Syö ravintolassa ja menetä yöunesi

Kävimme pitkästä aikaa ukkelin kanssa ihan ravintola-ravintolassa syömässä, vaikka minä lähdinkin mukaan hieman pitkin hampain. Toki olisin voinut kieltäytyä lähtemästäkin, mutta sitten olisin joutunut laittamaan ruokaa. Ravintolareissu pelasti kokkaamiselta, mikä on aina iloinen asia.

Minua ei kiinnosta nykyään ravintoloissa käyminen iltaisin monestakaan syystä. Ensinnäkin ruoka on minulle vain polttoainetta, ja kaikenlainen hienostelu ruoan kanssa tuntuu itselleni vieraalta. Minulle on tärkeintä, että ruoasta tulee riittävästi kutakuinkin kaikkia ravintoaineita, että vatsa täyttyy ja että aterialla jaksaa niin pitkään, kunnes on taas aika syödä. En osaa arvostaa kauniita annoksia, vaikka toki kaunis annos houkuttelee syömään mieluummin kuin harmaa mössö. On hienoa, että joillakuilla on intohimoa ruoanlaittoa ja ruoan esillepanoa kohtaan, ja sekin on hienoa, että on ihmisiä, jotka osaavat arvostaa hyvää ruokaa ja kauniita annoksia. Itse en kuulu tähän joukkoon, ja siksi olen aika turha ravintola-asiakas. 

VIP-asiakas saapumassa ravintolaan.

Toiseksi ravintoloissa ärsyttää odottelu. Otimme viikonloppuna Ragussa neljän ruokalajin yllätysmenun, ja aikaa siitä hetkestä, kun saavuimme ravintolaan, siihen hetkeen, kun lähdimme sieltä, kului melkein kaksi ja puoli tuntia. Emmekä edes parittaneet ruokia viineihin, vaan joimme vain yhdet lasilliset punaviiniä. Jos on syömässä isommalla seurueella tai jos kyseessä on jokin erityistilanne, pidempikin istuminen ravintolassa menee, mutta tavallisella "käydään ulkona syömässä" -keikalla parissa tunnissa rupeaa jo odottamaan sitä hetkeä, että pääsisi lähtemään kotiin. 

Ukkeli malttoi sentään tällä kertaa olla räpläämättä kännykkäänsä koko ajan, mutta naapuripöydässä oli niin mielenkiintoiset keskustelut, että minulla oli vaikeuksia keskittyä juttelemaan ukkelin kanssa, kun piti kuunnella, mitä naapuripöydässä puhuttiin. 🙈 Naapuripöydän seurueessa oli nainen, jolla oli useampikin ruokarajoite (vehnä, ruis, kaura, ohra ja pähkinät), ja oli kiinnostavaa seurata, miten ravintolan keittiö ja tarjoilija suhtautuivat niihin (erinomaisen hyvin). 

Kolmanneksi ravintoloiden ruoka on harvoin mitenkään erityistä. Usein ruoka on ihan hyvää mutta ei sen tasoista, että sen takia viitsisi lähteä kotoa mihinkään, odotella ruokaansa joskus hyvinkin kauan ja maksaa siitä enemmän kuin haluaisi. Korona-ajan jälkeen ravintoloissa tapahtui minusta jonkinlainen laadullinen notkahdus, ja huonoja annoksia on tullut sen jälkeen eteen luvattoman usein. 

Ragun ruoatkin olivat hyviä perusruokia, mutta mitään ihmeellistä niissä ei ollut. Pääruoan lammas oli toki poikkeuksellisen hyvin kypsennetty, ja siitä annan pisteet. 

Ragun leipätarjotin on aina yhtä ihana ja tällaiselle leipähiirelle oikea taivas!

Siikacrudoa ja mangokastiketta.

Myskikurpitsakeittoa ja Aura-kroketti.

Karitsanniskaa ja perunafondant.

Tummasuklaa-vadelmamousse ja vadelmasorbettia.

Ragun yllätysmenu oli kyllä ihan koherentti kokonaisuus, ja kausituotteiden käyttäminen ilahdutti erityisesti. Ukkeli tykästyi kurpitsakeittoon ja sanoi, että tätä pitäisi tehdä kotonakin. Meillä onkin syöty tällä viikolla poikkeuksellisen paljon keittoja, kun ukkeli sai Intiassa yksissä häissä taas jonkin pöpön ja on ollut yskäinen ja nuhainen. Kuumat keitot ovat siis maistuneet ukkelille. Minä en suuremmin pitänyt Ragun keitosta, sillä siinä oli jokin mauste (kaneli?), joka ei sopinut minusta keittoon, ja suolaakin oli omaan makuuni liian vähän. 

Pääruoan ruusukaaleista tuli mieleeni, että kokeilin laittaa tällä viikolla ruusukaaleja intialaiseen tapaan, ja ruoasta tuli hiton hyvää. En normaalisti tykkää ruusukaalista, mutta intialaisten mausteiden kanssa se upposi yllättävän helposti. Nyt meinaankin jatkaa ruusukaalireseptien kehittelyä, ja suunnitelmissa olisi kokeilla laittaa ruusukaaleja ainakin sambariin sekä tehdä niistä jonkinlaista currya.

Olen miettinyt, onko minusta tullut ruoan suhteen vaativampi kuin aiemmin, kun mikään ravintolaruoka ei jaksa oikein enää säväyttää. Olen syönyt elämäni aikana hyvin monenlaisissa ravintoloissa ja niin monenlaista ruokaa, että ehkä kaikki on tavallaan jo nähty. On koettu Michelin-ravintolat ja katuruokakojut ja kaikki niiden väliltä. Ehkä jossain vaiheessa tulee väistämättäkin vastaan se raja, että ei jaksa enää hurmioitua mistään, vaan tavallinen perusruoka alkaa maistua paremmalta kuin mitkään Michelin-tähdet. 

Viimeinen ja tärkein syy, miksi en välittäisi lähteä illalla ravintolaan, on se, että ravintolaillallinen pilaa yöunet – ilman alkoholiakin. Useinhan ravintolakäynnit venyvät pitkälle iltaan, ja jos olemme varanneet pöydän esimerkiksi seitsemäksi, olemme saattaneet olla kotona vasta kymmenen, yhdentoista aikoihin. Uni tulee harvoin heti, eikä unen laatu ole kummoinen raskaan illallisen jälkeen. Tällä kertaa ehdotinkin ukkelille, että menisimme syömään tarpeeksi aikaisin, jotta pääsisimme myös ajoissa kotiin. No, ukkeli varasi pöydän viideksi, jolloin ravintola aukesi. 😅 

Noin aikainen illallisaika nauratti, mutta loppujen lopuksi söimme lähes tavanomaiseen aikaamme kuuden ja seitsemän välillä, kun alkupalaleivät ja viinilasit tulivat pöytään vasta vähän ennen kuutta. Olimme kotona kahdeksan maissa, ja minä pääsin nukkumaan tavanomaiseen aikaani yhdeksältä. Uni oli kuitenkin todella katkonaista ja häiriintynyttä. Ukkelilla puolestaan oli hankaluuksia saada unen päästä kiinni, ja hän oli hereillä vielä, kun minä nousin ylös neljän maissa. Ukkeli oli tosin juonut päivän aikana neljä kuppia kahvi, joista viimeisen vielä tuolla Ragussa, joten ihan pelkkää ravintolaruokaa ei voi hänen kohdallaan syyttää. 

En käsitä, miksi ravintolaruoat pilaavat lähes järjestään yöunet, vaikkei söisi itseään mitenkään ähkyyn ja vaikkei joisi pisaraakaan alkoholia. Minulle käy joka ravintolaillallisen jälkeen niin, että nukun huonosti, ja koska nukkuminen on minulle tärkeää ja osaan nykyään myös arvostaa hyvää unenlaatua, tämä ärsyttää todella. Tuleeko ravintolassa syötyä sittenkin enemmän kuin kotona, ja unet menevät pilalle ruoansulatuksen takia? Ehkä syödyn ruoan määrää ei hahmota, kun syömiseen kuluu ravintolassa verraten pitkä aika? Kotonahan ruoka tulee mätettyä naamariin varmaankin kymmenessä minuutissa. Vai ovatko ravintolaruoat laadultaan niin erilaisia kuin kotiruoka, ja se vaikuttaa nukkumiseen? 

Ilman naamaria on helpompi syödä. 😆

Edellä mainituista syistä tykkään siis käydä ravintoloissa mieluummin lounaalla kuin illallisella. Lounaat ovat mutkattomampia, ja isompikin annos ehtii sulaa iltaan mennessä. Jos pitää käydä ravintolassa illalla, käyn mieluiten jossakin aasialaistyyppisessä paikassa, jossa kaikki ruoka tuodaan pöytään samaan aikaan, ja annokset jaetaan. Siitä jää kaikki ylimääräinen kikkailu pois, ja maku on pääasiassa. 

Oma asenteeni ravintolasyömistä kohtaan vähän harmittaa sen takia, että ravintola-alalla ei mene nykyään kovin kummoisesti, ja olisi kiva kantaa kortensa kekoon ja tukea ravintola-alaa. Mutta en kyllä lähde ahtamaan väkisin napaani ruokaa, jota en halua oikeasti edes syödä.  

Rattoisa ompelutuokio

Prismassa sattui taas nolo tilanne. Päätin ostaa mustikoita, joten valitsin yhden rasian ja laitoin sen ostoskärryyn. Kauppakierroksen suoritettuani suuntasin kassalle ja rupesin latomaan tavaroita hihnalle. Yhtäkkiä tajusin, että kärrystäni sinkoili lattialle jotain. Mustikoitahan ne. Rasia oli auennut, ja mustikat pomppivat nyt iloisesti joka suuntaan kuin yllättävästä vapaudestaan riemastuneina. Mustikoita hyppelehti myös edelläni olevan miehen jalkoihin, ja mies kääntyi katsomaan alas huomattuaan jaloissaan yllättävää liikehdintää. Sitten mies jatkoi tavaroidensa pakkaamista ikään kuin tämä olisi aivan normaali tilanne ja hän joutuisi joka päivä mustikkahyökkäyksen kohteeksi. 

Mustikoista oli vielä vajaa puolet jäljellä, kun ojensin rasian myyjälle ja tunnustin, mitä oli tapahtunut. Myyjä laittoi rasian kassan viereen, ja minä yritin ensin hädissäni potkiskella maassa olevia mustikoita sivummalle, jotta ne eivät olisi ihan siinä kulkuväylällä. Näin jo silmissäni, kuinka asiakkaat tallaisivat mustikoiden päälle valkoisilla tennareillaan, ja seuraavaksi mustikkatahrat olisivat heidän puhtautta hohtavilla eteismatoillaan. Sitten Prisma saisi tulikivenkatkuista palautetta asiakkailta, ja syyllistä ruvettaisiin etsimään.

Lopulta sanoin myyjälle, että jonkun pitää varmaan tulla siivoamaan nämä mustikat pois, kun muuten ne tarttuvat ihmisten kenkiin. Myyjä nyökkäsi, että joo, hän tulee. Myyjä laittoi kassan hetkeksi kiinni ja tuli lakaisemaan kassan edestä marjoja. Pakkasin ostoksiani myyjän siivoamista vilkuillen ja mietin nolona, että olisipa taas kiva, jos olisi kuoppa, johon voisi vajota. 

Luin taannoin lehdestä, että koskaan ennen ei yhdellä kaupparyhmällä ole ollut näin suurta markkinaosuutta suomalaisten ostamasta ruoasta. Valtaa pitävä ryhmä on tietenkin S-ryhmä, sillä puolet ruokaostoksista tehdään nykyään S-ryhmän kaupoissa. 

Tunsin pienen syyllisyyden pistoksen, sillä minähän käyn lähes yksinomaan S-kaupoissa ja mieluiten tietysti Prismassa. Käyn K-kaupassa ainoastaan jonkin tarjouksen perässä tai siksi, että jotain tuotetta ei saa Prismasta. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi lempipyykinpesuaineeni, jota ei saa Prismasta kuin jättipakkauksessa, sekä yksi mysli, josta ukkeli tykkää. Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että Prisman valikoima on minusta heikentynyt viime aikoina ja että Cittari on monessa suhteessa parempi kauppa kuin Prisma (paitsi hintojen puolesta). 

Muutama kuukausi sitten latasin kännykkääni myös S-ryhmän appin, ja varsinkin alkuvaiheessa piti käydä jatkuvasti kyttäämässä, paljonko minulle oli tulossa bonusta. Kuun lopussa tunnelma tiivistyi: vieläkö olisi jotain, mitä minun pitäisi ostaa, jotta saisin kasvatettua kuukauden bonuskertymää? Jotenkin kauhean koukuttavaa tuollainen, että oman bonustilanteensa näkee melkein reaaliajassa. Oma syyni käyttää S-ryhmän kauppoja on juuri tuo bonusjärjestelmä, kun tilille palautuu joka kuukausi selvää rahaa, ja summakin on minusta tosi hyvä (itselläni tyypillisesti 30–50 euroa kuussa). 

Bonustilanne eilen lauantaina 28.4. Vielä ehtii hyvin seuraavalle bonustasolle ennen kuun vaihdetta!

Kokeilin viime viikolla Chicken fryta eli paistettua kanaa vähän uudella tavalla, kun marinoin kanan ensin. Ruoasta tuli niin hyvää, että on pakko jakaa ohje tännekin, vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan. Sapuskan kuvakin on surkea, kun keksin vasta syötyämme, että voisihan tästä kuvankin ottaa. Kuvassa on siis jämät. 🙈

Laitoin ruokaan myös jeeran siemeniä, ruskeita sinapinsiemeniä ja currylehtiä, mutta koska niitä ei saa meikäläisten kaupoista eivätkä ne ole mitenkään välttämättömiä, jätän ne ohjeesta pois. Tuoreen vihreän chilinkin voi jättää pois ja korvata halutessaan chilijauheella. En mittaillut mausteita kovinkaan tarkasti, mutta luulisin, että määrät olivat suunnilleen tuollaiset kuin ohjeeseen kirjoitin.

CHICKEN FRY UUDELLA TAPAA

AINEKSET: 

600 g broilerin paistileikettä

 

Marinadi: 

2 rkl jogurttia (laitoin turkkilaista)

1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa  

vajaa 1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

1/2 - 1 tl chilijauhetta

1/2 tl kurkumaa

pieni luiraus sitruunamehua

 

Paistovaiheessa: 

öljyä

2 keskikokoista sipulia hienonnettuna

1 vihreä chili isohkoina paloina 

reilu 1 tl korianterijauhetta  

1 tl paprikajauhetta

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

1/2 tl garam masalaa

n. 1/2 tl chilijauhetta 

suolaa maun mukaan 

tuoretta korianteria hienonnettuna

 

VALMISTUS: 

1. Paloittele broileri suupalan kokoisiksi paloiksi ja laita kulhoon. Lisää kulhoon kaikki marinadin ainekset, sekoita hyvin ja anna maustua puolesta tunnista tuntiin.  

2. Kuumenna matalareunainen iso laakea paistinpannu ja lisää pannulle öljyä. Lisää sipulit sekä hieman suolaa ja paistele, kunnes sipulit ovat pehmenneet vähän. Lisää kana, sekoita hyvin ja paistele ilman kantta keskilämmöllä, kunnes neste on täysin haihtunut pannulta. Tähän menee aikaa, ja siitä syystä kanan pitää olla ehdottomasti paistileikettä, jota voi paistaa vaikka kuinka kauan ilman että se menee kuivaksi koppuraksi. Siksi myöskään wokkipannu ei ole paras vaihtoehto tämän valmistamiseen, koska neste haihtuu wokkipannulta paistinpannua hitaammin.

3. Kun pannulla ei ole enää nestettä, lisää jauhetut mausteet ja suola ja sekoita hyvin. Jatka paistamista, kunnes ruoka on saanut kivasti väriä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää lopuksi tuore korianteri. 

Me söimme tätä leivän (eli sen iänikuisen tortillan) kanssa, mutta tämä menisi hyvin riisin kanssakin.  

***** 

Kanasta tuli mieleeni hauska video nimeltä Chicken Biryani, jonka ukkeli löysi juhannuksena YouTubesta. Katso omalla vastuullasi (koska korvamatovaara).

Katselin nallejani ja mietin, että Pikkis tarvitsee uuden paidan, joten oli ryhdyttävä taas ompeluhommiin. Kävi vielä niin onnekkaasti, että Prismassa oli hieno vauvojen Muumi-body tarjouksessa. Bodysta saisin paidan sekä Nallelle että Pikkikselle. 

Ompelutuokio käynnistyi, mutta kun olin tulossa silittämästä Pikkiksen paidan osia, kuulin, kuinka ompelukone päästi omituisen äänen. Kone tuoksahtikin vähän omituiselta, ikään kuin palaneelta, mutten välittänyt siitä, vaan jatkoin ompelemista. 

Nallen ja Pikkiksen paidat valmistuivat, ja keksin yrittää tehdä paitaa Saksallekin. Sillä raukallahan kun ei ole kuin se Germany-paita. Ähräsin paidan kanssa aikani, mutta sain kuin sainkin jonkinlaisen paitaa muistuttavan riekaleen aikaiseksi. Enää piti ommella olkaimien takaosat kiinni, ja sitten sekin olisi valmis! 

Ompelu kuitenkin keskeytyi, sillä ompelukone päästi röhähtävän äänen, ja jostain koneen alta alkoi tulla savua. Katselin koneesta nousevaa savuvanaa ja mietin kuumeisesti, mitä minun pitäisi tehdä. Meinasiko kone syttyä palamaan, vai mitä tämä oli? Irrotin pistokkeen seinästä ja siirtelin koneen ympäriltä tavaraa kauemmas ja jäin odottelemaan, josko savuaminen loppuisi. 

Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan savun määrä vain lisääntyi. Silloin tajusin, että nyt ei kannata enää jahkailla, vaan heräsin toimimaan. Revin sammutuspeitteen ulos pakkauksestaan ja käärin sen ompelukoneen ympärille niin tiiviisti kuin pystyin. 

Ompeluhommat keskeytyivät. 

Savua tuli kankaan läpikin, ja mietin, olisiko turvallisempaa kiikuttaa kone talosta ulos ja pihalle. Mutta miten kuljettaa käryävä ompelukone alakertaan, jos kone syttyy vaikka matkalla palamaan? 

Pikkuhiljaa savua ei kuitenkaan näyttänyt enää tulevan, joten uskalsin raottaa sammutuspeitettä ja tarkastella, mikä oli tilanne. Savua ei tosiaan enää tullut, mutta haju oli todella paha. Päätin viedä koneen parvekkeelle, kun kävin ensin kääntämässä parvekkeen maton sivuun niin, että kone tuli paljaan betonilattian päälle. Seuraavana päivänä kuskasin koneen alakerran varastoon odottamaan SER-jäteasemalle siirtymistä. 

Veli lähdössä viimeiselle matkalleen.

Ompelukone on äidin vanha, ja sillä on ikää kuulemma jotain 40 vuotta. Minun hallussani kone on ollut ainakin 15 vuotta (ehkä enemmänkin?), enkä ole huoltanut enkä puhdistanut konetta koskaan millään lailla. Pölyä oli jo paininjalan päälläkin melkoinen kerros. 🙈 Mutta läksy on nyt opittu. 

Sen haluaisin sanoa teille muillekin, että jos kotonasi ei ole vielä sammutuspeitettä, niin hanki sellainen heti ensi tilassa. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu! Tämmöisiä tavaroita tulee helposti pidettyä turhina, mutta siinä vaiheessa, jos tarvitsee sammutuspeitettä eikä ole sellaista kotiinsa hommannut, harmittelu ei auta, ja menetys voi olla iso. 

Kun olin saanut ompelukoneen rauhoittumaan ja siirrettyä sen parvekkeelle, ompelin Saksan olkaimet käsin loppuun. Niin koko jengi oli saanut samanlaiset paidat. 

62-senttiselle vauvalle tarkoitettu body tuli käytettyä varsin tehokkaasti: yläosasta tuli paita Nallelle, alaosasta paita/viitta Pikkikselle ja hihasta paita/haalari Saksalle. (Näillä minun vaatteillani ei ole näköjään tarkkoja määritelmiä, mitä ne ovat.) Toinenkaan hiha ei jäänyt käyttämättä, sillä se oli Saksan paidan koekappale, joka lensi roskiin. Onneksi sain paidan valmiiksi jo toisella yrittämällä, sillä hihoja ei ollut enempää kuin kaksi. 😆

Nyt ei sitten tarvitsekaan ommella vähään aikaan mitään.  

Ravitsemussuosituksista meni herne nenään

Uudet ravitsemussuositukset julkaistaan 27. marraskuuta, mutta suositukset ovat pyörineet julkisuudessa jo jonkin aikaa. Suositukset on päivitetty ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, ja niissä huomioidaan entistä laajemmin ruoan ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Ne pohjautuvat Pohjoismaisiin suosituksiin, jotka ovat vuodelta 2023, mutta niissä on otettu huomioon myös kansallinen painotus. 

Uudet ravitsemussuositukset ovat tiivistetysti seuraavanlaiset:

• Prosessoituja lihatuotteita, kuten leikkeleitä, ei tulisi syödä lainkaan – ei edes kalkkuna- tai broilerituotteita – sillä prosessoitujen lihatuotteiden on todettu lisäävän paksu- ja peräsuolen syövän riskiä huomattavasti. Prosessoidut lihatuotteet sisältävät myös usein tarpeettoman paljon suolaa ja rasvaa sekä säilöntäaineena käytettävää nitriittiä (E250).
  
• Lihan ja lihatuotteiden määrän tulisi olla enintään 350 grammaa viikossa. Tämä määrä pitää sisällään kaiken lihan, eli siis myös siipikarjanlihan sekä mahdolliset leikkeleet.
  
• Vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja pitäisi syödä 500–800 grammaa päivässä, kun aiempi suositus oli 500 grammaa.
  
• Palkokasveja – mm. papuja, linssejä ja herneitä – tulisi syödä vähintään 50–100 grammaa päivässä.
• Kalaa pitäisi syödä vähintään 300–450 grammaa viikossa, josta merkittävä osa tulisi olla suomalaista järvikalaa. Kalasta puolet olisi hyvä olla rasvaista kalaa, kuten silakoita, muikkuja, siikaa ja kirjolohta. 
• Vähärasvaisia maitotuotteita (alle 1% rasvaa) tulisi nauttia vähintään 350–500 millilitraa päivässä. Maitotuotteet voidaan korvata myös kasviperäisillä vaihtoehdoilla, kuten soija- tai kauramaidolla, jos ne on täydennetty B- ja D-vitamiineilla.
  

(Postauksen kuvituksena on random-ruokakuvia tältä vuodelta.)

Ensimmäinen reaktioni suosituksiin oli, että onko tämä jokin vitsi. 350 grammaa lihaa ja lihatuotteita viikossa on minusta todella pieni määrä, kun taas 800 grammaa kasviksia päivässä tuntuu ihan järjettömän paljolta. Totta suositukset kuitenkin ovat, sillä niistä on kirjoiteltu jo niin monessa paikassa. 

Esimerkkilähteitä: 

Ravistamo: Suomalaiset ravitsemussuositukset 2024
Helsingin Sanomat: Uudet suomalaiset ravitsemussuositukset: Kaikki leikkeleet pois leivän päältä
Ilta-Sanomat: HS: Uusi suositus – kaikki leikkeleet pois leivän päältä
Iltalehti: Uusi suositus: Leikkeleitä ei pidä syödä – nyt ärähtää lihapomo

Artikkeleissa on noussut esiin erityisesti leikkelekielto, ja sama asia järkytti minuakin eniten. Olen tottunut laittamaan leivälle broileri- tai kalkkunaleikkelettä siitä lähtien, kun halusin vähentää syömääni juuston määrää. Juustoahan pidettiin joskus hyvinkin huonona leivänpäällisenä, mikä johtui ehkä rasvaisempien juustojen sisältämästä kovan rasvan määrästä. Vähärasvaisemmat juustot ovat tietysti parempi valinta.

Minulta menee broileri- tai kalkkunaleikkelettä pari pakettia viikossa, ja jos yksi paketti leikkelettä painaa 300 grammaa, kaksi pakettia tarkoittaa 600 grammaa. Vuolukanaa – joka sekin on prosessoitu lihatuote –  minulta menee puolitoista pakettia viikossa, mikä tekee 300 grammaa lisää. Syön siis leikkeleitä ja vuolukanaa keskimäärin 900 grammaa viikossa 🙈, ja siis jo pelkästään näistä tulee melkein kolminkertainen määrä lihatuotteita uusiin suosituksiin verrattuna. Tämän päälle tulevat vielä tietysti varsinaiset liharuoat, ja vaikka liha on meillä tavallisimmin broileria, sekään ei ole enää hyvä, vaan broileritkin pitäisi jättää mieluiten syömättä. 

En ole koskaan ajatellut syömiäni leikkele- ja vuolukanamääriä ihan puhtaina lukuina, ja olen itsekin aika järkyttynyt siitä, että niitä menee melkein kilo viikossa. Mutta jos vertaan tämänhetkisen suosikkileikkeleeni ja -juustoni ravintoarvoja toisiinsa, leikkele on minusta selvä voittaja. 

Itseäni kiinnostavat lähinnä energia, rasva ja proteiini, ja vaikka juustosta saakin enemmän proteiinia, se tulee rasvan ja energian kustannuksella. Sadasta grammasta juustoa tulee energiaa melkein kolminkertainen määrä leikkeleeseen nähden ja rasvaa yli kuusinkertainen määrä. Toki leikkeleen mukana tulee myös enemmän suolaa sekä lisäaineita, mutta en osaa itse pitää näitä kovinkaan pahana asiana. 

Kun en halua lisätä juuston syömistä, eikä leivälle saa laittaa leikkelettäkään, mitä sille sitten pitäisi laittaa? Pelkkiä kasviksiako? Jotain palkokasviksista tehtyjä tahnoja? Silakkapihvejä? Ylähuuli?

Kun valitin asiasta ukkelille, hän ehdotti leivälle munanvalkuaisia – kypsennettynä toki 😆. Minä olen kuitenkin niitä ihmisiä, jotka eivät tykkää kananmunan kanssa kikkailusta ja erotella valkuaisia ja keltuaisia. Minusta kananmuna pitää syödä kokonaisuudessaan, vaikka niin tulisikin sitten enemmän energiaa ja rasvaa, koska suurin osa munan ravintoaineista on keltuaisessa.

Ukkelista tuli mieleeni, että hän ei ole koskaan oikein tykännyt siitä, että syön leikkeleitä ja vuolukanaa, sillä ukkelin mielestä kaikki prosessoidut lihatuotteet ovat terveydelle haitallisia. Näiden suositusten myötä ukkeli saikin siis loistavan "mitä minä sanoin" -hetken. Ärsyttää, että ukkelin pitää olla niin usein oikeassa. 😆

Palkokasvit ovat toinen asia, joka ihmetyttää ravitsemussuosituksissa. Kenen vatsa kestää tuollaista määrää palkokasveja päivittäin? Itse muuttuisin pommikoneeksi jatkuvalla palkokasvien syömisellä, kun jo yksikin ateria riittää häiritsemään yöunia, kun pitää piereskellä läpi yön. Pahimpia ovat uudet kasviproteiinituotteet (härkikset, nyhtökaurat ja muut vastaavat), sillä ne tuntuvat olevan myrkkyä vatsalleni. On myös myönnettävä, että en suuremmin edes pidä palkokasveista, mutta intialaisissa sörsseleissä ne menevät. Silloinkin lisään ruokaan usein hajupihkaa (hing), koska sen ainakin väitetään vähentävän ilmavaivoja.

Kalaa voisimme syödä ukkelin kanssa todellakin enemmän, mutta ruokavaliostamme (=intialaisvoittoinen) johtuen silakoiden ja muikkujen syöminen on hieman haasteellista. Siika on hyvä kala intialaiseen ruoanlaittoonkin, mutta ukkeli ei tykkää syödä kalaa liian usein, joten homma kaatuu viimeistään siihen. 

Edellä mainituista syistä johtuen suurin kysymysmerkki minulle uusissa ravitsemussuosituksissa onkin proteiinin saanti. Kuinka saada riittävä määrä proteiinia, jos lihan ja lihatuotteiden määrä saa olla viikossa enintään 350 grammaa? Proteiinia tulee jonkin verran toki muistakin lähteistä kuin lihasta, kalasta ja palkokasveista, ja esimerkiksi itselläni suurehko osa päivän proteiineista tulee maitotuotteista (raejuusto, rahka, maito) ja viljatuotteista. 

Olen melko tarkka proteiinin riittävyydestä siitä syystä, että yritän kasvattaa lihasta, ja riittävä proteiinin saanti on ensiarvoisen tärkeää siinä prosessissa. Olisi kurjaa, jos ensin raataisin salilla ja sen jälkeen ikään kuin sabotoisin oman työni syömällä liian vähän proteiinia. Tavoitteeni on saada proteiinia kaksi grammaa per painokilo per päivä, mikä tarkoittaa minun tapauksessani noin 130–140 grammaa proteiinia päivässä. Normaalilla ruokavaliollani tämä tavoite myös täyttyy helposti, herkullisesti ja hyvin vaivattomasti. 

Jos rupeaisin vähentämään lihatuotteiden osuutta ruokavaliostani, pitäisi samalla lisätä jotain muuta, ja sen muun mukana tulisi myös jotain epätoivottua, kuten energiaa, rasvaa tai niitä suolistovaivoja. Selvennykseksi pitää sanoa, että en laske päivittäin kaloreita tai makroja, mutta olen joskus pitänyt ruokapäiväkirjaa useamman päivän ajalta, ja tiedän suunnilleen, mitkä määrät eri ruoka-aineita riittävät täyttämään tarpeeni, niin proteiinin, energian, hiilareiden kuin rasvojenkin suhteen. Vaikka syön nykyään mieluummin yli tarpeen kuin alle sen, en kuitenkaan halua saada jatkuvasti liikaa rasvaa tai energiaa. Ehkä tämä on jokin jäänne sieltä syömishäiriöajoilta tai sitten vain puhdasta laskelmointia.

Olen iloinen siitä, että olen löytänyt itselleni toimivan ruokailusysteemin, joka pitää minut kylläisenä läpi päivän ja auttaa nukkumaan hyvin. Ateriat lomittuvat luontevasti myös treenien yhteyteen, ja tuntuisi vaikealta ajatukselta romuttaa systeemi, jonka olen todennut hyväksi ja toimivaksi, ja ruveta muuttamaan sitä radikaalisti.  

Vaikka meillä syödään loppujen lopuksi aika kasvispainotteisesti (tarkoitan siis sitä, että yhteiset lämpimät ateriat eli illalliset ovat usein kasvisruokia), 800 grammaa kasviksia päivässä tuntuu minusta todella paljolta. Sitä paitsi, mikä on kasvis? Voiko pinaatti- tai porkkanaeineskeiton laskea kasvikseksi? Entä ruoanlaitossa käytetyn sipulin? Kinttupolkujen Marika on pohtinut samaa asiaa hauskasti aiemmin, ja kysymys on minusta erittäin kinkkinen. Onko esimerkiksi tomaatti kasvis vain silloin, kun sen syö raakana esimerkiksi salaatissa, vai onko se kasvis myös silloin, jos se tulee vaikkapa kanacurryyn?

Minusta syöminen pitäisi olla mahdollisimman helppo ja luonteva osa arkea, mutta pyrkimys noudattaa uusia ravitsemussuosituksia tekisi ainakin omasta syömisestäni varsin haastavaa. Toki uusissa suosituksissa on se hyväkin puoli, että ehkä ne herättävät ihmiset pohtimaan ruokailutottumuksiaan ja mahdollisesti myös kyseenalaistamaan valintojaan. 

Mutta melkein kilo prosessoitua lihaa viikossa on kyllä ihan helvetin paljon. 🙈 Parempi olla paljastamatta ukkelille, kuinka paljon sitä oikein meneekään.

Tarjotaan pysyvä vakanssi omatoimiselle kokille

Repolainen kirjoitteli ihanista kokkailustaan, joiden lopputuloksia katselin hieman – hyvällä tavalla 😘 – kateellisena. Postaus oli sillä tavalla inspiroiva, että se sai minut pohtimaan omaa suhdettani ruoanlaittoon. Varmaan olen pohtinut tätäkin asiaa jo tsiljoona kertaa aikaisemmin, mutta pohditaanpa taas.

Minähän olen valmistunut joskus ravintolakokiksikin, mutta ei kokkaamisesta minulle mitään ammattia tullut. Huomasin nimittäin jossain vaiheessa, että minulla ei olekaan mitään intohimoa kokkaamista kohtaan (vaikka toisin olin kuvitellut!) ja että ruoanlaitto on minulle oikeastaan pakollinen paha. Edelleenkin ihmetyttää, miten päädyin kyseiseen kouluun ja miten onnistuin valmistumaankin sieltä. Luulin vissiinkin, että kun pääsisin kokkikouluun, alkaisin loistaa, ja minusta kuoriutuisi joku jamieoliver. Eipä aikaakaan, kun pääsisin keittämään Helsingin tunnetuimpiin ravintoloihin, minulta rupeaisi ilmestymään keittokirjoja, ja lopulta päätyisin koko Suomen tuntemaksi televisiokokiksi. Sehän se on se uran huipentuma – päästä telkkariin. No näinhän se elämä pääpiirteissään menikin. 😆 Urapolkuni alkoi kasvaa saniaista ja vuohenputkea, ja kokkivaatteet jäivät homehtumaan jonnekin laatikon pohjalle. 

Herkullinen kebab-annos à la Sodankylän Neste.

Mutta pitäähän sitä ruokaa kumminkin joka päivä laittaa, jollei halua elää eineksillä tai syödä joka päivä ravintolassa. Eineksiä tulee vedettyä toki joka päivä lounaalla (keittojen muodossa), koska haluan, että lounas (ja aamiainen ja välipala 😆) ilmestyy eteeni mahdollisimman vähällä vaivalla. Minulle ei myöskään tuota ongelmaa syödä samaa ruokaa vuosikaudet, kuten kaikki jo varmasti tietävätkin (nimimerkillä Weetabix). Kun syö aina samaa ruokaa, ei tarvitse valjastaa arvokkaita aivosolujaan seuraavan aterian sisällön pohtimiseen, vaan voi käyttää senkin ajan johonkin järkevämpään, esimerkiksi internetissä roikkumiseen. 

Ruoanlaitto on minusta ihan turhaa puuhaa, sillä en voi ymmärtää, mitä järkeä on kuluttaa mielettömästi aikaa keittiössä, kun huomenna ne tämän päivän upeat ateriat vedetään kumminkin vessanpöntöstä alas. Eikö silloin ole ihan sama, mitä suustaan sisään tunkee, jos siis kuitenkin saa ruoastaan kaikki tarvitsemansa ravintoaineet? Miksi ihmeessä pitäisi viettää keittiössä monta tuntia, jotta saisi väännetyksi viiden tähden gourmetillallisen, kun ei sitä viiden minuutin (tai kymmenen, jos syö oikein hitaasti) päästä enää ole? Juhlat, kokoontumiset ystävien kanssa ja sen sellaiset ovat toki asia erikseen, ja niiden takia jopa minä haluan nähdä vaivaa. Tarkoitankin nyt ihan arkiruokaa, jota syödään vain siksi, että pysyttäisiin hengissä. 

Nyt on houkuttelevan näköinen ravintola-annos.

Sivuhuomautuksena sanottakoon – vaikka uskon, että te lukijat ymmärrätte tämän ilman erillistä sanomistakin – että tarkoitukseni ei ole millään lailla mollata tai väheksyä sellaisia, jotka rakastavat ruoanlaittoa. Ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia ja että jokainen saa käyttää aikansa siihen, mihin huvittaa. 

Vaikka päivän muut ateriat tulevat eteeni varsin helpolla, illaksi pitää kuitenkin laittaa jotain. Illallinen on ensinnäkin minulle ainoa "kunnon" lämmin ateria, ja toiseksi se on arkipäivinä minulle ja ukkelille päivän ainoa yhteinen ateria. Vaikka en tykkää ruoanlaitosta, niin vieläkin enemmän vihaan sitä, kun joka päivä pitää miettiä, mitä tänään syötäisiin. Ai jumalauta, että menee joskus hermot. On päiviä, että vatvon ja vatvon asiaa, ja mitä enemmän yritän miettiä, sitä pahempaan juntturaan aivoni tuntuvat menevän, eikä mieleeni tule yhtäkään järkevää vaihtoehtoa. Sitten istun jälleen kerran läppärin eteen ja näpyttelen Googleen  'mitä tänään syötäisiin' tai 'dinner ideas' tai vielä mieluummin: 'easy dinner ideas'. Sitten seuraa maanista hakutulosten selailua, jonka lopputulos on yleensä se, että pääni on yhtä tyhjä kuin ennen googlettamistakin, mutta vitutus on tuplaantunut, ellei jopa triplaantunut. Ja tätä sitten joka saamarin päivä, tai ainakin aika usein. 

Jotain tämä kaipaisi, mutta mitä?

Tilannetta toki helpottaa, jos jääkaapissa on intialaisia vihanneksia. Silloin mahdollisuudet ovat rajallisemmat kuin että jos kaapissa ei olisi mitään potentiaalista kokattavaa ja pitäisi lähteä kauppaan. Mutta jos niitä intialaisia vihanneksia ei ole, v-käyrä alkaa uhkaavasti nousta jo aamusta. Usein kysyn ukkelilta, mitä hän haluaisi illalla syödä, ja noin 20 prosentin varmuudella saan jonkin muun vastauksen kuin 'ihan mitä vain'. Joskus elän vaarallisesti ja päätän mennä kauppaan ilman etukäteissuunitelmaa: päätän katsoa, mikä näyttää kaupassa hyvältä, ja ostaa sitä. Yleensä tämä kosahtaa reisille ja pyörin kaupassa turhautuneena, kun kaikki näyttää ihan samalta, eikä mikään oikein innosta. Sitten ostan jonkin kukkakaalin tai munakoisoa, josta emme kumpikaan erityisemmin tykkää. 

Tästä tuli muuten mieleeni buddhalaismunkki Nick Keomahavongin video Why I Choose to Live a Restrictive Life. Yleensä ihmisiä kuulemma ihmetyttää, miksi joku valitsee munkin elämän kaikkine rajoituksineen, kun voisi elää vapaata elämää ilman minkäänlaisia rajoituksia. Nick näkee rajoitukset vapautena, sillä vaihtoehtojen runsas määrä saattaa uuvuttaa ihmisen ja jopa aiheuttaa kärsimystä. Allekirjoitan tämän ihan sataprosenttisesti, ainakin tässä ruoka-asiassa! Mitä vähemmän vaihtoehtoja, sitä helpompaa! Nick puhuu muuten siitäkin, miten paljon aikaa ja energiaa ihminen saa kulutettua ruoka-asioiden miettimiseen, ja laitan videon alkamaan siitä kohtaa: 

Onnistuinpa tunkemaan munkit tähänkin postaukseen. 😆

Intohimottomuuteni ruoanlaittoa kohtaan näkyy erityisesti silloin, jos ukkeli on jossain matkoilla. Silloin teen makaronilaatikkoa tai vastaavaa, joka täyttää kaikki kriteerini unelmaruoasta: a) se on helppo ja nopea valmistaa; b) se valmistuu itsekseen uunissa, eli ei tarvitse seisoa hellan ääressä hämmentämässä; c) sitä tulee kerralla hervoton satsi, eli ei tarvitse laittaa ruokaa ainakaan kolmeen päivään (tämä on tärkein kriteeri!); d) siihen tulee jauhelihaa ja e) se on hyvää. Kolmantena päivänä makaronilaatikko alkaa jo hieman tympiä, ja neljäntenä eli viimeisenä päivänä päätän, että nyt en tee makaronilaatikkoa vähään aikaan. En ainakaan ennen ensi kertaa.

Jauheliharuoat olisivat muutenkin helppoja ja hyviä, sillä rakastan jauhelihaa, mutta valitettavasti ukkeli ei syö jauhelihaa kuin hätätapauksessa. Vielä en ole keksinyt, mikä se semmoinen hätätapaus voisi olla, että ukkeli suostuisi syömään jauhelihaa. Ase ohimolla? Jauheliha on siis minulle harvinaista herkkua, ja sitä pitää tehdä aina, jos ukkeli ei ole kotona. Aina kun olen menossa kylään yhdelle ystävälleni ja hän kysyy ruokatoiveitani, toiveeni kuuluu, että "jotain jauhelihasta". Olenkin saanut ystävältäni lisänimen jauhelihaystävä. 😎  Toinen harvinainen luksusruoka näin kesällä on grillattu makkara. 

Makkaraa pitää olla kunnon kasa, koska minä vedän yleensä neljä kappaletta. 🙈

Ukkelin kotona ollessa laitan mieluiten intialaista ruokaa, eikä syynä ole se, että ukkeli tykkää siitä (vaikka toki sekin vaikuttaa asiaan). Suurin syy on se, että intialainen ruoka on minulle niin tuttua, että se tulee selkäytimestä, tai ainakin jostain siltä suunnalta, eikä sen valmistamista tarvitse kummemmin pähkäillä. Niin lahopäinen kuitenkin olen, että ilman reseptiä onnistuvat vain ihan tutuimmat ruoat, joten reseptivihkoni ovat minulle kultaakin arvokkaampia. Niitä on neljä, ja ne ovat paksuja. 😆 Mietin yhtenä päivänä, että jos tulisi tulipalo, minun pitäisi varmaan pelastaa ukkelin ja nallejen jälkeen reseptivihkoni. 

Tänään on juhlapäivä, sillä eiliseltä jäi ruokaa sen verran, että ei tarvitse muuta kuin lämmitellä vanhoja. Ai tätä ihanuutta!

Sokea kana löytää riisinjyvän

Suomalaisissa kaupoissa on minusta ihana käydä, kun täällä on kaikki niin tuoretta, ja kaikkea on yleensä saatavilla. Olenkin aina Intiasta palattuani hetken aikaa ihan täpinöissäni, kun varsinkin vihannekset ja hedelmät näyttävät suomalaisissa kaupoissa niin täydellisiltä verrattuna intialaisiin kauppoihin. Toki hintakin on Suomessa moninkertainen, mutta minkäs teet. 

Täydellisiä punaposkisia tomaatteja! 

Ihmettelin eilen Prismassa valkoisia mansikoita. Olivatko mansikat raakoja, vai onko tämä jokin albiinolajike? 

Asiaa googleteltuani selvisi, että valkoinen mansikka on Japanissa kehitetty uusi lajike. Tokihan ihmiskunta tarvitsee valkoisia mansikoita. Kuka nyt jaksaisi katsella aina niitä punaisia. 

Ostin pastaa, jota en ollut aiemmin ostanut, ja sain kaupanpäälliseksi pahan mielen. Rupesin tutkiskelemaan pastapakkausta kotona lähemmin, sillä pakkaus näytti epäilyttävän pieneltä ja kevyeltä ollakseen puolen kilon painoinen. Punnitus osoitti epäilyni oikeaksi. 

Mitä huijausta!

Rupesi ärsyttämään niin paljon tuommoinen ihmisten kusetus, että pitää ehkä valittaa asiasta jollekin. Ukkelille jo valitinkin. 😆

Valittamisesta tuli mieleeni, että pari viikkoa sitten tulivat auraamaan lumia tuohon makuuhuoneen ikkunan alle puoli kolmelta yöllä, ja aurailua jatkui puolisen tuntia. Ei siinä mitään: ymmärrän kyllä, että silloin kun lunta tulee, sitä saatetaan joutua auraamaan outoinakin aikoina. Nyt ei ollut kuitenkaan tullut lunta moneen päivään, vaan oli päinvastoin ollut suojasää, ja lumet olivat lähteneet sulamaan. Homman nimi olikin tien vieressä olevien parkkipaikkojen tyhjentäminen lumesta, ja se piti ilmeisesti tehdä keskellä yötä. 

Heti kun olin saanut aamulla silmät auki, vääntäydyin närkästyneenä tietokoneelle kirjoittamaan kaupungille valitusta. Kuinka joku kehtaa tulla pörräämään auransa kanssa keskellä yötä ja häiritsemään minun yöuniani?

Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu vastasi heti samana aamupäivänä ystävällisen asiallisesti viestillä, joka vaikutti standardilitanialta, joka lähetetään varmaankin kaikille aurauksesta valittajille. 

 

Tämän jälkeen tietenkin hävetti, että tuli valitettua mokomasta asiasta. 😆 Varmaan tuo pastajuttukin kosahtaa jollakin tavalla omaan nilkkaan, jos valitan puuttuneista 120 grammasta.

Takaisin ruoka-asioihin. 

Koska rakastan kaikenlaisia listoja, minulla on koneella valmiina peruskauppalista, jossa on listattu kaikki meillä useimmin ostettavat tuotteet. Ennen isompaa kauppareissua kaivan listan esiin ja käyn pikaisesti läpi, mitä kaupasta tarvitsee ostaa. Julkaisenpa listan tässä kokonaisuudessaan, vaikka tämäkin herättää taas tiettyjä tunteita. 🙈

En tiedä, miksi kuvakaappaus tekee tekstistä hieman epätarkan. Sori siitä.

Lista helpottaa elämää ihan älyttömästi, kun ei tarvitse ennen jokaista kauppareissua miettiä, mitä sieltä kaupasta tarvitseekaan yleensä ostaa. Liiallista ajattelua on hyvä välttää. 😆

Jokin aika sitten tein uuden vanhan löydön intialaisia elintarvikkeita myyvien kauppojen saralla. Se kun on niin, että jos haluaa intialaisia vihanneksia, niitä ei valitettavasti Prismasta tai muista suomalaisista kaupoista saa, vaan on mentävä asioimaan toisenlaiseen markettiin. 

Tapasin käydä Kairali Foods -kaupassa Leppävaarassa joskus kauan sitten, mutta sitten kaupan taso laski, ja lopetin siellä käymisen. Taannoin kuulin, että kauppa oli muuttanut uusiin tiloihin, joten oli mentävä ensi tilassa katsastamaan kaupan valikoima. Se olikin aivan erinomainen! 

Erityisesti ilahdutti se, että kylmässä säilytettäville vihanneksille on erillinen kylmähuone, mikä on loistava juttu. Yleensä intialaisten markettien kylmätilat ovat nimittäin tosi pienet – yleensä vain jokin kylmähylly – ja jos siihen hyllyn eteen osuu useampi asiakas pyllistelemään samaan aikaan, tulee aika tukalat paikat. 

Kairalin vihanneskylmiötä.

Vihannesten kilohinnat on merkitty kylmiön ulkopuolelle, ja kuten näkyy, hinnat ovat varsin korkeat.

Suurin osa vihanneksista näyttää tulevan Intiasta (jokunen myös Espanjasta tai Marokosta), joten kyllähän vihannesten hinnan sinänsä ymmärtää.

Kaupasta saa myös tuoretta idli- ja dosa-taikinaa, mikä ilahduttaa sekin kovasti.

Idli- ja dosataikinaa.

Intialaisia makeisiakin on tarjolla silloin tällöin.

Kauppa on kohtalaisen suuri, joten hyllytilaa kuivatuotteille on metreittäin, ja kuivatuotteita – mausteita, linssejä, jauhoja, makeisia, keksejä, korppuja, nuudeleita, riisiä, suolapaloja jne. – on monelta eri valmistajalta. 

Tosin jos etsii jotain tiettyä, voi joutua tekemään hieman kärsivällisyyttä vaativaa salapoliisityötä, kun tavaraa on niin paljon. Mutta Kairalissa saa katsella ihan rauhassa vaikka kuinka pitkään, joten suositukset kaupalle senkin puolesta! Ruokatuotteiden lisäksi kaupasta saa astioita, ruoanvalmistusvälineitä, pooja-tuotteita, hiustenhoitotuotteita ja paljon muuta. 

Tämähän alkaa kuulostaa ihan mainokselta, ja sitä se oikeastaan onkin. Mutta olen vain niin iloinen, että meillä on Espoossa näin loistava kauppa.

Hiusvärejä ja hiustenhoitotuotteia.

Tällä kertaa ostin tämänlaisen satsin: 

Ostokseni kustansivat 48,51 euroa, mikä on minusta aika paljon, mutta toisaalta nuo vihannekset riittävät meille kahdeksi viikoksi. On ihanaa, kun jääkaappi on täynnä intialaisia vihanneksia, eikä tarvitse joka päivä miettiä, mitä söisimme ja mitä hakisi kaupasta.

Meiltä hajosi pari viikkoa sitten riisinkeitin, kun tiputin sen lattialle. Ukkeli sanoi, että hän voi korjata keittimen, mutta en jäänyt odottelemaan sitä, koska se on sama kuin jos odottelisi Jeesuksen toista tulemista. Tilasin (tai siis ukkeli tilasi, koska hän tuntee kodinkoneiden ominaisuudet omasta mielestään paremmin kuin minä) uuden keittimen, mutta keittimen saapumista odotellessa piti keittää riisi painekeittimellä. Onneksi olin opetellut juuri viime Intian-reissulla anopin tavan keittää riisiä (sekä linssejä) teräskulhossa, joka laitetaan painekeittimen sisään. Riisistä tulee tällä tavalla tosi pehmeää, eikä keitinkään likaannu. Win-win! 

Kaikki uudet kokeilut painekeittimen kanssa ovat kuitenkin aina vähän kuumottava juttu, koska... no, se paine. 

Siellä se riisi muhii.

Uusi riisinkeitin saapui viime perjantaina fanfaarien kera, ja olin ihan täpinöissäni: nyt loppui se painekeittimen kanssa säätäminen! 

Mutta voi perkele: keitin olikin minikokoinen keitin, josta riittää riisiä ehkä yhdelle ihmiselle! (Nyt puhutaan siis intialaistyylisestä riisin syömisestä – riisiä mätetään lautaselle kunnon keko, ja sen jälkeen vielä santsataan – eikä mistään suomalaisesta tavasta, että lautasella on jokin onneton nokare.) Mutta itsepä olin katsonut vanhasta keittimestä, että se oli muka saman kokoinen kuin tämä nyt tilattu, eli vika oli ihan oma. 

Keitin lähti palautukseen, ja tilasimme uuden, kaksi kertaa isomman keittimen. Nyt on uusi keitinkin saapunut talouteen, eli valtakunnassa on taas kaikki hyvin.

Loppuun vielä yleisön (eli Stanstan 😘) pyynnöstä Pikkunallen eli tuttavallisemmin Pikkiksen paita, jonka neuloin viime viikolla. 

Pikkiksen lempiväri on vaaleanpunainen, joten paidastakin piti luonnollisesti tehdä pinkki. 🤭 Paidan valmistuttua tiedustelin ukkelilta varovasti, pitääkö isommalle nallellekin neuloa paita, kun pikkukaverikin sai uuden paidan. Vastaus oli yllättävä: ei tarvitse. Isommalla nallella kun on kuulemma jo liiankin monta paitaa. 😆

Kivaa viikonloppua, lukijat! Pysykäähän kaidalla polulla, älkääkä liukastelko!

Munaralli

Kirjoittelinkin jo aiemmin, että kananmuna on minusta yksi maailman parhaista keksinnöistä. Se on halpaa, proteiini- ja vitamiinipitoista sekä äärimmäisen monikäyttöistä. Kananmunasta saa tosi pienellä vaivalla vaikka mitä, ja tässä seuraavassa neljä vakkarireseptiä meikäläisen keittiöstä. Ohjeet ovat kaikki intialaisia, mutta toki mausteita voi soveltaa oman mielensä mukaan. 

Olen muuttanut ohjeita sen verran suomalaisemmiksi, että olen jättänyt pois sellaiset ainekset, joita ei löydy suomalaisista ruokakaupoista (tai sitten olen vaihtanut ne toisiin). Tarkoitan näillä nyt lähinnä jeeran siemeniä, currylehtiä sekä pieniä vihreitä chilejä. Ruoille ei ole varsinaisesti mitään erityisiä nimiä – kaikki kulkevat vain nimellä egg fry tai egg curry – mutta olen yrittänyt kehitellä niille niitä kuvaavat nimet. Kaikki ruoat ovat varsin helppoja, eikä aineksiakaan tarvita kauheasti – aika lailla samoilla aineksilla pärjää joka ruoassa.

MAUSTEISET MUNANPUOLIKKAAT (EGG FRY)

AINEKSET: 

3–4 kananmunaa

hieman öljyä paistamiseen

1/2 tl fenkolinsiemeniä

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1/2 tl chilijauhetta 

1/2 tl korianterijauhetta  

1/2 tl suolaa

1/3 tl garam masalaa

1/3 tl kurkumaa 

(päälle hieman jauhettua mustapippuria)

VALMISTUS: 

Keitä munat koviksi, jäähdytä ja kuori ne. Halkaise munat pituussuunnassa kahtia. 

Sekoita jauhetut mausteet ja suola keskenään pienessä astiassa. 

Kuumenna öljy pannulla ja lisää fenkolinsiemenet ja valkosipuli. Pyörittele niitä hetki, kunnes valkosipuli ei enää tuoksu raa'alta. 

Lisää jauhetut mausteet, sekoita hyvin ja asettele kananmunat pannulle leikattu pinta pannua vasten. Paista munia keskilämmöllä pari minuuttia, käännä munat toisinpäin ja paista vielä hetki. Ripottele halutessasi päälle jauhettua mustapippuria. 

*****

MUNAKOKKELI RAASTETUISTA MUNISTA (EGG FRY 2)

AINEKSET: 

4 kananmunaa

hieman öljyä paistamiseen

1 iso sipuli hienonnettuna

1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa

n. 1/2 tl suolaa

1/2 tl kurkumaa

1/2 tl–1 tl chilijauhetta

1 tl korianterijauhetta

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

1/2 tl jauhettua mustapippuria

1 tomaatti pieneksi kuutioituna

 (koristeluun tuoretta korianteria)

VALMISTUS: 

Keitä munat koviksi, jäähdytä ja kuori ne. Raasta munat raastimen karkealla terällä ja laita raaste sivuun odottelemaan. 

Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipuli. Paistele sipulia kovahkolla keskilämmöllä, kunnes se on saanut hieman väriä. 

Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja jatka paistamista, kunnes tahna ei tuoksu enää raa'alle (pari minuuttia). 

Lisää suola, jauhetut mausteet ja tomaatti ja sekoita hyvin. Jatka paistamista, kunnes tomaatti on muhjua. Lisää munaraaste, sekoita hyvin ja paistele edelleen pari minuuttia. Tarkista maku ja lisää päälle halutessasi tuoretta korianteria. 

*****

HÄRÄNSILMÄCURRY (EGG CURRY)

AINEKSET:

hieman öljyä paistamiseen

2 sipulia hienonnettuna

n. 1 tl suolaa

1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa

1/2 tl kurkumaa

1 tl korianterijauhetta

1/2–1 tl chilijauhetta

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

1/2 tl garam masalaa

1 tomaatti kuutioituna

1,5–2 dl vettä

4 kananmunaa

(koristeluun mahdollisesti tuoretta korianteria, jauhettua mustapippuria ja paprikajauhetta)

VALMISTUS: 

Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää sipuli ja suola, sekoita hyvin ja paistele kovahkolla keskilämmöllä viitisen minuuttia.

Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja jatka paistamista, kunnes tahna ei tuoksu enää raa'alle (pari minuuttia).

Lisää jauhetut mausteet sekä tomaatti ja jatka paistamista, kunnes tomaatti on muhjua. Lisää vesi, nosta lämpöä ja keittele pari minuuttia. Maista kastiketta ja säädä tarvittaessa makua. 

Riko munat varovasti (keltuaisia rikkomatta) ruoan päälle pannun eri kulmiin. Siis näin: 

Peitä pannu kannella ja hauduttele keskilämmöllä viitisen minuuttia. Ota sen jälkeen kansi pois ja jatka kypsentämistä, kunnes lähes kaikki vesi on haihtunut pannulta ja munien koostumus on halutun lainen. Itse tykkään kypsentää munat viittä vaille koviksi, ja minulla menee siihen kaikkiaan kymmenisen minuuttia. (Voit kokeilla munien kypsyysastetta painamalla munaa kevyesti sormella.)

Ripottele pinnalle halutessasi tuoretta korianteria, mustapippuria ja paprikajauhetta. 

Tätä ruokaa voi myös varioida lisäämällä pannulle erilaisia kasviksia (esimerkiksi ohueksi suikaloitua paprikaa, herneitä tai pieneksi kuutioitua perunaa) ja paistamalla ne lähes kypsiksi ennen munien lisäämistä. Vettä tarvitaan tällöin ehkä hieman enemmän.

*****

MUNACURRY (EGG CURRY 2)

AINEKSET: 

4 kananmunaa 

hieman öljyä paistamiseen

1/3 tl kurkumaa

1/2–1 tl chilijauhetta

1/2 tl suolaa

 

1 iso sipuli hienonnettuna

1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa

1 tl korianterijauhetta

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

1 tl paprikajauhetta

2 tomaattia pieniksi kuutioituina

n. 2 dl vettä

(pieni luiraus kermaa, tuoretta korianteria, paahdettua sipulirouhetta)

VALMISTUS:

Keitä munat koviksi, jäähdytä ja kuori ne. Tee munien kylkiin pari kolme pitkittäistä viiltoa.

Kuumenna öljy (wokki)pannulla ja lisää pannulle kurkuma, chilijauhe ja suola. Lisää munat ja pyörittele niitä hetki pannulla. Ota munat pois pannulta ja laita ne sivuun odottelemaan. 

Lisää pannulle samaan mausteöljyyn sipuli ja paistele sitä kovahkolla keskilämmöllä 5–10 minuuttia, kunnes sipuli on pehmentynyt mukavasti. 

Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja jatka paistamista, kunnes tahna ei tuoksu enää raa'alle (pari minuuttia). 

Lisää korianterijauhe, juustokumina, paprikajauhe sekä ripaus suolaa. Sekoita mausteet hyvin ja lisää tomaatit ja paistele, kunnes ne ovat muhjua. 

Lisää vesi, kiehauta seos ja peitä pannu kannella. Hauduttele keskilämmöllä 5–10 minuuttia. 

Lisää kananmunat ja jatka hauduttelua vielä hetken aikaa. Tarkista maku ja lisää halutessasi pieni luiraus (ruoka)kermaa. 

Koristele ruoka halutessasi tuoreella korianterilla ja mahdollisesti myös paahdetulla sipulirouheella. Sipulirouhe ei ole millään tavalla olennainen eikä varsinkaan intialainen elementti, mutta minusta paahdettu sipulirouhe sopii kivasti monen intialaisen ruoan (mm. biryanin) päälle.

Meinasin lopettaa tähän, mutta tuleekin vielä yksi bonusohje, kun tein eilen illalla pitkästä aikaa ihan perusmunakasta (intialaisittain siis). 

KASVISMUNAKAS

AINEKSET: 

4 kananmunaa

vähän sipulia hienonnettuna

vähän (vihreää) paprikaa pieneksi pilkottuna

vähän tomaattia pieneksi kuutioituna (ilman siemeniä)

hieman tuoretta korianteria hienonnettuna

1 vihreä chili hienonnettuna (tai chilijauhetta maun mukaan)

n. 1/2 tl suolaa

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

hieman jauhettua mustapippuria 

ripaus kurkumaa

 

vähän öljyä paistamiseen

VALMISTUS: 

Riko munat kulhoon ja sekoita niiden rakenne haarukalla rikki. Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. 

Kuumenna öljy pannulla ja lisää munaseos. Paista munakasta keskilämmöllä, kunnes pinta on hyytynyt sen verran, että pystyt kääntämään munakkaan. Käännä munakas ja paista myös toiselta puolelta kypsäksi. (Munakas on aika paksu, ja kääntäminen onnistuu parhaiten niin, että liu'uttaa munakkaan isolle lautaselle paistunut puoli alaspäin ja laittaa tämän jälkeen pannun munakkaan päälle pohja ylöspäin. Sitten otetaan vasemmalla kädellä pannun kahvasta kiinni ja oikealla kädellä lautasen pohjasta ja kipataan munakas pannulle.)

*****

Ayurveda eli ikivanha intialainen luonnonlääketiede vaikuttaa edelleen hyvin vahvasti siihen, miten intialaiset valmistavat ja syövät ruokansa. Varsinkin vanhempi sukupolvi (anopin ikäluokka) tuntuu saaneen ayurveda-tietoutensa verenperintönä, ja anopillakin on ayurvedan opit hienosti hallussa. Vaikka en ole itse ollut kovinkaan innostunut ayurvedasta, en ole kuitenkaan tyrmännyt sitä minään huuhaa-tieteenä, vaan olen suhtautunut siihen varovaisella kiinnostuksella. Niinpä minunkin päähäni on tarttunut vuosien varrella joitain juttuja, ja tiedän esimerkiksi sen, että maitotuotteiden ja kananmunien yhdistämistä ei pidetä ruoansulatuksen kannalta hyvänä asiana. Jos siis haluaa syödä ayurvedan oppien mukaisesti, tuohon aiempaan munacurryynkaan ei pitäisi lisätä kermaa.

Ayurvedan mukaan jokaisella ruoka-aineella on ominaisuuksia (mm. maku ja viilentävä/lämmittävä ominaisuus), ja jos samalla aterialla yhdistää erilaisia ominaisuuksia omaavia ruoka-aineita, ruoansulatus ylikuormittuu, mikä voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia, kuten ilmavaivoja, turvotusta ja närästystä. 

Kuvat täältä.

Taulukossa on muutamia esimerkkejä siitä, minkä kanssa tiettyjä ruoka-aineita ei pitäisi koskaan yhdistää, ja kuten kuvasta näkyy, kananmunat ja maito on erityisen huono yhdistelmä (erityisen huonot yhdistelmät on kirjoitettu isoin kirjaimin). Kiinnitin itse huomiota erityisesti tuohon, että hedelmiä ei pitäisi yhdistää minkään muun kanssa, vaan hedelmät pitäisi syödä aina yksinään. Tämä johtuu siitä, että hedelmät ovat helposti sulavia, ja jos niitä yhdistää vaikeammin sulavien ruoka-aineiden kanssa, tiedossa voi olla vatsavaivoja. Anoppilassa onkin tapana syödä hedelmiä lähinnä ilta-aterian jälkiruoaksi, kun ateriasta on kulunut jo hyvä tovi. Minä taas en mielelläni syö hedelmiä enää illalla, sillä ne aiheuttavat ylimääräisiä yöllisiä vessakäyntejä, ja koen, että esimerkiksi omena aiheuttaa minulle ilmavaivoja.

Minulla on ollut jo pitkään kaikenlaisia vatsavaivoja (lähinnä turvotusta, ummetusta ja ilmavaivoja, joskus vatsakipujakin), ja tämä ayurveda-juttu alkoi kiinnostaa nyt siitä syystä. Minulla kun on tapana syödä iltapäivällä välipalaksi iso kulho hedelmiä jogurttirahkan kanssa (tai sitten iso salaattikulho jollakin proteiinilla) plus pari voileipää, ja varsinkin tuo jogurttirahka-hedelmäyhdistelmä on ayurvedan mukaan tuhoon tuomittu. En tiedä, voisiko hedelmien ja maitotuotteen yhdistämisestä löytyä selitys vaivoihini (ne kun alkavat tyypillisimmin juuri tuon välipalan jälkeen), mutta ehkä minun kannattaisi miettiä muita vaihtoehtoja. Tuskin tulen kuitenkaan muuttamaan ruokavaliotani täysin ayurvedan ajatusten mukaiseksi, sillä joutuisin muuttamaan ruokailutottumuksiani niin rankalla kädellä, että se ei tule kyllä ikinä onnistumaan. Mutta ehkä kokeilen ayurveda-ruokavaliota Intiassa, kun menen sinne taas joskus. Siellä sen luulisi olevan paljon helpompaa, kun ei ole mitään jogurttirahkoja ja raejuustoja, ja syön siellä muutenkin ihan eri tavalla kuin täällä Suomessa.

😘