Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


lauantai 7. maaliskuuta 2009

Häätunnelmia

Eilisillan ohjelmassa oli sitten se häävastaanotto. Valitettavasti siellä otetut kuvat eivät ole mitään kovin kaksisia, koska minulla oli koko ajan sama ongelma: ottaako kuvat salamalla vai ilman. Juhlat olivat illalla ulkona puutarhassa, ja ilman salamaa otetuista kuvista tuli epätarkkoja. Salamalla otetuista tuli kyllä selviä, mutta muuten ihan epäluonnollisen näköisiä.

Itse hääseremoniat oli pidetty jo keskiviikkona, mutta siellä emme olleet mukana. Tämä vastaanotto pidettiin kaupungin toisella laidalla, ja läksimme matkaan seitsemältä, jolloin vastaanotto virallisesti alkoi. Mukaan kaappasimme matkalta pari S:n kollegaa ja niin sitten köröttelimme läpi Hyderabadin, keskellä pahinta perjantairuuhkaa. Sathish-serkku muka tunsi tien tapahtumapaikalle hyvin, mutta valitsikin vahingossa jonkun pidemmän reitin, ja olimme perillä vasta kello 21.15. Tässä vaiheessa minä olin päivän seikkailujen (joista lisää ehkä seuraavassa postauksessa) jälkeen jo ihan väsynyt ja nälkäkin kurni vatsassa.

Alueen portilla oli tämmöinen jumalattoman suuri plakaatti, jossa oli hääparin kuva.

Juhla-alue oli jaettu oikeastaan kolmeen osaan. Tässä kuvassa näkyy suuri puutarha-alue, jonka takaosasta tultiin sisään ja jonka etuosaan oli järjestetty tuoleja riviin "katsomoksi".

Katsomon edessä oli tämä lava, jolla hääpari seisoi. Hääparin illan ohjelma muodostuikin tällä lavalla seisomisesta ja kuvissa poseeraamisesta. Kaikki häävieraat menivät vuorollaan kuvaan hääparin kanssa, ja "katsomossa" istuvat saattoivat sitten katsella tätä kuvaamistapahtumaa. Valokuvien ottaminen on erittäin tärkeä osa intialaisia häitä, mutta minusta se tuntuu vähän hassulta. Ihmettelin tätä Sathish-serkulle, joka selitti minulle valokuvaamisen idean hyvin: jos ei ole käynyt valokuvassa hääparin kanssa, hääpari kysyy myöhemmin, miksi et käynyt häissäni. Valokuva on siis eräänlainen todistus siitä, että siellä tuli käytyä, koska eihän hääpari kerkiä valokuvaamisen keskeltä mihinkään vieraiden kanssa seurustelemaan - koko iltana.

Ensi töiksemme paikalle saavuttuamme meidän pitikin mennä "tapaamaan" hääparia, mikä siis tarkoitti sitä, että käymme valokuvassa hääparin kanssa.

Enimmän osan aikaa hääparin luokse oli jonoa, joten ei muuta kuin jonon perään!

Lavan takaseinämä oli koristeltu valtavan kauniisti, ja muutenkin koristeluun ja muihin järjestelyihin oli uhrattu valtavasti rahaa ja aikaa.

Me olemme seuraavana vuorossa, mutta ensin ikuistetaan nämä vieraat. Say cheese!

Huhhuh. Kun valokuvasta oli selvitty, vuorossa oli se juhlien pääasia, eli syöminen ja juominen. :-D Joissakin intialaisissa häissä tarjotaan alkoholia, joissakin taas ei, ja tämä riippuu mm. siitä, kuinka perinteisistä häistä on kyse. Näissä häissä alkoholia oli tarjolla, ja valintavaihtoehdot olivat erittäin intialaiset: viskiä tai olutta. Pojat ottivat viskiä, mutta koska tulimme paikalle niin myöhään, janoiset vieraat olivat ehtineet kumota jo lähes kaikki viskit kurkusta alas. Kesti siis aika pitkään, ennen kuin pojille löydettiin jostakin viskiä. Minun olueni sentään tuli pöytään aika pikaisesti. S. totesikin, että ihmiset taisivat tulla näihin häihin vain juomaan, sillä kaikki varatut 120 viskipulloa olivat menneet ja oluttakin oli kulunut 300 000 rupian (4 600 euron) edestä. Ei täällä kyllä ketään känniörveltäjiä näkynyt.

Puutarha-alueen vasemmassa laidassa olivat ruokapöydät, joita oli niin paljaan taivaan alla kuin katoksen allakin.

Marssin Sathish-serkun ja S:n kollegoiden kanssa hakemaan ruokaa, ja ensin piti ottaa lautaset lautaspisteestä, jossa oli myös jonkinlaisia salaatin virkaa tekeviä kylmiä juttuja.

Sitten pojilla olikin vain yksi päämäärä: löytää se tarjoilupiste, josta saisi non-vegeruokaa, koska ei kai kukaan häissä halua kasvisruokaa syödä - ellei sitten ole kyse kasvissyöjästä.

Liharuokapistekin onneksi löytyi, js siellä tämä mutrusuinen mies jakoi lammascurrya, joka on yksi tämän alueen bravuureista. Hyvää se olikin!

Tämmöinen lautasmalli löytyi minun nenäni edestä: lammasbiryania, lammascurrya, kanacurrya, jotain papuja, rotia ja raitaa - ja lasissa intialaista olutta. Lusikka oli pöydällä jo valmiina ja hieman epäillen zuumailin lusikkaa, onko se käytetty vai käyttämätön. S:llä sytytti: hän "desinfioi" lusikan varmuuden vuoksi viskilasissaan, minkä jälkeen hän sujautti lusikan lautaselleni, ennen kuin kerkesin sanomaan juuta tai jaata. Ei muuta kuin syömään!

Yhdessä puutarhan nurkassa oli tämmöinen hauska hedelmäpiste, josta sai pyytää lautaselleen haluamiaan hedelmiä.

Koko häävastaanoton ajan lavan edessä oikealla oli pienempi lava, jossa oli tanssiesityksiä ja erittäin kovaäänistä musiikkia. Keskustelu onnistuikin vain lähinnä huutamalla.

Joskus puoli yhdentoista jälkeen ihmiset alkoivat lähteä kotiin ja yhdentoista maissa läksimme mekin. Takaisintulomatkalla liikennettä ei enää juurikaan ollut ja Sathish-serkkukin osasi valita paremman ajoreitin, joten matkaan ei kulunut kuin vajaa tunti. Matkalla mietiskelin kokemaani ja kysyin pojilta, mikä tuossa vastaanotossa oikein mahtaa olla ideana, käydä siellä valokuvassa ja syömässä, vai? Pojat nauroivat ja vastasivat, että juuri niin! :-D

12 kommenttia:

  1. Niin erilaiset ja värikkäät häät! Nuo intialaisten naisten sarit ovat kyllä niin ihanan värikkäitä!Hassu tuo tapa, että mennään kuvauttamaan itsensa hääparin kanssa! Taisi sulle sitten lopussa löytyä kunnon vaatetus häihin!

    VastaaPoista
  2. Naistahan tuli vahan omat haat mieleen :) Ainakin tuo valokuvaaminen... ruoka oli meilla kylla vegea eika alkoholia tarjottu (miehen perhe on brahmiineja). Mutta nama haat vaikutti ihan silta, etta rahaa ei ollut turhaan saastelty! Sen verran naytti olevan koristeita...

    Sun haat ei kai olleet peri-intialaiset, saako udella?

    VastaaPoista
  3. Yaelian, nuo sarit ovat tosiaankin niin värikkäitä, että en ole tiennyt kaikkia tuommoisia värejä olevan edes olemassakaan! Olen monesti miettinyt, että miksiköhän sarien "pitää" olla niin värikkäitä - onko sille olemassa ihan joku syykin.

    Ja tuo hääparin kanssa kuvauttaminen on minustakin hassu tapa. :-)

    Vaatteet tosiaankin löytyivät, ja ihan länsimaiset sellaiset. Taisin olla ainoa, joka siellä oli länsimaisiin pukeutunut, mutta ei se mua haitannut ja tuskin ketään muutakaan - ainakaan mun tietääkseni... :-D

    Anna, joo, ainakaan mun silmin katsottuna rahaa ei tosiaankaan ollut säästelty näissä häissä. Minusta tuntui vähän käsittämättömältäkin, että yhden päivän takia pitää tuhlata niin kauheasti, mutta semmoinenhan se tyyli täällä on.

    Mun häät eivät tosiaankaan olleet mitkään peri-intialaiset. Oltiin asuttu jo Suomessa niin monta vuotta yhdessä, että tuntui hassulta järjestää enää mitään suuren luokan juhlia, joten juhlittiin ihan pienimuotoisesti vaan. Säästyinpähän ainakin tuolta valokuvaamiselta! :-D

    VastaaPoista
  4. upeaa väriloistoa :) Mä olin jotenkin ajatellut että intialaisissa häissä tanssittaisiin paljon, mutta siellähän vaan valokuvataan :)

    aika hauskaa:)

    VastaaPoista
  5. Nelle, värejä tosiaan oli niin, että silmiä melkein särki!

    Kerran yhden S:n serkun häissä oli ollut tanssiakin, koska morsiamen perhe oli asunut paljon ulkomailla ja oli siten aika länsimaistunut, eikä hääohjelmakaan siksi ollut ihan perinteisen muotin mukaan menevä. Siellä olivat vanhemmat täditkin panneet jalalla koreasti ja ilmeisesti tuo tanssiminen oli melkoinen tapaus intialaisissa häissä, sillä noista häistä puhutaan vieläkin joskus. :-)

    VastaaPoista
  6. Punjabi-häät ovat kuuluisia Sangeet-juhlastaan, joissa on paaaljon tanssia!!! Minä olen osallistunut miehen veljen pojan häiden kolmeen viimeiseen päivään: Sangeetiin; varsinaiseen hääseremoniapäivään, jonka lounasaikaan Sehrabandi ja receptioniin.

    Oletko katsonut Bollywood-leffoja? Kal Ho Naa Ho oli "kuuminta hottia" sukulaispojan häiden aikaan ja morsiamen ystävät esittivät mm. Mahiven
    http://www.youtube.com/watch?v=1xZBzKgVR4I

    VastaaPoista
  7. Simran, hauskoilta kuulostavat nuo punjabi-häät!

    Täytyy tunnustaa, että en ole mikään Bollywood-leffojen suuri ystävä, mutta hauskaltahan tuo tanssiminen näyttää! :-) Kiitos linkistä - biisi on aika hyvä ja tarttuva. :-)

    VastaaPoista
  8. Minun ensimmäinen katsomani BW-leffa oli tuo "Kal Ho Naa Ho" (Tomorrow May Never come) leffa. Se oli ihan hirvee nyyhkypläjäys. Me käydään matkan aikana ainakin pari-kolme kertaa leffassa anopin (77 v.) kanssa :))

    VastaaPoista
  9. Simran, ihanan idylliseltä kuulostaa käydä anopin kanssa leffassa :-) Mä en kyllä ehkä omani kanssa lähtisi, tai en tiedä, voisihan se olla ihan hauskaakin! :-D

    Ensimmäinen BW-leffa, jonka minä taisin nähdä, oli muistaakseni Kahbi Khusi Kabhie Gham. Sekin taisi olla nyyhkypläjäys, mutta eikös useimmat noista Bollywood-leffoista ole...? ;-) Tykkäsin kyllä siitä kovasti, ja oikeastaan ihmettelenkin, että ei tule noita BW-leffoja useammin katsottua, vaikka ei mulla sinänsä niitä vastaankaan mitään ole. Taidan olla sen verran lyhytjännitteinen ihminen, että mua tökkii usein noissa leffoissa se pituus - kun ei ne kuitenkaan koko aikaa niin hyviä ole, että jaksaisi ihan herkeämättä keskittyä...

    VastaaPoista
  10. On totta, että monissa BW-leffoissa herkutellaan nyyhkyosioilla. Ne jotenkin kuuluvat asiaan. Intialainen komedia taas ei kolahda mulle ollenkaan. Niin, onhan se eri asia katsoa tunti nelkyt minuuttia vaikka amerikkalaista elokuva tai koko ilta (vähintään kolme tuntia) Bollywoodia. Joskus tuntuu, että vähempikin/puolet riittäisi. Ei leffa mun mielestäni ainakaan parene sen kestoa lisäämällä. Niiden pitäis tehdä elokuvista aina kakkosversio sellaisille ihmisille, jotka eivät malta katsoa pitkää versiota!

    VastaaPoista
  11. Simran, mä taas katsoisin oikein mieluusti noita telugu-komedioita, jos vaan ymmärtäisin niistä jotain! Ne puhuvat niin nopeasti, ettei ole mitään toivoa...

    Oon ymmärtänyt niin, että Intiassa leffateattereissa on joku puoliaika (jonka aikana saa tyyliin "kahvia ja pullaa" :-D)? Jos näin on, tuon pidemmänkin leffan katsominen olisi varmaan ihan toinen juttu, kun saisi välillä käydä vähän hengähtämässä. Kotona en kyllä jaksa kolmea tuntia, ja mulle sopisi oikein hyvin jonkinlainen lyhennetty versio kärsimättömille.

    Täällä oloaika on kyllä suunnitelmissa käydä ekaa kertaa ihan oikeassa leffassa, jos ei muuta, niin haistelemassa sitä leffatunnelmaa... :-)

    VastaaPoista
  12. Suosittelen elokuvissa käyntiä!
    Ekaa kerta jää mieleen. Ennen kun varsinainen elokuva alkaa soitetaan Intian kansallishymni ja
    yleisö nousee seisomaan. Varaa lämmintä vaatetta mukaan, sillä leffateatterissa voi olla ilmastoinnin takia tosi kylmä. Juu, kyllä siellä väliaika on.
    Meillä on aika paljon kotona leffoja levyillä. Jaan joskus elokuvan kahdelle illalle, mutta elokuvanautinto kärsii siitä. Kokonaisuuden kannalta on parempi, jos jaksaa katsoa yhteen pötköön.

    VastaaPoista