Häätunnelmia

Eilisillan ohjelmassa oli sitten se häävastaanotto. Valitettavasti siellä otetut kuvat eivät ole mitään kovin kaksisia, koska minulla oli koko ajan sama ongelma: ottaako kuvat salamalla vai ilman. Juhlat olivat illalla ulkona puutarhassa, ja ilman salamaa otetuista kuvista tuli epätarkkoja. Salamalla otetuista tuli kyllä selviä, mutta muuten ihan epäluonnollisen näköisiä.

Itse hääseremoniat oli pidetty jo keskiviikkona, mutta siellä emme olleet mukana. Tämä vastaanotto pidettiin kaupungin toisella laidalla, ja läksimme matkaan seitsemältä, jolloin vastaanotto virallisesti alkoi. Mukaan kaappasimme matkalta pari S:n kollegaa ja niin sitten köröttelimme läpi Hyderabadin, keskellä pahinta perjantairuuhkaa. Sathish-serkku muka tunsi tien tapahtumapaikalle hyvin, mutta valitsikin vahingossa jonkun pidemmän reitin, ja olimme perillä vasta kello 21.15. Tässä vaiheessa minä olin päivän seikkailujen (joista lisää ehkä seuraavassa postauksessa) jälkeen jo ihan väsynyt ja nälkäkin kurni vatsassa.

Alueen portilla oli tämmöinen jumalattoman suuri plakaatti, jossa oli hääparin kuva.

Juhla-alue oli jaettu oikeastaan kolmeen osaan. Tässä kuvassa näkyy suuri puutarha-alue, jonka takaosasta tultiin sisään ja jonka etuosaan oli järjestetty tuoleja riviin "katsomoksi".

Katsomon edessä oli tämä lava, jolla hääpari seisoi. Hääparin illan ohjelma muodostuikin tällä lavalla seisomisesta ja kuvissa poseeraamisesta. Kaikki häävieraat menivät vuorollaan kuvaan hääparin kanssa, ja "katsomossa" istuvat saattoivat sitten katsella tätä kuvaamistapahtumaa. Valokuvien ottaminen on erittäin tärkeä osa intialaisia häitä, mutta minusta se tuntuu vähän hassulta. Ihmettelin tätä Sathish-serkulle, joka selitti minulle valokuvaamisen idean hyvin: jos ei ole käynyt valokuvassa hääparin kanssa, hääpari kysyy myöhemmin, miksi et käynyt häissäni. Valokuva on siis eräänlainen todistus siitä, että siellä tuli käytyä, koska eihän hääpari kerkiä valokuvaamisen keskeltä mihinkään vieraiden kanssa seurustelemaan - koko iltana.

Ensi töiksemme paikalle saavuttuamme meidän pitikin mennä "tapaamaan" hääparia, mikä siis tarkoitti sitä, että käymme valokuvassa hääparin kanssa.

Enimmän osan aikaa hääparin luokse oli jonoa, joten ei muuta kuin jonon perään!

Lavan takaseinämä oli koristeltu valtavan kauniisti, ja muutenkin koristeluun ja muihin järjestelyihin oli uhrattu valtavasti rahaa ja aikaa.

Me olemme seuraavana vuorossa, mutta ensin ikuistetaan nämä vieraat. Say cheese!

Huhhuh. Kun valokuvasta oli selvitty, vuorossa oli se juhlien pääasia, eli syöminen ja juominen. :-D Joissakin intialaisissa häissä tarjotaan alkoholia, joissakin taas ei, ja tämä riippuu mm. siitä, kuinka perinteisistä häistä on kyse. Näissä häissä alkoholia oli tarjolla, ja valintavaihtoehdot olivat erittäin intialaiset: viskiä tai olutta. Pojat ottivat viskiä, mutta koska tulimme paikalle niin myöhään, janoiset vieraat olivat ehtineet kumota jo lähes kaikki viskit kurkusta alas. Kesti siis aika pitkään, ennen kuin pojille löydettiin jostakin viskiä. Minun olueni sentään tuli pöytään aika pikaisesti. S. totesikin, että ihmiset taisivat tulla näihin häihin vain juomaan, sillä kaikki varatut 120 viskipulloa olivat menneet ja oluttakin oli kulunut 300 000 rupian (4 600 euron) edestä. Ei täällä kyllä ketään känniörveltäjiä näkynyt.

Puutarha-alueen vasemmassa laidassa olivat ruokapöydät, joita oli niin paljaan taivaan alla kuin katoksen allakin.

Marssin Sathish-serkun ja S:n kollegoiden kanssa hakemaan ruokaa, ja ensin piti ottaa lautaset lautaspisteestä, jossa oli myös jonkinlaisia salaatin virkaa tekeviä kylmiä juttuja.

Sitten pojilla olikin vain yksi päämäärä: löytää se tarjoilupiste, josta saisi non-vegeruokaa, koska ei kai kukaan häissä halua kasvisruokaa syödä - ellei sitten ole kyse kasvissyöjästä.

Liharuokapistekin onneksi löytyi, js siellä tämä mutrusuinen mies jakoi lammascurrya, joka on yksi tämän alueen bravuureista. Hyvää se olikin!

Tämmöinen lautasmalli löytyi minun nenäni edestä: lammasbiryania, lammascurrya, kanacurrya, jotain papuja, rotia ja raitaa - ja lasissa intialaista olutta. Lusikka oli pöydällä jo valmiina ja hieman epäillen zuumailin lusikkaa, onko se käytetty vai käyttämätön. S:llä sytytti: hän "desinfioi" lusikan varmuuden vuoksi viskilasissaan, minkä jälkeen hän sujautti lusikan lautaselleni, ennen kuin kerkesin sanomaan juuta tai jaata. Ei muuta kuin syömään!

Yhdessä puutarhan nurkassa oli tämmöinen hauska hedelmäpiste, josta sai pyytää lautaselleen haluamiaan hedelmiä.

Koko häävastaanoton ajan lavan edessä oikealla oli pienempi lava, jossa oli tanssiesityksiä ja erittäin kovaäänistä musiikkia. Keskustelu onnistuikin vain lähinnä huutamalla.

Joskus puoli yhdentoista jälkeen ihmiset alkoivat lähteä kotiin ja yhdentoista maissa läksimme mekin. Takaisintulomatkalla liikennettä ei enää juurikaan ollut ja Sathish-serkkukin osasi valita paremman ajoreitin, joten matkaan ei kulunut kuin vajaa tunti. Matkalla mietiskelin kokemaani ja kysyin pojilta, mikä tuossa vastaanotossa oikein mahtaa olla ideana, käydä siellä valokuvassa ja syömässä, vai? Pojat nauroivat ja vastasivat, että juuri niin! :-D