Korona kutisti Ganeshan

Intia on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina, ja olen huomannut jopa ikävöiväni Intiaa. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun luin netissä intialaista sanomalehteä ja törmäsin uutiseen, että Khairatabadin Ganesha on tänä vuonna vain 2,7 metriä korkea. (Ganesh Chaturthi, jota juhlitaan taas muutaman viikon päästä, on yksi tärkeimmistä intialaisista juhlista, ja Khairatabadin kaupunginosassa Hyderabadissa on ollut juhlan kunniaksi joka vuosi jättimäinen Ganesha-patsas.) Rupesin muistelemaan, minkä mittainen Khairatabadin Ganesha oli vuonna 2012, kun kävin sitä katsomassa, ja vastaus selvisikin vanhasta blogikirjoituksestani: hulppeat 17 metriä. 

 

17-metrinen Ganesha.

 

Seuraavaksi palasin lukemaan blogikirjoitukseni Ganesha-patsaiden upotusjuhlasta, joka päättää kymmenpäiväiset Ganesh Chaturthi -juhlat. Kun muistelin kyseistä päivää ja katselin kuvista ihmisten iloisia kasvoja, iski sekä hirveä ikävä että suru. Tuli ikävä intialaisia ihmisiä, intialaista kulttuuria, maan värikkyyttä, intialaisten sinnikkyyttä ja vieraanvaraisuutta, jopa tungosta ja meteliä. Samalla suretti se, että korona on nyt ottanut Intian oikein kunnolla kouriinsa. Elämä ei todellakaan ole niin kuin ennen, eikä ole varmuutta siitä, palaako se koskaan ennalleen.

Löysin pienen haeskelun jälkeen vanhan ulkoisen kovalevyni, jolla ovat kuvat ajalta ennen vuotta 2013 ja jonka luulin kadottaneeni muutossa. Saatoin siis ruveta muistelemaan menneitä oikein kunnolla. 

 

(Vanhalla kamerallani sai ihan paskoja sisäkuvia, joten kuvat ovat epätarkkoja. Sori siitä.) 

Hitto että mie olen ollut nuoren näköinen! Ja blondi! Mutta en sinisilmäinen. 😆

           

Mikäs nyt on noin vakavaksi vetänyt?

Taustalla näkyy muuten Durgam Cheruvu -järvi, joka on kokenut viime vuosina melkoisen muodomuutoksen. Muistan vielä hyvin sen ajan, kun järven rannalla oli iso hökkelikylä, puhvelit kävivät kylpemässä järvessä, ja järvi tuoksahti vähemmän miellyttävälle. Yhdellä rantapenkereellä sijaitsi hämäräperäisen näköinen ravintola, jonka nimi oli "Something Fishy". Nimi jaksoi naurattaa vuodesta toiseen.

 

Kuva: Reddit.

 

Nyt järven ylitse kulkee silta, joka ratkaisee suuren osan alueen liikenneongelmista. Aiemmin jos halusi päästä rannan toiselle puolelle, piti kiertää järven ympäri kapeita ja huonokuntoisia pikkuteitä, mikä tiesi hirveitä pullonkauloja varsinkin ruuhka-aikaan (nimimerkillä Kokemusta on). Kun liikenne hiljenee sillan valmistumisen myötä pikkuteillä, se tietää myös rauhallisempia aikoja järven ympäristössä oleville taloille. Iloitsen tästä erityisesti sen takia, että appivanhemmat asuvat tuolla järven luoteiskulmassa näkyvissä taloissa. Perhana kun pääsisi koekävelemään tuon uuden sillan pian! Suunnittelin jo, että teen (sitten joskus, mahdollisesti...) kierroksen järven ympäri ja sillan yli.

 

Intia-ikävä johtuu tietysti siitäkin, että Intiaan pääsystä ei ole mitään toivoa. Ukkeli laski, että oli käynyt yhtenä vuonna Intiassa peräti seitsemän kertaa, mutta tänä vuonna saldo on pyöreät nolla. Voin vain yrittää kuvitella, millaista on, kun kaikki sukulaiset ovat toisella puolella maailmaa (enimmäkseen Amerikassa ja Intiassa), eikä heitä ole mitään mahdollisuutta päästä tapaamaan.

 

Intiassa läheisillä on toistaiseksi kaikki hyvin, vaikka korona onkin alkanut liippailla läheltä. Muutama kiertoteitse ukkelille tuttu ihminen on kuollut koronaan, ja appiukon työpaikallakin todettiin koronatapaus pari viikkoa sitten, kun yksi kollega oli tullut sairaana töihin. Koko toimiston väki sekä appivanhempien autonkuljettaja testattiin, mutta ainakaan siinä vaiheessa keneltäkään ei löytynyt koronaa. 

 

Koronatapaukset lisääntyvät päivä päivältä, ja tässä on viimeisin tilasto tältä päivältä (lähde: Times of India).

 

Elämä jatkuu kuitenkin ainakin ukkelin puheiden mukaan niin normaalisti kuin se tässä tilanteessa on mahdollista. Maskia tulee käyttää, vaikka epäilen, että maskeista ei ole Intiassa mitään hyötyä. Appiukkokin on kuulemma käyttänyt kuukauden päivät yhtä ja samaa maskia. Käsidesillekin on löytynyt monenlaista käyttöä: lockdownin aikana viinakaupat olivat kiinni, ja jotkut joivat pahimpaan viinantuskaansa käsidesiä. Henkihän siitä lähti. 

Minulla on ollut viime päivinä jotenkin apea fiilis, ja pienetkin asiat ovat tuntuneet toisinaan ylitsepääsemättömän vaikeilta. En meinaa saada mitään aikaiseksi, väsyttää ja on saamaton olo. Pari kertaa olen jopa yllättänyt itseni ajattelemasta, että vituttaa tämä kesäkin. Saisi tulla jo syksy! Joko minulla on alkanut heittää päästä pahemman kerran tai sitten korona-ahdistus alkaa taas nostaa päätään. Jälkimmäistä en kyllä usko, koska olen jo kerran niissä vesissä uinut, mutta mistä sitä koskaan tietää, jos vaikka pääsen uiskentelemaan uudestaan.

 

Ajatusten kakofoniaa hiljentääkseni rupesin katselemaan taas vaihteeksi Sadhgurun videoita. Vaikka olenkin kyyninen ja skeptinen kaikenlaisten gurujen suhteen, Sadhgurun puheissa on kumminkin aika paljon järkeä. Itse tosin kaipailisin puheiden sijasta (tai ainakin niiden lisäksi) myös ihan konkreettisia neuvoja, kuinka meistä tavallisista kuolevaisista voisi tulla parempia ihmisiä tai kuinka voisimme oppia elämään tyytyväisempinä. Kun purnasin asiasta ukkelille, ukkeli totesi, että konkreettisten neuvojen saamiseksi pitäisi mennä Sadhgurun Inner Engineering -kurssille, ja se maksaa. No niinpä tietysti. Ilmaiseksi ei saa muuta kuin epämääräistä lätinää. 

Vaikka gurujen höpinät eivät kiinnostaisikaan, niin suosittelen katsomaan tämän Sadhgurun videon. Minusta tästä saa aika paljon ajateltavaa. 

 

 

Seuraavaksi googletin Sadhgurun Inner Engineering -sivuille, ja huomasin siellä Sadhgurun online-kurssin, joka on koronatarjouksessa puoleen hintaan. Eipä mennyt aikaakaan, kun olin jo ilmoittautunut kurssille. Vahvistusviesti tuli sähköpostiin saman tien, ja kun lueskelin kurssiohjeita, epäilykseni heräsivät. Kurssia oli mainostettu niin, että sen voisi suorittaa omaan tahtiin, mutta kurssimateriaali on käytettävissä kuitenkin vain kuukauden ajan. Videot voi katsoa vain kerran, niitä ei voi kelata takaisinpäin kuin kymmenen sekuntia, eikä muistiinpanoja suositella tehtäväksi. Kaiken lisäksi 90 minuutin pituiset videot pitäisi katsoa yhteen pötköön, keskeyttämättä. Miten ihmeessä pystyn siihen, kun en jaksa keskittyä edes elokuvan katsomiseen? Olin ajatellut aivan päinvastaista lähestymistapaa Sadhgurun oppeihin – asioiden hidasta pureskelua ja pohtimista – mutta tästä taisikin tulla vain yksi suoritettava asia lisää.  

 

Eipä mulla muuta. Johan sitä tässä taas olikin. Nyt yritän mennä nukkumaan, kun naapurin bileetkin kuuluvat olevan ohi.

Kauppajuttuja

Olemme asuneet Jätkäsaaressa melkein päivälleen kolme kuukautta, ja vaikka viihdyn täällä muuten erinomaisen hyvin, yksi asia hiertää edelleen: en ole löytänyt läheltä mieluisaa ruokakauppaa.

Espoossa asuessani kävin ehkä noin 95-prosenttisesti Prismassa. Tykkään Prismoista, sillä Prismat ovat selkeitä, valikoima ovat hyvät ja hinnat ovat kohtuulliset. Meillä oli kilometrin säteellä kaksi Prismaa, joten oli jopa vara valita. Jos minulla oli asioita Ison Omenan kauppakeskuksessa, kävin Ison Omenan Prismassa, mutta muutoin hurautin Olarin Prismaan, koska sinne oli helpompi mennä autolla. Citymarketissa – tai yleensäkään K-kaupoissa – kävin tosi harvoin.

Olarin Prisma on auki aina. Yksi ukkelin kaveri kävikin pahimpaan korona-aikaan kaupassa aina vain öisin.

Nyt ongelmani on se, että tässä lähellä ei ole Prismaa. Lähin Prisma on reilun kuuden kilometrin päässä, Triplan kauppakeskuksessa Pasilassa, mutta sinne päästäkseen pitää ajaa kaupungin läpi, eli bensaa kuluu. Lisäksi matkalla on kahdetkymmenetkuudet liikennevalot (kyllä, olen laskenut), ja pikkuisen syö hermoja, jos suurin osa valoista sattuu näyttämään punaista. Käyn Triplan Prismassa kumminkin aina silloin tällöin, jos satun liikuskelemaan niillä nurkilla muutenkin, mutta en ole päässyt kaupan kanssa oikein sinuiksi. Valikoima ei ole minusta yhtä hyvä kuin Olarin Prismassa, ja erityisesti leipä- ja kalaosastot ovat Olariin verrattuna paljon huonommat. Ehkä minulla on liian hyvä vertailukohde?

Meitä lähinnä oleva kauppa on Lidl, joka on varsin lyhyen kävelymatkan päässä. Matka lyheni viime viikolla entisestään, kun tämän talon ja Lidlin rakennuksen erottavan, vielä keskeneräisen puiston poikki tehtiin tie. Sitä ennen ihmiset kiipeilivät aitojen yli (puistoalue on työmaa-aluetta, joten sinne ei saisi mennä), jottei tarvitsisi kiertää Lidliin teitä pitkin. Minä olin sitäkin laiskempi ja menin Lidliin autolla.

Meille tulee tie!

Kun tie vielä eilen erotettiin puistotyömaasta aidoilla, tien käyttäminen on nyt virallisesti ihan sallittua.

Tästä tulikin mieleeni yksi hölmöläisvitsi. Hölmöläiset olivat saaneet uuden uima-altaan ja hyppivät kukin vuorollaan innokkaasti altaaseen. Matti sattui paikalle ja katseli touhua hetken. "Teillä taitaa olla kivaa", totesi Matti. Hölmöläiset vastasivat: "Kivaa on, mutta ensi viikolla on vielä kivempaa, kun altaaseen saadaan vettäkin."

En ollut käynyt Lidlissä ennen Jätkäsaareen muuttoa kuin muutaman kerran elämässäni, mikä johtui suurelta osin siitä, että ukkeli on ollut (ja on edelleen) hieman epäluuloinen Lidlin tuotteita kohtaan. Olen myös kokenut Lidlissä asioimisen hankalaksi siitä syystä, että Lidlistä puuttuvat lähes kokonaan kaikki tutut tuotteet, joita olen tottunut esim. Prismasta ostamaan. Ostosten tekoon menee hirveästi aikaa, kun jokainen pakkaus pitää tutkia erikseen, eikä meikäläisen kärsivällisyys riitä sellaiseen. Muutaman kerran Lidlissä käytyäni jäin ihmettelemään Lidlin suurta suosiota, sillä minusta Lidl ei tuntunut mitenkään erityisen halvalta. Toki Lidl on tainnut voittaa useimmat hintavertailut, joita kauppojen välillä on tehty, mutta ainakaan ne tuotteet, joita itse ostan, eivät tuntuneet Lidlissä dramaattisen paljon halvemmilta kuin esimerkiksi Prismassa.

Jätkäsaaren Lidl.

Koska mututuntumalla ei perustella mielipiteitä, päätin tehdä oman pienimuotoisen hintavertailun. Valitsin 15 tuotetta, joita ostan hyvin usein, ja vertasin niiden hintoja Citymarketissa, Prismassa ja Lidlissä. Jouduin lopulta jättämään Weetabixit listalta pois, koska niitä (tai vastaavaa tuotetta) ei Lidlissä ollut, joten tuotteita jäi jäljelle neljätoista.

(Hinnat on otettu Ruoholahden Citymarketista, Olarin Prismasta ja Triplan Lidlistä 31.7. ja 3.8. välisenä aikana.)

Muutin raejuuston, rahkan, juuston ja paistileikkeen hinnat kilohinnoiksi, jotta vertailu olisi helpompaa. Prisman ja Lidlin välinen ero ei ole loppujen lopuksi kovin suuri, ainakin jos valitsee mahdollisimman samankaltaisia tuotteita. Lidlistä olisi saanut juustoa paljon halvemmallakin, Milbonan edamjuustoa kilohintaan 2.99 euroa, mutta koska ostan vain Oltermannin tyyppistä juustoa (sitä keltaista pyöreää), vertailukohde ei ollut halvin mahdollinen.

Olen kokeillut joitakin Lidlin tuotteita, mutta en ole ollut oikein vakuuttunut. Esimerkiksi kaikki valmiskeitot ovat olleet pettymyksiä. Koska Lidlistä ei kuitenkaan saa kaikkia haluamiani tuotteita, pitäisi käydä Lidlin lisäksi jossakin toisessa kaupassakin, mikä menee vähän vaikeaksi. Prismasta kun saa kaikkea. Sama ongelma on myös muissa pienemmissä kaupoissa, kuten Alepassa ja S-Marketissa: niistä ei saa kuitenkaan kaikkea. Lidlistä siis tuskin tulee vakkarikauppani, vaan se pysyy lähinnä sellaisena hätävarakauppana.

Yhden syyn takia Lidlissä on kumminkin pakko käydä säännöllisesti, ja se syy on Lidlin paistopiste. Rakastan leipää, ja tämmöiselle leivän ystävälle Lidlin paistopiste on oikea taivas. Kaiken lisäksi leivät ovat varsin edullisia.

Meikäläisen lempileivät: kaurasydän, ruispala, jyväinen moniviljasämpylä ja rustiikkinen maalaissämpylä.

Käynkin Lidlissä ihan pelkän paistopisteen takia kerran viikossa ja ostan ison kasan leipiä pakastimeen.

Reilun kilometrin päässä on Ruoholahden Citymarket, joka on meitä lähinnä oleva isompi marketti. Käyn sielläkin aina silloin tällöin, vaikka en pidä kaupasta yhtään. Kauppa on oikea labyrintti, ja tuotteita on vaikea löytää, kun tuotteet on sijoiteltu lyhyisiin hyllynpätkiin yhden pitkän hyllyn sijasta. En tykkää käyttää normikauppareissuihin yhtään sen enempää aikaa kuin on pakko, ja kaikenlainen ylimääräinen haeskelu ja hortoilu turhauttavat ihan hirveästi.

Juustohyllyjä.

Esimerkiksi juustoja on laskujeni mukaan ainakin yhdeksässä eri hyllyssä (kuvassa näkyy niistä neljä). Samanlainen hajasijoittelu pätee moneen muuhunkin tuoteryhmään, kuten juomiin ja lihoihin. Jos etsii jotain tuotetta, jota ei ole ennen kyseisestä kaupasta ostanut, tiedossa on takuuvarmaa haeskelua ja hermojen kiristelyä.

Vuolukana (jota meillä pitää olla kotona aina) on yksi niistä tuotteista, jota on mahdoton löytää mistään uudesta kaupasta ilman myyjän apua. Kun haeskelin ensimmäisen kerran Citymarketista vuolukaa, oikein nauratti, kun kaupassa oli tuo monta metriä korkea pylväs täynnä vuolukanan mainoskuvia, mutta itse vuolukanaa ei löytynyt mistään. Lopulta lihatiskin myyjä tuli apuun, ja vuolukanakin löytyi – vain pari metriä mainospylväästä oikealle. 😆

Koska olen keskittänyt ostokseni Prismaan (siis S-ryhmän kauppaan) ja vilautellut ostosten teon yhteydessä S-Etukorttia, minulle on kertynyt myös mukavasti bonuksia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla (1.1.–30.6.) sain bonusta 238,13 euroa, ja se on siis puhdasta rahaa, jonka voi siirtää S-Pankin tililtä omalle tililleen ja käyttää miten haluaa. Jos jatkaisin ostosten tekoa S-ryhmän kaupoissa samaan malliin, bonusta kertyisi vuoden loppuun mennessä melkein 500 euroa, mikä on minusta kahden ihmisen taloudessa aika paljon. Tämmöinen summa kannustaa todellakin jatkamaan ostosten tekoa Prismassa (tai muussa S-ryhmän kaupassa) eikä hajauttamaan ostoksia eri kauppoihin. Tässä valossa kannattamattominta olisi käydä Lidlissä, jossa ei saa ostoksistaan mitään "takaisin". K-kauppojen Plussa-systeemi satunnaisine viiden euron Plussa-rahoineen tuntuu sekin ihan naurettavalta verrattuna S-ryhmän maksamaan bonukseen. Toki jos kävisi pelkästään K-kaupoissa, Plussa-rahaa saisi varmasti huomattavasti enemmän, mutta en näe kannattavaksi keskittää ostoksia K-kauppoihin, koska ne ovat yleensä S-kauppoja kalliimpia.

Toki Citymarketista saa joitakin tärkeitä tuotteita, joita ei välttämättä muualta saa.

Lidlkin avasi äskettäin oman etuohjelmansa, Lidl Plus -ohjelman, mutta en ole perehtynyt siihen, kun en ole innostunut asioimaan Lidlissä muutenkaan. Satuin eilen kuulemaan Lidlissä, kun kaksi vanhempaa herraa keskusteli Lidlin etuohjelmasta. Toisella ei ollut asiasta kokemusta, mutta toinen oli yrittänyt ottaa sovelluksen käyttöön ja oli varsin tuohtunut siitä, kun häneltä oli kyselty "kaikki kengännumerosta alkaen". "Suoranaista urkintaa", mies tokaisi toiselle. "Kuka tietää, mihin niitäkin tietoja käytetään!"

Oma kauppatilanteeni elää siis edelleen, mutta toistaiseksi olen ratkaissut asian niin, että käyn noin kerran viikossa Prismassa ja ostan sieltä kaikki perustarpeet. Sitten käyn viikon mittaan täydentämässä varastoja muissa kaupoissa tarpeen mukaan. Mielelläni kyllä ottaisin yhden Prisman johonkin tähän lähelle!

Prismasta tulossa ja Mechelininkadulla liikennevaloissa. Enää noin kymmenet liikennevalot jäljellä.

Kahvia ja pullaa

Lähimatkailu jatkuu. Tällä kertaa oli vuorossa perinteinen kesäretki ystävän ja kummipojan kanssa, ja tänä vuonna retki suuntautui Loviisaan.

Ensimmäiseksi poikkesimme pikaisesti Strömforsin ruukkiin, joka sattui mukavasti matkan varrelle – ainakin jos ajeli pikkuteitä. Jos ei ole kiire, pikkuteillä ajeleminen on niin paljon mukavampaa kuin isommilla teillä, joilla ei ole yleensä edes mitään katseltavaa. Toki sekään ei ole toivottava tilanne, että tie menee niin pieneksi, että pitää alkaa miettiä, onko tässä tietä enää ollenkaan. Niin kävi tälläkin reissulla.

Minun täytyy vähän nolona tunnustaa, etten aiemmin tiennyt, mitä ruukki tarkalleen ottaen tarkoittaa. Jonkinlaista työpajatoimintaa kuvittelin ruukeissa joskus olleen, ja olin sentään oikeilla jäljillä.

Olisin kaivannut pajan näyttelytiloihin tarkempia selostuksia siitä, mikä mikäkin oli. Minä ainakaan en tunnista entisajan työvälineitä, saati sitten että tietäisin, miten/mihin niitä oli käytetty.

Pizzauunihan se siinä.

Wikipedia tiesi kertoa ruukin olleen varhainen teollisuusalue:

"Ruukki tarkoittaa historiallista teollisen metallintuotannon yksikköä Pohjoimaissa, etenkin Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Ruukkien ympärille kehittyi kokonaisia kyläyhteisöjä.

Ensimmäiset ruukkialueet muodostuivat Suomeen jo Ruotsin vallan aikana 1500-luvulla. Raudan ja kuparin lisäksi ruukeissa valmistettiin muun muassa erilaisia metallituotteita. Ruukit olivat lähes omavaraisia, ja niillä oli tyypillisesti muun muassa oma kirkko, koulu ja lääkäri. Ruukit olivat ikään kuin valtioita valtioiden sisällä, ja niiden yhteiskuntamalli oli hyvin hierarkkinen (kuulostaa minusta varsin erikoiselta, mutta Wikipedia kai tietää?).

Ruukinisäntä, eli ruukinpatruuna oli arvojärjestyksessä ensimmäinen, ja mestarit toimivat esimiehinä. Heidän jälkeensä tulivat ammattimiehet ja muut ruukin työntekijät. Ammattiin opittiin oppipoika-kisällä-mestari -järjestelmän mukaisesti.

Ensin yhteisöt olivat melko pieniä, mutta ajan mittaan ne kasvoivat, ja monet niistä muodostivat lopulta monipuolisia yhdyskuntia."

Seuraavaksi suuntasimme kohti Korsvikin kivikirkkoa, joka sijaitsee vajaan 10 kilometrin päässä Loviisan keskustasta. Noudatin taas uskollisesti Google Mapsin reittiehdotusta, eikä tullut mieleenkään kyseenalaistaa sitä, ennen kuin saavuimme kallioisen rinteen yläpäähän. Kallioillako tässä pitäisi ajella? Yksityistie-kyltit olivat myös aiheuttaneet hieman hämmennystä, mutta eipä kukaan ollut tullut ajamaan meitä tieltä poiskaan.

Kallion toisella puolella näkyi kuitenkin jotain tien tapaista, joten oli toivoa, että tie jatkuisi siellä. Ei siis muuta kuin huristelemaan yli kallion, ja niin selvisimme ehjin nahoin (ja autoin) tästäkin tilanteesta. Maastoauto olisi kyllä hyvä olla joskus olemassa.

Tästä tulikin mieleeni, että kun olin ajamassa eilenaamulla Kalasatamasta Helsingin keskustaan päin, näin vasemmalla kaistalla yhtäkkiä maastoauton, joka oli ilmiliekeissä. Koko auton etuosa oli tulessa, ja näky oli aika hurja. Onneksi kuski sai pysäytettyä auton ja pääsi itse autosta pois. Pian tapaus olikin jo iltapäivälehdissä.

Takaisin Loviisaan. Loppumattomalta tuntuneen yksityistieajelun jälkeen pääsimme vihdoin perille risteykseen, josta lähti kävelypolku kohti kivikirkkoa.

Täällähän on oikein opasteitakin.

Jos joku muu innostuu lähtemään Korsvikin kivikirkolle, annettakoon tässä siis pieni varoituksen sana: kirkkoa kannattaa lähestyä Korsvikintietä pohjoisesta päin, ei etelästä, kuten Google Maps yrittää ehdottaa. Pohjoisesta päin tultaessa tie on huomattavasti leveämpi ja hyväkuntoisempi, eikä tarvitse olla koko ajan pelko persiissä, että joku raivostunut maajussi ampuu kovilla, kun ajelee hänen yksityistiellään.

Älä noudata sinistä reittiehdotusta, vaan valitse ennemmin tuo harmaa.

Suunnilleen puolen kilometrin mittaisen metsäpolun jälkeen saavuimme kivikirkolle, joka olikin vaikuttava ilmestys keskellä metsää.

Paikka on syntynyt niin, että jättimäiset siirtokivilohkareet ajautuivat jääkauden aikana paikalle ja muodostivat kasan, jonka keskelle jää viisi metriä pitkä ja kaksi metriä korkea luola.

Kirkon edessä on mäntytukeista tehty risti, ja vaikka kirkko ei mikään oikea kirkko olekaan, käsitykseni mukaan täällä on kuitenkin järjestetty joskus jotain kirkonmenojakin.

Lounaan nautimme Laivasillalla, minkä jälkeen tutkiskelimme Loviisan keskustaa.

Laivasillan suola-aittoja, joissa varastoitiin aikoinaan ulkomailta tuotuja tavaroita, kuten suolaa, tupakkaa ja mausteita.

Afrikkalainen käsityöpuoti Karamaloo.

Kadotetun rakennustaidon muistomerkki, joka on rakennettu Loviisan kirjaston homeongelmien takia tuhottavaksi tuomituista kirjoista.

Loviisan hotelli Hilton.

Keskustan kupeessa sijaitsevia maalinnoituksia piti tietysti myös tutkia. Loviisassahan on merilinnoituskin, Svartholman merilinnoitus, mutta me päätimme jättää Svartholman välistä, sillä ilmat eivät oikein suosineet, ja muutenkin olin siinä ymmärryksessä, että Svartholma oli ikään kuin Suomenlinna pienoiskoossa. Svartholma ei siis tuntunut oikein käymisen arvoiselta, vaikka olisihan se saattanut olla vaikka kuinka hieno paikka. 

Olen kirjoitellut Loviisan maalinnoituksesta jo aiemmassa Loviisa-postauksessani, joten ei sen historiasta enää sen enempää. Vaikka olin nähnyt linnoituksen bastionit jo aiemmin, ne tuntuivat nyt jotenkin jännittävämmiltä, kun niitä sai tutkia isommalla joukolla.

Bastioni Ungern.

Löysimme hämmästykseksemme bastionin katosta myös tikkuja, jotka näyttivät ihan tippukiveltä.

Kuva on harmillisesti hieman epätarkka.

Olin elänyt aina siinä uskossa, että tippukiveä saa hakea kaukaa Suomen rajojen ulkopuolelta, enkä vieläkään oikein tiedä, voisiko tämä olla sitä ihan oikeaa tippukiveä.

Tieteen Kuvalehti kertoo tippukivistä seuraavaa:

Tippukiviluolia esiintyy erityisesti seuduilla, missä kallioperä on kalkkikiveä. Euroopassa niitä on runsaasti muun muassa Sloveniassa ja Mallorcassa. Kalkkikivi koostuu enimmäkseen kalsiumkarbonaatista eli kalsiitista. Kun luolan katosta tippuu kalsiittia sisältävää vettä, kiviaines voi saostua kattoon puikkomaiseksi muodostelmaksi, niin sanotuksi stalaktiitiksi. Tippukivien syntyprosessi käynnistyy, kun sadevesi reagoi maaperän hiilidioksidin kanssa, jolloin muodostuu hiilihappoa.

Bastioni Rosen.

Uutta elämää puskee bastionin seinästä.

Kahvittelupaikaksi löytyi Tuhannen tuskan kahvila Loviisan vanhastakaupungista.

Kahvilan takana sisäpihalla oli viihtyisä terassi, ja löysimme onnekkaasti yhden vapaan pöydänkin. Moni muu meidän jälkeemme tullut joutui odottelemaan pöydän vapautumista tai kääntymään kannoillaan takaisin.

Palvelu oli hyvin verkkaista, mutta onneksi meillä ei ollut kiire. Kahvia odotellessa oli hyvä ihmetellä varpusten pullakestejä.

Pitkällisen odottamisen jälkeen saimme eteemme harvinaisen kauniin kattauksen, ja kahvikin tuotiin viehättävässä kannussa. Hyvää kannattaa siis näköjään kumminkin odottaa.

Päivän kruunasi käynti hienolla Loviisan vanhalla hautausmaalla, jonne päädyimme ihan sattumalta. Hautausmaalla oli sekä uudempia että vanhempia hautoja, ja hautausmaan kaikkein vanhin osa näytti olevan ylimpänä rinteessä.

Portilla vastassa oli pytinki, jonka merkitys jäi hämärän peittoon raivokkaasta googlettamisesta huolimatta.

Katonharjassa olevista vuosiluvuista ja nimestä tuli mieleen, että ehkä tässä on jokun hauta, mutta tuskin kumminkaan? (Osaisiko joku sanoa, mikä tämä rakennus on? Vai onko tämä vain hautausmaan varasto? 😆)

Katkennut risti.

Parhaatkin päivät päättyvät joskus, ja niin kävi tämänkin kanssa. Muistot ja valokuvat kumminkin jäivät. 😘