Onni on kuin pilvi: jos sitä tuijottaa tarpeeksi pitkään, se katoaa.


tiistai 14. elokuuta 2012

Seuratkaa tuota rekkaa

Nyt löysin kovalevyn uumenista kuvia ajomatkan varrelta Bangaloresta Madanapalleen. Nämäkin kuvat liittyvät tammikuiseen sankranti-viikonloppuun: matkustimme tuolloin lentäen Hyderabadista Bangaloreen, vietimme Bangaloressa yhden yön ja jatkoimme sitten autolla anopin sisaren kotikylään lähelle Madanapallea. Kun auton ratissa oli kerrankin joku muu kuin minä (anopin sisaren autonkuljettaja), päätin näpsiä matkan varrelta kuvia niin paljon kuin sielu vain sietää. Koska en kehdannut pyytää kuljettajaa pysähtymään joka kerta, kun näin jotain mielenkiintoista (jos olisin, emme olisi päässeet ikinä perille), otin kuvat vauhdissa, ja siksi kuvat ovat vähän niin ja näin.

(Kuvatkin suurenevat taas klikkaamalla, kun poistin käytöstä bloggerin typerän kuvienkatseluasetuksen.)


Tästä se lähtee! Bangalore alkaa jäädä taakse, ja edessä on näin alkuun ruhtinaallisen leveä tie, jota pitkin matka sujuu joutuisasti.

Autonkuljettaja oli ajeluttanut meitä jo edellisenä päivänä Bangaloressa, ja vaikka hän oli käynyt kaupungissa monta kertaa aiemminkin, hän ei tuntunut tuntevan paikkoja juuri ollenkaan. Tutuissakin paikoissa kuljettaja onnistui eksymään. Ukkeli joutui toimimaan kuljettajan kartanlukijana ja opastamaan kuljettajaa googlen karttojen avulla.

Yönsä kuljettaja oli viettänyt hotellimme parkkihallissa. Autonkuljettajille on usein hotellien yhteydessä omat tilansa, jossa he voivat odotella ja yöpyä. Heidän ei sovi tulla hotelliin, enkä osaa mitenkään edes kuvitella, että joku maksaisi autonkuljettajalleen hotelliyöpymisen. Kuljettajat nukkuvat siis siellä, mistä paikan sattuvat löytämään (usein autossa). Kuljettajille varatut tilat voivat vaihdella huomattavasti, mutta tämä hotelli oli harvinaisen hyvin varustettu, sillä siellä oli ollut tarjolla suihkukin. Sopivan makuupaikankin kuljettaja oli löytänyt, kun oli ensin hieman askarrellut: hän oli yhdistänyt kaksi pöytää ja nukkunut niiden päällä.

Jonkin aikaa moottoritietä ajeltuamme tie muuttui kapeammaksi kaksikaistaiseksi tieksi, jonka kunto vaihteli huomattavasti.


Huomatkaa siistissä rivissä olevat hiekkasäkit, joiden tehtävänä on erottaa ajokelpoinen tieosuus ja tietyöalue toisistaan.
Tietyömaa. Työt tehdään manuaalisesti, koska niin on aina ennenkin tehty.
Betonimylly sylkee, ja neljä tarkkailee tilannetta. Huomatkaa naisten työvaatetus.
Jossakin vaiheessa matkaa selvisi syykin siihen, miksi autonkuljettajallamme oli niin paljon vaikeuksia suunnistaa tuntemattomassa paikassa: hän oli lukutaidoton. Kuljettaja ei siis osannut lukea opaskylttejä, hotellien, kauppojen tai ravintoloiden nimiä eikä mitään muutakaan. Mitäpä sitä lukutaidolla autolla ajaessa tekisikään; ajaminen ja lukeminenhan ovat kaksi aivan eri asiaa. Yritin kuvitella mielessäni, millaista olisi ajaa autoa - tai ylipäänsä elää muutenkaan - jos ei tajuaisi näkemistään koukeroista mitään, mutta en oikein osannut.

Ennen autonkuljettajaksi ryhtymistään mies oli työskennellyt vuohipaimenena vuorilla: hän oli pakannut aamulla eväät mukaansa ja saattanut olla vuorilla useita päiviä. Eväät pakattiin hauskasti: sangati-puurosta (jämäkkää riisi-hirssipuuroa) tehtiin palloja, ja niiden sisään laitettiin linssimuhennosta. Palloja oli siisti kantaa, kun muhennokset oli säilötty puuropallon sisään, ja ruokakin säilyi hyvänä pitkään.

Kuljettaja kertoili huimia juttua paimennusretkiltään, ja me kiinnostuimme siitä, mitä kaikkia eläimiä mies oli nähnyt. Autonkuljettaja rupesi luettelemaan: olen nähnyt leijonan, tiikerin, karhun... Olimme aivan hölmistyneitä, emmekä meinanneet millään uskoa miestä, mutta hän vain vakuutteli: kyllä minä olen ne kaikki nähnyt. Televisiossa. 

Intian maanteillä näkee jos jonkinlaista kuormaa. Ihan sama, mitä tai miten paljon kyydissä on, kunhan se vain pysyy mukana.

Jos oikein tarkkaan katsoo, niin kyllä siellä kiinnitysnarukin näkyy.
Muoviruukkuja bussin katolla.
Tiellä voi törmätä myös yllättäviin esteisiin.


Tämä este on nimeltään "sormihirssiä tiellä". Kun autot ajavat tielle leviteltyjen hirssien päältä, hirssien jyvät irtoavat niiden varsista. Kun varret kerätään tieltä, niiden alta löytyvät irronneet jyvät, jotka kerätään talteen. Näppärää, vai mitä?

Kun ajetaan maaseudulla, tullaan aina välillä johonkin kylään, joka levittäytyy tien molemmin puolin. Joskus kylä voi olla pieni ja vaatimaton, eikä kylässä ole kuin räjähtäneen näköisiä rakennuksia, joiden hämyisten katosten alla saa erinäisiä palveluja.

Polkupyöräkorjaamoja.
Teleoperaattorikauppoja, apteekki ja vaatekauppoja.
Hiljainen bensa-asema.
Joskus kylä voi olla hyvinkin suuri ja ruuhkainen, ja silloin on näppärää ajaa kuorma-auton tai muun vastaavan perässä: isompi auto avaa tien ja raivaa suurimmat esteet tieltä pois.


Kukkakoju. Kukista tehdään kaulaan laitettavia nauhoja, jotka viedään temppeliin ja lahjoitetaan jumalhahmoille.
Suuremmat kylät kuhisevat kauppiaita ja ostoksilla olevia ihmisiä, lehmät käyskentelevät kaduilla ja katujen varsilla hamuten suuhunsa tien varteen heitettyjä roskia, rekat puhisevat ja autot tööttäilevät, koirat luikkivat autojen välissä tai makailevat lepäilemässä varjoisassa paikassa ja temppelien kovaääniset jylisevät. Ruokaa valmistetaan kaikkialla, ja ilmassa leijuu uppopaistetun ruoan käry.

Odotetuin hetki tällaisilla automatkoilla on minulle se, kun pysähdytään johonkin kylään juomaan kahvia tai teetä. Tee ja kahvi tulevat minimaalisen pienessä kupissa, ja niihin on sekoitettu paljon maitoa ja sokeria.


Juoma tarjoillaan tavallisesti muovisesta kertakäyttömukista mutta joskus myös posliinikupeista. Yritän vältellä posliinikupeista juomista, koska olen nähnyt, miten kupit - ja astiat yleensäkin - näissä kadunvarren "ravintoloissa" pestään: niitä huljutellaan sangossa, jonka vesi on vaihdettu ehkä joskus viime viikolla. Olen kyllä juonut kahvia posliinikupeistakin, mutta onneksi olen säästynyt pöpöiltä.    

Pysähdyspaikka keskellä ei mitään.
Jos autojen päällä on tavaraa, niin kyllä siellä on ihmisiäkin. Ihmiset matkustavat siellä, missä tilaa on: jos tila loppuu ajoneuvon sisältä, ajoneuvon ulkopuolelta löytyy vielä runsaasti istuma- ja seisomapaikkoja.





Kukaan ei varmaan enää hämmästy, jos kerron, että intialaiset välttelevät turvavyön käyttöä viimeiseen asti. Miksi ihmeessä pitäisi köyttää itsensä kiristävällä ja hiostavalla vyöllä kiinni istuimeen, kun ilman sitä matkustaminen on paljon mukavampaa?


Noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen aloimme saapua Madanapallen laitamille. Takana oli liuta päätähuimaavia ohituksia, lukemattomia äkkijarrutuksia ja yksi pissatauko erittäin epämääräisessä pusikossa. Mutta perille selvittiin, ja se on pääasia!

14 kommenttia:

  1. Olipa ajelu;D Ja ihan hassua ajatella miten analfabeetti kuljettaja selviytyy liikenteessä! Oletko pian lähdössä takaisin Intiaan päin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin se on ihan käsittämätöntä, miten lukutaidoton voi pärjätä liikenteessä. Pitää kai vain yrittää painaa mieleensä kaikki maamerkit ja sen semmoiset?

      Oon lähdössä Intiaan vajaan kahden viikon päästä. Olen yrittänyt vitkutella lähdön kanssa, mutta nyt tuli raja vastaan. :-D

      Poista
  2. Huh huh, ja mä kun olen huolissani siitä, etteivät hollantilaiset käytä pyöräilykypärää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ehkä nuo intialaiset autonulkoiset matkustajat ovat niin tottuneita kaikkeen, että osaavat ennakoida tulevat tapahtumat.

      Poista
  3. Kiitos kuvasarjasta, rupes tekemään mieli Intiaan. Se posliinikupista juominen jää multa kyllä tekemättä, ainakin sen jälkeen kun kerran näin sen tiskiveden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen, että olisi varmaan hyvä pitää kertakäyttömukeja tällaisilla autoreissuilla mukana, niin voisi tarvittaessa pyytää juomansa siihen.

      Poista
  4. Me käytiin aina erään kaupan edessä olevassa mehukojussa ostamassa puristettuja mehuja. Ekat kaksi kertaa myyjä yritti puristaa meidän mehut posliinikippoihin, mutta kolmannella kerralla muisti jo laittaa heti kertiskippoon:). Me kun ei suostuttu ottamaan mehuja posliinikipoissa. Se tiskivesi oli tosiaan sen näköistä aina, että oli seissyt siinä ämpärissä pari viikkoa ja siinä oli "pesty" muutamat sadat kipot.

    Meille tuli sunnuntaina täyteen vuosi, kun tultiin pois Intiasta. Oli aika haikea mieli, varsinkin kun katsottiin lasten kanssa kuvia/itse kuvattuja pätkiä sieltä. Muutamassa kuvassa oot sinäkin mukana:). Olisi pitänyt kyllä ottaa enemmän videokuvaa..

    Näitä sun juttuja sieltä on aina niin kiva lukea! Elämä oli niin erilaista! /Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marja, kyllä oon moneen kertaan aatellut, miten kiva oli, kun olitte Intiassa. Odotin aina niitä meidän päiväretkiä johonkin. :-) Minunkin piti katsella vanhoja kuvia teistä, ja haikea olo kieltämättä kyllä tuli. Kyllä aika menee nopeasti, kun siitäkin on jo vuosi, kun tulitte sieltä pois.

      Poista
  5. haha tuli tästä mieleen yksi taxi matka intiassa,annoin osoitteen kuskille ja ihmettelin kun se ajo paikan ohi..huidoin ja näytin sille kylttiä ,et tämä sama mikä sun lapussa lukee..si tajusin kans et tyyppi ei osaa lukea:)
    Aika pelottava toi puun kuskaus meininki..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulle on käynyt samalla tavalla taksikuskin kanssa. Kuski ei tiennyt, missä se hotelli on, mihin olin menossa, mutta satuin sitte ihan sattumalta näkemään hotellin nimikyltin kaukana yhden rakennuksen päällä. Näytin kuskille, että kato, tuolla se on, mutta kuski ei vaan nähnyt hotellia, ja silloin tajusin, että eihän se osaa lukea. Kaiken kukkuraksi mun piti vielä opastaa kuskille, miten hotelliin ajetaan, vaikka olin menossa kyseiseen hotslaan ekaa kertaa, eikä mulla ollut hajuakaan, miten sinne mennään. :-)

      Ei olisi varmaan hirveän kiva ajaa tuon puukuorman takana jossain tiukassa alamäessä. Saisi pelätä, että milloinkohan tuo tulee tuulilasista läpi.

      Poista
  6. Heh, lukutaidoton kuski - onneksi ei sokea ;D

    Mielenkiintoinen reissu ja kuvat, olispa ollut jännä olla mukana! Näyttää melko vapaamuotoiselta tuo autonkyydissä oleminen, kun vain roikutaan auton perässä :D

    Tuo kuva, jossa kuljetetaan isoa puuta... Ensimmäisen kerran vilkaistuani piti ihan hierasta silmiä: katsoin että siinä on norsu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, no onneksi ei sentään sokea! Vaikka kyllä sekin voisi varmaan olla Intiassa mahdollista... :-D

      Nyt kun sanoit, niin kyllähän tuo puu aika lailla norsulta näyttää. Auton perässä roikkuminen on siitäkin näppärää, että kyytiin ja kyydistä pois voi hypätä milloin vaan. Ei tarvitse edes autoa pysäyttää. :-)

      Poista
  7. Meillä päin on jo ruvettu rankaisemaan noista ylimääräisistä ulkoisista istuma- ja seisomapaikoista, samoin turvavöiden puuttumisesta etupenkeillä, takanahan sitä ei tietenkään tarvitsekaan :=)
    Hirssinjyvien erottelua en ole ennen nähnytkään, hyvin taitaa toimia, kyllä ihminen on sitten kekseliäs ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin auton matkustajamäärä on tulkinnanvarainen käsite. :-)

      En tiedä, mahtaisiko tuommoinen rankaisusysteemi toimia Intiassa. Poliisi varmaan ottaisi mieluusti jonkun sata rupiaa omaan taskuunsa ja antaisi syyllisen jatkaa matkaansa...

      Poista