Mie en tajuu mittää

Miten vajaakielinen ihminen voikin tuntea itsensä niin tyhmäksi. Tänäänkin roskienkerääjänainen yritti kauheasti selittää minulle ovella jotain, mutta kun ei mennyt meikäläisen jakeluun, niin ei mennyt. Ymmärsin kyllä, että rahasta oli kyse ja että nainen sitä halusi, mutta loppu menikin ihan yli hilseen. Onneksi vastapäisen asunnon nainen, joka osaa englantia, oli kotona ja käänsi minulle, mitä nainen halusi kertoa: roskien keräys maksaa 40 rupiaa (n. 60 senttiä!) kuussa, mutta tältä ajalta, jonka olemme tässä asuneet, maksuksi riittäisi 10 rupiaa. Onneksi löytyi sentään vaihtorahaa lompakosta, jotta asiasta selvittiin kunnialla. Tulee ihan jälkeenjäänyt olo, kun toinen selittää ja selittää, ja itse ei vain ymmärrä.

Tämmöisiä sairaalan portteja olen nähnyt paljon. Nämä ovat mielestäni pelottavan näköisiä, sillä tulee ihan semmoinen olo, että ken tästä käy, ei enää koskaan palaa...

Tänään oli suuri päivä, sillä meille tuli hyttysverkot ikkunoihin! Ihanuuden ihanuus! Nyt voi pitää ikkunoita auki yölläkin, eikä tarvitse asua kuin pullossa. Pitää vain muistaa sulkea ikkunat, jos on perheriita näköpiirissä, heh heh. Mutta toisaalta, ehkä se kiukkukin ehtii siitä laantua, kun ensin pitää vedellä kaikki ikkunat kiinni... Puuseppä kävi laittamassa verkot tänään, ja se taisi huhkia niiden kimpussa yli viisi tuntia. Minäkin sain tänään tehtyä aika paljon kotitöitä, kun piti esittää puusepälle tehokasta kotirouvaa. :-D

Tämä ei ole meidän ikkuna, vaan joku ikkuna vaan jossakin.

En oikein tiennyt, mitä tuommoiselle puusepälle kuuluisi tarjota (minulla ovat nämä sosiaaliset käyttäytymissäännöt muutenkin täällä vielä vähän hakusessa), joten kaivelin lautaselle intialaisia ghee-makeisia sekä suolapaloja ja laitoin mukaan vielä vettä ja limua. Kiikutin lautasen puusepälle makuuhuoneeseen, jonka verkkoa ukkeli oli juuri laittamassa. Meni noin tunti ja puuseppä tuli pyytämään vettä, johon minä, että juu, tietenkin. Menin hakemaan puusepälle laittamaani juomalasia makuuhuoneesta, ja siellähän oli koko tarjotin vielä ihan koskemattomana! En tiedä, olinko taas vaihteeksi ilmaissut itseni epäselvästi vai eikö puuseppä vain ollut uskaltanut koskea ruokiin. Kun asia saatiin vihdoinkin selvitettyä, puuseppä vetäytyi erittäin mielissään tarjottimen kanssa toiseen makuuhuoneeseen ja söi ja joi kaiken viimeistä murua myöten. Kai minun olisi pitänyt ruokaakin tarjota, mutta törppö kun olen, en viitsinyt.

Perjantaina olisi yksi häävastaanotto tiedossa, ja sinne ilmeisesti tiemme käy, koska sulhanen on meidän molempien tuttu ja asunut Suomessakin useamman vuoden. Nyt minulla on ihan maailmanlopun luokkaa oleva ongelma noiden bileiden suhteen: mitä laitan päälleni. Vaatetusvaatimus on kuulemma casual, mutta mitähän tuokin mahtaa täällä tarkoittaa; tuskin ainakaan mitään virttynyttä puuvilla-t-paitaa, jonka rinnuksissa lukee Beautifully ja Henkasta ja Maukasta viisi vuotta sitten ostettua kirkuvan vihreää puolihametta. Mitään intialaista asua en ainakaan päälleni laita, koska en tunne oloani niissä ollenkaan kotoisaksi, ja anopiltakaan en kyllä aio kysyä, koska silloin minulla on päälläni joku 50-luvun pöytäliina.

Eivätkä nämä ole minun korujani!

Ja tuo korupuolikin on meikäläisellä aika heikossa kantimissa, vaikka kyllä minulla koruja on. Olen vain niin kauhean huono pitämään koruja, varsinkin korvakoruja, jotka täällä pitäisi vähintään olla - ja tietysti kultaiset. Minä en kullasta tykkää, joten jääräpäisenä käytän vain hopeisia. Toinen korvarei'istäni oli kasvanut puoliksi umpeen, minkä huomasin, kun yritin viime viikolla saada korviksia pitkästä aikaa korviini. Pitkän ja kivuliaan session jälkeen sain reiän auki, minkä jälkeen tungin sitten reikiin - anopin neuvojen mukaan - ohuet puutikut, jotta reiät pysyisivät auki. Ennen nukkumaanmenoa tikut piti ottaa pois ja tilalle piti laittaa korvikset, mutta minä - kuinka ollakaan - heräsin keskellä yötä ihmettelemään, miksi pirussa korvalehdet tuntuvat niin epämukavilta...