Jos pää on mennyttä, ei kannata murehtia kampauksesta.


tiistai 29. joulukuuta 2015

Parikkala - Phoenix

Erikoiset elämäntarinat ovat ihan parhaita, mutta vielä parempi on, jos tarinoita pääsee todistamaan omin silmin. Mieleni on tehnyt yhden tämmöisen elämäntarinan raunioille jo pitkään, ja nyt käynti vihdoinkin toteutui. Tällä kertaa heppani suunnisti kohti Kirkkonummea, tarkemmin sanottuna Veklahtea ja Villa Mehua.

Villa Mehu on ITE-taiteilija Elis Sinistön (1912-2004) rakentama elämyspuisto, jonka keskellä mies itsekin asui. Sinistö oli paljon muutakin kuin ITE-taiteilija: alkuperäiseltä ammatiltaan hän oli tanssija, mutta sen lisäksi hän oli myös muun muassa mystikko, joogi, miimikko, lauluntekijä ja taidekoulujen alastonmalli. Sinistö oli myös hyvin erikoinen persoona, joka ei vielä 90-vuotiaanakaan pysynyt paikoillaan vaan tanssi jatkuvasti tai kieppui voimistelurenkaissa. Renkaat koituivat lopulta Sinistön kohtaloksi, sillä hän putosi voimistelurenkailta ja loukkasi selkänsä. Vaikka mies saatiinkin hoitoon, hän ei enää toipunut vaan menehtyi lopulta keuhkosairauteen.

Sinistö rakensi elämyspuistoaan 50 vuoden ajan vuodesta 1954 alkaen, ja materiaalina hän käytti lähes yksinomaan kierrätysromua. (Joku pidemmän aikaa blogiani seurannut saattaa muistella lukeneensa jotain samankaltaista ennenkin. Villa Mehun tarinassa onkin paljon yhtäläisyyksiä Phoenixin Mystery Castleen, joka sekin on rakennettu pelkästään romumateriaalista. Toisaalta Sinistön ITE-taiteilija -historia ja taiteen keskellä eläminen muistuttaa myös Parikkalan Patsaspuiston perustajan Veijo Rönkkösen elämäntarinaa.)

Villa Mehun alue oli omistettu huvittelulle, ja alue oli vuosien saatossa täyttynyt keinuista, kiikuista, majoista, saunoista ja omaperäisistä rakennuksista. Nykyään rakennukset ovat suurelta osin romahtamispisteessä, osin ilkivallan, osin ajan kulumisen takia.

(Pahoittelen, että kuvat ovat niin valjuja ja paikoitellen vähän epätarkkojakin, mutta kuka käski mennä paikalle niin aikaisin aamulla.)

Tien viereltä alkaa Lemmenpolku.
Ensimmäinen silmäys Villa Mehun alueeseen.

Alkoholimyrkyt sekä retkuilu kielletty!

Hätkähdin aina tuota isoa rengasta, kun luulin, että joku seisoi polun varrella...


Sinistö oli yhteiskunnasta irtautunut erakkomystikko, joka eli yksinään metsän ja luonnon keskellä, ympäröivää luontoa kunnioittaen ja kuunnellen. Hän ei kuitenkaan mitenkään varsinaisesti ihannoinut yksinäisyyttä vaan toivotti kaikki vierailijat tervetulleiksi. Villa Mehun alueella olikin runsaasti yösijoja tarjolla. Tulijan silmään osuu ensimmäiseksi Hotel Elite, jossa oli aikoinaan jopa lämmitettävä kylpyamme ja vesivessa.




Sinistö nimesi alueen läpi kulkevan polun Mehutieksi, ikään kuin kuivuuden vastakohdaksi.


 Suuresta osasta rakennelmia en tiennyt, mitä ne olivat olleet.






Tämä seuraava rakennus oli kuitenkin ollut sauna, minkä tiesin katossa lukevasta tekstistä: "mahtuu 6 kylpijää!".


Ei ihan hirveästi tehnyt mieli mönkiä tuosta pienestä oviaukosta sisälle, kun en yhtään tiennyt, mitä sisällä mahtoi olla. Toisaalta uteliaisuus vei kuitenkin voiton, joten laukaisin oviaukosta salaman kanssa pari kuvaa.



Saunan katto.
(Näiden upeiden kuvien perusteella vuoden valokuvaaja -palkinto on minun.)

Myös tämän seuraavan kopperon käyttötarkoitus selvisi helposti - jos ei katossa olevan tekstin perusteella, niin viimeistään sisään kurkkimalla.

Right WC for all.

Olikohan Sinistö käynyt Intiassa, kun oli tämmöisen tavan omaksunut?

Sinistö pääsi ikuiseen lepoon rakastamaansa paikkaan, sillä hänen tuhkansa siroteltiin Villa Mehun lampeen. Villa Mehun tarina ei jatkunut Sinistön kuoleman jälkeen ihan sellaisena kuin Sinistö oli ajatellut, sillä hän oli testamentannut Villa Mehun Kaustisen Kansanmusiikkisäätiölle. Sinistö oli halunnut testamentata Villa Mehun "kaikille maailman ihmisille kohtauspaikaksi, missä voitaisiin mietiskellä, miten tullaan onnelliseksi ilman rahaa ja huumaavia myrkkyjä".

Kaustisen Kansanmusiikkisäätiö ajautui kuitenkin vuonna 2011 konkurssiin, ja lainojen vakuudeksi pantattu Villa Mehu myytiin velkojen kuittaamiseksi. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että Villa Mehun uudet omistajat löytyivät ihan naapurista. Rakennuksen naapurissa asuvat kirkkonummelaiset Jens ja Maija Gellin ostivat Villa Mehun sekä tontin 39 000 eurolla. He haluavat kunnioittaa Sinistön tahtoa ja sallia alueella kulkemisen jatkossakin. "Haluamme vaalia Elis Sinistön muistoa siltä osin kuin hän toivoi. Hän oli luonnon ystävä, jollainen itsekin olen", Gellin sanoo.

Rakennusten kunnostamiseen ei kuitenkaan ole resursseja, vaan ne täytyy purkaa. Gellin aikoo järjestää lähivuosina rakennusten purkutalkoot, joihin kyläläiset voivat osallistua, ja ottaa mukaansa muistoksi Villa Mehun irtaimistoa. Gellin myös suunnittelee tontille tulevan lähivuosina rakennuksia luonnonmateriaaleista ja uusiutuvan energian tuotantoa.

Onnellisinta on olla onnellinen.

Kävin Villa Mehun lisäksi myös eräässä toisessa, vähintäänkin yhtä mielenkiintoisessa paikassa, mutta koska sain siellä perääni vartiointiliikkeen pojat, taitaa olla parempi haastelematta paikasta julkisesti ja ainakaan laittamasta kuvia paikasta nettiin. Tulipahan kuitenkin taas todistettua se, että tiukemmastakin tilanteesta selviää ystävällisyydellä, rehellisyydellä ja sillä, että heittäytyy täydellisen tietämättömäksi. "Anteeksi kauheasti; en minä mitään kylttejä nähnyt..."

Loppuun vielä viikon luontoilmiö. Veklahden Vitträskin järvellä oli nimittäin useampi lauma joutsenia, mikä järkytti minua siksi, että ulkona oli kymmenen astetta pakkasta, eikä järven jäässä ollut kuin pieniä sulia kohtia.

Yksi joutsenlauma on nuolen osoittamassa kohdassa.

Teki mieli kiljua linnuille, että lähtekää nyt jo menemään siitä lämpimämmille maille; ei se kesä sieltä enää takaisin tule. Kovaa mekkalaa linnut pitivätkin, ja aina välillä ne heittivät järven yllä pienet lentoharjoitukset, mutta pidemmälle matkalle niillä ei näyttänyt olevan kiirettä.









Lue lisää Elis Sinistöstä ja Villa Mehusta:

ITE-taiteilijoita: Elis Sinistö
HS: Naapuri osti taiteilija Elis Sinistön taideperinnön
Yle Uutiset: ITE-taiteilija Sinistön perintö tuhottu
Erkki pirtola esittää: Elis Sinistö 1/22/2

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kuusenpallona luoksesi pompin

Olemme taas kotiutuneet yhden joulun vietosta, ja täytyy sanoa, että joulu meni oikeastaan kaikin puolin mukavasti. En nääntynyt nälkään, tylsistynyt kuoliaaksi, joutunut istumaan pukin polvella tai kuuntelemaan yhtään joululaulua. Ainoa tapahtunut vahinko oli touhun tuoksinassa kaatunut amaryllis, mutta onneksi kukka oli niin vahvaa tekoa, että sille ei käynyt kuinkaan. Muutama lisäkilokin saattoi joulun aikana kertyä, mutta niin isoksi en sentään paisunut, etten olisi kuusenpalloon mahtunut.

Kuusenpalloselfie. Tätä ei kukaan muu ole varmaan vielä keksinytkään.








Joulurauhan julistusta katsellessani ajattelin, että siinä on taas yksi kummallinen ja aika masentavakin suomalainen tapa. Siellä ihmiset seisovat mustissaan milloin minkäkinlaisessa tihkusateessa kuuntelemassa litaniaa, jonka teksti sopi ehkä jonnekin 1950-luvulle mutta ei mielestäni enää 2000-luvulle. Tekstistä tulee sellainen olo, että suomalaisten tulee viettämän jouluaan pissi sukassa ja pelko persiissä: joulua ei saa missään nimessä erehtyä juhlimaan liian riemukkaasti. Joulurauhan julistuksen saisi mielestäni päivittää nykyaikaan sopivaksi - vai pitääkö ikivanhoja värssyjä toistaa vuodesta toiseen ihan vain siksi, että niin on aina ennenkin tehty? 

Ensimmäisen kerran elämässäni kuulin, että rakennus, josta joulurauha julistetaan, on nimeltään Brinkkalan talo. Siitä rupesinkin miettimään, liittyykö sanonta "päin prinkkalaa" jotenkin kyseiseen rakennukseen. Wikipedia tietää kertoa asiasta seuraavaa: "Sanonnan taustaksi on esitetty selitystä, jonka mukaan se on liittynyt sotaväkiosaston sulkeisharjoituksiin Brinkkalan talon edustalla. Tarinan mukaan yksi komennuksista kuului: ”Käännös Brinkkalaan päin!” Toisen tarinan mukaan äkseeräuksen johtaja kehotti yhtä miestä kääntymään ”vaikka päin Brinkkalaa”, kun tämä teki käännökset jatkuvasti väärin. Sittemmin sanonta on levinnyt laajalti suomen kieleen myös Turun seudun ulkopuolelle." Toisaalla taas väitetään, että sanonta olisi saanut alkunsa 1820-luvulla siitä, että joku olisi törmännyt Brinkkalan talossa järjestetyistä juhlista lähtiessään hevosvaunuillaan päin talon seinää.

Meillä oli ollut äidin kanssa tarkoitus mennä aattoyön messuun, joka alkoi kello 23.00, mutta olinkin niin väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksanut. Olen ollut muutenkin iltaisin niin väsynyt, ettei ole ollut mitään toivoa valvoa pitkään. Asiassa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta olen vähän ihmetellyt, mistä moinen mahtaa johtua. Ehkä olen tullut vanhaksi?

Hautausmaalla tuli kuitenkin käytyä viemässä kynttilä. Samalla saimme ihailla harvinaista joulupäivän täysikuuta.



Muualle haudattujen muistoksi.




Vielä enemmän nukkumisvaikeuksia on ollut ukkelilla, jota on vaivannut kai jonkinmoinen jetlag. Yhtenäkin yönä heräsin kolmelta siihen, että ukkeli katsoi netistä jotain elokuvaa.

Arvovaltainen raati on kokoontunut maistelemaan Bolivian tuliaissuklaita.
Oli vähän hevimpää kamaa kuin suomalainen maitosuklaa!


Nallet jouluisina.

Säät vaihtelivat jouluna laidasta laitaan, mutta tulipahan taas nähtyä luonnon moni-ilmeisyys.











Jouluaatosta tuli kuin tulikin valkoinen, vaikka lunta ei paljon ollutkaan.










Joulupäivänä iski jo pieni tylsistyminen, joten piti lähteä katsastamaan Kiteen-tien varressa oleva jouluseimi.  Ukkelia ei tarvinnut kauan mukaan houkutella. Jouluseimellä käynti kuuluu jokavuotisiin perinteisiimme, mutta tänä vuonna seimi näyttäytyi hieman eri valossa, sillä kävimme seimellä vasta pimeällä.





Minulla olisi vielä hetki lomaa, ja olenkin miettinyt, että jotain kivaa pitäisi kyllä keksiä. Toisaalta voisin käyttää ajan hyödyllisestikin ja siivota esimerkiksi kaappeja, mutta onko siivoaminen loppujen lopuksi niin tähdellistä, etteikö se voisi odottaa vielä hieman kauemmin?