Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Lääkärikäynti

Olen elellyt pari viikkoa aika lailla hiljaiseloa polveni takia (ja samalla melkein kasvanut läppäriini kiinni). Polvihan kipeytyi automatkalla kolme viikkoa sitten, kun palasimme Tirupatista Hyderabadiin. Koska pahin kipu meni ohi, en tajunnut jäädä lepäilemään, vaan menin parina iltana lenkille ja liikuin muutenkin. Vasta sitten, kun polvi kipeytyi kesken lenkin niin, että en enää pystynyt juoksemaan ja kun pidempiaikainen istuminen sohvalla sai aikaan niin kovan kivun, että tuntui kuin polveen olisi isketty veitsi, tajusin rauhoittua. Sen jälkeen elämä kutistuikin aika pienelle alueelle, kun autoa ei voinut ajaa, ja kävelykin oli aika vaivalloista. Ruoanlaitostakin tuli pakkolomaa, kun pidempiaikainen seisominen aiheutti sekin turvotusta ja kipua. Sen siitä saa, kun kuvittelee olevansa supernainen ja yli-ihminen, joka pelastaa koko universumin. Palasin maan pinnalle niin, että lätsähdys vain kävi. Kylläpä naurattaa. Hehheh.

Minä en olisi halunnut mennä vielä lääkäriin, vaan olisin halunnut lepäillä kotona ja katsoa, josko polvi paranisi pelkällä levolla. Lääkärille meneminen on alkanut tuntumaan minusta aina vain vastenmielisemmältä, kun kuulee juttuja siitä, miten sairaita ihmisiä huijataan. Jos ei lääkäriin voi luottaa, niin keneen sitten voi? Ukkeli halusi minun kuitenkin menevän lääkäriin, ja appiukko varasi tutun tutulta lääkäriltä ajan. Lääkärissäkäynti tällaisen asian takia kun ei ole niin yksinkertaista, että suunnistetaan vain lähimmän ortopedin vastaanotolle. Lääkärin pitää olla jotakin kautta tuttu, koska sillä varmistetaan lääkärin luotettavuus. Jos menee ihan tuntemattomalle lääkärille, voi käydä niin, että lääkäri määrää hurjan määrän turhia lääkkeitä, teettää tarpeettomia kalliita tutkimuksia tai pahimmassa tapauksessa: määrää täysin tarpeettomaan leikkaukseen! On sanoinkuvaamattoman vastenmielistä, miten sairaita ihmisiä käytetään surutta hyväksi, jotta sairaala saisi rahaa esimerkiksi kalliiden laitteiden ylläpitämiseen.

Lääkärikäyntini ensimmäinen ongelma ilmeni jo kotona: mitä laittaisin päälle? Ei siksi, että vastaanotolla pitäisi olla ykkösiinsä pukeutunut vaan siksi, että tutkimuskohta oli polvi. Polvi kun ei ole yhtä helposti tutkittavissa kuin esimerkiksi silmä, vaan polvi on vaatteiden sisällä piilossa. Koska lääkäri oli mies, arvasin, että minun ei olisi soveliasta heittää vastaanotolla pikkuhoususilleni. Piti siis etsiä sellaiset housut, joiden puntti nousisi tarpeeksi ylös, eikä se ollutkaan mikään helppo tehtävä, kun en viitsinyt missään urheilu- tai lököhousuissakaan vastaanotolle lähteä (ja hameita en käytä). Minua raivostutti jo etukäteen: miten lääkäri saisi polven edes tutkittua kunnolla, jos puntti nousisi vain hieman polven yläpuolelle? Manasin intialaisen tekosiveyden ja latasin ukkelillekin: te olette saaneet aikaiseksi yli miljardi lasta, mutta ette kestä nähdä vähän naisen reittä!

Appivanhempien autonkuljettaja kävi hakemassa meidät, ja sen jälkeen suuntasimme appiukon toimistolle. Minusta oli noloa, että appiukon piti keskeyttää työpäivänsä minun lääkärikäyntini takia ja tulla lääkärille mukaan. Koska hän kuitenkin oli se, joka lääkärin jotenkin tuntee, hänen oli hyvä tulla vastaanotolle näyttämään naamansa. Ymmärsin kyllä tämän kaiken oikein hyvin, mutta siltikin kiukutti: eikö haettaisi vielä anoppikin mukaan, niin olisi kunnon jengi koossa!  

Odottelimme odotushuoneessa, ja minä mietin mielessäni, millainen lääkäri minut mahtaisi ottaa vastaan. Arvuuttelu keskeytyi, kun edellinen potilas tuli saattajansa kanssa huoneesta ulos, ja meidät kutsuttiin sisään. Lääkäri oli vanha ukko, jonka eläkeikä oli minusta mennyt ohi jo kauan sitten. Myöhemmin kuulin lääkärin olevan yli 70-vuotias ja jääneen jo eläkkeellekin, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen lääkäri oli kaivannut ajankulua ja jatkanut ortopedin hommia konsulttina. Kiva harrastus. 

Minut istutettiin lääkärin viereen pyöreälle tuolille, ja appiukko ja ukkeli kävivät istumaan lääkärin pöydän ääreen. Lääkäri kysyi, mikä on ongelmani, mutta ennen kuin ehdin avata suutani, lääkäri kysyikin miehiltä, mitä kieltä minä puhun. Kun lääkäri kuuli, että osaan teluguakin, hänellä oli pitkä tarina kerrottavaan eräästä amerikkalaisnaisesta, joka osasi telugua erinomaisesti. Amerikkalainen osasi telugua niin hyvin, että hän osasi sitä paremmin kuin lääkärin oma miniä ja tämän tytär, vaikka telugu oli näiden äidinkieli. Sitten seurasi selostus siitä, millaisia hupaisia kielioppivirheitä miniä ja tytär tekevät, ja miehet kuuntelivat lääkärin selostusta heittäen sopiviin väleihin ihmetteleviä kommentteja. Minä tuijottelin likaisesta ikkunasta ulos.

Lopulta juttu päättyi ja tuli taas minun vuoroni selostaa ongelmani. En päässyt tälläkään kertaa alkua pidemmälle, sillä selostukseni keskeytti huoneeseen astunut nainen, joka toi lääkärille teekupin. Kupin päälle oli asetettu lasinalusta, ettei tee jäähtyisi liian nopeasti. Seurasimme toimitusta hiljaa ja kunnioittavasti.

Vihdoinkin oli minun vuoro puhua, ja selostin ongelmani parhaani mukaan. Minulta katoaa aina lääkärillä puolet ajatuksista, mutta olin käskenyt ukkelin täydentää juttua, jos unohtaisin kertoa jotain. Taisin kuitenkin muistaa melkein kaiken. Lääkäri kuunteli ongelmani ja kysyi sitten, kuinka pitkä minä olen. Kerroin pituuteni hieman hölmistyneenä, mutta koska osasin sanoa pituuteni vain senttimetreissä, lääkäri joutui hieman miettimään, ennen kuin sai käännettyä sen jaloiksi ja tuumiksi. Sen jälkeen lääkäri osoitti vieressään olevaa vaakaa: käykääpä tuohon seisomaan. Katsoin vaakaa epäuskoisena: Pelleilikö lääkäri? Pitikö minun todellakin ihan ensimmäisenä tutkimustoimenpiteenä nousta vaa'alle? Koska lääkäri näytti olevan tosissaan, ei auttanut muu kuin tehdä niin. 

Lääkäri katsoi painoni ja muisteli sitten, kuinka pitkä olinkaan. "Juu, ihan hyvä paino siihen pituuteen nähden", hän mietti, "vaikka muutama kilo vähemmän olisi vielä parempi. Älä ainakaan tuosta enää yhtään liho. Ylipaino on suurin syy polvivaivoihin, kun paino käy niveliin. Näittekö senkin potilaan, joka lähti täältä ennen teitä? Hänen pituutensa ei ollut kuin viisi jalkaa ja kolme tuumaa, mutta silti hän painoi 75 kiloa! Eiväthän kenenkään nivelet sellaista kestä! Tiedättekö, kuinka monet saavat polvivaivoja ihan vain ylipainon takia?"

Tätäkö minä olin tullut tänne kuuntelemaan. Olin pitänyt itseäni ihan normaalipainoisena, hoikkanakin. Täytyy nyt tosiaan kiinnittää huomio syömisiini ja jättää ne makeiset vähemmälle, etten vain pääse lihomaan. Muutenhan minulta pamahtaa kohta toinenkin polvi. 

Lääkäri kysyi, kuinka korkealle punttini nousevat, ja vastauksena vedin puntit hampaat irvessä niin ylös kuin pystyin, hieman polvien yläpuolelle. Lääkäri totesi, että tuo riittää oikein hyvin, ja käski minut tutkimuspedille makaamaan. "Kuinka pitkä matka sieltä Tirupatista onkaan?", lääkäri kysyi kääntyen miesten puoleen. Kuultuaan kilometrimäärän lääkäri rupesi selostamaan miehille, kuinka he olivat kerran ajaneet Vizaqista Hyderabadiin ja millaisin väliajoin he olivat pysähtyneet. "Ajoimme 150 kilometriä ja pysähdyimme, sitten ajoimme 200 kilometriä ja taas pysähdyimme..." Minä istuin tutkimuspöydällä farkunpuntit reisiä kiristäen.

Sitten ruvettiin tutkimaan polvea. Lääkäri kyseli, onko polveni turvonnut, onko se kipeä, näyttääkö se minusta erilaiselta kuin toinen polvi. Koskeeko tästä? Entä tästä? Sattuuko, jos teen näin? Entä näin?

Ennen kuin tajusinkaan, tutkimus oli ohi, ja olimme siirtyneet jumppaohjeisiin. Lääkäri näytti minulle liikkeitä, joilla minun tulisi vahvistaa polveani. Liikkeitä tuli tehdä aluksi vain muutama kymmenen sarja päivässä, mutta määrä tulisi kasvattaa myöhemmin kymmeneen sarjaan. "Jos et jumppaa, lääkkeetkään eivät auta", lääkäri uhkasi. Lääkärin mielipide juoksemisestakin tuli hyvin selväksi: "mistä syystä sinä oikein juokset?" Kun en heti vastannut, lääkäri jatkoi: "Pysyäksesi kunnossa! Käveleminen on ihan yhtä tehokasta, jos kävelee reippaasti. Miksi pitää juosta ja vasaroida niveliä?!"

Sitten seurasi käynnin tärkein osuus: diagnoosi ja lääkkeiden määrääminen. Lääkäri vetäisi eteensä sairaalan ja lääkärin nimellä varustetun paperin, johon hän alkoi kirjoittaa. Istuimme kaikki hiljaa tuijottaen, mitä paperille ilmestyisi. Appiukko tunki nenänsä melkein paperiin kiinni, että varmasti näkisi kaiken. Potilaan nimi, ikä, pituus ja paino. Diagnoosi: synoviitti eli nivelkalvon tulehdus. Lääkkeet: yksi lääke tulehdukseen ja toinen kipuun. Yksi kumpaakin aamuin ja illoin; ei tyhjään vatsaan. 

Sitten olimmekin valmiit lähtemään kotimatkalle, mutta sitä ennen piti tietenkin kiitellä tohtoria ylitsevuotavasti: thank you, sir ja thank you, doctor. Ojennettuaan minulle diagnoosi-reseptilapun lääkäri kääntyi appiukon puoleen ja alkoi jutella muista asioista. Poistuimme ukkelin kanssa vastaanotolta vähin äänin. Ostimme lääkkeet alakerran apteekista, ja menimme autolle. Appiukon tultua autonkuljettaja vei miehet töihin. Minä menin kotiin ja söin jäätelöä, payasamia, maapähkinöitä ja suolakeksejä. 

32 kommenttia:

  1. On se kyllä melkoinen show tuo lääkärilläkin käynti. huokaus. Minusta olisi kamala jos koko suku suurinpiirtein tulisi sinne kuuntelemaan. Iiiiiiiiik! Toivottavasti polvi paranee pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli vähän epämukavaa, kun appiukko istui koko ajan siinä vieressä, kun minulla oli karvaiset sääret paljaana, mutta yritin vain unohtaa asian. Ei tee kyllä mieli täällä lääkärille mennä. :-(

      Poista
  2. Housunpunttien kapeus on ongelma täälläkin ja samasta siveellisestä syystä :) Muutenkin aika lailla samaan tyyliin täällä mennään. Tuon resptin kohdalla täällä olisi noussut hirveä älämölö ja seuraavana päivänä oltaisi menty toiselle lääkärille. Vain kaksi lääkettä! Kyllä niitä pitää olla vähintään 4-5, mitä enemmän sitä parempi lääkäri :D
    Minä sain pysyvän polvivamman juoksumatosta, mutta onko ihme kun on ylipainoa..
    Löytyi sentään vaivallesi nimi, toivottavasti rohdot tehoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, täälläkin lääkäri on sitä parempi, mitä enemmän lääkkeitä se määrää. Jos ei lääkäri määrää lääkkeitä ollenkaan, niin se on silloin ihan pilipalilääkäri!

      Ihmettelen vain, miten lääkäri pystyi tekemään sen diagnoosin niin nopeasti – joko se on niin kokenut, että ei tarvitse kuin vähän vilkaista, kun lääkäri jo tietää, mistä se on kyse, tai sitten lääkäri vain vetäisi jotain hatusta. Ehkä se tässä ajan kanssa selviää, kummasta oli kyse.

      Poista
  3. Tuot taas muistoja mieleen... Minutkin roudattiin sielläpäin tutun lääkärin vastaanotolle tuttavan pojan toimesta. Minun tapauksessani edellinen potilas ei tosin poistunut huoneesta lainkaan, eikä intimiteettisuojakaan rikkoutunut (vai olikohan Intiassa sellaista olemassakaan!)koska puhuimme eri kieliä. Lääkäri hoiteli siinä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: minut ja keski-ikäisen perheenäidin! Molemmilla meillä taisi olla vatsavaivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa näppärää liukuhihnatoimintaa! Minun kohdalleni on osunut semmoinen tapaus, että lääkäri hoiteli kahta potilasta, mutta potilaat olivat sentään eri huoneissa.

      Intialainen intimeettisuoja taitaa olla aika venyvä käsite. Mutta kai se on niin, että kun ihmisiä on tarpeeksi, jossain on joustettava? Tulee ikävä suomalaisia lääkäreitä, vaikka heitäkin on joskus tullut haukuttua. :-)

      Poista
  4. Voi, minulla ei olisi mitään ongelmaa polven näyttämisen kanssa kun lempivaatteitani ovat intialaiset lökäpöksyt :-D Toivottavasti tulivat tehneeksi oikean diagnoosin ja antaneeksi oikeat rohdotkin. Minun kokemukseni on että kyllä ne lääkärit lopulta asiansa ovat osanneet, mitä itse hoidettavaan vaivaan tulee, vaikka usko meinaa joskus mennä tuohtumuksen rinnassa kun he kommentoivat ja pyrkivät pätemään asian vierestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä intialaisia lökäreitä oppinut käyttämään. Jännityksellä odotan, että milloinkohan se mahtaa tapahtua. :-)

      Tuo lääkäreiden päteminen on niin raivostuttavaa, että tekisi mieli joskus ottaa rivelistä kiinni, vaikka en mikään väkivaltainen ihminen olekaan. Ja samaten lääkäreille pokkurointi (herroittelu ja muu) on sellainen asia, johon minä en vieläkään taivu. Samanlaisia ihmisiä he ovat kuin me muutkin (ainakin periaatteessa, hih). Ensimmäisellä lääkärikäynnilläni Intiassa kehtasin kysyä lääkäriltä diagnoosin jälkeen, että oletkos nyt aivan varma, että se ei ole mitään vakavampaa, ja olisitpa nähnyt sen lääkärin naaman! Kehtaankin epäillä hänen ammattitaitoaan! Hyvä ettei lääkäri heittänyt minua ulos vastaanotolta! :-D Täällä lääkäreillä on kai vain niin paljon kokemusta, että lääkärit näkevät jo melkein ovelta, mikä potilasta vaivaa. Suomessa olen tottunut siihen, että tutkimukset kestävät vähän kauemmin, ja otetaan ehkä jotain testejäkin.

      Poista
  5. Olihan diagnoosi varmasit oikea? Ettei vaan olisi pitkän istumisen jne jälkeen tullut veritulppa? Turvotusta? Kuumotusta? Pohjekipua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohkeessa ei ole ollut mitään ongelmaa, ei turvotusta eikä kuumotustakaan. Turvotus polvessakin on ollut loppujen lopuksi hyvin vähäistä. Ongelma ja pahin kipukohta on ihan selkeästi jossain polven sisällä, joten luulen, että diagnoosi on ainakin sinne päin, vaikka ei ihan täysin oikea olisikaan. :-)

      Poista
  6. Olipa hauskasti kerrottu lääkärillä käynnistä vaikka kyseessä olikin kipeä polvesi;D Aikamoinen tapahtuma teillä tuo lääkärissä käynti! Minä törmäsin polvellani pylvääseen vuosi sitten ja polvi oli tosi pitkään kipeä ,ja ortopedille menin vasta kun se häiritsi nukkumistakin.Hän sitten antoi heti lähetteen röngteniin ja tarkisteli polvea muutenkin hyvin.Nyt se sitten onkin jo ok. Toivottavasti sinunkin polvesi pian n kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, pylvääseen törmääminen kuulostaa aika kivuliaalta. Onneksi ei kuitenkaan tapahtunut mitään sen pahempaa!

      Minua aina jännittää lääkäriin meno täällä, kun ei yhtään tiedä, millainen tyyppi lääkäri mahtaa sillä kertaa olla. Eikä ole yhtään kiva, että appiukko istuu vieressä kuuntelemassa, paljonko painan, tai sitten niin kuin silloin kun olin ripulin takia lääkärissä, että millaista tulee ja montako kertaa päivässä. :-D Mutta ehkä nämäkin kokemukset kasvattavat minua ihmisenä johonkin suuntaan (toivottavasti ei leveyttä kuitenkaan, hih).

      Poista
  7. Pääasiahan on, että polvi paranisi. Minun mieshän on täällä käynyt melkoisen polvileikkauksen. Makaan lähes 20 000 €:n arvoisen polven vieressä. Onneksi vakuutus korvasi ja diagnoosi oli kuvien todistamana ihan oikea:D. Yritin kyllä neuvoa anestesialääkäriä, joka halusi nukuttaa miehen leikkauksen ajaksi: "Eikö sitä voisi tehdä epiduraalipuudutuksessa. Nukutus kun on aina riski ja siksi sitä ei tarvitsisi tehdä, kun vain pakosta." Mulkaus. "Minä nyt kuitenkin olen sairaanhoitaja ja sen tähden tiedän jotakin näistä asioista. Polvileikkaukset olisi hyvä tehdä epiduraalipuudutuksella..." "Ja MINÄ olen anestesian ylilääkäri," totesi lääkäri ja poistui huoneesta nokka pystyssä. Ja mies tietenkin nukutettiin minun vastalauseistani huolimatta. Tai ehkä juuri niistä johtuen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hupaisa kokemus, vaikka tuossa tilanteessa ei varmaan kyllä yhtään naurattanut. Siinä sai anestesian ylilääkärin ego varmaan ison kolauksen. :-) Melko hurjalta operaatiolta kuulostaa tuo miehesi leikkaus, mutta hyvä että kaikki sujui hyvin.

      Poista
  8. Minäkin tutustuin muutamaan otteeseen intialaisiin lääkäreihin. Joka kerralla meidät päästettiin intialaisten potilaiden ohi suoraan lääkärin puheille. Se kyllä tuntui vähän nololta, kun me nyt ei sentään oltu pää kainalossa, kun joskus näytti siltä että joku muu potilas saattoi olla.. Miehelläni epäiltiin oireiden perusteella jopa kihtiä ja hän sai siihen lääkkeetkin.. Parina päivänä taisi jopa lääkkeitä syödä, mutta jätti ne muistaakseni vatsavaivojen takia sitten pois. Suomessa sitten ei todellakaan myöhemmin tutkimuksissa mitään tämmöstä löytynyt. Onneksi lopetti lääkkeiden syönnin.
    Minä kävin allergiaoireiden takia lääkärissä ja sain jotain antihistamiinin tyylistä lääkettä ja anoppi samoin hyttysten takia. Vaikka lääkärille meno ei todellakaan siellä mukavaa ollut, niin selvisimme niistä onneksi kunnialla. On se kyllä kiva mennä lääkärille täällä, kun tietään voivansa luottaa heihin:). Vaikka Suomessa oli kohua valelääkäreistä joku aika sitten;). Mitähän intialainen valelääkäri määräisi?:)/Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, no minä olen kyllä saanut odottaa vuoroani aina ihan kiltisti. Ehkä se johtuu näistä intialaisista, joita mulla on aina mukana. :-D

      Vähän ihmettelen, että mistä tuommoisenkin kihtidiagnoosin tempaisivat. Mutta pääasia, ettei sitä kuitenkaan ollut! Eilen rupesin miettimään, että kyllä niitä törppöjä lääkäreitä Suomestakin tietysti löytyy. Esim. kun kävin aikoinaan säärikipujen takia magneettikuvauksessa, ortopedi sanoa töksäytti mulle kuvia katsottuaan, että ”tuolla jalalla ei ehkä koskaan enää juosta”. No kyllä sillä vaan juostiin.

      Apua, en edes uskalla ajatella intialaisia valelääkäreitä ja mitä he mahtaisivat määrätä, kun ei oikeista lääkäreistäkään voi olla ihan varma. Ajatuskin hirvittää!

      Poista
  9. Olá, como vai?

    Em suas postagens, necessita de tradução.

    Prepara para nós entendermos.

    Um abraço, até mais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola. Me alegro de verte otra vez. :-)

      Has probado el traductor de Google? No sé lo bien que las traducciones salen, pero será mejor que nada, ¿eh?

      Esta entrada es sobre de mi visita a un médico, nada más. Un cuento bastante aburrido. :-)

      Poista


  10. Voi apua! :-D En ole onneksi joutunut kovin usein kaymaan Intiassa laakarissa, mutta jotain kokemusta on, ja voi pojat minkalaista! Uskoni intialaisiin laakareihin Intiassa on tosi kehno. Ollaan miehen kanssa naureskeltu etta ne parhaat tohtorit karkaavat ulkomaille! Uskon toki, etta kylla Intiastakin loytyy niita ammattilaisia, joille laakarin tyo on oikeasti kutsumus, intohimo ja Se Oikea ala, mutta akkituntumalta luotan eniten niihin, jotka ovat saaneet jonkinlaista ulkomaan kosketusta opiskelun tai tyokokemuksen kautta.
    Ollessani raskaana ensimmainen ob/gyn-laakarini oli varmaan ihan asiansa osaava tyyppi, mutta minua ei vakuuttanut se, etta ainoa kysymys jonka laakari sai ulos suustaan alituisen painon mittaamisen ja vatsan tunnustelun aikana oli: Do you feel nice movements? Siis todellako, kivoja liikehdintoja? Kaikkiin minun kysymyksiini laakari vastaili todella lyhyesti ja tyrmaavasti. Laakarilla kaynnit muodostuivat lopulta niin ahdistaviksi etta verenpaineeni alkoi nousta aina niina paivina kun minulla oli aika! :-D Sittemmin vaihdoinkin sairaalaa ja loysin paremman laakarin.
    Ja kun loppuraskaudessa iholle ilmestyi yllattavaa ihottumaa, dermatologi, jonka tapasin synnytyssairaalassa julisti, etta se on vain raskauden aiheuttamaa ja etta raavin itseani pitkin yota nukkuessani ja lahti kanssani vaittelykisaan diagnoosista kehdatessani vaittaa etta enpa usko raatelevani itseani yoaikaan kun ihottuma ei ollut kutisevaa lajia. Myohemmin paljastuikin, etta olin vain allerginen tietynlaiselle uudelle kalalle jota olin syonyt runsain mitoin lyhyen ajan sisalla...
    Ja se yksityisyyssuoja! Puoliskoni joutui kaymaan hammaslaakarissa ja ennen kuin se ehti takaisin kotiin, oli anopille jo ehtinyt kiiria tieto siita, etta pojalla oli perati reika hampaassa! Tama ei varmaan ole ihan tavallinen tapa vaan johtuu siita, etta appivanhempani ovat laakareita ja sattuvat tuntemaan suurimman osan kaupungin terveydenhuollon porukoista, mutta silti! Olin niin artynyt tasta ihme juoruilusta etta vannotin miestani etsimaan toisen hammaslaakariklinikan! Grrh!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkärien kirjo tuntuu olevan täällä niin suuri, että on ihan arpapeliä minkälaisen lääkärin kohdalleen saa. Minäkään en ole hirveän monella lääkärillä (onneksi!) joutunut käymään, mutta silti olen kerennyt näkemään jo vähän kaikenlaista tyyppiä, eikä luottamus intialaisiin lääkäreihin ole kyllä ainakaan kasvanut.

      Yksi mikä minua suunnattomasti häiritsee on juuri tuo, mitä sinullekin tuossa ihottumatapauksessa kävi: lääkärin sana on laki, ja siihen ei ole vastaansanomista! Ihan sama, onko lääkäri loppujen lopuksi oikeassa vai väärässä, mutta varpaille ei sovi hyppiä. Auta armias, jos yrittää tuoda vastaanotolla julki omia mielipiteitään... siinä tulee lähtö ja hyvin äkkiä!

      Ja toinen ärsytyksen on se sellainen ihme häröily, että selitetään ja touhutaan siinä sivussa ihan kaikkea muuta, eikä keskitytä potilaaseen ollenkaan, vaan potilas ja tämän vaiva tuntuu olevan ihan sivuseikka. Minulle tuli juuri tuossa omassa lääkärikäynnissä sellainen tunne, että se oli lääkärille sellainen mukava juttutuokio (vähän sosiaalista kontaktia tylsiin eläkepäiviin), ja siinä sivussa tuli tehtyä se pakollinen pahakin, eli tutkittua vähän sitä potilasta. ”Huvittavaa” sinänsä: soitimme tänään miehen serkulle, joka on USA:ssa lääkärinä, ja hän sanoi, että EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA saa jumpata jalkaa, ennen kuin tulehdus on mennyt ohi. Ja tämä vanha herra taas väitti, että jumppaaminen on suorastaan paranemisen edellytys! Lääkkeetkään eivät tepsi, jos en jumppaa! Siis voi juma, että raivostuttaa. Kaiken huipuksi tuokin ukko oli toiminut pitkään ulkomailla (USA:ssa juurikin), mutta ei se tehnyt lääkäristä kyllä yhtään asiallisempaa. Sitten ukko oli vielä kehdannut kysellä appiukolta jonkinlaista tippiä käynnistämme!

      Ja aiemmin tänä vuonna kävin yhden silmälääkärin luona (kaksikin kertaa), kun silmäni vuoti koko ajan. Lääkäri totesi, että ei tuohon vaivaan ole mitään lääkkeitä; vaiva menee itsekseen ohi – saattaa mennä kuukausiakin, että vaiva paranee, mutta lääkettä siihen ei ole. Silmä vuoti vissiin pitkälle kolmatta kuukautta, mikä oli erittäin ärsyttävää, kun silmä oli välillä niin täynnä vettä, että en edes nähnyt kunnolla. Sitten menin Suomessa yksityiselle lääkärille, joka määräsi minulle lääkkeitä, ja kappas vain, silmä parantui muutamassa päivässä!

      Argh!!! Mä lähden nyt hakkaamaan nyrkkeilypussia tai jotain! :-D

      Poista
  11. Hihi, hymyilin täällä ihan ääneen tälle tarinalle, vaikka sinua ei varmaan itse tilanteessa juuri hymyilyttänyt. ;) Erityisesti arvostin tuota viimeistä lausetta, jossa paljastit pahiksena menneesi kotiin herkuttelemaan, vaikka lääkärisetä kielsi lihomasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkuttelu on jatkunut senkin jälkeen. :-) Pari iltaa sitten kävimme ukkelin kanssa lähiravintolassa, ja tilasimme muun muassa puolikkaan tandooribroilerin – alkupalaksi. Sen jälkeen tulivat vielä päät ja jäljet. :-D

      Poista
  12. Tosi kiva kirjoitus taasen, kiitos siitä ;) Minun mieheni käy useilla kerroilla verikokeissa vakilääkärinsä luona verenpainelääkkeiden vuoksi. Jos vaikka menemme sovittuun aikaan etuajassa/myöhässä ja paikalla on muita asiakkaita odottamassa, pääsee hän jonon ohi. Aina. Se on tosiaan vähän noloa.

    Anopiltani leikattiin rintasyöpä vuosi sitten. Syöpä diagnosoitiin tiistaina ja toinen rinta poistettiin saman viikon lauantaina. Anoppi on itse jälkeen päin sitä mieltä, että noinko hänellä lienee edes syöpää ollutkaan, koska hänellä ei ollut mitään muita oireita muuta kuin pieni pallukka toisessa rinnassa. Satuitko katsomaan Aamir Khanin ohjelmaa? Yhden jakson aiheena oli intialaisten lääkäreiden tekemät turhat toimenpiteet, "väärät" diagnoosit ja "vääryydet".

    Anoppi pistää itse itseensä n. 100 € kuukaudessa maksavaa lääkettä osteoporoosin hoitoon. Se on ulkomaalainen valmiste, joten uskomme, että aine on aitoa tavaraa. Hän kokee saaneensa apua vaivoihin. Hinta kuitenkin kun on hyvinkin työmiehen kuukausipalkan verran - mitään Kela-korvauksia ei Intiassa tunneta.
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Intiassa on totuttu siihen, että omia ihmisiä (tuttuja jne.) tai vakipotilaita palvellaan ensin, eivätkä he ole siitä moksiskaan. Suomessa voisin kuvitella heti hirveää kyräilyä, jos myöhemmin tullut pääsisi ennen aiemmin tulleita. Itsekin kyräilisin, että miksi tuo pääsi ennen minua. :-) Aika hurja tuo anoppisi tapaus ja se, että rinta poistettiin noin nopealla aikataululla. Ei vara tietysti venettä kaada, mutta silti...

      En ole katsonut Satyamev Jayatea, kun en osaa hindiä. Olen kyllä kuullut ohjelmasta, ja tiedän, että se on aiheuttanut paljon kohuakin. Googlettelin äsken vähän kyseisestä sarjasta, ja löysin lyhyen tiivistelmän kertomastasi jaksosta. Olisi ollut kyllä tosi mielenkiintoista nähdä tuo jakso ja sarja muutenkin, koska aiheet tuntuvat tosi mielenkiintoisilta.

      Suomalaiseen terveydenhuoltoon tottuneena on vaikea ajatella, että hoito on mahdollista vain niille, jolla on varaa. Tietenkin Intiassa on olemassa julkinen terveydenhuoltokin, mutta siellä se hoito vasta kyseenalaista onkin.

      Lukihäröisenä onnistuin lukemaan vakilääkärin vankilalääkärinä. Piti lukaista uudestaan, että niinkö tosiaan? :-D

      Poista
  13. Voi ei toivottavasti menee ohi vaiva pian..mulla ollut samanlaista vaivaa toisessa polvessa jo puolivuotta ja välillä ärtyy liikunnasta,sitten menee taas ohi hetkeksi..oletko jo tottunut siihen ,että kaikki sivuaa aina sitä ,että olet ulkomaalainen vaikka kuinka asuisit siellä ,puhuisit paikallista kieltä jne..itse turhaudun toisinaan tosi paljon täällä jauhamaan samaja juttuja,hetkinä jolloin koittaa v ielä kertoa jotain ihan muuta puhutaankin suomesta tai lumesta jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, miten tämän vaivan kanssa käy. Tällä hetkellä turhauttaa aika paljon, kun tuosta on kohta viikko, kun lääkärillä kävin, eikä polvessa ole suurta muutosta tapahtunut. Enkä tiedä, kuinka kauan tässä pitää levätä laakereillaan – pelottaa, että sekin vähäinen parannus, mitä polvessa on tapahtunut, voi olla yhdessä hetkessä mennyt, jos teen erehdyksessä jotain liian rasittavaa.

      Jännä juttu tuo, mitä sanoit ulkomaalaisena olosta. Rupesin oikein miettimään asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että intialaiset eivät taida olla kovin kiinnostuneita ulkomaalaisten taustoista ja siitä maasta, mistä ulkomaalainen tulee. Tietysti läheisemmät aluksi kyselivät jonkin verran Suomesta, mutta kukaan vieraampi ei oikeastaan koskaan kysele Suomesta. Yleensä se menee niin, että minulta kysytään, mistä tulen, ja kun sanon ”Finland”, toinen kysyy, että ai että England? Kun toistan, että ei kun Finland, toinen jää selvästikin miettimään, että mikäs maa se sellainen on. :-) Joskus selvennän vielä, että se on Pohjois-Euroopassa, mutta tähän Suomi-aiheinen keskustelu yleensä tyrehtyykin. Ihmisiä tuntuu enemmänkin kiinnostavan se, miten olen kotiutunut Intiaan, mitä tykkään intialaisesta ruoasta jne.

      Poista
  14. Inhottavan kuuloista tuo sairaiden ihmisten huijaus. Minäkin olen niin tyytyväinen siihen, että Suomessa lääkäriin voi oikeasti luottaa. Ei tarvitse myöskään ajatella, että hakisi aina "second opinionin", kuten ilmeisesti täällä yleensä tehdään. Ja toivottavasti polvesi tulee kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä yhtään kiva, jos sairaana täytyy juosta lääkäreillä kyselemässä mieipiteitä. :-(

      Poista


  15. Hei, minkalainen sun polvitilanne on nyt? Tanaan tuli juuri puheeksi miehen kanssa Intia ja laakareihin luottaminen ja muistin kertoa sille postauksestasi ja tohtorikokemuksesta! Toivottavasti et pahastu tasta kaukokonsultaatiosta... :-D Mutta puoliso ehdotti, etta jos polvi viela vaivaa niin polvi-MRI:sta eli onkos se magneettikuvaus suomeksi, voisi olla hyotya ja vaiva selvita tai ainakin varmistua siita etta ei ole minkaan leikkauksen tarvetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan pahastu, päinvastoin. :-) Polvi on aika lailla ok, jos olen levossa, joten yritän vielä ainakin muutaman päivän ottaa todella iisisti ja välttää kaikkea mahdollisesti rasittavaa, kuten pidempiaikaista seisomista, istumista ja autolla ajoa. Sitten yritän aloittaa varovaisen jumppailun, mutta jos polvi edelleenkin kipeytyy, niin sitten täytyy tosiaan mennä sinne magneettikuvaukseen. Siinä on vaan se ongelma, että mulla on ahtaan paikan kammo, enkä tiedä, pystynkö menemään sinne ”putkeen”. Apua! Suomessa kun kävin kerran magneettikuvauksessa, se putki oli sellainen avonainen malli, mutta täällä tuskin sellaista on...

      Poista
  16. Valtavassa maassa löytyy varmasti monenmoista lääkäriä. Suomesta kun löytyy yksikin "valelääkäri" riittää siitä soppaa vuositolkulla. Ja toki ihan aiheesta.

    Olen viimeisten 20 vuoden aikana useasti miettinyt, että Intia voisi olla maa, jossa viihtyisin ainakin rajoitetun ajan. Viime talvena keskimmäinen lapsemme ja mieheni kärsi Pekingin kuivan ja kylmän talven aiheuttamista kivuliaista silmävaivoista, kuten joka talvi siellä, ja lääkäri suositteli johonkin lämpimään ja trooppiseen maahan muuttoa. Intia kävi mielessä, mutta muut syyt toivat meidät nyt tänne Suomeen. Ja nyt luettuani tämän lääkäriepisodisi, jäin miettimään, että ehkä Intia voi odottaa meitä vielä muutaman vuoden, siksi kunnes lapset ovat hieman vanhempia.

    Toivottavasti voit jo paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, valtavasta maasta löytyy varmaan sekä lääkäreitä että asiakkaita joka lähtöön. Tänään kävin toisella lääkärillä, joka oli aivan eri kaliiberia kun tämä vanha papparainen. Lääkäri todellakin osasi asiansa! :-) Jalka ei ole vielä tervehtynyt, mutta ehkä se tästä.

      Minusta varsinkin Intian suuremmat kaupungit ovat erittäin varteenotettavia asuinpaikkoja. Teillekin kun on jo kertynyt varmaan kaikenlaista kokemusta Kiinasta, joten Intia ei varmaan olisi niin iso harppaus kuin sellaiselle, joka on asunut vain länsimaissa. Jonkinlainen kulttuurishokki tulee varmaan aina jossain vaiheessa, muutti mistä tahansa ja mihin tahansa, mutta pelkästään länsimaissa asuneelle Intia saattaa olla isompi "shokki".

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3