Voi ehkä näyttää siltä, etten tee mitään, mutta tosiasiassa odotan aktiivisesti ongelmieni poistumista.


perjantai 19. lokakuuta 2012

Totuus paljastuu?

Olemme lähdössä sunnuntaiaamuna appivanhempien kanssa pienelle automatkalle Andhra Pradeshin eteläosiin. Matkamme varsinainen päämäärä on Tirupati, joka on noin 550 kilometriä Hyderabadista etelään, mutta sitä ennen käymme Nelloressa, jossa vietämme ilmeisesti yhden yön. Tirupatissa - tai oikeastaan sen lähellä pienessä kylässä - on appivanhempien guest house, joka on ollut pitkään tyhjillään, ja se on päässyt siitä syystä vähän rapistumaan. Matkan tarkoituksena onkin tehdä (tai lähinnä teettää) talossa pieniä korjaustöitä.



Olen aina valmis lähtemään automatkoille, ja tämäkin reissu kuulosti aluksi oikein kivalta suunnitelmalta. Mukava päästä vähäksi aikaa toisiin maisemiin! Mutta mitä lähemmäs lähtöhetki on tullut, sitä enemmän minua on alkanut epäilyttää. En ole koskaan ennen ajanut Intiassa noin pitkiä matkoja (Nelloreen menee sellaiset 7 tuntia) ja muistan vieläkin taannoisen matkan Karimnagariin, joka kesti vain kolme tuntia suuntaansa, emmekä edes lähteneet paluumatkalle saman tien, vaan viivyimme Karimnagarin kyläpaikassa monta tuntia. Silti olin Hyderabadiin palattuamme niin tönkkö ja väsynyt, että melkein kaaduin autosta ulos. Nyt pitäisi ajaa tuo sama aika yhtä soittoa - ja siihen vielä tunti päälle. Teiden pitäisi onneksi olla aika hyvät, ja osa matkasta saadaan ajaa leveää moottoritietäkin, mutta on tuossa silti aika paljon ajamista. Intiassa ajaminen on fyysisestikin erittäin rasittavaa, sillä tiet ovat vaihtelevassa kunnossa ja eteen tulee kaikenlaisia yllätyksiä (vastaan saattaa tulla väärään suuntaan ajava ajoneuvo, ihmisiä ja eläimiä hyppii puskista tielle, raskaiden ajoneuvojen ajo- ja jarruvalot eivät useinkaan toimi, vaan muut joutuvat luottamaan kuskin käsimerkkeihin jne.). Erityisesti pimeässä ajaminen on aika kuluttavaa.

En yleensä pelkää ajamista, Intiassa tai missään muuallakaan, mutta nyt matkan alla minua huolestuttaa lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin menemme appivanhempien autolla, joka on pidemmillä matkoilla huomattavasti mukavampi kuin meidän pikkuinen kopperomme. Jos menisimme meidän pikkuautolla, saisimme varmasti marssia matkan jälkeen johonkin jäsenkorjaamoon joka iikka! Appivanhempien auto ei ole minulle mikään ihan outo tapaus, sillä olen ajanut sillä pari kertaa aiemminkin, mutta siitä on jo kauan aikaa, ja matkatkin ovat olleet aika lyhyitä. Pelottaa, että mällään appiukon auton tai että sattuu jotain vieläkin pahempaa. Toiseksi minua hirvittää lähdön ajankohta, sillä meidän on tarkoitus lähteä matkaan todella aikaisin aamulla. En ole muutenkaan mitenkään aamuvirkku, ja nyt pitäisi lähteä huristelemaan Andhra Pradeshin halki, ennen kuin olen saanut silmäni edes kunnolla auki! (Täällä pitää lähteä liikenteeseen ihan ihmeellisiin aikoihin, koska tiet ovat yöllä tyhjät, eikä aurinkokaan porota.) Tiedän kokemuksesta senkin, että koska aikainen lähtö hermostuttaa minua, en saa edeltävänä yönä nukutuksi juuri lainkaan. Vahdin kelloa jatkuvasti ja laskeskelen, että jos nukahdan nyt, minulla on vielä niin ja niin monta tuntia aikaa nukkua. Lopulta nukun ehkä pari kolme tuntia ja nekin hyvin katkonaista unta. Aamulla onkin sitten mukava "herätä".

Ongelmani on loppujen lopuksi aika naurettava, koska se on oikeastaan itse aiheutettu. Niin makaa kuin petaa! Olen nimittäin uskotellut aina kaikille olevani supernainen, joka jaksaa mitä vain: luututa lattioita ripulitautisenakin; kanniskella kaasupulloja, riisisäkkejä ja laajakulmatelevisioita; tehdä juoksulenkkejä missä tahansa olosuhteissa (kaikki lämpötilat +38 asteen ja -22 asteen väliltä on kokeiltu) ja ajaa Intian kuoppaisilla pikkuteilläkin 500 kilometriä. Taidan itsekin kuvitella olevani jonkinlainen yli-ihminen, jonka jaksamisella ei ole mitään rajoja.

Olen ilmeisesti uskotellut niin menestyksekkäästi olevani supernainen, että kun tätä automatkaa ruvettiin suunnittelemaan, kukaan ei oikeastaan edes ajatellut sitä mahdollisuutta, että ottaisimme autonkuljettajan mukaan matkalle. Joku taisi kyllä mainita tämänkin mahdollisuuden, mutta ehdotus lytättiin saman tien. Autonkuljettajasta on vain harmia! On paljon parempi mennä omalla porukalla! (Minä olen ihan samaa mieltä, vieläpä varmaan kaikkein vahvemmin kuin muut.) Kukaan ei kysynyt minulta, jaksanko tai haluanko minä ylipäänsä ajaa, vaan kaikki pitivät sitä itsestään selvänä. Totuuden nimessä on sanottava, että vaikka joku olisi minun jaksamistani kysellytkin, olisin vastannut, että totta kai minä jaksan! Minä jaksan mitä vain! Kysyttekin tuommoisia!

Tässä se veri nyt punnitaan, olenko sanojeni mittainen nainen. Pitää vain yrittää unohtaa kaikki epäilykset ja pelot ja iloita matkasta jo etukäteen. Luultavasti matka tulee menemään kuitenkin ihan hyvin, ja korkeintaan kyllästyn kanssamatkustajiini - ja he minuun. Smiley  Tirupatin guest housessa yöpyminen ei minua kylläkään suuremmin houkuttele, koska talo on minusta hirveän kolkko ja pelottava. Kaiken lisäksi, koska talo on tosiaan ollut tyhjillään pitkät ajat, siellä on varmasti vaikka mitä ötököitä. Rotat olivat jo kerran syöneetkin kaiken verhoja ja patjoja myöten. Itse olin päässyt peloissani vasta rotta-lisko-torakka -asteelle, mutta ukkeli se räjäytti potin, kun hän rupesi tässä yhtenä päivänä miettimään, että onkohan siellä käärmeitä. "Jos siellä on käärmeitä, niin minä en kyllä meinaa siellä olla", hän mietti. Minä voin tässä nyt paljastaa, että jos näen talossa yhdenkin käärmeen, linnoittaudun autoon, enkä tule sieltä ulos kuin vasta hotellin pihassa!

22 kommenttia:

  1. Onnea matkaan! Sisulla parjaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Sisua kyllä löytyy.

      Poista
  2. Olet sä kyllä aika nainen, minä en ikinä uskaltaisi ajaa metriäkään Intian teillä, se liikenne oli kyllä niin kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intialainen liikenne näyttää minusta paljon kauheammalta kuin mitä se onkaan. Kun vaan tunkee itsensä mukaan liikenteeseen, niin kyllä siellä eteenpäinkin pääsee. :-)

      Poista
  3. Pelkosi ovat oikeutettuja. Pelko on tarpeellinen ja tekee varovaiseksi, sanovat vuoristokiipeilijät.
    Tuo tehtävä on kuin vuori sinun kiivettäväksi. Hyvää matkaa. Olen hengessä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että pelonkin voisi ottaa tuolla lailla, hyvänä asiana. Alankin tästä lähtien ajatella noin ja ottaa pelon ilolla vastaan. Kiitos. :-)

      Poista
  4. Kyllä sä pärjäät,tsemppiä vain matkalle! Kauhean pitkä ajomatkahan tuo on,mutta kai välillä on hyviä pysähtymispaikkoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on aika kehnosti mitään kunnon pysähtymispaikkoja, kun täällä ei ole ollenkaan esim. sellaisia huoltoasemia, joissa voisi istua ja levähtää. Kaikki on vaan pelkkää tankkaamista varten. Kylissä on kyllä paljon kaikenlaisia tienvarsikojuja, mutta niistäkin on viihtyisyys kaukana. Mutta aina löytyy joku paikka omien eväiden nauttimiseen – anoppi tekee kuulemma jotain ruokaa mukaan, ja kahviakin tulee termokseen. :-)

      Poista
  5. Minä myös olen välillä varsinainen supernainen, ainakin uskon siihen itsekin:). Meillä mies nukahtaa helposti rattiin, koska ajaminen on niin ykstotista hommaa hänen mielestään. Sen sijaan hän pystyy tekemään autossa töitä ja minä taas tulen ihan hirveän huonovointiseksi jos esim. katson alaspäin autossa tms. Yleensä sis minä ajan. Sillä aikaa mies naputtaa väitöskirjaansa vieressä. Ei piittaa takapenkkien melusta eikä mistään. Minusta on taas kiva ajaa, voin keskittyä siihen. Jos takapenkki tarvitsee palvelua tai erotuomarointia, se on miehen heiniä sitten. Niin, että pitkät matkat on tullut tutuksi, mutta ei kyllä Intian teillä.

    Hatunnostoni siis sinulle ja Turvallista matkaa!

    Niin ja jo pelkkä ajatus siitä, että talossa voisi olla käärme tai rotta, aiheuttaisi sen, että menisin nukkumaan muualle. Ilman mitään keskusteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaa aika hurjalta tuo rattiin nukahtaminen! On varmaan ihan hyvä, että sinä ajat. :-) Minäkään en pysty tekemään autossa yhtään mitään, missä pitää olla pää alaspäin, koska minullekin tulee heti ihan hirveän huono olo. Ei tarvitse kuin lukea pari lausetta, niin jo alkaa yököttää. Minusta on siksikin paljon mukavampi ajaa kuin istua matkustajana, kun ajaessa aikakin kuluu nopeammin, kun on sitä tarkkailtavaa ympärillä.

      Minä vielä sen rotan jotenkin sulattaisin, jos se pysyisi pois näköpiiristä, mutta käärme on kyllä ajatuksenakin niin kauhistuttava, että mahdankohan kohta uskaltaa lähteä reissuun ollenkaan. Kääk!

      Poista
  6. Hauskasti kirjoitettu :) Itsessäni on joskus ollut vähän samaa vikaa, MINÄ kyllä jaksan vaikka mitä (vaikka ei oikeasti jaksaisikaan) ja myöhemmin harmitti että mihin sitä oli oikein itsensä luvannut mukaan.

    Sittemmin olen päässyt tästä asiasta yli vaikka vieläkin joskus ensiksi meinaa tulla se "juu, kyllä minulle kaikki sopii"-asenne hyvin helposti. Kannattaa hankkia joku ronski ihminen lähipiiriin joka sanoo epämieluisille asioille suoraan että ei käy, en tee! Siitä on hyvä ottaa mallia, kokemusta on :D

    Itselläni ei ole ajokorttia joten kuulostaa ihan hirmuisalta ajorupeamalta tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mistähän tuommoisen ronskin ihmisen löytäisin. Ei ole meinaan semmoista ainakaan tällä hetkellä. :-D

      Minulla ei sinänsä ole mitään ajomatkaa vastaan; pelottaa vaan vähän appiukon auto, kun se on minulle suhteellisen vieras ja siinä ovat kulmat hieman kauempana kuin meidän pikkuautossa. :-) Mutta toisaalta, eihän tuolla isommilla teillä liikenne ole ihan senteistä kiinni niin kuin täällä kaupungissa - vaikka ovathan Nellore ja Tirupati taas kaupunkeja, joissa on aika kaoottinen liikenne... No mitä tätä enempää spekuloimaan; huomenna matkaan vaan! :-)

      Poista
  7. intialaisen_vaimo21.10.2012 14.12

    Turvallista matkaa vaikka matkalla jo taidettekin olla! Luin jostain, että intialainen liikenne vaatii ajajaltaan 14 huomioitavaa asiaa liikenteen osalta aina yhdellä kertaa, kun täällä länsimaissa tuo numero on 4. Joten respectit vaan, että uskallat siellä ajella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti keksisin helpostikin nuo 14 asiaa, joihin pitää kiinnittää samanaikaisesti huomiota. Ei tarvitsisi edes mennä auton ulkopuolelle, kun löytyisi jo montakin - lähtien anopin natinasta. :-D

      Poista
  8. Voi en malta odottaa, että kerrot matkastasi :) Muista ottaa paljon kuvia, kun pääsette perille. Kuulostaa ihan seikkailulta :D

    Kun kuuntelin tätini kertomuksia intiasta, ajattelin etten koskaan matkusta sinne. ( Heidät huumattiin ja ryöstettiin ensimmäisenä päivänä hotellissa.) Mutta tämä sinun blogisi saa minulle aina kivan matkakuumeen aikaan. Ehkä jonain päivänä lähdenkin Intiaan :) Voit sitten viedä minut maistamaan sikurikahvia ;)

    /Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se melkoinen seikkailu. :-) Minulla onkin paljon kirjoittamista, joten toivottavasti pääsen pian postailemaan reissusta.

      Huh, olipa tädilläsi tosi huonoa tuuria! Itselleni ei ole koskaan käynyt mitään tuommoista (*koputtaa puuta*). Kiva kun jätit kommentin - ja tervetuloa sikurikahveille! :-)

      Poista
  9. Täälä kanssa tulin jo tarkastamaan oletteko palanneet retkeltä,toivottavsti reissu on sujunut kivasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen illalla palattiin, ja reissu sujui kaikkinensa hyvin, vaikka pieniä mutkia matkalla olikin.

      Poista
  10. Vieläkö olette reissussa kun ei täällä näy.. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Minun suurin huoleni olisi ollut tienvarsivessojen/pusikoiden löytyminen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama huoli on minulla, kun täältä puuttuvat tienvarsiravintolat aika lailla kokonaan. Pusikkoon on siis mentävä, eikä sellaisen löytäminen ole aina ihan mikään maailman helpoin juttu...

      Poista
  11. Minäkin täällä koitan kurkkia, että menikö reissu hyvin. Joku elonmerkki voisi olla poikaa - ainaskin minulle ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kännykkä edes pelasi, vaikka nettiä ei ollutkaan. :-)

      Poista