Rannerenkaiden alkulähteillä

Rupesin kirjoittamaan torstain vanhakaupunki-kierroksesta postausta, mutta totesin aika pian, että ei tule kesää. Jos yritän tunkea kaiken asian samaan postaukseen, postauksesta tulee niin pitkä, että eihän sitä jaksa lukea erkkikään. Siksi täytyykin pilkkoa torstain tapahtumat ainakin kahteen postaukseen, ja aloitan itselleni mielenkiintoisimmilla kohteilla eli Charminarilla ja Laad Bazaarilla eli rannerengaskadulla. Toki muutkin paikat olivat mielenkiintoisia, mutta ne olivat enemmän historiapainotteisia, ja historia on aina ollut minusta kuolettavan tylsää. Historiasta huolimatta päivä oli ihana ja antoisa, mistä suurin kiitos kuuluu tietysti "oppaalleni" Kalyanille.

CHARMINAR
Charminarin rakennutti Mohammed Quli Qutub Shah vuonna 1591. Legendan mukaan Charminar tehtiin kiitoksena jumalalle, joka vapautti kaupungin ruttoepidemiasta. Charminar on moskeija, jossa on neljä minareettia - yksi joka kulmassa - ja kunkin minareetin korkeus on noin 50 metriä. Charminar on Hyderabadin tunnetuin maamerkki; eräänlainen Hyderabadin symboli.

Olen käynyt Charminarissa ennenkin vuonna 2005 ja oli aika mielenkiintoista huomata, miten erilaiselta tämä käynti tuntui verrattuna tuohon neljän vuoden takaiseen käyntiin. Silloin olin niin sanotusti pississä kaikkien käsivarressa roikkuvien kerjäläisten ja muiden ahdistelijoiden kanssa. Nyt olen jo ilmeisesti niin tottunut kaikkeen tähän häslinkiin, että en anna sen enää häiritä itseäni. Sekin että ulkomaalaiset joutuvat yleensä maksamaan pääsylipusta tällaisiin turistikohteisiin 10 - 20 kertaa enemmän kuin paikalliset, ei enää nostata mitään tunnekuohuja, kuten ensimmäisillä Intia-käynneillä. Ottaahan se vieläkin päähän, mutta maksettava vain on.

Tungosta Charminarin sisääntuloportilla.

Ylös Charminarin tasanteelle kiivetään pitkin hirveitä portaita, joiden porraskorkeus on ainakin 40 senttiä. Portaat ovat kamalan kapeatkin, ja ohittaminen onnistuu vain erityisillä levennyksillä. Jos siis ei halua astua sivuun lepäämään, on vain pakko yrittää puuskuttaa eteenpäin, jotta takana tulevat eivät joutuisi odottelemaan. Ylös ja alas mennään eri reittiä.

Tässä kuvassa mennään jo alaspäin...

Ei niitä portaita nyt niin hirveästi ollut, mutta sen verran kuitenkin, että kapuaminen pani puuskuttamaan. Pohdinkin ääneen, että kyllä täällä jonkunlainen hissi saisi olla, jolloin takanani tulleista kolmesta nuorukaisesta yksi sanavalmis kaveri tokaisi, että "kyllä me hissi tehdään, jos sinä rahoitat"... :-D

Näkymä ylhäältä Charminarista. Joku vastaavanlainen kuva on taidettu nähdä aiemminkin ruokablogissani.

Charminarin ympäristön vanhakaupunki on muslimivoittoista aluetta, ja muslimeja arvioidaan olevan tällä alueella 60 - 70 prosenttia. Katukuvassa määrä näkyy todella selvästi niin burqaan pukeutuneina naisina kuin poliisien määränäkin. Poliiseja alueella on paljon siksi, että vuonna 2007 Mecca Masjidiin, yhteen Hyderabadin vanhimmista moskeijoista, tehtiin pommi-isku, jossa kuoli 14 ihmistä. Myöhemmin samana vuonna Lumbini-puiston ympäristöön tehtiin kaksi pommi-iskua, joissa kuoli 42 ihmistä. (Tämä on muuten juuri se samainen paikka, jossa kerroin joutuneeni ottamaan kamerallani kuvankin puiston sisääntuloportin turvatarkastuksessa). Terrorismiongelma ei olekaan hyderabadissa mikään tuulesta temmattu juttu, vaan ihan todellinen ongelma, ja siksi massiiviset turvatoimet kaikkialla voikin ehkä ymmärtää. Ja osaksi juuri tästä syystä minuakin aina varoitellaan menemästä yksin joillekin alueille.

Charminarin uumenissa.

Hedelmäkärryjä ja autoriksoja.

Laad Bazaar on heti Charminarin kupeessa oleva alue, tai oikeastaan yksi katu, josta erkanee pieniä kujia. Alueella myydään varsinkin rannekoruja, mutta myös mm. sareja ja helmiä. Heti kadun alkupäässä teki mieli ottaa ritolat - niin kovaäänisesti myyjät yrittivät herättää huomiomme ja saada meidät kadulta kauppaan.

Käveltyämme katua vähän pidemmälle myyjätkin alkoivat käyttäytyä ihmismäisesti, ja saatoin ruveta ajattelemaan jopa kauppaan sisälle astumista. Minusta on mukava mennä semmoiseen kauppaan, jossa myyjät istuvat oviaukossa juomassa kahvia ja turisemassa mukavia ja tuskin päätään kääntävät, kun astun kauppaan sisään. :-D

Mun kamera sekosi ihan täysin tämän väriloiston keskellä.

Vaikka en koruista juurikaan perusta, pitihän minunkin jonkunlainen rannekoru saada, kun kerran täällä olin. Ostaminenkin oli niin helppoa, kun Kalyani hoiti tinkimispuolen. Minä en ole koskaan oikein tajunnut tinkimisen ideaa, enkä tiedä mitään turhauttavampaa kuin jostakin tuotteen hinnasta jankkaamisen... Tällä kertaan saatiin pulittaa noin 4,5 euroa (300 rupiaa) kahdelta korulta - Kalyani osti nimittäin itselleen samanlaisen korun muistoksi tästä päivästä. :-)

Sain myös oppitunnin siitä, miten tällainen vähän ahdas koru tungetaan käteen: käteen laitetaan muovipussi, jonka avulla koru liu'utetaan ranteeseen samalla, kun kämmentä puristellaan toisella kädellä "kasaan" korun tieltä.

Tämmöinen rannerengas mukaani tarttui.

Paikallisen ihmisen mukanaolo tuo joskus mukanaan semmoisenkin ilon, että saattaa päästä näkemään jotakin sellaista, mitä ei ehkä muuten tulisi nähneeksi. Kalyani halusi näyttää minulle, miten näitä rannerenkaita valmistetaan, ja hän vei minut sivukujalle, jossa hän tiesi näitä rannekoruja valmistettavan.

Sieltä löysimmekin yhden paikan, jossa porukka oli palannut lounaalta, ja pääsimme katselemaan renkaiden tekoa.

Rannerenkaiden valmistuksen ensimmäisessä vaiheessa tarvitaan metallilankaa ja vaaleaa lakkaa, jota saadaan (luemma ja luemma) fiikuspuissa elävien sellakkahyönteisten eritteestä. Lakkaa kuumennetaan sen verran, että sitä pystytään muovailemaan, ja lakasta hakataan ohut nauha. Nauha kierretään metallilangan ympärille ja päät liitetään yhteen, jolloin korun pohja on valmis. Jos halutaan pohjaväriksi muu kuin valkoinen, lakkaan lisätään väriä.

Myöhemmin lakkaa pehmennetään taas hieman lämmittämällä, ja renkaaseen painellaan koristeet ja maalaukset.

Kun otin valokuvia, kuvassa oleva mies kävi kaivamassa laatikosta käyntikortin, jotta lähettäisin kuvat heillekin. Minä lupasin pyhästi toimittaa heille kopiot ja mietin, että kunpa muistaisin Suomeen päästyäni postittaa ne. Vasta illalla tajusin, että minähän asun nyt täällä, ja voisin kipaista viemässä kuvat herroille vaikka ihan itse... :-D

Vaateostoksilla Laad Bazaarissa.