Maailmassa on kolmenlaisia ihmisiä: niitä jotka osaavat laskea ja niitä jotka eivät osaa.


torstai 15. helmikuuta 2018

Lehmän häntä

Nelipäiväiset karnevaalit ovat nyt takanapäin, ja täytyy sanoa, että olen asiasta ihan hemmetin tyytyväinen. Rauha on palannut maahan, ja minä tervehdin sitä ilolla!

Karnevaaleissa mätti lähinnä se, että tässä ihan meidän kulmilla oli kaksi bilepaikkaa, jossa juhlittiin jokaisena neljänä päivänä. Juhlimisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta musiikki meinasi hajottaa pään. Musiikin soittaminen alkoi viimeistään iltapäivällä, muutamana päivänä jo ennen puoltapäivää, ja jatkui pikkutunneille asti, ja musiikki soi todella kovaa.

Toinen bilepaikka pystytettiin Hipermarxin edessä olevalle tyhjälle tontille.


Toinen bilepaikka taas tekaistiin autopesukadun takana olevalle alueelle, joka toimii normaalisti parkkialueena.

Meinasin laittaa biletyksestä videonkin, mutta en jaksakaan. Ihan sama.

Olen aina epäillyt, etten suuremmin pidä latinomusiikista, mutta nyt olen sataprosenttisen varma siitä.

Täällä oli myös karnevaalikulkue lauantai-iltana, mutta senkin kanssa kävi vähän köpelösti. Kulkue järjestettiin Cambódromolla, nelisen kilometriä pitkällä ulkoilualueella itäisessä Santa Cruzissa, ja kulkueen oli sanottu alkavan kuudelta. Kun me ukkelin kanssa päräytimme paikalle vähän ennen seitsemää, katsomoita rakennettiin edelleen, eikä kulkueen alkamisesta näyttänyt olevan tietoakaan. Halusimme ostaa liput katsomoon, mutta oli "pientä" epäselvyyttä siitä, mistä lippuja saisi. Piti taas hieman korottaa ääntään, jotta asiat lähtivät rullaamaan toivottuun suuntaan.

Vihdoinkin olemme päässeet Cambódromon aitojen sisäpuolelle.

Lopputulos oli kumminkin se, että parhaat katsomopaikat oli jo myyty, ja tarjolla oli enää jämäpaikkoja. Muutenkin tuli sellainen tunne, että mitäs läksitte. Kaiken lisäksi minua alkoi ahdistaa, kun rupesin miettimään, että pääsisiköhän tiukasti aidatulta ja vartioidulta Cambódromolta edes pois silloin kuin halusi, vai pitäisikö siellä istua karnevaalikulkueen loppuun asti. Kulkueen oli määrä jatkua aamukahteen asti, eikä mikään show maailmassa ole niin hyvä, että jaksaisin istua katsomassa sitä 5-6 tuntia. Ajatuskin jo puistattaa! Päätimme siis jättää kulkueen välistä. Ihan tuosta vain, vaikka olisi ollut tilaisuus nähdä hieno karnevaalikulkue, eikä tilaisuus välttämättä enää tämän elämän aikana toistu.

Lauantaiaamupäivänä ukkeli keksi, että vuokrataan taas auto, kun hänelläkin on neljä päivää vapaata. Kun soitin autovuokraamoon, saimme kuulla, että vuokraamo olisi auki kello kahteentoista ja avaisi ovensa seuraavan kerran keskiviikkona. Kello oli 11.08, ja minä olin vielä täysin alkutekijöissä, joten tuli pikkuisen kiire. Tuli varmasti tehtyä oma henkilökohtainen ennätys, sillä vain kaksitoista minuuttia myöhemmin olin valmiina ovella. Se on aika hyvin, kun ottaa huomioon, etten ollut ihan vielä toipunut ripulistakaan. Mutta jos on kyse autovuokraamosta, silloin ei tuhlata aikaa, vaan toimitaan valon nopeudella.

Saimme saman auton kuin viimeksikin, ja oli kuin olisi tavannut vanhan ystävän. Kyljessäkin oli edelleen samat lommot.

Siellä se punainen paholainen odottaa parkissa.


Tässä olenkin jo IC Norten parkkipaikalla. Kun menin kauppaan, paistoi aurinko, ja kun yritin tulla sieltä ulos, oli kaamea kaatosade. Oli pakko odotella tässä lipan alla, että sade laantuisi, ja pianhan se laantuikin.

Siinä odottaessa huomasin IC Norten koiraparkit, jotka olivat minusta aivan ihanat.

Juomakupit ja kaikki. Kyllä tuossa kelpaa karvaisten ystävien odotella.
Ihmettelimme ukkelin kanssa suuresti, kun vuokraamon väki kyseli, missä päin meinasimme autolla ajella. Aioimmeko pysyä kaupungissa vai lähteä jonnekin kauemmas? Mistä minä tiesin, mihin me saisimme päähämme lähteä! Vuokraamon väki halusi kuulemma olla selvillä siitä, missä päin heidän autonsa liikkuivat, ja jos lähtisimme jonnekin kauemmas, meidän pitäisi ilmoittaa asiasta tekstiviestillä. Teki mieli kysyä, että annetteko meille oikein kotiintuloajatkin.

Jälkeenpäin mietimme ukkelin kanssa, että ehkä tuo liittyi jotenkin karnevaaleihin. Täällä on nimittäin sellainenkin tapa, että ihmisten autoja sotketaan karnevaalien aikaan mudalla. Mutaisia kulkuneuvoja näkyikin liikenteessä tuon tuosta.


Lapset myös pommittavat ohikulkevia autoja vedellä täytetyillä ilmapalloilla ja vesipyssyillä. Vesipyssyt vielä menettelevät, mutta nuo auton ikkunaan pamahtavat vesipallot säikäyttävät kyllä aika tehokkaasti. Olen ehkä takakireä vanha ämmä, mutta en ole koskaan pitänyt sellaisista juhlista, joissa sotketaan toisia ihmisiä tai heidän omaisuuttaan. Inhosin intialaista holia, ja samasta syystä inhoan bolivialaisia karnevaalejakin. Mitä hauskaa on siinä, että saa sotketuksi jonkun auton mudalla? En ymmärrä.


Katsoimme ukkelin kanssa, että montako ihmistä tässä pyörän päällä oikein on, mutta eihän heitä ollut kuin neljä - kaksi aikuista ja kaksi lasta. Poika tuossa lataa juuri vesipyssyään, että saa antaa meille vesisuihkun, kun ajamme ohi.

Jos tielle ei tunnu mahtuvan, niin otetaan pientareet käyttöön.
Kun ajelimme kaupungista poispäin, tajusin puhuneeni aiemmin läpiä päähäni. Onhan täällä roskia, ja joskus oikein kunnon kasojakin!

Taitaakin olla niin, että roskaisuus on alueellista: joillakin alueilla on siistimpää ja joillakin taas vähemmän siistiä. 

Kaupungin etelälaidalla näkyi jopa autoriksoja, joita ei näy täällä kaupungin pohjoisosissa koskaan. 

Ja sitten kaupunki loppui.
Tien varrella oli varoituksia lehmistä, ja varoitus oli ihan aiheellinen.

Hevosmiehenkin näimme.

Täällä ei ole kaduilla samanlaista viemäröintisysteemiä kuin esimerkiksi Suomessa, vaan katujen varsille on tehty sadevettä varten kanavamaisia avoviemäreitä. Jos sataa oikein paljon, nekin saattavat tulvia, ja seuraukset saattavat olla tuhoisat.

Launtaina ei satanut kuin ehkä puoli tuntia, mutta vettä tuli sen verran rankasti, että sekin oli riittänyt jossakin päin kaupunkia jo pienimuotoisen tulvan aikaansaamiseksi.


Ajelimme myös keskustassa päin katsomassa karnevaalitunnelmaa.


Tuossakin oikealla puolella on bilepaikka, jonne oli melkoinen jono. Nämä ihmiset jaksavat juhlia (ja juopotella), jopa neljä päivää putkeen.

Jeesus katselee siellä taustalla menoa ja miettii, että en minä ihan tällaista tarkoittanut.
Niin tosiaan. Santa Cruzissakin on oma Cristo Redentor -patsaansa. Jos siis Rio de Janeiron Jeesus jäi näkemättä, niin onpahan nyt nähty ainakin tämä Santa Cruzin Jeesus.

Santa Cruzin Jeesus on vähän karulla paikalla keskellä liikenneympyrää.


Ihmiset pukeutuvat karnevaalien aikana varsin värikkäisiin vaatteisiin.

Tällä herralla oli näppärä juomareppu.
Tyhjilleen jäänyt New York Mall.


Täällä ei tankata bensa-asemalla todellakaan itse, vaan tankkaajat ovat aina nuoria nättejä tyttöjä. Minä arvelin, että syy siihen on tietysti se, että miehet saisivat tankkauspaikalla silmäniloa. Ukkeli puolestaan arveli, että syynä on se, että naiset ovat luotettavampia. Miehet kuulemma huijaisivat asiakkaita mennen tullen.

Kävimme yhtenä päivänä myös Monterossa, joka on noin 60 kilometriä Santa Cruzista pohjoiseen.

Matkan varrella näkyi aivan valtavasti soijajalostamoita, ja nyt viimeistään tuli selväksi, kuinka paljon täällä viljellään myös soijaa.

Huomatkaa luonnonmukainen sähköpylväs.
Myös lehmiä oli pelloilla todella paljon. Kyllä sitä lihaa täällä siis kuitenkin syödään.

Huomatkaa, että bolivialaiset lehmät osaavat noudattaa myös liikennevaloja.

Sieltä sitä tullaan, kun punainen valo on syttynyt päätiellä liikkuville.

Kas näin ylitämme tien turvallisesti.
Yhdellä tietullipaikalla oli poliisit, jotka ilmeisesti tarkastivat autoja ja niiden kuljettajia. Poliisit ohjasivat tien sivuun kaikki autot edeltämme, ja olin ihan varma, että meidätkin pysäytettäisiin. Kun lähestyin poliisia, poliisi katsoi minua pitkään ja tutkivasti ja näytti sitten, että saat mennä. Että se siitä ulkomaalaisten ahdistelusta taas. 

Montero oli mukava pikkukaupunki, joka tosin vaikutti karnevaaliaikaan aika kuolleelta.

Plaza.
Kahvi ja kana-empanada. Empanada oli kuumaa ja hyvää!
Ja taas mennään.

Tätä postausta oli jostain syystä hirveän työläs kirjoittaa, mutta onneksi homma on nyt ohi. Kiitos ja näkemiin.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Bolivialaisessa supermarketissa

Ulkomaiset ruokakaupat ovat minusta valtavan kiinnostavia, ja voisinkin viettää ulkomailla monta tuntia ruokakaupoissa tutkimassa, mitä niistä löytyy. Minun on jo pitkään pitänyt tehdä kooste bolivialaisista (tarkemmin sanottuna santacruzilaisista) supermarketeista, ja nytpä meinasin aikeeni vihdoin toteuttaa. Koska myös elintarvikkeiden hinnat kiinnostavat ainakin itseäni, kuvasin muutaman kauppareissun ostokset ja säilytin kuitit. Hinnoista tulee pientä raporttia postauksen lopuksi. (Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, niin olen kirjoittanut vastaavanlaisen postauksen myös intialaisesta supermarketista, ja kyseinen juttu löytyy täältä.)

Minulla on tässä lyhyen kävelymatkan päässä kolme isoa supermarkettia, Tía, Hipermaxi ja Fidalga. Olen oppinut tietämään aika hyvin, mihin supermarkettiin kannattaa suunnistaa missäkin tapauksessa. Jos haluan ostaa hedelmiä tai vihanneksia, suunnistan todennäköisesti Tíaan; jos taas haluan saada ostosteni ohella myös päivän lehden, menen Hipermaxiin, ja jos taas kaipaan ihan vain perustarvikkeita, kuten vettä tai maitoa, suunnistan Fidalgaan, koska sinne on lyhin matka.


Jos menen Hipermaxiin tai Tíaan, kauppamatkani kulkee tästä. Hipermaxi näkyy oikeassa laidassa, Tía tuolla kauempana takana keskellä (Tía sijaitsee Ventura Mall -ostoskeskuksessa).

Neljäs supermarketti, IC Norte, on parin kilometrin päässä, mutta koska se on niin monipuolinen kauppa ja sieltä saa ihan kaikkea, sielläkin tulee käytyä aina silloin tällöin.

IC Norte on vähän niin kuin suomalainen Prisma.

Koska teen itse pääasiassa kasvisruokaa, hyvä vihannesosasto on minulle oikeastaan kaupan tärkein asia. Jos vihannesosasto on kelvoton, niin enpä viitsi silloin kaupassa paljon käydä.

Tían heviosastoa. Yksi kyllä-ääni lähtee täältä!
Hedelmiä IC Nortessa.

Vihanneksia ja hedelmiä myydään täällä sekä valmiiksi pakattuina että irtotuotteina, ja kasviksien valikoima on yleisesti ottaen erinomainen. Toki sesonki vaikuttaa saatavuuteen: jos ei ole aprikoosisesonki, niin silloin aprikooseja ei ole saatavilla.

Annoona- eli kermaomenasesonki on nyt.

Irtotuotteiden kanssa toimitaan samalla lailla kuin Suomessakin, eli tuotteet poimitaan itse muovipussiin. Tuotteita ei kuitenkaan punnita itse, vaan pussit kiikutetaan vaa'an takana seisovalle heviosaston työntekijälle, joka punnitsee tuotteet. Jos punnituspaikalla on jonoa, jonottaminen sujuu täällä varsin maltillisesti - toisin kuin Intiassa, jossa oli tapeltava intialaisnaisten kanssa pidettävä kynsin ja hampain kiinni paikastaan jonossa.

Hedelmiä myydään myös valmiiksi pilkottuina ja haarukalla varustettuina pakkauksina.

 Hedelmien syönti ei täällä siis kaadu ainakaan siihen, ettei jaksa kuoria ja pilkkoa hedelmiä.



Myös passionhedelmää myödään tällaisena valmiiksi kuorittuna versiona, ja oikein harmittaa, kun en osaa käyttää passionhedelmää mitenkään. Tuo sose olisi niin helppoa ja edullistakin, sillä tuommoinen kohtuullisen kokoinen rasia näyttää maksavan vain 6 bolivianosia (70 senttiä).

Avokadot ovat täällä jättimäisiä.






Täytyy muuten todeta, että ei minusta ole millään maalaistoreilla kävijäksi. Tykkään supermarketeista siksi, että niistä ostaminen on niin helppoa, ja kaikkea voi ostaa juuri sen verran kuin haluaa. Torilla ei myydä kuin isoja määriä kerrallaan, joten sinne on turha lähteä hakemaan pariasataa grammaa pinaattia tai muutamaa omenaa.



Heviosastojen työntekijöillä on yleensä päässään tiukasti sidotut myssyt ja suun edessä suusuojaimet. Minusta tuommoiset suojavarusteet ovat pikkuisen liioiteltuja, vaikka ei kai niistä mitään haittaakaan ole.

Minusta olisi hauska ostaa tuntemattomia paikallisia vihanneksia ja kokkailla niistä, mutta ukkeli on vähän epäluuloinen niitä kohtaan, kun ne saattavat kuulemma olla jopa myrkyllisiä. Pari kertaa olen mennyt ostosteni kanssa metsäänkin. Viimeksi ostin hauskannäköisiä pieniä paprikoita, joiden ajattelin olevan näppäriä salaatissa. Olin jo pilkkonut yhden paprikan, kunnes mieleeni juolahti maistaa yhtä palasta. Hyvin pian selvisi, että tämä locoto-niminen paprika onkin erittäin tulinen chililajike!

Tätä pitkulaista hedelmää en ole vielä tunnistanut. Tunnistaako joku muu? Nämä ovat siis sellaisia 20-30 senttiä pitkiä palkoja.


Ravintoloiden ja kauppojen tarjonnan perusteella olisin väittänyt, että bolivialaiset kuuluvat maailman suurimpiin lihansyöjiin, ja olinkin yllättynyt, kun en löytänyt Boliviaa minkään lihankulustuslistan kärkipäästä - tai edes koko listalta. Asialle saattaa olla kaksi selitystä: joko Boliviasta ei ole tietoja saatavilla tai sitten bolivialaiset eivät todellakaan syö lihaa niin paljon kuin olen kuvitellut. Jälkimmäinen saattaa selittyä sillä, että Bolivia on suhteellisen köyhä valtio, eikä kaikilla ole ehkä varaa ostaa lihaa, joten kokonaiskulutus jää alhaiseksi. (Kiinnostuneille tiedoksi, että Bolivia on maailman valtioiden vaurautta vertailtaessa Kansainvälisen valuuttarahaston listan sijalla 120/187. Vertailun vuoksi mainittakoon myös Bolivian naapurimaiden sijoitukset: Peru on sijalla 90, Brasilia 81, Paraguay 107, Argentiina 63 ja Chile sijalla 56. Suomi on sijalla 27.)

Oli miten oli, lihavalikoimat ovat kaupoissa hyvät ja monipuoliset. Lihaa myydään sekä valmiiksi pakattuna että lihatiskiltä.

Pakattuja lihoja ja broilereita.


IC Norten lihatiski on siitä kätevä, että jokaisen lihalaadun alla on lueteltu, millaisiin ruokalajeihin kyseinen liha sopii. Että jos espanjan lihasanasto ei ole ihan täydellisesti hallussa, voi etsiskellä vinkkejä ruokalajeista. Myös erilaisia (raaka)makkaroita ja leikkeleitä on täällä hyvin tarjolla.

Leikkeleitä.

Kalaa ei Boliviasta saa muuten kuin pakastettuna, sillä Bolivialla ei ole rannikkoa ollenkaan.


Broileria saa kaupasta mukaan myös grillattuna, ja tässä näkyvätkin näppärästi myös paikallisten kana- ja liharuokien tavallisimmat lisukkeet: riisiä, ranskanperunoita ja yuccaa. Nuudeleita näkee lisukkeena harvemmin. Jos siis tilaa ravintolassa jonkin liharuoan, sen kanssa tulee tavallisesti kaikkia noita kolmea; ei siis vain jotain noista.

Leivän ja muiden hiilaripommien ystäville Bolivia on oikea paratiisi. Mitään ruisleipäähän täältä on turha hakea, mutta muuten leipävalikoima on oikein kattava. Leipiäkin myydään sekä paketeissa että irtotavarana, ja irtotavara poimitaan samalla lailla itse pussiin ja viedään myyjälle punnittavaksi.

Lapussa muistutetaan käyttämään ottimia.

Leivät ovat pääasiassa valkoisen leivän eri versioita, mutta myös kokojyväleipää on hyvin tarjolla. Leipien kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä monet leivistä ovat täytettyjä juustolla tai lihalla. Minäkin ostin ensimmäisellä kauppareissulla hyvin tumman näköisiä leipiä, kun ajattelin niiden olevan jotain ruissämpylöitä, mutta leivissä olikin juustoa sisällä. Juustoa syödään täällä muutenkin todella paljon - jopa salaateissa on hyvin usein juustoraastetta päällä.

Bolivialaiset rakastavat myös erilaisia täytettyjä piirakoita, kuten empanadoja ja salteñoja. Olen ostanut niitä pari kertaa marketista, enkä ole ollut ollenkaan vakuuttunut.


Tämäntyyppisiä syötäviä pitäisikin ehkä ostaa katukojuista ja syödä kuumina.

Hipermaxin valmisjälkkäreitä.

Hipermaxin jälkiruoka- ja pullaosasto on erinomaisen kattava, ja sieltä saa niin löllyviä limajälkkäreitä, kakkuja ja leivonnaisia kuin keksejä ja pulliakin.

Oma suosikkini ovat suklaapalloset, joita pitää olla aina jääkaapissa.


Yleensä näissä palloissa on muitakin koristeita kuin kookosta, mutta viime kerralla ei ollut tarjolla muita kuin kookoskoristeisia palloja. Minä en tykkää kookoksesta missään makeissa jutuissa, mutta kyllä se nyt noiden suklaapallojen päällä menettelee.

Tían tuorepaisto-osastoa.

Kvinoa on täällä muuten äärettömän suosittua, ja Bolivia onkin Perun jälkeen maailman toiseksi suurin kvinoan tuottajamaa. Yhtenä päivänä ihmettelin kaupassa kvinoasta tehtyjä välipalatuotteita, joita oli varsin kunnioitettava määrä. Kuivatut pavut (frejoles) ovat myös erittäin suosittuja eri muodoissaan, ja minäkin olen käyttänyt täällä papuja paljon enemmän kuin konsanaan Suomessa. Viimeksi tein mustapavuista pihvejä hampurilaisten väliin.

Kun kuljeskelee kauppojen hyllyjen välissä, törmää varsin usein tämmöiseen näkyyn.


Kun lattioita pestään jatkuvasti, lattiat pitää saada myös äkkiä kuiviksi. Mikä sopisikaan lattioiden kuivatteluun paremmin kuin tuommoinen "varokaa märkää lattiaa" -kyltti, jota siis heilutellaan puolelta toiselle samalla kun nojaillaan moppiin. Joskus kylttejä voi olla kaksikin ja niitä sitten heilutellaan samanaikaisesti eri suuntiin.

Alkoholia myydään täällä ruokakaupoissa, ja valikoimat ovat varsin kattavat.



Hintatasosta en osaa sanoa, kun en ole ostanut muuta kuin olutta.

Mutta tämän bongasin: neljän ja puolen litran viskipulloja. Hinta 1685 bolivianosia (198 euroa).

Tuontitavara on yleensä erillisissä hyllyissä, jotka on luokiteltu joko amerikkalaisten tai eurooppalaisten tuotteiden hyllyiksi, joskus myös gourmet-osastoksi. Tuontitavarat ovat yleensä paikallisia tuotteita paljon kalliimpia, ja niiden määrä eri kaupoissa vaihtelee suuresti. Kaikkein eniten tuontitavaraa on tarjolla Tíassa, joka näyttää olevan ulkomaalaisten suosiossa muutenkin. Siellä tuontitavara on yksinkertaisesti tuontitavaraa (importados).

Vihannes- ja kalasäilykkeitä, tomaattikastikkeita, soijakastiketta, maapähkinävoita, hilloja ja marmeladeja...

Olin ollut näissä maisemissa jotakuinkin kuukauden päivät ja etsinyt Weetabixeja kaupoista kissojen ja koirien kanssa ja luopunut jo toivosta löytää niitä mistään. Mutta sitten tein IC Norten tuontitavarahyllystä löydön! 

Kokonaiset kaksi pakettia tavallista Weetabixia!
Olin jo niin tottunut syömään sokerimuroja aamiaiseksi, että Weetabixit eivät maistuneetkaan enää yhtään hyviltä. Täytyy tunnustaa, että kun tällä viikolla menin etsimään samasta kaupasta ja samasta hyllystä Weetabixeja ja kun niitä ei ollutkaan enää siellä, olin salaa tyytyväinen. Saisin jatkaa sokerimurojen syömistä! Saatavuuden vaihtelu tuntuu olevan täällä tuontitavaran kanssa varsin tavallista, sillä joskus tavaraa on ja joskus sitä taas ei ole. Jos jokin tuote on siis itselle ihan välttämätön ja jos sitä sattuu joskus löytämään, niin kannattaa ostaa tuotetta kerralla reilusti varastoon. 

Sokerimuroista tuli mieleeni, että täällä on todella tavallista, että tuotteissa ei ole minkäänlaista selostusta tuotteen ravintosisällöstä. Tuotteisiin ei siis ole merkitty esimerkiksi proteiinien, hiilihydraattien, kalorien tai sokerin määriä.





Makeutettuja jogurtteja on tarjolla valtava määrä, ja juotavia jogurttejakin on vaikka kuinka monta lajia. Maito myydään pääasiallisesti pusseissa, ja sitäkin on tarjolla eri makuisina. Purkkimaitoa on tarjolla kevytmaitona, täysmaitona sekä laktoosittomana. Ukkeli tykkää käyttää laktoositonta maitoa, mutta laktoositon maito on niin kumman väristä (sellaista rusehtavaa), että lakkasin ostamasta sitä.

Paikallista yerba mate -"teetä". Mate ei ole vakuuttanut minua ollenkaan, mutta en toisaalta pidä vihreästä teestäkään, ja maten maku on minusta hyvin lähellä sitä.

Lopuksi vielä muutama otos kodintarvikeosastoilta.

Vessapaperia. Sitä aina tarvitaan. 😀
IC Norten kodintarvikeosasto on todella valtava, ja tässä on siitä vain murto-osa.

Sitten kun on saanut ostoksensa kerättyä, onkin aika siirtyä kassalle.

Minulla oli aluksi suuria vaikeuksia selvitä kassalta pois, kun myyjä kysyi aina jotakin, mitä en ymmärtänyt, vaikka myyjä yritti kuinka kysyä uudelleen. Minua nolotti oma ymmärtämättömyyteni, ja myyjäkin tuntui turhautuvan saman asian jankkaamiseen. Lopulta myyjä ei enää jaksanut yrittää, ja niin pääsin taas sillä kertaa kassalta pois.

Kerran sain yhden myyjän vääntämään minulle rautalangasta, mitä hän tarkalleen ottaen kysyi.  Myyjä näytti minulle vanhasta kuitista, että hän halusi tietää NIT-numeroni, joka on lyhenne sanoista Número de Identificación Tributaria. NIT on siis jonkinlainen verotunnus, joka on oltava jokaisella yrityksellä tai yksityisellä henkilöllä, joka harjoittaa jonkinlaista kaupankäyntiä. Oikea vastaus kysymykseen "NIT para su factura?" (= kuittiinne tuleva NIT-numero) on siis se, että minulla ei ole sellaista.

Yhden supermarketin kassalla on palautekirja, johon voi esittää toivomuksiaan tai jättää valituksensa, jos on pahoittanut kauppareissun aikana mielensä jostakin.



Tässä joku esittää esimerkiksi sellaisen toiveen, että jokaisella kassalla olisi henkilö, joka auttaisi laittamaan tavarat pusseihin.

IC Norten kassa on siinä mielessä poikkeus, että kassoilla on liukuhihnat, jotka ovat oikeasti liukuhihnoja. Muissakin marketeissa on liukuhihnoilla varustetut kassat, mutta en ole koskaan nähnyt hihnojen liikkuvan. Asiakkaan pitää joko työntää ostoksiaan kassalla eteenpäin tai kassamyyjän hapuilla tavaroita lähemmäksi itseään.

Kassoilla on varsinkin viikonloppuisin pakkaajia, jotka pakkaavat ostokset - muovipusseja säästämättä - eri pusseihin. Jos pakkaajia ei ole, kassamyyjä pakkaa tavarat sen jälkeen, kun maksutapahtuma on suoritettu. Kaupoista tuleva muovipussien määrä on aika hurja, sillä erityyppiset ostokset pakataan eri pusseihin - maitotuotteet omaan pussiin, vihannekset ja hedelmät omaan, viljatuotteet yhteen pussiin, taloustavarat toiseen... Milloinkohan täällä herätään vähentämään muovijätettä?

Jos kauppakierroksen aikana tuli nälkä, niin ei hätää, sillä supermarkettien yhteydessä on yleensä ravintola-alue, plaza de comidas. Nämä ravintola-alueet ovat täällä äärimmäisen suosittuja.

IC Norten ravintola-aluetta.



Ravintola-alueella on monenlaisia ravintoloita, mutta ruokailualue on kaikille ravintoloille yhteinen. Kiireisimpinä aikoina tyhjää pöytää voi olla vaikea löytää. Näistä paikoista voi joskus saada yllättävän hyvää ruokaa.

Grillattua broileria ja omavalintaiset kolme lisuketta. Oli todella hyvää!







Tämä meksikolainen kanasalaatti ei sen sijaan vakuuttanut.


Sitten niihin ostoksiin. Mitä kaupasta on kotiin kulkeutunut, ja paljonko ostokset ovat kustantaneet?

Ostosreissu 1:

Tällä ostoskerralla mukaan on tarttunut paketti muroja, reilu 600 g valkokaalia, pussi pyykinpesuainetta, 2 rullaa vessapaperia, 8 henkaria, keittiöveitsi, paketti tamarindia, vajaat 600 g broileria, 4 juustotäytteistä leipästä, paketti kokojyvätortilloja, paketti vihreitä chilejä, pussi mustapippuria, 4 punasipulia, paketti tuoretta korianteria, 2 pussia pinaattia (n. 270 g), muutama porkkana, kuusi tomaattia, yksi kurkku ja kaksi sitruunaa.

Nämä ostokset maksoivat yhteensä 177.98 bolivianosia eli noin 21 euroa. Jos summasta vähennetään kokkiveitsi, henkarit, vessapaperi ja pyykinpesuaine, pelkkien elintarvikkeiden hinnaksi jää 112.28 bolivianosia eli 13.2 euroa.

Ostosreissu 2:

Tällä kerralla on ostettu seuraavaa: vajaat puoli kiloa pikkupaprikoita eli locotoja(!), paketti okraa, 2 rullaa talouspaperia, 2 puolen litran sokeritonta colaa, 4 pikkubanaania, 6 kappaleen paketti kananmunia, jäävuorisalaatti, 6 hampurilaissämpylää, purkki luonnonjogurttia, reilu puoli kiloa paikallista juustoa, paketti kirsikkatomaatteja, 2 pussia pinaattia (n. 300 g), 5 tomaattia, 3 perunaa, sitruuna, 5 punasipulia, 2 valkosipulia, siemenleipä, paketti kokojyvätortilloja, pussillinen banaanisipsejä, rasia viinirypäleitä (460 g), 2 kurkkua, rasia pikkukurkkuja, vajaat 600 g mansikoita.

Nämä ostokset maksoivat yhteensä 175.68 bolivianosia eli noin 20.6 euroa.

(Jos joku nyt ihmettelee, miksi meillä ostetaan niin usein kokojyvätortilloja, niin syy on se, että ne ovat näppärä korvike intialaisille roti-leiville.) 

Ostosreissu 3:

Paketti voileipäjuustoa, 2 pulloa tuoremehua, puolen kilon paketti kahvia, paketti mysliä, litran purkki maitoa, 4 sämpylää, 2 tamal-piirasta, pieni paketti voita, purkki luonnonjogurttia, tölkki mansikkamarmeladia, 4 Actimelia, pussi siemennäkkäreitä, 4 tomaattia, puoli kiloa pikkubanaaneja, pussi pinaattia, 5 punasipulia, pussi tuoretta korianteria (125 g), reilut 600 g retiisejä, 4 pikkusitruunaa, pussi kuivattuja punaisia chilejä (140 g), kajottikurpitsa sekä kaksi valkosipulia.

Nämä ostokset maksoivatkin jo 263.50 bolivianosia eli 31 euroa. Kalleimmat tuotteet olivat kahvi (36 BOB = 4.2 euroa), mysli (26 BOB), mehut (23 BOB), marmeladi (23.2 BOB) sekä juusto (22.5 BOB). Nämä viisi tuotetta tekivät yksistään jo 130.7 bolivianosia eli puolet koko laskusta!

Jos nyt pitäisi jollakin lailla tiivistää bolivialaisten supermarkettien antia, niin sanoisin, että se on ollut todellakin myönteinen yllätys!

Mukavia kauppareissuja itse kullekin!