Onni on kuin pilvi: jos sitä tuijottaa tarpeeksi pitkään, se katoaa.


torstai 13. syyskuuta 2012

Hindujen hautausmaa (ja mitä siellä tapahtui)

Minun on jo pitkään tehnyt mieli käydä tutkimassa yhtä hindujen hautausmaata, jonka ohi kuljen melkein päivittäin. En ole koskaan aiemmin käynyt hindujen hautausmaalla, vaikka mieleni on kovasti tehnyt - hautausmaat kun näyttävät täällä niin kovin erilaisilta meidän hautausmaihimme verrattuna. Hautausmaat eivät ole täällä hirveän tavallisia muutenkaan, koska tavallisemmin hindut tuhkataan ja tuhkat lasketaan jokeen. Jotkut kuitenkin harrastavat myös maahan hautaamista kristittyjen tapaan.

Kerran ajoin jo tämän hautausmaan portista sisäänkin (hautausmaa on sellaista drive-in -mallia, että sen läpi kulkee autotie), mutta en uskaltanut sillä kertaa astua edes autosta ulos, kun hautausmaan keskellä olevan rakennuksen liepeillä hengaili niin paljon ukkoja. En tiedä, olivatko he hautausmaan työntekijöitä, kuolleiden omaisia vai muuten vaan hautausmaan rauhasta nauttivia tyyppejä, mutta jo pelkästään minun paikalle saapumiseni herätti heidän keskuudessaan niin paljon huomiota, että minua ei enää huvittanut alkaa hillua vielä kameran kanssakin. Minua jännitti sekin, miten ihmiset (surevat omaiset?) reagoisivat, jos länsimaalainen "turisti" tulisi hautausmaalle kuvia näpsimään.

Sittemmin kyseisen hautausmaan ohi ajaessani olen huomannut, että siellä pyörii jengiä aina, oli päivä tai aika mikä tahansa. Tuskin koskaan tulisi sellaista hetkeä, että saisin touhuta hautausmaalla ihan yksin, katseilta piilossa. Olin kysynyt jokin aika sitten ukkelilta, miten hän luulisi ihmisten suhtautuvan, jos menisin hautausmaalle kameroineni. Ukkeli on valokuvaukseni suhteen joskus suorastaan ylivarovainen, joten kun hän nyt sanoi, että eivät ihmiset siihen mitenkään reagoisi, rohkaisin mieleni ja palasin taas hautausmaalle. Olin päättänyt, että nyt en kyllä lähtisi paikalta tyhjin käsin, kävi miten kävi. Porukkaa näytti yllättäen olevan paikalla aika vähän, joten sain ruveta kuvaamaan ihan rauhassa. Edes hautausmaata oikopolkunaan käyttäneet koululaiset eivät innostuneet minun touhuistani tavanomaisia hi:n ja bye:n huuteluja enempää.

Jo kaukaa olin nähnyt, että hindujen hautausmaalla hautakivet ja haudat eivät todellakaan ole suomalaiseen tapaan mustanpuhuvia tai harmaita, vaan kivet loistivat kaikissa mahdollisissa (ja mahdottomissa) väreissä. Oikein silmiä välillä särki!


Pienet (tässä kuvassa kolmionmuotoiset) aukot kivissä ovat sitä varten, että niihin voidaan laittaa palamaan pienet tulet, vähän niin kuin meillä kynttilät. Hautakivien kirjoitukset olivat hyvin yksinkertaisia, ja kivissä luki tavallisimmin vain henkilön nimi sekä syntymä- ja kuolinpäivät. Joistakin kivistä puuttui syntymäpäiväkin, sillä täällä on vanhemman väen keskuudessa varsin tavallista, että he eivät tiedä tarkkaa syntymäpäiväänsä. Aika monessa hautakivessä näkyi olevan kuolinpäivän lisäksi myös viikonpäivä ja kellonaika, jolloin henkilö oli menehtynyt.

Tämä hauta oli hyvin pieni, sillä tähän oli haudattu alle vuoden ikäinen vauva.
Näissä oli "hautakivinä" muurattuja tiiliä.






Ainoat värit, joita en haudoissa nähnyt, olivat harmaa ja musta!






Useimmille haudoille joutui kahlaamaan pitkän heinän läpi, mutta siellä täällä kulki myös laadoitettuja polkuja.

 Jotkut haudat olivat hyvin yksinkertaisia,



Tässä kivessä ei ole edes kuolinpäivää, vaan pelkästään henkilön nimi.


ja jotkut taas varsin koristeellisia.


Tähänkin oli haudattu alle vuoden ikäinen vauva.
Nämä haudat olivat katoksen alla suojassa.




Hautojen muotokin näytti olevan täysin vapaavalintainen.






Jos katsoo haudoista hieman vasemmalle, niin siellä joku ottaa juuri minusta kuvaa...
Kukkia ei meidän tapaamme haudoilla ollut, ja silloinkin kun niitä oli, ne näyttivät lähinnä luonnon omilta aikaansaannoksilta.





Hautausmaa oli paikoin niin pitkän heinän peitossa, että hautoja ei meinannut edes erottaa heinän alta. Ruohonleikkureina toimivat nelijalkaiset ystävämme.



Hautausmaan keskellä oli pitkulainen aukio, jossa oli pieniä katoksia. Joidenkin katosten alla oli kukkasia, jotkut katokset olivat tyhjiä, ja joidenkin alla paloi vielä hiillos. Katot olivat noesta aivan mustat.


Mietin, mitä katoksissa oikein mahdettiin polttaa. Ei kai vain ruumiita? Miksi hautausmaalla poltettaisiin ruumiita; eivätkö ne haudata kokonaisina maahan? Näytin myöhemmin kuvia ukkelille, ja hän totesi, että kyllä nuo ruumiinpolttopaikkoja taitavat olla. Jotkut kuulemma polttavat ruumiit ennen maahan panemistakin. Olin siis tietämättäni käynyt jonkun savuavien jäännösten äärellä...

Tässä on nuotio jo valmiina seuraavaa lähtijää varten.

Aikani hautoja kuvattuani huomasin, että yksi mies lähti seuraamaan minua. Päätin kuitenkin olla välittämättä miehestä ja jatkaa kuvaamistani. Pian huomasin kauempana toisen miehen, jolla oli olkapäällään iso kassi ja joka otti kuvia isohkolla järjestelmäkameralla - ja kameran linssi osoitti suoraan minuun päin. Minä harmistuin: eikö länsimaalainen saa olla hautausmaallakaan rauhassa! Lähdin kävelemään ripeästi kauemmas, jotta saisin karistettua molemmat miehet kannoiltani, mutta minua seurannut mies lähti puolijuoksua perääni, ja kameramieskin lähti hyppimään kameroineen samaan suuntaan.

Minua seurannut ukko osoitteli minulle hautoja ja yritti kovasti selittää jotain hindiksi. Yritin ensin olla välittämättä ukosta mitään, mutta lopulta kysäisin, eikö mies osaisi telugua. Ehkä miehellä oli jotain mielenkiintoistakin kerrottavaa? Selvisi, että telugu oli miehen äidinkieli mutta että hän oli yritti puhua minulle hindiä, koska ulkomaalainen osaa täällä paljon todennäköisemmin hindiä kuin telugua. Mies paljastui hautausmaan työntekijäksi, ja nyt kun yhteinen kielikin oli löytynyt, mies oikein innostui esittelemään minulle hautoja. Kameramieskin rohkaistui tulemaan lähemmäs ja utelemaan minulta, mikä minä oikein olin naisiani. Mies itse oli kuulemma toimittaja, joka oli tullut tekemään hautausmaalle ihan toista juttua mutta olikin sitten kiinnostunut minusta, kun oli nähnyt minun (ulkomaalaisen) näpsivän kuvia haudoista.

Niin me sitten hyppelimme heinikossa peräkanaa, hautausmaan työntekijä edellä ja minä ja toimittaja perässä. Toimittaja käski minua poseeraamaan milloin minkäkin hautakiven edessä, ja minä yritin puristaa naamalleni väkinäisen hymyn, vaikka minulla oli ihan hirveä hikiletti ja olemus oli muutenkin mahdollisimman kaukana kuvauskelpoisesta yksilöstä. Hautausmaan työntekijäkin tunki itsensä puoliväkisin muutamaan kuvaan, vaikka toimittaja ei ollutkaan yhtään kiinnostunut hänen kuvaamisestaan. Smiley

Minä sen sijaan otin hänestä oikein mieluusti kuvan, kun hän halusi poseerata hautausmaan portilla olevan patsaan vieressä.


Kyllä toimittaja kuvasi aina välillä muutakin kuin minua. Tässä hän kuvaa hautausmaan kupeeseen rakennetun sillan alle jääneitä hautakiviä.

Huomatkaa: hautakivien päällä SAA seisoa.
Lopulta minulla oli kaikkien hautojen päällä hyppimisen jälkeen niin kuuma, että hiki vain valui, ja kiitin hautausmaan työntekijää esittelystä, ja totesin toimittajalle olevani lähdössä. Mutta eihän homma ollut ollenkaan sillä hyvä. Toimittajan kun piti vielä haastatellakin minua. Siinä sitten käytiin läpi muun muassa sellaiset tärkeät asiat, kuten oliko minun ja mieheni avioliitto rakkausavioliitto; mikä piirre minua viehätti miehessäni eniten ja mikä on meidän hääpäivämme. Toimittaja ei tainnut kylläkään saada minusta oikein mitään mielenkiintoista irti, sillä mietin koko ajan mielessäni, että älä nyt vain lörpöttele mitään julkaisukelvotonta tai mitään liian henkilökohtaista (toimittaja kun oli sanonut julkaisevansa kaiken).

Kotona kerroin ukkelille käyneeni vihdoinkin hautausmaalla, mutta toimittajan kohtaamisesta en kertonut mitään. Minua huvitti suunnattomasti ajatus, että kyseinen sanomalehti on juuri se sama lehti, jonka ukkeli lukee aamulla ensimmäiseksi. Jos hän sieltä eukkonsa räjähtäneen naaman bongaisi, niin aika varmasti minäkin kuulisin siitä. Smiley


P.S. Kuva ilmestyi lehdessä jo tänään. Olin aamulla keittiössä, kun ukkeli huusi minulle, että hei, sinun kuvasi on lehdessä! Ukkeli oli juuri meinannut ruveta päivittelemään, että kato perhana, lehdessä on jonkun ulkomaalaisen kuva - kunnes hän huomasi, että se olikin hänen vaimonsa. Smiley Eikä mennyt kauaa, kun ukkelille rupesi tulemaan viestejä, että oletko nähnyt vaimosi päivän lehdessä. Ja juuri äsken soitti ystäväni, ja hänen isänsäkin piti päästä onnittelemaan minua siitä, että olin päässyt lehteen.

Kaikkein huvittavinta tässä on se, että koska en tiennyt, miten täällä suhtauduttaisiin siihen, että joku käy kuljeskelemassa hautausmaalla ihan vain huvin vuoksi, yritin pitää käyntini vähän salassa. Nyt kaikki ovat sitten saaneet lukea hautausmaakäynnistäni päivän lehdestä. Smiley

28 kommenttia:

  1. Hahaa, hyvät naurut! Olipa hauska reissu hautausmaalle ja ihania hautoja! Vai hetkinen, suomalaisena en ehkä voi sanoa noin... Kyllä huomaa, että Intiassa suhtaudutaan eri tavalla kuolemaan kuin pohjolassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, oli tosiaan vähän poikkeuksellinen reissu hautausmaalle, vaikka enhän minä tosin ole täällä ennen hautausmailla käynyt, joten en ole tiennyt, mitä kaikkea siellä voi sattua. :-D Nyt ei sitten tarvitse mennä taas vähään aikaan. :-)

      Suhtautuminen kuolemaan on täällä tosiaan ihan erilaista, ja se on kyllä vaatinut multa aika paljon totuttelua, kun olen ollut vähän tämmöinen kuolematabuinen...

      Poista
  2. Hih,susta tuli kuuluisa!Olenkin joskus ajatellut tuota Intian hautauspuolta,kun tietää,että monet poltetaan ,joten mielenkiintoista ,että kuitenkin on hautausmaita.Ja miten ihana sellainen;iloisen värikäs ,tuolla kelpaa levätä! Bongasit tosi nättejä hautoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, tämä oli nyt varmaan se mun 15 minuuttia julkisuudessa. :-) Tuo oli tosiaan aivan uskomattoman värikäs paikka, mutta harmitti, kun se oli päässyt niin huonoon kuntoon.

      Poista
  3. Jännä tarina. En tiennytkään, että sielläkin haudataan, luulin niiden sirottelevan aina vaan tuhkan. Aika yhteensattuma muuten, kun just tänään itsekin laitoin yhden haudan kuvan blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin ihan samaa vielä jokin aika sitten, kunnes tuli ukon kanssa puheeksi, että hänen suvussaan kuolleet haudataan. Se oli minusta ihan outoa, kun olin luullut, että täällä kaikki (hindut) polttohaudataan.

      Poista
  4. Mulla jäi käymättä hautausmaalla siellä, mutta kiva kun sinä nyt kävit. Mäkin katselin niitä aina jostain riksasta, kuinka värikkäitä ja toisenlaisia hautausmaat olivat. Oliko iso kuva sinusta lehdessä?/Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollut onneksi sentään mikään iso kuva! Pienemmässäkin oli jo ihan tarpeeksi kauhistelemista. :-D

      Poista
  5. Elämä on yllätyksiä täynnä! Jopa kuolleiden suhteen. Meillä hautausmaat alkavat olla täynnä ja uurnalehdot yleistyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan näyttää olevan. :-) Täyttä alkaa olla täälläkin, ja tuokin hautausmaa oli jäänyt ympärille nousseen kaupungin puristukseen. Jotkut haudat olivat melkein kiinni toisissaan, kun tilaa ei yksinkertaisesti ollut.

      Poista
  6. Voi, noita värikkäitä hautakiviä. Minä kyllä ottaisin mielummin sellaisen harmaan. En kuitenkaan taida saada itse päättää!!!
    Sinusta tulikin sitten kertaheitolla paikallinen kuuluisuus. Et voi käydä salassa edes hautausmaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, noista haudoista on kyllä tyylikkyys aika kaukana. Minäkin saattaisin ottaa mieluummin semmoisen harmaan, tai värikäskin olisi ihan kiva, jos se olisi hyvällä maulla tehty eikä mikään tuommoinen räikeän sininen.

      Onneksi se lehti on nyt jo eilinen. :-)

      Poista
  7. Ei kyllä voi lopettaa hihittelemistä. Ihan mieletöntä kyllä miten sinulle niin sattuu ja tapahtuu. :) Minusta on tosi kiva käydä hautuumailla. Täällä olen käynyt muutamalla katselemassa.. no, Melbournen isoimmalla me vain ajeltiin autolla. Tuntui kyllä vähän kummalliselta huristella niiden hautojen vierestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ainakaan käy elämä tylsäksi. :-)

      Hihii, oikein pystyn näkemään silmissäni teidät huristelemassa autolla hautojen vierestä.

      Poista
  8. Että hautausmaakierroskin voi olla yllättävä :D Kikattelin jo valmiiksi odotellessani miehesi reaktiota päivän lehdestä.
    Minä kiertelen yleensä aina hautuumaat joka paikassa missä käyn, mutta tuo on kyllä ennennäkemättömän värikäs. Ilmeisesti kuitenkin sielläkin haudataan saman suuntaisesti, mikä sitten suunta liekin, Suomessahan kasvot ovat yleensä itään päin, täällä taas pää kohti Mekkaa. Saako siellä ruumiitakin polttaa missä vain ja mitä niille tuhkille sitten tehdään, haudataanko uurna vai heitelläänkö tuhkat tuuleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt käynti tosiaan ihan niin kuin olin ennakkoon kuvitellut. :-D

      Hitsi sentään, kun ennen hautausmaalle menoani mietin tuota hautojen suuntajuttua, että se pitää tarkistaa. Kaikessa tuossa hötäkässä kuitenkin unohdin koko asian, ja muistin sen vasta nyt kun kysyit sitä. Kun katselin kuviani, niin kaikki haudat näyttäisivät tosiaan olevan samaan suuntaan. Luin jostain, että ruumiit poltettaisiin aina jalat etelään kohti, ja ehkä haudatkin sitten ovat sensuuntaisesti?

      Hindulaisuudessa kuolemaan yleensäkin liittyy saastuneisuuden käsite, joten ruumiita ei saa polttaa ihan missä vain. (Hindulaisuudessa on ”saastuttavia” juttuja, kuten kuolema ja ulosteet, ja näitä saastuttavia käsittelevät vain sellaiset ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi ”saastuneita”. Suomeksi sanottuna siis esimerkiksi vessan pesu ei sovi puhtaiden ylimpien kastien edustajille, vaan sen suorittavat lähinnä kastittomat.) Jos joku perheestä kuolee, omaiset eivät saa käydä vähän aikaan (en tiedä ajanjakson pituutta tarkalleen) kylässä, häissä, temppeleissä, eivätkä he saa muutenkaan juhlia, koska he voivat ”saastuttaa” kuolemalla muutkin. Sen takia minäkin hieman mietin tuota hautausmaakäyntiä ja siitä kertomista kenellekään, kun en ollut ihan varma, katsottiinko minunkin nyt olevan jollakin tavalla ”saastunut”, kun olin tuolla kuolleiden lähellä pyörinyt. Kukaan ei kuitenkaan sanonut minulle mitään; ehkä minun lähipiirissäni ei ole ihan puhdasoppisimpisia hinduja (bramiineja) tai sitten hindujen säännöt eivät päde länsimaalaisiin tai sitten se ei ole sama asia, kun ei ollut kyseessä kukaan läheinen.

      Tuhkat heitetään täällä yleensä jokeen, koska jokia pidetään pyhinä. Kaikkein pyhin joki on Ganges, ja olisi ihanteellista, jos tuhkat päätyisivät sinne. En ihan tarkkaan tiedä tuhkien hautaamisesta; kai ne sitten haudataan jossakin uurnassa maahan?

      Poista
  9. Tämä oli aivan mahtavan hauska juttu. Siinäpä kunnon yllätys miehellesi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olin kyllä hieman pettynyt, kun ei mies ollut sen enempää yllättynyt; ihan kuin vaimon naama olisi joka päivä lehdessä. :-) Mutta kai multa voi odottaa mitä vain, että sen takia kai ukkelikaan ei sen enempää riemastunut. .-D

      Poista
  10. Oih, mikä hautuumaa ja uskomatonta väri-ilottelua tosiaan haudoissa ja jotkuthan ovat maalauksineen kuin taidetta! Onneksi uskaltauduit menemään niin pääsimme me lukijatkin siivelläsi kierrokselle :)

    Hihittelen vieläkin tuolle toiselle kuvaajalle. Sinä olet kyllä todellakin nähtävyys joka paikassa, kun lehteenkin heti pääsit :D Olispa ollut hauska olla kärpäsenä katossa, kun miehesi avasi aamulehtensä :D

    Muuten, ovatko nuo alimman kuvan koirat ihan "villikoiria" vai omistaako joku ne? Ovat ilmeisesti kuitenkin kilttejä, kun eivät käyneet kimppuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä blondi on monessa paikassa vissiin vielä niin harvinainen tapaus, että sitä joutuu nähtävyydeksi ihan tahtomattaan. Joskus (lue: aika usein, hih) ottaa päähän, kun ei voi vaan sulautua massaan ja olla ihan huomaamaton. Joskus olen puolivakavissani suunnitellut ostavani muslimien burqan ja vetäväni sen päälle, ennen kuin lähden liikenteeseen. Mutta sekin vähän epäilyttää, koska mitä jos osun sellaiseen paikkaan, jossa muslimeja ei katsota hyvällä silmällä - siinä olisi taas kaaos valmiina. :-D

      Satuin eilen muuten näkemään kristittyjen hautausmaan täällä, ja se oli taas sitä samaa mustaa ja harmaata hautakiveä niin kuin Suomessakin. Mikähän siinä on, että hinduilla pitää kaikki olla niin värikästä, niin elämässä kuin kuolemassakin.

      Itse asiassa otin tuon koirakuvan auton ikkunasta, kun en uskaltanut mennä ulos noita otuksia kuvaamaan. :-D Ne olivat minusta niin pelottavan näköisiä, että ne olisivat takuulla repineet mut kappaleiksi! Ihan villikoiria ne taitavat olla, vaikka aika hyväkuntoisen ja -voimaisen näköisiä sellaisia.

      Poista
  11. Olipas taas kerran mielenkiintoinen postaus. Enpäs tiennytkään, että jotkut hindutkin hautaavat vainajansa. Uskomattoman värikäs hautausmaa, tosin nyt tämän luettuani mietin, etten osaisi toisenlaista hautausmaata Intiaan kuvitellakaan. Intialaisten silmiin suomalaiset hautausmaat näyttäisivät varmaan tosi kolkoilta ja ankeilta.

    Olipa hauska sattumus se toimittajan tapaaminen ja tapasi kirjoittaa siitä toi hymyn huulille. Toimittaja oli varmaan koettanut myös valita hiljaisen hetken omaa kuvaussessiotaan varten. Käsittelikö se lehdessä julkaistu juttu vielä jollain lailla hautausmaata vai vaihtuiko se kokonaan haastatteluksi? Olen utelias :)

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Hinduilla on vaan joku juttu, että kaiken pitää olla mahdollisimman värikästä, jopa hautojen! Olen joskus miettinyt hindujen värikästä pukeutumistakin, että mistä se johtuu, että pitää olla aina niin värikästä päällä. Joku sitten kerran valaisi, että täällä vaatteet kuvastavat persoonallisuutta: jos pukeutuu kovin värittömästi, on muutenkin kovin väritön tyyppi. t. nimim. hyvin väritön persoona. :-)

      Tuo minun juttuni oli loplta aika pieni, eikä se toimittaja kirjoittanut kaikki haastattelemiaan yksityiskohtia sitten kuitenkaan – ei vissiin saanut minusta riittävästi irti. :-) Mies jäi hautausmaalle vielä haastattelemaan hautausmaan työntekijää ja kiertelemään hautausmaalla muutenkin, joten luulen, että hautausmaasta tulee ihan vielä erillinen, isompi juttunsa.

      Poista
  12. haha sulle kyllä sattuu ja tapahtuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, juu näköjään. :-)

      Poista
  13. Sulle sitä sattuu ja tapahtuu :) Ihan huikea juttu kyllä .. ja oli kiva kurkata paikalliselle hautausmaalle kuvien kautta - ihanissa väreissä siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei tosiaan hautausmailta väriä puutu! Intialaiset osaavat elää - ja näköjään kuollakin - värikkäästi. :-)

      Poista
  14. Vautsi! En ole ikinä kuullut että hinduillakin voisi olla hautausmaita ja tämä kirjoitus pisti oikein penkomaan tietoa, että mitä ihmettä. En kyllä saanut selville juuri muuta kuin että jotkut ovat pitäneet esim. kuolleita pikkulapsia liian vähäpätöisinä arvokkaana pidettyyn kunnialliseen polttohautaukseen. Onkohan tuo syrjittyjen kansalaisten hautausmaa, joidenkuiden, joille ei sortosysteemiksi vääristellyn nykyajan kastilaitoksen mukaan suoda polttohautausta? Olisi kiva oppia lisää asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tiennyt, että hinduja haudataan, ennen kuin tuli miehen kanssa kerran puheeksi. Hänen sukunsa jäsenet kuulemma haudataan suvun hautausmaalle, mikä oli minulle iso yllätys.

      En tiedä tuosta hautausmaasta, mutta jos pitäisi haudoista jotain päätellä, niin sen mukaan minusta tuolla on aika lailla kaikenlaisia ihmisiä. Oli vaatimattomampaa hautaa ja oli prameampaa. Joku rikaskin siellä ilmeisesti oli, kun siellä oli semmoinen hauta, joka oli ihan oman rakennuksen suojissa. Hautaa ympäröivät seinät, katon virkaa tekivät ison ja komean punakukkaisen puun oksat ja portti oli isolla munalukolla suljettu. Se oli kuulemma jonkun ison herran hauta.

      Nämä hauta-asiat kiinnostavat minuakin, ja olisi tosiaankin kiva tietää enemmän. Harmi vaan, kun ei ole oikein ketään, keneltä voisi kysellä. (Tai se hautausmaan hoitaja varmaan osaisi kertoa lisää, mutta en nyt viitsi mennä tuonne uudestaan vähään aikaan. :-))

      Poista