Reikä se on rinkelissäkin.


perjantai 14. elokuuta 2020

Viherpeukalon syntymä ja kuolema

Muistatteko, miltä meidän parvekkeella kesäkuun alussa näytti? Jos joku ei satu muistamaan, niin tässä muistin virkistämiseksi pari kuvaa: 

Tänään parvekkeella näyttää tältä: 

Tarkkanäköisimmät varmasti huomasivatkin, että lähes kaikki kasvit ovat lähteneet. Jäljellä ovat enää tuo amppeli, jossa on hopeaköynnöstä (joka onkin kasvanut aika hurjasti), laakerinlehti, timjami ja ruohosipuli, sekä pari pienempää kukkaa, jotka ostin suunnilleen kuukausi sitten. Niin ja tietysti anopinkieli. Syy kasvikatoon: samalla kun perustin puutarhan, tuli perustettua näköjään myös eläintarha. 

Ensiksi kukat parissa isossa ruukussa rupesivat näyttämään vähän onnettomilta. Luulin, että olin kastellut kukkia liikaa tai liian vähän, ja rupesin kiinnittämään tarkemmin huomiota kasteluun. Lehdet muuttuivat kumminkin ruskeiksi, ja lehtien pinnalle tuli jotain valkoista huntumaista kasvustoa. Koska kukat eivät näyttäneet toipuvan millään, en keksinyt muuta keinoa kuin singota ne mäkeen. (Korianteri oli tässä vaiheessa jo mennyttä kalua, kun siihen oli tullut kirvoja.) En tajunnut tutkia kasveja sen tarkemmin, mutta nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että niissä saattoi olla vihannespunkkeja.

Sitten huomasin petunioissa elämää. Kameran avulla kasveja tutkittuani huomasin, että niissä oli kirvoja. 

Kirvat eivät näyttäneet olevan ainoita ötököitä, sillä lehdissä oli myös jotain valkoisia ötököitä. 

Kolmas iso ruukku, jossa oli verenpisaraa ja uudenguineanliisaa (joka oli jo kuollut samaan "tautiin" kuin aiemmat isojen ruukkujen kukkaset), joutui seuraavaksi syyniin. Verenpisarasta löytyi lisää ötököitä. 

Googlettelun seurauksena tulin siihen tulokseen, että nämä ovat ilmeisesti ansarijauhiaisia. Kuvassa näkyy ötököiden lisäksi myös niiden munia ja ulostetta (mustat pisteet). 

Ötököistä olisi kai voinut yrittää päästä eroon suihkuttelemalla niitä joillakin myrkyillä, mutta minä en sellaiseen leikkiin rupea. Ötököistä ei pääsisi kuitenkaan kokonaan eroon, ja saisin olla suihkuttelemassa kasveja alvariinsa – ilman että suihkuttelusta olisi edes mitään hyötyä. Kukat saivat siis lähteä. Nyt ne ovat sullottuina multineen jätesäkkeihin, kun en ole vielä keksinyt, mihin ne dumppaisin. Rööriin tuskin kannattaa yrittää? 😆 Ukkeli ei tajunnut, mikä ongelma minulla oli ötököiden kanssa, ja miksi minun piti heittää kukat pois. "Ötököiden kanssa pitää vain oppia elämään", oli hänen näkökantansa. Intialaiset!

Elämää löytyi sisätiloistakin. Sitruspuu ei ollut kasvanut enää pitkään aikaan samalla tavalla kuin aluksi, ja kun rupesin tutkimaan puuta tarkemmin, siitäkin löytyi ötököitä. Äiti neuvoi viemään kasvin suihkuun ja suihkuttelemaan sitä kylmällä vedellä, ja näin teinkin, vaikkakin sadatellen. Multaa ja kasvin pudonneita lehtiä kun oli sitten kylppärin lattia täynnä. 

Aika pian kuitenkin huomasin, että suihkuttelusta ei ollut ollut mitään apua, ja kun rupesin tällä viikolla tutkimaan lehtiä tarkemmin, lehtien alapinnoilta löytyi valkoisia palluroita. 

Googlettelu paljasti näiden olevan villakilpikirvoja. Taas uusi laji! Tätä menoa meikäläisestä tulee kasvituholaisten asiantuntija.

Ukkeli kysyi, kun kuvasin sitruspuuta, että meinaatko heittää senkin kasvin menemään. Ukkeli oli sitä mieltä, että minun pitäisi viedä kasvi parvekkeelle ja suihkutella sitä jollakin myrkyllä. Ötökät inhottavat minua kumminkin niin paljon, että en siedä niitä yhtään silmissäni, ja jos niitä jossain kasvissa on, se on moro kertalaakista. Lukemani mukaan villakilpikirvoista on muutenkin hyvin hankala päästä eroon, sillä torjunta-aineet tehoavat vain vastakuoriutuneisiin toukkiin. Meille meinasi tulla ukkelin kanssa oikein riita asiasta, kun hän ei ymmärtänyt näkökantaani ollenkaan. Vasta kun näytin ukkelille ottamiani kuvia ötököistä ja kysyin, että haluatko, että meillä on kotona tämmöisiä, ääni muuttui pikkuisen kellossa. Sitruspuullekin on siis alkanut lähtölaskenta, ja se odottelee vain sitä hetkeä, että saan ryhdyttyä toimeen.  

Minun ötökkäkiintiöni on nyt täynnä, ja olenkin päättänyt, etten hanki enää ikinä yhtään kasvia kotiin. En parvekekukkia enkä viherkasveja. Voisin vielä jollakin tavalla hyväksyä sen, jos kasvini kuolisivat huonon hoidon takia (kuivuuteen tai liikakasteluun), mutta ötökkäinvaasiot ovat minulle liikaa. En todellakaan halua laittaa aikaa ja rahaa kukkasiin, jos niiden kohtalo on sitten tämä. Äiti sanoi, että lasitettu parveke on erityisen otollinen ympäristö ötököille, mutta sitä vain ihmettelen, mistä ötökät ovat kasveihin alun perin tulleet. Eivät kai ne kuitenkaan itsestään sikiä?

Ehkä kasvit menestyisivät parvekkeella paremmin, jos kasveja jaksaisi olla koko ajan hoitamassa ja kyttäämässä, mutta minä en rakasta kasveja niin paljon, että jaksaisin uhrata kaiken liikenevän aikani niille (okei, pientä liioittelua). En ole viherpeukalo, eikä minusta sellaista tule. Olen toki todennut tämän monesti aiemminkin, mutta jospa asia menisi nyt viimeinkin jakeluun.

Kynttiläkin on sulanut muodottomaksi parvekkeen kuumuudessa.

Nyt kun kerran ruvettiin kasveista ja ötököistä puhumaan, niin puhutaanpa vielä vähän lisää. Kävin nimittäin tällä viikolla Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa on tehnyt mieli käydä koko kesän, mutta en ole saanut aikaiseksi.

Opastettu kävelykierros meneillään.

Kylläpä olikin kiva huseerata pitkästä aikaa kameran kanssa oikein antaumuksella. (Pahoittelen kuvatulvaa.)

 

 

Kuinka ollakaan, kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi lisää ötököitä. 

Vauveli-kimalainen.

Mukava viikonloppua! 😘

Viherpeukalo RIP.

lauantai 8. elokuuta 2020

Korona kutisti Ganeshan

Intia on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina, ja olen huomannut jopa ikävöiväni Intiaa. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun luin netissä intialaista sanomalehteä ja törmäsin uutiseen, että Khairatabadin Ganesha on tänä vuonna vain 2,7 metriä korkea. (Ganesh Chaturthi, jota juhlitaan taas muutaman viikon päästä, on yksi tärkeimmistä intialaisista juhlista, ja Khairatabadin kaupunginosassa Hyderabadissa on ollut juhlan kunniaksi joka vuosi jättimäinen Ganesha-patsas.) Rupesin muistelemaan, minkä mittainen Khairatabadin Ganesha oli vuonna 2012, kun kävin sitä katsomassa, ja vastaus selvisikin vanhasta blogikirjoituksestani: hulppeat 17 metriä. 
 
17-metrinen Ganesha.
 
Seuraavaksi palasin lukemaan blogikirjoitukseni Ganesha-patsaiden upotusjuhlasta, joka päättää kymmenpäiväiset Ganesh Chaturthi -juhlat. Kun muistelin kyseistä päivää ja katselin kuvista ihmisten iloisia kasvoja, iski sekä hirveä ikävä että suru. Tuli ikävä intialaisia ihmisiä, intialaista kulttuuria, maan värikkyyttä, intialaisten sinnikkyyttä ja vieraanvaraisuutta, jopa tungosta ja meteliä. Samalla suretti se, että korona on nyt ottanut Intian oikein kunnolla kouriinsa. Elämä ei todellakaan ole niin kuin ennen, eikä ole varmuutta siitä, palaako se koskaan ennalleen.

Löysin pienen haeskelun jälkeen vanhan ulkoisen kovalevyni, jolla ovat kuvat ajalta ennen vuotta 2013 ja jonka luulin kadottaneeni muutossa. Saatoin siis ruveta muistelemaan menneitä oikein kunnolla. 
 
(Vanhalla kamerallani sai ihan paskoja sisäkuvia, joten kuvat ovat epätarkkoja. Sori siitä.) 
Hitto että mie olen ollut nuoren näköinen! Ja blondi! Mutta en sinisilmäinen. 😆
Mikäs nyt on noin vakavaksi vetänyt?
Taustalla näkyy muuten Durgam Cheruvu -järvi, joka on kokenut viime vuosina melkoisen muodomuutoksen. Muistan vielä hyvin sen ajan, kun järven rannalla oli iso hökkelikylä, puhvelit kävivät kylpemässä järvessä, ja järvi tuoksahti vähemmän miellyttävälle. Yhdellä rantapenkereellä sijaitsi hämäräperäisen näköinen ravintola, jonka nimi oli "Something Fishy". Nimi jaksoi naurattaa vuodesta toiseen.
 
Kuva: Reddit.
 
Nyt järven ylitse kulkee silta, joka ratkaisee suuren osan alueen liikenneongelmista. Aiemmin jos halusi päästä rannan toiselle puolelle, piti kiertää järven ympäri kapeita ja huonokuntoisia pikkuteitä, mikä tiesi hirveitä pullonkauloja varsinkin ruuhka-aikaan (nimimerkillä Kokemusta on). Kun liikenne hiljenee sillan valmistumisen myötä pikkuteillä, se tietää myös rauhallisempia aikoja järven ympäristössä oleville taloille. Iloitsen tästä erityisesti sen takia, että appivanhemmat asuvat tuolla järven luoteiskulmassa näkyvissä taloissa. Perhana kun pääsisi koekävelemään tuon uuden sillan pian! Suunnittelin jo, että teen (sitten joskus, mahdollisesti...) kierroksen järven ympäri ja sillan yli.
 
Intia-ikävä johtuu tietysti siitäkin, että Intiaan pääsystä ei ole mitään toivoa. Ukkeli laski, että oli käynyt yhtenä vuonna Intiassa peräti seitsemän kertaa, mutta tänä vuonna saldo on pyöreät nolla. Voin vain yrittää kuvitella, millaista on, kun kaikki sukulaiset ovat toisella puolella maailmaa (enimmäkseen Amerikassa ja Intiassa), eikä heitä ole mitään mahdollisuutta päästä tapaamaan.
 
Intiassa läheisillä on toistaiseksi kaikki hyvin, vaikka korona onkin alkanut liippailla läheltä. Muutama kiertoteitse ukkelille tuttu ihminen on kuollut koronaan, ja appiukon työpaikallakin todettiin koronatapaus pari viikkoa sitten, kun yksi kollega oli tullut sairaana töihin. Koko toimiston väki sekä appivanhempien autonkuljettaja testattiin, mutta ainakaan siinä vaiheessa keneltäkään ei löytynyt koronaa. 
 
Koronatapaukset lisääntyvät päivä päivältä, ja tässä on viimeisin tilasto tältä päivältä (lähde: Times of India).
 
Elämä jatkuu kuitenkin ainakin ukkelin puheiden mukaan niin normaalisti kuin se tässä tilanteessa on mahdollista. Maskia tulee käyttää, vaikka epäilen, että maskeista ei ole Intiassa mitään hyötyä. Appiukkokin on kuulemma käyttänyt kuukauden päivät yhtä ja samaa maskia. Käsidesillekin on löytynyt monenlaista käyttöä: lockdownin aikana viinakaupat olivat kiinni, ja jotkut joivat pahimpaan viinantuskaansa käsidesiä. Henkihän siitä lähti. 

Minulla on ollut viime päivinä jotenkin apea fiilis, ja pienetkin asiat ovat tuntuneet toisinaan ylitsepääsemättömän vaikeilta. En meinaa saada mitään aikaiseksi, väsyttää ja on saamaton olo. Pari kertaa olen jopa yllättänyt itseni ajattelemasta, että vituttaa tämä kesäkin. Saisi tulla jo syksy! Joko minulla on alkanut heittää päästä pahemman kerran tai sitten korona-ahdistus alkaa taas nostaa päätään. Jälkimmäistä en kyllä usko, koska olen jo kerran niissä vesissä uinut, mutta mistä sitä koskaan tietää, jos vaikka pääsen uiskentelemaan uudestaan.
 
Ajatusten kakofoniaa hiljentääkseni rupesin katselemaan taas vaihteeksi Sadhgurun videoita. Vaikka olenkin kyyninen ja skeptinen kaikenlaisten gurujen suhteen, Sadhgurun puheissa on kumminkin aika paljon järkeä. Itse tosin kaipailisin puheiden sijasta (tai ainakin niiden lisäksi) myös ihan konkreettisia neuvoja, kuinka meistä tavallisista kuolevaisista voisi tulla parempia ihmisiä tai kuinka voisimme oppia elämään tyytyväisempinä. Kun purnasin asiasta ukkelille, ukkeli totesi, että konkreettisten neuvojen saamiseksi pitäisi mennä Sadhgurun Inner Engineering -kurssille, ja se maksaa. No niinpä tietysti. Ilmaiseksi ei saa muuta kuin epämääräistä lätinää. 

Vaikka gurujen höpinät eivät kiinnostaisikaan, niin suosittelen katsomaan tämän Sadhgurun videon. Minusta tästä saa aika paljon ajateltavaa. 

 
 
Seuraavaksi googletin Sadhgurun Inner Engineering -sivuille, ja huomasin siellä Sadhgurun online-kurssin, joka on koronatarjouksessa puoleen hintaan. Eipä mennyt aikaakaan, kun olin jo ilmoittautunut kurssille. Vahvistusviesti tuli sähköpostiin saman tien, ja kun lueskelin kurssiohjeita, epäilykseni heräsivät. Kurssia oli mainostettu niin, että sen voisi suorittaa omaan tahtiin, mutta kurssimateriaali on käytettävissä kuitenkin vain kuukauden ajan. Videot voi katsoa vain kerran, niitä ei voi kelata takaisinpäin kuin kymmenen sekuntia, eikä muistiinpanoja suositella tehtäväksi. Kaiken lisäksi 90 minuutin pituiset videot pitäisi katsoa yhteen pötköön, keskeyttämättä. Miten ihmeessä pystyn siihen, kun en jaksa keskittyä edes elokuvan katsomiseen? Olin ajatellut aivan päinvastaista lähestymistapaa Sadhgurun oppeihin – asioiden hidasta pureskelua ja pohtimista – mutta tästä taisikin tulla vain yksi suoritettava asia lisää.  
 
Eipä mulla muuta. Johan sitä tässä taas olikin. Nyt yritän mennä nukkumaan, kun naapurin bileetkin kuuluvat olevan ohi.

tiistai 4. elokuuta 2020

Kauppajuttuja

Olemme asuneet Jätkäsaaressa melkein päivälleen kolme kuukautta, ja vaikka viihdyn täällä muuten erinomaisen hyvin, yksi asia hiertää edelleen: en ole löytänyt läheltä mieluisaa ruokakauppaa.

Espoossa asuessani kävin ehkä noin 95-prosenttisesti Prismassa. Tykkään Prismoista, sillä Prismat ovat selkeitä, valikoima ovat hyvät ja hinnat ovat kohtuulliset. Meillä oli kilometrin säteellä kaksi Prismaa, joten oli jopa vara valita. Jos minulla oli asioita Ison Omenan kauppakeskuksessa, kävin Ison Omenan Prismassa, mutta muutoin hurautin Olarin Prismaan, koska sinne oli helpompi mennä autolla. Citymarketissa – tai yleensäkään K-kaupoissa – kävin tosi harvoin.

Olarin Prisma on auki aina. Yksi ukkelin kaveri kävikin pahimpaan korona-aikaan kaupassa aina vain öisin.

Nyt ongelmani on se, että tässä lähellä ei ole Prismaa. Lähin Prisma on reilun kuuden kilometrin päässä, Triplan kauppakeskuksessa Pasilassa, mutta sinne päästäkseen pitää ajaa kaupungin läpi, eli bensaa kuluu. Lisäksi matkalla on kahdetkymmenetkuudet liikennevalot (kyllä, olen laskenut), ja pikkuisen syö hermoja, jos suurin osa valoista sattuu näyttämään punaista. Käyn Triplan Prismassa kumminkin aina silloin tällöin, jos satun liikuskelemaan niillä nurkilla muutenkin, mutta en ole päässyt kaupan kanssa oikein sinuiksi. Valikoima ei ole minusta yhtä hyvä kuin Olarin Prismassa, ja erityisesti leipä- ja kalaosastot ovat Olariin verrattuna paljon huonommat. Ehkä minulla on liian hyvä vertailukohde?

Meitä lähinnä oleva kauppa on Lidl, joka on varsin lyhyen kävelymatkan päässä. Matka lyheni viime viikolla entisestään, kun tämän talon ja Lidlin rakennuksen erottavan, vielä keskeneräisen puiston poikki tehtiin tie. Sitä ennen ihmiset kiipeilivät aitojen yli (puistoalue on työmaa-aluetta, joten sinne ei saisi mennä), jottei tarvitsisi kiertää Lidliin teitä pitkin. Minä olin sitäkin laiskempi ja menin Lidliin autolla.

Meille tulee tie!

Kun tie vielä eilen erotettiin puistotyömaasta aidoilla, tien käyttäminen on nyt virallisesti ihan sallittua.


Tästä tulikin mieleeni yksi hölmöläisvitsi. Hölmöläiset olivat saaneet uuden uima-altaan ja hyppivät kukin vuorollaan innokkaasti altaaseen. Matti sattui paikalle ja katseli touhua hetken. "Teillä taitaa olla kivaa", totesi Matti. Hölmöläiset vastasivat: "Kivaa on, mutta ensi viikolla on vielä kivempaa, kun altaaseen saadaan vettäkin."

En ollut käynyt Lidlissä ennen Jätkäsaareen muuttoa kuin muutaman kerran elämässäni, mikä johtui suurelta osin siitä, että ukkeli on ollut (ja on edelleen) hieman epäluuloinen Lidlin tuotteita kohtaan. Olen myös kokenut Lidlissä asioimisen hankalaksi siitä syystä, että Lidlistä puuttuvat lähes kokonaan kaikki tutut tuotteet, joita olen tottunut esim. Prismasta ostamaan. Ostosten tekoon menee hirveästi aikaa, kun jokainen pakkaus pitää tutkia erikseen, eikä meikäläisen kärsivällisyys riitä sellaiseen. Muutaman kerran Lidlissä käytyäni jäin ihmettelemään Lidlin suurta suosiota, sillä minusta Lidl ei tuntunut mitenkään erityisen halvalta. Toki Lidl on tainnut voittaa useimmat hintavertailut, joita kauppojen välillä on tehty, mutta ainakaan ne tuotteet, joita itse ostan, eivät tuntuneet Lidlissä dramaattisen paljon halvemmilta kuin esimerkiksi Prismassa.

Jätkäsaaren Lidl.

Koska mututuntumalla ei perustella mielipiteitä, päätin tehdä oman pienimuotoisen hintavertailun. Valitsin 15 tuotetta, joita ostan hyvin usein, ja vertasin niiden hintoja Citymarketissa, Prismassa ja Lidlissä. Jouduin lopulta jättämään Weetabixit listalta pois, koska niitä (tai vastaavaa tuotetta) ei Lidlissä ollut, joten tuotteita jäi jäljelle neljätoista.


(Hinnat on otettu Ruoholahden Citymarketista, Olarin Prismasta ja Triplan Lidlistä 31.7. ja 3.8. välisenä aikana.)

Muutin raejuuston, rahkan, juuston ja paistileikkeen hinnat kilohinnoiksi, jotta vertailu olisi helpompaa. Prisman ja Lidlin välinen ero ei ole loppujen lopuksi kovin suuri, ainakin jos valitsee mahdollisimman samankaltaisia tuotteita. Lidlistä olisi saanut juustoa paljon halvemmallakin, Milbonan edamjuustoa kilohintaan 2.99 euroa, mutta koska ostan vain Oltermannin tyyppistä juustoa (sitä keltaista pyöreää), vertailukohde ei ollut halvin mahdollinen.

Olen kokeillut joitakin Lidlin tuotteita, mutta en ole ollut oikein vakuuttunut. Esimerkiksi kaikki valmiskeitot ovat olleet pettymyksiä. Koska Lidlistä ei kuitenkaan saa kaikkia haluamiani tuotteita, pitäisi käydä Lidlin lisäksi jossakin toisessa kaupassakin, mikä menee vähän vaikeaksi. Prismasta kun saa kaikkea. Sama ongelma on myös muissa pienemmissä kaupoissa, kuten Alepassa ja S-Marketissa: niistä ei saa kuitenkaan kaikkea. Lidlistä siis tuskin tulee vakkarikauppani, vaan se pysyy lähinnä sellaisena hätävarakauppana.

Yhden syyn takia Lidlissä on kumminkin pakko käydä säännöllisesti, ja se syy on Lidlin paistopiste. Rakastan leipää, ja tämmöiselle leivän ystävälle Lidlin paistopiste on oikea taivas. Kaiken lisäksi leivät ovat varsin edullisia.


Meikäläisen lempileivät: kaurasydän, ruispala, jyväinen moniviljasämpylä ja rustiikkinen maalaissämpylä.

Käynkin Lidlissä ihan pelkän paistopisteen takia kerran viikossa ja ostan ison kasan leipiä pakastimeen.

Reilun kilometrin päässä on Ruoholahden Citymarket, joka on meitä lähinnä oleva isompi marketti. Käyn sielläkin aina silloin tällöin, vaikka en pidä kaupasta yhtään. Kauppa on oikea labyrintti, ja tuotteita on vaikea löytää, kun tuotteet on sijoiteltu lyhyisiin hyllynpätkiin yhden pitkän hyllyn sijasta. En tykkää käyttää normikauppareissuihin yhtään sen enempää aikaa kuin on pakko, ja kaikenlainen ylimääräinen haeskelu ja hortoilu turhauttavat ihan hirveästi.

Juustohyllyjä.

Esimerkiksi juustoja on laskujeni mukaan ainakin yhdeksässä eri hyllyssä (kuvassa näkyy niistä neljä). Samanlainen hajasijoittelu pätee moneen muuhunkin tuoteryhmään, kuten juomiin ja lihoihin. Jos etsii jotain tuotetta, jota ei ole ennen kyseisestä kaupasta ostanut, tiedossa on takuuvarmaa haeskelua ja hermojen kiristelyä.


Vuolukana (jota meillä pitää olla kotona aina) on yksi niistä tuotteista, jota on mahdoton löytää mistään uudesta kaupasta ilman myyjän apua. Kun haeskelin ensimmäisen kerran Citymarketista vuolukaa, oikein nauratti, kun kaupassa oli tuo monta metriä korkea pylväs täynnä vuolukanan mainoskuvia, mutta itse vuolukanaa ei löytynyt mistään. Lopulta lihatiskin myyjä tuli apuun, ja vuolukanakin löytyi – vain pari metriä mainospylväästä oikealle. 😆

Koska olen keskittänyt ostokseni Prismaan (siis S-ryhmän kauppaan) ja vilautellut ostosten teon yhteydessä S-Etukorttia, minulle on kertynyt myös mukavasti bonuksia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla (1.1.–30.6.) sain bonusta 238,13 euroa, ja se on siis puhdasta rahaa, jonka voi siirtää S-Pankin tililtä omalle tililleen ja käyttää miten haluaa. Jos jatkaisin ostosten tekoa S-ryhmän kaupoissa samaan malliin, bonusta kertyisi vuoden loppuun mennessä melkein 500 euroa, mikä on minusta kahden ihmisen taloudessa aika paljon. Tämmöinen summa kannustaa todellakin jatkamaan ostosten tekoa Prismassa (tai muussa S-ryhmän kaupassa) eikä hajauttamaan ostoksia eri kauppoihin. Tässä valossa kannattamattominta olisi käydä Lidlissä, jossa ei saa ostoksistaan mitään "takaisin". K-kauppojen Plussa-systeemi satunnaisine viiden euron Plussa-rahoineen tuntuu sekin ihan naurettavalta verrattuna S-ryhmän maksamaan bonukseen. Toki jos kävisi pelkästään K-kaupoissa, Plussa-rahaa saisi varmasti huomattavasti enemmän, mutta en näe kannattavaksi keskittää ostoksia K-kauppoihin, koska ne ovat yleensä S-kauppoja kalliimpia.

Toki Citymarketista saa joitakin tärkeitä tuotteita, joita ei välttämättä muualta saa.


Lidlkin avasi äskettäin oman etuohjelmansa, Lidl Plus -ohjelman, mutta en ole perehtynyt siihen, kun en ole innostunut asioimaan Lidlissä muutenkaan. Satuin eilen kuulemaan Lidlissä, kun kaksi vanhempaa herraa keskusteli Lidlin etuohjelmasta. Toisella ei ollut asiasta kokemusta, mutta toinen oli yrittänyt ottaa sovelluksen käyttöön ja oli varsin tuohtunut siitä, kun häneltä oli kyselty "kaikki kengännumerosta alkaen". "Suoranaista urkintaa", mies tokaisi toiselle. "Kuka tietää, mihin niitäkin tietoja käytetään!"

Oma kauppatilanteeni elää siis edelleen, mutta toistaiseksi olen ratkaissut asian niin, että käyn noin kerran viikossa Prismassa ja ostan sieltä kaikki perustarpeet. Sitten käyn viikon mittaan täydentämässä varastoja muissa kaupoissa tarpeen mukaan. Mielelläni kyllä ottaisin yhden Prisman johonkin tähän lähelle!

Prismasta tulossa ja Mechelininkadulla liikennevaloissa. Enää noin kymmenet liikennevalot jäljellä.