Tiilenpäitä laskemassa

Se on nykyään näköjään niin, että kun sanon jotain, hetken päästä pyörrän puheeni ja teen juuri päinvastoin. Muistelen esimerkiksi väittäneeni joskus alkusyksystä, että olen kyllästynyt matkustelemiseen. Viimeaikaisista käänteistä tätä ei kyllä mitenkään uskoisi. Sitten tuossa muutama postaus takaperin taisin sanoa, että vankilat eivät kiinnosta, mutta kuinka ollakaan: muistin Katajanokan vankilan, joka on nykyään hotelli, ja tuumasin, että siellähän pitää lähteä käymään. 🙈

Niinpä lähdin eksoottiselle yhden yön lomamatkalle Helsingiin. Matkustin taas metrolla ja ratikalla, sillä olen viime aikoina jotenkin tykästynyt käyttämään julkisia ja jättämään auton kotiin. Pysäköintikin on keskustassa varsinkin talviaikaan vähän hankalaa ja aina niin kallista. Tulee taatusti halvemmaksi ostaa pari kertalippua julkisiin kuin seisottaa autoa parkissa yön yli. Kaiken lisäksi nelosen ratikalla pääsee aivan Katajanokka-hotellin eteen.

Metrossa kohdalle sattuivat lipuntarkastajat, ja katselin, että tuommoisiako nykyajan lipuntarkastajat ovat. Tarkastajat olivat liikkeellä neljän hengen ryhmässä, ja ryhmään kuului vanhempi nainen sekä kolme nuorta miestä, jotka olivat kaikki niin isoja ja rotevia, että ei tulisi mieleenkään ruveta ryttyilemään heille. Isosta koosta on lipuntarkastajan työssä varmasti etua.

Kakku alkamassa. 😆

Hotellin vastaanotossa sain kuulla rakennuksen olleen aiemmin vankila, minkä toki jo tiesinkin. Katajanokan vankila on nimittäin osa perheemme historiaa, sillä iskä oli nuoruudessaan Katajanokalla "asiakkaana" reilun vuoden. Mitään kovin vakavia rötöksiä iskä ei ollut tehnyt, mutta sellaisia kuitenkin, että Suomen laki ei katsonut niitä hyvällä. Iskä oli juuri tavannut äidin, kun hän joutui Katajanokalle, ja äidille iskän hämäräbisnekset ja niiden seuraamukset tulivat täytenä yllätyksenä. Sitkeästi äiti kuitenkin kävi Katajanokalla joka toinen viikko katsomassa iskää, vaikka se olikin vähän hankalaa, sillä äiti asui tuolloin Kotkassa. 

Tuomionsa jälkeen iskä teki elämässään täyskäännöksen, lopetti kaikki vilunkibisnekset ja ryhtyi kunnon kansalaiseksi. Alkoholin ja tupakan iskä oli lopettanut jo aiemmin – kertalaakista – vaikka oli ollut alkoholisti ja elämässään pahasti hakoteillä. Tämä on hyvä osoitus iskän luonteenlujuudesta, sillä jos hän jotakin päätti, hän sen myös teki. Iskä ei juonut lopettamispäätöksensä jälkeen enää pisaraakaan alkoholia koko loppuelämänsä aikana, joten hän ehti olla täysraittiina yli 50 vuotta. 

Katajanokka kiinnosti siis jo ihan perheemme historian takia, ja siksi myös ehkä katselin Katajanokkaa hieman toisin silmin kuin moni muu hotelliasukas. Kun kerroin äidille olevani Katajanokalla ja aikovani viettää yöni siellä, äiti tokaisi: "varo, ettei iskä tule kummittelemaan". 😆 

Hotellin vastaanottoaluetta.

Minun "sellini".

Olin varannut Superior-huoneen siitä syystä, että Superior-huoneissa näytti olevan isommat ikkunat kuin Standard-huoneissa, joissa oli kuvien mukaan vain pienet ikkunat katonrajassa. Pelotti, että minulle iskee ahtaan paikan kammo, jos huoneessa ei ole kunnon ikkunoita. 

Mutta eipä tullut isoja ikkunoita siitäkään huolimatta.

Näköjään hotellissa on siis pikkuikkunallisia Superior-huoneitakin. Toki yhden yön randomkävijä saa todennäköisesti huonomman huoneen kuin joku, joka viettää hotellissa useamman yön ja/tai joka on hotelliketjun kanta-asiakas. Huoneen viihtyisyydessä ei kuitenkaan ollut moittimista, eikä mitään vankila-ahdistustakaan onneksi tullut.

Kylpyhuone ei kuitenkaan ollut viihtyisimmästä päästä, ja lattiakin oli jääkylmä. 

Pulloja oli jonossa jos jonkinlaista, ja harmi, että vain kolme viidestä pumppupullosta toimi. Muista joutui irrottamaan koko pumppuosuuden, jos halusi päästä käsiksi pullon sisältöön. 

Taloksi asettautumisen jälkeen oli aika lähteä tutustumiskierrokselle hotelliin. 

Rautaportaat olivat varsin komeat, mutta askelmat olivat sen verran elämää nähneet, että mietin, olivatkohan ne alkuperäiset. 

Myöhemmin selvisi, että ne tosiaan olivat alkuperäiset. Minua suoraan sanottuna vähän ällöttivät nuo portaat. Eikö niitä olisi voinut edes pestä tai maalata?

Tämäkin on vissiin jonkun onnettoman hotellihuone. En kyllä itse haluaisi välttämättä asua tuossa. 🙈

Tiiliä oli ripoteltu hauskasti sinne tänne viitteenä rakennuksen menneisyydestä.

Muistoja vankila-ajoilta löytyi muualtakin.

Ihmettelin noita katon mustia rautatankoja. Mikähän virka niillä on mahtanut olla?

Yhdestä porrakäytävästä löysin kiinnostavan kuvakokoelman vankila-ajoilta.

Kuvat oli numeroitu, mutten löytänyt kuville mitään selityksiä, mitä mikäkin esitti. Kävin kysymässä vastaanotostakin, olisiko kuvista jotain listaa jossakin, ja vastaanoton mies pahoitteli, kun sellaista ei ollut. Hän kuitenkin vinkkasi, että samat kuvat löytyisivät myös Helsingin kaupunginmuseon sivuilta, ja näin tosiaan oli.

Rättivarasto vankilan saunasiivessä.

Vartiopäällikön huone ja vangeilta takavarikoitu lakanaköysi.

Työpajarakennuksen maalaamo.

Kanttiini.

Ruokakärryt käytävällä.

Kirkko.

Avokerroksen vankiselli. Hotellihuoneet on muuten tehty sellejä yhdistelemällä.

Avokerroksen ryhmäselli, ruuma.

Kuntoiluvälineitä pihalla.

Nämä salihommelit kiinnostavat aina. 😅

Muutamista kuvista näkyi hyvin, miltä vankilassa oli aikoinaan näyttänyt. Laitan vertailun vuoksi perään kuvan suunnilleen samasta kohdasta, jotta näette, millaisia muutoksia hotellia remontoitaessa on tehty.

Ennen. Huomatkaa samat portaat.

Nykyään.

Ennen. Ne katon rautatangot olivat vankila-aikoina näköjään vaaleat.

Nykyään.

Katajanokan hotellihuoneiden hintaan kuuluu aamiainen, fika ja iltaruoka, mikä herätti kysymyksiä. Mikä on fika ja mikä on iltaruoka, jota joissakin lähteissä myös iltapalaksi kutsuttiin? En ole ikinä törmännyt missään tavallisessa hotellissa tuommoiseen, että huone (siis ihan Standard-huonekin) sisältäisi näin monta ateriaa, mutta tämä saattoi olla luonnollisesti hyvä asia – jos siis ruoka olisi hyvää ja sitä olisi riittävästi. Sitäpaitsi ainahan linnassa on täysi ylläpito. 😆

Selvisi, että fika on iltapäiväkahvi, ja nimitys tulee käsittääkseni ruotsista. Jos sanan alkuperä kiinnostaa enemmänkin, siitä voi lukea esimerkiksi täältä. Hotelli Katajanokkahan kuuluu tätä nykyä Strawberryn Clarion Collection -hotelleihin, ja Strawberry on skandinaavinen hotelliketju, jonka pääkonttori on Oslossa. Ehkäpä Norjassakin harrastetaan iltapäiväkahvittelua? Katajanokan fikalla oli tarjolla kahvia ja teetä sekä brownie-paloja, jotka olivat oikein maittavia. 

Fikan jälkeen kävin siellä Tuomaan markkinoilla, mutta iltaruoaksi piti ehtiä takaisin, koska pitäähän nyt ilmaista ruokaa olla vastaanottamassa. Iltaruoka tarjotaan kello 18–20. 

Hotellin ravintola on kellarikerroksessa, ja minä ehdin sinne joskus puoli seitsemän jälkeen. Porukkaa oli paikalla yllättävän paljon, ja suurin yllätys oli minusta se, että ulkomaalaisten osuus oli niin suuri. Suomea ei juurikaan kuulunut. 

Iltaruoka käynnissä.

Minua huvitti yksi musta nainen (vai saako nykyaikana sanoa ihmistä mustaksi?) – tai lähinnä hänen poikansa. Pojalla oli ikää ehkä kuusi vuotta, ja hänellä oli jalassaan Kuoma-tyyppiset talvikengät. Kengät olivat ilmeisen raskaat, sillä poika ei oikein jaksanut nostella jalkojaan, vaan hän mennä lontusti eteenpäin jalkojaan maata myöten laahaten. Äiti yritti saada poikaansa kävelemään kunnolla ja muistutteli tälle vähän väliä, että "lift your feet". Poika nosti jalkansa pari kertaa reippaammin ilmaan – ja jatkoi sitten taas lontustamista. "Lift your feet!" 😅

Minulla ei ollut kummoisia odotuksia iltaruoan suhteen, ja itse asiassa olin jo henkisesti varautunut siihen, että joutuisin menemään läheiseen Alepaan (270 metriä) ostamaan lisää ruokaa. 

Huomatkaa tiilet.

Tarjolla oli tomaatti-bataattikeittoa, useampaa lajia salaattia, lihapataa, keitettyjä perunoita ja leipää. Ruoka oli minusta hyvää perusruokaa, ja koska minulla oli jostain syystä aivan valtava nälkä, santsasin kaksi kertaa. 🙈 Siinä meni varmasti viikon suositeltu liha-annos kerralla. En tiedä, mitä mieltä ulkomaalaiset ovat näin simppelistä suomalaistyyppisestä perusateriasta, mutta ainakin vieressäni istuneille aasialaisille se näytti maistuvan hyvin (hekin santsasivat useamman kerran). Iltaruoka oli siis myönteinen yllätys, ja oli kiva, kun ei tarvinnut lähteä etsimään ruokapaikkaa mistään muualta.

Aamiainen ei ollut huono sekään. 

Joko tiilet alkavat riittää? 😆

Erityismaininnan annan siitä, että karjalanpiirakoiden kanssa oli tarjolla munavoita. Se kun tuntuu olevan katoava luonnonvara nykyään. Letutkin olivat kiva yllätys, ja tällä kertaa söin letun ihan hillon kanssa. 

Kellarikerroksessa on myös kuntosali, sauna sekä kokoustilat, jotka on nimetty mielenkiintoisesti.

Kokoustiloja.

Kuntosali oli pieni, mutta kyllä tuolla saisi ihan kelpo treenin tehtyä. Tosin jos salilla olisi kovin monta tyyppiä samanaikaisesti vääntämässä, siellä tulisi äkkiä ahdasta.

Viime aikoina on tullut kirjoiteltua sen verran paljon hotellijuttuja, että täytyy ehkä taas selventää (vaikka tämä onkin varmaan selvä suurimmalle osalle lukijoistani ja vaikka tällä ei olisikaan mitään väliä), etten saa ilmaisia hotelliöitä tai muita vastaavia näkyvyyttä vastaan. En ole koskaan tehnyt minkäänlaista blogiyhteistyötä enkä tule sellaista tekemäänkään, sillä tahdon säilyttää itselläni vapauden olla täysin rehellinen ja kirjoittaa mitä haluan, asioita kaunistelematta. Mielipiteeni eivät ole lahjottavissa, eikä minkäänlainen lisänäkyvyys blogillenikaan kiinnosta. Toki minulle saa lahjoittaa ilmaisia hotelliöitä, kylpylähoitoja, ykkösluokan lentoja, ravintolaillallisia ja palapelejä, mutta sillä ehdolla, että minun ei tarvitse kirjoittaa niistä mitään. 😆

Aamiaisen jälkeen oli tullut aika lähteä takaisin Espooseen. 

Nalleilla oli jo ikävä omaa petiä ja Vanhaa setää (siis sitä 49-vuotiasta nallea).

Ratikoita meni hotellin edestä kymmenen minuutin välein, ja katsoin aikataulusta, koska olisi sopiva hetki lähteä palauttamaan avain, jottei minun tarvitsisi seisoa kovin kauan pysäkillä odottelemassa. Enpä kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että avaimen palauttamisessa saattaisi kestää paljon ennakoitua kauemmin. 

Syynä oli ulkomaalainen mies, joka oli hotellin vastaanotossa antamassa palautetta vastaanottovirkailijalle. Miehellä ja hänen vaimollaan oli yksi yö hotellissa takana ja toinen vielä edessä, ja moni asia oli pielessä. Huoneen toinen yövalo ei toiminut, jääkaappi valutti vettä eikä toiminut kunnolla, hotellin kahvi oli pahaa, huone oli kylmä, vaikka kylpyhuoneessa oli lämmin, ja seinässä oli reikä. Välillä mies katsoi kännykkään kirjoittamastaan listasta, että tulihan kaikki nyt varmasti sanottua. Siinä sivussa mies pumppasi vastaanoton kahvitermarista kahvia, "jos tämä kahvi olisi vaikka parempaa".

Myöhästyin ensimmäisestä ratikasta, mutta kerkesin sentään seuraavaan. 😆

Irtiotto on taitolaji. Näin se on.

Joulukalenteri – hitti vai huti?

Moni varmasti muistaa, että minulla on monivaiheinen ja vähemmän mairitteleva historia joulukalenterien kanssa. Monenlaista kalenteria on tullut kokeiltua, mutta kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Suurin pettymys kaikista oli ehkä teekalenteri, josta tuli teepusseja. Enpä olisi mitenkään osannut arvata! Semmoinenkin yksityiskohta oli päässyt kyseistä kalenteria hankkiessani unohtumaan, että en edes juo teetä.

Tänä vuonna löysin kuitenkin palapelijoulukalenterin ja ajattelin, että nyt löytyi meikäläiselle täydellinen kalenteri! Kalenterista tulisi joka päivä 54 palan palapeli, ja ne olisivat vielä kaiken lisäksi Wasgij'n palapelejä. Kyllä nyt sujuisi joulun odotus kivasti!

Kuinkas sitten kävikään. 

Nyt on joulukuun yhdeksäs päivä, ja tämmöinen on kalenterin tilanne tänään:

Kokonaista kolme luukkua on tähän mennessä avattu. 🙈

Joulukuun ensimmäinen päivä olin vielä ihan täpinöissäni. Mitähän sieltä tulee!

Tuli palapeli. Kappas vaan.

54 palan palapeli oli muutamassa minuutissa kasattu, minkä jälkeen ihmettelin, että tässäkö tämä nyt oli. Olin ajatellut, että palapelit saattaisivat olla osa suurempaa kokonaisuutta, ja joulukuun 24. päivä palapelit sitten yhdistyisivät isommaksi palapeliksi, mutta ei: jokainen palapeli oli itsenäinen kokonaisuus. 

Kaksi palapeliä.

Jouluaattona minulla olisi siis 24 pientä palapeliä. Mitä minä niillä tekisin? En hittojakaan. Niinpä luukkuen avaamisinto laski kuin lehmän häntä ja tyrehtyi pian kokonaan. Tästä kalenterista näyttääkin riittävän iloa moneksi vuodeksi. 😆

Itsenäisyyspäivänä keksin, että kokeilen laittaa ruokaa pakastekalasta. Minähän en ole tainnut ostaa pakastekalaa kuin ehkä pari kertaa elämäni aikana, kun olen vakaasti sitä mieltä, että pakastekala ei voi mitenkään olla yhtä hyvää kuin tuore. Mutta halvempaa se on, ja eurojen kuvat silmissäni marssin Prisman pakastealtaille. 

Finduksen seitifileet herättivät kiinnostukseni, sillä ajattelin, että niistä saisi ehkä väännettyä jotain ihan kelpo intialaista sörsseliäkin. Heti tuli useampi resepti mieleen. Nappasin paketin ostoskoriin mutta satuin vilkaisemaan kalan päiväystä. Ei ole todellista: melkein kaksi vuotta vanhaa! Miten Prismassa voi olla myynnissä näin vanhaa kalaa. Kaikki muutkin Finduksen fileet olivat yhtä vanhoja, ja olin aivan pöyristynyt. Etsin katseellani myyjää, jolle voisin valittaa asiasta, mutta ketään ei siinä ihmisruuhkassa näkynyt. Jätin kalat ostamatta ja painuin kassalle maksamaan muut ostokseni. 

Maksettuani ostokset itsepalvelukassalla huomasin sivummalla seisovan myyjän ja päätin käydä informoimassa häntä niistä seitifileistä. Kerroin, että heillä oli melkein kaksi vuotta vanhoja Finduksen seitifileitä pakastealtaassa, ja myyjä vastasi ilmoittavansa asiasta eteenpäin ja ottikin saman tien yhteyden jonnekin. Näin jo mielessäni, kuinka kohta pakastealtaasta lähtisi monen monta vanhaa kalapakettia. Olipa hyvä, että olin huomannut asian, koska noin vanha kalahan on jo varmasti suoranainen terveysriski. 

Olin vielä kotonakin niin pöyristynyt, että laitoin äidin, siskon ja minun Whatsapp-ryhmään viestin kuvineen, että katsokaa miten vanhaa kalaa Prismassa oli myynnissä! Meni hetki, ja äidiltä tuli varovainen vastaus: "Onhan ne viel voimas, nähtävästi vaik pakastettu 23v, niin mie ymmärsin". 

 

Ja toden totta. Kun katsoin kuvaa tarkemmin, asia oli aivan päivänselvä. Siinä oli parasta ennen -päivä sekä pakastupäivämäärä, mutta kaupassa olin onnistunut näkemään vain tekstin "parasta ennen" ja päiväyksen 01.03.2023. Miten joku voi olla näin sokea (jokohan mulla on alkava Levyn kappale -tauti?). Puusilmäilyn maailmanmestaruus alkaa olla jo hyppysissäni, ja oikein jo näen kultamitalin kiillon silmissäni. Parempi vissiin pysytellä jatkossa vain niissä kalatiskin tuorekaloissa, niin vältytään vastaavanlaisilta selkkauksilta. 🙈 Nyt en kehtaa mennä Prismaan, kun hävettää niin paljon. 😳

*****

Kävin eilen – ensimmäistä kertaa elämässäni – Tuomaan markkinoilla, kun minulla oli kaupungilla "muitakin asioita". Tallinnan joulutori oli vielä tuoreessa muistissa, ja piti mennä vertailemaan, kumpi selviytyisi voittajaksi. 

Ihmisiä oli paikalla valtavasti, mikä oli tietysti iloinen asia, varsinkin jos ihmiset myös ostavat jotain. Puuropaikkoihin oli huikeat jonot, mutta minä en nyt halunnut puuroa, koska pian olisi ns. ilmaista ruokaa tarjolla (siitä myöhemmin lisää). Muistin Tallinnan ihanat glögit, ja rupesin miettimään, mahtaisiko Tuomaan markkinoiltakin saada terästettyä glögiä, vai olisiko Suomen lain koura niin ankara, että terästetyn glögin myynti ei olisi sallittua tämmöisissä toritapahtumissa. 

Kävi ilmi, että terästettyä glögiäkin löytyi, mutta suomalaiseen tapaan tiukasti vartioidulta anniskelualueelta. 

Porttien vieressä oli oikein järjestyksenvalvojat vartioimassa, että kukaan ei poistu alueelta vaarallinen glögimuki kourassaan. Jep, Suomessa ollaan. 

En ole muistaakseni koskaan maistanut glühweinia, mutta nyt siihen tarjoutui erinomainen tilaisuus. Otin mukaan vielä Jaloviina-turauksenkin. Glühwein oli glögiin verrattuna laihaa lirua (sen Jallun kanssakin 😆), ja glögin ystävältä glühwein vaatisi kyllä totuttelua. 

Glühweinin jälkeen piti saada vielä glögiäkin, ja totesin, että kyllä sitäkin on nykyään tarjolla vaikka minkälaista. 

Eipä ole tullut koskaan mieleeni laittaa glögiin giniä, mutta nyt tuli sekin testattua. Ei huono – mutta ei välttämättä kauhean hyväkään. 😆

Vallilan lörtsyt olisivat hieman houkutelleet, mutta mitähän tuumaisi savonlinnalainen noin äärimmilleen tuunatusta lörtsystä. Savolaista glögiäkin olisi ollut tarjolla, ja hieman harmitti, että en ollut huomannut sitä aiemmin. Ei glögiäkään nyt voi ihan ääriään myöten vetää. 😆

Tässä tulee spiraalisipsejä. Nämäkin näyttivät olevan suurinta huutoa.

Päätin käydä katsomassa vielä Stockmannin jouluikkunan, kun nyt kerran olin ihan sen liepeillä. 

Aleksanterinkadun jouluvaloja.

Laitoin tämän nallen kuvan ukkelille (hänhän on siellä Intiassa), ja ukkeli kysyi, että mistäs tämä on otettu. Luuli varmaan, että minä olin hilpaissut taas jonnekin reissuun. 😆

Stockan jouluikkuna näytti olevan valtavan suosittu, ja lapsia oli paikalla niin paljon, että täti-ihmisen oli vähän hankala päästä näköalapaikoille. 

Antakaas, kun tätikin vähän katsoo.

Tallinnan tori on minusta jotenkin tunnelmallisempi kuin Tuomaan markkinat, mikä johtuu ehkä Tallinnan torin pienestä koosta. Toisaalta koko on etukin, sillä Tuomaan markkinoilla on niin paljon tarjontaa, että jokaiselle löytyy varmasti jotain kiinnostavaa. Sijaintikin on upea Tuomiokirkon ja muiden vanhojen kauniiden rakennusten keskellä, ja taitaakin käydä niin, että julistan Tuomaan markkinat voittajaksi.