Ihmiset pyytävät palautetta mutta haluavat tosiassa vain kiitosta.


lauantai 31. joulukuuta 2011

Koti se on tämäkin

Kummallista, mutta kun tänään ajelimme Hyderabadin lentokentältä anoppilaan ja kun myöhemmin pyöriskelimme kaupungissa, tuntui kuin en olisi täältä poissa ollutkaan. Miten siitä voi olla muka yli puoli vuotta, kun olin viimeksi täällä? Ensimmäisenä päivänä elo ei ole ainakaan vielä tuntunut läheskään niin kauhealta kuin olin kuvitellut; kaikki on tuntunut jollakin tapaa vain aika normaalilta, ihan kuin jollakin kummallisella tavalla kuuluisin tänne. Toki hermot menivät jo tänäänkin - useampaankin otteeseen! - mutta kai se kuuluu täällä asiaan.

Näkymä anoppilan parvekkeelta tänään iltapäivällä.

Ilman lämpöisyys hieman yllätti, sillä olin kuvitellut Hyderabadissa olevan huomattavasti viileämpää. Viime vuonna yölämpötilat laskivat muistaakseni joulukuussa alle kymmenen asteen, ja olisin laittanut jalkaani villasukat, jos minulla olisi ollut semmoiset mukanani. Appiukko kertoi, että viime aikoina on ollut poikkeuksellisen kylmä, mutta ei se nyt minusta niin kauhean kylmä ole, jos päivällä on 30 astetta ja yölläkin vajaat 20. Ilma on kylläkin jotenkin omituisen kostea, joten mistään kuohkeista kampauksista on turha haaveilla. Smiley

Sen verran kuitenkin palelin tuossa päivällä univelkoja pois nukkuessani, kun kattotuuletin pyöri taustameluja häivyttämässä, että piti kaivaa ihan oikeat peitot esiin ja käydä ostamassa niihin pussilakanat. Kaikki kaupat olivat aivan hirvittävän täynnä, koska oli viikonloppu ja varmaan myös siksi, että oli uudenvuodenaatto. Kauppakeskusten järkyttävä meteli alkoi heti tökkiä, eikä siellä tehnyt mieli pyöriä yhtään enemmän kuin oli pakko. Hypercity-tavaratalossa sijaitseva viinakauppa oli sekin niin ääriään myöten täynnä, että en ole koskaan tainnut nähdä siellä samanlaista tungosta.

Vuodenvaihteen ruuhkaa intialaisessa Alkossa.

Kodinsisustusliikkeessä.
Ei löydetty muuta kuin kaksi pannunalustaa anopille.


Raha-automaatille oli varttitunnin jono, mutta jonottaminen oli hyvää harjoitusta kärsivällisyydelle. Hypercityn kassajono oli toinen kärsivällisyyttä koetteleva paikka, mutta yritin huvitella senkin ajan ja tehdä pientä empiiristä tutkimusta siitä, mitä intialaisten ostoskärryistä löytyy uudenvuodenaattona. Perunalastupusseja niissä ainakin oli, ja paljon!

Intialaiseen ostoskeskuskulttuuriin kuuluu se, että niissä on kaikenlaisia meluisia tapahtumia lapsille ja aikuisille. Inorbitissa oli tänään meneillään jonkinlainen lasten tanssitunti.

Pimeä alkaa laskeutua läntisen Hyderabadin ja Durgam Cheruvu -järven ylle.

Meidän oli ollut tarkoitus mennä koko perheen voimin syömään jonnekin, mutta anoppi ei sitten halunnutkaan lähteä, koska hän ei syö lauantaisin (ja muistaakseni tiistaisin ja torstaisin) uskonnollisista syistä ei-kasvisruokaa. Appiukko ei syö ei-kasvisruokaa muulloinkaan, joten hänelle on ihan sama, minä päivänä hän käy ravintolassa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että koska tänään on uudenvuodenaatto, kaikki paikat olivat jo etukäteen täyteen varattuja. Niinpä päädyimme lopulta yhteen baariin, joka ei ottanut pöytävarauksia vastaan lainkaan. Erilaiset uudenvuoden bashit ovat täällä ravintoloissa hyvin suosittuja, ja niissä on silloin erikoista ohjelmaa. Tämä kyseinen baari oli kuitenkin päättänyt tehdä poikkeuksen ja olla järjestämättä mitään erityistä uudellevuodelle. Paikalle oli kuitenkin tilattu pari dj:tä, ja volyymit oli väännetty niin kaakkoon, että appiukko piteli välillä korviaan. Smiley

Dj:t soittavat.
Musa oli kyllä hyvää, mutta vähän liian kovalla. T. nimim. vanha.

Itsekin olin matkasta vielä vähän väsynyt, enkä ollut juhlatuulella yhtään. Koska olin kuskina, en voinut edes juoda mitään mocktaileja vahvempaa, joten keskityin sitten taas syömäpuoleen, johon on tullut keskityttyä viime päivinä vähän turhankin kanssa. Smiley Intiassa on tapana syödä drinksujen kanssa suolaisia alkupaloja, jotka tarkoittavat erilaisia intialaisia pikkuruokia. Ne voivat olla esimerkiksi vartaita, mausteisia herkkusieniä, uppopaistettua kalaa tai kiinalaisittain maustettuja kasviksia. Koska kyseisessä baarissa ei tarjottu muuta ruokaa kuin näitä alkupaloja, vedimme niitä illalliseksemme, eli niin paljon, että vatsa alkoi kupruilla.


Alan tässä pikkuhiljaa valmistautua petiin, mutta sitä ennen pitää vielä hieman setviä matkalaukkuja. Matkatavarat saatiin kaikki perille, ja Mumbaihin asti kaikki sujui suorastaan loistavasti, vaikka meillä olikin neljä matkalaukkua, jotka painoivat lähes sata kiloa, ja vielä muhkeat käsimatkatavarat päälle. Mumbaistakin matkatavarat saatiin muutaman mielenkiintoisen juonenkäänteen jälkeen lähtemään edelleen Hyderabadiin. Ehkä kerron niistä juonenkäänteistä joskus myöhemmin; nyt en jaksa.

Sainpas roudattua jouluksi saamani piparkakkutalonkin melkein ehjänä Intiaan! Ainostaan nallepiparin käsi murtui - ja nyt olen pistellyt murtuneen raajan jo poskeeni.

Huomenna se sitten alkaa, ihan uusi vuosi 2012. Minä en tänäkään vuonna tee muita lupauksia kuin sen saman vanhan kuin aina muinakin vuosina: lupaan olla lupaamatta mitään. Smiley

torstai 29. joulukuuta 2011

Viimeinen ateria ja muita viimeisiä

Kaikki alkaa olla valmista lähtöön. Kerrankin päätin aloittaa pakkaamisen tarpeeksi ajoissa, ettei tulisi mitään jättipaniikkia kaksi tuntia ennen lähtöä (sekin on koettu, vieläpä useasti). Olen ollut muutenkin jotenkin ihmeen aikaansaava ja pannut tuulemaan niin, että kerkesin pyöriskelemään alennusmyynneissä (kahdesti!) ja nyt vielä kirjoittelemaan blogiinkin. Smiley

Viime päivät ovat kuluneet kaikenlaisia hankintoja tehdessä, vaikka päätin ensin, että en ottaisi mitään ylimääräistä mukaan. Tein nimittäin radikaalin ratkaisun ja päätin pakata samaan tyyliin kuin jos lähtisin vain viikon matkalle johonkin - mukaan vain vaatteet ja muut välttämättömimmät.

Suunnitelma oli tämä, mutta toteutus olikin sitten ihan toinen. Koska Lufthansa ei enää lennä Hyderabadiin, jouduimme etsimään vaihtoehtoisia lentoreittejä. Ukkeli sattui bongaamaan Frankfurt-Mumbai -lennolta jonkin kummallisen tarjouksen ja onnistui saamaan business-luokan liput melkein economyn hinnalla. Business-luokassa matkatavaroita saa olla peräti 64 kiloa per naama, mikä tarkoitti tietenkin sitä, että piti alkaa kehitellä jostakin lisää matkatavaroita, ettei tulisi vain lenneltyä alipainolla. Smiley

Olenkin sitten ostellut mitä kummallisimpia mukaanviemisiä Intiaan. Joitakin juttuja on tosi vaikea löytää Intiasta - tai sitten ne ovat siellä hirveän kalliita - ja erityisesti tällaiset erikoisemmat käytännön jutut olivat hankintalistallamme. Nyt meillä on pakattuna matkalaukkuihin esimerkiksi otsalamppu (iltalenkkeilyäni varten), työkalusarja, lajitelma ruuveja ja nauloja, ulko-/sisälämpömittari, mopin varsi ja vaihtopäitä sekä ämpäriin kiinnitettävä mopin kuivauskori, rullalla olevia halpoja pakastuspusseja, joita voi käyttää vaikka mihin, ruokailuvälinesarja ja kuuden hengen posliiniastiasto. Astiasto on hankittu ihan ukkelin toiveesta, koska minusta intialaiset metalliastiat ovat paljon käytännöllisempiä. Ukkelin mielestä on kuitenkin kivempi tarjota vieraille ruokaa posliiniastioista - ja saahan niillä myös kätevästi lisäpainoa matkalaukkuun, hihii. Weetabixeja ja suomalaista kahvia en kuitenkaan tällä kertaa aio ottaa mukaan, koska aion testata, kuolenko ilman niitä. Smiley

Kävin pitkästä aikaa Matinkylän kierrätyskeskuksessa katsomassa, löytyisikö sieltä jotain halpaa mukaanvietävää, jonka voisi sitten joskus huoletta jättää Intiaan. Kierrätyskeskus oli muuttunut todella paljon sitten viime käynnin: huonekalut olivat muuttaneet omaan halliinsa, joten alakerran muut osastot olivat saaneet enemmän tilaa.

Yläkerran astiaosastoa.

Laseja, kuppeja, vaaseja ja sen semmoisia.

Talviharrastamisen ei tarvitse tulla kalliiksi!
Kierrätyskeskuksen talviurheiluvälinevalikoima oli melkoinen, ja hinnatkin ovat kukkaroystävälliset.


Vähän outoa...

Alakertaan oli tullut myös uusi osasto, kädentaito-osasto, jossa myytiin kaikenlaista käsityöhärpäkettä sekä esimerkiksi tapetteja.


Minä en kuitenkaan löytänyt tällä kertaa kierrätyskeskuksesta muuta ostettavaa kuin kuusi hauskan näköistä kahvikuppia, jotka olivat minusta juuri sopivan näköisiä ja kokoisia intialaiselle kahville ja teelle. Ukkeli meinasi kuolla nauruun, kun hän tutkiskeli kotona kuppien pohjia. Kupit olivat nimittäin made in India. Smiley

Viimeinen auringonnousu kotiparvekkeelta vähään aikaan.

Viime päivät olemme olleet ulkoruokinnassa, koska ei ole ollut yhtään aikaa miettiä ruoanlaittoa. Meille on muodostunut jonkinlaiseksi traditioksi, että matkaa edeltävänä iltana syömme aina Mäkkärissä, mistä en kyllä ota yhtään tunnontuskia, koska syömme hamppareita ja muita vastaavia niin äärimmäisen harvoin. Tänään aika ei ollut kuitenkaan ihan niin kortilla, sillä kerkesimme istumaan ravintolassa hieman pidempäänkin. Mäkkärille ei viitsitty senkään takia mennä, kun söimme jo eilen Kotipizzassa...

Viimeinen ateria.

Huomenaamulla suuntaamme kohti lentokenttää, ja perille Hyderabadiin saavumme joskus uudenvuodenaattoaamuna. Aattoiltana pitäisi sitten mennä juhlistamaan vuoden vaihtumista johonkin ravintolaan anopin ja appiukon kanssa. Jos en pääse koneelle enää ennen kuin vuosi vaihtuu, toivottelen varmuuden vuoksi kaikille oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2012!
Smiley

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu tuli ja meni

Joulusta alkaa olla enää viimeiset rippeet jäljellä, ja huomenna alkaa taas arki. Pyhäpäivät ovat välistä niin pitkästyttäviä, että arki tuntuu niiden jälkeen joskus ihan tervetulleelta.

Vietimme joulun kaiken kaikkiaan aika perinteisissä merkeissä. Kaiken kukkuraksi saimme toivomani valkoisen joulun, sillä jouluaattoyönä maahan oli satanut kaunis lumikerros. Vielä joulupäivänä järvi oli jäässä, ja aurinkokin näyttäytyi.

Mikähän eläin tästä on kulkenut? Naapurin koira, ehkä? :-)

Tänään tapaninpäivänä onkin taas sitten satanut vaihteeksi vettä, eikä täällä etelässä ole lumesta tietoakaan.

Kiteelle menevän tien varteen tehdään joka joulun alla jouluseimi, jota minun on aina pakko käydä ihastelemassa ja valokuvaamassa, jos vain satumme ajelemaan sen ohitse.

Seimen yllä liihottelee kaunis enkeli,

ja itse seimessä nukkuu joulun lapsi.

Hautausmaalla ihastelin kauniita enkelikoristeita, joissa näkyi ajan kuluminen.


Rupean aina miettimään hautausmaalla kaikenlaista. Kunpa oppisin elämään niin, että voisin katsoa jokaista päivääni taaksepäin ja olla tyytyväinen siihen, miten olen päiväni elänyt. Välistä tuntuu, että aika vain kuluu kaikkeen jonninjoutavaan ja typeräänkin.

Tajusin tässä juuri, että meillä on enää kolme päivää aikaa valmistella Intiaan lähtöä. Kolme päiväähän ei ole yhtään mitään! Melkein alkaa pieni paniikki iskeä: mitä kaikkea tässä vielä pitäisi tehdäkään ennen perjantaita! Tällä hetkellä olen kuitenkin jotenkin tyhjäkäynnillä enkä osaa tarttua oikein mihinkään. Toivottavasti huomenaamulla herään täynnä energiaa, kun arkikin taas koittaa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Toivotus hyvän joulun


Me Karvatunturin tontut toivottelemme oikein viihtyisää ja maukasta joulua kaikille ystävillemme!


Me pakkaamme huomenissa poromme ja lähdemme viettelemään joulua (toivottavasti) hieman talvisempiin maisemiin. Kotikonnuille palaamme taas viimeistään joulunpyhien jälkeen. Sitten alkavatkin hieman toisenlaiset haasteet, kun on ruvettava kaivamaan matkalaukkuja ja kesävaatteita esiin. Intian-koneemme starttaa nimittäin 30. päivä, joten lähtöön on enää reilu viikko aikaa! Minunkin lähtökapinani on alkanut pikkuhiljaa vaihtua pieneen lähtökipinään. Uusi vuosi vastaanotetaankin sitten jo aivan toisenlaisissa merkeissä. Smiley

Kulkuset intialaiseen tapaan:

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Jouluostoksilla

Onpa taas tullut käytyä jouluostoksilla. Vielä ihmisten paljous muuten jotenkin menettelisi, mutta parkkipaikalla ja kassajonoissa meinaa mennä hermot. Pitääkö kaikkien - itseni mukaan luettuna! - tunkea ostoksille samana viikonloppuna?

Kun omassa lapsuudessani leluvalikoima oli aika pieni, ainakin nykyajan tursuaviin leluhyllyihin verrattuna, en voi muuta kuin ihmetellä, kuinka lapset ennen oikein pärjäsivät.

Star Wars -osasto.

Järempää kalustoa, jos pikkuripellykset alkavat kyllästyttää.

Nintendo DS-osasto. Pelejä, kenties?

Minä muistan yhdestä joulusta ensimmäisen elektroniikkapelini, jonka sain joskus alaluokilla ja joka on vieläkin jossain tallessa. Siinä Mario ja Luigi lastasivat pulloja limsakoreihin, ja täydet korit piti lastata rekkaan. Se oli minusta hirveän jännittävä peli, ja voi sitä riemua, kun pääsin koko pelin läpi. Ehkä nykyajan lapset saavat samanlaisia elämyksiä nykyajan peleistä, mutta olen kyllä hieman epäileväinen. Nykyään kaikenlaiset pelit kun ovat jo niin arkipäivää, että jotenkin on vaikea uskoa, että nykyään osattaisiin enää nauttia peleistä samalla tavalla kuin ennen, jolloin ne olivat harvinaisempia.

Ukkeli ei ole koskaan ymmärtänyt jouluun liittyvää lahjojen vaihtamiskulttuuria. Intiassa massoittaista lahjojen vaihtamista ei (tietääkseni) harrasteta, ei jouluna, eikä minään muunakaan ajankohtana, ja lahjojen vaihtaminen tuntuukin miehestä lähinnä kiusalliselta. Se on saanut minutkin pohtimaan joulun tavaravyöryä hieman kriittisemmin. En yritä paasata tekopyhästi siitä, miten ihmiset tuntuvat kadottaneen joulun perimmäisen tarkoituksen, koska olen itse kadottanut sen ihan samalla tavalla. Minua hirvittää lähinnä se, miten lahjojen antamisesta ja saamisesta on tullut pakollista ja monelle joulun perimmäinen ja ainoa tarkoitus. Erityisesti ajatus kirpaisee niiden osalta, joilla ei ole varaa juhlia joulua. Onneksi on olemassa paljon erilaisia keinoja lahjoittaa rahaa vähävaraisille; antaa pieni joululahja jollekin tuntemattomalle ja saada parempi joulumieli itselleenkin. Itse olen ottanut tavakseni osallistua ainakin Punaisen Ristin Hyvä Joulumieli -keräykseen, joka kestää jouluaattoon asti. Vielä ehtii siis hyvin lahjoittaa joulumieltä. :-)

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Maakuntamatkailua

Blogissani on ollut viime aikoina kovin hiljaista, sillä olen ollut kiertelemässä hieman maakuntia. Kun ei ole nettiä, ehtii tehdä kaikenlaista muuta kivaa, vaikkapa ihastelemaan luontoa. Näinä aikoina tuntuu myös erityisen tärkeältä ottaa jokaisesta läheisten kanssa vietetystä hetkestä kaikki mahdollinen irti ja keskittyä yhdessäoloon niin hyvin kuin vain pystyy. Kohtahan en tapaa läheisiäni pitkään aikaan lainkaan, kun suunnistamme kohti Intiaa.

En vieläkään oikein tiedä, milloin olemme tarkalleen ottaen lähdössä. Mies palailee pikapuoliin edelliseltä matkaltaan, ja toiveissa olisi, että hänellä olisi viimeinkin hieman aikaa syventyä näihin käytännön juttuihin. Lentolippujen varailu jää meillä aina - syystä tai toisesta - viime tippaan, ja varsinkin miehellä on tapana lähteä matkaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Joskus liput varataan vain päivää, paria ennen lähtöä, ja siinä lähtöhötäkässä on sitten kiva alkaa pestä pyykkiä tai metsästää verensokerimittareita Intian-sukulaisille.

Minä halusin aiemmin tietää aina mahdollisimman ajoissa, milloin lähdettäisiin johonkin ja missä tulisimme milloinkin olemaan, koska halusin suunnitella kaiken huolellisesti etukäteen. En pitänyt lainkaan siitä epävarmuuden tunteesta, jonka suunnittelemattomuus minussa synnytti, ja minusta tuli kiukkuinen ja nalkuttava akka, jos miehen suunnitelmat eivät tuntuneet selkiytyvän. Siperia on näköjään opettanut, sillä nykyään siedän epävarmuutta vähän turhankin hyvin, enkä jaksa stressata oikein mistään. Ehkä olen huomannut, että ei maailma siihen kaadu, jos kaikki ei aina menekään suunnitelmien mukaan tai jos suunnitelmia ei ole peräti ollenkaan.

Lähdemme matkaan luultavasti aika pian joulun jälkeen tai viimeistään heti tammikuun alussa. Ehdimme siis viettää vielä ainakin joulun Suomessa, mikä on ihanaa senkin takia, että viime joulun kärvistelimme Intiassa. (Mikä taitaa itse asiassa olla emävale, koska nyt kun tarkemmin muistelen, taisimmekin viettää joulun Kuala Lumpurissa. Löysin todisteeksi pari postaustakin: Malesian joulutunnelmista voi lukea täältä ja Kuala Lumpurista täältä.) Vielä olisi siis ainakin pari viikkoa armonaikaa - ja siltikään en ole tehnyt lähdön eteen oikeastaan juuri mitään. Kansainvälisen ajokorttihakemuksen sain sentään kiikutettua Autoliiton toimistoon, mutta se pitäisi vielä saada noudettuakin sieltä. Smiley
Mutta tässä pieni kuvakokoelma siitä, mitä olen puuhaillut viime aikoina.
Olen tavannut ihanaa koiruutta,
ihmetellyt erikoista kylttiä tien varressa,
ihastellut talvea, joka alkoi,
näin ainakin luulin,
ihan tosissani,
kunnes tuli plussakelit
ja kaamea vesisade, joka sai tietkin hieman tulvimaan.
Olen lämmitellyt leivinuunin ääressä,
syönyt joulutorttuja, piparitaikinaa ja toisten joulukalentereista pöllittyjä suklaita,
tehnyt pieniä jouluvalmisteluja, kuten kiinnittänyt himmelin kattoon,
leiponut - toisen kerran elämässäni - karjalanpiirakoita, oppinut ajelemaan piirakkapohjia pastakoneella (jee!), ja saanut myös muutaman piirakan näyttämään suhteellisen asialliselta. Smiley
Olen seuraillut lintulaudan livelähetystä ja yrittänyt ottaa kuvia pikkusirkuista,
huonolla menestyksellä tosin, koska linnut eivät malttaneet pysyä millään paikallaan, vaan suhasivat koko ajan sinne tai tänne, joten kuvista tuli enimmäkseen joko epätarkkoja,
tai sitten kuvassa näkyi vain epämääräinen räpistelevä höyhenkasa. Taito se on tämäkin. Smiley