Kreikka-överit

Päätimme lähteä yhtenä Kreikka-päivänä pienelle autoretkelle Ateenan eteläpuolelle Attikan rannikolle. Toiveissa oli nähdä erityisesti niemen eteläkärjessä oleva Poseidonin temppeli, koska olimme kuulleet, että se olisi hieno paikka. Sekin olisi kuulemma parhaimmillaan auringonlaskun aikaan, mutta koska joka paikassa ei voi olla auringon laskiessa, lähdimme matkaan aamupäivästä.

Matkalle lähtö ei sujunut ihan suunnitellusti. Autovuokraamossa ei ollutkaan tarjolla automaattivaihteista autoa, vaikka ukkeli oli nimenomaan sellaisen varannut. Autovuokraamon mies yritti tyrkyttää meille manuaalivaihteista, hieman isompaa autoa, ja minä olisin siihen tyytynytkin, mutta ukkeli pysyi kovana: automaattivaihteinen auto on löydyttävä! Minulla on ollut viime aikoina taas pahoja polvivaivoja, varsinkin juuri vasemmassa eli kytkinjalassa, ja auton ajaminen pidempiä matkoja tuottaa tuskaa. Olisin minä siitä kuitenkin varmasti jotenkin selvinnyt. (Ukkeli ei ole tottunut ajamaan ulkomailla autoa, joten minä olen meillä aina se kuski. Se sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä ajan mieluummin itse kuin annan jonkun toisen ajaa.😳)

Automaattivaihteinen auto löytyi lopulta toisesta autoliikkeestä, ja odoteltuamme puolisen tuntia pääsimme vihdoinkin matkaan. Seuraavaksi selvisi, että kumpikaan ei ollut muistanut ottaa kännykän laturia mukaan, ja kun karttapalvelut syövät hirveästi akkua (autossa ei ollut navigaattoriakaan, vaikka oli pitänyt), puhelimen akku alkoi huveta. Tunnelma autossa meinasi jo hieman kohota, kun suhasimme vain edestakaisin Ateenan katuja, emmekä tuntuneet pääsevän koskaan matkaan.

Vihdoinkin kaupungin ulkopuolella!

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Vouliagmenijärvi, jonka veden sanotaan olevan terapeuttista ja parantavan reuman. Minä olin ottanut mukaan jopa uimapuvunkin, kun olin ajatellut, että saattaisin pulahtaa järveen.

Järven nähtyäni uimahalut kuitenkin katosivat.


Järvi ei ollut yhtään sellainen kuin olin kuvitellut, vaan se oli minusta lähinnä tunkkainen lätäkkö. Kyllähän ihmiset järvessä kovasti uivat, mutta minua vesi ei houkutellut.

Huomioni kiinnittyi erääseen mieheen, joka istui järveen menevillä rappusilla jalat vedessä. Miehen jalkojen ympärillä kuhisi pieniä kaloja - mies oli siis omatekoisessa kalapedikyyrissä, jossa kalat syövät ihosta kuollutta solukkoa. Mies kertoi kokeilevansa kalapedikyyriä ensimmäistä kertaa, mutta se kuulemma toimi hyvin: kaloilla oli kova nälkä!

Ällöä.

Retkipäiväksemme oli luvattu sadetta, mutta onneksi sääennusteet eivät pitäneet paikkaansa.

Ajoimme matkalla monen lomakohteen läpi, mutta lomasesonki ei ollut tainnut vielä alkaa, kun kaikkialla oli niin hiljaista ja autiota. Paikkakuntien nimet jäivät vähän arvoituksiksi, sillä kaupunkien nimet oli kirjoitettu niin teiden varsilla kuin kännykän kartallakin vain kreikaksi.

Ihmettelimme tien varrella näkyviä värikkäitä pikkukopperoita, joissa oli kukkasia. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että kopperot olivat kai jonkinlaisia muistomerkkejä. Paikalla oli ehkä tapahtunut joskus jokin onnettomuus?

Minua harmitti, että olimme lähteneet Ateenaan niin lyhyellä varoitusajalla, etten ollut edes ehtinyt etsiä netistä vinkkejä Ateenan hylätyistä paikoista, joita olisin voinut käydä tutkimassa. Kävi kuitenkin ilmi, että hylättyjen paikkojen löytämiseksi ei Kreikassa nettiä tarvita, sillä Kreikassa on hylättyjä rakennuksia pilvin pimein. Autiot ja ränsistyneet rakennukset tekivät vähän surulliseksikin, kun ajattelee Kreikan lähihistoriaa. Kuinkakohan moni ihminen menetti talouskriisin seurauksena elinkeinonsa?

Olin nähnyt Ateenassa useita hylättyjä rakennuksia, mutta ne olivat kaikki näyttäneet sellaisilta, että niihin ei päässyt sisälle. Paikalliset viranomaiset eivät olisi ehkä suhtautuneet kovin myötämielisesti murtautumisyrityksiin?

Nyt ajomatkalla bongasin kuitenkin aivan tien vierellä hylätyn rakennuksen, joka näytti minusta hotellilta. En voinut mitenkään vastustaa kiusausta, vaan kurvasin tien sivuun ja sanoin ukkelille, että sori, mun on nyt ihan pakko käydä vähän tuolla.

Menneen ajan lomaresortti?

Tässä oli varmaankin hotellin vastaanotto.

Keittiötiloja, luultavasti.

Kummastuneen näköinen kissa ihmetteli, mitä oikein touhusin.

Rakennuksen takapuolelta löytyi portaat, jotka veivät hotellin toiseen kerrokseen.

Portaita pikaisesti silmäiltyäni tulin siihen tulokseen, että portaat kestäisivät kapuamisen (tosin tulen aina tähän samaan lopputulokseen, näyttivät portaat miltä tahansa), ja pääsin tutkimaan yläkertaakin.

Huone merinäköalalla (meri alkaa heti noiden puiden takaa).

Kissa ei voinut edelleenkään ymmärtää, mitä puuhailin.

Ranta alkoi heti hotellin pihasta, noiden puiden vasemmalta puolelta. Tuo on varmasti ollut joskus kiva paikka. Tosin ihmettelen, kuka tuonne on mahtanut eksyä, sillä hotelli oli niin korvessa.

Viimeinen silmäys.

Poislähtiessäni rupesin miettimään, että tuollahan olisi voinut olla mitä vain, esimerkiksi käärmeitä tai joku murhanhimoinen spurgu. Eipä tullut tuolla pusikoissa hyppiessäni moinen mieleenkään. Onneksi tällaiset ajatukset heräävät aina vasta poislähtiessä tai kotona valokuvia katsellessa, etteivät tutkimusmatkat jää niiden takia tekemättä. 😄

Poseidonin temppeli on huikealla paikalla korkealla Sounionniemen eteläkärjessä. Meri ympäröi temppeliä kolmelta puolelta, ja kukkulalta on aika korkea pudotus mereen.

Saimme taas peräämme yhden naisen, joka oli (kaulassa roikkuneesta kortista päätellen) jonkinlainen opas/turistien silmälläpitäjä. Nainen seurasi herkämättä koko ajan kannoillamme ja joutui siitä hyvästä valokuvaamaankin meitä, kun kerran sattui siinä lähistöllä olemaan. En ymmärrä, mitä epäilyttävää minussa ja ukkelissa muka on.

Miekin kävin Poseidonin temppelillä!

Ja mie!

Ja myö!

Kukkulalla eleli runsaasti vähän tällaisia kanan näköisiä lintuja. Linnut olivat minusta jotenkin sympaattisia, mutta tämäkin on tietysti taas jokin roskalintu. Tunnistaako joku lajin?

Auto oli määrä palauttaa puoli kahdeksaan mennessä, ja kun lähtömme oli viivästynyt niin pahasti, alkoi näyttää siltä, ettemme enää ehtisikään katsomaan Korintin kanavaa, jonka erityisesti ukkeli oli toivonut näkevänsä. Kuitenkin kun tutkiskelin ajoreittiä kännykästäni, kävi ilmi, että Korinttiin pitäisi ehtiä Poseidonin temppeliltä tunnissa ja neljässäkymmenessä minuutissa. Kun kello oli vasta kaksi, ehdotin, että eiköhän käydä katsomassa se Korinttikin. Ehtisimme hyvin Korinttiin ja sieltä vielä takaisin Ateenaan ennen puolta kahdeksaa.

Tiekin oli hyvä - eikä tämä ole vielä edes motaria.

Ja suunta on näemmä oikea.

Ateenassa oli tullut yhden Uber-kuskin kanssa puhetta autoilijoiden sakottamisesta. Olin kertonut taksikuskille, että meillä Suomessa nopeutta valvotaan nykyään pääasiassa kameroilla, ja taksikuski oli vastannut, että on Kreikassakin nopeusvalvontakameroita; ne eivät vain toimi. Tämä tieto oli erittäin hyödyllinen nyt, kun olin itse ratissa: ei tarvinnut kiinnittää peltipoliiseihin mitään huomiota eikä suuremmin välittää nopeusrajoituksistakaan, kun eiväthän ne kamerat toimisi kumminkaan. Pääsimme perille huomattavasti alle tunnin ja neljänkymmenen minuutin.

Korintti tuntui todella mukavalta kaupungilta, paljon mukavammalta kuin Ateena!

Korintissa oli kävelykatukeskusta, ja kävelykatujen varsilla oli paljon kivoja ravintoloita.

Söimme yhdessä kadunvarsiravintolassa, ja ukkelilla oli niin kova nälkä, että hän ei jaksanut edes odottaa ruokalistaa vaan osoitti vain kadunvarressa olevasta kuvallisesta plakaatista kanaleivän kuvaa. Näköjään nämä kuvalliset ruokalistakyltitkin tulevat joskus ihan tarpeeseen! 

Pegasuksen patsas Korintin rantakadun varrella.

Korintin kanava oli pettymys, sillä emme löytäneet paikkaa, josta olisimme päässeet näkemään kanavan korkeimman kohdan. Olimme nähneet sen pikaisesti moottoritietä kanavan yli ajaessamme, mutta nyt pääsimme näkemään vain kanavan suut. Olihan sekin tietysti parempi kuin ei mitään!

Kanavan pohjoispää.

Tuolla kaukana näkyy hieman sitä korkeinta kohtaa.

Kanavan eteläpää.

Tässä on lähdetty näköjään vähän kiireellä kuvaamaan, kun auton ovetkin ovat jääneet levälleen...

Näin jälkeenpäin ajatellen olisimme voineet ottaa auton kahdeksi päiväksi ja jättää Ateenan vähemmälle huomiolle, mutta mistä näitä koskaan etukäteen tietää.

Tunneli lähestyy.

Tietulliasema.

Tässä kohtaa sanoisin normaalisti, että jäipähän näkemistä vielä seuraavaksikin kerraksi, mutta jätän tämän nyt sanomatta. Tiedän nimittäin, että toista kertaa emme Ateenaan matkusta, ellei jotain ihan ihmeellistä tapahdu. Jotkin paikat ovat sellaisia, että niihin haluaa palata aina uudestaan, eikä Ateena ole yksi niistä.

Tämmöisen lenkin heitimme:

Nyt on Kreikka-jutut postattu, joten pääsemme vihdoinkin muihin aiheisiin.

Pölkkypäitä ja pylväitä

Kävimme ukkelin kanssa pienellä matkalla Ateenassa. Olimme aikeissa matkustaa Ateenaan jo joskus vuosia sitten, mutta päädyimme sillä kerralla muistaakseni Sisiliaan. Manner-Kreikassa en ole koskaan käynyt, vaikka Kreikka sinänsä on tuttu, sillä olen käynyt usealla Kreikan saarella. Lähdimme matkaan innolla, vaikka lähdön varoitusaika olikin taas hyvin lyhyt, eikä ukkeli ollut ehtinyt toipua vielä oikein edellisestä matkastaankaan.

Etukäteen ajateltuna minua kiehtoivat Ateenassa eniten kaikki historialliset kohteet, joita Ateenassa todellakin riittää. Taisin kuitenkin unohtaa, etten ole koskaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut historiasta, ja koulussakin historia oli inhokkiaineeni numero yksi. (Pakko kertoa, että valmistauduin kerran yläasteella historian kokeeseen kahdella rannekellolla. Minulla oli siis rannekello kummassakin kädessä. Jaa miksikö? No siksi, että rannekellojen alle sai piilotettua näppärästi lunttilaput. 😀)

Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta oli varsin mielenkiintoinen:

Akropolis-kukkula ja Parthenonin temppeli.

Hotellilta näkyi myös Lykavittos-kukkula, joka on Ateenan korkein kohta (277 metriä). Koska näköalapaikat miellyttävät minua ja ukkelia kovasti, oli suunnistettava kukkulalle heti ensi tilassa.

Kukkulalle olisi päässyt myös kävellen, mutta me valitsimme nopeamman ja helpomman tavan eli funikulaarin (kiskoköysiradan).

Kyyti saapuu!

Funikulaari kulkee koko matkan ylös asti maan alla, joten mikään näköalahissi se ei ole. Se ei  myöskään välttämättä sovi ahtaan paikan kammoisille. Ukkeli kärsii melko pahasta ahtaan paikan kammosta - hän ei esimerkiksi kerran pystynyt olemaan Ruotsin-laivan hytissä, kun häntä rupesi ahdistamaan niin kovasti, vaan hänen piti mennä kannelle tuulettumaan. Ukkeli pärjäsi funikulaarissa kuitenkin ihan hyvin siihen asti, kunnes satuin ystävällisesti kysäisemään, että miten se sinun ahtaan paikan kammosi. Onneksi matka ylös ei kestänyt kovin kauan! 

Näköalat ylhäältä olivat huikeat. Kukkulan laki, jolla näköalapaikka sijaitsi, oli niin pieni, että siellä alkoi melkein huimata.

Kaukana siintää Ateenan satamakaupunki Pireus ja etuoikealla näkyy Akropolis-kukkula.

Kuvan keskellä on Zeuksen temppeli (tai se, mitä siitä on jäljellä).

Huipulla oli paljon erikoisia, todella suuria perhosia, ja sain onnekseni vangittua yhden sellaisen kuvaankin. 

 
Huipulla oli myös pieni sievä kirkko (Agios Georgios), jonka edessä tässä pönötetään:

Lykavittos olisi ollut varmasti parhaimmillaan auringon laskiessa ja illalla, kun kaupungin valot syttyvät, mutta nuo hetket jäivät nyt kokematta.

Kävimme sentään juomassa oluset kukkulan laella olevassa kahvila-ravintolassa, joka on kyllä aivan huikealla paikalla.

Olimme ehtineet tulla jo muutamaan otteeseen ateenalaisten taksikuskien huijaamiksi, joten päätimme etsiä vaihtoehtoisen kulkutavan. Ei kannata esimerkiksi niellä taksikuskilta sellaista selitystä, että kaupungissa on lakko ja mielenosoituksia ja että taksi ei pääse ajamaan hotellille suorinta reittiä, vaan sinne pitää mennä kiertoteitä, ja taksimatka saattaa hyvinkin tulla maksamaan 35-40 euroa. (Se maksoi 38 euroa, kun normaalisti matka maksoi viiden euron kieppeillä.) Kuinka typeräksi ihminen voi itsensä tällaisen tarinan nieltyään tunteakaan.

Ukkeli päätti kokeilla Uberia, joka toimikin aivan erinomaisesti.

Eräs Uber-kuljettaja kuitenkin kertoi, että Ateenan poliisit yrittävät jatkuvasti vaikeuttaa Uber-kuskien elämää pysäyttelemällä näitä jatkuvasti. Meidänkin piti yhdellä matkalla täyttää lappu, johon tuli kuljetettavan nimi ja passin numero (ukkeli ei tosin muistanut passinsa numeroa, joten hän veti hatusta jotain).

Näimme muutenkin paljon ahkeria poliiseja tuomassa väriä kaupunkilaisten arkeen.

Tilanne päällä.

Kävimme toki niissä historiallisissa paikoissakin. Yksi paikoista oli Agora eli Ateenan vanha markkinapaikka. Agora on ollut aikoinaan erittäin merkityksellinen paikka, sillä Sokrates puhui siellä kansalle, ja Paavalikin piti Agorassa saarnojaan. Myös demokratia on saanut alkunsa Agorasta!

Agora sijaitsee Ateenan vanhassakaupungissa, jossa tunnelma olikin varsin kreikkalainen.

Sinivalkoruutuiset pöytäliinat ja kaksi jamppaa soittamassa balalaikkaa. Voiko kreikkalaisempaa olla?

Ruokalistat oli räätälöity turisteille sopiviksi, jottei kukaan vain joutuisi poistumaan paikalta tyhjin vatsoin.

Tilaaminen onnistuu kielitaidottomaltakin.

Matkamuistokaupoista sai ostaa viehättäviä tuliaisia, joilla saattoi yllättää iloisesti kaikki läheiset.

Varsinainen Agoran alue oli yllättävän suuri.

Agoran kaivauksia.

Kuvassa näkyvä iso rakennus on Attaloksen stoa (ja taustalla näkyy taas Lykavittos-kukkula).

Attaloksen stoa (pylväshalli) oli Agoran huomattavin rakennus, ja se rakennettiin noin vuonna 150 eaa. Attaloksen stoa oli kuulemma Ateenan ensimmäinen ostoskeskus, sillä siinä oli kauppoja kahdessa kerroksessa. Alkuperäinen stoa tuhoutui vuonna 267 jaa., ja tämä alkuperäistä jäljittelevä kopio rakennettiin vuonna 1956.

And here we pönötämme again.

Stoan takapihan nurkassa oli puhelinkoppi, joka huvitti minua suuresti.

Minneköhän se Sokrates soitteli?

Hefaistoksen temppeli (Kreikan parhaiten säilynyt klassinen temppeli).

Kaikilla Ateenan historiallisilla alueilla istui siellä täällä ilmeisesti jotain työntekijöitä kapteenintuoleissa, ja ihmettelimme aluksi, mikä virka näillä ihmisillä mahtoi olla. No, sekin selvisi pian. Menin Agorassa yhteen pieneen kirkkoon ja laskin opaskirjani kirkon kaiteelle, kun piti kaivaa kassista kamera esiin, ja minulla on vain kaksi kättä. Ulkona partioinut nainen tuli tuohtuneena huutamaan minulle, että "no! don't put it there!", jolloin tajusin, että istujien virka oli tietysti vartioida, etteivät typerät turistit turmelisi heidän historiallisia monumenttejaan. Päätinkin sitten lähteä saman tien menemään. Nainen seurasi kannoillani ovelle asti ja katsoi, että pääsin turvallisesti ulos.

Syntagma-aukio, jota pidetään Ateenan keskustana. Taustalla parlamenttitalo.

Zeuksen temppeli. (Temppelissä oli alun perin 104 pylvästä, mutta niistä on jäljellä enää 16.)

Kreikkalainen ruoka jäi matkallamme jostakin syystä hieman paitsioon. Söimme toki yhden moussakan ja Pireuksen rantaravintolassa kokonaisen (kiskurihintaisen) kalan, jonka nimeä en enää muista.

Maistuis varmaan sullekin.

Rantaravintoloita Pireuksessa.

Eksyimme jostakin syystä muun muassa Spondiin, joka on kahden tähden Michelin-ravintola. Ravintolan korkea laatu paljastui jo sisääntulovaiheessa, kun etsiskelin katseellani paikkaa käsilaukulleni. Tarjoilija lennätti nimittäin laukulle oman jakkaran, jolla laukun oli mukava istua.

Tästä tunnistaa laaturavintolan.

Spondin ruokalistan lukeminen oli melkoisen jännittävää, sillä listaan ei ollut merkitty hintoja lainkaan. Enpä ole ennen tällaistakaan paikkaa nähnyt, että pitää ostaa, ilman että tietää, mitä se maksaa. 

Joku asiantuntevampi olisi saattanut olla Spondissa haltioissaan, mutta minä olin lähinnä kiusaantunut. Tuli taas sellainen olo (kuten aina tämäntyylisissä ravintoloissa), että tämän on pakko olla jotain pilaa - ei kukaan voi tosissaan tehdä sellaisia piperryksiä ja kutsua niitä ruoaksi.

Ehdoton inhokkini eli hanhenmaksaa.

Mutta juustokärry oli kiva!

Tarjoilija kertoi yksityiskohtaisesti, mitä mikäkin juusto oli, mutta pahaksi onneksi tieto ei tarttunut päähäni. Onneksi tarjoilija osasi koota lautaselle mukavan kokonaisuuden. 

Hieman samaan kategoriaan kuin Spondi kuului myös hotellimme kattoravintola Premiere.

Alkupaloja. Kirjekuoressa ei ole lasku vaan spinach pies.

Paikalliset karjalanpiirakat.

Omananviipaleeseen kääritty makupala. (Ukkeli pelkäsi, että syön pyykkipojankin.)

 Suurin osa Premieren annoksista oli sentään "järkeviä" ja ruoaksi tunnistettavia.

Grande Bretagne -hotellissa nautimme puolestaan afternoon tean (elämäni ensimmäisen sellaisen), joka sekin kuuluu tyypillisiin kreikkalaisiin ruokailuperinteisiin.

Ateena oli ihan kiva, mutta en voi sanoa, että Ateenasta olisi tullut mikään lempikaupunkimme. Ukkeli ei itse asiassa tykännyt kaupungin keskustasta yhtään, ja minustakin Ateena oli jotenkin persoonaton. Kaikille historian ystäville Ateena on varmasti enemmän kuin oivallinen paikka, mutta minun silmääni kaikki pylväät ja temppelit alkoivat hyvin pian näyttää samanlaisilta (anteeksi vain).

Vielä toinenkin postaus on matkaltamme tulossa, mutta se ei ole enää Ateenasta vaan kaupungin ulkopuolelta. Vuokrasimme nimittäin yhdeksi päiväksi auton ja katselimme vähän, miltä muu Kreikka näyttää. Pääsin taas harrastamaan vähän urbaania löytöretkeilyäkin. Jee!

Kivaa viikonloppua!