Ei voi olla mitään, jos haluaa olla kaikkea.


torstai 17. lokakuuta 2019

Epävarma tulevaisuus

Sunnuntaina on Boliviassa yleisvaalit, joilla valitaan maalle presidentti, varapresidentti sekä kansanedustajat. Eletään siis varsin jännittäviä aikoja. Suurin kysymys on tietysti se, pääseekö Evo Morales jatkoon jo ensimmäiseltä kierrokselta, vai tuleeko vaaleissa toinen kierros.

Minulla on epämiellyttävä aavistus, että Evo voittaa vaalit jo ensimmäisellä kierroksella, vaikka maan tulevaisuuden takia toivoisin muunlaista tulosta. Moni pelkää, että jos Evo jatkaa presidenttinä, Bolivia ajatuu diktatuuriin ja kokee pian Venezuelan kohtalon.

(Kuva: La Razon.)

Viimeisimmän mielipidemittauksen tulokset näyttävät siltä, että Evo saisi ensimmäisellä kierroksella 36,2 prosenttia äänistä ja Carlos Mesa 26,9 prosenttia. Ensimmäiseltä kierrokselta pääsee suoraan presidentiksi, jos saa yli 50 prosenttia äänistä tai jos saa yli 40 prosenttia äänistä ja ero toiseksi tulleeseen on yli kymmenen prosenttiyksikköä. Tilanne on siis todella tiukka, sillä Evo on varsin lähellä tuota neljääkymmentä prosenttia. Toki mielipidemittaukset ovat aina vain mielipidemittauksia, mutta tosiasia on kuitenkin se, että nämä vaalit ovat kahden kauppa, sillä kukaan muu kuin Mesa ei voi laittaa Evolle kampoihin.

Félix Patzin vaalimainos lehdestä.
Virginio Leman.
Oscar Ortiz ja puhtaat kädet.

Evon ei pitäisi olla ehdokkaana ollenkaan, sillä kansa äänesti vuoden 2016 helmikuussa (51,3 prosentin enemmistöllä) presidentin kolmatta virkakautta vastaan. Evo oli tuolloin jo toista kautta presidenttinä, ja hän oli luvannut olla asettumatta ehdokkaaksi enää seuraavissa vaaleissa, jos kansa päättäisi niin. Toisin kuitenkin kävi, ja Evo on ehdolla taas. (Tuleva hallintokausi olisi Evolle itse asiassa jo neljäs perättäinen, sillä ensimmäistä hallintokautta ei lasketa, koska kahden perättäisen kauden rajoitus tuli perustuslakiin vasta vuonna 2009). Vaikka kansa äänesti kolmatta virkakautta vastaan, korkein oikeus päätti kuitenkin vuotta myöhemmin, että hallintokausien määrää julkisissa viroissa ei rajoiteta, vaikka perustuslaissa määrättäisiinkin toisin. 

Kansan mielestä Evon ehdokkuus on perustuslain vastainen – mitä se tietysti onkin – ja se on johtanut mielenilmauksiin ja mellakointeihin.


Kaduilla näkyi jo viime vuonna "Bolivia dijo no" -kirjoituksia ("Bolivia sanoi ei"), mutta näin vaalien alla lauseet todella konkretisoituvat.

Evo itse on sitä mieltä, että hänen tehtävänsä on palvella kansaa vielä viisi vuotta, jotta hän voisi saattaa työnsä loppuun ja jotta hän voisi hyödyntää kokemustaan kansan hyväksi. Vastaehdokkaatkin ovat Evon mielestä hyväksyneet hänen ehdokkuutensa sillä, että he ovat asettuneet ehdokkaiksi Evon rinnalle. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että Evo on rakastunut valtaan ja haluaa pitää siitä kiinni keinolla millä hyvänsä. Jos Evo saa jatkaa vielä seuraavat viisi vuotta, on hyvin mahdollista, että hän on ehdokkaana vielä seuraavissa vaaleissakin.

Suurin osa kansasta on kuitenkin sitä mieltä, että Bolivia tarvitsee muutosta. Mielipidetiedusteluissa neljättä sijaa pitävä eteläkorealaissyntyinen Chi Hyun Chung ("Bolivian Donald Trump") on tästä hyvä osoitus. Chung on esittänyt muun muassa sellaisia mielipiteitä, että kuolemanrangaistus pitäisi palauttaa Boliviaan ja että Bolivian poliisilaitos tulisi lakkauttaa kokonaan ja luoda sen tilalle jokin toinen instituutio, joka palvelisi kansaa paremmin. Vaikka Chungin ajatukset tuntuvat järjettömiltä, ne ovat kuitenkin uponneet otolliseen maaperään, sillä vielä pari kuukautta sitten Bolivian politiikassa ei tiedetty Chungista mitään, ja nyt hän on jo mielipidemittauksissa sijalla neljä.




Evo lupaa kansalle turvallista tulevaisuutta – siis sitä samaa, mitä ennenkin. Ilmeisesti aika moni haluaakin juuri sitä, koska Evon kannatus on noinkin korkea. Täällä Santa Cruzissa on erittäin Evo-vastainen ilmapiiri, ja koska Evon kannattajia ei ole näkynyt oikein missään, olen vähän ihmetellyt, keitä Evon kannattajat sitten oikein ovat. Ilmeisesti Evon kannatus onkin suurempaa maaseudulla kuin kaupungeissa. Tosin mielipidetiedusteluihin – ja oikeastaan koko vaaleihin – täytyy suhtautua varauksella, sillä yleinen mielipide on se, että Evo kontrolloi kaikkea Boliviassa, eikä vastaehdokkailla ole oikeastaan edes mahdollisuutta voittaa. Kaikki keinot on kuitenkin otettu käyttöön, ja esimerkiksi Bolivian entinen presidentti ja Evon vastaehdokas vuoden 2005 vaaleissa, Jorge "Tuto" Quiroga, on sanonut äänestävänsä taktisesti Mesaa ja kehottaa myös muita tekemään samoin.

Minä äänestän Mesaa. Kuva: La Razón.

Mesa on ainoa, josta voi olla minkäänlaista vastusta Evolle, joten kansan täytyy nyt yhdistää voimansa, ja antaa äänensä Mesalle.

Sunnuntaina jännitysnäytelmä siis ratkeaa, kun 6 974 363 bolivialaista marssii ääniuurnille. Äänestäjien määrä tiedetään noin tarkkaan siksi, että äänestäminen on Boliviassa pakollista.

Koska samoilla vaaleilla valitaan sekä presidentti ja varapresidentti että kansanedustajat, tarvitaan hieman monimutkaisempi äänestyslippu.

Äänestyslippu on kaksirivinen. Ylärivillä ovat presidenttiehdokkaat ja varapresidenttiehdokkaat ja alarivillä kunkin puolueen kansanedustajaehdokkaat (omalta äänestysalueelta). Rivit ovat toisistaan riippumattomat, eli äänestäjä voi valita presidenttiehdokkaan yhdestä puolueesta ja kansanedustajaehdokkaan toisesta. Toki molemmat saa valita myös samasta puolueesta. Kummallekin riville saa kuitenkin laittaa vain yhden rastin, tai muuten ääni on hylätty (kuten vaihtoehdossa 3).

Äänestyspaikat aukeavat sunnuntaina kello 8, ja äänestysaikaa on kahdeksan tuntia. Äänestyspaikat näyttivät olevan aika samanlaisia kuin meillä Suomessakin, kuten kouluja. 72 tunnin vaalihiljaisuus alkoi torstaina keskiyöllä, mikä tarkoittaa sitä, että enää ei saa kampanjoida eikä yrittää vaikuttaa millään lailla äänestäjien päätökseen, vaan äänestäjille tulee taata rauhallinen harkinta-aika. Lisäksi voimaan astuvat perjantaina keskiyöllä yleiset järjestyssäännöt, joilla on tarkoitus taata se, että äänestyspäivä tulee sujumaan rauhallisesti.

Messu kuitenkin pidetään Santa Cruzin keskustan katedraalissa vaalipäivänä neljä kertaa.


Järjestyssäännöissä määrätään mm. seuraavaa:

  • Alkoholinkäyttö on kielletty perjantaiyöstä maanantaihin 21.10. kello kahteentoista asti niin julkisilla paikoilla kuin yksityisissä tiloissakin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että alkoholia ei saa ravintoloista eikä hotelleista, eikä sitä saa juoda kotonakaan. Tällä pyritään varmistamaan, että alkoholi ei vaikuta kenenkään äänestämiseen ja että yleinen rauha säilyy.
  • Kaduilla liikennöinti on kielletty koko sunnuntain ajan muilta paitsi niiltä ajoneuvoilta, joilla on vaalilautakunnan myöntämä lupa. 
  • Tuli- ja teräaseita ei saa olla mukana julkisilla paikoilla, ellei niiden hallussapitoon ole ammatin puolesta oikeus. 
  • Vaalialueelta toiselle ei saa liikkua. 
  • Julkisilla paikoilla ei saa kokoontua, eikä mielipidettä jonkun ehdokkaan puolesta tai vastaan saa esittää julkisesti.
  • Kaikenlaiset mielenosoitukset, kulkueet ja nälkälakot ovat kiellettyjä.  

Maanantaina sitten nähdään, miltä bolivialainen arki näyttää vaalien jälkeen. Hieman kyllä hermostuttaa, miten ihmiset tulevat reagoimaan, jos ja kun Evo voittaa.


maanantai 14. lokakuuta 2019

Jos seinät osaisivat puhua

Piti jatkaa edellisestä, mutta näin tänään kävelylenkillä jotain sellaista, että on pakko päästä heti jakamaan se.

Satuin kulkemaan ohi jättimäisen rakennuksen, joka oli selkeästikin hylätty.


Kadun varressa luki paikan nimikin, Gran Centro Coliseum, ja ajattelin ensimmäiseksi, että tämä oli ollut varmaankin ostoskeskus.



Seisoin pitkän aikaa tien toisella puolella rakennusta katsellen ja puntaroiden, mitä tehdä. Rakennus näytti varsin vaarattomalta, ja tyhjinä ammottavat oviaukot huutelivat kutsuvasti. Lopulta tuumasin, että ketään ei varmaan haittaisi, jos kävisin vähän vilkaisemassa sisälle.


Myöhemmin kotona googleteltuani sain selville, että tämä oli ollut yökerho. 

Ensinäkymä ovelta.
Tältä tiskiltä oli myyty (pylväissä olevista hinnoista päätellen) mm. voileipiä ja kahvia sekä kanaa pinaatilla ja stroganovilla(!).

Yökerho oli suljettu vuoden 2016 lokakuussa toisen santacruzilaisen, Red Lips -nimisen yökerhon kanssa samaan aikaan. Yökerhojen omistaja, Marco Hernán Cámara, oli aiemmin pidätetty La Pazissa epäiltynä ihmiskaupasta ja prostituutiosta. Toiminnan keskuksena oli ollut Cámaran omistama Katanas-yökerho La Pazissa, joka oli suljettu jo aikaisemmin, mutta paritusta oli harjoitettu myös näissä santacruzilaisissa yökerhoissa.  



Mietin taas, että olisi mukava päästä aikakoneella hieman ajassa taaksepäin ja nähdä, millainen paikka yökerho oli ollut, kun se oli vielä toiminnassa. Prostituutiota ja muuta vastaavaa en kyllä välittäisi olla todistamassa, mutta olisi kiva nähdä rakennus täydessä loistossaan.


Olisi tehnyt mieli käydä yläkerrassakin, mutta ei ole hyvä koetella onneaan liiaksi. Ahneella on paskainen loppu jne. Menin siis ulos katsomaan siipirakennusta.


Koko prostituutiovyyhti alkoi purkautua, kun Cámaran tytär, Nohemy Cámara, ilmiantoi isänsä. Nohemy oli pakotettu työskentelemään isänsä yökerhossa La Pazissa 15-vuotiaasta asti, joten hän oli nähnyt omin silmin, kuinka "tanssijattaria" ja "seuraneitejä" tuotiin La Paziin Paraguaysta, Brasiliasta ja Panamasta. Tytöille luvattiin, että he pääsisivät tekemään Boliviassa mallin töitä hyvällä palkalla, mutta kun he pääsivät maahan, heiltä otettiin passit pois ja heidät pakotettiin prostituoiduiksi uhkailemalla ja väkivaltaa käyttäen. Lisäksi tytöt pakotettiin käyttämään huumausaineita, jotta he pystyisivät "toimimaan tuottoisammin".

Siipirakennuksen tilat olivat varsinaisesta yökerhosta erilliset, joten tänne pääsi kulkemaan myös ulkokautta. Erinomainen paikka laittomuuksien harrastamiseen.


Näinkin laajamittaista rikollisuutta ei harjoiteta ilman, että myös viralliset tahot ovat sotkeutuneet asiaan. Katanas-yökerhollakin oli yhteyksiä muun muassa ulkomaalaisvirastoon ja poliisiin, joiden yhteyshenkilöt tiesivät varoittaa (rahallista korvausta tai yökerhon tarjoamia palveluksia vastaan) tulevista ratsioista. Yökerhot oli varustettu salahuoneilla, joihin tytöt piilotettiin ennen tarkastuksia.


Hissit ovat pysähtyneet ikuisiksi ajoiksi.
Rojua ja lasinsirpaleita oli kaikkialla.

Prostituutiota esiintyy Etelä-Amerikassa luultavasti paljon suuremmassa mittakaavassa kuin kukaan osaa arvata. Medellínissäkin prostituutio kukoistaa, ja vaikka se ei ole (enää) erityisen näkyvää, vähäpukeisia tyttöjä näkee silti päivystämässä Medellínin suosituimman turistialueen Parque Llerasin ympäristössä. Eikä niitä tarinoita ole vain yksi tai kaksi, kun joku ulkomaalainen mies on lähtenyt kahden nätin tytön matkaan ja herännyt seuraavana päivänä puolikuolleena ja kaiken mukanaan olleen omaisuutensa menettäneenä. Pahimmassa tapauksessa on lähtenyt henkikin, niin kuin siltä turkkilaiselta professorilta, joka treffasi kaksi Tinderistä löytämäänsä paikallista tyttöä ja jonka jäännökset löytyivät parin viikon kateissaolon jälkeen eräästä rotkosta.

Lähteet:
Allanan dos locales por caso 'Katanas'
Caso Katanas
El escándalo del caso Katanas salpica a funcionarios
Todo lo que hay detrás del Katanas 
A prisión red que habría drogado y asesinado a profesor turco en Medellín

lauantai 12. lokakuuta 2019

Onnellinen perhe

Tämä viikko on ollut siitä erikoinen, että olen ollut Boliviassa yksikseni. Ukkeli lähti maanantaina Medellíniin, eikä vielä ole varmaa tietoa, milloin hän palaa. Joskus tulevalla viikolla kumminkin. Ukkeli kysyi kyllä, halusinko lähteä hänen mukaansa, mutta jäin mieluummin Santa Cruziin. Ihmiseksi, joka ei olisi millään halunnut tulla Boliviaan, viihdyn täällä yllättävän hyvin. 😜

Sääkin on täällä niin paljon parempi kuin Medellínissä. Toki välillä on ollut viileää ja satanutkin, mutta enimmäkseen on ollut aurinkoista ja lämmintä. Sade oli siinäkin mielessä hyvä juttu, että Bolivian metsäpalot loppuivat vihdoin, kun taivaalta saatiin sammutusvettä. On ollut jopa muutama kohtuullisen tuuleton päivä, ja huomasin, että tuulettomuus ei olekaan välttämättä kovin hyvä juttu. Tuuli kuitenkin laittaa ilman liikkeelle, eikä kuumuus ole niin tukahduttavaa. Jos ei tuule yhtään, kuumuus ei pelkästään leiju ilmassa, vaan se hohkaa jotenkin myös maasta, ja tuntuu kuin olisi voileipägrillissä.

Tässä mie pulikoin (siis tuolla aikuisten puolella!).


Nuo ylemmässä kuvassa näkyvät keskeneräiset tornit tulevat olemaan kai toimistorakennuksia. Täkäläiset rakennusmiehet ovat kyllä aika sitkeää porukkaa, kun he pystyvät olemaan tuolla yläilmoissa paahtavassa kuumuudessa ja hirveässä tuulessa. Aina kahdentoista aikaan soi sellainen pieniäänistä kirkonkelloa muistuttava kello kolme kertaa, ja olen miettinyt, voisiko se olla ihan vanhanajan vellikello, jolla ilmoitetaan ruokatunnin alkamisesta. Yhdeltä kello soi uudestaan, mutta neljä kertaa.

Ukkeli on aina vähän pelkeillään, että minulle sattuu jotakin, kun olen sellainen tavan tunari (ovenkarmit ahdistelevat, liikennemerkit kävelevät päälle jne.). Viime aikoina olen joutunut kasvien hyökkäysten kohteeksi. Ensimmäinen murhayritys oli varsin vaatimaton, ja tuloksena oli vain verta vuotava haava käsivarressa. Haava tuli sen seurauksena, kun kävelin liian läheltä yhtä vaarattomalta näyttänyttä pusikkoa, jonka oksat kätkivätkin sekaansa isoja piikkejä. Toinen murhayritys oli jo parempi. Kävelin jälleen liian läheltä yhtä kasvia – jotain suikulapalmua, mikä lienee – ja yksi oksa osui päähäni.

Kuvan kasvilla on osuutta asiaan.
Oksa ei ollutkaan mikään tuulessa löyhyvä lötkö palmunlehvä, vaan se oli kova ja terävä kuin miekka. Minulta rupesi valumaan ohimolta jotan, ja luulin ensin, että se oli hikeä, mutta se olikin verta. Onneksi oli sentään nenäliinoja mukana, jotta saatoin kävellä Lambilla päätäni pidellen. Siinä oli taas ukkelilla ihmettelemistä, kun olin saanut pääni auki törmäämällä palmuun. 

Torstai-iltapäivänä lähdin Uberilla kaupunkiin hieman käppäilemään ja katselemaan. Olen joskus valitellut, kun Santa Cruzissa ei ole mitään nähtävää ja tekemistä, vaikka kyllä joka paikassa on nähtävää, jos vain pitää silmänsä auki. Jo ihan pelkkä kaduilla kuljeskelu voi olla ihmeen antoisaa, ja ihmisten katselu se vasta mielenkiintoista onkin.  

Suunnistin ensimmäiseksi kaupunginpuistoon, Parque Urbanoon, jossa olin käynyt kerran ennenkin. Minulle ei ollut jäänyt puistosta mikään kovin erityisen myönteinen kuva, sillä puisto oli ollut minusta aika ankea. Nyt tajusin, että olin ollut liikkeellä väärään aikaan, sillä eihän täällä viitsi kukaan olla ulkona päivän kuumimpaan aikaan (paitsi suomalainen turisti). Puisto oli nyt myös paljon vehreämpi kuin muistin, mikä johtui varmaan keväästä.

Puiston itäisen sisäänkäynnin luona myytiin muun muassa mehuja.



Tässäkin puistossa oli muuten noita oransseja lintujen syöttöpurkkeja. Kuvassa näkyvässä lukee, että "tykkään siemenistä ja hedelmistä; ruoki minua".


Näillä rouvilla oli esitteitä aiheesta "kuinka saada onnellinen perhe". En käynyt tiedustelemassa, että mitenkäs se onnistuisi. Jehovantodistajia näyttivät olevan, eli uskovaiseksi pitäisi varmaan ruveta.

Kaupunginpuisto on todella suuri, ja siellä on kivasti harrastuspaikkojakin.

Skeittauspaikka. (Vai onko tämä skeittausta? Keski-ikäinen muumio ei olekaan nyt ihan varma.)









Käyhän se tietysti näinkin.


Mehumyyjät koolla. Noista keltaisista pömpeleistä myydään maissimehua (somo).


Sitten olinkin kävellyt puiston läpi ja tullut puiston länsipäähän. Salossa liehui komeasti Santa Cruzin lippu.


Santa Cruzin kaupungilla on oma lippu (kaksi vihreää raitaa ja keskellä valkoinen raita), ja sitä näkee kaupungissa melkeinpä enemmän kuin kansallista Bolivian lippua.

Grilliherkkuja.
Rahalla saa ja taksilla pääsee.
Toisessa pikkupuistossa näytti olevan meneillään jonkinlainen tapahtuma, ja kaarsin tietysti uteliaana kameroineni paikalle.

Tytöt näyttivät harjoittelevan jonkinlaista tanssiesitystä.


Pojilla taas oli orkesteri koossa, ja mietinkin, olisiko tässä ollut jokin koulun tapahtuma alkamassa.


Eikö olekin taidokas linnunpesä?

Syy, miksi olin oikeastaan lähtenyt kaupungille, oli se, että halusin nähdä Etelä-Amerikan keskikohdan. Olin törmännyt netissä väitteeseen, että Etelä-Amerikan maantieteellinen keskipiste sijaitsisi Boliviassa ja Santa Cruzissa, Plazuela Calleja -nimisessä puistossa.

Kartalta katsottuna väitetty keskipiste näytti olevan minusta ihan väärässä paikassa, ja keskipisteen kuuluisi olla ennemminkin Brasiliassa.

Plazuela Calleja on aivan liian lännessä ollakseen keskellä Etelä-Amerikkaa.
Tarkempi googlettaminen paljastikin, että Etelä-Amerikan keskipiste on tosiaan Brasiliassa, Mato Grosson osavaltiossa, Cuiabán kaupungissa. Se näyttääkin jo paljon uskottavammalta.


Brasilia on muuten aika jäätävän kokoinen, kun Boliviakin on jo kolme kertaa isompi kuin Suomi. Pitihän se tämäkin laskea, ja tulos oli semmoinen, että Brasilia on 25 kertaa Suomen kokoinen.

Mistä tuollainen legenda, että Etelä-Amerikan keskipiste olisi Santa Cruzissa, on saanut alkunsa, sitä en tiedä. Uskomus näyttää kumminkin elävän vahvana.

Aukion laidalla olevan ravintolan seinässäkin lukee, että "syöt juuri Etelä-Amerikan keskustassa".
Kun googletin ennen lähtöäni Plazuela Callejaa, kävi ilmi, että aukiolla oli tehty perusteellinen remontti ja että aukio oli avattu yleisölle juuri edellisenä iltana. Tämäpäs sattui!

Vaikka aukio oli pieni, se oli minusta tosi viehättävä, ja huomasi kyllä, että aukiota oli vastikään uudistettu, kun kaikki suorastaan kiilteli uutuuttaan.







Aukiolla ei ollut mitään mainintaa siitä, että nyt oltaisiin Etelä-Amerikan keskipisteessä, mutta siellä oli kyllä tolppa, johon oli merkitty etäisyyksiä Etelä-Amerikan muihin kaupunkeihin.


Aukion ympäristökin oli varsin tunnelmallinen.


Kuvia olisi vielä paljon lisää, mutta taidan jättää ne toiseen kertaan, kun olihan tätä jo tässäkin.

Loppuun kumminkin vielä ah-niin-ihanan ulkomaalaisviraston kuva, joka on tarjonnut minullekin runsaasti jännittäviä hetkiä.

Voiko olla rumempaa rakennusta? Ei voi!

Pitäisi käydä taas ulkomaalaisvirastossa, kun emme ilmeisesti olekaan lähdössä takaisin Medellíniin vielä silloin kuin oli alun perin tarkoitus, vaan lähtö siirtyy ainakin marraskuun alkuun. Suomalainen saa maahan tullessaan 30 päivän turistiviisumin, joka ei ole muuta kuin leima passissa. Jos oleskelua haluaa jatkaa tämän jälkeen, jatkoaikaa pitää käydä anomassa ulkomaalaisvirastossa (maksimioleskeluaika maassa ilman varsinaista viisumia on 90 päivää). Jollei tätä tee, joutuu maksamaan maasta poistuessaan sakot. Koska jo pelkkä ajatus ulkomaalaisvirastosta ahdistaa, taidan valita jälkimmäisen vaihtoehdon ja maksaa lentokentällä ne sakot. Vanha Bolivian-viisumini meni vanhaksi toukokuussa, joten siitä ei ole minulle enää mitään iloa.

Odotan tulevaa yötä vähän ahdistuneena, sillä joku teki taas viime yönä remppaa, ja seinään hakkaamista ja nakuttelua kesti aamuneljään. Remontin ääniä on kuulunut muinakin iltoina, mutta ne ovat sentään loppuneet puolenyön aikoihin ja alkaneet uudestaan "vasta" kuuden jälkeen aamulla. En voi käsittää, eikö täällä ole mitään sääntöjä, mihin aikaan talossa saa meluta. Nähtäväksi jää, onnistuuko nukkuminen (metelöinti alkoi eilenkin vasta puolenyön jälkeen).