Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Käsittämättömiä asioita TOP 5

Minun ja Intian välinen suhteeni taitaa olla vähän niin kuin pitkä avioliitto: jonkin ajan kuluttua ne pienet asiat toisessa alkavat ärsyttää kaikkein eniten. Isompien asioiden - kuten kuumuuden, saasteiden, melun, köyhyyden, sähkökatkosten, jopa ötököiden ja kerjäläistenkin kanssa - kanssa pystyn näköjään tulemaan toimeen, mutta jotkut pienet asiat ärsyttävät niin paljon, että ne saavat ihan järjettömät mittasuhteet. Kaiken naurettavuuden huippu tässä on se, että yritän vielä kapinoida näitä täällä vallitsevia sääntöjä ja lakeja vastaan, vaikka minun pitäisi kyllä tietää, että kaikenlainen pullikointi on ihan turhaa.

1. Kamerapoliisit

Kamera on mukava olla mukana - tai sitten ei, sillä monessa paikassa kameralla saa järjestettyä itselleen ylimääräistä ohjelmaa. Moniin kauppoihin ei esimerkiksi saa viedä kameraa ollenkaan, vaan kamera pitää jättää ulko-oven luokse kassisäilytykseen. Kun en sitten tätä sääntöä haluaisi noudattaa ja yritän pullikoida vartijalle ja tivata syytä, miksi kameraa ei saa kauppaan viedä, toteemipaalu toteaa ilmekään värähtämättä, että siksi kun se ei ole sallittua.

Ensimmäisenä ajattelin tietysti, että kaupoissa ei haluta, että ihmiset siellä kuvailisivat heidän myynnissä olevia tuotteitaan. Kuka hullu semmoista nyt tekisikään?

Juuri kun olin saanut kehiteltyä tämän hienon teorian, se kumoutui toisessa kaupassa. Siellä kamerani tutkittiin ovella hyvin tarkkaan, minkä jälkeen kamerasta kirjoitettiin lappu, jossa luki kamerani merkki ja malli. Tämän lapun kanssa sain sitten mennä kameroineni kauppaan.

Myöskään luonnonpuistoon ei saa kameraa viedä. Yhtenä aamuna oltiin menossa lenkille puistoon ja näin jo kaukaa, kuinka toinen vartijoista tuijotti kameraani kuin nälkäinen koira kepin nokassa roikkuvaa lihapalaa. Vartijat supisivat keskenään jotain, kunnes toinen ilmoitti minulle juhlallisesti, että kameraa ei sitten saa puistoon viedä. Miksi ei saa, kysyin, ja sain vastaukseksi jotakin semmoista, että metsäalueelle ei saa viedä kameraa. "Mitä harmia minä voin muka kamerallani metsälle tehdä!", suutahdin, mutta äijät vain hymisivät pöydän takana ja anoppilan autokuski nauroi ihan kippurassa. "En sitten tule ollenkaan koko puistoon!", julistin, ja äijät hymyilivät vain entistä leveämmin. Lopulta tajusin, että ei tämä kannata; jos haluan puistoon mennä, kamera on jätettävä ulkopuolelle. Annoin kamerani autokuskille ja kävin heittämässä lenkkini. Vahingoniloni oli melkoinen, kun kohtasin kamerani jälleen yhdellä puistonpenkillä, jossa autokuski istui odottamassa: autokuski oli salakuljettanut kamerani puistoon taskussaan! Lällällää; voitinpas!

Lumbini-puistossa normaalien ruumiin- ja kassintarkastusten jälkeen kamera annettiin takaisin minulle, ja minun käskettiin ottaa sillä kuva. "Ai mistä?", kysyin hölmistyneenä. "Ihan mistä vaan, puista, pensaista...", vastasi vartija ja viittilöi pusikoiden suuntaan. Tämmöisen hätälaukauksen sitten otin:

Harmitti jälkeenpäin, kun en tajunnut ottaa kuvaa siitä vartijasta!

2. Puhelinmainosterrorismi

Kuvitellaanpa, että olen lähettänyt tekstiviestin äiskälle Suomeen, ja odottelen vastausta siinä toivossa, että viestini olisi tällä kertaa mennyt ihan perille asti (viimeiseen viikkoon ne eivät ole menneet, mutta maksu on kuitenkin joka viestistä mennyt). Sitten puhelin piippaa ja ruutuun lävähtää jotakin tämmöistä:

Siinä on taas kärsivällisyys koetuksella, sillä näitä viestejä ei tule yksi tai kaksi viikossa, vaan näitä tulee aivan liian usein. Mainosten tulon saisi kyllä jotenkin estettyäkin, mutta kukaan ei tunnu tietävän, miten. Kaiken lisäksi mainostekstiviestien lisäksi tulee jopa mainospuheluita: puhelin soi ihan normaalisti, ja kun puhelimeen sitten vastaa, luurin toisessa päässä alkaa pyöriä joku mainosnauha.

3. Valokatkaisijat

Tämmöisiä valokatkaisijasettejä näkee aivan kaikkialla.

Ei käy aika ainakaan pitkäksi, kun näistä yrittää löytää sen napin, jota etsii.

Näistä katkaisijoista neljästä tapahtuu jotakin: yhdestä lähtee tuuletin pyörimään, toisesta menee jääkaappi päälle ja kolmannesta ja neljännestä syttyy valo. Mutta mitä varten nuo neljä muuta ovat? Tehdäänkö rakennusvaiheessa kerralla niin paljon katkaisimia, että ne riittävät kaikkia elämässä myöhemmin vastaan tulevia mahdollisia tarpeita varten? Mitenköhän kauan menee, että opin muistamaan, mikä katkaisijoista on mikäkin?

4. Leimasinrakkautta

Tämän ärsytyksen aiheen pitäisi olla oikeastaan kohdassa yksi, koska tämä ärsyttää minua kaikkein eniten.

Olen kassalla maksamassa tavaroitani, ja parin metrin päässä ulko-ovella seisoo hapannaamainen vartija kassalle päin mulkoillen. Kun olen saanut kamani kasseihin ja olen valmis siirtymään kassalta ulos, vartija tulee repimään kuittia kädestäni, asettaa sen oven vieressä olevalle pöydälle ja iskee kuittiin suurieleisesti leiman.

Leimassa saattaa lukea esimerkiksi paid & delivered, exit, security tai security checked. Tuon paid & delivered saattaisin ehkä vielä jotenkin ymmärtää, mutta muuten en näe tässä toiminnassa mitään järkeä. Mitä tässä on muka turvatarkastettu, kun eihän vartija käy mitenkään ostamiani tavaroita läpi? Voisiko joku kertoa minulle, miksi ihmeessä kuitti pitää leimata! Minä en nimittäin keksi minkäänlaista järjellistä selitystä asialle, vaikka kuinka olen yrittänyt miettiä. Ei kai tuota leimaa vain huvin vuoksi kuittiin lyödä? Olen yrittänyt kysellä asiaa näiltä intialaisiltakin, mutta Sathish-serkku esimerkiksi vain nauroi ja sanoi, ettei hän vaan tiedä, miksi kuitti leimataan! Minua kiukuttaa suunnattomasti alistua tuollaisiin rutiineihin, kun en tiedä, mikä niiden tarkoitus on. Kaiken huipuksi samassa kaupassa saattaa yhtenä päivänä olla leimaajakaveri ovella, ja toisena kaveria ei taas olekaan.

5. Hiihtäjät

Monessa kaupassa on työntekijöitä enemmän kuin asiakkaita, ja minä pohdin lakkaamatta, kuinka kannattavaa tuo kaupalle oikein mahtaa olla. Kun joku asiakasparka sitten eksyy liikkeeseen, asiakkaan ympärille kerääntyy viisi tai kuusi työntekijää seuraamaan tätä jännittävää myyntitapahtumaa.

Joissakin kaupoissa työntekijät tuntuvat korvaavan valvontakamerat, sillä mitään muuta järkevää syytä heidän olemassaoloonsa en keksi. Mitään he eivät ainakaan tiedä, jos heiltä jotakin kysyy. Nämä työntekijät kyttäilevät hyllyjen välissä, kun asiakas yrittää päättää, mitä lattianpesuainetta oikein ostaisi. Kun asiakas siirtyy eteenpäin, työntekijät siirtyvät asiakkaan perässä. Jalkojen nosteluhan on suunnattoman rankkaa puuhaa, kuten kaikki tiedämme, ja nämä työntekijät laahaavatkin jalkojaan lattiaa pitkin eteenpäin, niin että tossun pohjat vain suhisevat. Minun tekisi mieli kääntyä ja huutaa "pöö"!

Anteeksi tämä valitus, mutta nukuin jostakin syystä erittäin huonosti ja erinäiset ihmiset ovat jo juosseet ovella pyytämässä paisaa (rahaa), koska on holi. Kohta tulee varmaan sähkökatkoskin, koska viime päivinä sähköt ovat menneet aina puoli kahdeltatoista.

13 kommenttia:

  1. Minun ärsytyslistalta löytyy samoja asioita. Nuo luettelemasi isot asiat ei mullekaan ole ollut mikään ongelma mutta nuo jotkut pienet, argghhhh. Ja ne pienet on alkanut ärsyttämään aivan älyttömästi nyt, tähän asti olen kestänyt mutta tällä hetkellä tuntuu, että istun mieluummin kotona kuin menen kauppaan jossa koko henkilökunnalla ei ole muuta tekemistä kuin kytätä mitä minä laitan kärryyni. Sitten tuo kamerajuttu on ihan naurettava koska kaikilla on kännykkäkamerat.

    Pikkuisen helpottaa kun lukee jonkun muunkin kärsivän samoista ongelmista. Kiitos kun helpotit päivääni :)

    VastaaPoista
  2. Nämä olivat ihan naulankantaan!! Minäkin kärsin niistä, vaikka en muuta kuin aina käväisen Intiassa :))

    VastaaPoista
  3. Mua arsyttaa ihan samat asiat! Samassa maassa siis selvasti ollaan...

    VastaaPoista
  4. Valokatkaisimet kuuluvat myos omalle listalleni.

    Joskus kaupoissa arsyynnyn ja kierran vaikka vaaterekkia useampaan kertaan ympariinsa ja testaan kuinka kauan myyja seuraa minua.

    Tahan mennessa olen pulittanut melkoisen pennin (heh, todellisuudessa tuskin kovin montaa euroa yhteensa) maksaessani kameramaksuja eri nahtavyyksissa.

    VastaaPoista
  5. Kaikille kommentoijille ensin yhteisesti: onneksi on muitakin, joita ärsyttävät nämä samat asiat kuin minua! :-) Minä olen jo ruvennut pelkäämään, että viiraako mulla itselläni jotenkin päässä... :-D

    Saya, mä en mitenkään voi ymmärtää tuota vahtimista noissa kaupoissa... Pelkääkö ne kaupan työntekijät, että sieltä meinataan pölliä jotakin, vai onko niillä vain yksinkertaisesti niin tylsää, että jokaisen tavaran siirtyminen hyllyltä ostoskärryyn on kauhean jännittävää katsottavaa... Voi kunpa joku tietäisi kertoa!

    Ja ihan totta, kaikilla tosiaan on nykyään kamerakännykät; tuota en itse tullut edes ajatelleeksi. Se tekee nuo kameraan liittyvät tsekkaukset vaan entistä järjettömämmiksi!

    Simran, välillä tuntuu, että Intiassa ei ole mahdollista tehdä yhtään mitään ilman, että ainakin pari silmäparia näkee sen... Tulee ikävä niitä hetkiä, kun Suomen kaupoissa ei löydy myyjää, vaikka kuinka hakisi! :-D

    Anna, välillä olen ajatellut sitäkin, että onko Intian eri kaupunkien välillä kovastikin eroja, ja onko esim. Hyderabad tässä asiassa(kin) jotenkin takapajuisempi kuin vaikkapa Bangalore, mutta ilmeisesti siellä Bangaloressakin on ihan samoja ärsyttäviä asioita kuin täälläkin...

    Suzhouren, mä olen kanssa joskus testannut tuota, kuinka kauan myyjä seuraa. :-D Samoin olen joskus (noloa tunnustaa) hermostunut vieressä pyöriviin myyjiin niin, että olen oikein kiusallani kysynyt niiltä jotakin semmoista, mihin ne eivät varmasti osaa vastata!

    Noita kameramaksuja en ole vielä itse kohdannutkaan. Mulla on siis tämä hauskuus vielä kokematta!

    VastaaPoista
  6. No onpa ärsyttäviä juttuja kerrakseen! Tuota kamerajuttua en oikein tajunnut, siis tarkastetaanko kaikissa kaupoisssa laukut ovella? täällähän tarkistetaan kauppakeskuksissa ja supermarketeissa ja jossain muissa vielä. Mutta ei kyllä kameraa pyydetä ottaa pois.
    Tuo kuitin leimaaminen on mullekin tuttua ja ihan yhtä käsittämätöntä.Nimittäin Venezuelassa siellä oli supermarketeissa sama meinkinki, ja ajattelin sen johtuvan siitä,että on annettu tarpeeksi monelle ihmisille töitä,vaikka olis turhiakin töitä.

    Täällä on myös joissain supermarketeissa vartija, joka ovella tarkistaa kuitit, mikä ,kuten selitit, on ihan järjetöntä, eihän ne mun ostoksia tarkista,että oliko siinä just ne jutut.

    Kiva kun pääsit kuvaamaan marketissa, ihan suurensin kuvan ja katsoin mitä kivaa sieltä löytyi...;-)

    VastaaPoista
  7. Yaelian, ihan pienissä puodeissa laukkuja ei yleensä tarkasteta ovella, mutta kaikissa isommissa - oli kyseessä sitten tavaratalo, huonekaluliike tai vaatekauppa - laukut tarkastetaan. Lisäksi monessa paikassa laukkutarkastuksen lisäksi on vielä "ruumiintarkastus", eli miehet käydään läpi sellaisella piippauslaitteella ja naisille on oven jälkeen oma koppi, jossa naiset "kopeloidaan" (kopeloijana on sentään nainen, heh heh).

    Mielenkiintoista, että Venezuelassakin leimaillaan noita kuitteja. Mä olen kanssa ajatellut monta kertaa, että olisiko kyse jostakin työllistämisestä, vaikka kyllähän se vähän hassulta kuulostaa.

    Hehe, kiva että oikein zuumailit kuvat läpi... se oli ihan oikein noille "kamerapoliiseille"!

    VastaaPoista
  8. meillä on kotona suomessakin olkkarissa neljä tommoista katkaisijaa ja yksi erilainen katkaisija. Ne säätelee joka ikinen olohuoneen kattoon kiinnitettyjä halogeneja. Mä en vieläkään muista kunnolla mikä katkaisin ohjaa mitäkin valosarjaa. Onneksi ne kuitenkin kaikki sätelee vaan valoja ;)

    makkarissa on kaksi termostaattia vierekkäin ja merkkasin ne pienellä teipinpalalla johon kirjoitin M ja O ikäänkuin makkarin termostaatti ja olkkarin termostaatti kun ensiksi debuggasin niitä hyvän tovin - että kumpi on jompi ja silleen. Eihän ne kauheen söpöjä ole, mutta toimii.

    VastaaPoista
  9. Hehe, ihan loistava juttu. Kameroiden kanssa ei kyllä oo ollu ongelmaa täällä, johtuen siitä, että on kännykkäpussissa, niin kukaan ei jaksa tutkia sitä niin tarkkaan. + että laukku on niin sekaisin, ettei varmaan ketään napostelisikaan tutkia niin kovin tarkkaan. Muutenkaan tämä ei ole sitä ääriliikkeiden suosimaa aluetta, että ei noita oteta niin tarkasti.

    Mutta sitten toimistolla... huoh, kaikkea mahdollista lippulappua pitää kantaa mukanaan siitä ilosta että kantaa läppäriä tai että on ulkomaalainen. Joka ainoalla ovella on jokin vahti, ja sitten kuitenkin siinä vaiheessa, kun yrittää saada jonkun toisen huoneen ovea auki, ei vahdista ole mitään apua vaan tarvitsee kiusata varmaan vähintään sitä viittä ihmistä, jotta asiat tapahtuisivat.

    Samoin ravintoloissa tuntuu olevan aivan ylimäärin tarjoilijoita, joista jokainen tekee jotain yhtä pikkuista juttua ja ruokaa (tai palvelua tai laskua) saa odotella ikuisuuden. Siitäkin huolimatta voi lasku olla väärin tai ruoka tulla jonain aivan muuna, kuin mitä ruokalistasta tilasi (viimeksi tänään tilasin lammasrisottoa ja tomaattikeittoa, niin kuitille oli päätynyt kaksi tomaattikeittoa ja vihannesrisotto). :P

    VastaaPoista
  10. Nelle, joo, parin kerran jälkeen, kun vahingossa katkaisin jääkaapin pois päältä ja jääkaappi päästi hirveän varoitusäänen, opin sentään jo sen, että tuo jääkaapin pistokkeen viereinen nappula on jääkaapin virtanappula... :-D

    Tuo tarralappusysteemi kävi jossakin vaiheessa munkin mielessä, mutta en vielä ilmeisesti ole tarpeeksi kyllästynyt noiden katkaisijoiden paineluun, kun en ole tuota vielä saanut tehdyksi, heh.

    Zitrone :-) Mä olen muutenkin kuullut juttuja noista turvahommeleista toimistoissa; esim. yksi tuttu kertoi, että niiden toimistoon oli asennettu kamerat, peilit, sieltä oli poistettu väliseinät ja mitä vielä, mutta silti sieltä oli pöllitty läppäreitä! Missä mahtaa olla vika...

    Ja tuo tarjoilijajuttu on kanssa niin totta! En tajua, miksi sitä tarjoiluhenkilökuntaa pitää olla niin jumalattomasti. Eikö olisi parempi pitää salissa muutama asiansa osaava tarjoilija kuin lauma tumpeloita... Mutta ei se vain taida mennä Intiassa niin. Huoh.

    VastaaPoista
  11. Olipa nappiin osunut lista, en malttanut olla linkittämättä:
    http://taipaleet.blogspot.com/2011/04/omituisuuksia.html

    Törmäsin just blogiisi ja pitää tutustua tarkemmin, kivoja huomioita ja juttuja sun/teidän elämästä intiassa.

    VastaaPoista
  12. Mandyassa, Bangaloren ja Mysoren välimaastossa on Rangathittu Bird Sanctuary, joka sinänsä on ihan näkemisen arvoinen paikka, mutta siellä on juuri tuollainen ärsyttävä kameramaksu. Arvottiin silloin, että työkaveri saa pulittaa sen kameramaksun, josta johtuen mulla ei ole ainuttakaan valokuvaa sieltä, kun en muistanut niitä kaveriltakaan pyytää.

    VastaaPoista
  13. Kaisa, kiva jos tykkäsit! Ilahduttaa aina kuulla, että on muitakin, joita ärsyttävät samat asiat. :-) Viime aikoina olen tosin huomannut, että tuo leimaaminen on vähentynyt huomattavasti; itse asiassa sitä ei tehdä enää juuri ollenkaan, ainakaan täällä Hyderabadissa. Miksiköhän se on kahdessa vuodessa kuollut sukupuuttoon. No, en kyllä tosiaankaan itke sen tavan perään! :-D Ja tervetuloa blogiini uudelleenkin!

    Teemu, joo, tähän päivään mennessä mäkin olen jo saanut maksella noita kameramaksuja, juuri sellaisissa paikoissa, joissa liikkuu paljon turisteja, kuten eläintarhassa, historiallisissa kohteissa jne. Raivostuttavaa. Ja videokamerasta saa pulittaa ihan älyttömiä maksuja, jopa 500 rupiaa! Mikä on sekin aika naurettavaa, koska monella tavan kamerallakin voi ottaa videoita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3