Puuttuva palanen

Kyselin aiemmin neuvoja ihon tarkastuksesta tyvisolusyöpäleikkauksen yhteydessä, joten ajattelin nyt kertoa, miten tarkastus ja leikkaus kohdallani menivät. Koska aiemmin kyseltiin myös, miten tyvisolusyöpäni oli oireillut, palaan aluksi siihen.  

Palattuamme vuoden alussa Vietnamista ja Thaimaasta Intiaan luulin, että minua oli purrut jokin ötökkä, kun otsassani oli näppylän tapainen, joka kutisi ja vuoti verta. "Pureman" paranemisessa kesti tosi kauan, varmaan ainakin kuukauden verran, mutta lopulta iho rauhoittui ja asia unohtui. Kunnes taas Albaniassa otsani alkoi kutista ja vuotaa vertaa samasta kohdasta kuin alkuvuonnakin. Rupesin ihmettelemään, miten sama paikka voi vaivata vielä näin pitkän ajan jälkeen, ja silloin tajusin yhdistää ihon ärtymisen aurinkoon. Aurinko tuntui selvästikin olevan laukaiseva tekijä, joka sai ihon kutisemaan ja vuotamaan verta. Kävin heti Albaniasta Suomeen palattuani näyttämässä otsaani ihotautilääkärille, joka totesi, että otsassani oli jonkinlainen tiivistymä, ja otti siitä koepalan, joka osoittautui myöhemmin tyvisolusyöväksi. 

Olin käynyt yksityisellä lääkärillä, mutta koska Iho- ja allergiasairaalassa olisi kuulemma taitavaa porukkaa ja tyvisolusyövät leikataan siellä yleensä ihan kohtuullisessa ajassa, pyysin lähetteen sinne. Sain leikkausajan lopulta reilun kahden kuukauden päähän syövän toteamisesta. 

Normaalioloissa – siis silloin, kun syöpäkohta ei ole ärtynyt ja verta vuotava – syöpä on lähes huomaamaton, kuten tästä itsenäisyyspäivänä ottamastani kuvasta näkyy: 

Ei siis kannata tuudittautua siihen uskoon, että jos ei löydä itseltään poikkeavia luomia, ei voi olla ihosyöpääkään. Toisaalta taas ei kannata panikoidakaan ja epäillä jokaista hieman erilaista kohtaa ihossaan, koska hulluksihan siitä tulee. 

Tyvisolusyöpä on kaikista syövistä harmittomin, koska se ei lähetä etäpesäkkeitä, mutta se kuitenkin kasvaa koko ajan hiljalleen. Siksi tyvisolusyöpä on hyvä poistaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jolloin ihoa ei tarvitse poistaa laajemmalta alueelta, eikä ihoon jää niin suurta arpea kuin silloin, jos syöpä on ehtinyt kasvaa isommaksi. Tämä siis tiedoksi itsellenikin, joka ajatteli aluksi tyhmänä, että jos syöpä ei kerran lähetä etäpesäkkeitä, niin mitäpä sitä sitten poistamaankaan. 🫣 

Olin saanut etukäteen kirjeitse ohjeet, että leikkauspäivän aamuna pitäisi käydä suihkussa ja pestä hiukset. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitähän se ei ollut. 

Vuokranantajaltamme oli tullut joskus marraskuussa ilmoitus, että kaikkien asuntojen kylpyhuoneisiin ja wc-tiloihin vaihdettaisiin silikonit viikolla 49 (siis viime viikolla). Mitään ei kuitenkaan tapahtunut koko viikon aikana. Vihdoin perjantai-iltana postiluukusta kolahti ilmoitus, että silikonit tultaisiin vaihtamaan maanantaina 8.12., eikä suihkua saisi käyttää koko päivän aikana, edes aamulla. Sepä sattuikin mukavasti, sillä kyseinen päivä oli leikkauspäiväni, ja suihkuun pitäisi päästä. 

Piti siis etsiytyä suihkuun jonnekin muualle eli tässä tapauksessa uimahalliin. 

Ison Omenan edessä on ihana porokolmikko.

Kuntosalille en voinut mennä, koska siellä on siivoojana yksi musta mies, joka saattaa pelmahtaa naisten pukuhuoneeseen milloin vain, eikä suihkutiloissa ole edes verhoja. Tämä on muuten tosi yleistä kuntosaleilla, enkä voi ymmärtää, miksi suihkutiloissa ei voi olla verhoja näkösuojana. Lähdin lopulta uimahalliin oikein innokkaana, sillä olin huomannut, että siellä alkaisi virtuaalinen HIIT-jumppa kello 6.30. Pääsisin siis vielä leikkauspäivän aamunakin jumpalle! 

Olin epäillyt, että saattaisin olla ainoa jumppaaja paikalla, mutta vielä mitä! Jo kello 6.15 altaassa oli tusinan verran eläkeläisiä, jotka tuijottivat malttamattomina tv-ruutua ja pomppivat vedessä ylös ja alas, ilmeisesti alkulämmittelynä. Puoli seitsemältä allas olikin jo sitten ihan täynnä. Menin odottamaan jumpan alkua altaan sivulla oleviin poreisiin ja mietin, että mitenköhän HIIT jumppa mahtaa olla, kun ikäjakauma on tämmöinen. 🤭 Treeni oli kuitenkin erinomainen ja aika rankkakin, kun sen veti ihan tosissaan. (Minulla oli tarkoitus hieman himmailla ylävartalon osalta SC-nivelen takia, mutta unohdin.) Toki jumppa sopi hienosti vanhemmillekin, koska jokainen saattoi jumpata oman kuntonsa ja tahtotilansa mukaan. Kun pääsin poreiden ja jumpan lisäksi vielä saunaankin, niin kyllä se kotisuihku olisikin ollut tylsä vaihtoehto!

Uimahalli avautui kuudelta, jolloin paikalla oli suorastaan yleisöryntäys. Seitsemän jälkeen (kuvan ottamisen aikaan) hallissa oli jo väljempää.

Ukkeli oli ottanut leikkauspäiväni vapaaksi ja ilmoitti lähtevänsä mukaani sairaalaan. Yritin vängätä vastaan, koska kyseessä oli niin pieni juttu, mutta ukkeli ei hyväksynyt vastaväitteitä. Tuli pieni takauma kymmenen vuoden takaa, jolloin minulla oli nivustyrä, joka piti leikata. Muistattekos vielä sitä? Juttua tyrästä löytyy täältä ja tyräleikkauksesta täältä. Olin unohtanut suurimman osan tyrään liittyvistä yksityiskohdista, ja nyt kun lueskelin noita vanhoja postauksia, totesin, että parin viikon mahdollinen treenitauko tyvisolusyövän takia on loppujen lopuksi aika pientä tyrän aiheuttamaan taukoon verrattuna. 🤭 

Olisin halunnut mennä Iho- ja allergiasairaalaan autolla, mutta luettuani, että sairaalan pihassa on kehnonlaisesti parkkipaikkoja, suostuin ukkelin ehdotukseen mennä taksilla. Taksikuskiksi osui kiinalainen mies, joka oli niin iso, että hädin tuskin mahtui pieneen autoonsa. Mies oli äreän oloinen ja maiskautti suutaan aina, kun joutui pysähtymään liikennevaloihin. Kaiken huippu oli se, kun sairaalan pihalle päästyämme kiitin miestä kyydistä, ja mies katsoi peruutuspeiliin ja tokaisi vihaisesti: "pois auto!". Olin, että anteeksi mitä, jolloin mies toisti saman: "pois auto!". Silloin ymmärsin, että mies käski meitä ilmeisesti lähtemään pois autosta, joten ei muuta kuin kiireen vilkkaa ulos. Enpä ollut muutenkaan ajatellut jäädä loppupäiväksi taksiin istumaan.

Kutsukirjeessä oli varoitettu, että vastaanottoajat saattaisivat olla myöhässä, mutta leikkaukseni taisi alkaa jopa muutaman minuutin etuajassa. Ensimmäiseksi lääkäri kysyi, haluaisinko, että minulta tarkastetaan koko iho, ja vastattuani myöntävästi piti riisua vaatteet alusvaatteita lukuun ottamatta.

Tarkastus oli loppujen lopuksi hyvin nopea ja silmämääräinen, mikä johtui luultavasti siitä, että ihoni oli niin "siisti". Muutamaa kohtaa lääkäri katsoi tarkemmin jollakin työvälineellä, mutta mitään poikkeavaa ei muualta kehostani löytynyt. Hieman skeptisenä toki mietin, että jos tyvisolusyöpä voi olla niinkin huomaamaton kuin omani, voiko sitä aina edes havaita tutkimuksissa.   

Seuraavaksi pääsin sitten pötköttelemään leikkauspöydälle, ja valmistelujen jälkeen sain otsaani useamman puudutuspiikin. Tähän asti kaikki oli sujunut hyvin, enkä ollut osannut edes jännittää toimenpidettä, mutta puudutuspiikkien jälkeen minulle tuli äkkiä kuuma ja jotenkin huono olo. Pakokauhu heräsi, ja teki mieli lähteä karkuun. Kerroin tämän lääkärille, joka suhtautui tuntemuksiini erinomaisen ymmärtäväisesti ja sanoi, että tunteeni saattoi johtua puudutusaineen adrenaliinista. Mahdollinen selitys helpotti oloani hieman, mutta siitä huolimatta minulla oli koko leikkauksen ajan vähän pakokauhuinen olo, ja puristin käsissäni paitani helmaa niin tarmokkaasti, että vasen käteni oli leikkauksen jälkeen ihan puutunut.

Syöpäkohta poistettiin, ja sen päälle laitettiin ensin sulavat tikit ja lisäksi vielä ompeleet, jotka minun pitäisi käydä poistattamassa viikon päästä omalla terveysasemallani. Leikattu palanen lähti patologin arvioitavaksi, ja vaikka yksi leikkaus yleensä riittää, joskus voi käydä niinkin, että myöhemmin pitää tehdä vielä toinenkin leikkaus, jos patologi arvioi, että leikkaus ei ollut riittävä.  

Haavan päälle tuli ihoteippiä sekä paineside, jonka saisin ottaa pois kahden vuorokauden kuluttua. Siihen asti minun pitäisi elellä hyvin hissukseen ja vältellä varsinkin kumartelua, koska päähän kohdistuva paine lisäisi verenvuodon riskiä. Minun pitäisi elellä nämä pari ensimmäistä päivää kuulemma niin, että liikuskelisin lähinnä telkkarin, jääkaapin ja sängyn väliä. Saatoin näyttää hieman epäuskoiselta tämän kuullessani. 🤣 Ihmettelin sitäkin, miten muistaisin olla kumartelematta. Ensimmäiseksi mieleeni tuli kaikki kylpyhuoneen ja vessan tavarat, jotka oli pitänyt siirtää silikonivaihdon alta pois ja jotka pitäisi laittaa taas illalla takaisin paikoilleen. Ihan hyvä, että ukkelilla oli vapaapäivä. 

Kun nousin ylös leikkauspöydältä, huomasin hikoilleeni itseni niin märäksi, että leikkauspöydällä olevaan paperialustaan oli jäänyt selän kohdalle märkä läntti. Seuraavaksi säikähdin, olinko laskenut alleni, kun housunikin tuntuivat niin nihkeiltä, mutta onneksi se oli vain paniikkihikeä. Kun puin takkia ylleni, seinällä olevasta naulakosta putosi kenkälusikka lattialle, ja minä tietysti kumarruin nostamaan sitä. En ehtinyt siis edes ulos tutkimushuoneesta, kun kumartelukielto jo unohtui. 🤣

Operaatio oli kestänyt kokonaisuudessaan ehkä 40 minuuttia, mutta minulla oli panikoinnistani johtuen pöllämystynyt ja voipunut olo, ihan kuin olisin tehnyt pidemmänkin urheilusuorituksen. Paineside otsassa tuntui oudolta, mutta sitä oli nyt kestettävä keskiviikkoon asti, jolloin siteen saisi poistaa. Sen jälkeen saisin mennä myös suihkuun ja pestä tukan. 

Paineside.

Herrojen silikoniprojekti ei ollut edistynyt tällä välin yhtään, koska miehet olivat olleet jossain toisessa asunnossa. Kylpyhuoneemme silikonit valmistuivatkin vasta kun miesten työpäivä päättyi eli muutamaa minuuttia vaille neljä. Pikkuvessan silikoneja miehet eivät ehtineet vaihtamaan, joten vessa jäi tälle päivälle. Suihkuun saisimme taas tänään aamuseitsemästä alkaen. 

Onnistuin ottamaan loppupäivän varsin rauhallisesti enkä laittanut edes ruokaa, koska ukkeli kielsi. Wolttasimme siis Noodle Storysta vanhat tutut nuudeliannokset, jotka olivat taas niin valtavan kokoiset, että niistä riittää syömistä vielä tällekin päivälle.  

Nukkuminen oli viime yönä aika kehnoa, ja nousin ylös jo ennen kolmea, kun en saanut enää unta. Olen tottunut nukkumaan vatsallani, eikä painesiteen kanssa voi oikein nukkua mahallaan, kun side on semmoinen möllykkä otsassa. Muutenkin hermostutti, että mitä jos side lähtee yöllä pyöriessä vaikka irti, ja heräilin sen takia jatkuvasti. Mutta huomennahan saan jo ottaa siteen pois, joten kyllä tässä vielä toisenkin huonon yön jaksaa. 

Saan mennä saunaan ja uimaan ompeleiden poistamisen jälkeen eli viikon päästä, mutta treenien aloittamisen kanssa olisi hyvä odotella mieluusti hieman pidempään. Ymmärrän itsekin, että ei ole välttämättä hyvä idea lähteä tekemään jotain maastavetoja liian pian tämmöisen jälkeen, vaikka operaatio pieni olikin. On parempi, että leikkaushaava saa parantua kerralla kunnolla, ettei paraneminen pitkity, joten olen päättänyt odotella kiltisti niin kauan kuin tarve vaatii. Toki jotain pientä ja kevyttä jumppailua voisi yrittää ehkä jo viikon päästäkin... 🤭