Kalajuttuja

Kuvasin aiemmin tällä viikolla parvekelaseihin muodostuneita kuurankukkia, ja ne pitää tietysti tunkea taas blogiin.

Huomaa, että parvekelasi ei ole likainen; se vain näyttää siltä. 😆

Innostuin myös kuvailemaan kuurankukkia lähempää ja totesin, että aikamoisia luonnon taideteoksia ovat nämäkin.

Talvi-ihmiset ovat varmasti nauttineet viimeaikaisista keleistä, ja nautinto suotakoon heille. Itse en ole koskaan pitänyt talvesta, ja tämä talvi on vain vahvistanut tuntemuksia. Ärsyttää ensinnäkin ihan penteleesti, miten surkeasti tätä meidän tietä aurataan. Aura-autot eivät ilmeisesti viitsi tulla tänne Jätkäsaaren perimmäiseen nurkkaan vaan käyvät kääntymässä tuossa edellisessä risteyksessä. En ole koskaan ajanut pellolla, mutta voisin kuvitella pellolla ajamisen olevan samanlaista kuin tuossa meidän tiellä.

Sitten tuossa kadunkulmassa on kauppa, jonne tulee kuorma-autolla tavaraa aina aamupäivisin. Jo kaksi kertaa on käynyt niin, että kuorma-auto on kaupan eteen kaartaessaan jäänyt jumiin poikittain keskelle tietä. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei pääse lähtemään parkkihallistamme tai tulemaan sinne takaisin. Kun olin ensimmäisellä kerralla yrittelemässä hallista ulos, kuorma-auton kuljettaja tuli sanomaan, että tässä saattaa mennä hetki ja että minun kannattaisi ajaa tielle jalkakäytävää pitkin, jos uskaltaisin. Toisella kerralla (tällä kertaa kotiin tullessani) ei auttanut muu kuin pysäköidä pääkadun varteen ja käydä pysäköimässä auto halliin myöhemmin, kun kuorma-auto oli saanut itsensä irti.

Autolla lumeen kiinni jääminen pelottaa myös. Edellinen automme (Toyota Yaris) tarjosi näitä seikkailuja sen verran runsaasti, että ne riittävät minulle loppuelämäksi. Viime viikolla kun ruikutin ukkelille, että mitä minä sitten teen, jos jään lumeen kiinni, ukkeli neuvoi, että "laita musiikit kovalle, tule ulos autosta ja rupea tanssimaan". Tätä en olekaan vielä kokeillut.

Mutta eiköhän se tämäkin talvi joskus lopu, joten valitukset sikseen. Ja varmasti talvessa on jotain hyviäkin puolia, mutta en vain ole vielä keksinyt, mitä.  

Pakkaspäivän aamu Länsisatamassa.

Ja laivakin siellä horisontissa, kun zoomasin (Finnstar).

Uskotteko muuten, että ihminen voi ahdistua sellaisestakin asiasta kuin kalan ostamisesta palvelutiskiltä? Kalatiski tuntuu minusta jotenkin pelottavalta paikalta ja kalamyyjät venkuloilta tyypeiltä, jotka yrittävät myydä asiakkaille ikivanhaa kalaa. Kalamyyjiltä ei tee mieli edes kysyä mitään, kun siitä tulee aina niin tyhmä olo. Kerrankin kun ihmettelin eräässä Citymarketissa kalamyyjälle, miksi kaksi tiskissä ollutta kirjolofilettä olivat niin erivärisiä, myyjä vastasi nenäkkäästi, että "siksi koska ne ovat eri yksilöitä". Tämä selvä.

Kalan ostaminen on tuntunut entistäkin vastenmielisemmältä sen jälkeen, kun luin taannoin Hesarista artikkelin Viime viikon kala.  (Artikkelin pystyy lukemaan netistä näköjään vain, jos on lehden tilaaja tai jos ottaa kahden viikon kokeilujakson.) Sen mukaan kala tulee myyntiin pääkaupunkiseudulla 3–4 päivää sen jälkeen, kun se on pyydetty tai nostettu. Kun kuluttaja ostaa kalan, kala saattaa olla jopa viikon vanhaa. Samoja kaloja pyöritellään tiskissä kolmekin päivää (yöksi ne viedään toki takahuoneen kylmäkaappiin), ja kun kalaa laitetaan esille tiskin täydeltä (täysi tiski kun näyttää asiakkaan silmiin houkuttelevammalta kuin puolityhjä), tiskin jäät eivät riitä pitämään lämpötilaa tarpeeksi kylmänä. Helsingin keskustan Food Market Herkun osastopäällikkö Toni Hamilo kertoo artikkelissa, että heillä alkuviikosta myytävä kala on pyydetty 5–6 päivää aiemmin, ja vasta tiistaina ruvetaan saamaan tuoreempaa. Tuoreinta kala on ainakin Herkussa torstaina, joten pitäisikö kalaa ruveta syömään vain loppuviikosta, niin saisi varmimmin tuoretta kalaa?

Kalaa olisi kiva syödä useammin, mutta harmillisen usein on omalle kohdallekin osunut yksilö, joka ei todellakaan ole ollut priimaa. Varsinkin lohessa ja kirjolohessa on ollut monesti sellainen tunkkainen sivumaku, joka saa koko ruoan maistumaan vastenmieliseltä. En tiedä, mikä avuksi, mutta ajatus vanhasta ja virttyneestä kalasta ällöttää niin paljon, että tekee mieli lopettaa kalan ostaminen kokonaan. 

Auringonnousu 20. tammikuuta.

 

Kalasta siirrymmekin sitten intialaisiin ruokatarvikkeisiin. Koska ukkeli ei ole päässyt käymään Intiassa pitkään aikaan, emme ole myöskään saaneet Intiasta mitään ruokatarvikkeita. Kun Intian-matka näyttää siirtyvän aina vain, ukkeli päätti pyytää äitiään lähettämään meille muutamia mausteita ja pikkelssejä. Anoppi ja autonkuljetteja ryhtyivät heti toimiin, ja paketti oli jo seuraavana päivänä valmis lähetettäväksi. Mukaan taisi tulla vähän muutakin kuin vain pyytämiämme juttuja, sillä paketille tuli kuulemma painoa 15 kiloa. Appiukko laittoi minulle kuvia joistakin mukaan pakatuista tuotteista, ja mielenkiinnolla odotan, mitä nuo kaikki pussukat pitävät sisällään.

Sormet ja varpaat eivät toivottavasti kuulu lähetykseen.

Tuskin maltan odottaa, että pääsen tutkimaan paketin sisältöä! Odotan tätä lähetystä enemmän kuin joulua. 😅

Joulusta tuli mieleeni, että pitääkin ottaa kuva joulukalenteristani, joka on edelleen tuossa keittiön hyllyllä. Minähän ostin viime jouluksi teejoulukalenterin, mutta unohdin semmoisen pikku yksityiskohdan, että en juo teetä, enkä edes pidä siitä. 

Joulukalenterin tilanne 23. tammikuuta: vain kuusi luukkua on avattu, ja niistäkin vain yhtä teetä on maistettu.

Ensin ajattelin, että täytyypä muistaa olla hankkimatta enää koskaan teejoulukalenteria. Mutta sitten mietin, että tämähän on oikeastaan näppärä kalenteri, kun tästä riittää iloa moneksi vuodeksi. Helppoa, halpaa ja ekologista, kun voi kierrättää samaa kalenteria!

Tällä viikolla tapahtui semmoinenkin ihme, että kävin tilaamassa elämäni ensimmäiset lukulasit. Vanhuus on nyt siis virallisesti alkanut. Seuraavaksi sitten hautakiviä tutkimaan ja valitsemaan. Minun oli tarkoitus hankkia lasit jo syksyllä silmälääkärikäynnin jälkeen, mutta onnistuin vetkuttamaan tätäkin asiaa näin pitkälle, kun lasien ostaminen on muka niin vaikeaa. No eihän se ollut yhtään vaikeaa, kun kohdalle osui asiantunteva ja mukava myyjä. Hän osasi myydä minulle muutakin kuin lasit, nimittäin silmälasivakuutuksen ja sinivalosuojan, joka suodattaa tietokoneelta tulevaa sinistä valoa. En tiedä, onko tuommoisesta suojasta mitään hyötyä, mutta toivottavasti on! Silmälasivakuutuskin on hyvä olla olemassa, koska luultavasti viskaan lasit heti ensimmäisenä päivänä vahingossa jonnekin roskalavalle. Kun saimme 16 vuotta sitten meidän nykyisen auton, ajoin heti seuraavana päivänä yhdessä parkkihallissa uudella autolla päin seinää. Autossa olikin pidempi keula kuin Yariksessa, joten seinä tuli nopeammin vastaan. Ihmeellisiä nämä fysiikan lait.

Täällä jäädään siis odottelemaan kesää, kunnollisia kala-apajia, Intian-pakettia ja silmälaseja. Tulppaaneja en enää osta, kun niistä ei ole kuin harmia. Viimeisimmät tulppaanitkin nahistuivat kahdessa päivässä, vaikka oikein Kooklesta opiskelin, kuinka tulppaanit saa kestämään.

Mukavaa viikonloppua! Älkäähän liukastelko! 😘

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Eilen aamulla, kun olin heittänyt ukkelin töihin, oli pakko ajaa takaisin kotiin pidemmän kautta ja käydä ihmettelemässä merisavua, jota näin ensimmäisen kerran elämässäni. 

Suomenlinnan lautta puskee savun läpi.

Merisavu on haihtumissumua, jota syntyy, kun ilman ja vedenpinnan välillä on suuri lämpötilaero ja kun pakkasta on vähintään -15 ºC. Meriveden jäähtyessä lämpöä haihtuu meren sulasta pinnasta ilmaan kovaa vauhtia, mikä näkyy höyrynä eli tässä tapauksessa merisavuna. 

Ajoin Eiranrannan kautta vielä Hernesaareen, koska pitihän harvinaisesta näystä ottaa kaikki ilo irti. 

Pääsette kerrankin vähällä lukemisen vaivalla, sillä juttua ei irtoa nyt tämän enempää. Mukavaa tammikuun jatkoa! 

Onnistuneen vuoden aakkoset

Näin vuoden alussa ihmisillä on tapana tehdä kaikenlaisia lupauksia ja päätöksiä, joita voi olla hankala pitää. Niinpä koostinkin tähän uuden vuoden aakkoset, joiden avulla selviät vuodesta voittajana. 

A 

Alkoholi. Monella on tapana aloittaa uudenvuodenaaton morkkiskrapulassa tipaton tammikuu. Jos kokonainen kuukausi ilman alkoholia tuntuu liian vaativalta projektilta, voit aloittaa myös esimerkiksi tipattoman tiistain. 

B

Banaani. Olisiko banaani sinustakin oivallinen välipala töihin tai kouluun mukaan otettavaksi, mutta et pidä siitä, millaiseksi banaani menee laukussa, kun se ottaa osumaa muihin tavaroihin? Ei hätää, sillä pulmaan on olemassa varsin helppo ratkaisu: syö banaani jo ennen kotoa lähtöäsi, niin banaani ei varmasti ehdi mustumaan.

C

Coq au vin. Jos tämän maailmanmainetta niittäneen ruokalajin nimen muistaminen tuottaa sinulle hankaluuksia, voit tehdä kuten minun ukkelini ja kutsua ruokaa tutummin A. Le Coqiksi. Coq mikä coq.

D

Day spat eivät kiinnosta enää ketään vuonna 2021, sillä nyt tulevat night spat. Kylpylät ovat nimensä mukaan avoinna vain öisin, ja sisäänpääsyn (247,80 euroa) hinnalla saa jännittäviä aktiviteetteja, kuten etävartalohierontaa, joulusuklaahoitoja (täytteet mukana) sekä savinaamarien askartelua. 

E

Ergonomia. Jos työskentelet paljon tietokoneella ja sinusta tuntuu, että työergonomiasi on päin persettä, ripusta tietokoneesi kattoon. Tällä ratkeaa monta ongelmaa: et tarvitse tuolia etkä pöytää, ja naamaläskit leviävät videopuheluissa tasaisemmin. 

F

Fengshui. Tuntuuko sinustakin, että fengshuit eivät ole kotonasi oikein kohdallaan? Ratkaisu on helppo: siirrä ukkosi istumaan sohvan toiseen päähän, niin johan fengshuit paranevat.

G

Google. Googlen suosio kokee tänä vuonna romahduksen, sillä huhtikuun alussa julkaistaan uusi hakukone nimeltä Kookle. Tämä erityisesti suomalaisille suunnattu hakukone näkee jo käyttäjänsä naamasta, millä jalalla sitä on tänään noustu. Tämä puolestaan aktivoi järjestelmässä tiettyjä parametreja ja nopeuttaa huomattavasti hakujen tekoa. 

H 

Harrastukset. Erinäisten tutkimusten mukaan on tervettä, jos ihmisellä on harrastuksia. Jos sinulla ei semmoisia ole, ja uuden harrastuksen keksiminen tuntuu työläältä, aloita uudestaan jokin vanha harrastus, kuten luistelu. Jos pelkkä luistelu tuntuu tylsältä, voit ottaa mukaan jonkin apuvälineen, esimerkiksi hyppynarun. 

I 

Iltarutiinit. Jos olet kyllästynyt aina samoihin iltarutiineihin, miksi et kokeilisi tänä vuonna jotain uutta? Voisit esimerkiksi aloittaa uuden tavan ja käydä soittelemassa aina iltaisin naapureiden ovikelloja ja toivottelemassa heille hyvää yötä. Varmasti naapuritkin ilahtuisivat.

J 

Joulukuusi. Etkö millään jaksaisi viedä joulukuusta pois, mutta lattialle varisevat neulaset ärsyttävät? Ei hätää: kun jaksat vain sinnikkäästi odottaa, neulaset lakkaavat kyllä varisemasta. 

K 

Kesän sää. Millainen tuleekaan tämän kesän säästä? Spekuloiminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin, ettei asia vain jää viime tinkaan. Osuvatko hellepäivät lomaviikoille, ja sataako juhannuksena vettä vai lunta? Säätä kannattaa yrittää ennustaa mahdollisimman moninaisin keinoin, kuten kultakalojen liikehdintää tarkkailemalla. 

 

L 

Loma. Lomahan se on se, jota kaikki odottavat. Koska loma on niin odotettu tapahtuma, se saattaa aiheuttaa myös stressiä, kun pitäisi ehtiä muutamassa viikossa remontoida kesämökki, tehdä viiden viikon Euroopan-kierros, lukea Dostojevskin koko tuotanto ja valmistautua syksyn triatlonkilpailuun. Mitä jos teeskentelisit tänä vuonna loman alkaessa, että mitään lomaa ei olekaan? Antaisit vain päivien kulua yksi toisensa jälkeen, kunnes huomaisit, että on aika palata töihin. Niin se loma meni ihan huomaamatta! Mutta eipä ollut lomastressiäkään.

M 

Makkaravero. THL on ollut viime aikoina erityisen huolestunut keski-ikäisten miesten sisäelinrasvaprosentista ja määrää tästä syystä makkaraveron. Vero astuu voimaan toukokuun alussa – juuri sopivasti grillikauden alkajaisiksi – ja vero on suorassa suhteessa makkaran kokoon: mitä isompi makkara, sitä isompi vero.

N

Naurujooga on jo vanha juttu, sillä tänä vuonna tulee naurupilates. Harjoituksen tarkoituksena on maata maassa tunnin ajan, nostella jalkoja vuoron perään ilmaan ja huutaa joka noston jälkeen hiiohoi.

O 

Oleminen. Oleminen nousi kovaan suosioon jo viime vuonna, mutta tänä vuonna olemisen suosio kasvaa suorastaan räjähdysmäisesti. Yhä harvempi jaksaa enää miettiä, ollako vai eikö olla, ja yhä useampi valitsee olemisen. 

P

Pulkkailu. Koska tämä talvi tulee olemaan myös Etelä-Suomessa luminen, pulkkailun suosiokin kasvaa aivan uusiin mittoihin. Jos tykkäisit pulkkailla, mutta et jaksaisi aina kävellä takaisin mäen päälle, mitä jos kokeilisit tänä vuonna uutta lähestymistapaa ja laskisit pulkalla myös ylämäet. Näin ikävä kiipeämisvaihe jää pulkkailusta pois. 

Q

Qlento. Elokuussa maailma kohisee, sillä Yhdysvallat tekee elokuun 13. päivä kuulennon, ja lennolla on mukana, kukapa muukaan, kuin itse Donald Trump. Trump on nimittäin suunnannut kirvelevän vaalitappion jälkeen katseensa jo seuraaviin presidentinvaaleihin, ja hän käy Kuussa tekemässä hieman vaalikampanjointia. Siellä kun on kuulemma paljon potentiaalisia äänestäjiä. Trump yrittää myös näyttää toteen teoriansa, että musta aukko imaisi osan hänen marraskuisissa vaaleissa saamistaan äänistä. Melania ei ole mukana lennolla, sillä hän erosi Trumpista tammikuun 21. päivä ja katosi sen jälkeen julkisuudesta. 

 

R 

Rokotukset. Tänä vuonna kannattaa kaivella muistinsa sopukoita ja varmistaa, että kaikki rokotukset ovat varmasti ajan tasalla. Lavantauti, meningokokki, Japanin aivotulehdus ja mitä näitä nyt on.   

S

Seurapelit. Jos perheesi on pelannut lautapelejä kyllästymiseen asti, ja pelikortit ovat puhki kuluneet, kannattaa keksiä uusia pelejä ja leikkejä. Yksi uusi mukava tuttavuus on peli nimeltä Ympäristön ystävät, jonka säännöt ovat hyvin yksinkertaiset. Kaikki osallistujat värittävät jalkapohjansa hiilenpalasella niin mustaksi kuin pystyvät ja astuvat sitten kukin vuorollaan valkoiselle paperiarkille. Se kenen hiilijalanjälki on pienin, voittaa. 

T

Televisio. Oletko kyllästynyt television ohjelmatarjontaan, joka tuntuu olevan aina sitä samaa? Mitä jos opettelisit tänä vuonna uuden tavan katsella televisiota ja sulkisit television kokonaan. Mihin niitä ohjelmia tarvitaan?

Siinä se on.

 

U

Ulkoilu kiinnostaa ihmisiä tänä vuonna entistä enemmän. Jos viime vuonna kansallispuistot, tunturit ja patikkareitit vetivät väkeä, tänä vuonna arvostetaan helppoutta ja ulkoillaan entistä enemmän lähimaastossa. On huomattu, että raittiin ilman takia ei tarvitse lähteä Lappiin asti. Tuuletusluukun avaamalla saa jo hyvän annoksen, ja uskaliaimmat voivat avata koko ikkunan tai jopa oven. 

V

VR. Tänä vuonna kannattaa tukea VR:ää, jotta voisimme nauttia junamatkailun iloista tulevina vuosinakin. Jos matkustaminen Tampereelle tai Jyväskylään tuntuu tylsältä, mitäpä jos ostaisit lipun esimerkiksi Höljäkkään? Jos kaipaat lisää jännitystä, voit päättää esimerkiksi, ettet palaa Höljäkästä takaisin, ennen kuin olet bongannut kylästä kymmenen b-kirjaimella alkavaa kadunnimeä.

W

Weetabix. Vuoden aamiainen valitaan tänä vuonna poikkeusoloissa Yliluoston autiotuvalla, ja ykköseksi valitaan raadin yksimielisellä päätöksellä Weetabix. Kilpailun muut osallistujat, eli raikas vihersmoothie, tuorepuuro voimapalloilla ja avokado-spirulina -leivät, jäävät kauaksi taakse. Käy siis hyvissä ajoin noutamassa kaupasta omat Weetabix-pakettisi, ettet vain jää ilman.

X

XXS. Haluaisitko mahtua kokoon XXS, mutta mahdut vain kokoon XS? Pääset tavoitteeseesi pikemmin kuin arvaatkaan, kun ostat ison läjän XXS-koon vaatteita, otat sakset esiin ja leikkaat vaatteista kaikki saumat auki. Valentinon ja Dolce & Gabbanan vaatteet ovat tähän tarkoitukseen erityisen hyviä.

Y

Ylenpalttisuus. Hyvästi minimalismi ja konmaritus; tänä vuonna kaikkea pitää olla mahdollisimman paljon. Nyt hankitaan Hai-kumisaappaita kaikissa eri väreissä, viikataan vaatteet kaappiin kuusikulmioiksi ja piirretään aarrekarttoja, jotta muistetaan, missä kaikki tavara on.

Z

Zeppeliini. Prisman kauppakassipalvelu laajenee, sillä Prisma alkaa kuljettaa kauppakasseja zeppeliinillä. Kasseja tiputellaan aina maanantaisin ja perjantaisin helsinkiläisille ja espoolaisille asuinalueille. Vantaalaiset saavat palvelun käyttöönsä vasta vuonna 2022. Zeppeliinin tarkempi aikataulu ja reitti löytyvät helmikuun alusta lähtien osoitteesta prismazeppellin.fi.

Å

Åho. Onko aakkosissa tämmöinenkin kirjain? Tätä en ole kyllä tilannut. Täytyykin tutkiskella, voiko tämän palauttaa jonnekin. Tämähän on vielä ihan käyttämätönkin ja alkuperäisessä kunnossa.

Ä

Älypuhelin. Onko sinullakin kumppani, joka uppoutuu ravintolassa älypuhelimensa jännittävään maailmaan, ja sinä jäät puhumaan seinille? Mitä jos sinäkin rupeaisit kantamaan käsilaukussasi jotain, minkä voit kaivaa esiin aina silloin, kun kumppanisi uppoutuu puhelimeensa? Kassista esiin kaivettavan viihdykkeen on hyvä olla sellainen, josta itse tykkäät ja jonka parissa viihdyt. Jos olet liikunnallinen, kahvakuula voisi olla hyvä vaihtoehto, ja jos taas olet nikkarointi-ihmisiä, linnunpönttö voisi olla kiva idea.

Ö 

Öykkäröinti. Öykkäröinti alkaa jäädä tänä vuonna menneisyyteen, sillä desibelimittarit yleistyvät kotona, ja naapureiden melutasosta pidetään entistä paremmin huolta. Facebookiin perustetaan myös vuoden alussa ryhmä nimeltä DESI-peli, jossa naapureiden toimista voi jättää perusteellisempia kuvauksia, nimettömänä tietenkin. 

*****

Nyt sitten vain ohjeet käyttöön ja inspiroitunein mielin kohti alkanutta vuotta!

2020

En ole koskaan tehnyt blogissani minkäänlaista vuosikoostetta kuluneen vuoden tapahtumista, koska olen ajatellut, että sellainen tuskin kiinnostaisi ketään. Nyt meinaan kuitenkin tehdä semmoisen ihan itsekkäistä syistä, sillä minusta tuntuu, että minun on pysähdyttävä hetkeksi pohtimaan menneitä, jotta voisin antaa päättyvän vuoden mennä ja uuden tulla.

TAMMIKUU

Vuosi alkoi järkyttävissä tunnelmissa, kun ukkeli oli saanut Kolumbiassa aivoverenvuodon. Onneksi Kolumbiasta tuli kuitenkin sen verran hyviä uutisia, että uskalsin jäädä Suomeen vanhempieni muuttopäivään eli tammikuun kahdeksanteen asti. Vielä päivää ennen muuttoa kävimme iskän kanssa Joensuussa geriatrin vastaanotolla, mutta iskän muistivaikeuksiin ei saatu edelleenkään selvää diagnoosia. Alzheimeria iskällä ei kuulemma voinut olla, koska häneltä puuttui Alzheimerille tyypilliset aivomuutokset. 

Kymmenes päivä tammikuuta lensin Kolumbiaan, jossa vietin yöt ukkelin kanssa sairaalassa, kunnes ukkeli pääsi sairaalasta pois. Ukkelin toipuminen oli muuten ilahduttavan nopeaa, mutta näkökyvyn palautuminen aiheutti huolta. Myös psyykkinen toipuminen otti aikansa, sillä vuodolle ei löytynyt koskaan mitään selittävää syytä, kuten aneurysmaa, ja ukkeli pelkäsi, että tapahtuma uusisi. Oli onni onnettomuudessa, että ukkeli oli vuodon sattuessa juuri Medellínissä (eikä esimerkiksi Boliviassa), jossa hän sai – myös ukkelin tilannetta Suomesta seuranneiden lääkäreiden mukaan – parasta mahdollista hoitoa. Olimme ukkelin kanssa Kolumbiassa siihen asti, kunnes vakuutusyhtiö "pakotti" meidät palaamaan Suomeen tammikuun lopussa. Ukkeli lensi vakuutusyhtiön lähettämän lääkärin kanssa ja minä ukkelin kollegan ja ystävän kanssa eri reittiä Amsterdamin kautta. Se olikin vuoden viimeinen lentoni. 

Viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku olivat yhtä painajaista, enkä kaipaa tuota ajanjaksoa millään tavalla. Jossakin vaiheessa tammikuuta, kun huomasin valittavani pitkästä aikaa jostain pikkuasiasta, riemastuin. Tajusin, että elämässäni taitaa olla kaikki taas kohtalaisen hyvin, kun jaksan valittaa pienistäkin! Silloin päätin, etten enää koskaan tuntisi minkäänlaista häpeää pikkuasioista valittamisesta, vaan päinvastoin iloitsisin siitä, että minulla on mahdollisuus siihen, sillä sehän on vain merkki siitä, että elämässä ei ole sillä hetkellä suuria murheita. Jos elämä on todella pahasti kaaoksessa, ei jaksa kiinnittää huomiota pieniin asioihin saati sitten että olisi energiaa valittaa niistä.

Näkymä Medellínin-asunnostamme.

Liikenneruuhkia parvekkeemme alla.

HELMIKUU

Ukkelilla alkoi Suomeen palaamisen jälkeen pitkä sairasloma/loma, ja ukkeli keksi uuden harrastuksen eli kokkaamisen. Minä tervehdin harrastusta ilolla. 😀 Koska vietimme nyt kumpikin niin paljon aikaa kotona, rupesimme miettimään, että olisi kiva, jos olisi isompi asunto. Yhden tuttavapariskunnan innoittamina rupesimme miettimään myös asunnon hankkimista Espanjasta. Suunnittelimme keväälle jonkinlaista asuntokatselmusmatkaa Espanjan etelärannikolle, mutta sitä matkaa ei tietenkään koskaan tullut. 

Helmikuu pyörikin aika lailla asuntoasioiden ympärillä. Raivasin tavaraa ihan hulluna siinä toivossa, että pääsisimme joskus muuttamaan uuteen kotiin. Iskän tekemä massiivinen klaffilipastokin sai viimein lähteä. Meidän oli aluksi tarkoitus ostaa uusi asunto, mutta kärsimättöminä ihmisinä emme jaksaneet odotella oikean asunnon löytymistä, vaan muuttamaan piti päästä heti. Yksi ajatus johti toiseen, ja päätimmekin muuttaa ensin vuokralle ja etsiä omaa asuntoa myöhemmin ajan kanssa. Loppukuusta sopiva vuokra-asunto oli jo löytynyt, ja vuokrasopimuskin oli allekirjoitettu. 

Uusi asunto sijaitsi Jätkäsaaressa, ja kaupungissa asuminen mietitytti minua. Olin aina pitänyt itseäni luonnon lähellä viihtyvänä maalaisena, enkä osannut oikein kuvitella itseäni kaupunkiympäristöön, vaikka toisaalta ajatus houkuttikin. 

Viime talvi oli todella outo, ja helmikuussa oli Matinkylän rannalla näin kesäisen näköistä.

MAALISKUU

Maaliskuu oli oikea ahdistuksen kuukausi. Korona rantautui Suomeen, eikä kukaan tiennyt, miten pahaksi tilanne muuttuisi. Ihmiset hamstrasivat vessapaperia ja pastaa, ja vaikka itse olin päättänyt, että en hamstraisi mitään, ukkeli sai minut ylipuhuttua, ja kävimme hankkimassa kotiin pienen koronavaraston.  Minua ei ahdistanut niinkään itse sairaus, vaan tunsin ennemminkin sellaista yleismaailmallista ahdistusta ihmisten työpaikkojen menetyksen ja taloudellisen ahdingon takia. Omalla kohdallani vitutti eniten se, että vapauttani rajoitettiin: ei päässyt salille, ei uimaan, ei kahvilaan, ja kauppojen salaattibuffatkin suljettiin. Ihan perseestä, kun ei saa tehdä, mitä haluaisi. (Mitä sanoinkaan pikkuasioista valittamisesta?) Päätin kuitenkin, että en antaisin pelolle valtaa, enkä lopettaisi elämääni koronan takia tai mökkiytyisi neljän seinän sisälle. Tekisin samoja juttuja kuin aiemminkin – koronan sallimissa rajoissa tietenkin – ja niin olen tehnytkin.

Lisäahdistusta aiheuttivat tuleva muutto ja asunnon myynti. Pahimman korona-ahdistuksen keskellä tuntui ihan mahdottomalta ottaa itseäni niskasta sen verran kiinni, että saisin tehtyä muuton tai asunnon myymisen eteen jotain. Onneksi kuitenkin maaliskuun loppua kohti olo alkoi tuntua taas paremmalta ja elämä valoisammalta. Koronan aiheuttama pohjamudissa möyriminen opettikin hieman lisää itsetuntemusta, sillä en ollut oikeastaan aiemmin tajunnutkaan, kuinka vahvasti koen asiat. Painun nopeasti ja syvälle, mutta onneksi pääsen myös takaisin pinnalle varsin pian. 

Maaliskuun 12. päivä Olarin Prismassa ei ollut yhtään vessapaperipakettia jäljellä.

Irtokarkitkin on pakattu rasioihin, ettei kukaan koronanäppi käy limoamassa niitä.

HUHTIKUU

Huhtikuu piti sisällään kävelylenkkejä ukkelin kanssa, kotitreenejä, Wolt-ruokatilauksia, muuttoasioiden järjestelyä, huushollin tyhjentämistä ja Sortti-asemalla käymistä (joku ehkä muistaakin erään epäonnisen Sortti-käynnin). 

Ihmiset alkoivat postailla kuvia korona-ajan hiustyyleistään, ja ukkelin serkkukin laittoi kuvan Whatsapp-perheryhmään miehestään, jonka tukan hän oli leikannut elämänsä ensimmäisen kerran. Minä kehuin leikkausta ja kerroin ensimmäisestä kerrasta, kun leikkasin ukkelin tukan: tukasta tuli niin kaamea, että ukkelin piti ajella sen jälkeen päänsä kaljuksi. Joku kollegakin oli kysellyt ukkelilta töissä, kuka hänen tukkansa oli oikein parturoinut (ja minä onneton vielä luulin kyselyä kehuksi!). Olin ruvennut tukanleikkauspuuhiin alun perin siksi, että olin ajatellut, että ei hiusten leikkaaminen voinut mitään rakettitiedettä olla. Kyllä kuka tahansa osaisi leikata toisen hiukset! Sain ukkelinkin uskomaan, että hoitaisin homman ihan helposti. Jälkeenpäin on nöyrästi todettava, että kampaajat ja parturit käyvät koulunsa ihan syystä ja että (ainakin minun) on parempi jättää hiusten leikkaaminen ammattilaisille.

Rupesimme vihdoin miettimään myös asuntomme myyntiä, ja ukkeli olisi halunnut käyttää Blok-välitysfirmaa, kun kyseinen firma tekisi myytävästä asunnosta niin hienot 3D-virtuaalikuvat. Blokilla on sellainen käytäntö, että myyjä esittelee itse asuntonsa ostajaehdokkaille, enkä minä oikein syttynyt ajatukselle. Jos olisin itse ostamassa asuntoa, minusta ainakin tuntuisi jotenkin luotettavammalta, jos esittelijänä olisi välittäjä eikä asunnon nykyinen omistaja. Kävimme asiasta ukkelin kanssa pientä vääntöä, mutta lopulta ukkeli taipui, ja valitsimme perinteisemmän Kiinteistömaailman.

Se kannatti, sillä välittäjä oli ihan huipputyyppi, ja kaikki meni ihan nappiin muutenkin. Saimme asunnon stailausohjeet valokuvauskäyntiä varten, ja minä päätin, että nyt hoidetaan homma kerralla kunnolla, ja puunasin ja järjestelin niin maan perusteellisesti. Siksi tuntuikin mukavalta, kun välittäjä laittoi kuvauskäynnin jälkeen viestin, että "oli todella kiva käydä kuvaamassa huippusiistiä asuntoanne; hienosti oli laitettu". Välittäjä kertoi myös, että valokuvaajakin oli ollut riemuissaan, kun joku oli kerrankin noudattanut heidän ohjeitaan kirjaimellisesti eikä jättänyt jotain pyyhkeitä roikkumaan.

Asunto meni kaupaksi heti ensimmäisille katsojille ennätysnopeassa ajassa, vaikka minä olin ollut etukäteen varma, että kukaan ei ostaisi asuntoa korona-aikaan. Asuntomme valtteina olivat kuitenkin loistava sijainti sekä koko, joka oli pienelle perheelle juuri sopiva. 

Intiassa appivanhempien asuinalueella meditoitiin.

Minä jätin hyvästejä Espoon rantaraitille.

Koronan turvavälit pitivät Suomenojan lammellakin.

TOUKOKUU

Toukokuun alussa pakkasin omaisuutemme muuttolaatikoihin, ja seitsemäs päivä muutimme uuteen kotiin. Loppukuu olikin pitkälti kodin ja parvekkeen laittoa sekä uusiin kotikulmiin tutustumista. Muhevainen, Plantagen, Bauhaus, Veke ja Vepsäläinen tulivat tutuiksi! Kaupoissa oli hirveästi porukkaa, kun kaikki muutkin laittoivat pihojaan ja parvekkeitaan, sisustivat ja remontoivat. Viihdyin uudessa kodissa niin hyvin, että aina kun kävin jossain, minulla oli kiire päästä takaisin kotiin. Matkailukaan ei olisi houkutellut, vaikka matkalle olisi päässytkin, mutta ukkeli sen sijaan kaipasi matkustamista kovasti. Roikuin jatkuvasti kameran kanssa parvekkeella, kun piti kuvata kaikki mahdolliset laivat ja veneet.

Hämmästelin (ja hämmästelen edelleen) sitä, että en ole kaivannut Matinkylää tai Espoon luontoa kertaakaan. En taida ollakaan niin perin juurin luonto- ja maalaisihminen kuin olin kuvitellut? Tämä oli taas hyvä opetus siitä, että ei kannata lokeroida itseään (tai ketään muutakaan) liian tiukasti johonkin muottiin ja ajatella, että ei voi tehdä jotain siksi, että "se ei ole minun juttuni" tai että "minä en ole sellainen ihminen". Kannattaa joskus tehdä jotain radikaalilta tuntuvaa ja hypätä tuntemattomaan, niin voi löytää itsestään ja elämästään ihan uusia ulottuvuuksia.

Loppukuusta nurkissa pyörivät kahvakuulat, levypainot ja muut treenikamat alkoivat ärsyttää niin paljon, että tein radikaalin ratkaisun, ja päätin lopettaa kotona treenaamisen kokonaan. Otin ensimmäistä kertaa elämässäni (Suomessa) salijäsenyyden, mikä oli kyllä yksi vuoden parhaimmista päätöksistäni. Olin käynyt aiemmin treenailemassa kahdesti viikossa PT:n kanssa yhdellä salilla, mutta koska kyseinen sali oli nyt koronan takia kiinni, oli mentävä toiselle salille. 

 

KESÄKUU

Minulla oli ollut toukokuusta lähtien vähän ongelmia jaksamisen kanssa, sillä nukkumiseni oli ihan katastrofaalista, treenit eivät kulkeneet ja sykkeeni olivat sekaisin. Mietin, voisiko kyse olla stressistä, mutta mistä minä muka olisin voinut olla stressaantunut. Päätin tutkituttaa veriarvoni ja menin Synlabiin, jossa voi teettää vaikka mitä labratestejä ilman lääkärin lähetettä. Otin Synlabista valmiin liikkujan paketin ja sen lisäksi vielä kortisolin. Verikokeiden tuloksista ei kuitenkaan löytynyt mitään oireita selittävää (kävin vielä urheilulääkärin vastaanotolla varmistamassa tämän), ja rajusti viitearvojen yläpuolella ollut kreatiinikinaasikin selittyi edellisen päivän treenillä ja massiivisilla lihaskivuilla.

Lääkäri epäili minulla jonkinlaista urheilijan astmaa ja määräsi avaavaa lääkettä aina ennen treeniä. Lisäksi treenaaminen piti aloittaa lääkärin mukaan varovasti pienin painoin. Kun kysyin lääkäriltä, että mitäs ne sellaiset pienet painot ovat, lääkäri vastasi, että pienet painot ovat niin kevyitä, että niillä treenaaminen suorastaan ärsyttää. Olin, että ahaa. Selväksi tuli! 💡

Kesäkuussa kävimme Tammisaaressa ja Turussa, kun piti nauttia huollon tarjoamasta sijaisautosta (oma auto oli taas vaihteeksi korjauksessa). Juhannuksen vietimme Riiassa, kun Baltian maihin sai taas matkustaa vapaasti, ja paluumatkalla viivyimme pari yötä Tallinnassa. Tallinnassa oli vähän ahdistava tunnelma, kun hotellit ja ravintolat huusivat tyhjyyttään, ja päätimmekin palata kotiin hieman aiottua aikaisemmin. 

Kesäkuussa pohdin paljon suorittamista ja totesin olevani melkoinen suorittajaluonne, vaikka olin kuvitellut itseni varsin lungiksi tyypiksi. Jonkinlaista tiedostamatonta hyväksymisen hakemista (keneltä?!) kai sekin on, että koko ajan pitäisi saada aikaiseksi jotakin tuottoisaa, eikä voi vain hyvällä omallatunnolla olla. Rupesin käynnistämään päiväni joogaamalla ja tein joka aamu vaihtelevan määrän aurinkotervehdyssarjoja. Olen iloinen siitä, että tämä tapa näyttää jääneen elämääni pysyvästi.

HEINÄKUU

Heinäkuussa kävin muutaman päivän sisällä kaksi kertaa Savonlinnassa, kun kävin ensin hakemassa iskän ja äiskän kahdeksi yöksi tänne meille kylään ja sitten ajoin heidät takaisin kotiin. Meidän oli ollut tarkoitus katsella iskän kotikulmia, mutta koko lauantain satoi kaatamalla vettä. Ajelimme kuitenkin muun muassa Kalliossa ja Sörnäisissä ja muistelimme iskälle tuttuja paikkoja auton ikkunasta.

Heinäkuussa oli myös minun ja ukkelin 15-vuotishääpäivä, mutta emme kuitenkaan juhlineet sitä oikeastaan mitenkään, sillä emme ole vuosipäivien yms. juhlijatyyppejä. Ukkeli oli tosin järjestänyt pienen yllätyksen, sillä hän oli tilannut minulle netistä kukkakimpun, kun hän oli ilahtuneena huomannut, että Woltin kautta saa nykyään kukkiakin. Sitä ukkeli ei ollut kuitenkaan tajunnut, että kukat olivat tekokukkia, joten yllätys oli suuri, kun kukat saapuivat. Mutta minulle on ihan sama, ovatko kukat tekokukkia vai aitoja – ajatus on tärkein. 

Tein myös heinäkuussa tosi kivan päiväretken ystäväni ja kummipoikani kanssa Loviisaan ja vietin ukkelin kanssa aika paljon aikaa kesäisessä Helsingissä. Tilasin netistä kangasmaskeja, sillä halusin olla varautunut siihen, kun koronan kakkosaalto ja maskipakko tulisivat. Maskipakkoa ei tullut, mutta onpahan minulla nyt 22 kangasmaskia – joita en pysty edes itse käyttämään. Ou jee. 

 

ELOKUU

Kesäkukkani olivat alkaneet oireilla ja kuolla yksi kerrallaan, ja tarkempi tutkiskelu paljasti, että kaikissa oli ötököitä. Heitin kukat roskiin ja päätin, etten enää ikinä hankkisi yhtään kukkaa. Ostamistani sisäkukistakin löytyi ötököitä, joten nekin saivat lähteä. 

Kävin käveleskelemässä Isolla-Melkuttimella ja ajoin paluumatkalla melkein ulos tieltä, kun piti räplätä ajaessa kännykästä Google Mapsia. Oli aika hurja tunne, kun nostin katseeni kännykästä ja huomasin auton olevan jo melkein ojassa, kun vauhtiakin oli melkoisesti. Onneksi sain auton käännettyä viime hetkellä takaisin tielle. Mitä tästä opimme? No emme tietenkään mitään.

Rupesin taas kuuntelemaan Sadhgurun oppeja, kun minua alkoi ärsyttää oma suorittajaluonteeni ja ajatusmaailmani muutenkin. Kaipasin elämään rennompaa otetta. Suoritin(!) netissä Sadhgurun Inner Engineering -kurssin, joka oli kyllä joka euron arvoinen, vaikka keskittyminen tuntuikin aluksi hankalalta. Mitään pysyvää vaikutusta kurssilla ei tosin ollut, kun en jaksanutkaan (ylläri) harjoittaa oppeja päivittäisessä elämässäni. Kyllä yhden kuuntelukerran pitäisi muuttaa koko elämä; ei sitä nyt jaksa joka päivä vaivautua. 😆

Kuun viimeisen viikon vietin Savonlinnassa – alkuviikon yksin ja loppuviikon ukkelin kanssa. Viikko oli kyllä tosi kiva ja sisälsi paljon yhdessäoloa läheisten kanssa. Säätkin suosivat, ja sain tehtyä kaikkea järkevääkin (kävin mm. katsastuttamassa vanhempien auton). 

SYYSKUU 

Telkkarista alkoi Big Brother, ja koska minulla oli jo valmiiksi Ruutu+, myös 24/7 näkyi minulla, joten BB:tä tuli seurattua välillä vähän turhankin tiiviisti. Ihmettelen todella, että ukkeli ei menettänyt kertaakaan hermojaan! Päivittäiset koosteetkin katsoin useimmiten, mutta niiden katsominen vähän ärsytti, kun niistä sai ihmisistä aivan eri kuvan kuin 24/7:sta. On kyllä aika mielenkiintoista, miten paljon tuotanto voi vaikuttaa siihen, millainen kuva jostakin ihmisestä katsojalle luodaan. Big Brotherin somea seuraillessani jaksoin ihmetellä sitä, miten paljon jotkut ärsyyntyvät toisten tekemisistä tai luonteenpiirteistä. Toki meissä kaikissa on jotain ärsyttävää, mutta yhtä lailla meissä kaikissa on myös paljon hyvää, ja minun on vaikea ymmärtää sellaista yksisilmäisyyttä, että joku nähdään vain tietyn (itseä ärsyttävän) ominaisuuden kautta. Sekin on minusta uskomatonta, miten intohimoisesti jotkut voivat dissata toisia.

Silmäni olivat alkaneet taas vuotaa useamman vuoden tauon jälkeen, ja kun menin vihdoin silmälääkärille, sain tuomioksi blefariitin eli kroonisen silmäluomen tulehduksen. Sain myös meikkauskiellon ainakin siksi aikaa, kunnes silmäni olisivat täysin parantuneet, ja sehän oli minulle suunnilleen sama kuin kuolemantuomio (okei, pientä liioittelua). Tilanne ahdisti minua aluksi todella paljon, mutta ajan mittaan meikittömyys ei tuntunut enää niin kamalalta, enkä enää aktiivisesti ajatellut rumaa naamaani koko ajan.

Tilasin heti meikkauskiellon saatuani apteekista herkille silmille sopivia meikkejä, mutta olen meikannut syyskuun jälkeen vain kaksi kertaa: marraskuussa minulla oli Gaijinissa käydessämme ripsiväriä ja jouluaattona minulla oli vähän enemmän meikkiä. En hyväksy ulkonäköäni nykyään yhtään sen paremmin kuin aiemminkaan, mutta on pakko myöntää, että olen oikeastaan tyytyväinen, että olen joutunut olemaan ilman meikkiä. Se on lisännyt itsetuntemustani, kun olen joutunut pohtimaan meikkaamisen syitä, ja jollakin tasolla olen kumminkin oppinut hyväksymään itseni vähän paremmin. Siitä huolimatta olen iloinen, että on edelleenkin mahdollista liikkua maski naamalla, ja hieman kauhulla odotan sitä päivää, kun maskia ei tarvitse enää käyttääkään.

LOKAKUU

Keksin, että netistäkin voi tilata treenivaatteita, ja ostelu lähti vähän laukalle. On pelottavan helppoa ostaa netistä kamaa, varsinkin jos asiakas- ja maksutiedot ovat jo järjestelmässä valmiina. Ei tarvita ehkä kuin yksi klikkaus, niin tilaus lähtee menemään. Nyt olen laittanut itseni ostelukieltoon, vaikka uusia treenipaitoja kyllä "tarvitsisin"... 

Hapensaantivaikeuteni palasivat, tai oikeastaan ne olivat palanneet jo viime kuussa. Uiminenkin tuntui niin kamalan vaikealta, että pelkäsin hukkuvani. Palasin siis urheilulääkärin vastaanotolle, ja sprirometriasta selvisi, että minulla onkin astma. En sairastu juuri koskaan, ja siksi tuntuikin aika kummalliselta, että minulla oli diagnosoitu lyhyen ajan sisällä sekä blefariitti että astma. Minulle ei tule normaalisti edes flunssaa, ja olen ollut flunssassa viimeksi muistaakseni vuonna 2014 (tai 2013). Sen jälkeen minulla on ollut yksi keuhkoputkentulehdus, joka alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta yhden juoksulenkin aikana. 

Olenkin miettinyt, voisiko tässä uudessa asunnossa olla jotain, mikä on kummankin vaivan takana. Huoneilma on ainakin todella kuivaa, ja pahimpina päivinä ilmankosteus on ollut niinkin alhainen kuin 20%, kun sen pitäisi olla Allergia- ja Astmaliiton mukaan vähintään 33%. Oli pakko ostaa ilmankostutin, ja sen jälkeen tilanne onkin ollut siedettävämpi. 

Iskä täytti lokakuun 23. päivä 80 vuotta, ja pidimme iskälle pienimuotoiset synttärijuhlat. Minua ei olisi yhtään huvittanut lähteä Savonlinnaan, kun olin viettänyt siellä vasta elokuun lopussa viikon, mutta sitten ajattelin, että vanhoista ihmisistä ei koskaan tiedä, mikä on heidän viimeinen syntymäpäivänsä. Päätin siis unohtaa omat haluamiseni ja lähteä, ja hyvä oli, että tein niin. Se oli nimittäin viimeinen kerta, kun näin iskän semmoisena kuin hänet muistan.

MARRASKUU 

Innostuin taas neulomisesta, ja silmätkin tuntuivat sietävän neulomista varsin hyvin. Sukkia rupesi tulemaan, ja iski suorastaan neuloosi. Eniten minua viehättävät erilaiset pitsineulokset ja palmikot, mutta kirjoneuleesta en edelleenkään välitä. Pitäisi kyllä kokeilla uusia juttuja, esimerkiksi sukan aloittamista kärjestä ja kantapään neulomista viimeiseksi, koska olen jämähtänyt tekemään samantyylisiä juttuja.

Kävin kyläreissun yhteydessä Wreden hautausmaalla Anjalassa, ja istuin myös hetken aikaa Mathildan penkillä. Vuonna 1928 kuolleen Mathilda Wreden hengen sanotaan nimittäin vaeltelevan kyseisellä hautausmaalla, ja se, joka istuu Mathildan haudan vieressä olevalle penkille, saa uskomuksen mukaan Mathildan viereensä. Istuin penkillä tovin, mutta jos Mathilda tuli viereeni, en ainakaan huomannut sitä millään lailla. 

Korona oli palannut jylläämään täydellä voimalla, joten tuli taas kaikenlaisia koronarajoituksia. Otti päähän ihan jumalattomasti, mutta minkäs teet. Muut odottivat koronarokotuksia kuin kuuta nousevaa, mutta minä en jotenkin jaksanut uskoa siihen, että edes rokotukset kukistaisivat koronan.

Iskä joutui kuun lopussa sairaalaan, kun hänen jalkansa eivät oikein kantaneet. Yölliset harhanäyt olivat alkaneet vaivata päivälläkin, ja vieraita ukkoja piileskeli milloin missäkin vaatekomerossa tai pöydän alla. Äiskän voimat olivat olleet iskän kanssa jo pitkään koetuksella, mutta nyt ne alkoivat olla lopussa. Kiireetön ambulanssi ei ottanut iskää mukaansa, koska iskä oli liian hyvässä kunnossa, joten iskä meni lopulta sairaalaan taksilla. Muutaman päivän päästä saimme vihdoin diagnoosin iskän sairaudesta: Lewyn kappale -tauti.

JOULUKUU

Joulukuu on ollut murheen kuukausi. Iskän kunto romahti niin, että hänestä tuli lyhyessä ajassa täysin omatoimisesta ihmisestä lähes täysin autettava. Liikuntakyky meni, ruoka menee alas vain syötettynä ja puheesta on hankala saada mitään selvää. Meidän läheisten on ollut vaikea ymmärtää, miten ihminen voi mennä noin nopeasti noin huonoon kuntoon, mutta ilmeisesti Lewyn kappale -tauti saattaa ottaa kerralla isojakin harppauksia. 

Jos viime vuonna ei ollut oikein joulutunnelmaa vanhempien muuton ja kaiken muun hässäkän takia, niin tänä vuonna sitä ei ollut sitäkään vähää. Joulunaikaa tahdittivat vierailut iskän luona ensin sairaalassa ja sitten kuntoutusosastolla. Olin kuvitellut, että klaaraisin vierailutilanteet jotenkin paremmin, sillä tiedänhän minä, että ihmiset vanhenevat, sairastuvat ja lopulta kuolevat. Niin kävisi lopulta minunkin vanhemmilleni, ja olin ajatuksen hyväksynyt. 

Silti kun näin, kuinka iskää kärrättiin geriatrisessa tuolissa sairaalakäytävän tapaamispaikkaan, en pystynyt järkytykseltäni muuta kuin itkemään. Miten voi ihminen mennä niin lyhyessä ajassa niin huonoon kuntoon? En meinannut ensin edes tunnistaa iskää, vaan minun piti kysyä äidiltä, että onko tuo meidän iskä. Vain kaksi kuukautta aiemmin hän oli jäänyt ovelle vilkuttamaan, kun olin lähtenyt iskän synttäreitä viettämästä ajamaan takaisin Helsinkiin. 

Iskä vain nukkui koko ajan, ja jos hän sattuikin raottamaan silmiään, häneen ei saanut minkäänlaista katsekontaktia. Oli mahdoton tietää, ymmärsikö iskä enää mistään mitään tai tunnistaisiko hän enää ketään, vaikka hän avaisikin silmänsä. Vierailijat joutuivat luonnollisesti käyttämään maskia koko ajan, eikä maski ainakaan helpota tunnistamista. Toki olen kiitollinen siitä, että ylipäänsä pääsimme katsomaan iskää, sillä toisinkin voisi olla.

Joulupäivänä kävimme iskän luona ukkelin kanssa, ja iskällä oli ollut hoitajien mukaan virkeämpi aamupäivä. Se olikin ensimmäinen kerta, kun iskä avasi välillä silmänsä ja tuntui ymmärtävän ainakin paikoitellen puhetta. Kun hoitaja oli poissa, ukkeli teki jotain, mitä ei olisi tietenkään saanut tehdä, ja tempaisi maskin naamaltaan hetkeksi pois. Iskä katsoi ukkelia, hymyili ilahtuneen näköisenä, ojensi kätensä ukkelille ja sanoi moi. Tilanne oli jotenkin hirveän liikuttava, ja itkettää vieläkin, kun muistelen sitä. 

Vaikka joulun yleistunnelma olikin hyvin apea, jouluun sisältyi kyllä ihan mukavia hetkiäkin.  Jouluaaton aterian nautimme äidin ja siskon perheen kanssa ravintola Wanhassa Kasinossa, joten kaikki saivat astua valmiiseen pöytään. Leivoin myös pipareita äidin kanssa, vaikka en itse pidäkään pipareista yhtään (minua kiinnostikin lähinnä se taikinan syöminen 😆).

Nyt olen saanut menneen vuoden paketoitua, ja on jotenkin tyhjä olo. Se on ehkä osoitus siitä, että tämä tuli tarpeeseen. 

Jos selvisit tänne asti hengissä ja kuolematta tylsyyteen, onnittelen sinua ja toivottelen oikein ihanaa alkavaa vuotta! Nähtäväksi jää, mitä uusi vuosi tuo tullessaan... 

😘😘