Korona kutisti Ganeshan

Intia on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina, ja olen huomannut jopa ikävöiväni Intiaa. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun luin netissä intialaista sanomalehteä ja törmäsin uutiseen, että Khairatabadin Ganesha on tänä vuonna vain 2,7 metriä korkea. (Ganesh Chaturthi, jota juhlitaan taas muutaman viikon päästä, on yksi tärkeimmistä intialaisista juhlista, ja Khairatabadin kaupunginosassa Hyderabadissa on ollut juhlan kunniaksi joka vuosi jättimäinen Ganesha-patsas.) Rupesin muistelemaan, minkä mittainen Khairatabadin Ganesha oli vuonna 2012, kun kävin sitä katsomassa, ja vastaus selvisikin vanhasta blogikirjoituksestani: hulppeat 17 metriä. 

 

17-metrinen Ganesha.

 

Seuraavaksi palasin lukemaan blogikirjoitukseni Ganesha-patsaiden upotusjuhlasta, joka päättää kymmenpäiväiset Ganesh Chaturthi -juhlat. Kun muistelin kyseistä päivää ja katselin kuvista ihmisten iloisia kasvoja, iski sekä hirveä ikävä että suru. Tuli ikävä intialaisia ihmisiä, intialaista kulttuuria, maan värikkyyttä, intialaisten sinnikkyyttä ja vieraanvaraisuutta, jopa tungosta ja meteliä. Samalla suretti se, että korona on nyt ottanut Intian oikein kunnolla kouriinsa. Elämä ei todellakaan ole niin kuin ennen, eikä ole varmuutta siitä, palaako se koskaan ennalleen.

Löysin pienen haeskelun jälkeen vanhan ulkoisen kovalevyni, jolla ovat kuvat ajalta ennen vuotta 2013 ja jonka luulin kadottaneeni muutossa. Saatoin siis ruveta muistelemaan menneitä oikein kunnolla. 

 

(Vanhalla kamerallani sai ihan paskoja sisäkuvia, joten kuvat ovat epätarkkoja. Sori siitä.) 

Hitto että mie olen ollut nuoren näköinen! Ja blondi! Mutta en sinisilmäinen. 😆

           

Mikäs nyt on noin vakavaksi vetänyt?

Taustalla näkyy muuten Durgam Cheruvu -järvi, joka on kokenut viime vuosina melkoisen muodomuutoksen. Muistan vielä hyvin sen ajan, kun järven rannalla oli iso hökkelikylä, puhvelit kävivät kylpemässä järvessä, ja järvi tuoksahti vähemmän miellyttävälle. Yhdellä rantapenkereellä sijaitsi hämäräperäisen näköinen ravintola, jonka nimi oli "Something Fishy". Nimi jaksoi naurattaa vuodesta toiseen.

 

Kuva: Reddit.

 

Nyt järven ylitse kulkee silta, joka ratkaisee suuren osan alueen liikenneongelmista. Aiemmin jos halusi päästä rannan toiselle puolelle, piti kiertää järven ympäri kapeita ja huonokuntoisia pikkuteitä, mikä tiesi hirveitä pullonkauloja varsinkin ruuhka-aikaan (nimimerkillä Kokemusta on). Kun liikenne hiljenee sillan valmistumisen myötä pikkuteillä, se tietää myös rauhallisempia aikoja järven ympäristössä oleville taloille. Iloitsen tästä erityisesti sen takia, että appivanhemmat asuvat tuolla järven luoteiskulmassa näkyvissä taloissa. Perhana kun pääsisi koekävelemään tuon uuden sillan pian! Suunnittelin jo, että teen (sitten joskus, mahdollisesti...) kierroksen järven ympäri ja sillan yli.

 

Intia-ikävä johtuu tietysti siitäkin, että Intiaan pääsystä ei ole mitään toivoa. Ukkeli laski, että oli käynyt yhtenä vuonna Intiassa peräti seitsemän kertaa, mutta tänä vuonna saldo on pyöreät nolla. Voin vain yrittää kuvitella, millaista on, kun kaikki sukulaiset ovat toisella puolella maailmaa (enimmäkseen Amerikassa ja Intiassa), eikä heitä ole mitään mahdollisuutta päästä tapaamaan.

 

Intiassa läheisillä on toistaiseksi kaikki hyvin, vaikka korona onkin alkanut liippailla läheltä. Muutama kiertoteitse ukkelille tuttu ihminen on kuollut koronaan, ja appiukon työpaikallakin todettiin koronatapaus pari viikkoa sitten, kun yksi kollega oli tullut sairaana töihin. Koko toimiston väki sekä appivanhempien autonkuljettaja testattiin, mutta ainakaan siinä vaiheessa keneltäkään ei löytynyt koronaa. 

 

Koronatapaukset lisääntyvät päivä päivältä, ja tässä on viimeisin tilasto tältä päivältä (lähde: Times of India).

 

Elämä jatkuu kuitenkin ainakin ukkelin puheiden mukaan niin normaalisti kuin se tässä tilanteessa on mahdollista. Maskia tulee käyttää, vaikka epäilen, että maskeista ei ole Intiassa mitään hyötyä. Appiukkokin on kuulemma käyttänyt kuukauden päivät yhtä ja samaa maskia. Käsidesillekin on löytynyt monenlaista käyttöä: lockdownin aikana viinakaupat olivat kiinni, ja jotkut joivat pahimpaan viinantuskaansa käsidesiä. Henkihän siitä lähti. 

Minulla on ollut viime päivinä jotenkin apea fiilis, ja pienetkin asiat ovat tuntuneet toisinaan ylitsepääsemättömän vaikeilta. En meinaa saada mitään aikaiseksi, väsyttää ja on saamaton olo. Pari kertaa olen jopa yllättänyt itseni ajattelemasta, että vituttaa tämä kesäkin. Saisi tulla jo syksy! Joko minulla on alkanut heittää päästä pahemman kerran tai sitten korona-ahdistus alkaa taas nostaa päätään. Jälkimmäistä en kyllä usko, koska olen jo kerran niissä vesissä uinut, mutta mistä sitä koskaan tietää, jos vaikka pääsen uiskentelemaan uudestaan.

 

Ajatusten kakofoniaa hiljentääkseni rupesin katselemaan taas vaihteeksi Sadhgurun videoita. Vaikka olenkin kyyninen ja skeptinen kaikenlaisten gurujen suhteen, Sadhgurun puheissa on kumminkin aika paljon järkeä. Itse tosin kaipailisin puheiden sijasta (tai ainakin niiden lisäksi) myös ihan konkreettisia neuvoja, kuinka meistä tavallisista kuolevaisista voisi tulla parempia ihmisiä tai kuinka voisimme oppia elämään tyytyväisempinä. Kun purnasin asiasta ukkelille, ukkeli totesi, että konkreettisten neuvojen saamiseksi pitäisi mennä Sadhgurun Inner Engineering -kurssille, ja se maksaa. No niinpä tietysti. Ilmaiseksi ei saa muuta kuin epämääräistä lätinää. 

Vaikka gurujen höpinät eivät kiinnostaisikaan, niin suosittelen katsomaan tämän Sadhgurun videon. Minusta tästä saa aika paljon ajateltavaa. 

 

 

Seuraavaksi googletin Sadhgurun Inner Engineering -sivuille, ja huomasin siellä Sadhgurun online-kurssin, joka on koronatarjouksessa puoleen hintaan. Eipä mennyt aikaakaan, kun olin jo ilmoittautunut kurssille. Vahvistusviesti tuli sähköpostiin saman tien, ja kun lueskelin kurssiohjeita, epäilykseni heräsivät. Kurssia oli mainostettu niin, että sen voisi suorittaa omaan tahtiin, mutta kurssimateriaali on käytettävissä kuitenkin vain kuukauden ajan. Videot voi katsoa vain kerran, niitä ei voi kelata takaisinpäin kuin kymmenen sekuntia, eikä muistiinpanoja suositella tehtäväksi. Kaiken lisäksi 90 minuutin pituiset videot pitäisi katsoa yhteen pötköön, keskeyttämättä. Miten ihmeessä pystyn siihen, kun en jaksa keskittyä edes elokuvan katsomiseen? Olin ajatellut aivan päinvastaista lähestymistapaa Sadhgurun oppeihin – asioiden hidasta pureskelua ja pohtimista – mutta tästä taisikin tulla vain yksi suoritettava asia lisää.  

 

Eipä mulla muuta. Johan sitä tässä taas olikin. Nyt yritän mennä nukkumaan, kun naapurin bileetkin kuuluvat olevan ohi.

Ihana Siddharth (ja yksi guru myös)

Ystäväni kävi viime syksyn korvilla Sadhguru-nimisen gurun kolmipäiväisellä kurssilla, ja hän harmitteli, kun minä olin sattunut olemaan kurssin aikaan Suomessa - olisin kuulemma pitänyt kurssista kovin. Olen aina halunnut pysytellä mahdollisimman kaukana kaikenlaisista guruista, koska guru kuulostaa minusta erittäin epäilyttävältä: guruilla on kuitenkin tarkoitus ensin aivopestä seuraajansa, sitten kyniä heidän rahansa ja lopulta saada heidät luopumaan muusta elämästä kokonaan ja omistamaan elämänsä ja kaiken aikansa gurulle tämän ashramissa. Minusta siinä, että joku hylkää muun elämänsä jonkun hihhuliveikon takia, ei ole mitään hienoa, vaan minusta se on lähinnä säälittävää.

Kuuntelin kuitenkin avoimin mielin, kun ystäväni kertoi gurun ajatuksista. Sadhgurun ajatukset olivat kiinnostavia ja yleismaailmallisia, eikä niiden taustalla ollut mitään uskonnollista, mikä oli minulle suuri helpotus. Sadhguru on mystikko, joka pohdiskelee ihmisen elämää ja olemassaoloa hengellisyyden (spirituality) kautta.

Sadhguru puhuu uskonnosta:

"Ihmiset taistelevat koko ajan, ikään kuin maailmassa olisi meneillään taistelu hyvän ja pahan välillä. Näin ei ole. On ollut kyse aina samasta asiasta, ja niin on vieläkin: vastakkain ovat yhden miehen usko ja toisen miehen usko. Sinä uskot yhteen hölynpölyyn; joku toinen toiseen hölynpölyyn. Ja taistelu jatkuu. --

Temppeleiden tai kirkkojen tuhoaminen ei ole mitään ratkaisu. Ainakin ne toimivat halpoina psykiatreina. Ainakin ne tuovat ihmisille jonkinlaista lohtua - ehkä ihan hevonpaskaa, mutta jonkinlaista lohtua kuitenkin. Ihmiset tuntevat olevansa eksyksissä, kunnes: älä murehdi – jumala pitää sinusta huolen! Yhtäkkiä ihmiset alkavat tuntea uudenlaista luottamusta: jumala on kanssani. He alkavat elää paremmin. Näin on käynyt lukemattomille ihmisille.

Tämä riittää niille, jotka etsivät vain keinoja selviytyä elämästä. Sen sijaan ne, jotka haluavat rikkoa rajoja, ymmärtävät tämän kaiken järjettömyyden. Jos etsit vain keinoja selviytyä elämästä, kunnes jonakin päivänä kuolet: usko johonkin hölynpölyyn ja selviydy.

Jos uskonto levittää maailmassa pahaa verta - mitä se taatusti tekee - se tapahtuu siksi, että ihmiset seuraavat tiettyjä oppeja ja uskovat, että tämä on se juttu. Minun uskonnossani on kaikki. Kaikki, jotka uskovat toisin, täytyy pelastaa, koska muuten he ovat onnettomia. Tässä se konflikti juuri on. Ihmiset puhuvat kuin maailmassa olisi vain yksi uskonto.

Minä en usko tähän; minusta maailmassa pitäisi olla seitsemän miljardia uskontoa - jokaisella omansa. Uskonto on jotain hyvin henkilökohtaista; jotakin, joka on sinussa itsessäsi. Ei sitä tarvitse julistaa kadulla tai muissa paikoissa, eikä siihen tarvita mikrofonia. Uskonto on askel sisäänpäin."

(Sadhgurun puheenvuoron voi katsella kokonaisuudessaan hänen sivuiltaan Religion-otsakkeen alta.)

Toisen uskontoaiheisen ja ajatuksia herättävän videonpätkän voi käydä katsomassa täältä. 

Pari viikkoa sitten ystäväni kertoi, että Sadhguru oli tulossa taas Hyderabadiin, tällä kertaa puolentoista tunnin keskustelutilaisuuteen. Kiinnostaisiko minua lähteä? Näin voisin hieman tutustua gurun ajatuksiin ja hänen persoonaansa, ja jos kiinnostuisin enemmänkin, voisin mennä joskus myöhemmin hänen kurssilleen. Seuraava tilaisuus olisi jo helmikuussa, sillä Sadhguru on tulossa silloin taas Hyderbadiin (mutta minä olen silloinkin Suomessa).

Sadhgurun ajatukset olivat kuulostaneet minusta erittäin järkeenkäyviltä, mutta siitä huolimatta olin hieman epäileväinen. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei se mitään ota, jos ei annakaan, ja päätin lähteä.

Sadhguru Jaggi Vasudev, aikakautemme suuri opettaja ja mystikko, on tarkkasilmäinen humanitääri ja huomattava hengellinen johtaja. Hän on nykyaikainen guru, joka on kiehtova sekoitus ikivanhaa viisautta ja modernia näkemystä. Sadhgurulle sekä maallinen että mystinen ovat ominta maaperää, ja hänen avullaan miljoonat ihmiset ovat löytäneet sisäisen ilonsa ja onnensa. Sadhguru työskentelee väsymättä sen puolesta, että ihmiskunnan fyysinen, älyllinen ja hengellinen hyvinvointi paranisi, ja apunaan hän käyttää tehokkaita joogaohjelmia ja laajamittaisia vapaaehtoisjärjestöjä. Hänen inklusiivinen ja holistinen lähestymistapansa päivänpolttaviin kysymyksiin ja maailman asioihin on tehnyt vaikutuksen jopa planeetan koulutetuimpiin ja skeptisimpiin henkilöihin, ja juuri tämän takia Sadhgurua pyydetäänkin usein puhujaksi tärkeimpiin maailmanlaajuisiin konferensseihin. Sadhgurun elämä kuvastaa ennen kaikkea sitä, miten paljon mahdollisuuksia jokaisessa ihmisessä on - mahdollisuuksia elää ilman rajoja.

Lähde: Sadhguru.org 

Kun etsiskelin myöhemmin netistä tietoja keskustelutilaisuudesta, riemastuin: henkilö, jonka kanssa guru tilaisuudessa keskustelisi, oli Siddharth - juurikin minun suosikkinäyttelijäni! Ei voi olla totta! Jippii! Olen jo kerran aiemmin osunut Siddharthan kuvaussessioihinkin, joten ajattelin, että kyllä tämän nyt täytyi olla kohtalo vähintäänkin.😀

Kaiken lisäksi kävi vielä niinkin hyvin, että koska ystäväni osallistui tilaisuuden järjestelyyn vapaaehtoisjoukoissa, hän sai VIP-lippuja, jotka takasivat istumapaikat kolmannesta rivistä. Kaksi ensimmäistä riviä oli varattu Siddharthan vieraille, muun muassa tämän vanhemmille ja Tollywoodin silmäätekeville, mikä oli minun mielestäni ihan kohtuullista.

VIP-passit - ja viisaan näköinen mies.

Olimme paikalla hyvissä ajoin, jolloin halli oli vielä lähes tyhjä.

Siinä aikani kuluksi pohdin muun muassa sellaista, että montakohan ihmistä halliin mahtuu. Yhdessä penkkirivissä oli 60 tuolia (kyllä, laskin ne), ja rivejä oli ainakin kolmisenkymmentä, joten istumapaikkoja oli ainakin vajaalle kahdelle tuhannelle.

Ukkelin kanssa pohdimme myös sitä, että mitä jos rupeaisikin itse guruksi. Voisiko ukkeli esimerkiksi ruveta guruksi, kun hänhän saattaa joskus päästää suustaan jotain viisastakin? Ukkeli ei kuulemma kuitenkaan voisi ruveta guruksi, kun hän ei saisi kasvatetuksi sellaista partaa, joka guruilla pitää olla. (Onko parta muuten joku gurun tunnusmerkki? Olen huomannut, että kaikilla guruilla on ihan julmettu parta.) 

Edessä olevaa lavaa valmisteltiin, kameramiehet asettuivat paikoilleen, ja ihmisiä alkoi pikkuhiljaa virrata saliin.

Gurun vakituisella "henkilöstöllä" näytti olevan aprikoosinväriset paidat ja beigen väriset lököhousut, ja he kaikki näyttivät olevan kaljuja, naisetkin. Mikä juttu tämä nyt on, että gurulla pitää olla karvoja ihan kauheasti, ja gurun seuraajien pitää olla kaljuja? Miksi gurun seuraajien pitää olla kaljuja? Onko se jonkinlainen merkki omistautuneisuudesta, että luopuu hiuksistaan?

Siinä missä minä odottelin paikalle lähinnä Siddharthaa, vieressäni istuva tyttö oli ilmeisestikin tullut paikalle gurua varten, kun hänellä oli puhelimen taustakuvanakin gurun naama. 

Vihdoinkin tilaisuus alkoi, ja Siddharth ja Sadhguru saapuivat paikalle. Keskustelu ei alkanut hyvin. Ääni kaikui hallissa kummallisesti, eikä gurun ja Siddharthan puheesta meinannut saada mitään tolkkua. Tilannetta yritettiin korjata, ja sitten taas jatkettiin toiveikkaana keskustelua, kunnes huomattiin, että ääni ei taaskaan kuulunut kunnolla. Tätä toistettiin useamman kerran.

 Guru ja Siddharth ihmettelevät, että eikö vieläkään kuulu. (Guru on vasemmalla ja Siddharth oikealla, jos jollekin jäi epäselväksi. 😊)

Minut valtasi myötähäpeääkin suurempi nolous, kun ajattelin, että mitä jos tästä ei tulekaan mitään. Guru ja Siddharth haaskasivat aikaansa tulemalla paikalle, ja kaikki - jopa Siddharthan Chennaista paikalle lentäneet vanhemmat - joutuisivat lähtemään tyhjin käsin pois! Joku takanamme istunyt puki sanoiksi sen, mitä minäkin olin mielessäni pyöritellyt: hallissa kaikui aivan liikaa, koska hallia ei ole tarkoitettu akustiikaltaan tällaisiin tapahtumiin. Tilaisuus olikin ollut määrä järjestää aluksi toisaalla, mutta se oli sitten siirretty jostain syystä Hitexiin. Joku yleisöstä keksi lopulta ehdottaa, että kaikki hallin sivuilla olevat jättimäiset ovet avattaisiin, jotta kaiku vähenisi, ja se keino vihdoinkin tepsi niin, että päästiin itse asiaan. Onneksi!

Minä heiluin aluksi ihan hulluna kameran kanssa - otin valokuvia, videota ja sitten taas valokuvia - kunnes ukkeli totesi, että nyt voisit ruveta kuuntelemaan. Siddharth on vaan niin ihana - ja paljon ihanampi luonnossa kuin elokuvissa! Jos olisin iso paha susi, pistäisin hänet kyllä poskeeni.

Keskustelu oli luonteeltaan hieman toisenlainen kuin olin kuvitellut. Teemana oli "Youth and Truth", ja Siddharth kysyi aiheen tiimoilta gurulta kysymyksiä, jotka olivat välillä ajankohtaisia ja vakavia mutta enimmäkseen viihdyttäviä, kuten "onko guru romanttinen" ja "kuinka tulla guruksi".

Sadhguru on hyvin aktiivinen persoona, joka ajaa moottoripyörällä, pelaa golfia, heittelee frisbeetä ja niin edelleen, ja ensimmäinen Siddharthan kysymys olikin, kuinka guru voi harrastaa tällaisia juttuja. Sadhguru totesi, että ihmisillä on tavallisesti sellainen väärinkäsitys, että heidän mielestään hengellisyys tarkoittaa kyvyttömyyttä (spirituality means disability): ensimmäiseksi ajatellaan, mitä kaikkea hengellinen ihminen ei voi tehdä. Saman väärinkäsityksen tunnistin itsessänikin. Olin ajatellut, että tuommoinen guru (tai hengellinen ihminen yleensäkin) elää hyvin askeettista, yksinkertaista, yksinäistä ja tylsää elämää: hän istuu päivät pitkät meditoimassa ja joogaamassa, ja hän on aika lailla vieraantunut meidän vähemmän hengellisten ihmisten todellisuudesta. Kuinka väärässä olinkaan! Samalla se toi lohtua myös minulle: olen ollut jo pitkään kiinnostunut hengellisen aspektin lisäämisestä elämääni, mutta olen pelännyt sitä, että minun pitäisi sen takia luopua jostakin.

Kun Siddharth kysyi ulkonäköön liittyvistä asioista ja siitä, miksi ulkoisesta olemuksesta on tullut nykyaikana niin tärkeä asia, guru vastasi, että ulkonäkökeskeisyys kielii substanssin puutteesta: mitä paremmin ihminen viihtyy peilin edessä, sitä vähemmän hänessä on substanssia. "Kun tunnet olosi ihanaksi, se säteilee sinusta, ja myös kaikki läsnä olevat ihmiset tuntevat olonsa hyväksi." Hengellisyys tarkoittaakin itsensä ja oman persoonan hylkäämistä ja sen asian toteamista, että loppujen lopuksi koko universumi - ihmiset, luonto, kaikki - on yhtä.

Sadhgurulla oli mielenkiintoinen näkemys kysymyksiin ja vastauksiin. Hän ei nimittäin suostu vastaamaan kysymyksiin lainkaan, koska hän on ihan yhtä lailla ihminen kuin kysyjäkin: "mikä minä olen antamaan vastauksia ja kertomaan kuinka olla ihminen?" Ihmisten kysymysten ongelmana on gurun mielestä yleensä se että, ne ovat "levällään" (all over the place), eli ne eivät ole tarpeeksi teräviä. Sadhguru antaakin kysymykseen mielellään vastakysymyksen, joka terävöittää kysymystä ja pakottaa kysyjän itsensä pohtimaan vastausta.

Tämä oli ehkä paras oppi, jonka minä tämän puolentoista tunnin aikana sain. Kysymyksiä kysymällä voi päästä lähemmäs ongelman ydintä. Yksi hyvä esimerkki tästä oli se, kun totesin ukkelille, että minä en halua olla hengellinen ihminen siksi, koska minä haluan välillä suuttua ja raivota. En halua olla mikään seesteinen ja ärsyttävän tasapainoinen ihminen, jolla on koko ajan naamalla lievä hymynkare, kun elämä on niin ihanaa ja auvoista. Elämähän on joskus ihan paskaa, ja kyllä se pitää saada tuoda julki! Minä en olisi enää minä, jos hyrisisin tyytyväisyydestä koko ajan.

Sitten mietin, mitä guru mahtaisi tähän sanoa. Hän kysyisi minulta ehkä, että mikä siinä raivossa ja suuttumuksessa on sellaista, että haluan pitää siitä kynsin ja hampain kiinni? Mitä raivostuminen minulle antaa? Jotain hyväähän sen täytyy minulle antaa, kun en kerran halua luopua siitä! Tätä kysymystä olenkin miettinyt siitä lähtien - eikä minulla ole harmainta aavistustakaan vastauksesta! 

Vaikka gurun ajatukset ovat erinomaisen viisaita (netistä löytää lisää gurun ajatuksia videopätkien muodossa), en ole siltikään ihan vakuuttunut. Tekeekö hengellisten asioiden miettiminen jotenkin paremmaksi ihmiseksi - varsinkin, jos jää ilman vastauksia? Eikö ole loppujen lopuksi äärimmäisen itsekäs teko vetäytyä miettimään omaa itseään ja omaa elämäänsä, kun senkin ajan voisi käyttää muiden auttamiseen ja ilahduttamiseen? Kumpi askel on parempi ottaa, askel sisäänpäin vai askel ulospäin?