Ei mitään mulle

Sadekausi on täällä kai ihan virallisesti ohi, koska viimeisen viikon ajan aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta, ja kosteusprosenttikin on pudonnut vähän päälle kolmeenkymmeneen. Lämpötilat liikkuvat päivisin 30-33 asteessa, ja vaikka lämpötila laskee yöllä hieman alle kahdenkymmenen, minua ei haittaisi yhtään, vaikka olisi viileämpääkin. Sadekauden loppuminen näkyy täällä muun muassa niin, että erilaisia ulkoilmatapahtumia alkaa taas olla enemmän, kun ei ole pelkoa sateesta.

Viime viikonloppuna tarjolla olisi ollut useampikin kiinnostava tapahtuma, mutta päädyimme lopulta Arogya-messuille, jossa esiteltiin Intian terveysministeriön Ayush-osastoa. Luontaislääketieteen Ayush-osasto perustettiin vuonna 1995 erotukseksi modernista lääketieteestä, ja sen tutkimus- ja kehitystyön kohteena ovat ikivanhat lääketieteet ayurveda, unani ja siddha; hoitomuodot naturopatia ja homeopatia sekä jooga. Arogya-messuilla näytteillä olivat nämä kaikki terveysjärjestelmät.

Intiassa messuille mennään aina punaista mattoa pitkin, eikä tämäkään tapahtuma ollut poikkeus.

Tapahtuma oli vetänyt paikalle minusta yllättävän paljon väkeä, sillä alueella oli ajoittain jopa ruuhkaista, vaikka olimme paikalla kaikkein kuumimpaan aikaan alkuiltapäivästä.  Ihmiset keräsivät esittelypöydiltä kaikenlaisia lippuja ja lappuja ihan hulluina mukaan katsomatta edes, mitä ne olivat. Olihan niitä kuitenkin otettava, kun kerran ilmaiseksi sai!

Mikäs lappu se tämä on... No ihan sama, otetaan mukaan!

Ayurveda-lääkkeet tekivät nekin hyvin kauppansa, ja ihmiset tutkivat erilaisia jauhepusseja ja -purnukoita innokkaasti.

Minun täytyy tunnustaa, että olen niin länsimaisen lääketieteen aivopesemä, että olen aika epäileväinen vaihtoehtoisten hoitomuotojen suhteen. Pitäisi ehkä yrittää innostua asiasta enemmänkin, sillä täällä jos missä olisi ayurveda-tuotteita ja tietoutta saatavilla! Vielä ainakaan en kuitenkaan jaksanut kiinnostua purkkien ja pussien sisällöstä, vaan jauheet, siemenet ja muut vastaavat näyttivät minusta lähinnä epäilyttäviltä. Asiaa ei yhtään auttanut ukkelin kyynisyys: "noita kun syö, niin maksa pimahtaa", hän totesi.

Kerran olen saanut ayurveda-lääkkeestä avunkin, mutta toisella kerralla toisesta lääkkeestä ei ollut mitään hyötyä. Minulla oli tuolloin ien kipeä, ja kas kummaa, anopilta löytyi purkki ruskeaa jauhetta (kuvassa), joka oli juuri tällaisia vaivoja varten. (Vaikka minulla olisi pikkuvarpaan kynsi kipeä, niin anopilla olisi varmasti siihenkin vaivaan tarkoitettua lääkettä!) Jauhetta piti tunkea ikenen ja posken väliin, ja sitä piti pitää siellä viisitoista minuuttia, minkä jälkeen se piti huuhdella vedellä pois. Jauhe oli ihan kamalan makuista - eikä se edes auttanut.

Kaikesta huolimatta messuilta löytyi jotakin, joka kiinnosti pikkuisen minuakin. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan mistään unanista ja siddhasta, ja oli ihan mielenkiintoista lueskella ohjetauluja siitä, millainen on niiden oppien mukainen terve elämä.

Siddhan terveysoppeja (kuva suurenee klikkaamalla).

Siddhan opeissa pisti silmään muutama asia. Juureksia ei saisi - jamssia lukuun ottamatta - syödä ollenkaan. Edellisenä päivänä valmistettua ruokaa ei saisi sitäkään syödä. Päiväsaikaan ei saisi koskaan nukkua, eikä mitään luonnollista tarvetta tukahduttaa. Pitäisi harrastaa terveellisiä seksiakteja, ja karvat pitäisi ajaa viikoittain. Puun varjon alla tai palavan lampun lähellä ei saisi nukkua. Nämä vielä käsitin, mutta ymmärrykseni loppui kohdassa, jossa luki: "never smell fragrance during midnight". Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa? Että keskellä yötä ei saa haistella parfyymeja? Kuka nyt muutenkaan sellaista harrastaa?

Terveellinen elämäntyyli unanin mukaan.

Unanin opit olivat sellaisia kultaisen keskitien oppeja, että ne pystyy käsittämään ihan maalaisjärjelläkin. Ei saa juoda liian kuumaa tai kylmää vettä, pitää välttää mausteisia, rasvaisia ja suolaisia ruokia, pitää syödä säännöllisesti eikä saa syödä liikaa - ja plaa plaa plaa.

Myös ayurveda-osasto, jossa esiteltiin terveysvaikutteisia kasveja, oli aika kiinnostava.

Taulukko siitä, mikä kasvi auttaa mihinkin vaivaan.

Kaikkein mielenkiintoisin osasto oli kuitenkin Intian kahvilautakunnan osasto, josta sai ostaa kupposellisen kahvia. Osastolla taidettiin mainostaa myös kahvin terveysvaikutuksia, mutta en minä niitä kauheasti lueskellut, kun kahvin terveysvaikutukset ovat tulleet tutuiksi muutenkin.

Setä pumppasi kahvia termoksesta.

Kahvi oli vähän kummallisen makuista, mutta ei se kyllä paljon mitään maksanutkaan.

Erilaisia kahvipapujakin oli esitteillä.

Ulkona myytiin terveysvaikutteisia kasveja.

Monivitamiinikasvi, mielenkiintoista.

Ulkona oli myös intialaisissa tapahtumissa pakollinen food court, josta saattoi ostaa syötävää.

Terveyttäänkin olisi voinut käydä testauttamassa verhojen takana pienissä huoneissa. En tiedä, mitä huoneissa tarkalleen ottaen testattiin, mutta kovasti se näytti ihmisiä kiinnostavan.

Huomenna minulla on tiedossa hieman erilaista ajankulua, kun anopilla on lounaskutsut, kitty-party. Anoppi kuulu kahdentoista kotirouvan ryhmään, joka kokoontuu aina kerran kuussa jonkun jäsenen kotiin syömään ja juttelemaan (juoruamaan?). Huomenna on anopin vuoro valmistaa lounas, ja hän on tilannut minut aamusta alkaen apuvoimaksi keittiöön. Intialaisilla pitää olla pöydässä aina miljoona ruokalajia, joiden valmistuksessa - etenkin vihannesten pilkkomisessa - on hirveä homma, joten ylimääräisestä käsiparista on paljon apua.

Minä kuvittelin, että voisin häipyä ruokien valmistuttua vähin äänin paikalta, koska eiväthän ne minun juhlani ole vaan anopin. Anoppi kuitenkin sanoi, että minun täytyy ainakin näyttäytyä naisille - rouvat kuulemma haluavat nähdä suomalaisen miniän. Anoppi muistutti minua myös siitä, että korvakorut ja kaulakoru olisi hyvä muistaa laittaa. Intialaisilla naisilla kun pitää olla koruja päästä varpaisiin (kirjaimellisesti!), ja korutonta naista pidetään kovin alastoman näköisenä. Minä taas en koruista juurikaan välitä, ja siksi ennen juhlia tai muita vastaavia anoppi muistuttaa minua aina laittamaan korut. Kaiken lisäksi tykkään käyttää jotain parin euron rihkamakoruja, koska värikkäät korut näyttävät minusta paljon kivemmilta kuin kultakorut. Anopilla onkin ollut hieman totuttelemista korumaakuuni. Kerran hän jopa sai minut suostutelluksi kultakauppaan, jotta hän saisi ostaa minulle kunnon korvakorut ja riipuksen - mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina!

Tollywood

Varoitan heti alkuun, että tämä raapustus on täynnä sitä itseään eli intialaista elokuvaa, ja vielä tarkemmin sanottuna Tollywood-elokuvaa. Bollywood-aiheinen postauskin on tulossa joskus myöhemmin, mutta ensin ajattelin kuitenkin kirjoitella telugunkielisestä Tollywoodista, koska se on minulle Bollywoodia paljon tutumpi.

Kun ulkomailla puhutaan intialaisesta elokuvasta, tarkoitetaan yleensä hindinkielisiä Bollywood-elokuvia. Bollywood-elokuvat ovat kuitenkin vain yksi osa intialaista elokuvamaailmaa. Intiassa on nimittäin paljon paikallista elokuvatuotantoa, joka on erittäin suurimittaista, tuottavaa ja paikallisesti paljon suositumpaa kuin Bollywood-elokuvat. Andhra Pradeshin elokuvateollisuuden tuotoksia kutsutaan Tollywood-elokuviksi, joiden näkyvin ero Bollywood-elokuviin on tietysti kieli, telugu. Itse elokuvatkin ovat hieman erilaisia Bollywood-elokuviin verrattuna, koska ne on tehty miellyttämään lähinnä täkäläistä yleisöä.

Tollywood-elokuvien päätuotantopaikka on täällä Hyderabadissa, ja Hyderabadissa on myös yksi maailman suurimmista elokuvastudioista, Ramoji Film City. Ramojin maisemia voikin bongata monesta Tollywood-elokuvasta. Tollywood-elokuvat tehdään erittäin suurella budjetilla: luin jostakin, että yhden Tollywood-elokuvan tanssikohtauksen (jonka kesto on noin 4-5 minuuttia) hinnalla voitaisiin tehdä kokonainen iranilainen elokuva.

Tollywoodin ja Bollywoodin lisäksi Intiasta löytyvät vielä ainakin Kollywood (Tamil Nadun tamilinkielinen elokuvatuotanto) ja Mollywood (Keralan malajalinkielinen elokuvatuotanto).

 Pari äskettäin päivänvalon nähnyttä Tollywood-elokuvaa: Rebel (yllä) ja Shirdi Sai.

Ylemmästä Rebel-elokuvan mainosplakaatista nousi kohu, koska päänäyttelijä Prabhas on siinä tupakka suussa. Mainos antaa kuulemma faneille sellaisen kuvan, että tupakointi on jotenkin hienoa. Täällä pitää aina esittää tupakoinnin vastaiset mainokset sellaisten elokuvien alussa ja aikana, joissa tupakoidaan, mutta kiellettyä tupakointi ei valkokankaalla ole.

Suuteleminen sen sijaan oli vielä muutama vuosi sitten valkokankaalla suuri tabu. Syynä oli kai lähinnä se, että minkäänlaiset julkiset hellyydenosoitukset - suutelusta puhumattakaan! - eivät ole täällä suotavia, vaan hellyydenosoitukset pitää suorittaa muiden katseilta piilossa. Kun monet perheet käyvät elokuvissa yhdessä, olisi varmasti kaikille osapuolille shokeeravaa nähdä yhtäkkiä isolla valkokankaalla imuttelua. Suuteleminen on kuitenkin yleistynyt Tollywoodissakin viime aikoina huomattavasti, vaikka ei valkokankaalla vieläkään mitään kielareita nähdä: tavallisimmin suudelmat ovat sellaisia, että huulet laitetaan vastakkain - ja katsoja saa arvata loput. Näitä huulikosketuksia kutsutaan nimellä "lip lock", enkä tiedä, onko tämä "huulilukko" intialaisten oma kiertoilmaus suutelemiselle, vai käytetäänkö sitä muuallakin. Peittojen heiluttelua tai muuta vastaavaa täkäläisissä elokuvissa ei todellakaan kannata odottaa näkevänsä, vaan touhu on ennemminkin sellaista, että "kierretään kuumaa puuroa" ja "annetaan ymmärtää". Viittaukset fyysiseen kanssakäymiseen tehdään yleensä tanssin keinoin, ja joskus pari saattaa tanssiessaan kiehnätä toistensa ympärillä hyvinkin nolon näköisesti.

Intialaiset ovat myös erittäin taitavia välittämään erilaisia tunnelmia ja tunteita pelkän katseen avulla. Musiikkikin toimii erinomaisena tunnetilojen välittäjänä. Täkäläiset elokuvat ovatkin länsimaisiin elokuviin verrattuna hyvin hienoviritteisiä: Tollywood-elokuvassa luodaan vielä kaihoisia katseita, kun länsimaisessa elokuvassa jo naidaan keittiön pöydällä.

Pieni tunnelmapala elokuvasta 100% Love. Kappaleen nimi on Dhooram Dhooram.



Jokin aika sitten valittiin Intian edustaja Oscar-mittelöihin, ja sinne selvisi lopulta Bollywood-elokuva Barfi!. Kahdeksastatoista ehdokkaasta vain yksi oli Tollywood-elokuva, ja täällä on käyty runsaasti keskustelua siitä, miksi Tollywood-elokuvat eivät kelpaa ehdolle elokuvamaailman karkeloihin tai filmifestivaaleille. Suurimpana syynä pidetään sitä, että Tollywood-elokuvat tehdään yleisöä, ei kriitikoita varten. Yleisö täällä haluaa massaelokuvia, kaupallisia masala-elokuvia, jotka on tehty kaikki samasta muotista ja joista puuttuu realismi. Elokuvia katsotaan viihteen vuoksi, ja siksi niissä halutaan nähdä laulua, tanssia, upeita maisemia, elämää suurempaa draamaa ja kunnon tappeluja. Kukaan ei halua ottaa riskiä ja tehdä sellaista elokuvaa, joka viehättäisi kriitikoita ja kansainvälistä elokuvayleisöä mutta jota yleisö ei tulisi lainkaan katsomaan. Eihän siinä olisi edes mitään järkeä!

Väkivalta on täkäläisissä filmeissä joskus aika pöyristyttävää. Veitset heiluvat, pyssyt paukkuvat ja veri virtaa, ja miestä hakataan maahan oikein urakalla. Sankarille ei tietenkään tapahdu koskaan mitään, vaan hän voi hoidella vaikka sata miestä naarmuuntumatta yhtään!

Tappelukohtaus Happy-nimisestä elokuvasta. (Tähtenä on Allu Arjun, jonka tarvitsee tapellessaan kuulla musiikkia. Valitettavasti patterit ovat soittimesta loppuneet, mutta kun musiikkia alkaa kuulua, miehiä alkaa kaatua!) 



Yksi huomattava ero Tollywood-näyttelijöissä Bollywoodin tähtiin verrattuna on se, että täällä tähdet ovat minusta paljon luonnollisempia ja jotenkin "kotikutoisempia" kuin Bollywoodissa, jossa pukeutuminen on viimeistä asustetta myöten harkittua ja kroppa viimeisen päälle treenattu. Mikä minua erityisesti nykyaikana ilahduttaa, on se, että täkäläiset näyttelijättäret ovat normaalipainoisia, eivätkä mitään luuviuluja. Intialaiset vaatteetkin ovat monesti sellaisia, että ne eivät paljon armoa anna!

Kuvassa on pian ensi-iltaan tulevan Damarukam-elokuvan mainos, jonka bongasin kadun varrelta viime viikolla. Naispääosaa esittää Anushka, jolla on tuossa kuvassa päällään ghagra choli -asu, joka jättää keskivartalon kokonaan paljaaksi.

Tollywoodin miehet saavat olla vaikka vähän lihaviakin, eikä se yhtään vähennä heidän suosiotaan. Tanssitaitoa ylikilot saattavat toki haitata, ja se onkin sitten jo huomattavasti vakavampi juttu. Sellainen tähti, joka ei tanssi kunnolla, ei ole tähti eikä mikään!

Tollywoodin parhaana tanssijana pidetään tätä nykyä ehkä Jr. NTR:ää, joka on saanut koulutuksen klassisessa intialaisessa tanssissa, kuchipudissa.

Tässä pieni kooste Jr. NTR:n taidoista. Tehkääpäs perässä.



Toki Tollywoodistakin löytyy sliipattuja ja treenattuja tyyppejä, kuten oma inhokkini Allu Arjun.

En tiedä, mikä tässä tyypissä mättää, mutta minua alkaa oksettaa, kun vain näenkin hänet.

Allu Arjun on ollut viime aikoina otsikoissa muun muassa sen takia, että hän muutti äskettäin Hyderabadin laitamille uuteen luksustaloon, jonka puhutaan olevan kaupungin tämän hetken tyylikkäimmin suunniteltu talo. Siellä on muun muassa kaksi makuuhuonetta, jotka ovat ylhäältä avoimet, jotta sängystä voi ihailla yöllistä tähtitaivasta. Kuulostaa ihan kivalta, mutta entäs sitten hyttyset, muut ötökät ja - liskot?

Allu Arjunin näyttelijäkaveri Ram Cheran ja erityisesti tämän vaimo Upasna olivat talon nähdessään aivan haltioissaan, ja nyt hekin meinaavat rakennuttaa samantyylisen, mutta vieläkin hienomman talon.

Tollywoodissa viikset kuuluvat asiaan, varsinkin vanhemman polven näyttelijöillä (miehillä siis ). Viiksiä pidetään kai jonkinlaisena miehisyyden merkkinä, ja siksi sellaiset täytyy olla.

Ravi Teja, Nagarjuna ja Balakrishna.

Balakrishna on muuten yksi niistä näyttelijöistä, jotka asuvat tässä meidän naapurustossa. Heillä tapahtuu aina kaikkea kummallista. Viime kesäkuussa heille tehtiin iso koruryöstö sillä aikaa, kun mies oli itse kuvaamassa uutta elokuvaansa toisaalla, vaikka taloa ympäröi monta metriä korkea muuri ja vielä sähköaitakin kaiken huipuksi. Useita vuosia takaperin näyttelijä itse yritti humalapäissään ampua kotonaan yhden elokuvatuottajan ja astrologin ja huhujen mukaan lopuksi vielä itsensäkin, mutta epäonnistui siinä, koska pyssystä olivat kudit loppu. Mies päästettiin kuitenkin vapaaksi syytteistä, koska "todisteet puuttuivat".

Meitä vinosti vastapäätä asuu näyttelijä Srihari, joka kuuluu hieman iäkkäämpään näyttelijäkaartiin ja joka on nyt ruvennut näyttelemisen sijasta ohjaamaan. Srihari ilmoitti ohjaajaksi ryhtymisestään syntymäpäivänään elokuun 15. päivä, jolloin minä olin valitettavasti vielä Suomessa. Valitettavasti siksi, että Sriharilla oli jättimäiset synttäribileet, ja minä missasin hyvät naapurikyttäilyt.

Maaliskuussa Srihari halusi päästä Guinessin ennätysten kirjaan laskemalla taivaalle samanaikaisesti suuremman määrän kiinalaisia paperilyhtyjä kuin missään muualla on aiemmin tehty. Mies rikkoi ennätyksen, ja taivaalle nousi 12 000 paperilyhtyä.

Pari viikkoa ennen elokuvan varsinaista ensi-iltaa täällä pidetään aina elokuvamusiikin julkistamistilaisuus, jossa kaikki elokuvan musiikkikappaleet julkaistaan cd:llä.

Rebel-elokuvan musiikinjulkaisemistilaisuus syyskuussa. Päätähti Prabhas on neljäs oikealta.

Musiikki on erittäin olennainen osa Tollywood-elokuvaa (ja intialaisia elokuvia yleensäkin), ja sen avulla pyritään saamaan lisää väkeä teattereihin. Joskus kuitenkin elokuva voi tehdä mahalaskun, vaikka musiikki olisi saanut kuinka paljon julkisuutta. Joku ehkä muistaa Kolaveri Di -nimisen kappaleen, josta kirjoittelin aiemmin ja joka nousi ennen näkemättömään suosioon. Itse elokuva (tamilielokuva nimeltä 3) ei kuitenkaan menestynyt, koska kaikki hypetys oli perustunut tähän yhteen lauluun, eikä itse elokuva enää vastannutkaan ihmisten suuria odotuksia. 

Olen viime aikoina ollut aivan hullaantunut Eega-elokuvan kappaleeseen nimeltä Nene Nani Ne, joka on minusta aivan älyttömän kaunis. Kuunnelkaa ihmeessä!

Olen puhunut toistaiseksi lähinnä vain miesnäyttelijöistä, mikä johtuu siitä, että Tollywoodin elokuvamaailma on hyvin mieskeskeinen. Kun Bollywoodissa on paljon suuria naisnäyttelijöitä (mm. Katrina Kaif, Kareena Kapoor, Priyanka Chopra), jotka ovat vähintään miesnäyttelijöiden veroisia tähtiä, Tollywoodissa naiset jäävät aika lailla miesten varjoon. Toki täälläkin on tunnettuja naisnäyttelijöitä, joista tämän hetken kuumin nimi on ehkä Tamanna (kuvassa), mutta naisen rooli elokuvissa on lähinnä kai pönkittää miehen roolia.

Olen miettinyt, mistä tämä mahtaa johtua. Kertooko se ehkä sukupuolten välisistä eroista Intiassa laajemminkin? Onko Andhra Pradesh elokuvamaailman ulkopuolellakin enemmän miesten maailma kuin esimerkiksi Bollywoodin Mumbai? Luulen, että tämä pitää ainakin osittain paikkansa, ja ehkä siksi miehiä pidetään täällä sankareina ja naisia vain jonkinlaisina koristeina. Ehkä miestähtien suosio kertoo jotain faneistakin ja siitä, mitä nuoriso täällä ihannoi: miehistä voimaa, komeutta ja karismaa. 

Tollywood-elokuvissa pitää olla myös komediaa, ja ehdottomasti tunnetuin Tollywood-koomikko on Brahmanandam. Tykkäsin ennen Brahmista kovastikin, mutta nyt hänestä on mennyt niin sanotusti vähän maku, kun hänen pitää tunkea itsensä ihan jokaiseen elokuvaan. Kaiken lisäksi Brahmin huhutaan olevan oikeassa elämässä todella ilkeä ihminen, joka käy vain kuittaamassa esiintymisestään aivan hirveät palkkiot.

Nykyiseksi komediahahmosuosikikseni onkin noussut Sunil, jolle tuntuvat lankeavan aina naismaiset koomikon roolit. Suomalaisittain katsottuna telugukomedia on varmasti ihan hirveää ylinäyttelemistä, mutta minusta siinä on sekin etu, että ei tarvitse osata edes kieltäkään, ja silti alkaa naurattaa. Täältä voi katsoa pienen näytteen Sunilin ja Brahmin komediasta (pätkän paras osa tulee heti alussa).

Brahmi ja Sunil.

Brahmanandam pitää muuten hallussaan Guinessin ennätystä: hänelle on kertynyt eniten elokuvarooleja maailmassa (857 kappaletta). Ennätys syntyi vuonna 2010, ja nyt rooleja on kyllä jo rutkasti enemmän. Sen takia hän luultavasti tunkeekin itsensä joka elokuvaan!

Lopuksi vielä muutama Tollywood-leffavinkki. Elokuvissa on englanninkielinen tekstitys ja ne voi katsoa suoraan streamina (onkohan tuo nyt oikea sana ), joten niitä ei tarvitse ladata koneelle.

1. Oye!

Mukava draamaelokuva vuodelta 2009, jossa on hieman komediaa mutta jota katsoessa saattaa tarvita myös nenäliinaa. Elokuvassa pääsee näkemään vähän Intiaakin ja matkustamaan muun muassa laivalla ja junalla. Tuhkatkin viedään Ganges-jokeen.

Elokuvan pääosissa ovat suloinen Siddharth ja suhteellisen tuntematon Shamili. Sivuosassa (vakuutusmyyjänä) nähdään edellä mainitsemani Sunil, jonka ilmeiden ja elehtimisen katsominen on minusta aina yhtä viihdyttävää. Kohtaus, jossa Sunil nähdään ensimmäisen kerran, on kuvattu muuten samaisella hinduhautausmaalla, jolla minäkin jokin aika sitten pyörin. Taustalla näkyy jopa samoja hautoja, joita kuvasin. 

Elokuva on kymmenen minuutin pätkissä, ja linkki vie ensimmäiseen pätkään. Seuraava osa ilmestyy aina sivun oikean laidan yläkulmaan, joten osien välillä sumpliminen ei ole mitenkään hankalaa. Ruudussa välillä näkyvä blogimainos vähän ärsyttää.

2.  Businessman

Mumbaihin sijoittuva rikoselokuva vuodelta 2012, jonka pääosassa nähdään ehkä tämän hetken kuumin Tollywood-nimi Mahesh Babu. Elokuva sisältää aika paljon mäiskimistä ja muuta väkivaltaa, joten jos väkivaltaa kammoaa, en suosittele tämän katsomista. Naispääosassa on myös erittäin suosittu Kajal Agarwal. Elokuva on ladattu nettiin kokonaisuudessaan, joten sen voi katsoa yhtä soittoa yhdellä hiiren klikkauksella. 

Elokuvan musiikki on minusta aika mukavaa kuunneltavaa, ja elokuvan aikana kuullaan muun muassa kaksi viimeaikaista suosikkikappalettani, Sir Osthara ja Chandamama Navve (joka muuten päättyy siihen kuuluisaan "huulilukkoon"!) Elokuvassa kuullaan (ja nähdään!) myös hupaisa intialaisversio italialaisesta Bella ciao -kappaleesta.

Elokuvassa on yksi hyvä lausahdus, joka tiivistää minusta (kyynisesti ajateltuna) hindulaisuuden ytimen erinomaisen hyvin:

 "Worshipping God is a business deal. If we know that God does not give us money, success or health, then no one will worship God."

3. Manmadhudu

Tämä vähän vanhempi komediaelokuva vuodelta 2002 kertoo miehestä, joka vihaa naisia, ja se on saanut inspiraationsa Mel Gibsonin Mitä nainen haluaa -elokuvasta. Elokuva on minusta hauska ja harmiton, joten tätä katsoessa ei tarvitse hirveästi päätään vaivata. Elokuvassa käydään myös Pariisissa (ajelemassa muun muassa liukuportailla).

Miespääosassa nähdään Nagarjuna ja naispääosassa Sonali Bendre. Elokuvan musiikki on minusta aika karmeaa ja tanssikohtaukset lähinnä vaivaannuttavia, mutta onneksi niiden yli voi hypätä.

Tämäkin elokuva on kymmenen minuutin pätkissä, ja linkki vie ensimmäiseen pätkään. Seuraava osa ilmestyy aina sivun oikean laidan yläkulmaan.

Kannattaa rohkaista mielensä ja katsoa!

Kuvalähteet: Rebel poster, Shirdi Sai poster, Allu Arjun1, Allu Arjun2, Allu Arjun house, Ravi Teja, Nagarjuna, Balakrishna, Sky lanterns, Rebel audio release, Tamanna, Brahmanandam, Sunil, Oye! poster, Businessman poster, Manmadhudu poster.

Outo tapaus

Olin tulossa eilen aamupäivällä kotiin ja pysähdyin matkalla yhdelle pankkiautomaatille päätien varteen. Kun olin tulossa takaisin autolle, näin, että autoni eteen oli pysäköity autoriksa. Kun suunnistin kohti autoa, autoriksasta nousi ulos poliisi. Miehellä oli khakin värinen paita, joten hän oli tavallinen poliisi eikä liikennepoliisi (liikennepoliiseilla on valkoinen paita). Poliisi lähti kävelemään minua kohti ja ensimmäisenä ajattelin, että mitä pahaa minä olen muka taas tehnyt. Päätin teeskennellä, etten ollut nähnyt koko miestä, ja käynnistin auton. Poliisi tuli kuitenkin seisomaan ihan ikkunani taakse, ja koska hänellä oli ilmiselvästi jotakin asiaa minulle, minun oli pakko hilata ikkuna auki.

Poliisi tahtoi saada kyydin. En ikinä ota ketään tuntematonta kyytiin, enkä ajatellut tehdä poikkeusta poliisinkaan kohdalla. Kysyin, mihin poliisi oli menossa, ja päätin vastata olevani menossa juuri päinvastaiseen suuntaan, sanoisi hän mitä tahansa. Poliisi oli kuulemma menossa tielle numero kaksitoista, ja se sattuikin olemaan sopivasti aivan eri suunnassa kuin se, minne minä olin menossa. "En ole menossa sinnepäin, vaan aion kääntyä tuolta risteyksestä oikealle", vastasin. Poliisi ei kuitenkaan luovuttanut niin helpolla: pääsisikö hän edes liikenneympyrään asti? Koska minun täytyi joka tapauksessa ajaa seuraavaan risteykseen, ennen kuin voisin kääntyä mihinkään, en keksinyt mitään tekosyytä, miksi en voisi ottaa poliisia kyytiin. Niin poliisi sitten kapusi kyytiin. 

Heti kun poliisi oli päässyt istumaan etupenkille, alkoi kyselytunti. Matkaa seuraavaan risteykseen ei ollut kuin parisataa metriä, mutta ruuhkaa oli sen verran, että kysymyksiä ehti sadella. Mistä tulet, mikä on nimesi ja kuinka osaat telugua. Mitä miehesi tekee, missä asutte ja kauanko olette olleet täällä. Mikä nimesi on (uudestaan). Onko teillä lapsia. Onko avioliitto tuore, kun ei ole lapsia. Miksi ei ole lapsia, jos kerran olette olleet niin kauan yhdessä?

Hieman ennen risteystä kysyin poliisilta, mihin voisin jättää hänet, ja hän sanoi tahtovansa liikenneympyrälle asti. Eihän tässä mitään liikenneympyrää ole, mietin kummastuneena. Sitten tajusin, että poliisi ei ollut alun alkaenkaan tarkoittanut tätä risteystä vaan sitä liikenneympyrää, joka oli tien numero 12 alkupäässä. Sinne olisi matkaa pari kilometriä, ja sieltä minun pitäisi vielä ajaa monen kilometrin pituinen ylimääräinen lenkki kotiin. Minua alkoi suututtaa: en kyllä varmasti rupeaisi kenenkään poliisin taksikuskiksi, vaikka hän olisi mikä konstaapeli. Pysähdyin keskelle vasemmalle erkanevien kaistaa ja sanoin kääntyväni risteyksestä oikealle: poliisin pitäisi jäädä tässä pois. Koska olin pysähtynyt kielletyssä paikassa, jonkin matkan päässä seisovan liikennepoliisin kiinnostus heräsi. Hän alkoi katsella suuntaani ja heilutella pamppuaan. Puuttuisi vielä se, että saisin liikennepoliisilta sakot tämän takia!

Poliisi alkoi nousta vastentahtoisesti ylös, mutta sitä ennen hän kaivoi taskustaan kännykän ja pyysi saada puhelinnumeroni. Valehtelin poliisille, että minulla ei ole puhelinnumeroa. Mies hymyili epäuskoisena: "onhan sinulla!" Väitin kuitenkin kivenkovaan, että eipäs ole, eikä poliisilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin nousta autosta ulos. Kun liikennepoliisi näki, millainen tyyppi autostani nousi, hänen kiinnostuksena lopahti. Liikennepoliisi käänsi minulle selkänsä ja jatkoi liikenteen ohjaamista. Liftari-poliisi kiitti kyydistä, enkä jäänyt katselemaan, saiko hän kyydin joltakulta toiselta.  

Kaikenlaisia ongelmia

Yksi suosikkilehdistäni on Woman's era, ja erityisesti tykkään lukea sen kysymyspalstoja, joilla ihmiset voivat kysyä ongelmistaan. Ongelmien laatu kuvastaa minusta hyvin nykypäivän Intiaa, intialaisen naisen elämää ja sitä elämäntyylien kirjoa, joka täältä löytyy. Ongelmat ovat länsimaisin silmin luettuna joskus huvittavia, joskus kummallisia ja joskus surullisiakin. Sain lukijalta vinkin, että voisin tehdä pienen koosteen palstan kysymyksistä, joten tässä semmoinen nyt tulee.

Toinenkin lukijan toivoma postaus (Bollywood-aiheinen, tai ensin kuitenkin Tollywood-aiheinen) on pian tulossa. Lisääkin toiveita saa esittää. 

*****

K: Tulin Mumbaihin saatuani täältä hyvän työpaikan. Asun kahden kämppiksen kanssa, joista on tullut minulle kuin siskoja, ja myös moni kollegani on myös ystäväni. Olen oppinut pukeutumaan hyvin ja käyttämään meikkiä, mutta ystäväni kiusoittelevat minua kahdesta syystä: minulla ei ole poikaystävää ja olen yhä neitsyt. Olen kyllästynyt heidän kiusoitteluunsa ja haluan kuulua joukkoon, joten olen ajatellut harrastaa seksiä yhden kollegani kanssa, joka sanoo olevansa rakastunut minuun. Olisiko se okei?

V: Ei todellakaan! Miksi ihmeessä harrastaisit seksiä semmoisen kanssa, jota et rakasta - ja vieläpä sen takia, että tuntisit kuuluvasi joukkoon. Puolusta itseäsi ystäviesi edessä ja sano, että odotat sellaista miestä, joka vie sinulta jalat alta.

K: Olen 23-vuotias työssäkäyvä nainen. Kaikki sanovat, että olen hyvin viehättävä, ja olenkin saanut useita avioliittotarjouksia. En ole kuitenkaan koskaan ollut kiinnostunut yhdestäkään miehestä, koska perheemme asioissa on ollut niin paljon miettimistä. Olen vanhin kolmesta lapsesta, ja kaksi nuorempaa sisarustani ovat kumpikin eri tavoin vammautuneita. Isäni on taitava sähkömies, mutta hän ei ole koskaan saanut oikein hyvää työpaikkaa, koska hän ei täytä tarvittavia vaatimuksia. Äitini on hyvä ompelemaan, ja hän tuo perheelle rahaa ompelemalla puseroita, mutta minä olen kuitenkin perheen pääasiallinen tulonhankkija. Nyt eräs vanhempi ja hyvin rikas mies, jolle isäni tekee paljon töitä, on ehdottanut, että menisin naimisiin hänen poikansa kanssa. Vastineeksi hän on luvannut huolehtia perheestämme taloudellisesti ja opettaa minua, jotta voisin ottaa vastuulleni heidän yrityksensä. Vanhempani ovat innoissaan, mutta minä olen poissa tolaltani. Miehen poika on nimittäin hieman henkisesti jälkeenjäänyt, ja tiedän, että elämäni ei tulisi olemaan hänen kanssaan kaksista. Pitäisikö minun kieltäytyä tarjouksesta?

V: Tilanteesi on valitettava ja päätös, joka sinun pitää tehdä, on vaikea. Olet tehnyt jo paljon uhrauksia perheesi vuoksi, ja nyt sinun odotetaan menevän naimisiin miehen kanssa, josta ei ole sinulle tasavertaiseksi kumppaniksi. Toisaalta perheesi taloudelliset huolet ratkeaisivat ja sinä saisit hoidettavaksesi yrityksen, jos suostuisit avioliittoon. Sinun itsesi pitää päättää, mitä teet. Harkitse tarkkaan asioiden kumpaakin puolta. Jos päätät mennä naimisiin rikkaan miehen pojan kanssa, sinun pitää tehdä se päättäen yrittää olla hyvä miniä ja hyvä vaimo.

K: Kaikki talomme asukkaat käyttävät samaa siivousryhmää, joka käy siivoamassa asunnot kerran kuussa. Ryhmään kuuluu kolme nuorta miestä, eikä kenelläkään ole ollut mitään ongelmia siivoojien kanssa siitä lähtien, kun he aloittivat palveluksessamme vuosi sitten. Muutama viikko sitten kuitenkin, kun pojat olivat käyneet siivoamassa, huomasin, että korvakorut, jotka olin jättänyt yöpöytäni laatikkoon, olivat kadonneet. Tulimme siihen tulokseen, että joku pojista oli ottanut korut. Kysyimme asiaa heiltä ja syytimme heitä varkaiksi. He kielsivät syyllisyytensä, mutta me emme uskoneet heitä, vaan kerroimme kaikille talon asukkaille poikien olevan varkaita. Sen jälkeen kukaan ei ole enää käyttänyt poikien palveluja. Muutama päivä sitten kuitenkin löysin korvakorut papereiden alta toisesta laatikosta, ja nyt riitelemme mieheni kanssa siitä, mitä meidän pitäisi tehdä. Minun mielestäni meidän pitäisi soittaa pojille, pyytää heiltä anteeksi ja kertoa kaikille naapureillemme, että he eivät ole varkaita, ja meidän pitäisi ottaa heidät takaisin palvelukseen. Mieheni mielestä se saisi meidät näyttämään idiooteilta, ja hänen mielestään meidän pitäisi unohtaa koko asia. Riitelemme asiasta jatkuvasti, joten kertoisitko, kuka on oikeassa. 

V: Sinä olet. Ei ole reilua, että pojat joutuivat nöyryytetyiksi ja menettämään tulonsa, vaikka he ovat syyttömiä. Teidän pitäisi pyytää anteeksi ja yrittää korjata tilanne. Miehesi vastentahtoisuus on ymmärrettävää, mutta teidän pitäisi unohtaa itsekeskeisyys ja tehdä niin kuin oikein on.

K: Ainoa miniäni on rakastava, huolehtiva, jalomielinen, hyväluonteinen ja suurisydäminen, ja sekä hän että poikamme ovat hyvin onnellisia. Ainoa ongelma on se, että miniäni on laiska. Hän nousee aamulla myöhään ja työskentelee niin hitaasti, että minun on helpompi tehdä neljän hengen perheessämme (minä, mieheni, poikamme ja miniä) kaikki työt yksin, ennen kuin hän nousee ylös. Mutta alan olla nykyään aika väsynyt, ja haluaisin, että miniäni auttaisi vähän enemmän. Kuinka kertoisin tämän hänelle? En halua loukata hänen tunteitaan.

V: Olet huomaavainen anoppi, ehkä vähän liiankin huomaavainen. Jos et halua puhua asiasta suoraan, voit tehdä osan töistä itse ja jättää loput miniäsi tehtäväksi - nousi hän sitten kuinka myöhään tahansa, ja vaikka hän työskentelisi miten hitaasti.

K: Menimme naimisiin viisi vuotta sitten (kyseessä oli rakkausavioliitto) ollessani 26-vuotias. Nyt meillä on kaksivuotias tytär, ja olen taas kahdeksannella kuulla raskaana. Olen fiksu ja hyvännäköinen, mutta lihoin ensimmäisen raskauteni aikana, enkä koskaan saanut pudotettua raskauskiloja pois. Nyt olen taas lihonut toisen raskauteni aikana. Mieheni on komea ja hurmaava, ja hän inhoaa lihavia naisia. En siis ollut lainkaan yllättynyt, kun paras ystäväni kertoi, että miehelläni on ollut kahden vuoden ajan suhde toiseen naiseen. Kun vaadin mieheltä selvitystä, hän sanoi, että minun pitää laihtua ennalleni, jos haluan hänet takaisin. Olen epätoivoinen ja nöyryytetty. Kuinka saisin pudotettua painoani nopeasti?

V: Sinun täytyy odottaa lapsesi syntymään, ennen kuin voit aloittaa dieetin tai kunto-ohjelman. Aloita synnytyksen jälkeen varovasti (juttele asiasta lääkärisi kanssa), ja myöhemmin voit palkata itsellesi kunto-ohjaajan. Tämä on kuitenkin vain ongelman toinen puoli, sillä avioliittosi ei voi olla kovin vahvalla pohjalla, jos miehesi käy vieraissa vain sen takia, että sinulle on tullut lisäkiloja. Kerro tunteistasi hänelle ja tee hänelle selväksi, että avioliiton tulisi perustua rakkauteen eikä vain seksiin.

K: Olen 60-vuotias leski. Menetin mieheni 30 vuotta sitten ja kasvatin kaksi lastani yksin. Nyt molemmat lapset asuvat ulkomailla. Kun lapseni asuivat vielä täällä, elin heitä varten, mutta nyt kun he asuvat kaukana (en voi muuttaa heidän luokseen monestakaan syystä), tunnen itseni yksinäiseksi. Tästä syystä menin "Löydä itsellesi kumppani" - tapaamiseen, joka järjestettiin ikäihmisille. Siellä rohkaistaan löytämään uusia ystäviä ja jopa asuinkumppaneita. Tapasin siellä 62-vuotiaan miehen, ja huomasimme pian olevamme monella tapaa samanlaisia. Hän on lapseton leski, ja olemme nyt tapailleet ja puhuneet puhelimessa kuuden kuukauden ajan. Nyt hän haluaisi muuttaa kanssani yhteen, ja olisi valmis menemään naimisiinkin, jos haluan. Kumpikaan meistä ei etsi seksisuhdetta, vaan kumppanuutta. Molemmat lapseni ja kaikki muutkin, joiden kanssa olen asiasta jutellut, ovat olleet kauhistuneita ja epäileväisiä. Minä itse kuitenkin haluaisin hyväksyä miehen tarjouksen. Pitäisikö minun?

V: Maailma on muuttunut, vaikka lapsesi ja ystäväsi eivät näytä tätä ymmärtävän. Nykypäivän maailmassa ei ole ollenkaan harvinaista, että vanhemmat ihmiset menevät naimisiin tai asuvat yhdessä. Sinun pitäisi hyväksyä miesystäväsi tarjous, mutta sinun tulee ottaa hänestä ensin tarkasti selvää. Ja koska olette intialaisia ja asutte Intiassa, olisi parempi, jos menisitte naimisiin.  

K: Olen moderni 29-vuotias työssäkäyvä nainen Mumbaista. Asun yksin ja sosiaalinen elämäni on kiireistä ja jännittävää. En ole aikeissa mennä naimisiin, koska rakastan vapauttani, mutta tarvitsen seksiä ja harrastankin sitä useiden eri miesten kanssa. Olen niin seksuaalinen ihminen, että harrastan jopa ryhmäseksiä. Noin kuukausi sitten harrastin ryhmäseksiä kahden naisen ja kolmen miehen kanssa. Viikon päästä alapäätäni alkoi kutista kamalasti, ja vaiva on vain pahentunut. Voisiko kyseessä olla sukupuolitauti? Pitäisikö minun mennä lääkäriin? Minua alkoi äkkiä pelottaa. Onko elämäntyylini ihan väärin?

V: Sinun täytyy ehdottomasti käydä lääkärissä ja teettää myös AIDS-testi. Mitä elämäntyyliisi tulee, sanot, että haluat nauttia seksistä ilman vastuuta ja avioliiton siteitä. Saatat katua tätä päätöstäsi myöhemmin elämässäsi. Irtoseksi ei ainoastaan altista sukupuolitaudeille, vaan tekee meistä eläimien kaltaisia, kun seksiä harrastetaan ilman minkäänlaisia tunnesiteitä. Miehetkin käyttävät hyväkseen sellaisia naisia, jotka suostuvat seksiin ilman mitään vaateita. Ajattele näitä asioita ja muuta elämäntyyliäsi, jos katsot sen tarpeelliseksi.   

Mitä maksaa?

Talonvahti kävi eilen ovella ja toi taas jonkin paperinivaskan. Papereita tutkiskeltuani totesin, että mitään niin mielenkiintoista en ollut vähään aikaan nähnytkään! Kyseessä oli eräänlainen talokirjanpitoraportti, vuosineljännes, johon oli merkitty kaikki talomme tulot ja menot kolmen viime kuukauden ajalta. Siihen oli merkitty todellakin ihan kaikki: 10 rupian pesusienet, Surf-pesuaineet, papereiden kopiointikulut, valvontakameroiden asennuskulut, autonkuljettajien sanomalehtikulut, nurmikonleikkauskulut, varageneraattorin korjauskulut, talonvahdin palkka ja - ainoana tulonlähteenä - asukkailta kerätyt kuukausittaiset huoltomaksut. Raportti oli tehty intialaisella tyylillä, käsin kirjoittamalla, ja suttuakin oli välillä joukossa, mutta raportti mikä raportti!

En ollut osannut edes kuvitella, että Intiassa kirjoiteltaisiin tällaisia raportteja. Edellisessä asuintalossammehan kävi niin, että talonvahti ja huoltopäällikkö teettivät kaikenlaisia "huoltotöitä", joita varten he keräsivät asukkailta rahaa. Muistan, kun he kävivät kerran meidänkin parvekkeella kurkkimassa kylpyhuoneen seinästä tulevaa putkea, minkä seurauksena he totesivat, että putki vuotaa ja että se pitää korjata (putkelle ei kuitenkaan koskaan tehty mitään). Lopulta selvisi, että näiden kahden miehen teettämät "huoltotyöt" olivat olleet täysin hatusta vedettyjä: mitään töitä ei ollut edes tehty, vaan niitä varten kerätyt rahat olivat menneet herrojen omaan taskuun. Lopputulos oli se, että huoltopäällikkö lähti käpälämäkeen ja talonvahti sai potkut. Tämmöisen tapauksen jälkeen pilkuntarkka kirjanpitoraportti talon kuluista onkin erityisen ilahduttavaa luettavaa.

Yksi asia, joka minua raportissa erityisesti kauhistutti, oli talonvahdin palkka. Talonvahti (watchman) on semmoinen henkilö, joka huolehtii talon yleisestä siisteydestä ja yleensäkin kaikista talon käytännön asioista. Kun kesällä esimerkiksi epäilimme ukkelin kanssa, että sähkölaskussamme on tapahtunut jokin karmea virhe, ja halusimme päästä syynäämään sähkömittareita (ne ovat lukkojen takana), suuntasimme talonvahdin puheille. Meidän sähkölaskumme kun oli yhtenä kesäkuukautena 6 000 rupiaa (noin 90 euroa) - yhdessä kuukaudessa! Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että laskumme oli ihan oikein; ilmastointilaitteet - varsinkin, kun halli-ruokailutila-olohuone -yhdistelmämme on yhtä avonaista isoa tilaa - vain kuluttavat aivan hirveästi sähköä.

Talonvahti asuu perheineen parkkipaikan sivussa olevassa kopperossa, joten hän on vähän niin kuin aina töissä. Vartiointi on toki järjestetty erikseen: pohjakerroksen hissien lähellä istuu aina yksi vartija yötä päivää, ja onhan meillä nyt ne valvontakameratkin. Talonvahti on Intiassa äärettömän tärkeä tyyppi, ja hänen persoonansa vaikuttaa yllättävän paljon ihan asumismukavuuteenkin. Talonvahdit tuntuvat olevan usein vähän flegmaattisia tapauksia, mutta meidän talonvahtimme on hauska ketterä pikkumies, jolla on iso pallomaha. Mies käyttää yleensä aina viirullista t-paitaa, joita hänellä on useita erivärisiä. Miehen vaimo on sen sijaan pitkä ja hieman pelottavan oloinen nainen, joka aina välillä kuuluu läksyttävän ukkoaan. Olenkin useasti miettinyt, että millähän perusteilla nuokin kaksi on oikein naitettu yhteen.

Talonvahdin tärkeyden huomaa erityisesti silloin, kun hän on poissa. Muutama viikko huomasimme talonvahdin lähteneen jonnekin, kun kukaan ei kerännytkään roskapusseja aamuisin, vaan niitä alkoi kertyä oven taakse. Kukaan ei myöskään luutunnut käytäviä aamuisin, joten roskapusseille kulki lopulta aikamoinen muurahaispolku. Neljän päivän poissaolon jälkeen talonvahti palasi onneksi maisemiin, ja poissaolon syykin selvisi. Mies oli käynyt kotikaupungissaan allekirjoittamassa säännöstelykortin, jollainen vähätuloisten on mahdollisuus Intiassa saada. Kortti oikeuttaa välttämättömyystarvikkeiden (pääasiassa riisin, sokerin, suolan, vehnän ja kerosiinin) ostamiseen edullisemmalla hinnalla valtion ylläpitämistä fair price shop -kaupoista. Köyhyysrajan alapuolella saavat ostaa kaupasta enemmän kuin köyhyysrajan yläpuolella olevat. Köyhyysraja kulkee kaupungissa 859,60 rupian (12,8 euron) kuukausituloissa; maaseudulla 672,80 rupian (10 euron) tuloissa. Tämmöinen köyhimpien tueksi perustettu järjestelmä kuulostaa teoriassa oikein hyvältä, mutta käytännössä se ei aina toimi niin kuin pitäisi. Esimerkiksi ruoan laatu on reilun hinnan kaupoissa usein paljon yksityisiä kauppoja huonompi. Asiakkaita saatetaan huijata esimerkiksi niin, että valtiolta saatu hyvälaatuinen riisi vaihdetaan huonompilaatuiseen, joka menee asiakkaille. Hyvälaatuinen riisi puolestaan myydään vapailla markkinoilla korkeammalla hinnalla.

Fair price shop Tamil Nadussa. (Kuva: The Hindu.)

Raportista näin, että talonvahdin kuukausipalkka oli 4 500 rupiaa (67 euroa) kuukaudessa - ja sillä pitäisi maksaa neljän hengen, kahden aikuisen ja kahden lapsen, ylläpito. Talonvahdin vaimo tekee kotiapulaisen hommia joillekin talomme asukkaille, joten siitä tulee jonkin verran lisätuloja.

Kun rupesin siunailemaan talonvahdin pientä palkkaa, ukkeli totesi, että jos kerran palkka on sinusta niin pieni, niin maksa sinä hänelle enemmän! Minulta loppuivat siunailut siihen paikkaan, koska niinhän se on: on turha voivotella toisten kurjuutta, jos itse ei ole valmis tekemään asian hyväksi mitään. Voisin esimerkiksi palkata talonvahdin vaimon siivoamaan meille ja tuoda talonvahdin perheelle lisätuloja sitä kautta, mutta kun olen niin hemmetin jääräpää, että kaikki pitää tehdä itse.

Raporttia analysoidessani huomasin myös, että vuodenaikojen vaihtelu sekä vesi- ja sähkötilanne ovat suoraan luettavissa raportista. Tankkiauto kävi aiemmin päivittäin tuomassa tankillisen (5 000 litraa) juomavettä taloon, mutta syyskuun neljännen jälkeen tankkiauto ei ole enää käynyt. Talon omat vesivarastot ovat sadekauden jäljiltä ilmeisesti niin hyvällä mallilla, että vettä ei tarvitse enää ostaa. (Tankkiautollinen juomavettä maksaa muuten 410 rupiaa eli noin 6 euroa.) Varageneraattorin dieselin tarve on sen sijaan ollut lisääntymään päin, mikä johtuu tietysti siitä, että sähkökatkokset ovat pidentyneet, ja varageneraattori käy aiempaa useammin. (40 litraa dieseliä varageneraattoriin maksaa 2 047 rupiaa eli noin 30 euroa, ettäs tiedätte. ) Nyt kun kaupungissa on meneillään se biodiversiteettikonferenssi, kansainvälisille vieraille pitää taata katkeamaton sähköntarjonta, ja sitä kompensoidaan sillä, että tavallisille pulliaisille tuli yksi tunti sähkökatkoksia lisää. Maanantaina kaikki lehdet toitottivat: tästä päivästä alkaen sähkökatkot kestävät neljä tuntia aiemman kolmen sijasta. Senpä takia onkin kovin kummallista, että sähkökatkot ovat loppuneet ainakin meiltä kokonaan!

Olen aina marissut meidän huoltomaksuista, kun ne ovat minusta korkeat, 3 000 rupiaa (45 euroa) kuukaudessa. Olen kummastellut, että mihin ihmeeseen ne kaikki rahat muka oikein menevät. Nyt en taida valittaa huoltomaksuista enää yhtään, sillä eiväthän ne riitä kattamaan talomme kustannuksia alkuunkaan!