Rattoisa ompelutuokio

Prismassa sattui taas nolo tilanne. Päätin ostaa mustikoita, joten valitsin yhden rasian ja laitoin sen ostoskärryyn. Kauppakierroksen suoritettuani suuntasin kassalle ja rupesin latomaan tavaroita hihnalle. Yhtäkkiä tajusin, että kärrystäni sinkoili lattialle jotain. Mustikoitahan ne. Rasia oli auennut, ja mustikat pomppivat nyt iloisesti joka suuntaan kuin yllättävästä vapaudestaan riemastuneina. Mustikoita hyppelehti myös edelläni olevan miehen jalkoihin, ja mies kääntyi katsomaan alas huomattuaan jaloissaan yllättävää liikehdintää. Sitten mies jatkoi tavaroidensa pakkaamista ikään kuin tämä olisi aivan normaali tilanne ja hän joutuisi joka päivä mustikkahyökkäyksen kohteeksi. 

Mustikoista oli vielä vajaa puolet jäljellä, kun ojensin rasian myyjälle ja tunnustin, mitä oli tapahtunut. Myyjä laittoi rasian kassan viereen, ja minä yritin ensin hädissäni potkiskella maassa olevia mustikoita sivummalle, jotta ne eivät olisi ihan siinä kulkuväylällä. Näin jo silmissäni, kuinka asiakkaat tallaisivat mustikoiden päälle valkoisilla tennareillaan, ja seuraavaksi mustikkatahrat olisivat heidän puhtautta hohtavilla eteismatoillaan. Sitten Prisma saisi tulikivenkatkuista palautetta asiakkailta, ja syyllistä ruvettaisiin etsimään.

Lopulta sanoin myyjälle, että jonkun pitää varmaan tulla siivoamaan nämä mustikat pois, kun muuten ne tarttuvat ihmisten kenkiin. Myyjä nyökkäsi, että joo, hän tulee. Myyjä laittoi kassan hetkeksi kiinni ja tuli lakaisemaan kassan edestä marjoja. Pakkasin ostoksiani myyjän siivoamista vilkuillen ja mietin nolona, että olisipa taas kiva, jos olisi kuoppa, johon voisi vajota. 

Luin taannoin lehdestä, että koskaan ennen ei yhdellä kaupparyhmällä ole ollut näin suurta markkinaosuutta suomalaisten ostamasta ruoasta. Valtaa pitävä ryhmä on tietenkin S-ryhmä, sillä puolet ruokaostoksista tehdään nykyään S-ryhmän kaupoissa. 

Tunsin pienen syyllisyyden pistoksen, sillä minähän käyn lähes yksinomaan S-kaupoissa ja mieluiten tietysti Prismassa. Käyn K-kaupassa ainoastaan jonkin tarjouksen perässä tai siksi, että jotain tuotetta ei saa Prismasta. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi lempipyykinpesuaineeni, jota ei saa Prismasta kuin jättipakkauksessa, sekä yksi mysli, josta ukkeli tykkää. Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että Prisman valikoima on minusta heikentynyt viime aikoina ja että Cittari on monessa suhteessa parempi kauppa kuin Prisma (paitsi hintojen puolesta). 

Muutama kuukausi sitten latasin kännykkääni myös S-ryhmän appin, ja varsinkin alkuvaiheessa piti käydä jatkuvasti kyttäämässä, paljonko minulle oli tulossa bonusta. Kuun lopussa tunnelma tiivistyi: vieläkö olisi jotain, mitä minun pitäisi ostaa, jotta saisin kasvatettua kuukauden bonuskertymää? Jotenkin kauhean koukuttavaa tuollainen, että oman bonustilanteensa näkee melkein reaaliajassa. Oma syyni käyttää S-ryhmän kauppoja on juuri tuo bonusjärjestelmä, kun tilille palautuu joka kuukausi selvää rahaa, ja summakin on minusta tosi hyvä (itselläni tyypillisesti 30–50 euroa kuussa). 

Bonustilanne eilen lauantaina 28.4. Vielä ehtii hyvin seuraavalle bonustasolle ennen kuun vaihdetta!

Kokeilin viime viikolla Chicken fryta eli paistettua kanaa vähän uudella tavalla, kun marinoin kanan ensin. Ruoasta tuli niin hyvää, että on pakko jakaa ohje tännekin, vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan. Sapuskan kuvakin on surkea, kun keksin vasta syötyämme, että voisihan tästä kuvankin ottaa. Kuvassa on siis jämät. 🙈

Laitoin ruokaan myös jeeran siemeniä, ruskeita sinapinsiemeniä ja currylehtiä, mutta koska niitä ei saa meikäläisten kaupoista eivätkä ne ole mitenkään välttämättömiä, jätän ne ohjeesta pois. Tuoreen vihreän chilinkin voi jättää pois ja korvata halutessaan chilijauheella. En mittaillut mausteita kovinkaan tarkasti, mutta luulisin, että määrät olivat suunnilleen tuollaiset kuin ohjeeseen kirjoitin.

CHICKEN FRY UUDELLA TAPAA

AINEKSET: 

600 g broilerin paistileikettä

 

Marinadi: 

2 rkl jogurttia (laitoin turkkilaista)

1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa  

vajaa 1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

1/2 - 1 tl chilijauhetta

1/2 tl kurkumaa

pieni luiraus sitruunamehua

 

Paistovaiheessa: 

öljyä

2 keskikokoista sipulia hienonnettuna

1 vihreä chili isohkoina paloina 

reilu 1 tl korianterijauhetta  

1 tl paprikajauhetta

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

1/2 tl garam masalaa

n. 1/2 tl chilijauhetta 

suolaa maun mukaan 

tuoretta korianteria hienonnettuna

 

VALMISTUS: 

1. Paloittele broileri suupalan kokoisiksi paloiksi ja laita kulhoon. Lisää kulhoon kaikki marinadin ainekset, sekoita hyvin ja anna maustua puolesta tunnista tuntiin.  

2. Kuumenna matalareunainen iso laakea paistinpannu ja lisää pannulle öljyä. Lisää sipulit sekä hieman suolaa ja paistele, kunnes sipulit ovat pehmenneet vähän. Lisää kana, sekoita hyvin ja paistele ilman kantta keskilämmöllä, kunnes neste on täysin haihtunut pannulta. Tähän menee aikaa, ja siitä syystä kanan pitää olla ehdottomasti paistileikettä, jota voi paistaa vaikka kuinka kauan ilman että se menee kuivaksi koppuraksi. Siksi myöskään wokkipannu ei ole paras vaihtoehto tämän valmistamiseen, koska neste haihtuu wokkipannulta paistinpannua hitaammin.

3. Kun pannulla ei ole enää nestettä, lisää jauhetut mausteet ja suola ja sekoita hyvin. Jatka paistamista, kunnes ruoka on saanut kivasti väriä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää lopuksi tuore korianteri. 

Me söimme tätä leivän (eli sen iänikuisen tortillan) kanssa, mutta tämä menisi hyvin riisin kanssakin.  

***** 

Kanasta tuli mieleeni hauska video nimeltä Chicken Biryani, jonka ukkeli löysi juhannuksena YouTubesta. Katso omalla vastuullasi (koska korvamatovaara).

Katselin nallejani ja mietin, että Pikkis tarvitsee uuden paidan, joten oli ryhdyttävä taas ompeluhommiin. Kävi vielä niin onnekkaasti, että Prismassa oli hieno vauvojen Muumi-body tarjouksessa. Bodysta saisin paidan sekä Nallelle että Pikkikselle. 

Ompelutuokio käynnistyi, mutta kun olin tulossa silittämästä Pikkiksen paidan osia, kuulin, kuinka ompelukone päästi omituisen äänen. Kone tuoksahtikin vähän omituiselta, ikään kuin palaneelta, mutten välittänyt siitä, vaan jatkoin ompelemista. 

Nallen ja Pikkiksen paidat valmistuivat, ja keksin yrittää tehdä paitaa Saksallekin. Sillä raukallahan kun ei ole kuin se Germany-paita. Ähräsin paidan kanssa aikani, mutta sain kuin sainkin jonkinlaisen paitaa muistuttavan riekaleen aikaiseksi. Enää piti ommella olkaimien takaosat kiinni, ja sitten sekin olisi valmis! 

Ompelu kuitenkin keskeytyi, sillä ompelukone päästi röhähtävän äänen, ja jostain koneen alta alkoi tulla savua. Katselin koneesta nousevaa savuvanaa ja mietin kuumeisesti, mitä minun pitäisi tehdä. Meinasiko kone syttyä palamaan, vai mitä tämä oli? Irrotin pistokkeen seinästä ja siirtelin koneen ympäriltä tavaraa kauemmas ja jäin odottelemaan, josko savuaminen loppuisi. 

Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan savun määrä vain lisääntyi. Silloin tajusin, että nyt ei kannata enää jahkailla, vaan heräsin toimimaan. Revin sammutuspeitteen ulos pakkauksestaan ja käärin sen ompelukoneen ympärille niin tiiviisti kuin pystyin. 

Ompeluhommat keskeytyivät. 

Savua tuli kankaan läpikin, ja mietin, olisiko turvallisempaa kiikuttaa kone talosta ulos ja pihalle. Mutta miten kuljettaa käryävä ompelukone alakertaan, jos kone syttyy vaikka matkalla palamaan? 

Pikkuhiljaa savua ei kuitenkaan näyttänyt enää tulevan, joten uskalsin raottaa sammutuspeitettä ja tarkastella, mikä oli tilanne. Savua ei tosiaan enää tullut, mutta haju oli todella paha. Päätin viedä koneen parvekkeelle, kun kävin ensin kääntämässä parvekkeen maton sivuun niin, että kone tuli paljaan betonilattian päälle. Seuraavana päivänä kuskasin koneen alakerran varastoon odottamaan SER-jäteasemalle siirtymistä. 

Veli lähdössä viimeiselle matkalleen.

Ompelukone on äidin vanha, ja sillä on ikää kuulemma jotain 40 vuotta. Minun hallussani kone on ollut ainakin 15 vuotta (ehkä enemmänkin?), enkä ole huoltanut enkä puhdistanut konetta koskaan millään lailla. Pölyä oli jo paininjalan päälläkin melkoinen kerros. 🙈 Mutta läksy on nyt opittu. 

Sen haluaisin sanoa teille muillekin, että jos kotonasi ei ole vielä sammutuspeitettä, niin hanki sellainen heti ensi tilassa. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu! Tämmöisiä tavaroita tulee helposti pidettyä turhina, mutta siinä vaiheessa, jos tarvitsee sammutuspeitettä eikä ole sellaista kotiinsa hommannut, harmittelu ei auta, ja menetys voi olla iso. 

Kun olin saanut ompelukoneen rauhoittumaan ja siirrettyä sen parvekkeelle, ompelin Saksan olkaimet käsin loppuun. Niin koko jengi oli saanut samanlaiset paidat. 

62-senttiselle vauvalle tarkoitettu body tuli käytettyä varsin tehokkaasti: yläosasta tuli paita Nallelle, alaosasta paita/viitta Pikkikselle ja hihasta paita/haalari Saksalle. (Näillä minun vaatteillani ei ole näköjään tarkkoja määritelmiä, mitä ne ovat.) Toinenkaan hiha ei jäänyt käyttämättä, sillä se oli Saksan paidan koekappale, joka lensi roskiin. Onneksi sain paidan valmiiksi jo toisella yrittämällä, sillä hihoja ei ollut enempää kuin kaksi. 😆

Nyt ei sitten tarvitsekaan ommella vähään aikaan mitään.  

Kaupunkijuhannus

Ihan ensimmäiseksi pitää todeta, että blogin alkuaforismit on otettu takaisin käyttöön yleisön pyynnöstä. Minä vähän kyllästyin ajatelmiin, kun en tuntunut löytävän enää uusia ja kivoja mistään, ja jätin ne siksi kokonaan pois, mutta nyt olen kerännyt niitä taas varastoon. Osa on tosin niin roiseja, etten tiedä, voiko niitä edes julkaista. Jostain syystä alatyyliset jutut tuntuvat vetoavan minuun eniten. Kai se johtuu siitä, että olen juntti maalta. 

Vietimme toista kertaa peräkkäin juhannusta ihan kotimaisemissa, ja pitkälle juhannusaattopäivää näytti siltä, että päivä menisi myös ihan kotona. Ukkelihan vihaa kylmää ja tuulta, joten sää sanelee hyvin pitkälle sen, miten kauaksi kotoa hän viitsii lähteä. 🙊 Joskus puolenpäivän aikaan taivas rupesi kuitenkin kirkastumaan, joten päätimme lähteä kaupungille tutkailemaan Helsingin juhannusta.

Edellisenä viikonloppuna olimme korkanneet terassikauden Mattolaiturilla, ja siellä oli tullut mieleeni kysäistä ukkelilta, mitä mieltä hän on Suomen neljästä vuodenajasta. Tykkääkö ukkeli siitä, kun Suomessa on neljä vuodenaikaa? Ukkeli katsoi minua kummastuneena, vähän sen näköisenä kuin jos olisin väittänyt maapallon olevan litteä, ja tokaisi närkästyneenä, että ei Suomessa ole neljää vuodenaikaa. Täällä on vain kaksi: leuto kesä ja ankara talvi. 😂 Meteorologi on puhunut. 

Menimme kaupunkiin Jätkäsaaren kautta, koska Jätkäsaarta pitää käydä pällistelemässä säännöllisin väliajoin. Pissaava poikakin oli selvinnyt talvesta, ja virtsantuotanto oli taas käynnistynyt. 

Supercellin katolla möllöttävällä hahmolla oli Pride-lippu kädessään. Tämä viikkohan on Pride-viikko.

Paljastanpa tähän väliin yhden epäsuositun mielipiteeni: minusta Pridesta on tehty aivan liian iso numero, ja olen korviani myöten täynnä koko Pride-vouhotusta. Ja nyt sitten kaikki, joilla tämä meni tunteisiin, voivat lähettää kitkerän palautteensa osoitteeseen Kukkapilli, PL 000, 00000 Hanuri.

Ensimmäiseksi suuntasimme Kasarmintorin Superterassille, joka oli avattu viikkoa aiemmin. Kasarmintorihan on ainakin näin ajatuksen tasolla hieno paikka terassille, kun tori on kauniiden jugendtalojen ympäröimä. 

Ensimmäinen ajatus oli, että ihan kuin olisimme tulleet jollekin rakennustyömaalle. Nuo aidat mainosplakaatteineen kun eivät varsinaisesti mitenkään hivelleet silmiä. Mutta niinhän se on, että kun Suomessa ollaan, anniskelualue pitää olla tiukasti rajattu, koska muuten suomalainen voi hairahtua ties mihin.

Aitojen sisäpuolella alue oli minusta kuitenkin ihan viihtyisä.  

Alueella on 17 eri ravintolaa, jotka myyvät ruokaa ja juomaa torin reunoilla olevista kojuista. 

Kyrö Sauna Barin sauna, johon voi varata saunavuoroja. 

Miten ollakaan, päädyimme Kyrö Sauna Barin juomatiskille ja otimme Kyrö Napue gintonicit. Siinä tiskillä juomia odotellessani piti tietenkin muistaa mainostaa myyjälle, että olin käynyt Kyrön tislaamossa Isossakyrössä, ja kehua kierrosta. 😆

Juomamukista piti maksaa kahden ja puolen euron pantti, ja kun muki oli tyhjä, muki piti kiikuttaa takaisin tiskille, jolloin sai pantin takaisin – pankkitilille ja 3–5 päivän viiveellä. Ymmärrän kyllä syyn käytännön takana, mutta silti tuollainen ylimääräinen säätäminen ärsyttää. 

Superterassi ei loppujen lopuksi viehättänyt kumpaakaan meistä sen vertaa, että olisi tehnyt mieli jäädä sinne pidemmäksi aikaa, joten jatkoimme matkaamme. Se pitää kuitenkin mainita, että koska Superterassi sijaitsee talojen keskellä, tuuli ei käy sinne, ja terassilla oli tosi lämmin.

Esplanadilla oli ihanan paljon väkeä, kuten Espan ympäristössä muutenkin. Tykkään siitä, että juhannuksenakin on väkeä ja toimintaa ja että ravintoloita on auki, jotta kaupunkijuhannusta viettävillekin löytyy menopaikkoja. 

Ulkomaalaisia turisteja oli minusta liikkeellä silmiinpistävän paljon, paljon enemmän kuin viime juhannuksena. 

Ajattelin ottaa harmonikansoittajasta pikaisen salakuvan.  

Kuvasta tulikin niin pikainen ja niin salainen, että mieheltä jäi pää pois.

Jokin taideteos Espan puistossa.

Ja toinen. Tämän nimi oli Ötökkäryijyt. 

Seuraavaksi siirryimme Kappeliin, jossa kävimme viime juhannuksenakin. Kappelissa oli taas niin täyttä, että vapaata pöytää sai hakemalla hakea. 

Kappeli.

 

Hop-on hop-off -bussit suhasivat juhannusaattona ihan normaaliin tapaan.

Kappelin jälkeen käveleskelimme kohti Senaatintoria, jossa yllätyimme, sillä sielläkin oli terasseja. 

Päätimme jäädä istuskelemaan Senaatintorille, jossa tunnelma ei ollut yhtä klaustrofobinen kuin Superterassilla. Ukkelin mielestä Superterassi oli ollut liian tiivis, mutta täällä oli vähän väljempi tunnelma. Avarampia maisemia on aina mukavampi katsella kuin talojen seiniä.

Turistit kävivät kuvaamassa Tuomiokirkkoa ihan normaaliin tapaan, vaikka kirkko olikin remontissa ja osittain peitetty. Onneksi peite oli sentään tuollainen kirkon alkuperäistä ulkonäköä jäljittelevä eikä mikään vihreä pressu, kuten aikoinaan Taj Mahalilla Intiassa. 

Huomioni kiinnittyi kirkon katolla oleviin hahmoihin, ja totesin ukkelille, että katolle on näköjään laitettu jotain patsaita. Mitähän varten? Ukkeli muisteli, että patsaat ovat olleet kirkon katolla aina, mutta minä en voinut mitenkään uskoa asiaa todeksi. Patsaiden täytyi olla jokin tämän kesän uudistus! Lopulta keksin selata kännykästäni kuvia viime joulukuulta, kun kävin Tuomaan markkinoilla – ja siellähän ne patsaat keikkuivat katolla jo silloinkin. Miten voi olla mahdollista, etten ole koskaan aiemmin huomannut patsaita?!

Chipotle-ranskalaiset. 

Ukkelille tuli nälkä, joten hän tilasi naposteltavaa, ja minäkin maistelin ukkelin ranskalaisia sen verran, että voisin väittää noiden olleen parhaat ranut ikinä.  

Vessa-asioiden hoitaminen oli Senaatintorilla hieman hankalaa (eli mahdotonta), mutta onneksi Sofiankadulla oli julkinen vessa, jota saattoi käyttää. 

Ensin luulin, että vessakäynnistä pitäisi maksaa jotain, mutta eteisen kopissa istunut musta mies veti sikeitä niin autuaallisesti, että arvelin käynnin olevan ilmainen. 

Juhannusaaton vessaselfie.

Lopulta oli tullut aika lähteä takaisin provinssiin eli Espooseen ja todeta, että tämä juhannusaatto oli nyt vietetty. Espoossa oli niin tyhjää, että hieman ahdisti, mutta onneksi uni tuli normaaliin aikaan eli yhdeksältä, eli ei tarvinnut kärvistellä Espoon ankeudessa sen pidempään. 😆 

Juhannuspäivä olikin säiden puolesta sitten ihan erilainen, mutta kerkesin käymään aamukävelyllä, ennen kuin alkoi sataa enemmän. Pieni tihuttelu ei minua haitannut.  

Suomenojan lampi on nykyään monin paikoin lähes umpeenkasvanut.

Urheilukelloni on Polarilla remontissa, joten maltoin kiivetä kesken kävelyn oikein lintutorniinkin. 😆

Pöö.

Nokikanan poikasia.

Kävelylenkkiä lukuun ottamatta viihdyimme koko juhannuspäivän kotona, mutta kävimme sentään illalla juhannussaunassa. Oikeastaan se uusi varaussysteemi on tosi kiva, kun voi varata saunavuoron silloin kuin haluaa. Kokkailin intialaisia sörsseleitä ja menin tavallista myöhempään nukkumaan (kymmeneltä 😆).

Sunnuntaina sää oli jälleen parempi, joten päätimme lähteä käymään pitkästä aikaa Tammisaaressa. Meillä oli aiemmin tapana käydä siellä kerran kesässä, mutta viime vuosina käynnit ovat jääneet jostain syystä väliin. 

Tammisaaren vanha vesitorni.

Häpeäpaalu, johon rikolliset kahlittiin entisaikoina julkisesti piestäväksi.

Saksan uusi lempinimi on Boris Johnson. 😆

Alkoi olla lounasaika, mutta satama-alueen ravintolatarjonta oli vähän kehno. Useampi ravintola oli kokonaan kiinni juhannuksen takia ja muutamassa oli tarjolla vain pizzaa. Yhdessä ravintolassa (Albatrosissa) kävimme istumassa ja lukemassa ruokalistaa, mutta kaikki oli siellä niin törkeän kallista, että olin ihan pöyristynyt. Yksinkertainen lohikeittokin maksoi 21 euroa. Sanoin ukkelille, että tänne ei kyllä jäädä, mutta ukkeli vastasi, että jos hän on johonkin ravintolaan tullut, hän ei sieltä syömättä ulos lähde. Mutta lähtipä lopulta kuitenkin. 🙊

Pyöriskelimme aikamme kadulla, kunnes keksin, että ukkeli saisi päättää, missä söisimme. Minä olin ollut salilla taas niin aikaisin, että olin jo syönyt lounaani (yhdeksältä aamulla 😆), joten minulle oli ihan sama, mitä söisin, ja söisinkö mitään. Tämä on meillä ihan tavallinen tarina sunnuntaiaamuisin, että kun ukkeli syö aamiaista, minä syön samaan aikaan lounasta. Erikoiset ruoka-aikani (jotka johtuvat omituisesta vuorokausirytmistäni) hankaloittavat hieman tämmöisiä yhteissyömisiä, mutta järjestelykysymyksiähän nämä vain ovat.

Lopulta ukkeli päätti, että mennään nepalilaiseen Kripaan, ja näin teimme. Hieman kyllä jännitti, mitä tulisimme siellä saamaan, kun ei ravintolakaan näyttänyt ulkoapäin kovin lupaavalta. 

Sisään päästyämme saatoin onneksi huokaista helpotuksesta: tarjolla oli lounasbuffet, ja asiakkaita oli ravintolassa tosi kivasti, melkeinpä ruuhkaksi asti.

 

Otimme buffetateriat, kun tarjoilijakin tuntui kannustavan sitä hyvin voimakkaasti, eikä valintaa tarvinnut onneksi katua. Butter chicken tosin oli hirveää kuraa, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta. 

Tuli näköjään jonkun kyynärpääkin kuvaan.

Mitään erityisen mausteisiahan nämä ruoat eivät olleet, mutta eipä ruokien tarvitse aina ollakaan. Ukkeli tykkäsi paikasta ja sanoi jopa, että ruoka oli täällä parempaa kuin yhdessä hänen vakkarilounaspaikassaan Helsingissä. Palvelukin oli hyvää, ja erityisesti ilahdutti se, että tarjoilija kiersi säännöllisin väliajoin naanleipäkori kädessään tarjoilemassa ruokailijoille lisää naanleipää. Naanleipä oli minunkin makuuni – ohutta ja rapeaa eikä mitään sitkeää kengänpohjallista.

Minulle tämä oli vissiinkin välipala, joten en viitsinyt syödä ihan hirveää määrää.

Kaksi lautasellista kumminkin upposi, ja tämä oli niistä ensimmäinen.

Syötyämme menimme maksamaan laskun tiskille, josta löytyi vielä useampaa lajia saunfia eli fenkolinsiemeniä – jopa sokerikuorrutuksella – mikä kruunasi minun ravintolakokemukseni. 😆 Tarjoilija kyseli ukkelilta perusasiat – oliko ruoka maistunut, mistä päin Intiaa ukkeli oli jne. – ja minä kysyin tarjoilijalta, oliko heillä aina tämmöinen viikonloppubuffetti. Kuulemma nyt kesäisin oli, koska muuten olisi vaikea palvella isoa ihmismäärää kerralla. 

Meillä oli ollut alun perin tarkoitus mennä käymään myös ihanassa Cafe Gamla Stanissa, mutta se jäi nyt toiseen kertaan, kun olimme niin täynnä, että ukkeli ei jaksanut edes kahvikupillista. Pyöriskelimme vielä hetken kaupungilla ja ajoimme sitten takaisin kotiin. 

Alvar Aallon Villa Skeppet.

Semmoinen oli se juhannusviikonloppu.