Kaupungin laidalla

Kuka vielä muistaa Intian Ikean, josta kirjoittelin tässä taannoin? Satuimme eilen ajamaan Ikean ohitse, ja meinasin pudottaa silmät päästäni vilkaistessani Ikean suuntaan: eihän se ollutkaan enää mikään Ikea! Se oli nyt nimeltään Ikon furnitures!

Kaikissa liikkeen autoissakin luki nyt tuo sama Ikon furnitures, samoin kuin kaupan edessä olevassa kyltissä. Olikohan nimestä tullut sanomista?

Ajelimme taas kaupungin laitamilla, kun tarkoituksena oli katsastaa uusi nouseva kerrostaloalue, Aliens Space Station (kukahan on tuonkin nimen mahtanut keksiä!).

Entinen riisipelto.

Olemme haeskelleet kyseistä avaruusasemaa ennenkin, mutta silloin emme löytäneet sitä. Tällä kertaa se kuitenkin löytyi.

Siellä se häämöttää, keskellä ei mitään.

Luulin, että kompleksi olisi jo valmis, mutta eihän se ollut vielä edes puolitekijöissään. 

Talojen edessä pitäisi olla järvi, mutta aika kuivalta se tähän vuodenaikaan näytti.

Matkalla bongailin temppeleitä. 

Toinen temppeli oli ihan pikkuruinen, mutta aika viehättävä kuitenkin.

Minkäköhän jumalan temppeli tämäkin mahtoi olla, kun siellä oli "alttarikuvana" kaksi lituskaa kiveä.

Ovenpielessä oli vanhoja jumalkuvia, tyhjiä suitsukepaketteja ja tyhjä pullo. Ovat kai roskia, kun ne on kerran tähän hyljätty.

Toinen temppeli oli oikein temppelin kokoinen.

En varmaan koskaan lakkaa ihailemasta hindutemppelien värikkyyttä ja koristeellisuutta.

Eläinkuntaakin taas nähtiin, kuten Intiassa aina muulloinkin. 

 

Tämä kummallisen näköinen lehmä käyskenteli tiellä hyvin vaikean näköisesti. Oli tulossa vissiinkin tiensä päähän, raukka.

 

Sika veti sunnuntaiateriaansa naamaan niin suurella halulla, että hyvä kun kerkesi poseeraamaan kuvaajalle.

Kanat mennä viipottivat tien vierellä. 

Tämä oli kai taas jonkinmerkkinen haikara.

Tuonne suuntaan matkanne käy!

Kuinka monta sokeriruokoa mahtuu autoriksaan?

Ovikelloton aikakausikin päättyi, kun saimme vihdoinkin Clas Ohlsonista ostetun langattoman ovikellon kiinnitettyä seinään. Ukkeli piirsi siihen vielä hienon kellon kuvankin, ettei kenellekään jäisi epäselväksi, mikä kyseinen nappula on.

Tervetuloa!

Plösähtänyt näyttelijätär ja hänen humalainen kollegansa

Cannesin filmifestivaalit ovat paraillaan käynnissä, ja pian koittaa se hetki, kun intialainen kauneusikoni ja näyttelijätär Aishwarya Rai Bachchan astelee pitkin Cannesin punaista mattoa. Aishwaryan - tuttavallisemmin Ashin - tulevaa vaatetusta arvaillaan jo kiivaasti, tänä vuonna edellisvuosiakin innokkaammin siitä syystä, että Ash synnytti ensimmäisen lapsensa marraskuun 16. päivä, eikä hän ole onnistunut karistamaan synnytyksen jälkeisiä raskauskilojaan - päinvastoin! Ash näyttää nimittäin lihoneen synnytyksen jälkeen vielä lisää, ehkä jopa viisi, kuusi kiloa! Kaiken lisäksi naisella itsellään ei tunnu olevan mitään kiirettä pudottaa painoaan, sillä hän on sanonut haluavansa keskittyä äitiyteen eikä omaan ulkomuotoonsa. Koko kansa on saanut kauhistella Ashin viimeaikaisia kuvia, joissa Ash näyttää aivan muodottomaksi plösähtäneeltä. Onpa hänellä ihan ilmiselvä kaksoisleukakin!

Kuva: International Business Times.

Maassa, jossa näyttelijät ovat todellisia superstaroja ja kiinnostuksen kohteita, näyttelijöiden imagoa pidetään tarkasti silmällä. Ashin äkillinen rupsahtaminen on herättänyt Intiassa hirveän polemiikin. Hänen painoaan käsitellään lähes päivittäin sanomalehtien sivuilla, internetistä puhumattakaan. Kolumnisti Shobhaa Dén mukaan Ash on kuin jumalatar, jonka odotetaan näyttävän aina täydellisen hyvältä. On suorastaan noloa, että joku Victoria Beckham pystyy palautumaan täydellisen timmiin kuntoon muutamassa viikossa synnytyksen jälkeen, mutta Ash ei pysty samaan edes puolessa vuodessa!

Vaikka Ashin ulkonäkö on saanut osakseen rajua kritiikkiä, puolestapuhujiakin on löytynyt. Keskusteluun puuttuneet lääkärit ovat sitä mieltä, että imettävän äidin ei todellakaan kuulu ruveta tiukalle dieetille ja että painonnousu imetyksen aikana on aivan normaalia. Ashin näyttelijäkollega Lara Dutta on hänkin hyökännyt erittäin voimakkaasti kritisoijia vastaan ja käskenyt jättää Ashin rauhaan ja kunnioittamaan tämän yksityiselämää äitinä.

Äitiyttä on aina ihannoitu Intiassa, ja suvun jatkamiskykyä on pidetty yhtenä todellisen naiseuden mittareista. Naisesta tulee Nainen vasta siinä vaiheessa, kun hän saa lapsen, ja lapsetonta naista pidetään jollakin tapaa vajaana. Voisin kuvitella, että lapsettomuus on täällä äärimmäisen harvoin oma valinta, koska ympäristön paine lasten hankkimiselle on niin suuri. Perinteisten naiskäsitysten ja nykyajan kauneusihanteiden sekoittuminen aiheuttaakin nyt hämmennystä: pitäisikö ihmisten nyt unohtaa Ashin asema kauneusikonina ja alkaa ihannoida häntä äitinä?

Koko asian ympärillä pyörivä show tuntuu minusta ihan absurdilta, vaikkakin toisaalta myös ymmärrettävältä nykyaikana, jona hoikkuutta ihannoidaan niin paljon. Toisaalta ehkä tämä kaikki älytön keskustelu laittaa ihmiset hieman ajattelemaan omia asenteitaan ja herättää laajemminkin keskustelua siitä, millaiselta naisen "kuuluu" näyttää ja kuka kauneusihanteet oikein asettaa.

Nyt koko Intia pidättää henkeään ensi viikkoon asti, jolloin Ash astelee pitkin punaista mattoa. Miltä hän näyttää ja mitä hänellä on päällään? Tuleeko hän tyttärensä kanssa vai ilman tytärtään? Asiantuntijoiden mukaan Ashin pitäisi pukeutua ehdottomasti sariin, koska hän näyttäisi siinä tyrmäävän upealta.

Keskustelu on vellonut toisenkin näyttelijän ympärillä viime aikoina kovin kiivaana. Keskiviikkoiltana Mumbaissa Wankheden stadionilla pelattiin IPL-liigan krikettiottelu Kolkata Knight Ridersien ja Mumbai Indiansien välillä. Katsomossa oli myös Knight Ridersien osaomistaja, näyttelijä Shah Rukh Khan, tuttavallisemmin SRK, jonka tytär oli muiden lasten kanssa pelaamassa palloa. Seuraavista tapahtumista onkin sitten kaksi versiota.

Kuva: IndiaVision.

SRK:n versio:
SRK näki turvamiesten tönivän lapsia, jotka pelasivat rauhassa palloa. Turvamiesten käytöksen nähdessään SRK näki punaista ja syöksyi paikalle pitämään lasten puolia. Joku miehistä huusi SRK:lle jotakin törkeää, jolloin SRK suuttui. Syntyi pientä nokittelua ja suukopua. "Jos minun seurassani olevia lapsia kohdellaan väärin, totta kai suutun. En kadu tekemääni yhtään, ja tekisin saman toistekin. Kuka tahansa isä toimisi samoin!"

Stadionin viranomaisten versio:
SRK oli humalassa ja yritti tunkea kentälle pelin jälkeen väkisin. Kun hänen kentälle pääsynsä yritettiin estää, SRK alkoi töniä turvamiehiä ja käyttää törkeää kieltä. Mies haisi ihan selvästi alkoholille, ja turvamiehet yrittivät vain rauhoitella tilannetta.

Lopputulos:
SRK:lle annettiin viiden vuoden porttikielto kyseiselle stadionille. Puhe oli aluksi elinikäisestä porttikiellosta, mutta lopulta päätettiin, että lyhyempikin porttikielto riittäisi. "Tällaista käytöstä ei hyväksytä keneltäkään, ja tämä olkoon varoittavana esimerkkinä kaikille muille."

11 kysymystä

Melkein meinasin unohtaa tämän Irlannin Vihreiltä niityiltä saapuneen haasteen, mutta muistinpas kumminkin! Haasteessa kuuluu vastata yhteentoista kysymykseen, ja sen jälkeen haaste pitäisi laittaa eteenpäin 11 blogille. Jälkimmäistä en kumminkaan tee, kun haaste on kiertänyt jo niin monessa blogissa.

1. Mitä kirjaa luet juuri nyt?
Luen pariakin kirjaa, mutta kummankaan lukeminen ei ole edistynyt muutamaan kuukauteen yhtään. Toinen kirja on Gitanjali Prasadin The Great Indian Family - New Roles, Old Responsibilities ja toinen on Khaleid Hosseinin The Kite Runner. Kirjat eivät ole jääneet kesken siksi, että ne olisivat mitenkään huonoja, vaan siksi, että minulla on taas näköjään semmoinen kausi, että lukeminen ei vain maistu. Joskus saatan lukea useamman kirjan putkeen, ja sitten menee taas vuosia, etten lue yhtään.

2. Mieliruokasi?
Minulla ei ole nykyään mitään yhtä mieliruokaa, vaan syön kaikkea aika lailla tasaisesti.

3. Mitä uutta haluaisit oppia?
Helpompi olisi ehkä kysyä, mitä en haluaisia oppia! Tällä hetkellä haluaisin oppia muun muassa tekemään vanhoista sanomalehdistä uusiokäyttöesineitä, maalaamaan tauluja, puhumaan telugua täydellisesti, lentämään lentokoneella (ja miksei ilmankin, hihii), leipomaan herkkuleivonnaisia ilman rasvaa ja sokeria, korjaamaan autoa, tanssimaan salsaa, meditoimaan... ja paljon, paljon kaikkea muuta, mikä ei nyt tule mieleen. 

4. Oletko kissa- vai koiraihminen?
Ehdottomasti koiraihminen, vaikka ei minulla kissoja vastaankaan mitään ole. Kissat ovat niin arvaamattomia, että ne vähän pelottavat minua. Itselleni en ottaisi kyllä kumpaakaan - ja tuskin mitään muutakaan kotieläintä - mutta muiden lemmikkejä on oikein kiva paijailla.  

5. Korkkarit vai matalat kengät?
Mieluusti pitäisin korkeita korkoja joka päivä, mutta se ei olisi oikein käytännöllistä eikä oikein mukavaakaan.

6. Mikä on mielestäsi Suomen kaunein kaupunki/pitäjä?
Tammisaari. Yritämme käydä siellä ainakin kerran kesässä - jos siis olemme Suomessa.

7. Mikä ärsytti tänään?
Se kun piti laittaa kanasta ruokaa, vaikka jääkaappi oli täynnä edellispäiväisiä sapuskoja. Olin ostanut kanan pari päivää aiemmin ja unohtanut sen kaappiin, eikä sitä voinut enää säästellä. Kun sitten avasin paketin, se haisikin niin pahalle, että en uskaltanut enää laittaa sitä ruoaksi, vaan se piti heittää menemään.

8. Tunnetko naapurisi?
Päasiassa kyllä. Vastapäisen asunnon mieheen tutustuin vasta viime viikolla, kun hän sattui samaan aikaan kanssani hissiin. Vastapäistä asuntoa käytetään toimistona, joten siellä ei oleilla jatkuvasti. Minusta on outoa, että täällä käytetään ihan tavallisia kerrostaloasuntoja toimistoina.

9. Mitä teet huomenna kello 19.00?
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen menossa yhteen tapaamiseen. Muussa tapauksessa olen varmaankin lenkillä.

10. Nimeä mieliblogisi?
Mielenkiintoisia blogeja on niin paljon, että minulla ei ole yhtä nimenomaista suosikkia.

11. Kuka voittaa Euroviisut?
DJ Teddy and the Honeybees. 

Euroviisuista tuli mieleeni, että minua on huvittanut aina se, kun suomalaiset ovat niin huolissaan siitä, mitä muissa maissa suomalaisista ajatellaan ja minkä kuvan Suomi muulle maailmalle antaa.

Jos Suomen imago huolestuttaa, kannattaa käydä katsomassa Anthony Bourdainin No Reservations -ohjelman Suomi-jakso esimerkiksi täältä (Sockshare toimi ainakin itselläni hyvin). Suomi-imago uuteen nousuun!

Outo yöllinen lintuhavainto

Olen kärsinyt viime aikoina nukahtamis- ja nukkumisvaikeuksista; illalla on vaikea saada unta, ja yöllä tulee heräiltyä vähän väliä. En tiedä, rasittaako kuumassa (38 asteessa) lenkkeily muka elimistöä jotenkin niin paljon, että se vie yöunetkin, vai onko minulla jokin muu ongelma.

Yhtenä tällaisena unettomana yönä menin parvekkeelle haukkaamaan hieman happea ja katselemaan yöllisiä näkymiä. Kello oli yli yksi, ja koko naapurusto oli vaipunut unten maille, lukuun ottamatta naapurin pihalla käyskentelevää saksanpaimenkoiraa ja yössä loistavia katu- ja mainosvaloja. Tuuli puhalsi sen verran, että se kahisutteli palmupuun lehtiä, mutta mistään yön viileydestä ei voinut todellakaan puhua. Kadun liikenne oli rauhoittunut niin, että katua pitkin kulki vain silloin tällöin joku - moottoripyörä, jonka päällä istuskelevat ukot huutelivat toisilleen; rämisevä rekka, joka näytti siltä, että se saattaisi levitä tielle hetkenä minä hyvänsä; iso bemari, joka suhahti ohitse sellaista vauhtia, että sen kerkesi juuri hätäisesti havaitsemaan. Koska meidän "kotikatumme" on hyväkuntoinen ja leveä, se houkuttelee erityisesti yöaikaan puoleensa kaikenlaisia kaahareita, jotka kiitävät eteenpäin kalliilla autoillaan aivan järjetöntä vauhtia.

Yhtäkkiä näin linnun, joka kiiteli ensin aikansa naapurin pihan yllä ilmassa ja laskeutui sitten parvekkeemme alla olevaan mangopuuhun. Olin ihmeissäni: eiväthän linnut minun mielestäni lennä öisin, eivätkä varsinkaan tuolla tavalla liitelemällä. Oli niin pimeää, että en erottanut linnusta mitään yksityiskohtia, mutta sen pystyin näkemään, että lintu oli musta ja melkein pelottavan suuri.

Lintu hääräsi mangopuussa oksien suojassa, ja päättelin sen etsivän sieltä jotain syötävää. Lintu oli parvekkeeltamme katsottuna puun takapuolella, joten en pystynyt näkemään lintua kunnolla, mutta sen verran kuitenkin oli valoa ja puun oksat harvat, että pystyin seuraamaan linnun liikkeitä oksien välistä. Se liikkui eteenpäin minusta ihan omituisella tavalla, ikään kuin ryömimällä. Mieleeni tuli ajatus, että mahtaakohan tuo otus olla lintu ollenkaan, kun se käyttäytyy noin kummallisesti. Pakko sen oli kuitenkin lintu olla, koska olin nähnyt sen lentävän! Ei se voinut mikään lepakkokaan voinut olla, kun se oli niin jumalattoman suuri.

Aikansa oksien välissä ryömittyään lintu ilmestyi minusta katsottuna puun etupuolelle, johon kävi valoa sen verran, että pystyin näkemään linnusta vilauksen. Ensin näkyi vain mustaa, mutta sitten pystyin erottamaan linnun pään. Voi hyvänen aika, miten säikähdin! Eihän linnulla ollut linnun päätä laisinkaan, vaan sillä oli ihan rotan naama! Meinasin seota jaloissani, kun tuli niin kiire sisätiloihin turvaan. Tuommoinen omituinen otus, kahden metrin päässä minusta!

Silloin viimeistään tajusin, että kyseessä taisi sittenkin olla jonkinlainen lepakko. Kun etsin googlesta tietoa, mitä syötävää lepakko mahtoi mangopuusta oikein etsiä, sain selville, että on olemassa intialainen lepakkolaji, intianlentäväkoira (Indian flying fox, Pteropus giganteus). 

Kuva: Bluepeace.

Intianlentäväkoira kuuluu maailman suurimpiin suurlepakoihin: sen siipien kärkiväli saattaa olla jopa puolitoista metriä! Intianlentäväkoira kuuluu myös hedelmälepakoihin, ja sen ruokavalioon kuuluvat pääasiassa kypsät hedelmät, kuten mangot, banaanit ja guavat. Nyt on mangokausi meneillään, joten ihan sesongin mukaisia hedelmiä otus oli löytänyt. 

Flying fox -nimitys johtuu siitä, että kyseinen lepakkolaji muistuttaa ulkonäöltään aika paljon kettua.  Kettumaisen ruumiin lisäksi sillä on nahkaiset lepakon siivet. Otus on kuvassa minusta oikeastaan ihan suloisen näköinen, mutta en siltikään haluaisi seisoa yön pimeydessä muutaman metrin päässä siitä. Isosta koostaan huolimatta intianlentäväkoirat ovat ihmiselle täysin vaarattomia, mutta hedelmäpuille ne saattavat tehdä suurtakin tuhoa.

Intianlentäväkoirat viettävät päiväsajan suurina yhteiskuntina sademetsissä, suoalueilla tai suurten vesialueiden lähellä. Ne roikkuvat päivän kotipuussaan pää alaspäin, siivet vartalonsa suojana.

Kuva: thewebsiteofeverything.

Illalla ne lähtevät etsimään ruokaa, joskus jopa 50 kilometrin päähän "kotipuustaan". Ne ovat lepakoiksi erikoisia metsästäjiä, sillä ne eivät käytä kaikuluotainsysteemiä , vaan ne löytävät ruoan näköaistinsa ja hajuaistinsa avulla. Ihmettelen vain, missä tämän näkemäni lepakon kotipuu mahtaa olla, kun eihän täällä mitään sademetsiä ole eikä kovin suuria vesialueitakaan. On vain muutamia järviä, ja niidenkin vesitilanne on aika heikko näin kuumimpaan aikaan vuodesta.

Muitakin eläimiä on tullut viime aikoina nähtyä.

Tämä perhonen lenteli yhtenä iltana sisälle, ja kai se löysi tiensä uloskin, koska sitä ei enää sen koommin näkynyt.

Tämä on vissiinkin jonkinlainen intialainen kurki. Näitä näkee yleensä paljon riisipelloilla, mutta tämä kyseinen yksilö tallusteli yhdessä puistossa.

Yhtenä aamuna, kun hain pyykkejä narulta (juu, meillä on joskus pyykit yön yli kuivumassa ), heitin pyykit olkapäälleni ja tulin sisään. Olohuoneessa luulin, että jokin vaatekappale oli lähtenyt valumaan selkääni pitkin, sillä tunsin selässäni liikettä. Ennen kuin aivot ehtivät tajuta, mistä oli kyse, ruumis oli jo aistinut sen, että kyseessä ei ollutkaan mikään vaatekappale. Olin ihan vaistomaisesti ruvennut hyppimään lattialla tasajalkaa ja kiljumaan kurkku suorana. Mekkoni alta putosi lattialle pieni lisko, joka oli tullut pyykkien mukana sisään. Lisko oli siitä poikkeuksellinen, että se ei ollut sellainen tavanomainen vaaleanpunainen, vaan se oli musta (joku tappajalisko tietysti!). Ukkeli, joka oli istunut parvekkeella lukemassa lehteä, tuli ihmetellen katsomaan, mikä minulla nyt (taas) oli. Saimme onneksi ajettua liskon sanomalehden avulla parvekkeen kautta ulos. Tämän episodin jälkeen olen aina ravistellut kaikki pyykit, ennen kuin tuon ne yön jäljiltä sisään - enkä varmasti ainakaan heitä niitä enää olkapäälleni!

Pari vinkkiä tv-sarjojen ystäville

Voi tätä ihanuutta! Viime sunnuntaina alkoi neljäs tuotantokausi lemppariohjelmastani, joka on kaikkien kokkausohjelmien äiti ja isä: Masterchef Australia! Australian Masterchef on vain jotenkin niin paras verrattuna muiden maiden Masterchefeihin. Australian tuomarit ovat pökerryttävän lutuisia, kilpailijat aina niin kovin sympaattisia ja yleishenki koko ohjelmassa lämmin ja mukava. Tykkään!

 Tuomarit Gary Mehigan, George Calombaris ja Matt Preston.
Kuva: Throng

Katson tätä sarjaa netin kautta, kuten lähes kaikkia muitakin ulkomaisia sarjoja nykyään. Netissä ohjelmia voi katsoa missäpäin ja mistäpäin maailmaa tahansa, kunhan on vain tarpeeksi ketterä nettiyhteys. Parasta netin kautta katsomisessa on minusta kuitenkin se, että ohjelmia voi katsoa juuri silloin, kun itselle parhaiten sopii. Ei tarvitse kyttäillä ohjelmien alkamisaikoja eikä nauhoitella mitään, kun kaikki ohjelmat ovat yhden klikkauksen päässä.

Kuva: Zimbio.

Minulla on kaksi vakiosivustoa, joilta löytyvät oikeastaan kaikki lempiohjelmani - ja paljon muuta! Nämä sivustot ovat varmaan monelle jo entuudestaan tuttuja, mutta ehkäpä vinkit ilahduttavat jotakuta.

TV-Links -sivusto (katso tilannepäivitystä alempaa) on oikea aarreaitta jokaiselle tv-sarjojen ystävälle, sillä sarjavalikoima on todella kattava (tässä vain todella pieni murto-osa tarjonnasta): Suurin Pudottaja (USA:n lisäksi muistakin maista); Selviytyjät, Mad Men, Top Chefit USA:sta ja Kanadasta, Masterchefit muun muassa Australiasta ja Uudesta-Seelannista, Greyn anatomia, Unelmien poikamies, Täydelliset naiset, Big Love, Amazing Race, Huippumalleja mm. USA:sta, Diilejä mm. USA:sta ja Britanniasta,  Kauhukeittiö, Muodin huipulle esim. USA:sta ja Australiasta, House... Jaksot tulevat katsottavaksi parhaimmassa tapauksessa vain muutama tunti sen jälkeen, kun ne on esitetty kotimaassaan. Kun esimerkiksi Masterchef Australia on tullut Australiassa illalla, minä voin katsoa sen täällä Intiassa parhaimmassa tapauksessa jo samana iltana, mutta viimeistään seuraavana päivänä. Ei siis tarvitse odottaa kuukausi- tai vuositolkulla sitä, milloin jonkin sarjan seuraava tuotantokausi mahdetaan näyttää Suomen telkkarissa!

Sen lisäksi, että TV-Links -sivustolle tulevat kaikki tuoreimmat jaksot, monet sarjat löytyvät sivustolta ihan alusta asti. Sieltä löytyy myös vanhempia sarjoja, joita ei enää televisiossa näe, kuten esimerkiksi iki-ihana China Beach, komediasarja Hulluna sinuun, alkuperäinen Star Trek ja vanha suosikkini Beavis ja Butt-Head.

Kuva: The Telegraph.

Jaksoista on yleensä olemassa niin monta katsomistapavaihtoehtoa, että pää menee ainakin aluksi ihan pyörälle. Itseäni miellyttävät erityisesti GorillaVid, Sockshare, PutLocker ja Filebox, joka ei kylläkään toimi Intiassa, ainakaan minulla. PutLocker ei anna katsoa ohjelmia ilmaiseksi kuin tunnin verran päivässä, ja sitten pitää odottaa seuraavaan päivään, että voi jatkaa katselua. Muissa vaihtoehdoissa ei ole mitään aikarajoitteita, joten niitä käyttämällä ohjelmia voi katsoa niin paljon kuin vain sielu sietää, ja ihan ilmaiseksi! Mainoksia avautuu yleensä yksi per klikkaus (eli muutama per ohjelma), mikä ei ole minusta mikään sietämätön määrä. Turvallinenkin sivusto ilmeisesti on, koska ainakaan oma virusohjelmani ei ole koskaan herjannut mitään. Ohjelmia ei myöskään tarvitse ladata koneelle, vaikka sellainenkin vaihtoehto on yleensä aina olemassa.

Päivitys 18.7.2012. Jokin aika takaperin huomasin, että kaikki GorillaVid-, Sockshare- ja PutLocker -linkit olivat kadonneet kokonaan TV-Links -sivustolta. En yhtään tiedä, minkä takia ne on poistettu, mutta niiden kautta ei siis enää voi ohjelmia katsoa. Katseluvalikoima kutistui siis aika onnettomaksi, mutta on siellä vielä jäljellä esimerkiksi tuo Filebox. Muitakin kannattaa kokeilla, mutta ne eivät aina toimi, tai sitten ne syytävät jotain mainosroskaa. Harmi. :-(   

Päivitys 29.6.2014. Huomasin, että TV-Links on muuttanut nimensä TVMuseksi ja että linkit, joista voi katsoa kokonaisia jaksoja ilmaiseksi, ovat kadonneet sivustolta kokonaan. Jaksolinkkien takaa löytyy nykyään vain juonikuvauksia jaksoista ja lyhyitä teasereitä. Ilmaisten sarjojen perään haikaileva saa siis näköjään unohtaa TVMusen kokonaan. 

Onneksi löysin jokin aika sitten uuden sivuston, jolta voi katsoa aika monta sarjaa ilmaiseksi. Kyseessä on sivusto nimeltään Project Free TV, jonka kautta olen itse katsellut muun muassa Mad Meniä. 

RealityTVFan -sivusto toimii edelleen hyvin, ja itselläni ainakin allmyvideos- ja vidspot-muodot toimivat hyvin.

Päivitys 29.6.2014. Sain lukijalta vinkin Adblock Plussasta, jonka avulla pääsee eroon mainoksista (siis niistä, jotka avautuvat uusiin ikkunoihin ja joita on tosi ärsyttävä olla koko ajan sulkemassa). Kannattaa ehdottomasti asentaa tuo omalle koneelle, niin katselumukavuus kasvaa ihan uusiin sfääreihin.

Toinen hyvä, reality-ohjelmiin keskittyvä, sivusto on RealityTVFan (kiitos vinkistä, Laura! ). Tuolta sivulta voi katsella - nimensä mukaisesti - lähinnä tosi-tv:tä, ja nimenomaan sarjojen viimeisimpiä tuotantokausia, koska vanhempien kausien linkit on yleensä poistettu - tekijänoikeussyistä(?). Tuolla sivustolla minusta parhaimpia katselumuotoja ovat samat PutLocker, Sockshare, Filebox sekä VideoBam.

(Äiti! Kyllä mä teen muutakin kuin katon telkkaria. Välillä mä käyn jääkaapilla, että jaksan taas. )

Kuva: Herald Sun.

Kahvi kaikilla mausteilla

Olen pienoinen kahvikissa, jonka on saatava ainakin kaksi isoa kuppia kahvia päivässä. Mieluusti litkisin kahvia enemmänkin, mutta kun vatsallakin on oma sanansa sanottavana asiaan. Pystyn juomaan mitä kahvia tahansa, kunhan se vain kahvin nimellä kulkee, mutta päivittäisenä kahvinani olen kuitenkin tykännyt juoda suomalaista kahvia. Sitä piti aina ennen raahata Suomesta monen monta pakettia, koska intialainen kahvi oli minusta niin hirveää. Nyt kun tulimme vuodenvaihteessa tänne, päätin olla ottamatta mukaani yhtään juhlamokkaa. Jos ei perhana paikallinen kahvi rupea maistumaan, niin ollaan sitten ilman kahvia!

Paikallisessa kahvissa minua on tökkinyt ennen kaikkea se, että siinä on joukossa sikuria. (Sikurista olen paasannut aiemmin ruokablogissani.) Sikurin osuus eri kahveissa vaihtelee, mutta tavallisesti se liikkuu 30 ja 40 prosentin välillä, eli "kahvista" saattaa olla kahvia vain vähän yli puolet. Sikurikahvissa minua tökkii sikurin aiheuttama kitkerä maku, jonka takia sikurikahvi ei sovi ollenkaan suomalaistyyppiseen suodatinkahviin, jollaista itse juon. Suomalaisessa kahvissahan ainesuhteet ovat intialaisittain ajatellen melkoisen päälaellaan: ämpärin kokoisessa kahvikupillisessa saattaa olla maitoa vain pieni liraus eikä sokeria yhtään. Intialaista kahvia kun juodaan tavallisesti minikupeista, joista kahvia saa etsiä oikein suurennuslasin kanssa. Kaiken lisäksi suurin osa kahvista on maitoa...sikuria...sokeria... siis kaikkea muuta kuin kahvia!

Tienvarsikojusta ostettu kahvi.

Toisaalta intialainen musta kahvi (black coffee), jota myydään kahviloissa, esimerkiksi Cafe Coffee Dayssa, on kyllä niin hirveää sekin, että minusta kahviloissa on parempi suosiolla ottaa jotain muuta, esimerkiksi näin kesällä ihanasti virkistävä jää-latte.

Toki täällä myydään ihan sataprosenttisia kahvijauheitakin, mutta ne ovat yleensä ulkomailta tuotuja ja erittäin kalliita. Kahviloistakin saa ostaa kahvia, joka jauhetaan paikan päällä pavuista, mutta tälläkin kahvilla on aika suolainen hinta. Esimerkiksi Cafe Coffee Dayssa 200 grammaa kahvia maksaa 460 rupiaa. Tämän kahvin kilohinnaksi tulisi siis noin 33 euroa!  

Vuoden alussa, kun asuimme anoppilassa kuukauden päivät, join siellä yksinomaan paikallista kahvia. Laitoin siihen hieman tavallista enemmän maitoa sekä reilusti makeutusta, kun en ollut aiemmin käyttänyt makeutusta ollenkaan. (Sokerissa kun on kaloreita, hui sentään! Onneksi suklaassa, kakuissa, ghee-makeisissa ja uppopaistetuissa naposteltavissa ei ole kaloreita ollenkaan. ) Nytkin käytin kalorittomia makeutuspusseja, ja anopin naama oli näkemisen arvoinen aina, kun kaivoin makeutuspussit esiin: ihan kuin olisin sekoittanut kahviini koiran kikkareita. Kuukaudessa totuin intialaiseen kahviin niin, että suomalainen kahvi alkoikin maistua mauttomalta. (Anoppilaan oli jäänyt pyörimään yksi juhlamokka, jota väkisinjoin aina välillä.)

Anoppilassa kävi myös ilmi, että olin etsinyt kahvia aivan vääristä paikoista. Anoppi vei minut löytämäänsä pieneen kahvikauppaan, Kumar Coffee Works -nimiseen puotiin, jossa myydään kahvia sekä eri teelaatuja.

Tuskin olisin yksinäni koskaan eksynyt kyseiseen puotiin, sillä se sijaitsee ihmeellisen luolamaisen pikkukujan peränurkassa. Saman luolakadun varrella on myös pieni ompelimo, jossa ommellaan tilaustöinä naisille muun muassa pikkuhousuja ja sareihin sopivia paitoja, choleja; sandaalikauppa sekä rihkamakauppa.

Kahvikaupasta leijailee jo kauas ihana kahvin tuoksu, ja voisinkin roikkua kaupan tiskillä tuntitolkulla ihan vain haistelemassa. Täällä kahvin hinta ei ole ollenkaan paha, 320 rupiaa kilolta (noin 4,5 euroa), ja kahvin saa tietysti kokonaan ilman sikuria.  Kahvikaupasta on tullut yksi minun ja anopin vakiokäyntipaikoista, ja anoppi käy yleensä aina samalla reissulla myös viereisessä temppelissä. Lisäksi ostamme katumyyjiltä yleensä hedelmiä ja joskus myös teräsastioita anopin lempikaupasta tai jotakin muuta pientä sälää pienistä puodeista. 

Kahvi jauhetaan tuoreista pavuista, jotka mitataan astiaan. Sitten pavut jauhetaan, ja jauhe pussitetaan hauskoihin muovi- tai paperipusseihin, joiden kyljessä lukee Kumar Coffee Works.

Kummia vempeleitä.

Vaikka täältä saisi sataprosenttista kahviakin, anoppi haluaa siltikin kahvin sekaan sikuria, koska kahvi ilman sikuria ei kuulemma maistu miltään. Sekoituksen pitää olla aina 20-prosenttista, eli 20 prosenttia sikuria ja 80 prosenttia kahvia. Kaupankäynnin rutiineihin kuuluu myös se, että anoppi valittaa myyjälle, kuinka nopeasti kahvista häviää tuoksu. Myyjä ei enää edes kommentoi tähän mitään; ajattelee kai vain, että antaa rouvan puhua. Kerran ehdotin anopille, että pitäisiköhän hänen ostaa semmoinen kahvinkeitin, jossa on kahvimylly samassa. Näin anoppi voisi ostaa suoraan papuja ja jauhaa pavut itse, jolloin kahvin tuoksukaan ei häviäisi. Anoppi kuitenkin totesi semmoisen vehkeen ihan turhaksi, koska hän juo niin pieniä määriä kahvia - ja onhan semmoinen laite ihan hirveän kallis ja isokin.

Anoppi luottaa kahvin valmistuksessa edelleenkin vanhaan intialaiseen terässuodattimeen, joka ei tarvitse suodatinpusseja eikä edes sähköä.

Suodatin toimii vähän samalla periaatteella kuin länsimainen kahvinkeitinkin: kahvijauhe laitetaan yläosan suodatinosaan, kuuma vesi kaadetaan päälle, ja siitä valmis kahvi (decoction) sitten suodattuu alaosan astiaan. Kahvijauheen seassa oleva sikuri hieman hidastaa veden läpimenoa, jolloin kahvijauheesta ehtii irrota enemmän makua. Kahvin, maidon ja sokerin sekoittaminen onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa, jota minä en todellakaan hallitse, koska en ole jaksanut koskaan opetella. Sekoitusta kaadellaan kupista toiseen niin korkealta kuin käsi vain ylettyy, esimerkiksi näin:

 (Video Youtubesta.)

Anopin katoamistemppu

Ukkeli on taas ollut matkoilla ja on siellä vielä edelleenkin, joten minä olen käynyt välillä kuluttamassa aikaani anoppilassa, ja anoppi on yrittänyt kovasti huolehtia siitä, että minä en ainakaan kuole nälkään.

Sunnuntai-iltana anoppi soitti minulle ja ehdotti maanantaiaamupäiväksi ostosreissua Lifestyle-tavarataloon. Anoppi halusi nimittäin viedä maalta Hyderabadiin kyläilemään tulleen sukulaisnaisen ja tämän pojan Lifestyleen. Anoppilan uusi autonkuljettaja - joka on muuten luotettava, nöyrä ja kaikin puolin täydellinen tyyppi - oli perjantaina saanut kesken työpäivän puhelun kotikylästään, että joku sukulainen oli kuollut. Miehen piti lähteä saman tien, kesken työpäivän, kotikyläänsä. Minusta on tullut näköjään niin ikävä ihminen, että ajattelin heti ensimmäiseksi, että ei, taas tämä vanha sama tekosyy! Kannattaisikohan välillä keksiä jotain muuta? Välittömästi sen jälkeen tunsin itseni maailman alhaisimmaksi lurjukseksi; kuinka kehtaan edes epäillä kuskin motiiveja, kun kuljettaja ei ole ollenkaan sen luontoinen, että hän saattaisi keksiä jotain tällaista omasta päästään. Kyseessä taisikin olla ihan todellinen tapaus tällä kertaa, kun autonkuljettaja järjesti appivanhemmille vielä sijaiskuljettajankin siksi aikaa, kun hän on poissa. Tänään kuljettaja palasikin sitten taas töihin.

Sijaiskuljettajan saapuminen ei ollut mitenkään varmaa, ja anoppi lupasi soitella minulle maanantaiaamuna, jos appiukko tarvitsee kyydin töihin. Meidänhän piti joka tapauksessa mennä kaupoille, joten oli aivan sama, jos menisin anoppilaan hieman aikaisemmin. Sukulaisnainen ja hänen poikansa kun eivät kuitenkaan voisi lähteä kaupoille heti aamusta, koska he tulisivat joskus aamupäivällä toisten sukulaisten luota, jossa he olivat olleet kaksi yötä. (Tavaratalot aukeavat täällä muutenkin vasta yhdeltätoista, että ihan turha mennä roikkumaan ovien taakse ennen sitä.)

Tuli maanantaiaamu, ja minä odottelin anopin soittoa. Kun sitä ei kuulunut, ajattelin, että sijaiskuljettaja on kai tullut. Halusin kuitenkin varmistaa asian, ja yritin soittaa ensin anoppilan lankapuhelimeen (ei yhteyttä) ja anopin kännykkään (ei vastausta). Puuhailin omia juttujani, ja yritin soittaa uudelleen muutaman tunnin päästä, yhtä huonolla menestyksellä. Puolenpäivän jälkeen soitin anoppilaan vielä kolmannen kerran, enkä saanut anoppia vieläkään kiinni. Oma äitini sattui soittamaan Suomesta minulle, ja kun valittelin hänelle, että anoppi on kateissa, äiti kysyi, onko appiukko kotona, vai onko hänkin reissussa (appiukkokin reissailee aika usein).

Silloin muistin, että edellisellä viikolla oli ollut jotain puhetta siitä, että appiukko oli menossa Bangaloreen. Appiukko oli nyt tietysti siellä Bangaloressa - ja siinä samassa ymmärsin, mitä oli varmasti tapahtunut! Appiukko on matkoilla, sukulaisnainen siellä toisilla sukulaisilla, ja anoppi on yksin kotona, kun hänen neljä vuotta palvellut kotiapulaisensakin otti äskettäin lopputilin. Tytön (tai no joo, 24-vuotias tyttö) isä oli vaatinut tytön palkan kaksinkertaistamista (!), ja kun sitä ei ollut tullut, tytön piti lopettaa työt. Nyt kun anoppi oli yksin kotona, hän oli tietysti liukastunut kylpyhuoneessa hiusöljyyn, kaatunut ja satuttanut itsensä, eikä päässyt lattialta omin avuin ylös! Asioiden kulkua hetken mietittyäni sain kehiteltyä itselleni niin suuren paniikin, että minun oli lähdettävä saman tien anoppilaan katsomaan, mikä siellä oli tilanne. En viitsinyt soittaa appiukollekaan ja huolestuttaa häntä, vaan ajattelin, että sama se, menen itse tarkistamaan tilanteen.

Perillä ajelin hissillä neljänteen kerrokseen, ja kun avasin hissin oven, mitä näinkään. Anoppilan ulko-ovi oli puoliksi auki, kuten aina muulloinkin (ilma kiertää asunnossa paremmin ja näkee samalla myös käytävässä liikkuvat naapurit ja muut ihmiset). Avonaisesta ovesta näin heti ensimmäiseksi sukulaisnaisen pojan, joka makasi divaanilla televisiota keskittyneesti tuijottaen. Kun astuin ulko-ovesta sisään, näin ruokapöydän ääressä istumassa vieraan naisen, jolle anoppi kantoi juuri ruokaa pöytään. Vieras tunsi minut, ja minunkin olisi kai pitänyt tuntea hänet, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, kuka hän oli. (Joskus minusta tuntuu, että kaikki intialaiset ovat ihan samannäköisiä!) En kehdannut käydä kyselemään naiselta, että kukahan te mahdatte oikein olla, vaan teeskentelin tuntevani hänet. (On muuten aika vaikea keskustella jonkun kanssa niin kuin muka tuntisi hänet, jos ei oikeasti ole hajuakaan, kuka hän on). Sohvalla makaavan pojan äitikin ilmestyi pian keittiöstä, ja vähän ajan päästä appiukkokin tuli vielä lounaalle. Anoppi siis löytyi - ja löytyi vähän muitakin.

Kun varakuljettaja oli ilmestynyt aamulla paikalle - appiukko ei muutenkaan yhtään tykkää käyttää minua "autonkuljettajana"; hän mieluummin vaikka kävelee - ja sukulaisnainenkin oli tullut toisesta kyläpaikasta vasta puolenpäivän aikaan, anoppi oli tyystin unohtanut koko kauppareissun. Minun kännykälläni ei jostain syystä vain päässyt anoppilan lankapuhelimeen, vaikka kokeilin soittaa siihen vielä anoppilassakin. Puhelin toimi kyllä. Kännykkänsä ääntä anoppi ei ollut kuullut, kun - kappas vain! - kännykkä oli jäänyt makuuhuoneeseen. Olin hieman tuohtunut anopille, kun olin jo kerennyt kuvittelemaan vaikka mitä, mutta koko homma suli pian nauruksi. Kaikkia nauratti, kun olin luullut, että anopille oli käynyt jotain. Mitä nyt anopille voisi sattua.

Seuraavana päivänä päästiin jo ihan kauppa-asioillekin, mutta siitä kerron ehkä lisää myöhemmin.

Eilen illalla herkuttelin suklaamunilla, jotka olin ostanut Suomessa palkaksi virpojille, joita ei sitten koskaan tullutkaan. Nappasin munat mukaani Intiaan - koska eihän suklaata voi jättää mihinkään pilaantumaan, hyvänen aika - mutta olin unohtanut munat tyystin matkalaukkuuni. En ole kyllä ikinä nähnyt näin surkean näköisiä suklaamunia! 

Munat olivat sulaneet ihan muodottomiksi, mutta maku oli onneksi vielä ihan kohdallaan. Sulaneella suklaamössöllä sai myös kohtalaisen hyvän sotkun aikaiseksi.