Käyn normaalisti kerran viikossa isommin kaupassa, ja viikon mittaan haen lähikaupasta täydennystä tarpeen mukaan. Yleensä teen isomman kertakäyntini perjantaina tai lauantaina, mutta viime viikolla tein sen poikkeuksellisesti maanantaina, kun ukkelikin ilmestyi taas maisemiin. Ukkeli toi Suomesta mukanaan muun muassa Weetabixeja ja juustoa (ihanaa suomalaista juustoa, jippii!), joten näitä ei tällä viikolla tarvinnut ostaa, mikä on aivan loistava juttu. Intialainen juusto on nimittäin kertakaikkisen aliarvoista, ja täkäläinen Weetabix ei maistu ollenkaan samalta kuin Suomesta ostettu (ja kaiken lisäksi täkäläisissä Weetabixeissa on usein ötököitä).
MAANANTAI
- pullokurpitsa
- kilo basmatiriisiä
- kaksi punaista paprikaa
- neljä banaania
- jäävuorisalaatti
- 300 g littanoita papuja
- neljä mangoa
- kilo sipuleita
- pätkä inkivääriä
- vajaa kilo tomaatteja
- 100 g vihreitä chilejä
- kaksi punttia pinaattia
- nippu currylehtiä
- iso nippu tuoretta korianteria
- vesimeloni
- 400 g jogurttia
- puoli kiloa lammasta
- kaksi Odonil-hajustetta
- kaksi täyttöpussia saippuaa
- iso paketti vessapaperia
KESKIVIIKKO
- litra mehua
- 400 g jogurttia
- 2 light-kolaa
- 200 g paneer-juustoa
- leipää
- vajaa kilo tomaatteja
- kolme mangoa
- kolme rumpukeppiä
PERJANTAI
- leipäpaketti
- jäävuorisalaatti
- reilut 500 g kurkkua
- 600 g porkkanoita
- vesimeloni
- kolme banaania
- viisi limettisitruunaa
- luffa
LAUANTAI
- ruokalehti
- nippu kevätsipulia
- puntti minttua
- granaattiomena
SUNNUNTAI (luomutorilta)
- kilo vuorisuolaa
- puoli kiloa punaista pohaa (litistettyä riisiä)
- puoli kiloa raakasokeria
Viikko oli loppujen lopuksi aika tyypillinen ruokaviikko meille, sekä aineksiltaan että hinnaltaan. Sitä juustoa ja Weetabixia ei tosin tarvinnut ostaa, mutta toisaalta taas ostin saippuoita ja hajusteita, joita tarvitsee ostaa hyvin harvoin, ja luomutorin tuotteetkin olivat poikkeuksellisia ostoksia. Poikkeuksellisen viikosta teki se, että vihannekset olivat (sääolosuhteista johtuen) hieman normaalia kalliimpia, mutta olivathan ne siltikin hyvin halpoja suhteessa joihinkin tuotteisiin. Tämän käsittää helposti esimerkiksi siitä, että kaksi tuotetta - liha ja vessapaperi - muodostivat yhdessä 43 prosenttia koko maanantain ruokalaskusta.
Mangoja ostettiin tällä viikolla paljon siistä syystä, että Intiassa on nyt mangosesonki, joka alkaa kyllä olla jo lopuillaan. Muutenkin sesongin mukaiset hedelmät ja vihannekset ovat ihan parhaita. Vesimelonisesonki on ollut ja mennyt jo kauan sitten, mutta ostan vesimelonia paljon siitä syystä, että olen opetellut juomaan vesimelonimehua lounasleipäni kanssa, kun vesimelonimehussa on käsittääkseni vähemmän kaloreita kuin muissa mehuissa. Ja onhan tuoreesta hedelmästä valmistettu mehu muutenkin aina parempaa kuin purkissa muhinut. Purkkimehua meillä juo nykyään vain ukkeli, ja hänelle sitä pitää aina silloin tällöin ostaa.
En ennen tykännyt vesimelonimehusta yhtään, mutta kaikkeen näköjään tottuu. (Ja painokin on pudonnut sen verran, että useimmat vaatteet mahtuvat taas päälle!)
Jogurttia kuluu kesäaikana myös aika paljon, koska jogurtti viilentää kehoa ja on siitä syystä kesäkuumalla erittäin suositeltavaa syötävää. Ennen tein jogurtin itse, mutta nyt olen niin laiskistunut, että en ole enää pitkään aikaan jaksanut.
Kolajuomia ostan nykyään todella harvoin (akuuttiin makeanhimoon lähinnä), ja nykyään ne pyörivät jääkaapissa avaamattomina viikkotolkulla, kun tölkkejä meni ennen pahimmassa tapauksessa parikin päivässä. Lopetin intialaisten kolajuomien juomisen sen jälkeen, kun luin, mitä kaikkea ne saattavat sisältää.
Maito puuttui viikon ostoksista kokonaan siitä syystä, että maitopussi toimitetaan aamun sanomalehtien kanssa kotiovelle, eikä maitoa siis tarvitse kaupasta ostaa (paitsi silloin, jos maitoa kuluu jostain syystä enemmän).
Päivittäinen puolen litran maitopussi maksaa kuukaudessa 578 rupiaa eli noin 7,8 euroa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että kaksi päivittäistä sanomalehteä maksavat kuukaudessa 270 rupiaa eli noin 3,70 euroa. Maito on siis yli kaksi kertaa kalliimpaa kuin kaksi sanomalehteä yhteensä.
Juomavesi tulee myöskin kotiin, ja sitä menee (muuna kuin kesäaikana) aika tarkalleen kolme kahdenkymmenen litran kanisteria kolmessa viikossa.
Jos laskee koko viikon kauppaostokset sekä maidon ja veden viikkokustannukset yhteen, viime viikon ruoka- ja kotitalousmenoiksi tulee siis 2085 rupiaa eli noin 28,40 euroa. Tämä kuulostaa erittäin tyypilliseltä summalta, sillä joskus ihan mielenkiinnosta kustannuksia seurattuani laskin, että pärjäämme kuukaudessa 110-120 eurolla oikein loistavasti ilman, että mistään tarvitsee tinkiä.
Mutta eihän ruoan tulo meidän huusholliin tähän loppunut! Sitä kun tulee nimittäin muualtakin kuin kaupasta. Anoppi lähettää autonkuljettajan mukana kaikenlaista (mikä on tietenkin ilmaista), ja joskus olen vähän ihmeessä kaikkien anopin lähettämien juttujen kanssa. Kaksi ihmistä kun voi syödä vain rajallisen määrän!
Viime viikolla anoppilasta tuli tällaista.
Suolaisia vada-naposteltavia, makeaa payasam-jälkiruokaa, mangoja, okraa, munakoisoja, vihreitä chilejä, amaranttia ja tomaattipikkelssiä.
Mangoja (yllätys, yllätys!), vehnäjauhoja ja suolaisia pakora-naposteltavia.
Intialaisia makeisia ja mausteisia cashewpähkinöitä (ukkeli on jo käynyt vähän verottamassa näitä laatikoita), tiikerikatkarapuja, anopin sisaren tiluksilta maaseudulta bussikuljetuksella saapuneita tomaatteja sekä outoja lehtiä, jotka pienen kyselykierroksen tuloksena osoittautuivat ponnaganti-nimisiksi lehdiksi (englanniksi kai water amaranth). Kuvasta unohtuivat ainakin munakoisot, currylehdet ja luffa. Kenen mielestä minun tarvitsee käydä tällä viikolla ostamassa vihanneksia?
Myös tamarindi ja tavallisimmat jauhetut mausteet, kuten korianterijauhe ja chilijauhe, tulevat tavallisesti anoppilasta, koska anoppi valmistaa niitä tuoreeltaan. Vehnäjauhotkin tulevat anoppilasta yleensä samasta syystä: anoppi ostaa kokonaisia vehnänjyviä ja jauhattaa ne jauhoksi, jolloin jauho on varmasti tuoretta ja paljon parempaa kuin kaupan jauhot.
Anoppilan tuliaiset selittävät myös sen, miksi meille ei osteta juuri koskaan mitään herkkuja. Niitä tulee nimittäin anoppilasta ihan tarpeeksi, yleensä ihan liikaakin, ja joskus osa jää syömättäkin. Suolapalat voi onneksi tyrkätä autonkuljettajan matkaan; mitään makeaa hän ei syö.
Onneksi olen saanut anopilta vihannesten käsittely- ja säilytysvinkkejä, joiden avulla vihannekset säilyvät hyvinä ainakin jonkin aikaa, vaikka kyllähän niiden maku muuttuu, jos ne joutuvat pitkään odottelemaan pataan pääsyä. Yhden vinkin, joka koskee pinaatin ja muiden lehtivihannesten säilytystä, voisin tässä vaikka jakaakin.
Pinaatit levitellään sanomalehden päälle yhdeksi kerrokseksi, ja niiden annetaan kuivua siinä jonkin aikaa (aika riippuu vähän pinaattien ja ilman kosteudesta, mutta sanoisin, että puolesta tunnista tuntiin).
Sen jälkeen pinaatit pilkotaan karkeasti ja pakataan tiiviiseen rasiaan. Näin pinaatit säilyvät hyvinä jääkaapissa viikon ja ylikin. (Anoppi tosin tekee tämän niin päin, että hän ensin pilkkoo pinaatit ja sen jälkeen antaa niiden kuivahtaa, mutta minä tykkään omasta tavastani enemmän.) Onhan tämä ehkä aikaavievää, mutta minusta se maksaa vaivan.



