhdessä ähränneet niitä rintoja paidan sisään. :D Toisaalta onneksi eivät mahtuneet, ettet näyttäytynyt yleisellä paikalla paita väärinpäin. Paitsi että se taisikin olla aluspaita, niin eihän sitä kukaan olisi sitten kai huomannutkaan. Paitsi korkeintaan tukalan olosi. ;)

    Minä olen kuvitellut sitä täpälää kulmakarvojen välissä kastinmerkiksi. Olen kuvitellut kastinmerkin olevan sen virallinen nimikin. Sivistyimpä siis taas vähäsen, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän mietitytti, että olisiko sittenkin pitänyt valita joku vähän räväkämpi väri, mutta pääasia on kai (loppujen lopuksi?), että tuntee vaatteessa olonsa kotoisaksi, ja minulle tuli tuossa sarissa heti kotoinen olo. :-)

      Kun sen paidan laittoi väärinpäin, siitä tuli oikein sellainen balcony bra -olo (en ole ihan varma, onko tuo oikea termi. :-D), mutta rinnat olivat tosi tyrkyllä. Ajattelin silloin, että ovatpa nämä intialaiset alusasut paljastavia. :-D

      Tiedän monta muutakin, jotka ovat luulleet sitä täplää kastinmerkiksi, joten et todellakaan ole ainoa. :-)

      Poista
  10. Aivan ihana pusero kirjailuineen ja sari myös! Ja näyttää todella kauniilta sinun päälläsi! Minulle menisi ihan täydestä, että olet kokenut sarin käyttäjä. Huippu juttu!

    Kerroin aikaisemmin, että myös minä puin sarin ekan (ja ainoa) kerran julkisesti häihin. Pusero ja alushame oli teetetty minulle mittojen mukaan (mitat lähetettiin Suomesta etukäteen) ja lainasin kälyni saria. Lensimme yön Goaan ja aamulla tunnin päästä laskeuduttuamme lensimme Goasta Mumbaihin. Kun olimmme laskeutumassa Finskin lentokapteeni kuulutti kaikille mukavaa lomaa Goassa ja "Happy Wedding". Meidän sukulaiset olivat tsekanneet lennonjohdosta onko lento ajoissa, että ehdimme seuraavalle lennolle. Olisivat mahdollisesti pidätelleet lähtevää lentoa. Kapteeni oli oletettavasti saanut tiedon sitä kautta, koska kun ihmettelimme, että tarkoittaako hän meitä, niin meitä vastapäätä istuneet lentoemo ja purseri nyökyttelivät vastaukseksi. Meidät ohjattiin ensimmäisenä ulos koneesta ja pääsimme tosi nopeasti läpi kaikista maahantulomuodollisuuksista.

    Mumbaissa meitä oli auto vastassa ja ajelimme muutaman tunnin matkan Puneen. Minä otin pikkutorkut perille päästyämme, koska tiesin, että yö on pitkällä ennen kun päästään nukkumaan. Mies lähti anopin kanssa vielä tarkastamaan juhlapaikkaa, koska anopin kukkakauppa oli järkännyt kukkakoristelut. Ja kukkia oli aivan valtavasti!! Kaikki juhlapaikan puunrungotkin oli koristeltu.

    Kun heräsin päikkäreiltä, niin oli aika alkaa valmistautua juhliin. Mehendi-hennausseremoniat missasimme, koska ne olivat pari päivää ennen saapumistamme. Ekana iltanamme oli Sangeet-juhla eli eräänlaiset polttarit, joissa oli laulua, tanssia ja tanssiesityksia sulhasen ja morsiamen kavereiden esittämänä. Kuumimpia Bollywood-hittejä! Perinteisesti punjabi-Sangeetit on vietetty siten, että morsiamen ja sulhasen vieraille on järjestetty omat juhlat, mutta onneksi nykyaikana suvut juhlivat yhdessä. Seuraavana päivänä lounasaikaan oli seremoniat sulhasen kotona lounasaikaan ja illalla häät alkoi sulhasen sukulaisille sulhasen kotoa, josta sulhanen lähti koristellun hevosen selässä ja pienen sulhaspojan kanssa hääpaikalle ja tuollaista samanlaista kakofonista musiikkia soittava orkesteri johdatti kulkuetta, sulhasen miespuoliset sukulaiset tanssivat kulkueessa. Matka olisi ollut sen verran pitkä, että seurue siirtyi välillä autoihin ja juhlapaikalla oli toinen hevonen odottamassa sulhasta ja hän saapui ratsun selässä hääpaikalle. Morsian tuli omasta kotoaan sukulaistensa saattamana. Kulkueen oli määrä lähteä ilta seitsämän aikaan ja hääpari sai toisensa mm. kierrettyään pyhää tulta seitsämän kertaa puolen yön aikaan. Seuraavana iltana oli onnittelujen vastaanotto, jossa oli kaikkein eniten ihmisiä, reilu pari tuhatta.

    Minä sovitin ensimmäisenä iltana sarin puseroa ja minulle kävi ihan samalla tavalla kuin Hipulle. Laitoin sen päälleni väärin päin. Mies pyysi anoppia apuun ja olimme kaikki kolme katketa naurusta kun kävi ilmi, että olin tunkenut puseron päälleni väärin päin. Aattelin, että annan Hipun kertoa omat seikkailunsa puseron kanssa ekaksi;). Onneksi pusero oli sopivan kokoinen. Muistelen, että annettiin Suomesta tarkoituksella vähän reilut mitat, koska olen törmännyt tuohon, että ompelijat tykkäävät ommella vaatteet tosi käypäisiksi ja jättävät isot saumanvarat, jos on tarvetta jälkikäteen fiksailla.

    Hyvää viikonloppua!
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Simran, ihanan kannustavasta kommentistasi. <3

      Luin kertomustasi suurella mielenkiinnolla - oli tosi kiva lukea kokemuksestasi! Kiitos, että jaoit sen! :-) Kun pääsin tuohon kohtaan, että sinäkin olit laittanut puseron väärin päin, repesin nauruun ihan totaalisesti. :-D Ukkelikin ihmetteli, että mikä siellä netissä oikein on noin hauskaa... :-D

      Kaikin puolin ihanaa viikonloppua sinullekin! :-)

      Poista
  11. Wau miten ihanat vaatteet! Minäkin haluan! Minä kyllä varmaan käyttäisin siellä sareja ihan koko ajan.

    Muistan kun runsaat 15-vuotta sitten ystäväni sisko vei ystäväni yllätyslomalle Intiaan josta kaverini sai monta erilaista ihanaa saria. Olin niin kateellinen että hädin tuskin kestin sitä :D Ja päätin että kyllä minäkin menen joskus Intiaan ja hamstraan kauniita asioita. Ja paremman puutteessa ostin noita bindeja ihan tavallisilta kesämarkkinoiden rihkamamyyntikojusta ku en muutakaan saanut. Minusta ne ovat muute loistava koristautumisidea, harmi etten oikein kehtaa niitä enää käyttää vaikka minulla on niitä kaapissa edelleen.

    Nuo paidat ansaitsevat kyllä lisämaininnan, aivan hirveän hienot. Minulta olisi mennyt tuollaisten kirjailujen tekemiseen varmaan vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, toivottavasti olet päässyt jo kateutesi yli. :-D

      Minuakin jotenkin nolottaa käyttää noita bindejä, jopa täällä Intiassa, vaikka niitä on kaikilla ja vaikka monet ovat ihmetelleet, kun minulla ei ole otsassa mitään. Kai se johtuu siitä, että kun omassa kulttuurissa ei ole ollut tapana koristautua tuolla tavalla, tuntee itsensä jotenkin ihan oudoksi, jos tuommoista koristetta käyttää.

      Nuo kirjailut... en olisi osannut edes unelmoida tuommoisista. :-)

      Poista
  12. Oih, miten kauniilta kyllä näytit sari päällä! Upea! Ja on tosiaankin kertakaikkisen upeat nuo kirjailut! Ei ihmekään että ompelimossa miettivät että ehtiikö paitoja tehdä valmiiksi.
    Minäkin tykkään noista nauhakoristeista tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura. :-) En uskalla kyllä edes ajatella, kuinka monta tuntia noiden paitojen tekemiseen on mennyt.

      Minusta nuo nauhakoristeet ovat paidoissa ehkä kaikkein kivointa. :-)

      Poista
  13. intialaisen_vaimo6.1.2013 16.16

    Arvasinhan sarin saavan kokoinaisen oman postauksensa! ;) Portaiden nousemisen olen kokenut itsekin vaikeimmaksi sarin kanssa ja nyt lasten kanssa kun lapset kiskovat sitä milloin mistäkin kohdasta ja saa olla varomassa, vaikkakin hakaneulat ovat parista kohtaa varmistamassa.

    Paidat olivat kyllä tosi kauniita! Minulla on vaan ihan niitä peruspaitoja, korkeintaan hihoissa jotain pientä kirjailua. Mitään narujakaan omissani ei ole. Upeita!

    En ole tainnut ihan koko blogiasi kahlata vielä läpi ja tulikin mieleeni, oletkohan mahtanut kertoa omista häistänne missääpäin blogia mitään? Intialaiset/suomalaiset? Oletan vain, että olette naimisissa, intialaisten avosuhteisiin suhtautumisen tuntien.

    En ole ollut häissä koskaan kello 4.00, mutta useammassakin muussa uskonnollisessa perhetapahtumassa kyllä jo klo 6.00 pintaan. :D Omien häidemme muhurtham (en jaksa tarkistaa kirjoitusasua) oli "vasta" n. klo 8.30. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin arvasitkin! :-D Ja tuli vielä aika pitkä juttukin. ;-)

      Minäkin kuvittelin saavani ihan peruspaidat, ja ne olisivat minulle ihan hyvin riittäneetkin, mutta omistan kyllä ihan mieluusti tuommoiset koristeellisemmatkin. :-)

      En ole kertonut meidän häistä missään päin blogia, kun niissä ei hirveästi ole kertomista. :-D Mentiin Suomessa maistraatissa naimisiin, ja sitten oli pienet juhlat ihan lähimpien kesken. Intialaisia häitä meillä ei ole siis ollut, kun tuntui jotenkin hassulta järjestää mitään häitä enää täällä, kun oltiin oltu jo niin pitkään yhdessä ja menty Suomessa naimisiin. Meidän kihlajaisista ja häistä oli muutenkin romantiikka aika kaukana, ja minä taisin olla se, joka painosti ukkelia naimisiin, että saataisiin pitää juhlat. :-D Eipä tuo ukkeli ole kuitenkaan jälkeenpäin valitellut, joten ihan tyytyväinen on tainnut olla. ;-)

      Asuttiin kyllä Suomessa tosi monta vuotta yhdessä, ennen kuin mentiin naimisiin, mutta ukkeli taisi valehdella sukulaisilleen, että ollaan naimisissa.

      Minä en kyllä yhtään tykkää mistään aamutapahtumista, ja minusta järjestäjien pitäisi ennen kaikkea ajatella vieraiden mukavuutta, eikä mitään tähtitaivaan asentoja tms. :-D

      Poista
  14. Oi, ihana sari-postaus. Mielestäni tuon sarin värit sopivat sinulle erittäin hyvin ja kokonaisuus on todella tyylikäs ja juhlava. Olen hopeakorujen kannattaja, mutta tuon asun seuraksi sopisi kyllä hienosti kultakin.

    Tuon "alushameliikkeen" värivalikoima on muuten aivan huikaiseva. Oikein harmittaa, ettei Suomesta tunnu saavan kuin muutamaa väriä, vaikka menisi ihan kangaskauppaankin. Tuon kaupan asiakaskuntaa katsoessa tosiaan huomaa sen aiemmin toteamasi asian, että sieltäpäin löytyy myös sitä muodokasta porukkaa, ainakin naisista.

    Hauska ongelma sen paidan kanssa. Saripaita taitaakin olla avoimempi takaa kuin edestä. Tuollaista bindiä olisi kiva pitää, mutta Suomessa kynnys sen käyttämiseen on hiukan liian korkea. Jos joskus päädyn Intiaan läiskäisen sellaisen kyllä samantien otsaani :)

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla. :-) Itse tavoittelinkin jotain sellaista tyylikästä ja juhlavaa saria, enkä mitään ihan kamalan räikeää kokonaisuutta. Oma värisilmä on vaan niin kauhean huono, että en osannut oikein ajatella tuotakaan, että sopiiko se minulle vai ei, mutta olihan mulla mukana kaksi asiantuntijaa (ukkeli ja anoppi :-D) eli pisteet sitten heille. ;-)

      Tuo kangaskauppa oli ihan käsittämätön! Siellä on ihan oikeasti varmasti kaikkia maailman värejä, ja löytyy varmasti sopiva paitakangas ja alushame jokaiseen sariin. Värierot olivat kaiken lisäksi ihan uskomattoman pieniä. Minä olen kanssa joskus pettynyt suomalaisten kangaskauppojen valikoimiin, vaikka harvoinpa niissä tulee käytyä. :-)

      Minusta tuntuu hassulta käyttää bindiä täällä Intiassakin, vaikka tämän, jos minkä paikan, luulisi olevan oivallinen sen käyttämiseen. :-D

      Poista
    2. Seuraavaksi voitkin Hippu kokeilla näitä:

      http://www.sarisafari.com/drapegallery.html

      ;-) Sen sinua aiemmin kuin ilmaa kohdelleen miehen päässä saattoi liikkua stereotypioita petollisista, seksihulluista alkoholisteista, jollaisia länsimaalaiset naiset joittenkin intialaisten mielestä auttamatta ovat, mutta kun kietouduit kunnon tytön sariin, et enää vastannutkaan tätä stereotypiaa ;-)

      Tiina, Taika ja Hippu: bindit ovat suorastaan muodikkaita ainakin täällä Helsingissä. Tai sitten tämä "muoti-ilmiö" koskee vain intialaista tanssia harrastavia suomettaria ;-) Lapseni käyttäisivät vaikka joka päivä, ja heidän kaverinsa ottavat mielellään otsilleen...

      Poista
    3. Haha, joo, olen nähnyt noita eri tyylejä. Ei olisi pokkaa, kun se menisi kuitenkin sen piikkiin, että siinä ei ole taas ulkomaalainen osannut pukeutua sariin. :-D

      Musta kyllä tuntuu, että se tyyppi ei ole eläessään ollut missään tekemisissä ulkomaalaisen kanssa, joten tuskin oli kerennyt mitään stereotypioitakaan muodostamaan. Tai mistäs minä tiedän, mitä se telkkarista nähnyt. ;-) Ehkä se ei vain osannut suhtautua minuun mitenkään, kun olin niin vieraan näköinen, ja nyt kun minusta tulikin yhtäkkiä intialaisen näköinen (hehe), niin muutuinkin heti helpommin lähestyttäväksi.

      Minä kyllä epäilen, että se muoti-ilmiö koskee vain niitä tanssijoita. ;-) Mutta täytyykin pitää silmäni auki, kun tulen sinne Suomeen parin viikon päästä. Tai sitten voisi itse aloittaa sen muoti-ilmiön ja ruveta käyttämään bindiä Suomessakin. :-)

      Poista
  15. Stereotypiat muodostetaan nimenomaan populaarikulttuurin perusteella :-) Monilla ei-länsimaalaisilla on sellainen kuvitelma että kaikki käyttäytyvät lännessä kuin Kauniit ja Rohkeat -sarjan tyypit, tai huvittelevat intialaisesta näkökulmasta hyvin löyhämoraalisesti à la James Bondin vapaahetket. Intialaisissa elokuvissa länkkäreille annetut roolit valtaosaltaan vain vahvistavat stereotypiaa. Ei kai niitä stereotypioita kukaan länsimaalaisia ihmisiä henkilökohtaisesti tunteva kuitenkaan ota tosissaan. Toivottavasti ei!

    VastaaPoista
  16. Aivan ihania kirjailuja ja todella kauniisti olet saria kantanut. Ankarassa on ollut kiireista kun vanhempani olivat vierailulla, blogitkin ovat jaaneet lukematta joten nyt uudella innolla ja ajalla niiden kimppuun. Tuo suhtautuminen ulkomaalaisiin on ikuisuusaihe, aina sita joutuu vahan pohtimaan ja miettimaan miten kukakin reagoi, valilla se kylla tympii, aivan kun ulkomaalaisuus olisi ainoa maarittava tekija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjuri, toivottavasti tosiaan ei!

      Petra, eihän sitä kerkeä silloin blogistaniassa pyörimään, kun on vieraita. :-) Minulla kun oli viime vuonna vieras Suomesta, niin en paljon ehtinyt edes nettiä avata!

      Joillekin ulkomaalaisuus tuntuu todellakin olevan ainoa määrittävä tekijä, ja jotkut muodostavat heti ulkomaalaisen naaman nähdessään oman mielikuvansa, josta ei helpolla luovuta.

      Poista
  17. Voi mieletön miten kauniisti tehdyt sarit! Varmasti ollut jännittävää kantaa sitä, sopii hyvin sinulle nuo värit muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Ukkeli ja anoppi osasivat sitten valkata värit oikein. :-)

      Poista
  18. Kiitos sarikirjoituksestasi ja ihanista kuvista! Tykkään blogisi aitoudesta, tositarinoita hauskasti kirjoitettuna - kiitos! Sarisi on todella kaunis ja upean värinen!

    Sellaista mietin tuossa taannoisella Intian matkallani, että mites nämä siveysasiat. Ymmärsin, että olkapäät ja pohkeet (ehkä nilkatkin) olisi hyvä peittää Intiassa. Simppeli juttu ja hyvin tavallista monessa maassa. Mutta sitten... kun upeiden sariasujen välistä sitten kuitenkin näkyy koko vyötärö ja vatsan seutu. Mielestäni ne ovat naisella eroottisinta aluetta, ajattelenko siis intialaisittain kieroutuneesti?

    Mielenkiintoista oli myös huomata, että mahakkuus ei suinkaan estänyt pukeutumista paljastavaan sariin. Joskus vatsa suorastaan pursuili kankaiden välistä. Onko vatsa vaurauden merkki? Ja kauneusihanteet erilaiset?

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi. <3

      Hyviä kysymyksiä! Tuohon kehon peittämisasiaan en ole itsekään löytänyt vastausta, kun se vatsa on tosiaan minustakin paljon eroottisempi alue kuin esim. olkapäät. Intiassa ollaan ihan samoilla linjoilla, ja vielä jokin aika sitten navan näkymistä pidettiin aivan liian seksikkäänä, mutta nykyään siitä on tullut muotia. (Lisää navan ja keskivartalon näkymisestä voit lukea täältä, jos kiinnostaa.) Tuo peittämisasia on minusta jotenkin tosi ristiriitainen, kun tuntuisi, että niitä eroottisimpia alueita pitäisi peitellä ennemminkin kuin esim. pohkeita.

      Kauneusihanteet ovat täällä kyllä aika lailla samanlaiset kuin lännessäkin, mutta intialainen vartalotyyppi on luonnostaankin länsimaista kurvikkampi, joten täällä ollaan ehkä sen takia vähän sallivampia. Lihava ei kukaan varmaankaan haluaisi olla, mutta täällä on ylipainoisia niin paljon (luin jostain tutkimuksesta äskettäin, että joka toinen (!) hyderabadilainen nainen on ylipainoinen), että ehkä sitä ei sillä tavalla pidetä hävettävänä asiana kuin lännessä. Joskus vatsa todellakin pursuilee kankaan välistä, ja olenkin ajatellut monesti, että miltä mahtaa tuntua, kun pelastusrenkaat ovat siinä kaikkien katseltavissa. Minusta se tuntuu aika hurjalta, mutta täällä ihmiset eivät tunnu olevan milläsinäänkään.

      Itselläni olisi tosi korkea kynnys käyttää saria sillä tavalla, että koko keskivartalo näkyy – ei sen eroottisuuden takia, vaan jotenkin tuntuu, että semmoiset asusteet kuuluvat uimarannalle. :-)

      Poista
  19. Kiitos vastauksistasi ja tuosta linkistä! Niin, en ollut tullut ajatelleeksikaan, että tietysti mahdolliset raskausarvet näkyvät sieltä sarin aukoista myös. Ei välttämättä ihan kaunista katseltavaa aina. Ja onhan meilläkin täällä Suomessa ja länsimaissa jos mitä muotituuletuksia, jotka itse asiassa näyttävät kamalalta jos niitä vaan rehellisesti pysähtyy katsomaan.

    Sinänsä tykkään ajatuksesta, ettei se nyt ole niin justiinsa, jos on vähän turvarengasta kertynyt. Mielestäni televisio- ja lehtimainoksissa näkyi siellä terveemmän kokoisia naisia kuin meillä täällä ja pidin sitä kyllä hyvänä asiana.

    Ajattele, on se hassua, että nykymaailmassa ihmisiä kuolee jo enemmän lihavuuden aiheuttamiin sairauksiin kuin nälkään. Hyvä kai näin?

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan ehdottomasti samaa mieltä, että on ihanaa, kun täällä on mainoksissa terveemmän näköisiä naisia. Jopa monet Tollywood-näyttelijät ovat ihan normaalipainoisia, ja joillakin saattaa olla vyötäröllä jopa hieman löysääkin. :-) Minusta se on todella hieno juttu!

      Täällä on monella hirveän huono ruokavalio, ja ylipaino ja siitä juontuvat sairaudet johtuvat juuri siitä. Paljon rasvaa ja sokeria, ja aivan olemattoman vähän tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Uppopaistettua ruokaa syödään lisäksi todella paljon. Kyllähän sellainen ruoka maistuu suussa hyvälle, mutta aika pian se myös näkyy ulkomuodossa ja terveydessä, kun ihmiset kaiken eivät juurikaan harrasta liikuntaa.

      Varmaan on jollakin tavalla ajateltuna parempi, että harvemmin kuollaan nälkään kuin lihavuuden aiheuttamiin sairauksiin. Toisaalta taas lihavuuden aiheuttamissa kuolemantapauksissa kuolema on ikään kuin itse aiheutettu, ja se tuntuu minusta aika ikävältä ajatukselta. :-(

      Poista