Nyt seuraa lyhyt(?) kuvapainotteinen postaus tulomatkastamme Intiaan ja vähän ekasta päivästäkin. Enempään höpöttelyyn ei nyt rahkeet riitä, sillä olen ihan sikaväsynyt, kun tuli matkustettua 24 tuntia putkeen. Aiemmin olemme viettäneet päivän tai pari Bangaloressa ja jatkaneet vasta levättyämme matkaa päätepisteeseen Hyderabadiin, mutta nyt tulimme perille kertarysäyksellä. Frankfurtin-lento oli perillä Bangaloressa puoli kahdelta yöllä, ja ensimmäinen lento Hyderabadiin lähti 7.25, joten vietimme koko yön lentokentällä. Tammikuussa Lufthansan pitäisi aloittaa taas monen vuoden tauon jälkeen suorat lennot Frankfurtista Hyderabadiin, ja se olisi kyllä ihan mahtava juttu!
Päivä sarastaa jossain Helsingin ja Frankfurtin välillä.
Tässähän voisi ottaa joutessaan vaikka selfienkin.
Vihdoin ja viimein koneemme lähti, ja minulle tarjoutui tilaisuus elämäni ensimmäisen lentokoneselfien ottamiseen.
Lufthansan ruoka oli parantunut koronavuosien jälkeen taas lähes entiselle tasolle, mikä ilahdutti.
Tuna Tataki.
Pike Perch With Beluga Lentil Stew.
Opera Cake.
Bangaloren lentokentän uusi puutarhateemainen terminaali oli avattu, ja se olikin harvinaisen viihtyisä.
Nuokuimme yön lentokentän loungessa, ja vaikka ei ollut todellakaan nälkä, en voinut vastustaa dosapannun sihinää, vaan piti käydä tilaamassa yksi plain dosa.
Plain dosa kookos- ja tomaattichutneyllä. Enpä ole ennen syönytkään dosaa neljältä aamulla.
Oli hyvää aikaa lueskella myös Times of Indiaa ja ihmetellä sarin pukemisen uusimpia trendejä.
Miten olisi sari puettuna valkoisen kauluspaidan tai bleiserin kanssa?
Good morning, India!
Air Indian kone sisältä.
Täällä on turha kysellä internetiä. 😆
Vihdoin puoli kymmenen aikaan aamulla olimme anoppilassa. En muista, milloin olisin ollut viimeksi yhtä väsynyt kuin tänään, mutta sen verran oli kuitenkin vielä voimia jäljellä, että huomasin lähteväni Inorbitin ostoskeskukseen "vähän katselemaan".
Intiassa vietetään paraikaa Durgalle omistettua Dussehra-juhlaa, ja Inorbitkin oli koristeltu asianmukaisesti.
Miten päädyin taas kurta-kaupoille, on itsellenikin arvoitus, mutta yhtäkkiä huomasin seisovani sovituskopissa.
Uusia tuulia kurtavalikoimassakin! Tykkäsin tästä yhdistelmästä tosi paljon.
Enpä tiedä, kenen ostoksia siellä pakataan. Ei ainakaan minun. 🙈
Autonkuljettaja oli heittänyt minut Inorbitiin samalla, kun vei ukkeli toimistolle, mutta kävelin takaisin anoppilaan. Päälle kolmenkymmennen asteen lämpötilat tuntuivat Suomen raikkaiden syysilmojen jälkeen hieman lämpimiltä, mutta eiköhän näihinkin taas pian totu. Eipä ole hirveästi vaihtoehtoja.
Pääkallon kuva liikennemerkissä on aina hyvä keino vangita autoilijoiden huomio.
Anoppilan asuinaluetta.
Anoppilan lähellä sijaitseva Ratnadeep-supermarketti oli järkytyksekseni suljettu. Missä minä nyt asioin?!
Katuruokakojut valmistautumassa iltaan.
Durgam Cheruvu -järven puistokin oli taas avautunut illaksi.
Varma kuolema hyttysille.
Takaisin anoppilassa. (Anopilla on tällä kertaa maapähkinöitä kuivumassa auringossa.)
Kello on nyt yhdeksän, ja rupean kohta lähentelemään tyynyä.
Nyt on blogipostauksen idealähteenä kännykkä: mitä viime aikoina otettuja kuvia sieltä löytyy.
Syyskuun 20. päivä otin kuvan Prismassa, kun joulukalenterit olivat ilmestyneet kaupan hyllylle. Jouluun ei ollutkaan enää kuin kolme kuukautta ja neljä päivää, joten olikin jo korkea aika.
Tällä viikolla näin Prismassa lisää joulukalentereita. (Meikäläinenhän asuu Prismassa, jos jollekulle on jäänyt epäselväksi.)
Oli taas se viimevuotinen Foodinin välipalakalenteri, Muumi-välipalakalenteri, teekalentereita, kaakaokalenteri, Piltti-kalenteri sekä pikapuurokalenteri. Puurokalenteri hieman kiinnosteli, ja hypistelinkin pakkausta hyvän tovin, kunnes totesin, että kalenteri on kooltaan aivan liian iso. Onneksi löytyi jokin syy jättää kalenteri kauppaan, sillä olin unohtanut autuaallisesti semmoisen pikku yksityiskohdan, että en syö puuroa. Toisaalta ostin pari vuotta sitten teekalenterin, vaikka en edes juo teetä, ja viime vuonna ostin välipalakalenterin, vaikka en syö välipaloja, joten puurokalenteri olisi sopinut tämän joukon jatkoksi erinomaisesti.
Päätin jättää muutenkin joulukalenterit tänä vuonna ostamatta, mikä johtuu suureksi osaksi siitä, että lähden ensi viikolla pariksi kuukaudeksi Intiaan. Jos haluaisin avata luukut oikeina päivinä, minun pitäisi raahata kalenteri mukanani Intiaan, ja joulukalenteriluukkujen avaaminen motivoi Intiassa vielä vähemmän kuin Suomessa.
Syyskuun loppupuolella kävin myös hyvin suurella todennäköisyydellä tämän vuoden viimeisellä patikkareissulla, joka suuntautui Vaakkoin ulkoilualueelle Espoon laitamille. Vaakkoilla ei ole lainkaan merkittyjä polkuja, vaan aluetta kuvataan "ihanteelliseksi vaihtoehdoksi omatoimiselle ja retkeilytaitoiselle ulkoilijalle". Siis minulle! Minähän olen jo sen verran kokenut eräpirkko, että osaan eksyä metsään kuin metsään, joten Vaakkoikaan tuottaisi tuskin mitään ongelmia. 😆
Suomalaisista sananlaskuista tuttua peruspositiivisuutta keskellä metsää.
Minulla ei ollut Vaakkoille mitään etukäteissuunnitelmaa, vaan ajattelin kulkea vähän sen mukaan, missä näyttäisi olevan jotain kiinnostavaa ja miten pian onnistuisin eksymään. Metsässä oli kuitenkin niin paljon polkuja, ja kännykän maastokartta toimi niin hyvin, että selvisin reissusta yllättävänkin hyvin. Oli itse asiassa tosi kiva liikkua ihan itsenäisesti ilman mitään reittimerkintöjä. Vaakkoin patikasta muodostui lopulta vajaan yhdeksän kilometrin mittainen lampien bongailukierros, sillä näin matkan varrella peräti viisi eri lampea, jotka olivat kaikki kauniita ja keskenään erilaisia.
Väärä-Musta.
Saaren Musta.
Saaren Musta oli oma suosikkini, sillä sen kallioiset rannat tarjosivat hienot näkymät lammelle.
Iso Lehmälampi.
Kämmenlampi oli lammista pienin.
Kämmenlammen rannalla oli laavu, jossa nuotio savusi vielä jonkun jäljiltä.
Näitä pöllejä kun rupeaa aamulla sahaamaan, niin illalla on ehkä polttopuut valmiit.
Minulla alkoi olla nälkä, mutta Kämmenlammen suomaisemat harmittivat. En halua syödä eväitäni millään kusisella suolammella, vaan vaadin kunnon näköalat! Ei auttanut muu kuin pidätellä nälkäänsä ja kävellä takaisin Saaren Mustan rantaan, jossa tiesin olevan hienoimmat rantakalliot.
Matka jatkuu.
Täydellinen eväspaikka!
Hieman kuumotti, kun kalliolta oli äkkijyrkkä pudotus veteen. Kännykkää räplätessä piti pitää kieli keskellä suuta.
Lopuksi kiersin vielä Vaakkoi-lammen, mikä oli ihan turha kierros, sillä lammella ei ollut mitään nähtävää. Aurinkokin oli mennyt pilveen, ja oli hieman vilu.
Parkkipaikalla ihmettelin, kun sinne oli ilmestynyt niin paljon autoja, että siellä oli oikein liikenteenohjaaja. Sitten älysin – ihmisten käsissä olevista kartoista päätellen – että Vaakkoilla oli alkamassa ilmeisesti jokin suunnistustapahtuma.
Ukkeli palasi Intiasta muutama viikko sitten, ja kävin lentokentän tuloterminaalissa toteamassa, että siellä istutaan edelleen kivillä.
Kivien lisäksi alueelle oli ilmestynyt ohut kaide, jota vasten saattoi nojailla. Kyllä Helsinki-Vantaa on selkeästi ansainnut paikkansa maailman parhaiden lentokenttien joukossa, kun on tämmöistä luksusta tarjolla! Ensi kerralla otan mukaani oman lepolassen, niin ei tarvitse nojailla kaiteisiin tai kiviin.
Ukkeli oli saanut Bangaloren-lennollaan ylennyksen bisnesluokasta ensimmäiseen luokkaan, ja kun hän oli sanonut stuertille, että hänen vaimonsakin viihtyisi täällä, stuertti laittoi vaimolle vähän tuliaisia kotiin vietäväksi. 😆
Toilettilaukku on niin näppärä, että tätä voisi käyttää vaikka käsilaukkuna.
Käsintehtyä suklaata, jota en ole vielä edes maistellut.
Oikeasti en viihdy ykkösluokassa, sillä niin hienossa ympäristössä oleminen on minusta hirveän vaivaannuttavaa. Olen matkustanut ykkösluokassa yhden kerran, vuonna 2019 Bogotásta Frankfurtiin (postaus siitä täällä). Päällimmäisenä muistona mieleeni jäi tuolta matkalta se, kun minulta ratkesi hameenhelma, jota sitten yritin paikkailla ykkösluokan loungen vessassa hakaneulalla. Minut vietiin lentokoneeseen limusiinilla, ja limusiinissa ajattelin, että tässä on paraskin first class -matkustaja, kun hameenhelmakin on kursittu kasaan hakaneulalla. 😆
Ukkeli on halunnut jo pitkään käydä testaamassa Bronda-ravintolan, mutta ravintola on ollut täynnä aina silloin, kun olisimme mielineet sinne. Nyt kävi kuitenkin tuuri, ja saimme yhtenä lauantai-iltana pöydän Brondasta.
Napuen gin & tonic oli ginilistalla ensimmäisenä. 😊
Napuesta tuli mieleeni, että meinasin pudottaa silmäni yhtenä aamuna Helsingin aamuliikenteessä, kun näin paikallisbussin kyljessä olevan mainoksen.
Mikäpä muukaan bussin kyljessä komeili kuin Kyrö Distilleryn mainos! Tuntui jotenkin uskomattomalta, että siellä kaukana Isossakyrössä olevaa tislaamoa mainostetaan Helsingin paikallisliikenteessä.
Mutta takaisin Brondaan. Otimme viiden ruokalajin Bronda-menun, kun se tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta (ei tarvinnut säätää annosten valinnan kanssa).
Tässäpä kaikki annokset tunnollisesti kuvattuna.
Prawn Cocktail & Smoked Whitefish. Ihan ok, mutta ei mitenkään ihmeellistä.
Beef Tartare. Tämä oli minusta melkeinpä paras annos, jos ei ajatellut syövänsä raakaa lihaa...
Pasta 'Primavera', joka oli aivan törkeän suolaista. Käytän itse normaalisti reippaammanpuoleisesti suolaa, mutta tämä annos oli järkyttävän suolainen minullekin. Rohkenin jopa antaa tarjoilijalle palautetta asiasta.
Iberico Pork. Myös tämä annos oli liian suolainen, muttei sentään yhtä suolainen kuin edellinen annos. Muuten ihan hyvä annos (vaikka toki kovin pieni 😆).
Strawberry Tarte. Kiva ja raikas, mutta torttupohjaa oli hieman vaikea saada nyherrettyä lusikalla palasiksi.
Bronda-kokemus ei ollut missään nimessä pitkän odotuksen arvoinen, eivätkä hinta ja laatu oikein kohdanneet. Nyt olemme kuitenkin käyneet Brondassa, eikä toista kertaa tarvitse mennä – elleivät kaikki muut Helsingin ravintolat sulje jostain syystä yhtäkkiä oviaan.
Loppuun vielä pari päivää sitten Hesarista bongaamani Fingerpori, joka nauratti.
Etsinpä taas paremman puutteessa netistä kysymyksiä ja tekaisin oman blogihaasteen. 20 kysymystä ja 20 vastausta, olkaa hyvät.
1. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mihin ohjelmaan osallistuisit?
Jos ei olisi tuota puolisoa, niin sitten varmaankin johonkin keski-ikäisten Love Islandiin. Keski-ikäisten versiota kyseisestä ohjelmasta ei ole vielä ainakaan tietääkseni keksitty, mitä ihmettelen suuresti. Olisihan se nyt suunnattoman viihdyttävää katsella laajakulmatelevisiosta persvakobikineihin pukeutuneita keski-ikäisiä, jotka juoksevat munat lusikassa tai kisailevat muissa hauskoissa haastetehtävissä.
Ennen ohjelman alkamista minun pitäisi kuitenkin ensin teettää isommat tissit, täyttää huulet, valkaista hampaat, ajaa kaikki karvat päältä ajettavalla ruohonleikkurilla, ottaa kestovärit ripsiin, kulmiin ja ehkä jonnekin muuallekin, laitattaa hiustenpidennykset, teettää kynnet, tehdä maksaläiskille jotain, täyttää kaulan juonteet, käydä ottamassa esirusketus Balilla, laihduttaa viisi kiloa ja rakentaa salilla sporttinen kroppa. Eipä tuossa onneksi paljon hommaa olisikaan.
Jos unohdetaan Love Island (kun tuo puoliso kumminkin on 😅), niin varmaan menisin sitten johonkin Amazing Raceen.
Itse asiassa nyt kun googletin huvikseni keski-ikäisten Love Islandia, niin johan sekin on keksitty.
Keski-ikäisten Love Island -talo (kuva em. linkin takaa).
Paikalliset asukkaat antoivat välittömästi keski-ikäisten Love Island -talolle lempinimen Viagra-talo. 😆
2. Oudoin uni, jonka olet viime aikoina nähnyt?
Näin muutama yö sitten sellaista unta, että päänahkani oli täynnä raejuustoa ja tofun palasia. Kun ihmettelin unessa asiaa, joku (en muista kuka) sanoi asian johtuvan siitä, että syön liikaa maitoproteiinia.
3. Kuka tuntee sinut parhaiten?
No nytpä pistit pahan (siis ihan itse pistin 😆). Mitä tuntemisella ensinnäkin tarkoitetaan? Tarkoitetaanko sillä sitä, kuinka hyvin joku tietää elämänhistoriani – siis mitä olen missäkin vaiheessa elämääni hommaillut ja miten pahasti olen milloinkin mokaillut? Vai tarkoitetaanko sillä sitä, miten hyvin joku tuntee persoonallisuuteeni, siis käyttäytymiseni ja ajatusmaailmani?
Moni ihminen saattaa kuvitella tuntevansa minut hyvinkin, mutta täytyypä tässä pitkällisen harkinnan jälkeen olla eri mieltä. Mielestäni kukaan ei tunne minua läpikotaisin, sanan kummassakaan merkityksessä. On monia asioita, joista tietää vain joku tai ei välttämättä kukaan, enkä höpöttele kaikkea, mitä päässäni liikkuu (ja siellä liikkuu paljon!) kenellekään. Minusta on kiva pitää asioita omana tietonani, enkä ymmärrä muutenkaan, miksi "kaikki" pitäisi jakaa kenenkään kanssa. Toisten tunteminen on muutenkin aika kinkkinen juttu, sillä ihmiset tulkitsevat läheisiään yhteisen historian värittämänä, omien odotustensa ja oletustensa kautta, eikä havainnointi ole siitä syystä todellakaan objektiivista.
Vastaan siis, että ei kukaan, mutta jos on pakko valita joku, niin sitten ukkeli tai äiti (ihan vain siksi, että heidän kanssaan olen viettänyt elämäni aikana eniten aikaa).
4. Mikä on vahvin aistisi?
Hajuaistini on tullut viime vuosina jostain syystä erityisen herkäksi, mikä on vähän ärsyttävääkin. Miedotkin hajut (tai kauniimmin sanottuna tuoksut) käyvät hermoon, jos ne ovat vääränlaisia. Ukkelin vahvoista parfyymeista en sano mitään muuta kuin että olen oppinut sietämään niitä.
Meditoidessa olen huomannut, että minulle on helpointa keskittyä kuuloaistin kautta. Kadulta tulevat viritettyjen mopojen tai hälytysajoneuvojen äänet eivät haittaa yhtään, vaan päinvastoin: otan ne osaksi meditaatiotani, jolloin ne auttavat keskittymään. Tämä on jopa jonkinlainen erävoitto, sillä olen ollut aina kova häiriintymään sellaisista äänistä, joita en ole "itse tilannut".
5. Jaa joltakin matkalta jäänyt kiva muisto.
Muistelen vieläkin suurella lämmöllä Meksikossa vuonna 2017 viettämäämme puuhapäivää, johon kuului vaijeriliukua, köysilaskeutumista ja snorklausta tippukiviluolassa. Se oli ihan hemmetin hieno päivä, ja toivon, että voisin elää sen uudestaan! Vaijeriliuku oli aktiviteeteista ehdoton suosikkini, vaikka jostain syystä käännyin aina kesken liu'un naama väärään suuntaan. Sitä ihmettelen, miten onnistuin ottamaan vaijeriliukuessa videonkin, ilman että kamerani putosi pusikkoon.
6. Pelkäätkö vanhenemista?
En nyt suoranaisesti pelkää, mutta kyllä se ahdistaa. Ahdistaa se, että läheiset ihmiset poistuvat pikkuhiljaa ympäriltä ja että oma kunto alkaa rapistua, liikkuminen tulee vaikeammaksi ja elämä hankalammaksi. Vanhenemisen fyysiset merkit eivät ahdista niinkään, vaikka tietysti eläisin mieluummin ilman ryppyjä ja harmaita hiuksia, jos voisin valita.
7. Onko sinulla jokin bucket list eli lista asioista, jotka haluat tehdä tai saavuttaa elämäsi aikana?
Ei ole eikä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan. En ole koskaan kokenut tarpeelliseksi luoda listoja asioista, jotka haluan tehdä ennen kuolemaani, enkä ole koskaan välittänyt miettiä mitään viisivuotissuunnitelmiakaan. Tämä johtuu luultavasti siitä, että olen laiska lahna, joka ei jaksa tavoitella elämässään mitään vaan joka vain mieluiten luovii läpi elämän päivä kerrallaan. Itse asiassa ajatus siitä, että minulla olisi jokin bucket list, ja minun pitäisi yrittää suorittaa sitä läpi hiki hatussa, kuulostaa todella ahdistavalta. Minähän voin kuolla vaikka huomenna, ja niin olisi sekin listan laatimiseen käytetty aika ollut pois jostain muusta – todennäköisesti paljon kivemmasta – tekemisestä. Tehokas ajankäyttö ennen kaikkea. 😆
8. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut elämäsi aikana?
Eipä tule yhtään neuvoa mieleeni. Joko en ole saanut neuvoja tai sitten neuvot ovat olleet niin huonoja, että ne ovat menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
9. Mikä on eniten käyttämäsi emoji?
Blogissa se näyttää olevan 😆, joka tarkoittaa mielestäni sellaista vähän sarkastista naurua. Mutta enpä ole vaivautunut ottamaan selvää, tarkoittaako tuokaan emoji oikeasti sitä, mitä kuvittelen. MInulle on käynyt nimittäin monesti niin, että olen käyttänyt jotain emojia ihan väärin, kun se onkin tarkoittanut ihan eri asiaa kuin olen kuvitellut, ja siitä on seurannut nolostuttavia tilanteita.
WhatsAppissa eniten käyttämiäni taitavat olla 🤭, 😘, 🤗 ja 🫣.
10. Jos sinussa olisi varoituskyltti, mikä se olisi?
11. Onko sinua koskaan kiusattu?
Suoranainen kiusaaminen on ollut onneksi aika vähäistä, mutta ala-asteella luokallamme oli varsinkin yksi kovaääninen
tyttö, jonka hampaissa olin usein. Lisäksi oli paljon
sellaista ryhmän ulkopuolelle jättämistä ja "emme leiki sinun kanssasi"
-mentaliteettia. Se oli hämmentävää, sillä en ymmärtänyt, mikä vika
minussa oli ja miksi minusta ei pidetty. En oikein muista
ala-asteajoista mitään, mutta sen tiedän, että ala-asteella kokemani
jutut vaikuttivat vahvasti siihen, millainen ihminen minusta tuli. Yhä
edelleenkin johonkin uuteen ryhmään mennessäni ensimmäinen olettamukseni
on se, että olen ulkopuolinen ja että minusta ei pidetä.
12. Jos poliisi pidättäisi sinut, mitä läheisesi ajattelisivat ensimmäiseksi sinun tehneen?
Todennäköisesti he ajattelisivat minun ajaneen ylinopeutta ja mahdollisesti myös vastustaneeni virkavaltaa (t. nimim. auktoriteettiongelmainen). Kerran Intiassa raivostuin poliiseille, kun he halusivat tutkia tiesululla automme takakontin mahdollisten rahakuljetuksien vuoksi. Minua suututti niin kovasti, kun minun piti avata laukkuni ja levitellä tavarani poliisilauman töllisteltäväksi, että minulta paloi käämit ihan totaalisesti. Sain tapauksesta hieman kyseenalaista kunniaa, sillä intialaiselle poliisille (ja tuskin suomalaisellekaan) ei yleensä huudeta kurkku suorana, koska siitä ei hyvä seuraa. Olen kirjoittanut välikohtauksesta jossakin postauksessakin, mutta en jaksa etsiä sitä.
13. Mitä olet oppinut muutoksesta elämässä?
Opetteluprosessi on edelleen käynnissä, sillä minun on vieläkin joskus vaikea hyväksyä sitä, että mikään elämässä ei ole pysyvää, vaan elämä on jatkuvaa muutosta. Mieluusti pitäisin kiinni hyvistä ja kivoista asioista ja antaisin ikävien asioiden mennä saman tien, mutta eihän tämä maailma sillä tavalla pyöri, että saisi itse päättää, miten kauan mikäkin kestää. Onneksi meditointi on auttanut tässäkin, ja nykyään on helpompi olla läsnä hetkessä ja hyväksyä se, mikä kulloinkin on. Pystyn myös luottamaan paremmin siihen, että kaikki menee juuri niin kuin on tarkoitettu, vaikka mieli sotisikin joskus kovastikin vastaan.
14. Kahvi vai tee?
Ehdottomasti kahvi. Teetä en juo kuin
erikoistilanteissa (tyyliin ripuli), vaikka en mitenkään inhoakaan
teetä. Aamun paras hetki on se, kun saan eteeni ison kupin kahvia ja
paperi-Hesarin. Toisen kupin kahvia juon lounaan jälkeen tai alkuiltapäivästä, mutta enempää
kahvia en päivän aikana juo, sillä suuremmasta määrästä tulee tutiseva, holtiton ja hermostunut olo.
Itse asiassa kofeiinista
saattaa olla minulle ihan todistetusti hyötyäkin, mikä paljastui pari
vuotta sitten teettämästäni urheilijan geenitestistä.
15.Lempiaineesi koulussa? Entä inhokkisi?
Tykkäsin
luonnollisesti niistä aineista, joissa koin olevani hyvä, eli vieraista kielistä
ja äidinkielestä. Inhokkejani olivat ehdottomasti kaikki luovuutta
vaativat aineet, kuten kuvaamataito ja käsityöt. Inhosin noita aineita
sydämeni pohjasta, sillä tunsin itseni aivokapasiteetiltani ihan
vajaaksi. Ihan kuin minulta olisi jäänyt
jokin luovuutta edustava aivolohko kokonaan kehittymättä. Jos piti esimerkiksi piirtää jotain, en koskaan keksinyt
mitään, vaan jahkailin viimeiseen asti.
Joskus
teininä kävin keramiikkakerhossa, enkä vielä tänäkään
päivänä ymmärrä, miksi. Jokainen tunti oli yhtä painajaista, kun en
millään keksinyt, millaisen työn tekisin. Kaikki muut olivat täydessä
työn touhussa, mutta minun päässäni löi tyhjää, ja ahdisti, kun minuutit
kuluivat. Viimeisellä mahdollisella hetkellä tein sitten jonkin siilin,
joka oli helppo muotoilla yhdestä saviköntsästä.
Sama luomisen tuska vaivaa minua edelleen, ja jo ajatuskin siitä, että pitäisi piirtää, maalata tai tuottaa jotain muuta "omasta päästä", saa minut henkisesti ihan solmuun.
16. Arvokkainta, mitä omistat?
Ensimmäiseksi tuli mieleeni kuntosalikortti, mutta kai minulla nyt jotain arvokkaampaakin on. 😆 Tässä tullaan taas kysymyksen määrittelyongelmaan: mitä arvolla tarkoitetaan – rahallista vai muuta arvoa? En arvosta materiaa kovinkaan korkealle, joten vastaan läheiset ihmiset, vaikka enhän minä heitä(kään) omista. Kaikki on lainaa vaan.
17. Jos deittailisit, mikä olisi sinulle deal braker (eli asia, jonka takia et voisi ryhtyä toisen kanssa parisuhteeseen)?
Ensimmäisenä tulee mieleen tupakointi. Se on vähän hullua, koska olen itsekin tupakoinut aiemmin, mutta ehkä tämä liittyy siihen hajuaistijuttuun. Myös epähygieenisyys saisi minut juoksemaan ja kovaa. Muitakin asioita tulee mieleeni, mutta jätetään tämä vastaus nyt tähän.
Löysinpä arkistoista tämän vanhan kuvan joltakin nuoruuden laivamatkalta. Naamasta päätellen parhaat bileet ovat jo ohi. 😆
18. Uskotko jumalaan?
Lyhyesti: en. Kuulun kyllä kirkkoon, vaikka en oikein itsekään tiedä, miksi. Uskon kuitenkin siihen, että on olemassa jokin voima, jota emme pysty selittämään. Mikä se voima on, sitä en osaa sanoa – toki se voi olla jumalakin. 😆 Sen lisäksi uskon energiataajuuksiin ja siihen, että tietyt energiataajuudet vetävät puoleensa tietynlaisia asioita.
Pitää vielä varmuuden vuoksi selventää, että syy miksi kirjoitan jumalan aina pienellä on se, että en pidä luterilaista jumalaa mitenkään ylivertaisena verrattuna esimerkiksi hindujen jumaliin, enkä koe siitä syystä tarpeelliseksi korostaa jumaluutta millään tavalla. Miten meidän jumalamme olisi muka parempi tai arvokkaampi kuin joidenkuiden toisten jumala?
19. Mikä tekee sinut iloiseksi?
Pyrin nykyään yhä enemmän viemään ajatuksiani siihen suuntaan, että ilo tulisi sisältäpäin eikä se olisi riippuvainen ulkoisista olosuhteista tai siitä, että minulle sattuu tapahtumaan jotain kivaa, joka tekee iloiseksi. Elämä tuntuu olevan tällä tavalla ajateltuna enemmän omissa käsissä, kun ei tarvitse koko ajan odottaa kieli pitkällään, että planeetat olisivat oikeissa asemissa ja tulisi aihetta iloita. Iloa ja onnea voi tuntea ihan milloin vain, jos niin haluaa.
20. Miten pääset eroon hikasta?
Vedän keuhkot täyteen ilmaa, pidätän henkeäni ja menen maahan myttyrälle niin pitkäksi aikaa, että hikka loppuu (tai että henki loppuu 😆). Yleensä hikka loppuu tällä tavalla kertalaakista.
Kivaa viikonloppua! Nappaa haaste mukaasi, jos innostuit!
