lauantai 18. huhtikuuta 2026

Karhu sämpylän välissä

Hautakivet ovat pyörineet Kukkapillin viimeisimpänä postauksena niin pitkään, että nyt on saatava tilalle jotain muuta vaikka väkisin. Heitän tähän väliin taas pitkästä aikaa blogihaasteen, jonka kysymykset olen keksinyt tälläkin kertaa itse. Jospa tämä saisi aikaan myönteisen dominoefektin, ja kirjoitteluhaluni heräisivät taas. 

1. Miten hemmottelet itseäsi? 

Ensimmäiseksi mieleeni tulevat kylpylä ja saunat, vaikka kohdallani on monesti niin, että kylpylä tuntuu ajatuksena houkuttelevammalta kuin mitä se sitten todellisuudessa on. Jos menen uuteen kylpylään, kylpylä ei ehkä olekaan sellainen kuin olin mielessäni kuvitellut, tai sitten kylpylässä on liikaa ihmisiä, ja rentouttava hemmotteluhetki kaatuu siihen.

Kylpylä tuli mieleeni myös viime kuussa, kun mietin, miten hemmottelisin itseäni syntymäpäiväni kunniaksi. Olisin halunnut lähteä yhdeksi tai kahdeksi yöksi Holiday Club Vierumäelle, mutta luettuani paikan arvosteluja tulin toisiin ajatuksiin. Vierumäki oli saanut niin paljon kielteistä palautetta asioista, jotka ovat itselleni tärkeitä, etten uskaltanutkaan lähteä sinne. Kaiken viimeisteli se, että joku kirjoitti arvostelussaan, että ei ole ihmekään, että Vierumäellä ei homma toimi, koska paikka on intialaisomistuksessa. Pikainen googletus paljasti, että paikan pääomistaja on tosiaan intialainen monialakonserni Mahindra & Mahindra. Siihen kariutuivat viimeisetkin haaveeni käydä Vierumäellä. 🫣

Päädyin lopulta päiväkäynnille vanhaan tuttuun Flamingoon. Tarkoitus oli käydä vain saunoissa ja lillua altaissa, mutta homma lähti laukalle, kun sain päähäni, että olisi kiva päästä johonkin hoitoonkin. Kävin kysymässä kylpylän hoitolan vastaanotosta, sattuisiko heillä olemaan mitään hoitoja saatavilla tyyliin nyt heti, ja pääsin kasvohoitoon. Tarjolla olisi ollut muutakin, mutta valitsin kasvohoidon, koska en ollut käynyt koskaan minkäänlaisessa kasvohoidossa ja olin aina haaveillut siitä.  

Tämä kuva ei ole kylläkään Flamingosta vaan Tallinnan-hotellistani viime syksyltä.

2. Mitä kivaa joku on sanonut tai tehnyt sinulle viime aikoina? 

Taannoin Intiassa olimme anopin kanssa yhtenä aamuna keittiössä, kun anoppi katsoi kasvojani epätavallisen pitkään. Kun anoppi avasi suunsa, ajattelin, että mitähän sieltä mahtaa olla tulossa. No sieltä tuli, että "mitä varten sinä oikein laitat sitä meikkiä, kun olet hyvä noinkin". 

3. Millainen matkailija olet? 

Olen aika perusmatkailija siinä suhteessa, että en kaipaa matkoillani mitään erikoisia ohjelmanumeroita, vaan minulle riittää ihan perussetti eli nähtävyydet ja maisemat, rantaelämä ja aurinko sekä ruoka ja drinkit. Olen semmoinen rento chillailija, joka tykkää myös pienestä luksuksesta. En voisi ikinä lähteä reppureissulle tai matkustaa kovin eksoottisiin kohteisiin, joissa palvelujen saatavuudesta ei ole varmuutta. Minusta lomalla pitää olla mahdollisimman mukavaa, enkä halua ottaa sitä riskiä, että joutuisin tinkimään mahdollisesti jostain. Muunlaisia kokemuksiakin on vuosien varrella kertynyt, mutta nykyään haluan pelata varman päälle.

Toki asiaan vaikuttaa myös se, olenko matkalla jonkun kanssa vai yksin. Yksin matkaillessani matkakohteet sekä käyntipaikat ovat omintakeisempia, ja myös liikunnallisuus on vahvemmin läsnä. Omintakeisella tarkoitan siis nyt vaikkapa hylättyä sukellusvenetukikohtaa (täällä) tai hylättyä kaivoskaupunkia (täällä). Miten nyt alkoikin tehdä taas mieli Viroon! Viron-kaipuu ei tosin ole mitenkään yllättävä tunne, vaan tämä on jokakeväinen ongelma. 🤭 Mukavuuksista en tingi yksin matkustaessanikaan, mutta yksin matkaillessani yöpymispaikkani on useammin huoneisto kuin hotellihuone, koska tykkään vapaudesta ja tilasta.  

Tykkäisin lähteä matkalle hyvin spontaanisti (tyyliin seuraavana päivänä), mutta hintojen ja saatavuuden puolesta tämä ei ole valitettavasti useinkaan mahdollista. Näin spontaani matkailu sotisi myös suunnitelmallisuuttani vastaan, sillä selvitän mielelläni mahdolliset käyntipaikat ja nähtävyydet jo etukäteen, jottei niiden etsimiseen tarvitse kuluttaa aikaa enää lomakohteessa. Myös pakkaaminen tulee suorittaa huolella ja taiten, ja tavaralistan laatiminen aloitetaan hyvissä ajoin ennen matkaa, jottei mikään vain unohdu matkasta ja jotta saan otettua mukaan mahdollisimman paljon kaikkea turhaa. 🤣 

Malagassa vuonna 2021. 
 

4. Mikä kodissasi on parasta? 

Olen sanonut puoliksi vitsillä, että jos toisella puolella on Prisma ja toisella kuntosali, niin mitäpä muuta sitä ihminen voisi kaivata. Vastaan siis sijainti. Kuntosali on tien toisella puolella, ja sinne pääsee noin minuutissa. Näin lyhyt matka salille on minulle parasta arjen luksusta, ja Intia-keikan muunlaisten kokemusten jälkeen arvostan salin läheisyyttä vieläkin enemmän. 

Prismaan on kolmen minuutin kävelymatka (jos kävelee ripeästi), ja myös muut palvelut ovat lyhyen kävelymatkan päässä (uimahalli, leffateatteri, terveyspalvelut, vaatekaupat, intialainen ruokakauppa jne). Asuntommekin on ihan jees muttei mitenkään täydellinen, mutta kaikkea ei voi saada. Olen valmis tinkimään monesta asiasta, jos saan asua kuntosalin vieressä. 

5. Ketä haluaisit kiittää? 

Haluaisin kiittää ukkelia siitä, että hän on sietänyt minua kaikki nämä vuodet. En ole ollut todellakaan mikään helppo kumppani, ja varsinkin seurustelun alkuaikoina (siis 1900-luvun viimeisinä vuosina 🫣) olin hyvin hankala ihminen. Suurin ongelmani oli se, että kaiken olisi pitänyt tapahtua niin kuin minä halusin, ja jos en saanut tahtoani läpi, alkoi paskamyrsky. 

Ukkeli on pysynyt vierelläni ja saanut vuosien saatossa seurata, kuinka pahimmat särmäni ovat hioutuneet pois. Olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa ihan jo senkin takia, että käyttäytymiseni on tuskastuttanut ja hämmentänyt itseänikin. Kontrollointihaluni takana oli epävarmuutta ja pelkoa: yritin määrätä kaikesta, jotta välttyisin sellaisilta tilanteilta, joissa saattaisin kokea itseni epävarmaksi tai epämukavaksi. Valitettava totuus on kuitenkin se, että mitä enemmän yrittää pysyä omalla mukavuus- ja turva-alueellaan, sitä kapeammaksi alue kutistuu ja sitä pienemmät mahdollisuudet on päästä itse rakentamastaan vankilasta koskaan pois. 

6. Mikä naurattaa? 

Tilannekomiikka ja oivaltavat sutkautukset. Ihailen estottomia ihmisiä, jotka eivät ota itseään liian vakavasti ja jotka uskaltavat heittäytyä – välittämättä siitä, miltä he toisten silmissä näyttävät. Tykästyin suuresti Suurmestarin viitoskaudella Pirjo Lonkaan, joka oli välillä todella hervoton ja minusta aivan omaa luokkaansa ohjelmassa.  

Myös omat hölmöilyni naurattavat, vaikka eivät aina välttämättä juuri siinä hetkessä. 🤭 Pari päivää sitten olin menossa Prismassa kahvihyllylle, mutta kyseisen käytävän päähän oli tuotu iso lavallinen hyllytettäviä tuotteita, enkä mahtunut menemään ostoskärryineni lavan ja hyllyn välistä. 

Tuosta raosta olisi pitänyt päästä tulemaan. 

Normaali ihminen olisi tietenkin lähtenyt kiertämään kahvihyllylle toista kautta, mutta minun ensimmäinen reaktioni oli se, että nyt raivataan esteet tieltä pois. Ei tässä ruveta mitään ylimääräisiä kierroksia tekemään, kun kerran kulkuväyläni on tukittu tällä lailla törkeästi ja epäinhimillisesti! Nostaisin tuon pahvilaatikon pois tieltä, sujahtaisin raosta kärryineni ja laittaisin laatikon takaisin paikoilleen. Ongelma ratkaistu!

Nostettuani laatikon sen alta paljastui kuitenkin pieni lava, joka olisi pitänyt myös siirtää tieltä pois. Nythän tämä meni ihan siirtelyhommiksi, tuumasin, ja peruin aikeeni. Nostin pahvilaatikon takaisin paikoilleen, mutta laatikkopa ei pysynytkään pystyssä vaan kaatui nokalleen maahan, ja sisällä olleet Dolce Gusto -pakkaukset levisivät iloisesti pitkin käytävää. Keräilin pakkauksia käytävältä posket punaisina ja mietin, että olipa taas hyvä idea.  

7. Jos voisit palkata henkilökuntaa, kenet palkkaisit? 

Palkkaisin kokin, joka kokkaisi eteläintialaista kotiruokaa. Ei haittaisi, vaikka kokki kävisi myös ostamassa intialaiset vihannekset. Oli taas todella outoa (ja vastenmielistä) palata lieden ääreen parin kuukauden tauon jälkeen. Kokkailin toki Intiassakin, mutta olin kuitenkin aina se kakkoskokki, eikä minun tarvinnut miettiä kaikkea alusta loppuun.

Voisin palkata myös autohemmon, joka hoitaisi kaikki auton huoltotoimenpiteet. Autoasioilla on tapana kasaantua, ja viime viikkoina on ollut ohjelmassa jarrunesteiden vaihto, tuulilasin kiveniskemän korjautus, renkaiden vaihto, ilmanpaineiden säätäminen, jälkikiristys sekä auton pesu ja sisäsiivous. 

Renkaiden jälkikiristys kiristää erityisesti hermoja, koska se pitää suorittaa 100–200 kilometriä renkaanvaihdon jälkeen. Eli juuri kun on päässyt rengasliikkeestä ulos, pitääkin kurvata sinne uudelleen. Skippasin muutamana vuotena koko jälkikiristyksen, kunnes satuin viime vuonna pohtimaan asiaa rengasliikkeen ukolle. Mies sanoi, että renkaat kannattaa ihan ehdottomasti käydä jälkikiristyttämässä. Heillä oli kuulemma käynyt juuri asiakas, jonka rengas oli ollut niin löysällä, että sillä ei olisi enää monta kilometriä ajeltu. Pultin ja renkaan väliin saattaa kuulemma jäädä joskus kivenmuru, joka pikkuhiljaa löysyttää pulttia ajossa, ja rengas saattaa lopulta jopa irrota. Irtoava rengas ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta, joten sain uutta motivaatiota puuhaan. 

8. Mikä on vetänyt sinua viime aikoina puoleensa? 

Sänky. 😅 On vaikea uskoa, että minä, entinen ongelmanukkuja, tykkään nykyään nukkumisesta, eikä minulla ole mitään ongelmia nukahtamisen kanssa. Suurin syy tähän on tietysti se, että opin tyhjentämään pääni ja lopettamaan ajattelemisen nukkumaan käydessäni, mutta varmasti myös liikunta tukee nukkumista paremmin, kun en vedä itseäni joka treenissä enää ihan piippuun. 

Unirytminikin on palautunut Intian jälkeen taas samanlaiseksi kuin se oli ennen matkaa, eli menen nukkumaan puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä ja herään neljän aikoihin. Intiassa en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin käynyt nukkumaan tai varsinkaan herännyt noin aikaisin, vaan sekä nukahtamiseni että heräämiseni siirtyivät aikaeron verran (= kolme ja puoli tuntia) myöhäisemmiksi. Tämä on kai luontainen unirytmini, enkä kerta kaikkiaan pysty nukkumaan kuin korkeintaan puoli viiteen tai jaksa sinnitellä valveilla paljon yli iltayhdeksän. Joskus kieltämättä harmittaa, että illalla alkaa väsyttää niin aikaisin, mutta toisaalta on ihana herätä aamulla aikaisin. Salipäivinä olen jo viideltä salilla, ja aamut ovat minulle muutenkin terävintä aikaa.

Viime yönä näin unta, että löysin käsilaukustani sämpylän, jonka välissä oli kurkkua, tomaattia, juustoa, porkkanaa – ja Pikkis. Ukkeli oli piilottanut Pikkiksen sämpylän väliin ja leikannut siltä toisen kädenkin irti. Pikkis oli värjäytynyt porkkanasta oranssiksi, ja olin ihan kauhuissani. 🫣


9. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?

Mielialani on nykyään sillä lailla paremmin omassa hallinnassani, etten tarvitse mitään ulkoapäin tulevaa asiaa tekemään minua hyväntuuliseksi. Vastaavasti kielteiset ärsykkeet saavat minut entistä harvemmin huonolle tuulelle. Toki kivat asiat ovat edelleen kivoja, mutta mielentilani ei ole riippuvainen ulkoisista tekijöistä.  

Olin aiemmin melkoinen tuuliviiri, ja mielialani vaihtelivat rajusti päivittäisten tapahtumien mukaan. Kun tapahtui jotain kivaa, olin seitsemännessä taivaassa, mutta kun kivan tapahtuman aiheuttama huuma oli haihtunut, elämä tuntuikin äkkiä synkältä ja tyhjältä. Olin kuin huumeriippuvainen, joka etsi koko ajan seuraavaa euforiapiikkiä toivoen, että euforia kestäisi tällä kertaa ikuisesti.

Ongelma on kuitenkin se, että elämässä mikään ei ole pysyvää – ei euforia eikä toisaalta alin alhokaan – ja jos jahtaa ikuista onnea, saa pettyä pahan kerran. Elämän tarkoitus ei ole tehdä meitä onnelliseksi vaan haastaa meitä jatkuvasti. Tämän kun sisäistää, eläminen helpottuu huomattavasti, ja vastoinkäymiset on helpompi hyväksyä osaksi elämää. Jos antaa ulkoisten tapahtumien vaikuttaa mielialaansa, on jatkuvassa tunteiden vuoristoradassa, mikä on äärimmäisen kuluttavaa.  

Vastaukseni kysymykseen on siis tämä: kaikki ja ei mikään. 


10.Millaisia ajatuksia kevät sinussa herättää? 

Minulle tulee aina keväisin hirveä into siivota ja karsia tavaroita. Tänä keväänä into on ollut kuitenkin tavallista laimeampi, sillä tein viime keväänä niin perusteellisen karsimisoperaation, että karsittavaa ei hirveästi enää ole. Toki aina löytyy jotakin kierrätykseen vietävää, joten enköhän minä taas aktivoidu ja käy ainakin varastokopin laatikot läpi. Nyt kun katselin laatikoiden sisältöjä (minulla on siis luetteloitu varastokopin laatikoiden sisältö Exceliin 🤭), niin löytyisihän sieltä vielä vaikka mitä karsittavaa, mm. kaksi riisinkeitintä, juomalaseja, palapelimatto, kirjoja, kenkiä...

Vaatekaapit pitää käydä myös läpi joka kevät, koska on saatava kesävaatteet esille ja talvivaatteet laatikoihin. Uusia vaatteitakin olisi kiva saada, mutta kaupoissa myytävät vaatteet ovat nykyään jotenkin ihan omituisia, ja kaikissa on jotain vikaa. 

Kävin yhtenä päivänä sovittelemassa vaatteita Isossa Omenassa ja ihmettelin jälleen kerran, miten kaupat eivät edelleenkään tajua sitä, miten iso merkitys sovituskopilla on asiakkaan ostopäätökselle. Sovituskoppien pitäisi olla tarpeeksi suuria, jotta vaatetta voi tarkastella peilistä riittävän välimatkan päästä. Jos peili on puolen metrin päässä ja valo tulee suoraan ylhäältä, vaate kuin vaate näyttää ainakin minun päälläni karmealta, enkä taatusti osta mitään. Tilavammassa sovituskopissa ja paremmassa valaistuksessa vaate saattaisi näyttää ihan toisenlaiselta ja lähtisi kaupasta ehkä kotiinkin. Miksi ihmeessä sovituskopit ovat siis edelleen pieniä ja ankeita koppeja, joissa ei ole aina edes jakkaraa tai toista peiliä?

Ison Omenan Kappahl oli muuttanut uusiin tiloihin, ja kaupan koko oli kasvanut, mutta sovituskopit olivat suorastaan vitsi. Meinasin viedä sovitukseen nappaamani puseron takaisin hyllyyn, kun näin, millaisessa "kopissa" vaatteita oli tarkoitus sovittaa.

Toivon todella, että tämä on jokin väliaikaisratkaisu, ja kauppaan on tulossa kunnolliset sovituskopit.

Keväässä on myös se kiva puoli, että maailma avartuu, kun pystyy oleskelemaan taas ulkona. Pääsee patikoimaan, istuskelemaan terassille, rannalle, puistoihin tai kiipeilemään kallioille. En tee yleensä mitään bucket list -juttuja asioista, jotka pitää tehdä tai kokea, mutta nyt mietin, pitäisikö kirjoittaa jonkinlainen lista kesää varten. 

Yleisesti ottaen minulla on tänä keväänä hyvin positiivinen fiilis, ja elämä tuntuu kaikin puolin mukavalta.  

Bonuskysymys: Jos olisit auto etkä pääsisi katsastuksesta läpi, mikä olisi todennäköinen hylkäämisen syy?

Liian korkeat pakokaasupäästöt; jäykät ja joustamattomat iskunvaimentimet sekä reikä polttoainetankissa (tai ainakin epäily siitä, koska polttoainetta kuluu niin paljon). 🤭


Mikäli innostuit haasteesta, nappaa haaste mukaasi (tai vastaa kysymyksiin vaikka kommenttikentässä)! 

Näkemisiin.

33 kommenttia:

  1. Hah hah kylla huvitti tuo Vierumaen intialaisuus! Joo meiilla alkoi negatiivinen fiilis kun hotelliyopyjatkin joutuivat maksamaan parkista sievoisen summan. Siis taa paikkahan on keskella ei mitaan. Jos olisi kaupungin keskustassa niin ymmartaisi.

    Lahjakortilla tilaajille oli korkeemmat yopymishinnat kuin muille.

    Ei nykyaan loydy edes kunnon teepaitoja. Semmosia lyhyita ja leveita on vaan, ainakin taalla. Mina tykkaisin lantiolle ulottuvista ja ruumiinmyotaisimmista.

    Minulla on sentaan 6 min kavely kuntosalille ja ehka vahan vahemman markettiin, se on tarkeaa etta palveluihin paasee kavellenkin nopsaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ehkä vielä voisin hyväksyä parkkipaikan maksullisuuden, jos parkkipaikkoja olisi viljalti, mutta ymmärsin lukemistani kommenteista, että parkkipaikkoja on Vierumäellä liian vähän, ja ihmiset joutuvat etsimään pysäköintipaikkoja muualta. Mutta tuleehan siitä rahastuksen maku, jos paikka on korvessa ja auto on ainoa mahdollisuus päästä sinne. 😤

      Todella outoa, että lahjakortilla tilaajille oli korkeammat hinnat kuin muille. Eipä kannusta ostamaan Vierumäen lahjakortteja!

      MInusta tuntuu, että suurin osa paidoista on juuri tuota mallia lyhyt ja leveä. Siis ihan helvetin ärsyttävää, kun nostaa vähän käsiään, ja vatsa näkyy. Mulla on ihan sama maku kuin sinulla, että pusero saisi olla vähän pidempi ja vartalonmyötäisempi. Vihaan sellaisia muodottomia telttoja, jotka eivät mahdu kunnolla edes takin alle (ellei takkikin ole jokin neljän hengen teltta).

      Kuuden minuutin kävelymatkakaan ei ole paha. Vaikka käytän paljon autoa, niin on ihana, kun paikkoihin pääsee myös kävellen. Kannustaa valitsemaan kävelyn, kun ei tarvitse tarpoa kilometritolkulla.

      Poista
  2. Näin "paikallisena" tuo Vierumäen parkkimaksu ei ole ongelma, kun tietää, millainen alue on ja sen, että hotellilta n.100m on pilvin pimein ilmaista parkkia. On käyty syömässä pari kertaa hotellilla ja auto jätetty ilmaiseen parkkiin. Toki eri asia, jos pitää raijata laukkuja mukanaan. Useamman hengen porukassa voi toki jonkun jättää oven eteen laukkujen kanssa ja sitten viedä auton kauemmas.

    Mieheni usein valittaa, että suomalaiset (eli minä) eivät tee mitään spontaania. Mullakin pitää olla suunnitelmat valmiit ja pakkauslista on ehdoton must. Toki meillä koiratkin ovat jarrutelleet spontaania matkailua.

    Mun yksi tätini kerran ihnetteli, miksi asun opiskeluaikana yksin, kun kämppis toisi seuraa ja jakaisi kuluja. Kerroin elintavoistani ja siihen hän totesi, että et kyllä ikinä tule löytämään miestä, joka haluaisi asua sun kanssa. Löysinpäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Menninkäinen! 100 metriä ei ole todellakaan pitkä matka, paitsi matkapakaasien kanssa – eikä välttämättä sittenkään. On sitä raahattu laukkuja paljon pidempiäkin matkoja. 😅

      Mä olen toisaalta hyvin spontaani, mutta matkojen valmistelu on semmoinen asia, johon mielelläni paneutuisin. Sen kerran kun on menty jonnekin etukäteen mitenkään valmistautumatta, niin onhan se ollut aika veemäistä ruveta miettimään kohteessa, että mitähän täällä nyt tekisi – varsinkin jos kyseessä on vain muutaman päivän matka. Singaporeen mentiin kerran niin, että ukkelin siskontytöt suunnittelivat kaikki käyntipaikat, ja me vain seurasimme perässä. Olihan se ihan mielenkiintoinen kokemus, mutta jatkossa haluan kyllä itse valita käyntipaikkani. Pakkauslistat syntyy mulla aika nopeasti, kun voin kopioida koneelta vanhan listan ja tehdä siihen tarvittavat muutokset. 🤭

      Nauratti tuo tätisi "ennuste". 😅 Onneksi se meni pieleen. Sinulla taitaa olla sopeutumiskykyinen mies. ❤️

      Poista
  3. Tuo bonuskysymys oli ihan paras, kiitos nauruista! :D Jäin miettimään vastausta omalla kohdallani. Jos ei nyt varsinaisesti hylsyä tulisi, niin varmasti katsastaja epäilisi vahvasti, että joku laiton viritys tässä täytyy olla, kun kiihtyy nollasta sataan epänormaalin nopeasti.... :´D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vastaus. 😂 Viritetyt autot jäävät melko varmasti katsastajan haaviin. 🤭

      Tuli vielä mieleeni, että olen kerran saanut katsastusmieheltä huomautuksen (sisäpuolelta) likaisesta tuulilasista. Tuulilasiongelma näyttää olevan ihan pysyvää laatua, kun lukulasini ovat taas niin likaiset, ettei läpi meinaa nähdä. 🤣

      Poista
  4. ulrika50v.blogspot.com20.4.2026 klo 8.44

    Kokki ja siivoja ehdottomasti pitäis olla 👨‍🍳
    Keväällä minä alotan mun kävelymatkat jotka talvella vähenevät .Mä tykkään ostella vaatteita, mutta helppoa se ei ole . "makkarat" pitää olla piilossa ilman että vaate on teltta😅 Nauru on mulla herkässä . Näen tilanteissa aina jotain hauskaa . Kaverin lapsenlapsi söi karkkia ja siitäkös lapsi sai energiaa, kaveri hermostui mutta minä nauroin ja totesin: minäkin halun sokeria 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoojakaan ei olisi yhtään huono idea! Mä kyllä oikeastaan tykkään siivoamisesta, vaikka siinä on kyllä sellaisia elementtejä, jotka joku muu saisi mielellään tehdä (kuten esim. sänkyjen ja sohvien alta imurointi ja luuttuaminen). 😅

      Kivoja vaustauksia. 🤗 Jännä juttu, miten eri lailla sokeri vaikuttaa lapsilla ja aikuisilla. Tai ainakin mulle tulee liiallisen sokerin syönnin jälkeen vetelä ja saamaton olo. Ei puhettakaan mistään energiapiikistä. 🫣

      Poista
  5. Olipa kiva "omahaaste"!
    Katsotaan, josko innostuisin vastailemaan.
    *
    HC Vierumäki on ollut pettymys erityisesti ravintolapalveluiden suhteen. Ravintolatilat on ilmeisesti tarkoitus uudistaa, kun viimeksi käydessämme niitä siellä kritisoin. Mies ja Pupunen kävivät kylpylässä, eivät olleet ihan järin innoissaan: saunoista lämpimänä oli vain yksi ja lattiaviemärit eivät vetäneet, vesi lainehti pesutiloissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, jos innostut vastaamaan. Ja vaikka et innostuisikaan, niin mukava, että jätit kommentin. 😊

      Ikävää, että teilläkin on huonoja kokemuksia Vierumäeltä. Luin ravintolasta samantyylisiä arvioita muiltakin. Onhan se todella syvältä, jos ruoka ei ole kelvollista, kun olen ymmärtänyt, että lähiympäristössä ei ole oikein muitakaan ravintolavaihtoehtoja (paitsi Matkakeidas).

      Mä luen arvostelut nykyään melkoisella pieteetillä, ennen kuin teen varauspäätöksen, koska arvosteluista saa niin paljon oikeamman käsityksen kohteesta kuin varaussivujen tyylitellyistä kuvista ja mainoslauseista. Kielteiset arviotkaan eivät välttämättä estä mulla varauksen tekemistä, jos kielteinen palaute koskee asioita, jotka eivät ole itselleni niin tärkeitä.

      Poista
  6. Minä olen jo "palkannut" autohemmon. Vielä kun saisi siivoushemmon ja pihahemmon.
    Minä sain vihdoinkin iskettyä kynteni tallin yläkerrassa hautuneisiin lelulaatikoihin. Niitä on PALJON! Mikä itu on ollut säästää kaikki?? Jokaisen tyhjentyneen lootan jälkeen tulee hyvä mieli. kaikkea ei tietenkään voi hävittää, kun tyttö voi leikkiä niillä 😂 Vein kiireesti jo osan kierrätykseen ja roskikseen.
    Pään tyhjentäminen ennen nukahtamista on hyvä taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että autohommat ovat hallussa! Näin olen ymmärtänytkin. 😊

      On ihan paras tunne, kun saa tavaraa kierrätykseen, ja paikat siistiytyvät. Minulla oli tänään vaatekaappien siivousprojekti, ja taas löytyi pahvilaatikollinen vaatetta kierrätyksen vietäväksi. Mutta kaikkea ei tosiaan kannata heittää pois, niin leluissa kuin vaatteissakaan. 🤭

      Mun mielestä pään tyhjentäminen ennen nukahtamista on yksi elämän tärkeimmistä taidoista. 😅 Luulen, että hyvin monen nukahtamisvaikeudet johtuvat ihan pelkästään siitä, että päässä pyörii liikaa ajatuksia.

      Poista
  7. Muistan, kuinka eräs tuttavani puuskahti heidän paluumuutettuaan Indonesiasta takaisin Suomeen, kuinka hän kaipasi sikäläistä kokki-siivooja-kodinhoitajaansa, kun nyt täällä joutui tekemään kaiken perheen (3 poikaa) ja kotihuollon. Ymmärrän kyllä ihan täysin, itsekin olisin kaivannut vastaavaa silloin kun lapset olivat pieniä.
    Hauska haaste, ehkä teen sen jossain muodossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kotiapu helpottaa huomattavasti elämää, varsinkin maissa, joissa arjen pyörittäminen ei ole yhtä helppoa ja automatisoitua kuin meillä Suomessa. Työvoimakin on täällä niin kallista, että siinäkään mielessä monellakaan ei ole mahdollista hankkia itselleen kotiapua.

      Olisi tosi kiva lukea sinun vastauksesi! Ja haastetta saa tosiaan muuttaa mielensä mukaan. Mukavaa viikon jatkoa! 🤗

      Poista
  8. Iiiiiihana postaus, haaste.... pohdinnat vastauksineen...
    Vitonen suorastaan herkisti!!
    Seiskaan taidan vastata suoraan kuin apteekin hyllyltä "härskisti":
    Nain autohemmon, puutarhurin, siivoojan ja hierojan...
    ei tartte maksaa edes palkkaa, ei alveja, ei tellejä ja lellejä...
    Älä paljasta verottajalle

    Kopsasin jo kysymykset blogipohjaan..
    tartun haasteeseen varmaan asiallisemminkin...
    nyt vaan oli tällainen aamu...
    Oikein mukavaa aamua sinnekin!! 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit ja että tartut mahdollisesti itsekin haasteeseen. 🤗

      Sinä olet tehnyt erinomaiset naimakaupat! Ja vielä ilman tellejä ja lellejä. 😂 Oma hieroja olisi kyllä poikaa – tai pitäisikö sanoa miestä. 😅 Puutarhuri pitäisi olla myös ehdottomasti, jos olisi omaa pihaa, mutta onneksi ei ole. Hyvä kun saan pidettyä muutaman huonekasvin hengissä. 🤭

      Kaunista ja aurinkoista päivän jatkoa!

      Poista
  9. Olipa kiva lukea melkein kaikenlaista sinusta, vaikka aiemmista postauksistasi olen saanut kuvan, että kyseessä on monella tavalla mielenkiintoinen ihminen!
    Olin itse pari kuukautta "mökillä" enkä ole juuri lueskellut mitään saati itse kirjoittanut blogia - paitsi pari päivää sitten. Täällä on melkein täysi kesä ollut, mutta tänään tuli kylmää ja odotan kauhulla tuleeko taas tännekin takatalvi. Onneksi ostin vain orvokkeja, joten ne kyllä säilyvät pikkupakkasessakin!
    Meillä pohjoisessakin oli kevät noin kuukauden etuajassa ja pystyin nauttimaan myös teräshangista. Hangella saattoi kävellä; jos olisi ollut potkukelkka, niin sen kanssa olis päässyt pitkälle. Laulujoutsenetkin ehtivät tulla kotijärvelle ja itse sain pari uutta pönttöä laitettua pihapuille.
    Täällä pitäis ulkona siivota, mutta taloyhtiön tilaamat lavat tulevat vasta myöhemmin, joten ei ole kiirettä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään se on niin, että mitä aikaisemmin kevät tulee, sitä varmemmin tulee myös takatalvi. Melkeinpä huvitti, kun poliisi pakotti autoilijat vaihtamaan nastarenkaat alta pois viimeistään viime viikon maanantaiksi, kun kelit eivät edellyttäneet enää nastarenkailla ajamista, ja nyt niille saattaisi kuitenkin olla taas käyttöä. Onhan se takatalvi surkea asia muutenkin, kun luonto on juuri heräämässä, ja linnut ja muut eläimet ovat jo kevätriennoissa, ja sitten tulee taas lunta.

      Hangilla kävely on kyllä kivaa, mutta minä en ole päässyt kokeilemaan sitä kuin ehkä muutaman kerran elämässäni. Kivan kuuloisia kevätvalmisteluja sinulla! Toivottavasti orvokkisi säästyvät takatalvelta. 😊

      Poista
  10. Kiva postaus, bonuskysymys oli paras :D
    Sinä olen selvästikin aamuvirkku. Minä olen sitä vastakkaista lajia, eli iltavirkku. Meillä usein syödään vasta kahdeksalta ja tänään muista menoista johtuen 20:30. Kesälomalla voin kevyesti valvoa aamuneljään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkelikin on iltavirkku ja saattaa valvoa pitkäänkin. Onneksi meillä on omat makuuhuoneet. 🫣

      Mekin söimme ennen siinä puoli kahdeksan maissa, mutta nyt syöminen on aikaistunut, koska ei ole kiva mennä heti syömisen jälkeen täydellä vatsalla nukkumaan. Nykyään syömme siinä puoli seitsemän aikoihin, vaikka siinäkin jää kyllä liian vähän ruuansulatteluaikaa.

      Poista
  11. Mulla on samanlainen idea matkailussa, on kiva suunnitella jotain etukäteen, jotta paikanpäällä ei aika kulu nähtävyyksien etsimiseen. Ja hauskaa, että voit ottaa matkalle mukaan mahdollisimman paljon kaikkea turhaa :D Mulla hiertää heti otsassa, jos tavaraa alkaa olla vähänkään enemmän ;-)

    Mäkin ihailin Suurmestareissa Pirjo Lonkaa, hänellä oli sellainen asenne tekemiseen, että tajusin olevani aivan liian jäykkä. Ihminen tarvitsee enemmän meininkiä eikä jarruttelua.

    Olen aika järkyttynyt Pikkiksen sämpylän väliin joutumisesta. Onneksi en ole itse nähnyt painajaisia, tai ovatkohan työuneni sellaisia.

    Yritin parisen vuotta sitten ehdottaa siipalle, että piirretään karttakuva kellarin hyllyistä laatikoineen ja niiden sisällöistä. Sen avulla minäkin löytäisin kellarista tavaraa. Mutta vielä näin parin vuoden jälkeenkään ei olla päästy asiassa eteenpäin. Kerroin heti siipalle, että muilla on hienot excelit! muttei meillä vielä.

    Ihanaa, että sulla on tänä keväänä positiivinen fiilis. Mulla menee kai vähän niinkuin sulla vuosi vai pari sitten. Toivon, että nousukausi alkaa jossain. Sitä ennen kai pitää tajuta asioita, ettei jatkuvasti lyö päätä seinään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä toivoisin olevani myös tuollainen, että liika tavara alkaisi hiertää otsassa. Tai hiertäähän se nytkin, muttei se kuitenkaan muuta käyttäytymistäni millään lailla. Jos matkalaukku saa painaa 23 kiloa, niin sehän on suorastaan tavoite. 🫣

      Meillä ihmisillä on tosiaan usein paha tapa jumittua ajatteluun ja pohtimiseen, vaikka joskus kannattaisi vain mennä ja tehdä. Olen pyrkinyt viemään itseäni enemmän tähän suuntaan, ja se on ollut tosi kivaa. Virheetkään eivät haittaa, koska niistähän sitä oppii, ja rapatessa roiskuu muutenkin aina. 😅

      Arvaa olinko minä järkyttynyt Pikkiksen kohtalosta. Itkin siinä unessä ihan lohduttomasti. 😭 Onneksi se oli vain unta, ja Pikkis oli aamulla taas valkoinen ja kaksikätinen. 🤭

      Ei minullakaan ole ollut aina varaston sisältö excelöity. Kuulin jonkun tehneen näin ja päätin ottaa itsekin systeemin kokeiluun. On kyllä hiton kätevää, kun ei tarvitse katsoa kuin tietokoneelta, että missäs laatikossa ne tonttulakit olivatkaan. 😅

      Toivon sinullekin aurinkoisempaa mieltä. ❤️ Minulla on tosiaan tänä keväänä niin seesteinen, iloinen ja kevyt olo, että tämä tuntuu ihan omituiselta. Ollapa aina näin!

      Kaunista kevättä sinulle, Birgitta! 🤗

      Poista
  12. Mukavan haasteen olit keksinyt ja kivat vastaukset annoit.
    Hei mistä voin liittyä lukijaksi, kun sitä varten ei blogissasi ole kohtaa missä sen voi tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuulikki, ja tervetuloa! Kiva, jos tykkäsit haasteesta. 😊

      Poistin jokin aika sitten sen lukijat-sivupalkin, kun se ei ollut enää ajantasainen. Moni siinä oleva bloggaaja oli lopettanut bloggaamisen vuosia sitten, ja joku oli kuollutkin. 🫣 Kysyin silloin lukijoiltakin, jäisikö kukaan kaipaamaan lukijat-listaa, jos poistaisin sen, ja kun kukaan ei vastustanut poistamista, lista sai lähteä, kun koin sen tarpeettomaksi.

      Poista
    2. Tiedoksi sinullekin, että palautin nyt sen lukijat-listan tuonne oikeaan sivupalkkiin. 😊

      Poista
  13. Moi! Olipa kiva postaus!! Haluan jatkossakin lukea juttujasi, mutta nytpä iskikin ongelma: en muista yhtikäs yhtään, miten alettiin seuraamaan jotain blogia!!! Kääk, tähän on siis tultu, kun niin harvakseltaan olen viime vuosina blogistaniassa ollut. Olisiko siis vinkata, miten se oikein tapahtuikaan..?

    Ja niin: mä palkkaisin personal trainerin. Teen ihan mielellään kotihommat itse (ja mies hoitaa autojutut), mutta olispa joku ruoskimassa mua liikkumaan!! Se joku vois samalla myös suunnitella mulle kunnollisen (ja maistuvan!!) fodmap-vege-ruokavalion (eikä haittais, vaikka myös kokkaisi ne sapuskat), jolla energiataso olisi hyvä ja liika läski sulaisi pois. Voi, se olis kyllä niin unelmaista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ja nyt huomasin, että olitkin jo edelliselle vastannut tuohon lukijaksi liittymiseen... eih, arvaa muistanko käydä, jos en näe että uusia juttuja on tullut... tai löydänkö edes enää takaisin. Joten jos mahdollista, laita edes hetkeksi sellanen nappula, jonka kautta voisi liittyä lukijaksi. 😁

      Poista
    2. Kiitos, Heli! Kiva, että jaksoit lukea. 😊

      Palautin nyt sen lukijalistan tuonne oikeaan sivupalkkiin ainakin hetkeksi. Mähän en edes tiedä, miten lukijasysteemi toimii, kun en ole koskaan osannut käyttää sitä. 🤭 Varmaan siksikään listan pitäminen näkyvillä ei ole motivoinut. Nyt se on kumminkin palautettu sinne. Eipä se minua kyllä mitenkään häiritsekään, joten jääköön sinne vaikka ikuisiksi ajoiksi, jos siitä on kerran jotain hyötyä. 😊

      Oma personal trainer kotona olisi kyllä loistava idea! Mä kaipaisin erityisesti apua ruokavalion kanssa, sillä olen myös miettinyt, että fodmap-ruokavaliosta saattaisi olla apua vatsavaivojeni kanssa. Mutta olen todella laiska muuttamaan ruokavaliotani, koska olen syönyt vuosikaudet samalla tavalla ja niin tottunut omaan tapaani syödä, että muutosten tekeminen tuntuu jo ajatuksena hankalalta. Mieluummin näköjään kestän vatsavaivoja kuin teen asialle jotain. 🫣

      Mukavaa vappua! 🎈🤗

      Poista
    3. Jes, nyt liityin seuraajaksi! 🤗

      Ja sama homma ton fodmapin kanssa... noudatan sitä jonkun verran (ja se kyllä auttaa), mutten ihan täysin. Olis upeeta, kun joku tekis mulle kaikki ruoat sen mukaisesti, kun itse ei saa täysin aikaan sitä. 🍅

      Kivaa vappua sulle myös! 🎈

      Poista
    4. Tosi kiva, kiitos! 🤩

      Hieno juttu, että fodmap-ruokavaliosta on ollut sinulle ainakin jonkin verran apua! 🙏 Luulen, että siitä saattaisi olla apua mullekin. Olin vuoden alussa yli pari kuukautta Intiassa, ja vatsani oli siellä ihan hiljaa ja kiltisti. Mutta heti kun palasin Suomeen, vatsavaivat palasivat pahempina kuin koskaan ennen, ja varsinkin ruisleipä tuntui olevan erityistä myrkkyä suolistolle. Jokin siis ruokavaliossani mättää ja pahasti, mutta sen selvittäminen tuntuu niin valtavalta urakalta, että en jaksa edes yrittää. 🫣

      🤗

      Poista
  14. Onpa hauska postaus! Repolaisen blogissa myös kivat vastaukset kysymyksiin. En viitsi omaan blogiin murteella laittaa ja hakea kuvia nyt, niin vastaan tänne. Jollei vastaus mene sfääreihin, kuten aika usein nykyään pitkien kommenttien kanssa on käynyt... ;)
    1. Olipa jo heti sellainen kysymys, mitä jäin oikein miettimään. Hemmottelu-sana on sellainen, että siitä tulee mieleen kaikenlaiset kylpylät, jalkahoidot, kampaajalla käynnit ym. mistä minä en itse pidä lainkaan. Hah! Mutta joo, hemmottelen kait sillä, mitä saan käsilläni ja tekemisilläni aikaiseksi: oman sadon tuotoksista tehdyt säilykkeet, ruoat, leivonnaiset, juuri valmistuneen villatakin käyttöönotto (silloin, kun se jää itselle). Mutta onhan sekin tavallaan hemmottelua, kun pääsee lemmikkien viereen käpertymään vaikka loikoilemaan "muka"päikkäreille. <3
    2. Olen saanut viimeisen vuoden aikana ihan yllättävän monta ihanaa kirjettä ja korttia, joiden saaminen ilahduttaa isosti joka kerta! Postilaatikolla on ollut myös muiden ystävien yllätyksiä aika ajoin, pieniä kivoja muistamisia ja herkkuja tassuttajille. Lapsenlapsilta tulee myös välillä hauskoja kommentteja. Viimeisin 5-vuotiaan lausahdus, että mummun puuro on parempaa kuin päiväkodin puuro. Hah! <3
    3. Huono. =P Eksyilen helposti, stressaan joka asiaa, huolestun asioista (monesti tiedän jo valmiiksi, että turhaan, mutta kun en voi huolestumiselle mitään, ja se stressaa vielä lisää). Jos jossakin mennään, koti- tai ulkomailla, pidän enemmän aikatauluttomasta menosta, eli fiiliksen mukaan shoppailua, tai rannalla olemista, tai nähtävyyksiä - riippuen monesta asiasta. Inhoan myös pakkaamista, ja sen miettimistä, mitä pitäisi mukaan pakata, jotta joo - olen kotihiiri.
    4. Koti on parasta maailmassa! <3 Vaikka sijainti voisi olla parempi (toivoisin voivani siirtää talomme ja tonttimme jonnekin keskelle metsää, mihin ei kuulu liikenteen äänet), niin ra-kas-tan tätä pientä torppaa, ja kaikkea mitä olemme miehen kanssa siihen tehneet aikojen saatossa. Voi olla vaan, tai tehdä jotain, ihan oman mielen mukaan (tietysti talous, energia ja usein myös säätila huomioiden). On nikkaroitavaa, remontoitavaa, rakennettavaa, pihaa riittävästi (melkein hehtaarin tontti). Kotona saa olla täysin oma itsensä, unohtaa maailman meno, ja saada olla omassa pienessä kuplassa, jollei varta vasten halua sen kuplan ulkopuolelle. <3

    PS. Jahas. Naurattaa! "Kommentti on liian pitkä" (kappas keppanaa) Kokeilen puolittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5. Omiin arvoihin ja elämänohjeisiin, joita noudatan, on eniten vaikuttanut molemmat mummuni. Toinen metsän keskellä maatilan emäntänä, toinen kaupunkilais-"ladynä". Kiitän myös kovasti sisaruksiani, joiden kanssa olimme lapsuutemme vahvana "nelikkona", kun muuttelimme usein, ja kaveripiiri tiheästi vaihtui sen takia. Yhä olemme vahvasti läheisiä, ja autamme toisiamme mahdollisuuksiemme mukaan. Mieheni on myös jaksanut olla rinnallani nyt kohta 38 vuotta, mitä ollaan yhdessä asuttu. Niin ylä- ja alamäet kuin myös ne seesteisemmätkin ajat. Olemme täysin erilaisia, mutta silti menemme eteenpäin yhteistä päämäärää kohti. <3 Myös lapsemme ansaitsevat maininnan, ovat aina valmiit auttamaan, mahdollistavat myös meidän mummu-vaarila-toiminnan, että saadaan viettää lastenlasten kanssa aikaa. Tärkeitä asioita! <3
      6. Tahaton komiikka naurattaa. Sellainen positiivinen kommellus, oma taikka muiden. Kännikoheltaminen ärsyttää, mutta siis kaikki sellainen, missä kukaan ei vahingoitu, mutta vahingossa tulee eteen. Lemmikkien touhuissa näitä on usein, käytännössä päivittäin, mikä saa hymyä huulille vähintään, joskus täysin röhönaurunkin esiin.
      7. Siivooja voisi olla hieno juttu, muttei nämä nykyiset palkattavat, jotka odottavat, että pääsevät vain imuroimaan ja luuttuamaan paikkoja. Meillä kun pitäisi siirrellä tavaroita, jotta PÄÄSEE siivoamaan ensin. Heh! Pienet tilat. Ikkunoitten pesuja olen tässä kevätaikana jo usein ajatellut, mutta...
      8. Olen innolla odottanut, että flunssani olisi ohi ja pääsisin pihalle puuhaamaan. Talventörröttäjät odottavat napsijaansa, kukkapenkit siis siistijäänsä, kasvari pesijäänsä ym. Pihalle olisi ihmisen mieli. Nyt vain katselen, että "pitäisi"...
      9. Asioiden sujuminen saa hyvälle tuulelle, oli se sitten asia mikä hyvänsä. Työ- tai yksityisasia. Nykyään melkein kiittelen mielessäni, kun joku asia menee "flow"ssa, kun koko ajan enenemässä määrin tekniikka prakaa (tietokoneet, puhelin, ohjelmistot). Myös lastenlasten touhut ja puheet, lemmikkien touhut usein auttavat saamaan mielen positiiviseksi, joskus ihan vain kuviakin selaillen (mummu-vaarilakirja auttaa tässä asiassa).
      10. Myöhäiskevät on lempivuodenaikani. <3 Luonto herää, puhtaan vihreät värit syntyvät luontoon, kevätkukkien väriloisto talven värittömyyden päätteeksi on ihanaa! Multasormia alkaa "sykkiä". Ei ole vielä liian kuuma (inhoan hellettä), jaksaa puuhailla hyvin kaikenlaista ulkonakin, eikä ole vielä itikoita, pörriäiset alkavat kuitenkin heräillä. <3
      Bonus: autoista en tiedä yhtään mitään, niin vaikea sanoa, mutta varmaan liittyisi johonkin nesteiden vuotamisiin vääriin paikkoihin, heh. Vaikka löytyy kolhuja ja ruostettakin sieltä täältä. Ei vanhaa enää uudeksi saa. =P

      Kiva, ajattelemaan laittanut haaste! Kiitos!
      Iloista Wappua!

      Poista
    2. Iso kiitos kommentistasi, Minz! Ajatuksiasi oli aivan ihana lukea. 😍

      Repolaiselle jo kirjoittelinkin, että se on jännä juttu, miten oma mieli on jumittunut ajattelemaan asiaa vain yhdeltä kantilta, ja nämä haasteet tuovat aina ilmi sen, miten monella tavalla asioista voi ajatella. Niin kuin nyt vaikka tuo hemmottelukin: itse tulkitsen sanan näköjään hyvin perinteisesti, mutta hemmottelua voi tosiaan olla monenlaista. Mikä voisikaan olla ihanampaa hemmottelua kuin lemmikkien viereen käpertyminen! 🥰

      Pakkaamisesta tuli mieleeni, että minäkin inhoan sitä, ja ehkä juuri siksi, että homma pitää tehdä niin perusteellisesti. 🤭 Ärsyttävää metsästää tavaroita ympäri huushollia ja yrittää saada niitä tungetuksi matkalaukkuun. Mutta vieläkäkin ärsyttävämpää on tyhjentää matkalaukkua (tai -laukkuja) matkan jälkeen ja sitten taas levitellä ne samat tavarat ympäri huushollia. 😅 Päätän aina, että ensi matkalla en ota mukaani näin paljon turhaa tavaraa (vaatteitakin on aina liikaa, ja käytän hädin tuskin puoliakaan mukaan ottamistani vaatteista), mutta jännästi päätös aina unohtuu. 🫣

      Koti on tosiaan oma turvallinen kupla, jossa saa olla juuri niin kuin haluaa. Näin suomalaisena minulla on ollut vaikeuksia sopeutua intialaiseen elämäntyyliin, jossa kodin ovet ovat auki niin vieraille kuin kaikenlaisille kotiapulaisillekin. Itse kun miellän kodin turvalliseksi pesäksi, jonne pääsevät vain harvat ja valitut.

      Iso ja läheinen suku on varmaankin parasta, mitä voi olla. ❤️ Meidän suku on ollut hyvin pieni (ja nykyään se on vieläkin pienempi) eivätkä ne vähäiset sukulaisetkaan ole koskaan olleet mitään läheisiä. Ydinperhe meillä on kyllä ollut aina tiivis. Joskus olen ajatellut, että olisipa ollut kiva, jos olisi ollut iso ja läheinen suku, mutta en tiedä, olisiko se sopinut sittenkään mentaliteetilleni. Mene ja tiedä.

      Voin hyvin uskoa, että lemmikit tarjoavat jatkuvasti aiheita vähintäänkin hymyyn. Minä rupesin seuraamaan taannoin yhtä Insta-tiliä, jonka pääosassa on neljä koiraa. Saan aina makeat naurut koirien toilailuista, varsinkin kun yksi on "hieman" hulivili. 😅

      Tavaroiden siirtely siivotessa on kyllä aika rasittavaa. Suomessa tykätään tehdä pieniä huoneita, ja ne ovat rasittavia jo ihan siivouksenkin kannalta. Meilläkin on ns. päämakuuhuone niin kompakti, ja parivuoteen sivuilla on niin vähän tilaa, että imurointi ja luuttuaminen sängyn alta on hieman haasteellista.

      Bonuskysymyksen vastaus nauratti. 😂 Automme ovat elämää nähneitä, ja ajetut kilometrit näkyvät väkisinkin auton kunnossa. 🤭

      Nautinnollista kevään jatkoa sinulle! Täällä ovat puut alkaneet vihertää ihan yhtäkkiä, ja nyt pitäisi muistaa nautiskella tästä vaiheesta, ennen kuin kevään huippukohta on ohi. Kiitos vielä ajatuksella kirjoitetusta kommentistasi ja mukavaa viikonlopun jatkoa! 🤗

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3