Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Saria ostamassa

Eilen oli jännittävä päivä: kävimme ostamassa minulle elämäni ensimmäisen sarin! On minulla kyllä ennestäänkin muutama sari, jotka olen saanut lahjaksi suvun naisilta, mutta en ole koskaan edes ajatellut käyttäväni niitä, koska en pidä niistä, en värien enkä materiaalin puolesta. En ole muutenkaan halunnut aiemmin käyttää saria, koska olen liittänyt sarin niin vahvasti intialaisiin ja intialaisuuteen. Onneksi minulta ei ole kukaan koskaan vaatinutkaan, että minun pitäisi käyttää intialaisia vaatteita, vaan olen saanut aina pukeutua oman mieleni mukaan. Ukkeli on (kaikessa suorasukaisuudessaan!) ollut jopa sitä mieltä, että sari ei edes sopisi minulle, koska olen niin muodoton. Sarit on tehty intialaisille naisille, joilla niitä muotoja on!

On muuten ihmeellinen myytti, että intialaiset naiset olisivat pieniä ja siroja. Toki täältä sellaisiakin löytyy, mutta hyvin monilla intialaisilla naisilla on taka- ja etupuolta, ja he ovat usein myös varsin reiteviä. Ylipainoisiakin täällä on niin paljon, että ette uskokaan, ja kun suomalaisilla ylipaino kertyy usein keskivartaloon, täällä se kertyy usein juuri lantioon ja reisiin (luin tämän yhdestä paikallisesta lehdestä). Olen kyllä ukkelin kanssa samaa mieltä siitä, että sari näyttää paremmalta muodokkaamman naisen päällä kuin suoran pötkylän.

Ukkeli on muuten sitäkin mieltä, että ulkomaalaiset, jotka käyttävät intialaisia vaatteita, näyttävät naurettavilta. Onhan se totta, että intialaiset vaatteet ehkä sopivat intialaisten ruumiinrakenteeseen ja ihonväriin paremmin kuin ulkomaalaisten, mutta ei asia minusta siltikään ihan noin yksiselitteinen ole. Ehkä ukkelin mielipiteen taustalla on se ajatus, että vaatteet pitää osata kantaa: jos ulkomaalainen ei ole tottunut käyttämään saria (tai muita intialaisia vaatteita), tottumattomuus varmaan jotenkin huokuu hänestä ja ilmenee sivustakatsojalle vaatteen sopimattomuutena.

Ukkelin kaikkitietävistä mielipiteistä huolimatta minusta on tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että olisi kiva omaksi huvikseni kokeilla, millaista on olla pukeutunut sariin. Nyt siihen ilmeni sopiva tilaisuuskin, kun kahden viikon päästä on tiedossa yhdet häät. Piti siis lähteä ostamaan sari. Smiley

Anoppi oli heti valmis lähtemään sari-ostoksille, mutta tarvitsin mukaani myös ukkelin, jolla on huomattavasti parempi värisilmä kuin minulla, joten hän osaisi sanoa, mikä minulle sopii. Itse olen värien kanssa ihan toivoton, enkä osaa yhtään hahmottaa, mikä minulle sopii ja mikä ei. Vaatekaapissani onkin vähän kaiken värisiä vaatteita. Smiley Ukkelin mielestä vaaleuteeni sopisi tumma sari, ja tummaa olin itsekin ajatellut. Jos kietoutuisin vaaleanpunaiseen sariin, näyttäisin varmaan ihan porsaalta! (Vertaus on kyllä vähän huono, koska täällä taitavat porsaatkin olla tummia!) Minulla oli sarin suhteen vain kolme toivetta: kankaan pitäisi olla laskeutuvaa eikä tönköttävää (kaikki sukulaisilta saamani sarit ovat tönkkö-sareja), sarin pitäisi olla suhteellisen yksinkertainen ja - ennen kaikkea - sen pitäisi olla sellainen, josta itse pidän. Jos en löytäisi mieleistäni saria, en ostaisi saria ollenkaan! On kuitenkin niin suuri kynnys laittaa päälleen täysin vieras vaatekappale, että olisi kiva, jos se tuntuisi edes jollakin tavalla omalta.  

Ennen lähtöämme anoppi esitteli omia sarejaan, jotta saisin jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisen sarin haluaisin. Omat vaatimukseni sarin suhteen tuntuivat romuttuvan jo tässä vaiheessa. Selvisi nimittäin, että laskeutuvat ja ohuet, vartalon muotoja noudattelevat, sarit eivät olleet juhlallisia eivätkä siksi sopivia häihin. Yksinkertaisuuskaan ei sopinut juhlasareihin vaan arkikäyttöön. Anoppi rupesi lataamaan eteeni raskaita kirjailtuja sareja, jotka olivat hänen mielestään häihin sopivia, ja minuun iski epätoivo. Meillä menisi kaupoissa varmaan koko päivä, kun emme ikinä pääsisi asiasta yhteisymmärrykseen! En löytänyt anopin sareista yhtään, joka olisi miellyttänyt minua, joten jätimme asian hautumaan ja lähdimme kauppaan.

Anopilla oli suunnitelmissa käydä kolmessa eri kaupassa, jotta saisimme jonkinlaisen käsityksen kauppojen valikoimista, ja minä voisin sitten valita mieleiseni. Ukkeli ei ymmärtänyt anopin suunnitelmaa alkuunkaan: miksi ihmeessä pitäisi käydä kolmessa kaupassa, kun yksikin riittäisi?


Suuntasimme ensimmäiseksi Kalanikethan Wedding Mall -kauppaan, ja minun teki mieli kääntyä jo heti ovelta takaisin. Kauppa oli todella pelottava: siellä oli sari-kankaita, salwar-asuja, mitä-lienee-intialaisia-kankaita, koruja ja muuta sälää kolmessa kerroksessa. Heti ovella kimppuumme hyökkäsi mies, joka kysyi, mitä olimme etsimässä. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän tähän vastausta, kunnes anoppi sanoi, että haluaisimme katsella Banarasi-sareja. Ne löytyisivät kuulemma toisesta kerroksesta, ja toinen mies lähti näyttämään meille, mistä kyseiset sarit löytyisivät.



Olin yrittänyt etukäteen hieman perehtyä sareihin netissä, mutta oli luovuttanut aika pian, kun olin tajunnut, miten paljon erilaisia sareja oli olemassa. Sen kuitenkin tiesin, että sari on ompelematon kangaskaistale, jonka pituus on tavallisesti viidestä yhdeksään jaardiin (4,5 - 8 metriä). Sari näyttäisi muuten koko matkalta samalta, mutta sen toisessa päässä olisi koristeellinen osuus, pallu, joka heitettäisiin olkapäälle ja joka olisi sarin näkyvin osa. Sarin kanssa käytettäisiin tyköistuvaa paitaa, cholia, ja sarin alle laitettaisiin alushame. Sareja nimitetään sen mukaan, missä päin Intiaa ne on valmistettu, ja esimerkiksi Banarasi-sarit on tehty Varanasissa, Mysoren silkkisarit Mysoressa ja Kancipuramin sarit Kancipuramissa.

Meidät vietiin kakkoskerroksen toiselle laidalle, jossa meidät istutettiin pitkän myyntipöydän eteen.



Myyntipöytä oli koko seinän mittainen, ja sarejakin oli hyllyissä koko seinän mitalla. Olen ennenkin käynyt tämäntyyppisissä kaupoissa, joissa asiakas istutetaan pöydän ääreen ja myyjä heittelee pöydälle asiakkaan toiveiden mukaisia tuotteita, ja normaalisti koen tämäntyyppisen shoppailun vaikeana, varsinkin, jos minulla ei ole hajuakaan, mitä haluaisin. Minun pitää päästä itse tutkimaan ja hipelöimään vaatteita! Tässä tapauksessa tosin valikoima oli niin valtava ja minä itse olin niin ulalla, että en kyllä olisi ikinä löytänyt hyllyistä mitään sopivaa. Sitäkin olen aina ihmetellyt, miksi täällä kaikki myyjät ovat aina lähes poikkeuksetta miehiä. Eivätkö naiset ymmärtäisi naisten toiveita paljon paremmin kuin ukot?


Eteemme rupesi tulemaan sareja, ja kesti hetken ennen kuin pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, mitä haimme. Ne, joista pidin ja joita saattaisin ajatella voivani käyttää, laitettiin sivuun, jotta voisin sovittaa niitä. En ymmärtänyt, miten sareja voisi sovittaa; eikö siihen menisi hirveästi aikaa, jos rupeaisi kääriytymään niin pitkään kankaaseen? Tarvitsiko saria edes sovittaa; eikö kankaan voisi vain heittää olkapäälle, jotta näkisi, miltä se suurin piirtein näyttää?

Lopulta pinossa oli kymmenisen sovitettavaa saria, joista karsimme vielä viisi pois. Oli sovituksen aika, ja etsin katseellani sovituskoppia. Paikalle ilmaantui kuitenkin naismyyjä, joka komensi minut seisomaan siihen myyntipöydän viereeen, ja hän alkoi kursia saria varsin näppärästi kasaan, kunnes se oli edessäni niin kuin sari puettunakin olisi. Oli mielenkiintoista huomata, miten erilaiselta kankaat näyttivät nyt, kun ne oli mallattu minulle "päälle". Yksikin sari, joka ei ollut ollut suosikkini, näyttikin oikeastaan ihan kivalta.

Kaksi ensimmäistä sovittamaani saria eivät oikein miellyttäneet minua, joten ne laitettiin sivuun odottamaan. Sovitin kolmatta - ja ihastuin siihen heti! Sari oli suhteelliseen yksinkertainen, mutta tyylikkään värinen ja jotenkin minun oloiseni. Siinä ei ollut mitään kirjailuja (en pidä niistä), ja kangaskin oli suhteellisen kevyt, vaikka se ei ihan laskeutuva ollutkaan. Hämmästyttävintä oli se, että ukkeli sanoi heti sarin nähdessään, että tuo on hyvä - ja sitä mieltä oli anoppikin! Voiko olla totta, että olimme kaikki samaa mieltä?! Smiley

Otimme siis sen sarin, josta me kaikki pidimme, ja ukkeli halusi ostaa vielä toisenkin, josta hän oli erityisesti pitänyt. Minustakin se sari oli ollut ihan kiva, vaikkakin vähän liian kuvioitu minun makuuni, mutta ehkä sillekin joskus vielä tulisi käyttöä. Anoppi toimi maksumiehenä ja muisti mainita vielä autonkuljettajallekin, että "yhtä saria lähdettiin ostamaan, mutta kaksi otettiin". Smiley

Seuraavaksi sarit piti viedä ompelijalle, joka ompelisi puseron. Paitaan tarkoitettu kangasosa on liitetty sariin, ja se leikataan sarista irti. Kalanikethanissakin olisi voinut ompeluttaa puseron, mutta anopilla on joku luottoräätäli, jonka luona käyvät käly ja kaikki muutkin aina, kun he tulevat Amerikasta käymään. Kalanikethanissa ompelujälki ei kuulemma olisi laadukasta, joten oli hyvä mennä sellaiselle räätälille, joka on hyväksi havaittu.

Räätäli näytti ulkoapäin hyvin vaatimattomalta.


Ovensuussa oli kirjoituspöytä, jonka ääressä istui kännykkään puhuva nainen. Anoppi oli kertonut minulle, että tämä räätäli on erittäin kysytty, ja kun he olivat viimeksi tulleet kälyn kanssa tekemään tilausta, he olivat joutuneet odottamaan vuoroaan kaksi tuntia! Liike on auki vain kolme tuntia päivässä, yhdestätoista kahteen, kun kysyntää on niin paljon. Nyt paikalla ei ollut onneksi ketään muuta, ja pääsimme naisen pakeille heti, kun hän oli lopettanut puhelunsa. Puseroni piti valmistua viikossa, ja minua epäilytti, mahtaisiko toimitus onnistua niin lyhyellä varoitusajalla, mutta anoppi oli sitä mieltä, että kyllä se onnistuisi. Naisen kännykkä pirisi jatkuvasti, eikä tilauksen teosta meinannut tulla mitään, kun hän puhui koko ajan puhelimeen.

Kun nainen kuuli, että puseron pitäisi olla valmis jo viikon päästä, hän pyöritteli silmiään mutta rupesi kuitenkin huokaisten selaamaan kalenteriaan. Minä silmäilin sillä aikaa ompelimoa, ja totesin paikan olevan melkoinen kaaos.


Kankaita tursusi joka puolelta - niitä oli lattialla pusseissa, hyllyillä ja pöydillä. Miten kukaan edes löytää tällaisesta kaaoksesta mitään? Liikkeen perällä oli pari työpöytää, joista toisen ääressä istui mies ompelemassa. 


Lopulta nainen tarjosi meille puseron noutopäiväksi joulukuun 27:ttä, eikä meidän auttanut kuin suostua. Se tarkoitti samalla myös sitä, että emme lähtisi matkaan ennen sitä, koska pusero piti tietysti saada mukaan. Toisen sarin pusero valmistuisi myöhemmin, ja vain tämä kiireellisempi ommeltaisiin nyt.


Sitten ruvettiin hahmottelemaan puseron mallia: Miten pitkä puserosta tehtäisiin, miten pitkät hihojen tulisi olla ja miten avonainen se olisi selästä. Tulisiko kirjailuja ja jos tulisi, niin kuinka paljon, ja tulisiko selkäpuolelle nauhat. Nainen hahmotteli puseron mallia kalenteriinsa, jossa näytti olevan kaikkien muidenkin asiakkaiden tilaushahmotelmat, samalla kun mittoja ottamaan tullut mies huuteli naiselle mittojani.


Minulle jäi hieman epäselväksi, millainen pusero sieltä on minulle tulossa, mutta eipä sillä niin suurta väliä ole - kunhan vain jonkinlainen on. Sarini laitettiin pussiin ja jätettiin liikkeeseen, vaikka minua huolestutti kyllä suuresti, katoaisivatko sarini siihen sekamelskaan ja oliko nainen ymmärtänyt nyt varmasti, kumman sarin paita piti ommella ensin.

En ottanut sarista kuvaa, vaan näette sen vasta sitten, kun se on minun päälläni häissä. Ukkelikin voi sitten ihan omin silmin todeta, kuinka typerältä ulkomaalainen muodoton lätyskä näyttää sari päällään. Smiley

38 kommenttia:

  1. Iiiiiiiiiiiiik! Voih, miten jännittävää! Minusta olisi ihana käydä sari ostoksilla.. paitsi että olisi iskenyt kyllä ahdistus kun ei olisi tosiaan saanut ihan vaan itse rauhassa katsella niitä kankaita. Innolla kyllä odotan että näen sen kuvan sitten! Jihuu!
    Niistä muodoista tosiaan.. täälläkin on ihan sama juttu että minusta tuntuu että kaikilla naisilla täällä se ylimääräinen menee joko rintoihin,takapuoleen tai reisiin ja minulla taas on vaan iso maha. Ärsyttää kun isojen kokojen kaupoissakin ne vaatteet on mitoitettu just muille paitsi minulle. höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä en kanssa tykkää, jos ei saa rauhassa katsella, mutta tuolla tuli kyllä heti niin epätoivoinen olo, että en olisi varmaan edes uskaltanut katsella mitään. :-)

      Mistähän se muuten johtuu, että läski menee eri maalaisilla eri paikkoihin. Minä ajattelin, että pitää nyt olla vähän dieetillä ennen sariin pukeutumista, jos sieltä sarin alta vaikka pilkottaa vähän mahaa. Ukkeli totesi tähän, että ei kun sinun pitää päinvastoin syödä enemmän! Minä sanoin ukolle, että ei se paino mene kuitenkaan sinne, minne sen pitäisi (=rinnuksiin tai takapuoleen), vaan ihan väärään paikkaan. :-D

      Poista
  2. Oih, ihana kauppareissu :-D Kalanikethan Wedding Mall kuulostaa minunkin korvissani todella pelottavalta, mutta aivan vastakkaisesta syystä kuin sinusta: vaarallisen houkutteleva kauppa jossa hankkiutuisin pian eroon kaikista rahoistani luoton puolelle asti, minun onneni että se on noin kaukana Helsingistä ;-) Hyvää räätäliä ei ole tullut vastaan, ainakaan tarpeeksi nopeaa, muuten omistaisin varmaan saripaitojakin.

    Olisiko tuo miesmyyjävoittoisuus seurausta kotirouvuuden ihanteesta joka on ymmärtääkseni erityisen suosittu Intian kauppiaskeskiluokan parissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jos intialaisista vaatteista ja koruista tykkää, niin tuo on kyllä todellakin vaarallinen paikka. :-)

      No tietysti, siellä kotonahan ne rouvat tietysti ovat, enpä ajatellutkaan. Olisiko tuossa tosiaan selitys asialle? Naisilla se työssäkäynti loppuu tosiaan usein viimeistään siihen, kun he menevät naimisiin tai he saavat perheenlisäystä - siis niillä, joilla on varaa jättäytyä kotirouvaksi.

      Poista
  3. Odotan nyt jännityksellä valokuvia siitä sarista. Minusta oli outoa, että siellä ompelijat on useimmiten miehiä mutta miksikä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelijat ovat tosiaan useimmiten miehiä, ja se on minustakin outoa. Sitten taas kirjontahommia näyttävät tekevän useimmiten naiset. Mikähän tämän sukupuolijakauman syynä sitten on? Naiset ovat parempia näpertämään ja miehet ajamaan ompelukoneella? :-)

      Poista
  4. Ihana tarina, toivottavasti me saadaan kuva tänne sinusta sarissa! Muistui niin mieleen oma sari-shoppailu ja ompelijalla käynti juuri puseroa varten. Yhden vain ostin 'privaattikäyttöön' ja kun kerroin hankinnasta työkavereille, he toruivat minua ja sanoivat, että modernit naiset käyttävät vain salwar kameezia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus on ainakin laittaa kuva, jos kaikki menee suunnitellusti, eli saan paidan ajoissa ompelimosta ja päästään perille sinne häihin. :-)

      Nuoret ja modernit naiset käyttävätkin arkena enimmäkseen salwar-asuja, mutta häissä kaikilla näkyy olevan aina sari päällä. Minä olen tuntenut häissä oloni vähän hassuksi mekkomaisissa anarkali-asuissa, kun niitä näyttävät käyttävän lisäkseni lähinnä lapset. :-D

      Poista
    2. Juu, loistoa ja koreutta häihin, tietenkin!

      Lapsellisuuteen voin samaistua: minä olin Intiassa letit päässä, mikä on myöskin lasten kampaus :-) Ja koruttomuushan on kerta kaikkiaan häpeällistä, ja olikin skandaali, ettei minulla ollut kultahippustakaan!

      Tuonon sarinostoreissuuni liittyy myös yksi ikävämpi muisto (yäk!), sillä olin ostoksilla yksin ja sitten oli eräs erittäin innokas miesmyyjä, joka halusi näyttää oikeat pukemistavat riippuen siitä, mistä päin Intiaa oli kotoisin...

      Poista
    3. Haha, ja minä olen käyttänyt sellaista (länsimaista) mekkoa, jonka alle tulee kapeat housut. Sellaisiakin käyttävät täällä vain lapset, mistä ukkelin kaveri vielä minua oikein ystävällisesti muistuttikin. :-D

      Voin hyvin samastua tuohon kokemukseesi. Minua on pari kertaa vieras ukko "vahingossa" kouraissut rintamuksesta väentungoksessa, ja siitä tulee kyllä niin iljettävä olo, että sitä ei osaa sanoin kuvailla.

      Poista
  5. Selasin vimmalla kuvia alaspäin, jotta näkisin, mutta en nähnyt... Maltti se on valttia siis lukijallakin. Häitä odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin varmaan kyllä laittanut kuvan sarista jo nytkin, mutta kun se jäi sinne ompelimoon. :-(

      Poista
  6. Haha, mun pahin painajaiseni olisi joutua vaateostoksille anopin ja miehen kanssa! :D Onneksi teillä löytyi yhteinen sävel. :)

    Minusta nuo sarit ovat vaativia monille länsimaisille värikkyytensä vuoksi. Kovin räikeänkirjavat kuosit saavat vaalean hipiän näyttämään turhan pliisulta.

    Jään myöskin jännityksellä odottamaan lopputulosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole ukkelin kanssa shoppailua mitään vastaan, koska jos sen kanssa lähtee liikenteeseen, tietää, että homma tulee hoidettua hyvin äkkiä. :-) Itse saatan kierrellä kaupoissa viisikin tuntia ja tulla kotiin tyhjin käsin, kun en muka löytänyt mitään, mutta mies tekee ostoksensa viidessä minuutissa. Anopin kanssa shoppailu sen sijaan on vähän painajainen minullekin. :-D

      Tuo on kyllä ihan totta, että kovin räikeät värit saavat vaalean ihon näyttämään pliisulta. Sen sijaan tummempaan ihoon näyttää sopivan mikä tahansa väri - mitä räikeämpi, sitä parempi. Sama pätee minusta kultaankin (varsinkin intialaiseen keltaiseen kultaan), sekään ei minusta oikein sovi vaaleaihoiselle.

      Poista
    2. Mutta jos hiuksetkin ovat (ainakin vastapestyinä) kullanväriset, kulta näyttää ihan hyvältä vaaleallakin naisella :-)

      Poista
    3. No joo, hiukset onkin ihan eri juttu. Keltainen tukka ei kyllä näyttäisi intialaisella yhtään hyvältä. :-D

      Poista
  7. Voi että, aina välillä kun katselen näitä kuviasi ajattelen että vau kuinka nuo uskaltavat, minua kun kauhistuttaisi ihan kamalasti mennä esimerkiksi tuollaiseen isoon hyperkauppakeskukseen jossa myytäisiin vain sareja ja sitten ukkelit rivissä kyttäisivät tiskin takana että mitäs neidille laitetaan! Jotenkin uhkaavan näköisiä ukkoja! :D

    Toki varmaan kuitenkin helpottaa kun on anoppi mukana ja kun puhut kieltä. Eikö kukaan noista ukkeleistä hämmästellyt kun kuvasit heitä vai naamioitko sen sarien kuvaamiseksi? Vai onko pikemmin niin että ukkelit vain tykkäävät kun heitä kuvataan? :)

    Ihmeellistä kyllä että siellä on vain miesmyyjiä, mikäköhän siihen on syynä? Jos kaikki olivat miehiä niin ehkkä kaupalla on jokin palkkausideologia tuolla takana, hmm. En kyllä osaa kuvitella mikä se olisi.

    Olipa hyvä että sarinosto nyt kuitenkin sujui noinkin sutjakkaasti, kun noita hyllyjä katselee ei uskoisi että sieltä voisi ikinä valita kaikkien satojen eri kankaiden joukosta! Minusta nuo sarikankaat ovat aivan ihania!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tuonne yksin uskaltaisi mennä! Tai sitten ainakin opiskelisin pitkään ja hartaasti etukäteen, että mitä kaikki sareja on, ja millaista minä olen hakemassa.

      Hih, en kuvannut noita ukkoja lainkaan, vaan kuvasin vain ihan tuota kauppaa. Mutta kun niitä ukkoja oli niin paljon siinä rivissä, niin he tulivat väkisinkin kuvaan. Vähän pelotti, että milloin joku taas tulee kieltämään kuvaamisen, mutta ajattelin, että niin kauan otan kuvia, kunnes joku tulee kieltämään. Heittäydyn tällaisissa aina vähän turistiksi, koska turistille sallitaan pienet hölmöilyt. :-) Ukot olivat tosiaan aika uhkaavan näköisiä ja hymyttömiä, ja tuokin mustapukuinen tuli seisomaan kameran eteen, kun olin ottamassa kuvaa sarihyllyistä ukon takana. Ajattelin, että siinähän seisot sitten. :-D

      Täällä vaatemyyjät ovat tavallisimmin miehiä, mikä on minusta suunnattoman ärsyttävää. Kenkäkaupassakin minua häiritsee, kun miesmyyjä tulee tunkemaan kenkää jalkaan, vaikka hyvin osaisin itsekin niitä sovittaa. Ties mitä fetissejä heillä oikein on. :-D

      Poista
  8. Nämä sinun tarinasi elämästäsi siellä kaukana ovat kyllä todella viihdyttäviä ja mielenkiintoisia! Minäkin jään mielenkiinnolla odottamaan miltä sari lopulta näyttää!

    Olen käynyt kerran elämässäni vaateostoksilla anopin ja miehen kanssa. Ostin alennuksessa olleen jonkun hienon merkkisen mekon, jota en ole vielä koskaan käyttänyt... Se oli anopin ajatus siiitä mitä minun tulisi pitää päälläni diplomaattikuvioissa ja anopin mieliksi sen kai ennen kaikkea ostin. Mekko on kyllä ihan kaunis, mutta en vain jotenkin osaa panna sitä päälleni. Anopilla ja minulla on ihan erilainen maku.

    Tuosta ostosreissusta on jo yli kuusi vuotta. Sittemmin emme onneksi olekaan yrittäneet anopin kanssa käydä yhdessä ostoksilla! Miehen kanssa tulen sentään ostaneeksi sellaisia vaatteita mistä itse pidän, mutta hän on itse niin nopea hoitamaan kauppa-asiansa, ettei oikein ymmärrä mikä minulla kaupassa kestää. Mieluummin käyn ihan yksin vaateostoksilla, silloin kun se onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla, jos höpinäni kiinnostavat. :-)

      Myös minulla ja anopillani on ihan eri maku! Sen takia vähän arveluttikin tuo kauppareissu, kun pelkäsin, että menen ostamaan anopin mieliksi sellaisen sarin, josta en edes itse pidä. Siksikin piti olla ukkeli mukana, kun hänelle on helpompi sanoa suoraan mitä ajattelen. Joskus mies kyllä on vähän nolona, kun nimittelen sareja myyjien kuullen verhokankaiksi. :-D

      Tunnistan hyvin tuon tunteen, joka sinulla ostamastasi mekosta on. Jotkut vaatteet eivät vain tunnu omilta, ja minun on ainakin hirveän vaikea olla sellaisessa vaatteessa. Jotenkin on sellainen epämukava olo koko ajan. Sitten jos vielä joutuu menemään vaate päällä vaikkapa johonkin tilaisuuteen, jossa ei ole ihan kotonaan, epämukavasta olosta tulee todella epämukava olo!

      Meillä on ihan samalla tavalla, että mies on supernopea kauppa-asioissa, ja minulla kestää. Miten se valitseminen onkin joskus niin vaikeaa... :-)

      Poista
    2. Oi miten kiitollinen muistankaan taas olla - minun anoppini osaa valita ihan loistovaatteita, sellaisia jotka ensisilmäyksellä saavat minut ajattelemaan "eihän tuo ole minun tyyliäni / väriäni" mutta päälle puettuina näyttävätkin ihan mahtavilta ja ovat saaneet minut laajentamaan tyyliäni ja väriskaalaani :-)

      Poista
    3. Niin ne anopit ovat erilaisia! Minä en kyllä yhtään haluaisi laajentaa värimaailmaani anopin maun suuntaan, kun sillä on aina niitä oransseja sarejakin, ja oranssi on mun kammokki. :-)

      Poista
  9. Voi Hippu, kiitos taas päivän piristyksestä!!

    Minä olen pukeutunut sariin julkisesti yhden kerran ja sekin oli häissä. Pusero ja alushame oli teetetty minulle mittojen mukaan, koska lensimme Intiaan siten, että olimme Sangeet-juhlan aamuna Goassa. Goasta lensimme saman tien Mumbaihin ja meitä oli auto vastassa Puneen. Seuraavana päivänä oli aamupäivällä Sarbala-juhla ja illalla varsinaiset hääseremoniat. Sarin puin sitten seuraavan päivän Receptioniin. Lainasin kälyni mustaa saria, jossa oli jotain helmikirjailuja tms. ja "keltakultaiset ei-ollenkaan-mun-tyyliset" korusetit kuului pakettiin. Tungin ensin aluspaidan väärinpäin päälleni ja ihmettelin sen istuvuutta, tai epäistuvuutta! Huvittaa katsoa videota jälkeen päin kun ensin pönötän mennä anopin kanssa onnittelemaan hääparia ja sitten tulen jonkin hetken päästä vielä toisesta suunnasta uudelleen mieheni kanssa. Me kun eksyimme väkijoukossa toisistamme, kun paikalla oli jotain pari tuhatta henkeä :O

    Ota ilo irti juhlista! Ja rennolla otteella ;)

    Intiassa on tosiaan isojakin naisia. Kun perinteiset vaatteet usein teetetään omaan mittaan, niin isoillakaan naisilla ei ole ongelmia saada oman kokoisia vaatteita. Minun mielestäni Intiassa olisi paaaaaljon enemmän markkinarakoa "isompikokoisille" naisten valmisvaatteille. Jossain ketjuissa on pieniä valikoimia isompia kokoja, mutta vaikka ihan oma ketju! Tai useampi kilpaileva ketju! Success guaranteed!! Esim. Itse pidän tosi paljon Sanaa-sarjan tunikoista Shoppers Stop-liikkeissä. Ne eivät ole liian prameita ja väreistä löytyy länsimaalaisillekin kivoja vaihtoehtoja.
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos piristi! :-) Minä hihittelin täällä tuolle sinun tarinallesi ja mennä pönöttämisellesi.:-D Jotenkin voisin hyvin kuvitella itseni samanlaiseen tilanteeseen. :-)

      Kyllä minua jo vähän jännittävät ne häät - ja sarin käyttäminen! Kaiken lisäksi, kun tänään saimme ihan virallisen kutsukortin, selvisikin, että vastaanotto on ensin illalla ja hääseremonia vasta seuraavana aamuna. Apua, tarvitsenko nyt kahdet eri vaatteet, kun eihän samoissa voi mennä kumpaankin tilaisuuteen! Ehkä voin jättäytyä toisesta tilaisuudesta pois tai jotain. :-)

      Todellakin olisi markkinarakoa isommille valmisvaatteille! Tai en sitten tiedä, ovatko intialaiset niin tottuneita käyttämään räätäleiden palveluja, että valmisvaatteet jäisivät hyllyyn kuitenkin. Yksi ystäväni on aika isokokoinen, ja hän teettää kaikki vaatteensa tietyllä räätälillä. Kerrankin hän haki sieltä jotain 20 paria vaatteita kerralla!

      Poista
  10. Mikä kiva kokemus,musta sarit ovat tosi kauniita.Täällä näen aina välillä intialaisia naisia sareissaan,ovatkohan turisteja...
    Tuollaisessa kaupassa olisi kyllä kiva käydä,mahtavia värejä ja kuoseja.Mä voisin ottaa sarin,mutta ehkä käyttäisin sitä vain kotona....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarit ovat kyllä ihan uskomattoman kauniita. Välillä värit ovat niin kirkkaita, että silmiä suorastaan särkee!

      Poista
  11. Et usko mutta mulla on jossain viela sailössa sari, se on ostettu malesiasta noin 15 v sitten kun olin siella vuoden, taisi olla niin etta se ostettiin johonkin yliopiston juhlaan/naamiaisiin. Kavimme ostoksilla intialaisessa kaupunginosassa ja voi sita kankaiden, varien ja tuoksujen paljoutta, muistan sen vielakin. Pitaakin kaivaa esille se, jospa ma tekisin siita kauniista kankaasta jotain silla tuskin puen sita enaa paalleni. Odotan innolla kuvaa sun sarista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauskaa, että sinullakin on sari! Ja huvitti tuo, että olet ostanut sen naamiaisia varten. :-D Sarikankaat ovat kyllä ihania, mutta ainakin itselleni niiden ompelu olisi vähän haasteellista, kun ne kankaat ovat usein niin ohuita. Toivottavasti sinä keksit jotain kivaa ommeltavaa omasta saristasi – ainakin kangasta on tarpeeksi. :-D

      Poista
  12. intialaisen_vaimo16.12.2012 21.31

    Voi miten hauskaa! Ensimmäinen sari! Veikkaanpa, että saamme vielä lukea blogipostauksen siitä millaista sitä on pitää yllä ;) Mutta eipä siitä sen enempää, saat sitten itse kokea. :)

    Minulla taitaa olla n. 5 saria ja niitä on tullut pidettyä päällä ehkä parikymmentä kertaa juurikin häissä, tupaantulijaisissa ja muissa uskonnollisissa tapahtumissa. Vielä en ole sinut asun kanssa, mutta kunnioituksesta intialaista perhettäni kohtaan, laitan sen päälle hankaluuksista huolimatta. Muutoin sitten käytän länsimaisia "siveellisiä" vaatteita Intiassa ollessamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voi olla, että sarin käyttämisestä tulisi hyvinkin asiaa yhden blogipostauksen verran. :-)

      Minulla ei ole vissiin kunnioitus riittänyt niin pitkälle, että olisin käyttänyt saria sukulaisten takia. Vaateasioissa oma mukavuus pitää tulla ensin. :-) Minä käytin aluksi Intiassa ihan caprihousujakin, mutta kun huomasin sen selvästikin olevan joillekin ”hieman liikaa”, niin pikkuhiljaa lahkeet vaihtuivat pitemmiksi. Onpahan itsellänikin mukavampi olo, kun ei tuijotella niin paljon – tai ainakaan paljaan ihon takia.

      Poista


  13. Olen ollut tasan kerran anopin kanssa vaateostoksilla ja vaikka silloin kaikki ei mennyt ihan nappiin eika loydetty mitaan, meilla menee sentaan jonkun verran varimaku samaan suuntaan.
    Silloin oli muuten hauskaa kun myyjatar koitti kovasti neuvoa meikalaista varien valinnassa. Olin juuri tullut Intiaan ja se varien kirkkaus suorastaan haikaisi tummanpuhuvan ja turvallisen Suomivarimaailman jalkeen. Vierastin eritoten niita varit kasvoilta vievia keltaisia ja oransseja, joita myyja oli koko ajan kiikuttamassa mulle! :-D
    Koitin sanoa, etta tuo vari nayttaa ihan karmealta mun iholla, mutta myyja tietenkin ankasi intialaiseen tyyliin vastaan ja valisti etta vaaleat, kirkkaat varit tekevat ihastuttavan vaalentavan vaikutuksen kun taas tummat varit saavat ihon nayttamaan tunkkaiselta. Tjaa-a, en kylla tavoittele pukeutumisellani yhtaan kalmankalpeampaa olemusta kuin luonnollisesti olen...
    Mutta sittemmin olen kylla huomannut miten intialaisella ja intialaisemmalla iholla varit nayttavat erilaiselta. Erilaiset keltaiset ja punaiset, kirkuvat pinkit ja muut hurjat varit ovat ihania lapsukaisella, mutta ruskean eri savyt saavat jalkikasvun nayttamaan kovasti suklaakarkilta! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun kävin ekoja kertoja Intiassa, ostin ihan hurmassa kaikkia riemunkirjavia kurtia välittämättä yhtään, sopiko ne mulle vai ei! :-D Jotenkin menin ihan sekaisin kaikista näistä väreistä, kun Suomen värimaailma on todellakin kovin synkkä Intian väreihin verrattuna. Nyt olen ”taantunut”, ja ostan paljon hillitymmän värisiä vaatteita. :-)

      Minäkin olen muuten kuullut tuosta, että kovin tummat sävyt saavat vaalean näyttämään entistä kalpeammalta. Minulla on niin huono värisilmä, että minusta näytän ihan samalta kaikissa väreissä. :-D En tiedä, voisiko tätä värisilmää jollakin tavalla kehittää – vai pitäisikö vaan ostaa senvärisiä vaatteita, joissa itse viihtyy. :-)

      Kylläpä pystynkin kuvittelemaan hyvin silmissäni sen suklaakarkin. :-D

      Poista
  14. No jopas on :) Hauska shoppailureissu! Odotan malttamattomana miltä sitten vaate näyttää!

    Täällä Afrikassa en aina kehtaa pukea paikallisia vaatteita, kun pelkään, että ne näyttää kamalalta päälläni :D Haluaisin kyllä teetättää vaikka minkälaista asua, ehkä se onnistuu ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sama pelko on minullakin, eikä tuo ukkokaan hirveän paljon ole kannustanut käyttämään intialaisia vaatteita. :-D

      Eilen käytiin ostamassa sareihin aluahameet, ja ne kuuluivat taas sarjaan ”epäseksikkäitä intialaisia vaatteita”. :-D Ihmettelen, miten täällä väkiluku kasvaa sitä vauhtia, mitä se kasvaa, jos naiset käyttävät sellaisia alushameita ja niitä hirveän näköisiä pussihousuja, joissa roikkuvat haarut ties missä. :-D

      Poista
  15. Ostin taannoiselta Intian matkalta kymmenen vuotta sitten itselleni sarin ja jäin nyt miettimään, onkohan siinäkin joku kangaspala mukana, joka olisi pitänyt leikata irti... olen saria pari kertaa käyttänyt naamiaisissa kiedottuna ympärille netistä löytyneiden ohjeiden mukaan ja yhdistänyt H&M-toppiin (!), jollaista käyttötapaa tuskin anoppisi arvostaisi kovinkaan korkealle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mutta tuo toppiin yhdistäminenhän on kekseliästä! Olisi pitänyt minunkin kokeilla, niin olisin säästynyt puseron ompeluttamiselta ja odottelemiselta. :-) Joku muukin oli muuten tuossa edellä käyttänyt saria naamiaisissa. :-D

      Poista
  16. Wautsi mikä postaus, olen ihan innoissani sinun sarista! Olen ollut vähän "lomalla" blogeista oman väsymyksen takia, mutta nyt taas paremmin mukana menossa.

    Olin lukemassa tuoreinta postaustasi, mutta oli pakko tulla ensin lukemaan tämä. Onneksi tulin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva nähdä sinua taas. :-) Pirteämpää oloa sinulle. <3

      Poista