Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


torstai 26. maaliskuuta 2009

Synttäritunnelmia

Voi kun olisi niin paljon päivittämistä tähän blogiin, mutta aloitetaan nyt tärkeimmästä, eli meikäläisen synttäreistä. :-) Niitä vietettiin eilen, joten tässä synttäripäivän tunnelmia, enimmäkseen kuvina.
Synttäripäivän aamu valkeni pitkästä aikaa kauniina ja aurinkoisena. Pyykitkin olivat yön jäljiltä kuivat - ja vielä narullakin! :-D

Joillekin sängystä ylös pääseminen on aina yhtä vaikeaa.

Hei voisitteko sammuttaa ne valot. Mä haluaisin vielä nukkua!

Kun tukka oli saatu ojennukseen ja vappunaamari vedetty naamaan, lähdettiin ostoksille.

S. halusi ostaa minulle synttärin kunniaksi uusia vaatteita, enkä minä tietenkään vastustellut. Aamupäivä kuluikin vaatekaupoissa, kun kaupatkin avasivat vasta kello 11, mitä ei ollenkaan tiedetty. Välillä kävin hieman lepäämässä kotona, minkä jälkeen läksin uudestaan yksin kaupoille. S. nimittäin lähtisi illalla Suomeen, ja aikomus oli ostaa jotakin viemistä kotijoukoille. Koska olin liikenteessä yhden taksikuskin kanssa, en kehdannut ajella niin monessa kaupassa kuin olisin halunnut, vaan yritin löytää tuliaiset parista liikkeestä. Jokainen varmaan tietää kokemuksesta sen, että silloin kun on pakko löytää jotakin, mitään ei varmasti löydy. Mukaan tarttui kuitenkin lopulta jotain, joka sai kelvata.

Kotiin palasin taas kuuden jälkeen, ja pian soi ovikello. Kotijoukot olivat kertoneet lähettäneensä minulle Suomesta synttäritervehdyksen, mutta olimme jo hieman luopuneet toivosta, että tervehdys tulisi perille ollenkaan, ja jos tulisikin, lähetyksestä ainakin varmasti puuttuisi jotakin. Olinkin aika hämmästynyt, kun oven takana oli tuohon aikaan mies, joka oli tuomassa synttäripakettiani - vieläpä täsmälleen oikeana päivänä! Pakettia ei oltu edes avattu, vaan paketti tuli perille juuri sellaisena, kuin se oli Suomesta lähtenytkin.

Paketista löytyivät mm. siskon tekemät patalaput, joiden "tuotemerkkeinä" toimivat laput lämmittivät mieltä kovasti. Äiskä ja iskä lähettivät enkelikorun, jonka he toivovat tuovan minulle suojelusta, kun seikkailen täällä milloin missäkin. Paketin lisäksi erityisen ilahtunut olin videotervehdyksestä, jossa kummitytöt perheineen laulavat onnittelulaulun vielä hieman aamu-unisina... Lämpimät ajatukset kostuttivat silmäkulmat: ihana kotiväki! :-)

Pian paikalle ilmestyivät myös Sathish ja yksi toinen serkku, sillä meidän oli tarkoitus mennä ulos syömään. Synttärikakun hankkiminenkin oli käynyt jossakin vaiheessa mielessäni, mutta olin sitten tyrmännyt ajatuksen, koska pelkäsin, että joutuisin syömään kakun yksin. Yllätys olikin melkoinen ja erittäin mieluinen, kun Sathish kaivoi kassistaan kakun ja kynttilän! Kakun päälle oli jopa pursotettu synttärionnittelut minulle, eikä yhtään haitannut, vaikka nimeni olikin väärin kirjoitettu... :-)

Talosta ei löytynyt kakkulapiota, riittävää määrää samanlaisia lautasia (koska olen hajottanut jo aika monta) eikä edes tulitikkuja kynttilää varten. Lopulta kaavin kokoon aika sekalaisen lautaskokoelman, kakkulapioksi dosa-lastan ja kynttilään tulen kaasuliedestä, jotta pääsimme seuraavaksi puhaltamaan kynttilää.

Kattauspuoli ei kuulu mun vahvuuksiini. :-D

Puhaltamisesta ei meinannut tulla oikein mitään, sillä pojat taputtivat ja lauloivat Happy Birthdayta samalla, kun yritin puhaltaa kynttilää, ja minua nauratti kauheasti niiden omintakeinen laulutyyli! :-D Sen takia unohdin myös toivoa jotakin, mikä harmittaa nyt ihan vietävästi!

Vihdoin kynttilä saatiin kuitenkin sammuksiin, ja pääsimme maistelemaan kakkua.

Jaossa oli näköjään vain seisomapaikkoja. :-O

Vielä ennen lentokentälle menoa menimme syömään ravintolaan, jonne johti tämmöinen tunnelmallinen katu.

Ilta päättyi lentokentälle, jossa hyvästeltiin S. Vajaan parin viikon päästä nähtäisiin!

Joskus lentokoneesta saa ihastella tämmöistä auringonnousua...

Kuva on otettu tulomatkallamme Intiaan.

5 kommenttia:

  1. Synttärionnittelut vaikkakin vähän jälkijonossa, näkyy sulla olleen ihan kivat synttärit.Ja kiva oli sua nähdä vihdoinkin:-)
    Olipa neonvihreä kakku, mutta varmaan oli ihan herkullista.Ja jännää että se postipaketti tiesi tulla juuri oikeana päivänä.

    Ihania kuvia nuo viimeiset! Ja kauppakeskus ja koko sitä ympäröivä alue näyttää todella siistiltä,eikä ihmisiäkään näytä olevan ihan massoittain.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut sankarille! Oli varmaan ikimuistoiset synttarit Intiassa.

    Et sentaan saanut kakkuhierontaa naamallesi, kuten minun tuttavillani on tapana tehda taalla... ja synttaripotkuja klo 12 edellisena yona!

    Vau - etta pakettikin tuli ihan ajoissa ja ehjana! Mun paketit on saapuneet tanne tosi sattumanvaraisesti ja usein avattuina, kaivettuina ja tyhjennettyinakin... eli sulla oli tosiaan onnekas paiva!

    Nauti paivasta!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, kiitos. :-) Synttärit oli oikein kivat, vaikka ei kai niitä enää näin "vanhoilla päivillä" pitäisikään juhlia...

    Kakku oli tosiaan aika hurjan värinen, ja jos ihan totta puhutaan, niin olen minä parempiakin kakkuja syönyt. Mutta ajatus oli tässä se kaikkein tärkein, eli se että joku näki sen verran vaivaa, että toi mulle kakun, teki mut ikionnelliseksi ja maku oli ihan sivuseikka. :-)

    Kauppakeskukset on täällä todellakin siistejä ja ihmismäärä kaupoissa riippuu aika paljon ajankohdasta. Ei siellä kyllä koskaan mitään hirveää tungosta ole ollut, kun lama on vienyt asiakkaat kaupoistakin.

    Anna, kiitos! :-) Viimevuotisia synttäreitä en muista ollenkaan, koska silloin ei ilmeisesi tapahtunut mitään erityistä, mutta nämä kyllä varmasti muistan. Täytyy sanoa, että ONNEKSI en saanut sitä kakkuhierontaa; en tiedä olisiko mun huumori riittänyt! :-D

    Mä en tiedä, vaikuttiko tuon paketin saapumiseen se, että mun sisko oli luetellut koko paketin sisällön pilkuntarkasti ja mahdollisimman epäkiinnostavasti (hinnat mahdollisimman alhaisiksi jne.) paketin päällä. Mä arvelin, että ehkä ketään ei sitten enää kiinnostanut tutkia pakettia sen tarkemmin, vaikka S. kyllä sanoi, että mä olin ihan puhtaasti vain onnekas, että kaikki tuli perille! Varsinkin tuota korua se ihmetteli, että tuliko TÄMÄ siinä paketissa...

    VastaaPoista
  4. Onneks olkoon ja paljon onnellisia vuosia vielä eteenpäin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon, Ekku. :-) Mukavaa viikonloppua sinulle! :-)

    VastaaPoista