Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kulttuurishokista elävien kirjoihin

Viime päivät - tai oikeastaan koko viimeksi kulunut viikko - ovat olleet minulle melkoisen vaikeita, enkä aluksi edes tajunnut, miksi olen tuntenut oloni niin kurjaksi. Luulin jo, että Intia on yhdessä kuukaudessa tehnyt minusta jonkinlaisen hirviön; vihamielisen, epäluuloisen, välinpitämättömän ja huumorintajuttoman ihmisen, joka ei pysty kuin vihaamaan kaikkea ympärillään olevaa. Viime viikon aikana olen vihannut tätä maata, näitä ihmisiä, ihmisten omituisia tapoja, kieltä, elämäntapaa - lähes kaikkea mahdollista. Oma salainen aseeni vastoinkäymisiä kohtaan on aina ollut huumori, ja sen varaan olin nytkin laskenut: huumorilla pärjäisin täällä Intiassakin, tuli eteen ihan mitä tahansa. Kunnes sitten huumorikin loppui.

Mielipiteeni Intiasta muuttuivat ihan huomaamattani erittäin mustavalkoisiksi: Intia on takapajuinen maa, joka ei pysty muuttumaan eikä modernisoitumaan. Intialaiset ovat laiskoja, hitaita, rahanahneita ja useimmiten myös tyhmiä. Tavat, joilla täällä toimitaan, ovat nekin jostakin hyvin kaukaa viime vuosituhannelta. Kaikki intialaiset saivat minut raivon valtaan, enkä kestänyt nähdä ketään muita intialaisia kuin S:n ja Sathish-serkun. (Ruokablogiani lukevat muistavat ehkä sen intialaisen serkun, joka kävi vuodenvaihteessa Suomessa ja joka myöhästyi Tallinnan-laivasta... Se oli juuri tämä samainen Sathish-serkku, jonka tunnen oikein hyvin ja joka on S:n jälkeen minulle kaikkein läheisin näistä intialaisista.) En halunnut nähdä roskienkerääjänaista, en watchmania tai hänen vaimoaan, en pihalla kiljuvia lapsia, jotka pyytelevät suklaata, en autoriksakuskeja, jotka huutelevat "auto, madam?", en typeränä seisovia vartijoita, en uteliasta naapuria, en yhtään flegmaattista kaupan myyjää, en yhtään anoppia, appiukkoa tai muutakaan sukulaista, en yhtään autokuskia, en yhtään korruptoitunutta liikennepoliisia enkä yhtään sarissa kulkevaa naista. Kaiken kukkuraksi olen tuntenut hirvittävää syyllisyyttä siitä, että oloni on niin kurja ja jaksan vain valittaa, kun pitäisi iloita siitä, että sentään saan olla täällä.

Olen aina naureskellut koko kulttuurishokki-käsitteelle, koska minähän olen maailmankansalainen, joka sopeutuu millaiseen paikkaan tahansa. Jos jossakin kulttuurishokista kärsisin, se olisi ehkä jossakin pienessä kylässä Afrikan sydämessä, jossa asutaan savimajoissa ja jossa ei ole vettä eikä sähköä. Miten muka voisin kärsiä kulttuurishokista Intiassa, jossa olen käynyt useasti ennenkin; tunnenhan Intian ja intialaiset entuudestaan jo aika hyvin?

Kulttuurishokki-diagnoosiin kuitenkin päädyin, kun sunnuntai-iltana aktivoiduin sängystä maailmanlopun tunnelmista ylös sen verran, että rupesin jostakin syystä lueskelemaan netistä useammastakin lähteestä kulttuurishokin oireista. Löysin itsestäni lähes kaikki oireet - fyysistä sairastelua ja suoranaista koti-ikävää lukuun ottamatta - ja oli helpottavaa lukea, että tämä synkkyys ei luultavasti jäisikään pysyväksi olotilaksi ja että selviytymiskeinojakin oli olemassa. Helpotti saada tietää, että tällaiset tuntemukset ovat itse asiassa ihan normaalejakin.

Omiksi ohjenuorikseni otin muutaman edellä mainituilta sivuilta löytämäni hyvän vinkin:
  • Hyväksyn sen, että kulttuurit ovat erilaisia. En siis enää yritä selittää järjellä kaikkea, mitä täällä näen ja koen, vaan yritän vain hyväksyä mukisematta sen, että täällä toimitaan eri tavalla kuin Suomessa. On siis vain hyväksyttävä se, että internet-lasku maksetaan käteisellä kaverille, joka tulee soittelemaan ovikelloa puoli yhdeksältä sunnuntaiaamuna.
  • Yritän turvautua kotimaassa käyttämiini keinoihin, jotka ovat auttaneet stressitilanteissa. Kohta olen lähdössä etsimään jumppamattoa, ja illalla mennään tutustumaan Sathishin kanssa läheiseen kuntosaliin. :-) (S. on Nepalissa, joten siitä ei ole minulle mitään iloa, heh heh.)
  • Hyväksyn sen, että uuteen kulttuuriin sopeutuminen on prosessi ja että sopeutuminen ei tapahdu hetkessä. Aiemmat Intian-matkani ovat olleet vain pitkähköjä lomamatkoja; nyt tänne pitää todellakin sopeutua.
Seuraava postaus on toivottavasti taas vähän valoisampi! :-)

10 kommenttia:

  1. Tuollaisia tunteita varmaan tulee ihan pakostakin, kun tuo Intian maailma on niin kovin erilainen kuin Suomen.Täälläkin teen vertailuja ja välillä inhoan,mutta erot ovat hyvin pienet, eivät sellaiset kuin sulla nyt. Mutta toisaalta,,eikö toi teidän olo tuolla ollut sellainen lyhytaikainen, niin mä ymmärsin.Kestämisiä!

    VastaaPoista
  2. Eiköhän se jossain vaiheessa helpota. Muistan, että kun olin jenkeissä töissä kuukauden hotellissa asuminen ja kaikki alkoi ahdistaa parin viikon kohdalla - sitten sitä taas tottui. Vaikkei se nyt ole yhtään samaa niin tsemppiä joka tapauksessa. :) Mun ihana raksu aina käskee katsomaan eteenpäin. Niin että eteenpäin, sano mummo lumessa!:)

    VastaaPoista
  3. Tuttuja tuntemuksia...Itse viela odottelen sita pahinta... Mutta silti tuntuu, etta kulttuurishokkia riittaa varmaan loppuun saakka ja se on melkoista yla- ja alamakea...

    Tuli mieleeni tuossa, etta onko sinusta koskaan tuntunut silta etta koska sinulla on intialainen puoliso, et ympariston mielesta missaan nimessa saisi tuntea negatiivisia tunteita Intiaa ja intialaisia kohtaa, et saisi arvostella etka myoskaan kyseenalaistaa?

    Seuraavaksi rankkaa yleistysta, mutta minusta tuntuu monesti,etta suomalaiset intialaisten kanssa naimisissa olevat tuntuvat olevan niin Intian lumoissa, etta. He ovat melkein enemman intialaisia kuin puolisonsa. Intiaa eika intialaisia ei saa arvostella, eivatka he nae/ymmarra, etta kaikki eivat ole yhta hurmaantuneita Intiasta.

    Intia on mielettoman mielenkiintoinen maa enka halua olla liian negatiivinen mutta itse en ole viela kokenut sellaista hurmiota tasta maasta, ihmisista, kulttuurista jne. mita olen monen taalla matkailleen kokeneen. Mutta se lomailu tassa maassa onkin hieman eri asia kuin asuminen...

    VastaaPoista
  4. Hei, kommentoin ekaa kertaa mutta olen seuraillut kiinnostavaa blogiasi jo jonkin aikaa. On niin tuttu tunne, mistä kirjoitat - ensin ajattelin itsekin, ettei MULLE mitään kulttuurishokkia tule (ranskalainen puoliso), olen tarpeeksi avarakatseinen jne... Sitten yhdessä vaiheessa kaikki vaan alkoi ärsyttämään, päässä pyöri vaan litania siitä, kuinka vanhanaikainen maa Ranska on ja kuinka teeskenteleviä/epäluotettavia/ylikohteliaita ranskalaiset itse ovat. Nyt jo kiukku on laantunut, vaikka periaattessa vieläkin olen monista asioista yhä samalla kannalla. Eli ainakaan itse en ole vielä tottunut nurjiin puoliin, mutta olen löytänyt Ranskasta myöhemmin lemppariasioitakin, jotka tasapainottaa.

    VastaaPoista
  5. Ymmarrettavaa noi sun tunteet. Niita on vaikea purkaa itse paikallisille, jotka eivat ehka osaa ottaa kritiikkia vastaan. Ihan hyva siis, etta jaat naitakin tunteita blogissa.

    Kylla taalla monetkin asiat alkaa arsyttaa, ehka juuri siksi kuten Yaelian sanoi, etta Intian maailma on niin erilainen kuin Suomen - sanoisinkin, etta Intia on melkeinpa Suomen vastakohta (melkein kaikissa asioissa).

    Minua ainakin auttaa se, etta mietin, mita kaikkia asioita taas kaipaisin Intiasta, jos lahtisin taalta takaisin Suomeen... ja niitakin olisi pitka litania.

    VastaaPoista
  6. Yaelian, kiitos tsemppauksesta! :-) Olon täällä pitäisi tosiaan olla lyhytaikainen, mutta puolessa vuodessakin on kestämistä, jos fiilikset ovat sellaiset kuin viime päivien aikana.. :-D

    Nelle, kyllä mäkin uskon, että ennen pitkää helpottaa; nytkin olen jo päässyt sängystä ylös ja taas liikenteeseen. :-D Eteenpäin katsominen varmasti auttaisi myös, mutta mä olen vähän semmoinen tässä hetkessä eläjä, että en osaa synkkinä hetkinä muuta kuin märehtiä sitä senhetkistä olotilaa...

    Suzhouren, tuo on kyllä totta, että jonkinasteista kulttuurishokkia riittää varmasti vähän joka päivälle niin kauan kuin täällä on. Toivottavasti mulla on jo se pahin takana, ja toivottavasti sulle ei sitä tulekaan!

    Hyvä kysymys tuo, saanko arvostella ja kritisoida Intiaa. Oman kokemukseni mukaan kritiikkiin suhtaudutaan aika eri tavoin riippuen siitä, kenelle kritiikin esittää (ja miten sen esittää!). Jotkut intialaiset ovat kauhean herkkänahkaisia, eivätkä kestä kritisointia ollenkaan. Tähän sarjaan kuuluu valitettavasti myös oma ukkoni! Jotkut taas ottavat kritiikin todella asiallisesti ja jopa näkevät Intiassa samat ongelmat kuin minäkin - ja niistä voidaan jopa keskustella!

    Minäkin olen huomannut joissakin ihmisissä tuon, että Intia on vienyt mukanaan... :-) Minäkään en ole koskaan mitään suurta Intia-huumaa kokenut, vaan olen aina löytänyt Intiasta myös ne huonot puolet - ja tietysti ne hyvätkin. En tiedä, olisiko esim. itselläni helpompaa, jos olisin "Intia-henkisempi" ja yrittäisin käyttäytyä ja olla muutenkin kuten intialaiset. Saisiko kadulla kävellä rauhemmassa ja ottaisivatko ihmiset toisella tavalla vastaan kuin jos niiden eteen menee ihan "länsimaalaisena"? Tätähän en tiedä muuta kuin kokeilemalla, mutta edes helpomman elämän toivossa en halua yrittää elää muuten kuin miten itsestä tuntuu parhaimmalta. Mieluummin ostan vaikka sitten lentolipun takaisin kotiin. ;-)

    Irenekin, tervetuloa. :-) Mulle oli kanssa aikamoinen shokki jo se, että mulle voi joku kulttuurishokki ylipäänsä tulla! :-D Mäkin kuvittelin olevani tarpeeksi avarakatseinen ja "maailmaa nähnyt", mutta ei tuo kulttuurishokki vissiin siitä sitten riipukaan.. On hyvä, että olet löytänyt Ranskasta niitä lemppariasioitakin, jotka tasapainottavat niitä huonoja! Ehkä niihin nurjiin puoliin ei tarvitse koskaan täysin tottuakaan, kunhan vain pystyy elämään niiden kanssa... Mä alan nyt harjoitella sitä. :-)

    Anna, kiitos, että ymmärrät. :-) Monilla paikallisilla on tosiaan vaikeuksia kritiikin vastaanottamisessa, mutta totuuden nimissä on sanottava, että kyllä mullakin on ollut opettelemista siinä, miten minä itse suhtaudun, jos joku tulee arvostelemaan Suomea!

    Ja Intia on tosiaan erittäin monessa suhteessa täysin vastakohtainen maa kuin Suomi. Pitäisi vaan muistaa sekin, että on rikkaus, kun saa elää vieraassa kulttuurissa ja oppii ehkä näkemään oman kotimaansakin ihan uudessa valossa. Ja hyvä vinkki tuo, että miettii niitä asioita, joita täältä jäisi kaipaamaan. Niitäkin onneksi löytyy! :-)

    VastaaPoista
  7. Tuntuu hyvin tutulta. Olisin voinut kirjoittaa juuri samoin. Viimeiset viikot olen inhonnut lähes kaikkea täällä, myös omaa mielialaani. Tämä ei ole ollenkaan luontaista koska olen yleensä aivan tyytyväinen siihen mitä minulla on ja missä olen, en haikaile muuta. Ja tähän asti olen porskuttanut täälläkin aivan tyytyväisenä. Melkein puolitoista vuotta, miten nyt vasta voi iskeä tällainen olotila.

    Joku viikko olisin halunnut vähän shopping-terapiaa, eli mennä ostamaan jotain kivaa mistä tulisi hyvälle tuulelle mutta kun koko pahaisella paikkakunnalla ei ole yhtään mitään mitä haluaisin ostaa. Siis ei yhtään mitään ostettavaa. Ja vain lisää vettä myllyyn, kyllä on tyhmä maa. Turhauttavaa. (Ja naurettavaa, tiedän.)

    Ajattelin myös tehdä listan niistä asioista mistä täällä tykkään. Ja ehkä myös niistä mitä inhoan. Sitten en halunnutkaan tehdä sitä kun pelkäsin, etten keksi tarpeeksi kivoja asioita listaani ja masennun siitäkin :(

    Ja oikein kenellekään ei voi edes valittaa asiasta. Omalle miehelle, mutta sekin täytyy tehdä salaa lapsilta :)

    Mutta ehkä jo huomenna on hyvä päivä. Toivon sitä samaa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Minun mielestäni on ihan luonnollista ja melkein ennustettavissa olevaa, että Intiassa pitkään oleskellessa ja asuessa joskus tulee tunne, että "kaikki tökkii". Kyllä minun tuntemani intialaiset ja heidän suomalaiset puolisonsakin arvostelevat reippaalla kädellä Intiaa. Ihan samalla tavalla kun joitakin asioita arvostellaan Suomessa.

    Mielestäni huvittavan kiehtova kuva Intiasta on siellä ainoastaan lomailleilla, jotka ovat nähneet vain Goaa muutaman kymmenen kilometrin säteellä. He puhuvat Goasta Intiana "Intia sitä ja Intia tätä....". Silloin ajattelen itsekseni; "Voi tytöt ja pojat jospa tietäisitte....;)"

    VastaaPoista
  9. Tarkoitukseni edellisessä viestissäni oli vielä tsempata Hippua, että kyllä se siitä.....
    "India is just way too much sometimes!!!"

    VastaaPoista
  10. Saya, onpa pelottavaa, että puolentoista vuoden jälkeenkin voi vielä tulla tuommoinen olotila. Tuosta juuri näkee, että tuo mitä Suzhouren sanoi, on niin totta, siis että sitä kulttuurishokkia riittää jokaiselle päivälle ja että se voi tulla myöhemminkin (jos kohdallasi siis on kyse kulttuurishokista eikä jostain muusta).

    Rupesin vain miettimään, mistähän voisi johtua, että sinusta tuntuu juuri nyt tuommoiselta... Olisiko joissakin asioissa tapahtunut jotain muutoksia, joiden takia olosi on alkanut yhtäkkiä tuntuu kurjalta? Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ehkä joku asia, jota et arvaa edes yhdistää tähän, voikin olla semmoinen, joka aiheuttaa pahan olon. Toisaalta ainakin omalla kohdallani huonompia päiviä ja aikoja väistämättä tulee - ihan kotimaassakin.

    Ehkä sinua auttaisi, jos yrittäisit keskittyä tekemään jotakin semmoista, joka on tehnyt sinut ennenkin iloiseksi. Tietysti jos olo on oikein kurja, mikään ei oikein tunnu innostavan ja kiinnostavan, tiedän sen kyllä kokemuksesta. Ehkä ei kannata taistella vastaan vaan antaa vain itselleen lupa tuntea olonsa kurjaksi, koska minä ainakin uskon ja toivon, että olosi siitä taas kohenee!

    Oikein hyvää päivää ja pirteämpää mieltä sinulle, Saya! :-)

    Simran, kiitos tsemppauksesta. :-) Intia on niin erilainen maa kuin Suomi, että jonkinlaista kulttuurien yhteentörmäystä voi varmaan tosiaankin ennustella. En vain osannut arvata, että itse kärsisin mistään tämmöisestä - ehkä en siis olekaan mikään yli-ihminen, kuten olin luullut! :-D

    Ja tuo on niin totta, että ne, jotka ovat käyneet vain Goassa, ovat usein juuri niitä, joilla tuntuu olevan kaikkein ruusuisin kuva Intiasta. Minä en oikein voi ymmärtää miksi, koska itse olen viettänyt Goassa kokonaiset kaksi päivää, ja se luultavasti riitti loppuelämäkseni. :-D (kaikella kunnioituksella Goa-faneja kohtaan... tämä oli vain minun mielipiteeni). Ehkä se Goan kautta syntynyt Intia-hurmos liittyy juuri siihen, että ollaan lomalla - sitten kun täällä pitää oikein asua, elämä alkaakin käydä työstä. ;-) Ja vaikka Goassakin asuu suomalaisia, väittäisin kuitenkin, että Goassa asuminen on toisenlaista kuin muualla Intiassa, koska Goassa näkee lomalaisia ja turisteja koko ajan ja siellä on kaikki ns. turistipalvelut. Siksi luulen, että Goassa asuminen tuntuu siltä, kuin itsekin olisi vain erittäin pitkällä lomalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3