Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ja niin he saivat toisensa

Yksi reissu on taas tehty, ja sariakin on kokeiltu päällä ensimmäistä kertaa. Joku jo epäilikin aiemmin kommentissaan, että minulla tulee olemaan sarista ja siihen pukeutumisesta on niin paljon kerrottavaa, että joudun tekemään siitä ihan oman postauksen, ja arvaus osui ihan oikeaan. Postaus sarista ja siihen liittyvistä jännittävistä käänteistä on tulossa pikapuoliin. Smiley


Matkustimme tällä kertaa Tirupatiin lentämällä, tai tarkemmin sanottuna minä, ukkeli ja anoppi matkustimme, ja appiukko tuli perästä junalla. Appiukko nimittäin päätti, että hän haluaa olla säästeliäs, joten hän matkusti 16 tuntia junalla, kun me muut olimme lentäen perillä 50 minuutissa. Hinnassa oli kyllä sen verran eroa, että appiukon kannattikin matkustaa junalla: kolme lentolippua maksoivat 15 000 rupiaa (210 euroa), kun yksi junalippu maksoi seitsemän euroa. Anoppi on yleensä hyvin säästäväinen, mutta tällä kertaa mukavuudenhalu ilmeisesti voitti. Smiley


Tirupatin kentälle ei päivässä monta konetta laskeudu, ja kentällä onkin tavallisesti vain yksi lentokone kerrallaan. Koneesta lentokenttärakennukselle joutuu myös ihan itse kävelemään.


Appivanhempien kesämökki, joka on kahdeksisen kilometrin päässä Tirupatista ja jossa yövyimme, oli yhtä luotaantyöntävä kuin ennenkin. Sen viehättävyyttä ei yhtään lisännyt se, että koko ne kaksi päivää, jotka minä ja ukkeli mökillä olimme, satoi kaatamalla. Nyt ei ole edes sadekausi, mutta joskus sadekauden ulkopuolellakin tulee yllättäviä sateita, ja nyt saimme kärsiä niistä kaksi kokonaista päivää.

Pihasta tuli kuravelliä.

Toinen epämiellyttävä seikka mökillä oli, että päivittäisten sähkökatkoksen pituutta oli lisätty entisestään: nyt sähköt ovat maaseudulla poikki aamuyhdeksästä iltakuuteen, eli yhdeksän tuntia päivässä! Näin pitkä yhtämittainen päivittäinen sähkökatkos vaikeuttaa elämää huomattavasti: jääkaapissa ei voi säilytellä mitään kovin kauan, kännyköiden ja kameroiden lataaminen on muistettava tehdä silloin, kun sähköä on, ja kun sähköt menevät poikki vielä joskus ennalta arvaamattakin, joskus on tyydyttävä kylmään suihkuun. Appiukko on asennuttanut mökin katolle aurinkokennon, joka tuottaa aurinkosähköä yhteen valaisimeen joka huoneessa, mutta nyt ei siitäkään ollut mitään hyötyä, kun aurinkoa ei näkynyt lainkaan.

Ajankulu oli mökillä muutenkin todella vähissä, kun ulkona ei voinut olla, eikä sisälläkään ei ollut mitään tekemistä. Päätin kuitenkin tällä kertaa olla maalaamatta mitään ja jättää remonttihommat muutenkin suosiolla rauhaan! Viimeksi kävi semmoinenki episodi, että yritin vaihtaa palanutta lamppua yhteen katon rajassa olevaan valaisimeen, mutta en saanut uutta lamppua millään paikalleen. Sen pidemmälle ajattelematta päätin kokeilla sormella lampun reikää, että miten päin sen lampun kuuluisi reikään oikein mennä. Vaikka valaisin oli suljettu katkaisimesta, valaisimeen tuli kuitenkin sen verran sähköä, että sain pienimuotoisen tällin. Sormi oli turta pitkän aikaa. Smiley

Uhkaavia pilviä Tirupatin yllä.

Appivanhemmilla oli tarkoitus tällä reissulla laitattaa pihalle laattoja, mutta sekin homma siirtyi nyt sateen takia toiseen ajankohtaan. Talossa oli tehty erään kylällä asuvan tuttavan valvonnassa sentään jotain parannuksia sitten viime käynnin, sillä talon putkistot oli uusittu. Pihalla risteili komeana sokkelona uutuuttaan kiilteleviä harmaita muoviputkia, joten vessajätöksetkään eivät enää valuneet seinää pitkin pihalle.   

Putkiliike Tirupatissa. Intiassa kaiken pitää olla värikästä - jopa letkujen.

Maaseudulla miesten tavallisin pukeutumistyyli on tämä: paita ja kangaspala, jota myös lungiksi kutsutaan. Lungin helmat roikkuvat joskus pitkinä, mutta tavallisimmin helmat kääritään tällä tavalla ylös. Lungi on suosittu myös kotiasuna, ja appiukko esimerkiksi painuu heti ensimmäiseksi kotiin tultuaan vaihtamaan lungin päälleen. Kotiasuna lungia käytetään tavallisesti helmat pitkinä - onneksi! Joskus miehet nimittäin nostelevat lunginsa helmoja niin, että pelottaa, että sieltä alta vilahtaa jotain! Lungi on varsin näppärä vaatekappale monellakin tapaa. Kerrankin istuin autossa odottamassa ukkelia, kun yksi vanha ukko käveli katua ja rupesi nostelemaan lunginsa helmoja ja kaivelemaan sieltä alta jotain (mitähän mahtaisi olla Smiley). Ennen kuin tajusin kääntää pääni pois, ukko oli kaivanut vehkeensä esiin ja käynyt losottamaan siihen auton viereen!

Tirupatin-matkamme päätarkoituksena olivat tietysti häät, joita juhlittiin intialaiseen tapaan kahtena päivänä (häitä voidaan kuitenkin juhlia pidempäänkin tai vain yhtenä päivänä). Näiden häiden vastaanotto ja juhlapäivällinen olivat lauantai-iltana ja varsinainen muodollisempi hääseremonia sunnuntaiaamuna. Järjestys oli vähän outo, kun hääseremonia oli vasta vastaanoton jälkeen, mutta luultavasti tapahtumat olivat näin päin käytännön syistä.

Lauantaina iltapäivällä läksime ajamaan Tirupatista Pileriin, jonne on noin puolentoista tunnin ajomatka. Autonkuljettajana meillä oli anopin nuoremmalta sisarelta lainattu autokuski, sama lukutaidoton kaveri, josta olen kertonut aiemminkin. Matkan varrella oleva Kuoleman laakso osoitti taas olevan nimensä veroinen, sillä näimme siellä taas yhden onnettomuuden: tällä kertaa bussi oli ajanut tila-auton perään, ja molemmat autot olivat menneet ajokelvottomaan kuntoon. Loukkaantumisilta oli ilmeisesti kuitenkin vältytty, kun ihmiset seisoivat bussin ja auton vieressä niin rauhallisen oloisina.

Pilvet roikkuivat Kuoleman laaksoa ympäröivien vuorten yllä.

Pilerissä majoituimme appiukon sisaren luokse, joka myös puki päälleni sen kuuluisan sarin. Itse sisar ja hänen miehensä eivät tulleet häihin lainkaan, vaikka he kutsun olivat saaneetkin, koska he eivät ole hyvissä väleissä sulhasen perheen kanssa. Elämä suuren suvun keskellä ei täällä ole aina niin auvoista kuin voisi kuvitella, vaan suvun jäsenillä voi olla keskenään kaikenlaista kärhämää. Ukkelin veli ja tämä vaimo eivät esimerkiksi ole minkäänlaisissa väleissä tämän samaisen appiukon sisaren kanssa, koska sisar aiheutti kerran juoruilullaan sellaisen selkkauksen ja sekaannuksen, että kanssa-miniäni, jota juorut koskivat, ei halua olla missään tekemisissä näiden sukulaisten kanssa. Minun on onneksi ulkomaalaisena kovin helppo pysyä kaikenlaisten sukuselkkauksien ulkopuolella!

Hääpaikka oli hieman Pilerin ulkopuolella, ja oli koomista ajaa ensin sysipimeässä maaseudun yössä, jossa ei näkynyt muuta kuin silloin tällöin vastaan tuleva rekka tai autoriksa tai tiellä jolkotteleva koira, ja sitten yhtäkkiä silmien eteen avautui hääpaikka: keskellä peltoa oleva suuri kaksikerroksinen rakennus, halli, joka oli ripusteltu täyteen kaikenvärisiä värivaloja ja jonka uumenista kuuluva rummutus kiiri pitkälle maaseudun yöhön. 


Häätilaisuus alkoi morsiamen ja sulhasen odottelulla ja ilotulituksella. Tämä hääpari oli siinä mielessä hieman poikkeva, että kyseessä oli rakkausavioliitto, ja pariskunta oli tavannut muutama vuosi sitten töissä. Pariskunta oli poikkeus siinäkin mielessä, että morsian ja sulhanen kuuluivat eri kastiin - mies oli reddy ja nainen brahmaani. Lännessä usein luullaan, että Mahatma Gandhi teki jonkinlaisen taikatempun ja taikoi kastijaon unholaan, mikä on täysin väärä uskomus, sillä kastit vaikuttavat intialaisten elämään yhä erittäin vahvasti. Selvimmin kastijako näkyy avioliitoissa, sillä aviopuoliso pyritään edelleenkin etsimään omasta kastista, ja eri kastien väliset avioliitot ovat yhä vieläkin poikkeus. Monet sanovat kannattavansa kastienvälisiä avioliittoja, mutta kun tulee aika etsiä puoliso omalle tyttärelle tai pojalle, puolisoa päädytään kuitenkin etsimään omasta kastista. (Minulla on aikomus kirjoittaa kasteista joskus hieman enemmänkin.)

Olimme paikalla hieman seitsemän jälkeen, kun vastaanoton piti alkaa seitsemältä, mutta totesimme (taas kerran!) tulleemme paikalle melkein ensimmäisinä. Tilaisuus alkoi lopulta melkein tunnin myöhässä.

Sulhanen saapuu paikalle äitinsä kanssa.
Heitä seuraavat muut sukulaiset.

Sukulaisten paikalle saapumista säesti erittäin kovaääninen orkesteri, joka koostui ynseän näköisistä ukoista.

Huomatkaa valkoiset lungit!

Morsiamen ja sulhasen valmistautumista ja tilaisuuden alkua odotellessa oli hyvää aikaa tutkiskella salia ja muita vieraita.


Hääpaikka ei ollut mikään erityisen pramea verrattuna niihin häihin, joissa olen aikaisemmin käynyt, mutta maaseudulla on kuulemma tämmöistä.

Intialaisten häiden piina on se, että joka ikinen häävieras pitää ikuistaa sekä tavallliselle kameralle että videokameralle, vieläpä moneen kertaan. Koska paikalla on yleensä vähän hämärää, kameraan on liitetty suunnattoman kirkas valo, jotta kuvattavan naamasta näkyy varmasti jokainen ryppy ja väärässä paikassa kasvava karva.  


Minua ärsyttää aina suunnattomasti, kun kameramies tunkee lamppunsa ja kameransa ihan nenän eteen - silmät sokaistuvat ihan täysin kirkkaasta valosta. Ei kuitenkaan auta muu kuin niellä kiukkunsa ja esittää tyynen näköistä, ettei päädy toisten hääalbumiin ihan mielipuolen näköisenä.
  
Häät ovat Intiassa (ainakin täällä etelässä) loppujen lopuksi aika tylsä tapahtuma. Vastaanotto pyörii valokuvaamisen ympärillä: hääpari on salin etuosan lavalla, ja jokainen vieras käy ikuistuttamassa itsensä hääparin kanssa.



Erilaisia kuvauskokoonpanoja.

Muut vieraat istuvat tylsistyneinä salissa seuraten kuvaustapahtumaa, katsellen uteliaina muita vieraita ja tarkkaillen hääparin jokaista liikettä. En ole itse koskaan suuremmin tykännyt olla valokuvattavana, eikä kamerakammoiselle ole mitenkään erityisen miellyttävä kokemus yrittää poseerata lavalla valojen loisteessa, kun parisataa ihmistä (joskus paljon enemmänkin) tuijottaa salissa, että miltä tuokin näyttää, mitä sillä on päällä ja miten paljon sillä on kultaa yllä.

Jo ennen kuin häät ovat ohitse, kuvat ovat siirtyneet nettiin myös niiden läheisten ja tuttujen katseltavaksi, jotka eivät häihin päässeet. Koska jokainen häävieras on ikuistettu ainakin yhteen kuvaan, kuvien katselijat voivat kuvista katsella, keitä kaikkia häissä oli (ja mitä heillä oli päällään ja miten paljon heillä oli kultaa yllä).

Morsiamella oli kultaa, mutta ei mitenkään liiallisesti (intialaisittain ajatellen siis).

Vierailla on häissä kuitenkin lopulta vain yksi päämäärä: syöminen. Kun on käynyt kuvauttamassa itsensä hääparin kanssa, on lupa siirtyä ruokailemaan. Ruoan on oltava häissä hyvää, sillä se on lähestulkoon ainoa asia, jonka ihmiset jälkeenpäin häistä muistavat. Nämä häät olivat siinä mielessä pienoinen pettymys, että koska morsian ja hänen sukunsa olivat brahmaaneja ja siis kasvissyöjiä, tarjottava ruokakin oli yksinomaan kasvisruokaa. Ruoka oli kyllä niin hyvää, että en osannut edes kaivata lihapitoisempaa ruokaa. Smiley

Ruoka tarjottiin alakerran salissa, joka oli minusta vähän kolkko ja epäjuhlallinen paikka.

Samat punaiset muovituolit hallitsivat täälläkin.

Vieraat nappasivat itselleen banaaninlehdellä peitetyn teräslautasen, jolle kulhojen takana rivissä seisseet tarjoilijat alkoivat mätkiä ruokia. Sitten seurasi ruokailutapahtuma: ihmiset alkoivat mättää ruokaa naamaansa sellaisella nopeudella, että vaikutti siltä, että he eivät olleet syöneet moneen päivään. Jotkut istuivat, mutta monet seisoivat. On muuten yhdenlainen taitolaji sekin, että osaa toisella kädellä pitää lautasta ja toisella syödä - ilman mitään työkaluja siis. Olen tainnut olla liian kauan Intiassa, kun syöminen onnistui minulta varsin mallikkaasti, enkä edes sotkenut itseäni. Intialaiset tietysti tarkkailivat herkeämättä minun syömistäni samalla, kun he itse mättivät ruokaa naamaansa, ja kuulin jonkun vielä kommentoivan hyväksyvään sävyyn sitä, että söin lautaseni ihan tyhjäksi. Smiley

Aika lähteä kotiin.

Appiukon sisaren talossa on kaksi makuuhuonetta, joista toinen annettiin minun ja ukkelin, toinen appivanhempien käyttöön. Sisar itse ja hänen miehensä sekä yövieraana myös ollut ukkelin pikkuserkku ja tämän poika kävivät nukkumaan olohuoneen lattialle ohuiden olkialustojen (rantamattojen tyyppisten mattojen) päälle nukkumaan. Täällä ihmiset ovat nukkumisasioissa hyvin joustavia, ja vieraille pyritään tarjoamaan aina paras mahdollinen, mitä talosta löytyy. Olin etukäteen henkisesti valmistautunut siihen, että saattaisin joutua nukkumaan lattialla puolituttujen ihmisten kanssa, ja olin hyvin iloinen omasta makuuhuoneesta, jossa oli vielä intialaiseen tapaan oma kylpyhuonekin.

Minulle jäi illalla hieman epäselväksi, monelta meidän oli tarkoitus lähteä seuraavan aamun häätilaisuuteen, joka alkaisi varttia yli neljä. Laitoin kellon herättämään varmuuden vuoksi neljältä, jotta ehtisin hieman laittautua ennen lähtöä. Olen tottunut pesemään hiukseni joka aamu, mikä aiheuttaa aikaisissa aamuherätyksissä joskus hieman päänvaivaa, mutta nyt päätin, että en rupeaisi pesemään tukkaani siihen aikaan, kun ei se kuitenkaan ehtisi kuivua. Heräsin kellon soidessa, ja kävin kylpyhuoneessa huuhtelemassa naamani, kampaamassa tukkani ja laittamassa hieman meikkiä. Ihmettelin, kun oven makuuhuoneen oven alta ei näkynyt valoa, joten arvelin, että kaikki muut taisivat nukkua vielä. Kun ukkelikin vain käänsi kylkeään, minäkin päätin kömpiä takaisin sänkyyn.

Varttia vaille kuusi anoppi hakkasi huoneemme ovelle: olemme nukkuneet kaikki pommiin! Nyt äkkiä menoksi! Vetäisin päälleni vanhan anarkali-koltun - olin alun perinkin päättänyt olla laittamatta saria tähän aamutilaisuuteen, koska olin arvellut sariin pukeutumisen olevan aivan liian työlästä niin aikaisin aamulla. Olin enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuuni, kun pukeutuminen kävi nyt niin nopeasti. Sullouduimme autoon ja ajoimme taas sinne keskelle ei-mitään toivoen, että hääpari olisi vielä paikalla ja - mikä tärkeintä - että meille olisi vielä aamiaista jäljellä. Smiley

Meillä oli onnea, sillä hääpari istui edelleen lavalla ottamassa ihmisiltä siunauksia vastaan. Hääseremoniat olivat päättyneet, mutta seremonioiden jälkeen seuraa vieraiden kannalta se tärkein osuus eli näyttäytyminen lavalla. Jokainen käy vuorollaan heittämässä riisiä morsiamen ja sulhasen päälle, ja tämä kaikki ikuistetaan tietysti taas kameralle.


Minäkin kävin lavalla likaisen tukkani ja pesemättömien hampaideni kanssa heittelemässä riisiä toivoen, etten haissut kovin pahalle. Intialaiset naiset jaksoivat kimaltaa sareissaan ja kultakoruissaan tähänkin aikaan vuorokaudesta.

Kun riisit oli käyty heittämässä, oli lupa siirtyä taas syömään. Valitettavasti ruoka oli ehtinyt jo jäähtyä, kun tulimme paikalle niin myöhään, ja paikka oli muutenkin vähän kuin pommin jäljiltä.


Jäähtynyt ja rääpitty ruoka ei minulle oikein maistunut, mutta kahvia vetäisin kaksi mukillista. Normaalisti en voi lähteä aamulla mihinkään ilman kahvia, mutta tulipa nyt tämäkin kokeiltua: likainen tukka ja ilman kahvia! Häissä!

Muutama ilmeisesti ilman yösijaa ollut tyyppi oli ratkaissut ongelman sillä, että he olivat vetäisseet ruokailutilan lattialle nukkumaan.


Siinä he jatkoivat uniaan häiriintymättä pätkääkään siitä, että vieressä ihmiset söivät aamiaistaan.

Päivä alkaa valjeta Pilerin yllä.

Nämä häät eivät painuneet mieleeni mitenkään ikimuistoisina muuten kuin sen takia, että minulla oli ensimmäisen kerran päälläni sari. Häät olivat meidän osaltamme niin pikaisesti ohi, että jälkeenpäin kaikki kouhottaminen vaatteista ja koruista tuntui vähintäänkin järjettömältä. 

Hyvästi Tirupati.
Terve, Hyderabad!

28 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus taas! :) Appivanhempiesi mökkihän vaikuttaa muuten ihan aidon suomalaishenkiseltä perinnelomamökiltä. Ainoastaan sauna taitaa puuttua? ;)

    Lupasit kirjoittaa kastiasioista myöhemmin tarkemmin, mutta jäin miettimään, että mihin ulkomaalaiset osuvat tuossa kastijärjestelmässä? Esim. kuka "voi" mennä naimisiin ulkomaalaisen kanssa? Voit toki vastata vasta kastipostauksen yhteydessä, jos siltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllähän tuossa mökissä tosiaan jotain samaa on kuin suomalaisessa mökissä. Ilmankos minä en siellä viihdykään. :-D Sauna sieltä kyllä puuttuu ja järvi, mutta työtä siellä taitaa olla vähintään saman verran kuin suomalaisella mökilläkin. ;-)

      Vastaan kumminkin nyt heti, kun en tiedä, milloin se semmoinen kastipostaus mahtaa olla tulossa. :-) Ulkomaalainen on ymmärtääkseni kokonaan kastijärjestelmän ulkopuolella, koska häntä ei voi määrittää samoin kriteerein, joilla intialaiset määrittävät itsensä ja toisensa. Ulkomaalainen kun on vain jostain tänne ”tipahtanut”, ilman kaikkien tuntemaa ja tietämää sukutaustaa.

      Intialaisten suhtautuminen ulkomaalaiseen on muutenkin vähän kaksijakoinen. Intiassa vaalea ihonväri on erittäin tavoiteltu asia, koska vaalea iho yhdistetään puhtauteen, viattomuuteen ja hyveellisyyteen. Ihonvärinsä puolesta ulkomaalainen on siis intialaisen arvoasteikon yläpäässä. Toisaalta taas ulkomaalainen syö lehmän lihaa ja kaikkea muuta epämääräistä, minkä takia ulkomaalaista pidetään erittäin ”saastuneena” ja kaikin puolin epäilyttävänä tapauksena. Olen monesti huomannut, että intialaiset eivät oikein tiedä, miten ulkomaalaiseen tulisi suhtautua, kun häntä ei voi lokeroida minkään (esim. ammatin, kastin, ulkonäön, nimen, vaatetuksen, asuinpaikan) perusteella, kuten intialaisen voi. Toisista intialaisista ihmiset tietävät automaattisesti, missä kenenkin paikka on, mutta ulkomaalainen on suuri mysteeri.

      En osaa sanoa tuohon naima-asiaan oikein mitään, mutta itselläni on sellainen tunne, että ulkomaalainen olisi (hindun ollessa kyseessä) puolisona hyväksyttävämpi kuin esimerkiksi muslimi tai alempaa kastia oleva. Voin kyllä olla väärässäkin, ja luulen, että hyvin paljon riippuu myös perheestä - jotkut perheet voivat olla hyvinkin vapaamielisiä ja jotkut taas hyvin perinteisiä.

      Poista
  2. Turkkilaisetkin häät ovat, anteeksi vain, ihan tosi tylsiä tapahtumia. Pelkkää pönötystä, rahojen ripustamista ja lopuksi tanssia musiikin soidessa niin lujalla, että kenenkään ei ole mahdollista keskustella mitään. Tämä konsepti pätee kaikkiin muihinkin turkkilaisiin juhliin. Ja mikä karvainta pettymystä, juhlissa ei tarjota ruokaa vaan mehua ja pahaa kakkua. Ensimmäisiin juhliin menin vatsa tyhjänä koska ajattelin tässä vieraanvaraisuuskulttuurissa ilman muuta olevan ruokaa. Kattia kanssa. Enimmillään tarjouksena ovat olleet lautanen, jossa on muutamaa suolaista ja muutamaa makeaa sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä kuulostaakin ankealta tuommoinen mehutarjoilu häissä! Kaiken sen perusteella, mitä olen sinun ja muiden Turkkia tuntevien blogeista lukenut, voisi todellakin kuvitella, että turkkilaisissa häissä on pöytä koreana! Pistää miettimään, että mikähän tuohon mahtaa olla syynä.

      Poista
  3. Israelilaisissa haissa on tosi paljon ruokaa. Heti alussa kaikenlaista naposteltavaa ja pikkupaloja, usein ihan ruokaakin, esim. lohta , falafelia, pikkupasteijota, chummusta yms. Vihkimisen jalkeen siirrytaan poytiin, ja siella tulee sitten alku- ja paaruoka tarjoiltuna ja lisaksi poydalla on salaatteja ym lisukkeita. Joissain haissa on noutopoyta, joka sekin notkuu tavaraa.
    Musiikki on taallakin aina niin kovalla, etta edes poytakaverin kanssa ei voi kunnolla keskustella. Harmi kun usein tapaa tuttuja ja sukulaisia pitkasta aikaa.
    Kesalla haat pidetaan yleensa osittain ulkona, ja silloin voi metelia paeta vahan kauemmaksi. Talviset sisalla pidettavat haat ovat tuskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa israelilainen häätarjoilu hyvältä ja runsaalta!

      Jos täällä on häissä ohjelmaa (onneksi aina ei ole!), niin musiikki on kyllä niin kovalla, että joutuu huutamaan, jos haluaa puhua, eikä toinen sittenkään kuule. En todellakaan ymmärrä, miksi musiikin pitää olla niin kamalan kovalla. Harmi tosiaan, kun häissä tapaa usein sellaisia tuttuja, joita harvemmin näkee.

      Poista
  4. Kastit voi mieltää monella tavalla. Jos eri maistakin tulevien ihmisten luonteet muistuttavat toisiaan, silloin he ovat samaa kastia, ainakin jos juontaa oman kastiajattelunsa Bhagavad Gitasta eikä nykyintialaisesta valtakulttuurista. Kutsunkin Riinan lukemaan alla olevan :-)

    http://krishnanen.vuodatus.net/blog/3208363/kastikastike/

    Tämä lastu toi mieleeni kauheat häävalokuva-albumit ja -videot, joissa intialaisen kulttuuripiirin morsian ja sulhanen, jotka eivät edes tunne vielä toisiaan, nuokkuvat yliväsyneinä ja kaikkea muuta kuin onnellisen näköisinä sydänkehyksissä... Kiitos Hippu kun vastasit ikuisuuskysymykseeni, miksi häävieraatkin näyttävät moisissa kuvissa kamalilta, no tietenkin sen sokaisevan salaman takia! ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjuri linkistä, sekä minä että miekkoseni olemme sitten näköjään ilmiselviä bramiineja. Hyvässä ja pahassa. :D Tuollainen ihmisluonteeseen perustuva kastiajattelu tuntuu minusta ihan loogiselta, sukutaustaan perustuvaa kastiajattelua on omasta vinkkelistäni vaikea hyväksyä.

      Poista
    2. Tuommoinen luonteeseen perustuva kastijako kuulostaa vallan ihanalta ja idealistiseltakin. :-)

      Itse tarkoitan kasteista puhuessani lähinnä jatiin perustuvaa kastijakoa, joka perustuu ammattijakoon ja päivittäisiin sosiaalisiin suhteisiin. Jatin mukaan kasteja on käsittääkseni useampi tuhat tuon varnaan perustuvan nelijaon sijaan. Täällä Anhdra Pradeshissa valtakasteihin kuuluvat muun muassa reddyt, kammat ja nayudut.

      Tasa-arvoisena suomalaisena minun on joskus hirveän vaikea ymmärtää, miten paljon kastijaottelu rajoittaa vieläkin ihmisten ajatusmaailmaa ja miten sitä käytetään aseena esimerkiksi politiikassa. Jopa oma ukkelini (joka on sentään asunut Suomessa kohta parikymmentä vuotta) on joskus yllättänyt minut epämieluisasti, kun olen tajunnut kastijaottelun ohjaavan joissakin asioissa hänenkin ajattelutapaansa ja käyttäytymistään.

      Hih, en muista missä häissä se oli, mutta joissakin kuvaaja joutui ottamaan aina vain uuden kuvan, kun minä laitoin aina silmät kiinni sen salaman välkähtäessä. :-D

      Poista
    3. Olipas mielenkiintoinen taas tämä postauksesi, kiitos siitä! Ja sari-postausta odotan myös innolla!

      Muistan kyllä itsekin Intiassa hämmästelleeni kastien aika vahvaa merkitystä käytännön arjessa, eikä edes pelkästään maaseudulla. Nämä jati-kastithan eivät ihan kovin uusia asioita ole, vaan vuosisatoja vanhoja, sukupolelta toiselle siirtyneitä perinteitä nekin, eli todella hitaasti tuollaiset vanhat traditiot ja uskomukset muuttuvat käytännössä.

      Minä aina jotenkin kuvittelin, että ulkomaalaiset Intiassa olisivat automaattisesti kastijärjestelmän ulkopuolella? Onko Bhagavad-Gitassa maininta ulkomaalaistenkin kuulumisesta joihinkin neljään kastiin? Länsimaalaisena Intiassa huomasin, että samat säännöt eivät aina koskeneet minua, kuin paikallisia naispuolisia työkavereitani, mutta yksi asia oli selvä: kun mies oli paikalla, kaikki minua koskeva kommunikointi käytiin mieheni kautta. (ARGH!)

      Poista
    4. Ei Bhagavad Gita erottele intialaisia ja länsimaalaisia vaan koskee koko ihmiskuntaa :-)

      Poista
    5. Minä en tiedä Bhagavad Gitasta yhtään mitään, joten tässä asiassa on uskottava viisaampia. :-)

      Sannan kanssa olen samaa mieltä siitä, että todellakaan kastit eivät rajoitu mitenkään pelkästään maaseudulle, vaikka siellä ne ehkä selvemmin näkyvätkin. Eivätkä ne katoa ihmisten mielistä näköjään edes kahdessakymmenessä vuodessa, vaikka kuinka eläisi toisenlaisessa ympäristössä! Juuri eilen ukkeli kertoi tuosta lukutaidottomasta autonkuljettajasta ja siitä kuinka hän on kastiton, vaikka ”eihän sillä nykyään ole mitään merkitystä”. Näkyy sillä olevan kuitenkin sen verran merkitystä, että kastittomuus tai alempi- tai ylempikastisuus muistetaan aina mainita. Kun anoppikin kertoi minulle tuosta hääparista ensimmäistä kertaa, ensimmäinen kertomisen arvoinen asia oli, että nainen on brahmaani (ja aika vaalea ja hoikka. :-D).

      Minä olen myös huomannut tuon saman ohipuhumisilmiön varsinkin vanhoillisten sukulaisten kohdalla. Siinä tuntee kyllä itsensä aika näkymättömäksi – ihan kuin en itse muka osaisi puhua!

      Poista
    6. Positiivisesti ajateltuna, eipähän tarvitse vääntää väkinäistä suomalaiseen hiljaiseen jöröyteen sopimatonta small talkia kuin 50 % kanssa ;-)

      Poista
    7. :-D Totta tietysti tuokin!

      Poista
  5. Kiva postaus taas. On se kyllä niin eri maailma, mutta noita muovisia tuolia ei kyllä pääse missään päin maailmaa pakoon, vaikka ne vetää varpaankynteni kippuralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Allu. :-) En kyllä mitenkään ymmärtänyt, miten muovituolit vetää varpaankynnet kippuralle, mutta ei se mitään. ;-D

      Poista
  6. Hih,nauratti tuo lungi,siis ei mitään alkkareita alla;D aika lungi vaate se lungi;D
    Ihanan värikkäät vaatteet häävierailla mutta missä se sun sarisi on? Vähän kolkolta tosiaankin näyttää itse tuo hääpaikka. Anuhan tuolla jo kirjoitti täkäläisistä häistä,joten siihen en viitsi mitään lisätä.Ja jännää,että nuo kestivät niin kauan,tosin Etelä-Amerikassakin olen ollut sellaisissa häissä joissa häät olivat parina eri iltana.,Tosi kiva oli tätä lukea taas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, todellakin lungi vaate. ;-D En tiedä, onko siellä mitään alla, mutta usein ei kai ole. Pelottaa ajatellakin! :-D

      Se mun sari tulee sitten siinä saripostauksessa, joka tulee toivottavasti seuraavaksi...

      Poista
  7. Olipa iso hintaero noissa lipuissa! Mutta niin näköjään kyllä matkustusmukavuuskin korreloi hinnan mukaan. Itse olen nykyään niin pihi että valinta olisi kyllä vaikea :)

    Kauniita nuo sarit häävierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin toisaalta halunnut matkustaa junalla, ihan vaihteen vuoksi, ja niin meidän itse asiassa pitikin, mutta ei saatu lippuja, kun oltiin liian myöhään liikenteessä. Ja kaiken lisäksi ukkeli meni taas puihin – se kun ei oikein tykkää junalla matkustamisesta.

      Poista
  8. Tätä postausta on odotettu koko tylsät pyhät kun täällä satanut vaan vettä:) Vanhempanikin löysi blogisi ja ovat ihan faneina,yhtenä sadepäivänä isä luki ääneen sun postausta joulusta ja naurettiin kaikki mahat kippurasssa,olet kyll mestari ilmaisemaan itseäsi:)
    Me lähdetään aamulla ajeleen kohti caribiaa,ollaan ihan innoissamme,kun täällä ollut viileää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, olen kertakaikkisen otettu! Kiitos, kiitos. <3

      Ihanaa matkaa teille! Ja aurinkoisia päiviä!

      Poista
  9. Olipa taas kiva lukea tätä. Aivan hirveitä sähkökatkoksia siellä maalla kyllä on. Onneksi intialaiset tekevät ruuan kaasulla, muuten vois tulla nälkä;). Voisipa olla aika vaikea tottua sähköttömään elämään yhtäkkiä. Yhdeksän tuntia on kyllä piiiitkä aika ilman sähköä!

    Kamalia muuten nuo miesten viikset! Tuonkin sulhasen pensseleillä voisi pyyhkiä vaikka mitä.. Minäkään en oppinut sen puolen vuoden aikana ikinä myöhästymään mistään. Aina oltiin ekana paikalla, vaikka tultiin vaan kutsun mukaan../Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeasti kyllä ihan hirveän pitkä aika, kun sitä joutuu vielä kärsimään joka ikinen päivä! Sitten kun ne sähköt menevät vielä muulloinkin – esim. yhtenä iltana ajattelin, että en laita puhelinta lataantumaan yöksi, kun onhan mulla siinä aamulla vielä pari tuntia aikaa, jos herään seitsemältä. No sinä aamuna sähköt menivätkin jo kuudelta. :-( En kyllä enää ikinä valita jostain tunnin kahden sähkökatkoksista mitään!

      Hihi, minä taidan olla jo niin tottunut viiksiin, että en edes tajunnut tuolla sulholla olevan viiksiä, ennen kuin nyt sanoit. :-D

      Poista
  10. Voi vitsi mikä stoori, sai monessa kohtaa naurahtamaan ääneen. :) Olivatko häät siis kokonaisuudessaan illallinen+aamiainen, vai jatkuivatko pidempäänkin? Ja oliko juhlallisuudet järjestetty vapaapäivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, häät oli järjestetty illallisen ja aamiaisen ympärille, vaikka intialaiselle kaikki muu oheistoiminta ruoan ympärillä on välttämätön paha. :-) Lauantaina monet ovat vielä töissä ja koulussa, mutta sunnuntai oli vapaapäivä – onneksi!

      Poista
  11. No olipas häät oheistoimineen :D Ruokailutila ei tosiaan näyttänyt kovinkaan juhlalliselta. Tuli mieleeni lähinnä joku halpa ruokala ;) Mutta asut olivat kyllä koreita ja morsio tosi kaunis koruineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halpa ruokala on juurikin sopiva nimitys tuolle paikalle! Morsian oli kyllä kaunis silloin, kun hän hymyili, mutta monessa kuvassa hän oli suu mutrussa, eikä hän silloin näyttänyt minusta erityisen kauniilta. Minuun on näköjään tarttunut intialainen arvostelumieli – yök, en tykkää. :-D

      Poista