Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


torstai 28. heinäkuuta 2016

Kohta minulle kasvaa evät

Toinen Barcelona-päivän aamu käynnistyi terveellisellä aamiaisella hotellin ravintolassa. Tarkoitus oli ollut syödä kevyesti, kun edellisillan sapuskat painoivat vielä vatsassa, mutta eihän se onnistunut, kun näin aamiaispöydän herkut.



Suunnitelmissamme oli käydä aamupäivällä Parc Güellissa ja Sagrada Famíliassa, vaikka minulla oli sellainen tunne, että käynnit saattaisivat jäädä pelkäksi yritykseksi. Jo Suomessa Barcelonan hotelleja katsellessani olin nimittäin havainnut, että Barcelona taitaa olla tähän aikaan vuodesta erittäin suosittu matkailukohde. Parc Güellin ja Sagrada Famílian kotisivuillakin kehotettiin ostamaan liput etukäteen. Minä en tykkää tehdä lomalla liian tarkkoja etukäteissuunnitelmia tai luoda aikatauluja, vaan tykkään lomailla spontaanisti ja mennä sinne, minne kulloinkin sattuu huvittamaan. Spontaanissa lomailussa on tietysti se vaara, ettei pääsekään sinne, minne haluaisi, mutta mieluummin otan sen riskin kuin suunnittelen, missä minun pitää olla huomenna kello 13.00. Jos jokin paikka jää tämän takia näkemättä, niin sittenpähän jää; ei se maailma siihen kaadu (vaikka Alcatrazin kohdalla meinasi kaatuakin!).

Minä olisin halunnut vuokrata Barcelonassa auton, mutta ukkeli ei oikein innostunut ajatuksesta. Siitä tulisi kuulemma liikaa ylimääräistä sählinkiä. Parkkipaikkojen etsiminenkin olisi saattanut kysyä Barcelonassa hyviä hermoja. Autottomuudessa on vielä sekin hyöty, että saa juoda kaljaa vaikka keskellä päivää. :-D

Liikuimme aika paljon taksilla, koska taksilla pääsee nopeasti paikasta A paikkaan B. Metroakin kokeilimme, mutta huomasimme, että vaikka metro itsessään onkin nopea kulkuväline, siirtymisiin eri linjojen välillä saa menemään aikaa, ja ylimääräistä aikaa meillä ei juurikaan ollut.


Metroaseman lippuautomaatti.


Tykkään seurata taksissakin matkan etenemistä kartalta, koska minusta on kiva tietää, missä kulloinkin mennään, ja oppia hahmottamaan kaupunkia ja sen katuja.

Aloitimme Parc Güellista, joka on Antoni Gaudín suunnittelema puisto. Pian kuitenkin selvisi, että emme tosiaankaan puistoon pääsisi: puisto oli täynnä, eikä sinne myyty lippuja vasta kuin kello kolmeksi. Päätimme kuitenkin ostaa liput iltapäiväksi ja tulla myöhemmin uudelleen, vaikka edestakaisin ravaaminen vähän ärsyttikin.

Sagrada Famílian kanssa kävi vielä huonommin: sinne pääsisi vasta seitsemältä illalla. Päätimme, että Sagrada Família saisi jäädä tällä reissulla näkemättä, ja otimme vain hätäiset valokuvat rakennuksesta.


Rihkamakauppiaan päivä alkamassa.


Sagrada Família on sekin Gaudín suunnittelema, ja vaikka rakennustyöt aloitettiin jo vuonna 1882, ei kirkko ole tunnetusti vieläkään valmis. Kirkosta muodostui Gaudílle elämäntyö, sillä hän keskittyi viimeiset elinvuotensa pelkästään Sagrada Famílian rakentamiseen. Kerrotaan, että kun Gaudílta loppuivat rahat, hän kiersi kerjäämässä talosta toiseen, jotta saisi lisää rahaa kirkon rakentamiseen. Yhä edelleenkin kirkon lipputulot menevät kirkon rakentamiseen, jos se saataisiin joskus vielä valmiiksikin. Gaudílla oli aika onneton loppu, sillä Gaudí kuoli tultuaan raitiovaunun töytäisemäksi vuonna 1926.

Kun emme päässeet kumpaankaan paikkaan, päätimme nauttia kauniista ilmasta ja lähteä rannalle. Emme oikein tienneet, mille rannalle menisimme, joten kysyimme taksikuskilta, missä olisi Barcelonan paras ranta. Taksikuskien kanssa on muuten hyvä harjoitella sitä espanjaakin, sillä kuskit eivät tunnu hallitsevan englantia kovin hyvin. Taksikuski - joka sattui olemaan sillä kertaa vielä nainen - tarjosi useampaakin rantaa, mutta loppujen lopuksi Barceloneta kuulosti siltä, että se saattaisi olla eniten meidän makuumme. Siellä olisi kuulemma kivoja ravintoloitakin. Mehän emme rannalla makailua juurikaan harrasta, vaan rannalla saa mieluusti olla muunlaista viihdykettä kuin pelkkä auringonotto.




Barceloneta olikin oikein mukava paikka, ja varsinkin rannalla kulkeva kävelykatu ja sen varrella olevat ravintolat miellyttivät.

Päädyimme lopulta tämän Opium-yökerhon terassille, jossa ei ollut vielä tuolloin yhdentoista juuri ketään. Pian ihmisiä alkoi kuitenkin saapua, ja poislähtiessämme puoli kolmen aikaan paikka oli jo aivan täynnä.


Huomatkaa, että meikäläinen on investoinut mekkoon.

Joimme ensin parit oluet ja sitten söimme samassa paikassa vielä lounaankin.

Alkuruoaksi simpukoita ja pääruoaksi merenelävä-paellaa.

"Suukot ovat kuin mojitot - niitä halutaan mieluummin tuplana."

Lopulta meinasi tulla kiire, että ehdimme Parc Güelliin kolmeksi (juuri tällaista kellon kyttäämistä lomalla vihaan).





Puistossa on paljon gaudimaisia rakennelmia, mosaiikkeja ja kaunista kasvillisuutta. Portin jälkeen alkavat portaat vievät ns. sadan pylvään saliin, joka on 84 pylvään tukema avoin sali. Sen tarkoitus oli alun perin toimia asukkaiden markkinapaikkana.

Tulipa kotoisa olo, kun näin intialaisia nojailemassa pylväisiin. :-D

Salin katolla on näköalapaikka, josta avautuu hienot näköalat yli Barcelonan.


Näköalapaikkaa kiertävät käärmemäisesti värikkäin kaakelein koristellut penkit, jotka näkyivät olevan suosittu selfieiden ottopaikka.



Papukaijat pitivät ylhäältä palmuissa kovaa meteliä, ja näimmekin kaksi papukaijaa. Toivoin saavani papukaijasta kuvan, ja pian yksi papukaija lennähtikin lätäkköön juomaan.


Ylhäältä lähti alas useita kävelypolkuja, ja niidenkin varrella oli katseltavaa.


Kävimme juomassa mehut alhaalla olevalla terassilla, jossa pulut olivat varsin aggressiivisia. Jos jotain syötävää oli pöydälle jäänyt, pulut syöksyivät heti isona parvena ruoan kimppuun.


Käytyämme hotellilla virkistäytymässä lähdimme ostoksille Passeig de Gràcia -kadulle, joka tuntuu olevan yksi Barcelonan tärkeimmistä ostoskaduista.

Kadun varrella oli muutama tunnettu katalonialaista modernismia edustava talo.

Casa Batlló.
Casa Amatller.

Olin jo Barcelonaan saapuessamme bongannut lentokentällä Custo Barcelonan, jossa myytiin aivan uskomattoman ihanan värikkäitä vaatteita.




Nyt pääsin käymään kaupassa, ja täytyy sanoa, että uusi lempikauppani on löytynyt! Mukaan tarttui useampikin vaatekappale, ja ukkelikin pääsi valitsemaan minulle mieleisensä vaatteen. Hän nimittäin bongasi kaupan mainostaululta yhden mekon, joka kuulemma sopisi minulle.


Itse en tällaista tyköistuvaa mekkoa koskaan valitsisi, mutta koska mekko ei näyttänytkään päälläni ihan hirveältä, niin annoin ukkelin pitää päänsä ja ostaa mekon. En kyllä tiedä, tulenko ikinä käyttämään tuota missään, mutta onpahan ainakin jotakin kaapin täytettä, kun ei sitä ennestään ole.

Turistibusseja.

Sapu on saanut kahvinsa.
 
Valloittava kirjakauppakin osui kohdalle, ja olisin voinut viettää kaupassa vaikka koko illan.

Casa del Libro.
Espanjalaisia värityskirjoja. :-)
Olisi tehnyt kovasti mieli ostaa kirjoja, mutta sitten muistin, että minulta tuppaavat nykyisin jäämään kaikki kirjat lukematta. Ihan turha ostaa uusia kirjoja nurkkiin kuljeskelemaan.

Illalla pääsimme vihdoin yhteen ravintolaan, johon ukkeli oli jo edellisenä iltana halunnut, nimittäin Ángel Leónin Bistreauhun. Kyseinen herra tunnetaan myös lisänimellä "Chef of the Sea", sillä meri ja merenelävät kaikessa muodoissaan ovat herran intohimo.

Ukkeli innostui tilaamaan ravintolan pisimmän maistelumenun, jonka arvioitu syömisaika oli kaksi ja puoli tuntia. Ruokalajeja oli 17. Tilasimme ruokiin sopivat viinitkin, jotka olivat paikallisia, Jerezin alueen viinejä. Tarjoilija vakuutti meille, että vaikka menu onkin vähän eksentrinen (sitä se kyllä olikin!), "you are going to love the experience".

Olisin joskus ennen tuntenut alemmuutta tällaisessa hienossa ravintolassa, kun en ole mikään hieno ihminen, vaan tällainen juntti. Nykyään olen kuitenkin oppinut nauttimaan junttiudestani, sillä junttien ei tarvitse noudattaa mitään käyttäytymissääntöjä, vaan he saavat käyttäytyä niin kuin haluavat. :-D Se on varsin mukavaa ja vapauttavaa.


Ravintolassa oli niin tutun näköiset juomalasit, että oli pakko kurkata lasin pohjalle, ja kyllä - ne olivat Iittalan laseja!

Kikhernejauhoista tehtyjä keksejä, joiden päällä oli kuivattuja katkarapuja.


Meribassin sisälmyksistä tehtyjä "makkaroita".
En muista mikä ruokalaji tämä oli, mutta sen jäädyttämiseen oli kuitenkin käytetty nestemäistä typpeä.

Ángel León käyttää ruoissaan todella paljon planktonia, joka on ilmeisesti jonkinlainen ravintolamaailman uusi trendi. Objetivo & Bienestar -lehdestä luin, että planktonista on tullut uusi luksustuote ja että sitä myydään vihreänä jauheena. Plankton on myös varsin ravinteikasta ruokaa, sillä siinä on paljon vitamiineja, omega-rasvahappoja ja antioksidantteja.

Planktonrisotto.
Jokin planktonruokalaji tämäkin oli.


Minun täytyy tunnustaa, etten hirveästi planktonista innostunut, mutta en pidä suuremmin merilevästäkään. Silti paras osa maistelumenua olivat minusta nämä merilevä- ja planktonleivät.

Vannoutuneelle leipäihmiselle ei näköjään ole väliä, mitä leivässä on - leipä on leipää, vaikka siinä olisi planktonia!

Ensimmäinen ruokalaji tuli pöytään kello 20.45, ja lopetimme syömisen puolenyön aikoihin, eli luvatut kaksi ja puoli tuntia ei pitänyt ihan paikkaansa. Jossakin vaiheessa tarjoilija tulikin sanomaan, että seuraavassa ruokalajissa kestäisi hieman odotettua kauemmin, joten "voitte käydä vaikka tupakalla tai lepäilemässä tässä välissä, kun onhan tässä kuitenkin aika paljon syömistä".

Minä käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin kuvaamassa ravintolan vessaa. Minusta vessat kertovat ravintoloiden ja muiden julkisten paikkojen luonteesta hyvinkin paljon, ja se piti tämänkin vessan kohdalla paikkansa.



Tässä käsipyyhevinkkiä ABC-asemille!

Ukkelikaan ei ollut istunut toimettomana, vaan hän oli sillä aikaa tappanut pöydältä yhden pokemonin.

Passeig de Gràcia yöllä.




Olimme kaikesta syömisestä aivan täynnä, mutta jaksoimme kuitenkin käydä vielä yömyssyillä hotellin kattoterassilla.




Kolmas aamu käynnistyi rattoisissa tunnelmissa: emme jaksaneet mennä aamiaiselle, joten päätin keittää kahvia hotellihuoneen keittimellä. Ongelmana oli vain se, että keitin oli kapselikeitin, jollaista en ollut koskaan aiemmin käyttänyt.

Inhoan käyttöohjeiden lukemista, ja erityisen mukava sitä on harrastaa aamulla, kun ei ole saanut vielä aamukahviakaan! Lopulta hermostuin ja tungin kahvinappulan keittimen parhaaksi katsomaani reikään - kävi miten kävi.


Keittimestä tuli ulos vain pieni liru, mutta kun tarpeeksi monta kertaa keittonappulaa painelin, niin sain lopulta puoli kupillista ulos.

Aamupäivä kului paluulentojen säätämisessä. Meidän oli pitänyt palata Suomeen aamuyhdeksän lennolla, mutta ukkelin suunnitelmat olivat muuttuneet, ja hän joutuikin lähtemään Barcelonasta suoraan Etelä-Amerikkaan. Ukkelin lento lähtisi vasta kuuden aikaan illalla, joten hän vaihtoi minunkin lentoni myöhäisemmäksi, jotta meille jäisi vielä sunnuntainakin hieman aikaa katsella Barcelonaa. Koska oli taas kaunis ilma, päätimme lähteä jälleen rannalle, tällä kertaa Port Olímpicin ympäristöön.




Minun täytyy sanoa, että itse en Barcelonan rannoilla viihtyisi. Liikaa ihmisiä ja liian vähän omaa tilaa!


Jostakin oli kuulunut pidemmän aikaa kovaäänistä rummutusta, ja pian äänen lähdekin selvisi. Kyseessä oli Samba Raggae Barcelona -päivän kulkueesta, jolle valokuvat eivät tee minkäänlaista oikeutta.

Otinkin siis tapahtumasta videon. Varoituksen sana: kannattaa säätää volyyminappulaa vähän pienemmälle, ennen kuin tätä katsoo - meteli on nimittäin melkoinen.

 

Viimeisen Barcelonan-ateriamme söimme Arts-hotellin Arola-ravintolan terassilla.

Olin saanut niin tarpeekseni kaikista merenelävistä ja kummallisista erikoisuuksista, että tilasin pihvin ja perunat. :-D




Kyytipoikana maistui sangria.
Arts-hotellin auringonottopaikkoja.





Ukkeli lähti Barcelonan kentältä kohti Münchenia ja sieltä Etelä-Amerikkaan, ja minä lensin Kööpenhaminan kautta kotiin.

Minulta jäi näkemättä Barcelonasta monta mielenkiintoista paikkaa. Tässä harmituslistan TOP5:

1. Montjuïcin hautausmaa (näin sen taksin ikkunasta, ja se oli aivan huikea paikka!)
2. Pedralbesin luostari
3. Ruumiskärrimuseo
4. Jääbaari
5. Poblenoun hautausmaa

Nyt on Barcelonan kirjoitukset kirjoitettu. Kiitos kärsivällisyydestänne, jos jaksoitte tämänkin lukea!

Seuraavan kerran saankin kaivaa passin esille jo kolmen viikon päästä, sillä lähdemme silloin katsomaan Taj Mahalia (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan).